Studiotyöskentely ›

hape: No se SP B1 vois tohon olla aika bueno.
 
Näitä minäkin suosittelisin. Glyn Johns metodissa toimivat todella hyvin.

kivi: Yhden overin sijoittamisessa Bonham-metodi on lyömätön, eli laitetaan overi kahden kapulanmitan päähän virvelin lyöntikohdasta kohtisuoraan ylöspäin. Jos settibalanssi ei silloin kuulosta hyvältä
 
Pakko todeta, että puhut asiaa. Sijoitettiin lainattu (Kiitos vaan, Pete!) pienikalvoinen T-bone tuohon kohtaan, ja laakista toimivassa balanssissa olevaa tavaraa. Overheadi siis omalle raidalleen, basari toiselle. Hieman kyllä harmittaa stereovaikutelman häipyminen, vaan kun ei riitä raidat niin ei riitä.

Olen tuosta mono/stereo-priorisoinnista hieman eri mieltä. Jos bassarin balanssin saa tehtyä jotakuinkin hyvin (tarkista vaihe), niin poimisin itse ehdottomasti mieluummin stereona. Mono-ovareilla rumpusetista tulee täysin pistemäinen, vaikka se on luonnostaan hyvin leveä soitin.
 
Aivan mahtava yleispikkukonkka löytyy ruotsista, Line Audio CM3. Noin satasen kappale, jam.se verkkokaupasta voi tilata. Onnistuu kuorot, flyygelit, akkarit ja ovarit upeasti.
 
Isokalvoisista tuo SP B1 on varma valinta. T.Bonen mikkejä en ole kokeillut.

Aki: Mono-ovareilla rumpusetista tulee täysin pistemäinen, vaikka se on luonnostaan hyvin leveä soitin.
 
Senteissä joo, äänikuvassa ei valtavan, jos esim. vähänkään suuremman klubin perällä kuuntelee lavalla akustisesti soivia rumpuja. Vai millai?

Thyvon: Vai millai?
 
Luonnollisessa äänilevyn stereokuvassa, tai luonnossa muutaman metrin päästä. Flyygeli on ainut muu yksilösoitin joka on samassa leveysluokassa.
 
Panoroitavat monoraidat saavat useimmiten tasapainottavan vastineen toisesta raidasta (esim kitara - piano, foni - pasuuna, taustalaulu - toinen taustalaulu), jolloin monosignaali on vallan ok. Tai laulu ja basso jotka on luonnostaan monoja. Ainoastaan jos on paljon perkussioita, voisin kuvitella suostuvani äänittämään rumpusettiä monona. Tai sitten joku spesiaali historiatribuutti.

Mä oon kyllä kans aika stereofriikki rumpuäänityksissä. Senhän voi suppaa, jos se ei istu kokonaisuuteen. Mutta että on edes mahis levittää sitä.

Aki: Luonnollisessa äänilevyn stereokuvassa, tai luonnossa muutaman metrin päästä.
 
Luonnollinen äänilevyn stereokuva, mikä se semmonen on? Luonnossa esitystilanteessa rumpuja harvemmin kuuntelee muutaman metrin päästä muut kuin laulaja. Siinä keskellä siis, kielisoittajille sinne sivuille stereokuva on jo ihan mitä sattuu ;)
 
Juu juu, stereorummut on tosi kiva, enhän minä sillä. Kunhan saivartelen näillä "luonnollisuuksilla".

Aki: Mono-ovareilla rumpusetista tulee täysin pistemäinen, vaikka se on luonnostaan hyvin leveä soitin.
 
Enpäs oo koskaan huomannut harmitella tällaista vaikka monet lempilevyistä on monolevyjä. Jotenkin menisin jopa väittämään että mono on leveämpi kuin stereo koska kaikilla soittimilla on koko keila hallussa, pistemäiseltä ääni tuntuu vasta kun stereokuvassa jossain kohti pomppaa yksinäinen soitin soimaan.
 
Itsehän muuten tykkään laittaa kaikki perusjutut luonnollisen stereon sisään hyvin tarkasti, eli 45 astetta nollan molemmin puolin. Keskellä on vain bassari ja basso, snare oikealla ja laulu vasemmalla muutaman asteen sen molemmin puolin. Äärilaidoille avautuu mulle pääosin vain tilaa, ja sitten vasta kun jotain isoa pitää tapahtua, otetaan laidat käyttöön myös soittimille. Miksaan usein käytännössä melkein tai ihankin monona saadakseni erottelut kuntoon ennen panorointia.
 
Mut mä en myöskään oo koskaan osannut kaivata elokuvilta surroundia. Mikään mun lempielokuvistani ei kärsi siitä jos ääni ei tulekaan yhdestä pisteestä valkokankaan takaa.

Thyvon: Luonnollinen äänilevyn stereokuva, mikä se semmonen on?
 
Huono termi toki, mutta jos vaikka ottaa lähtökohdaksi viimeisen 20 vuoden aikana julkaistujen pop-rock-hevi-äänilevyjen äänimaiseman.
 
Luonnossa esitystilanteessa...
 
En tarkoittanut esitystilannetta, vaan rumpusettiä äänilähteenä.
 
kielisoittajille sinne sivuille stereokuva on jo ihan mitä sattuu ;)
 
On. Mutta se on silti stereokuva. :o)
 
Kuten Kivi mainitsikin, paljon on musiