Studiotyöskentely ›

Lastinen: Millä ne Kiediksen laulun on kohdilleen laittanut?
 
Todennäkösimmin ihan helkutinmoisella treenauksella. Olen kuunnellut levyä paljon (koska olen fani) ja en kuule antareksen kädenjälkeä sillä levyllä. Yleensä joka RHCP:n levyltä löytyy 1 tai 2 kohtaa jossa tunetus menee hieman ketuiksi.
 
Myös Stadium Arcadium -kiertueellahan jässikkä on esittänyt parhainta osaamistaan. Mä väitän että jäbä treenas ihan hulluna koska ties että tällä kertaa autotune ei tuu pelastamaan häntä. Se oli nimenomaan Fruscianten toive että tehään levy 100% analogisesti, lukuunottamatta loppusuoralla tapahtunutta konversiota CD-version masteroinnissa. Lisäksi kun albumia on oikein mainostettu että sen vinyyliversio on AAA, aika pahasti sakkaisi audiofiilien biittikomppi jos kävisi ilmi, että laulut on ainakin pyöräytetty tietokoneen läpi (niin kuin on tehty esim. Californicationissa).
 
Stadium Arcadium on Fruscianten mukaan siis äänitetty kolmella synkronoidulla 24-raiturilla. Yhtä raituria on käytetty pohjaraitoihin (rummut bassot jne.), toista overdubeihin (Fruscianten sekoilut) ja kolmatta lauluihin (Eli mahdollisuus pitää about 20 ottoa Kiedikseltä samaan aikaan tallessa).
 
Biisit on miksattu 1/2'' nauhalle josta vinyyliversio on masteroitu (Steve Hoffman on sen tehnyt). Siitä ei löydy faktaa masteroiko Meller CD-version myös suoraan tolta nauhalta vai oliko siirto digitaaliseen tehty jo ennen sitä. Tuohon aikaan nimittäin ei ollut vielä niin tavatonta tuoda se 1/2'' kela sinne masterointipajaan; mm. Green Dayn American Idiot on myös masteroitu 1/2'' nauhalta (jolle se oli miksattu) vaikka on ihan Pro Toolsiin äänitetty.

Spedemix: Todennäkösimmin ihan helkutinmoisella treenauksella. Olen kuunnellut levyä paljon (koska olen fani) ja en kuule antareksen kädenjälkeä sillä levyllä. Yleensä joka RHCP:n levyltä löytyy 1 tai 2 kohtaa jossa tunetus menee hieman ketuiksi.
 
Myös Stadium Arcadium -kiertueellahan jässikkä on esittänyt parhainta osaamistaan. Mä väitän että jäbä treenas ihan hulluna koska ties että tällä kertaa autotune ei tuu pelastamaan häntä. Se oli nimenomaan Fruscianten toive että tehään levy 100% analogisesti, lukuunottamatta loppusuoralla tapahtunutta konversiota CD-version masteroinnissa. Lisäksi kun albumia on oikein mainostettu että sen vinyyliversio on AAA, aika pahasti sakkaisi audiofiilien biittikomppi jos kävisi ilmi, että laulut on ainakin pyöräytetty tietokoneen läpi (niin kuin on tehty esim. Californicationissa).
 
Stadium Arcadium on Fruscianten mukaan siis äänitetty kolmella synkronoidulla 24-raiturilla. Yhtä raituria on käytetty pohjaraitoihin (rummut bassot jne.), toista overdubeihin (Fruscianten sekoilut) ja kolmatta lauluihin (Eli mahdollisuus pitää about 20 ottoa Kiedikseltä samaan aikaan tallessa).
 
Biisit on miksattu 1/2'' nauhalle josta vinyyliversio on masteroitu (Steve Hoffman on sen tehnyt). Siitä ei löydy faktaa masteroiko Meller CD-version myös suoraan tolta nauhalta vai oliko siirto digitaaliseen tehty jo ennen sitä. Tuohon aikaan nimittäin ei ollut vielä niin tavatonta tuoda se 1/2'' kela sinne masterointipajaan; mm. Green Dayn American Idiot on myös masteroitu 1/2'' nauhalta (jolle se oli miksattu) vaikka on ihan Pro Toolsiin äänitetty.
 
Fruscianten analogifiilistelyistä tuli mieleen miehen taannoinen soololevy The Empyrean. En tiedä onko vedetty nollina ja ykkösinä vai nauhalle ineen mutta on kyllä mielyttävimmän kuuloisia plattoja omassa lähimuistissa.

Kalmo:
Netistä löytyy jatkuvasti harrastajien närkästyneitä kommentteja näistä konsoliemulaatioista. "Huijausta, pistin potikat kaakkoon, enkä kuullut mitään eroa!"
Eli niin pienistä eroista on kysymys.
 
Häviävän pieniä tuntuu joo olevan erot noiden emulaattori plugareiden kanssa. Kiinnostaisikin kuulla oikeasti analogisesti ja digitaalisesti äänitetyn ero. Toki kun sitä analogista koneelta kuuntelee, on se muutettu digitaaliseksi mutta alkuperäinen soundi varmasti jonkun verran eroaa.
 
Satasen äänikortilla äänittää kyllä äänen laadun puolesta minkä luokan rock levyn hyvänsä, kunhan muihin tekijöihin on pistetty kylliksi rahaa. Akustiset soittimet / sinfoniaorkesterit ovat vaativampia.
 
Joskus luin tällaisen vinkin. Laita mielestäsi hyvän kuuloinen äänite soimaan monotoreistasi > äänitä mikrofonilla kaiuttimesta tuleva ääni > kuuntele äänite. Jos kuulostaa edelleen hyvältä olet todistanut että laitteistollasi saa äänitettyä hyvän kuuloista materiaalia.
 
Tuossa kysymyksenasettelussa on sitä paitsi dilemma: Jos vaikka olisi kuinka hieno IR nauhavempaimesta, niin kuulemasi äänen tuottaisi silti sen tietsikan äänikortti, jolla kuuntelet.
 
Juu, täähän olis taas digitaalinen emulaatio, mutta olis hauska kuulla miten lähelle pääsis oikeaa nauhavempaimen soundia.

northern: Häviävän pieniä tuntuu joo olevan erot noiden emulaattori plugareiden kanssa. Kiinnostaisikin kuulla oikeasti analogisesti ja digitaalisesti äänitetyn ero. Toki kun sitä analogista koneelta kuuntelee, on se muutettu digitaaliseksi mutta alkuperäinen soundi varmasti jonkun verran eroaa.
 
Häviävän pieniä tuntuu monien mielestä olevan myös mp3:sten ja 96khz/24bit-wavien erot toisistaan.
 
Joskus luin tällaisen vinkin. Laita mielestäsi hyvän kuuloinen äänite soimaan monotoreistasi > äänitä mikrofonilla kaiuttimesta tuleva ääni > kuuntele äänite. Jos kuulostaa edelleen hyvältä olet todistanut että laitteistollasi saa äänitettyä hyvän kuuloista materiaalia.
 
Mulla sulaa aivot tän tason nerokkuudesta. Haluatko eksplikoida mulle mitä tekemistä tällä on äänenlaadun ja musiikin äänittämisen kanssa, kun omassa päässä kuuluu lähinnä 'prii'? Vai onko tää nyt samaa logiikkaa kuin: "Ammattitason äänite X kuulostaa hyvältä neljän markan kurkkipurkeissa ergo neljän markan kurkkupurkit ovat täysin riittävät laadultaan, jotta niillä kannattaa työstää ammattitason äänitteitä".?
 
Mutta on tossa varmaan totuuden siemen. Jos maku sanoo, että se kaiuttimesta mikin kautta siepattu ääni kuulostaa orkkikseen verrattuna edelleen hyvältä, niin silloin ,totisesti, varmasti se sen hetkisten kamojen laatu on sopiva omiin tarpeisiin.
 
Juu, täähän olis taas digitaalinen emulaatio, mutta olis hauska kuulla miten lähelle pääsis oikeaa nauhavempaimen soundia.
 
Kannattaa toki kokeilla mutta kysyisin sinuna itseltäsi, että jos toi olis edes etäisesti sama asia, miksei kaikki tee noin?
 
E: Pakko laittaa hymiö kun tulee muuten niin ryppynaamainen fiilis. :)

saastara:
Mulla sulaa aivot tän tason nerokkuudesta. Haluatko eksplikoida mulle mitä tekemistä tällä on äänenlaadun ja musiikin äänittämisen kanssa, kun omassa päässä kuuluu lähinnä 'prii'? Vai onko tää nyt samaa logiikkaa kuin: "Ammattitason äänite X kuulostaa hyvältä neljän markan kurkkipurkeissa ergo neljän markan kurkkupurkit ovat täysin riittävät laadultaan, jotta niillä kannattaa työstää ammattitason äänitteitä".?
 
Äänitän akustista kitaraa... ei kuulosta yhtään niin hyvältä kuin levyllä X oleva akustinen kitara. Voin syyttää että huono mikki, halpa etuaste, ei yhtä hyvät plugarit kuin studiossa...
 
Jos samalla laitteistolla äänitän sitä levyn X kitaraa ja se kuulostaa edelleen hyvältä niin sillon vika ei ollutkaan laitteistossa, se kykenee tallentamaan hyvän kuulosta akustista kitaraa. Vika olikin kitarassa, kielissä, soittajassa, akustiikassa, mikin sijoittelussa tai jossain muussa.

northern: Äänitän akustista kitaraa... ei kuulosta yhtään niin hyvältä kuin levyllä X oleva akustinen kitara. Voin syyttää että huono mikki, halpa etuaste, ei yhtä hyvät plugarit kuin studiossa...
 
Jos samalla laitteistolla äänitän sitä levyn X kitaraa ja se kuulostaa edelleen hyvältä niin sillon vika ei ollutkaan laitteistossa, se kykenee tallentamaan hyvän kuulosta akustista kitaraa. Vika olikin kitarassa, kielissä, soittajassa, akustiikassa, mikin sijoittelussa tai jossain muussa.
 
Kyllä. Mutta se ei tarkoita, että sulla olisi niissä omissa olosuhteissa mahdollista tehdä yhtä hyvän kuuloista kitararaitaa kuin se mitä äänität siitä kaiuttimesta.

saastara: Kyllä. Mutta se ei tarkoita, että sulla olisi niissä omissa olosuhteissa mahdollista tehdä yhtä hyvän kuuloista kitararaitaa kuin se mitä äänität siitä kaiuttimesta.
 
Pointti onkin siinä että ei syytä viallisia laitteita jos vika on jossain muualla. Helposti sitä vaan lähtee kaivelemaan maagisia plugareita ja niille hyviä asetuksia, vaikka vika huonoon äänitteeseen on jossain täysin muualla.

northern: Pointti onkin siinä että ei syytä viallisia laitteita jos vika on jossain muualla. Helposti sitä vaan lähtee kaivelemaan maagisia plugareita ja niille hyviä asetuksia, vaikka vika huonoon äänitteeseen on jossain täysin muualla.
 
Totta, ja mä symppaan tota ajatusta.
 
Kannattaa älytä myös oikeasti ne realiteetit siellä takana. Taito ja näkemys on kaikkein tärkeintä luonnollisesti, mutta jos kysymys kuuluu: 'miksi tää mun pienessä makkarissa, halvalla äänikortilta ja kämäisellä konkalla äänitetty halpa akkari ei kuulosta siltä kun se olis äänitetty loistavassa huoneessa, loistavan outboardin ja AD:n läpi, hyvän fengshuin vallitessa ja akkari parhaimpaan tikkiin säädettynä.. Se vastaus ei ole: 'kokemus'.
 
Näissä keskusteluissa olisi kun mielestä aina fiksumpi, että ihmiset miettisi lähtökohtaisesti omia motiivejaan siihen, miksi ne puljailee äänen kanssa. Toinen kysymys olisi se, että miksi monet kuvittelee, että ne pystyy puutteellisissa kotioloissa kilpailemaan sen kanssa mitä ne studiossa saisi aikaiseksi. Seuraava kysymys voisi olla, että miksi sitä ajatusta on niin vaikea hyväksyä.. Ja sitten viimeiseksi, että miksi sitä olisi edes tarvetta saada sitä 'pro soundia' aikaiseksi siellä omassa huoneen nurkassa.

saastara: Kannattaa älytä myös oikeasti ne realiteetit siellä takana. Taito ja näkemys on kaikkein tärkeintä luonnollisesti, mutta jos kysymys kuuluu: 'miksi tää mun pienessä makkarissa, halvalla äänikortilta ja kämäisellä konkalla äänitetty halpa akkari ei kuulosta siltä kun se olis äänitetty loistavassa huoneessa, loistavan outboardin ja AD:n läpi, hyvän fengshuin vallitessa ja akkari parhaimpaan tikkiin säädettynä.. Se vastaus ei ole: 'kokemus'.
 
Yksi syy tähän on varmasti se, että kannustavia esimerkkejä alkeellisilla kamoilla tehdyistä huippusoundisista levyistä löytyy jatkuvasti. Esimerkiksi Bon Iverin For Emma Forever Ago ja Sufjan Stevensin ekat on tehty harrastajatason vehkeillä, mutta ne kuulostaa todella hyvältä, joten se kannustaa tekemään itse. Puhumattakaan jostain Nebraskasta, joka on kasettiäänitys.
 
Kuitenkin, kun kuuntelee vaikka tuota Bon Iverin levyä, niin huomaa, että ei ne yksittäiset elementit edes kuulosta kovin ihmeellisiltä. Mun mielestä läpi levyn akustiset kitarat on niin köpösen kuuloiset, että harvalla kotiäänittäjälläkään kestää kantti tehdä sellaista soundia. Ne kuitenkin sopii täydellisesti siihen kokonaisuuteen ja toimii ihan älyttömän hyvin. Eli vahvalla näkemyksellä on saatu kokonaisuutena toimivaa hienoa soundia. Mua ainakin tämä ajatus kannustaa jatkamaan harrastusta.

konehes:Kuitenkin, kun kuuntelee vaikka tuota Bon Iverin levyä, niin huomaa, että ei ne yksittäiset elementit edes kuulosta kovin ihmeellisiltä. Mun mielestä läpi levyn akustiset kitarat on niin köpösen kuuloiset, että harvalla kotiäänittäjälläkään kestää kantti tehdä sellaista soundia. Ne kuitenkin sopii täydellisesti siihen kokonaisuuteen ja toimii ihan älyttömän hyvin. Eli vahvalla näkemyksellä on saatu kokonaisuutena toimivaa hienoa soundia. Mua ainakin tämä ajatus kannustaa jatkamaan harrastusta.
 
Jep. Eli kuten jo puhuttua, taiteellinen näkemys ja fokus voittaa aina kaiken muun vaakakupissa. Siinä ei oo kenellekkään mitään uutta. Mutta tässä puhutaan eri asiasta. Heti, kun tilanne vaatii Totoa, tää tee-se-itse-malli hajoaa palasiksi.
 
Kyllähän näitä hienoja itsetehtyjä / halpiskamalevyjä on maailman sivu täynnä, Lännen Jukkaa, Brucea, Anssi Kelaa jne.. joita tarjotaan aina kun halutaan vakuuttaa, että "kotonakin saa laatua".. Mutta useimmiten niitä usein sitoo estetiikkana lofi ja / tai pelkistetty ulosanti.
 
Siinä kohtaa kun on tarkoitus tehdä tautisen hyvänkuuloista amerikanrokkia tai vaikka orgaanista, hyvin tuotettua heviä, jazzia, bluesia tmv, ton mentaliteetin voi heittää roskikseen.

saastara: Jep. Eli kuten jo puhuttua, taiteellinen näkemys ja fokus voittaa aina kaiken muun vaakakupissa. Siinä ei oo kenellekkään mitään uutta. Mutta tässä puhutaan eri asiasta. Heti, kun tilanne vaatii Totoa, tää tee-se-itse-malli hajoaa palasiksi.
 
Siinä kohtaa kun on tarkoitus tehdä tautisen hyvänkuuloista amerikanrokkia tai vaikka orgaanista, hyvin tuotettua heviä, jazzia, bluesia tmv, ton mentaliteetin voi heittää roskikseen.
 
Kyllä se näin on. Tässä tulee yksinkertaisesti realiteetit vastaan. Kukaan ei voi olla kaikkien alojen erityisasiantuntija.
 
Jos tekee kaiken itse, punainen lanka hukkuu melko helposti ja kaikki tarmo palaa johonkin epäoleelliseen hiplaamiseen. Tai jatkuva uusien asioiden opettelu ja lelujen kanssa leikkiminen muuttaa tekemisen teoretisoinniksi. Jos osaat soittaa todella hyvin jotain instrumenttia, ei se tarkoita sitä että osaat myös tehdä todella hyviä biisejä. Jos taas osaat tehdä hyviä biisejä, ei se tarkoita sitä että osaat äänittää ja tuottaa ne studiossa parhaaseen mahdolliseen kuosiin. Jos sä osaat äänittää ja tuottaa, ei se tarkoita sitä että sä osaat tehdä hyviä biisejä tai soittaa hyvin.
 
Kaikkia näitä elementtejä kuitenkin tarvitaan parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi. Todennäköisyys sille että kaikki tarvittavat ominaisuudet osuvat yhteen ja samaan ruumiiseen on suunnilleen lottovoiton luokkaa.
 
Tietysti, osuuhan se lottovoittokin aina jonkun kohdalle. En kuitenkaan jäisi odottelemaan sitä hengitystäni pidätellen. Siinä välissä ehtii tekemään vaikka muutaman biisin.

saastara: Totta, ja mä symppaan tota ajatusta.
Toinen kysymys olisi se, että miksi monet kuvittelee, että ne pystyy puutteellisissa kotioloissa kilpailemaan sen kanssa mitä ne studiossa saisi aikaiseksi.
 
Itse koin herätyksen kun pääsin ensimmäistä kertaa kunnon ammattitason studioon äänittämään ja miksaamaan omaa levyä. Koska kaikki oli uutta ja kiiltävää ja oli mainostettu akustisia ominaisuuksia ym. niin kuvittelin että lopputulos on tietty samaa tasoa kuin Metallican Black album, ehkä vähän parempi... vaan kuinkas kävikään? Ihan samaa kuraa se lopputulos oli (ellei huonompi) kuin mitä olin äänitellyt aikaisemmin kotosalla.
 
Silloin tajusin ettei ne kalliit etuasteet ja plugarit siihen lopputulokseen vaikuta kuin promillen verran verrattuna biisiin/soittimeen/soittajaan... On tullut paljon kuultua niitä tapauksia kun ekan kerran mennään studioon ja ootetaan innoissaan sitä ammattitasoista äänitettä. Sit siellä kalliissa studiossa tökätään se sama shure 58 siihen kitaravahvistimen eteen ihan niinkuin olis tehty kotonakin. Ainoa ero on että siellä studiossa se ammattilainen osaa todennäkösemmin säätää siitä vahvistimesta paremmat soundit, asettaa mikin oikein ja ehkä soittoonkin heittää pari vinkkiä.

saastara: Siinä kohtaa kun on tarkoitus tehdä tautisen hyvänkuuloista amerikanrokkia tai vaikka orgaanista, hyvin tuotettua heviä, jazzia, bluesia tmv, ton mentaliteetin voi heittää roskikseen.
 
Joo, totta. Kotikonstein voi tehdä monenlaista hyvää soundia, mutta ei kaikenlaista.

northern: Itse koin herätyksen kun pääsin ensimmäistä kertaa kunnon ammattitason studioon äänittämään ja miksaamaan omaa levyä. Koska kaikki oli uutta ja kiiltävää ja oli mainostettu akustisia ominaisuuksia ym. niin kuvittelin että lopputulos on tietty samaa tasoa kuin Metallican Black album, ehkä vähän parempi... vaan kuinkas kävikään? Ihan samaa kuraa se lopputulos oli (ellei huonompi) kuin mitä olin äänitellyt aikaisemmin kotosalla.
 
Eli toisin sanoen: 'paskaa sisään, paskaa ulos'.?
 
En mä tainnut väittää, että se studio mitään maagista taikapölyä on, joka korjaa lahjattomuuden ja paskat tuotannot. Tarkoitin, että laadukas studio niin ympäristönä kuin välineenä antaa tuotannolle potentiaalia jota kotona on melko mahdotonta saavuttaa. Ja tää, toisin kuin monet tuntuu ymmärtävän, ei ole arvolatautunut tai 'ammatilaisuudesta' riippuva näkemys.
 
Silloin tajusin ettei ne kalliit etuasteet ja plugarit siihen lopputulokseen vaikuta kuin promillen verran verrattuna biisiin/soittimeen/soittajaan...
 
Kukaan ei täällä oo tainnut muuta sanoakaan.. Miksi tää argumentti esitetään aina näin? Jos on helvetin hyvät biisit / soittimet / soittajat, eikö oo enää järkeä käyttää hyviä kamoja? Näin niin kuin kärjistäen.. Lähtökohtaisesti mua vituttaa, että nykyään tuntuu mentaliteetti olevan 'onks tää nyt tarpeen' sen sijaan, että mentäisiin 'all in'.
 
On tullut paljon kuultua niitä tapauksia kun ekan kerran mennään studioon ja ootetaan innoissaan sitä ammattitasoista äänitettä. Sit siellä kalliissa studiossa tökätään se sama shure 58 siihen kitaravahvistimen eteen ihan niinkuin olis tehty kotonakin. Ainoa ero on että siellä studiossa se ammattilainen osaa todennäkösemmin säätää siitä vahvistimesta paremmat soundit, asettaa mikin oikein ja ehkä soittoonkin heittää pari vinkkiä.
 
Jep, ja toi voi olla todennäköisesti just se pieni ero, mikä erottaa 'eijjeessusssaattana miten siisti meininki!'-fiiliksen ja 'ihan jeessin'. Omissa kirjoissa 'Ihan jeessin' voi yhtähyvin jättää tekemättä. Ei sillon kannata edes painaa rec:iä jos ollaan lähtökohtana tekemässä 'ihan jeessiä'.. Ja oman kokemuksen mukaan, kotoa harvoin irtoaa 'eijjeessudssaattana mikä meininki!!'-tason soundia ja vielä vähemmän sen kaliiberin energiaa ja fiilistä.

Kotistudioiden yleistyminen on luonut illuusion siitä, että kuka tahansa saa aikaan maailmanluokan meininkiä. Osin tästä saa varmasti syyttää markkinavoimia. Audiotyökalut on nykyään aika onnistuneesti tuotteistettu. Ja mikäs siinä, mukavaa hommaahan tämä on.
 
Todellisuudessa se kuitenkin menee niin, että mitä enemmän kuuntelet ja mitä tarkemmaksi korvat hioutuvat (ja mitä paremman kuuntelun hankit)- sitä enemmän ymmärrät kuinka suuri ero kotikutoisen ja ammattilaisten tuottaman materiaalin välillä on. Ja kuinka pienistä asioista se tajuttoman kova soundi rakentuu, ihan sieltä alkupäästä lähtien.
 
Ihan alussa itsestäni tuntui siltä, että sellaiseen melko hyvään soundiin pääsee varsin helposti. Nyt kun vuosia ja taas vuosia jälkeenpäin kuuntelee noita omia alkuaikojen tuotoksia, niin valtava myötähäpeän tunne lyö suorastaan kasvoille. Aikanaan "ihan hyvä" onkin niin järkyttävää kuraa, ettei tiedä miten päin penkissä istuisi.
 
Rehellisyyden nimissä on todettava, etten tiedä yhtään äärimmäisen hyvää tuotantoa joka olisi peräisin jonkun makuuhuoneesta. Kaikki levyt ja tuotannot mitä itse arvostan suuresti, on poikkeuksetta tehty kovissa studioissa ja todella osaavien ihmisten toimesta. Ja sen todetakseen ei tarvitse koskaan katsoa levyn kansista nimiä, vaan 15 sekunnin pätkä biisistä riittää antamaan tuomion. Kokonaisesta biisistä pystyy jo usein sanomaan kenen miksaama tai tuottama levy on kyseessä.
 
Sen statuksen saavuttamiseksi ei makuuhuonemiksaajan elinkaari riitä.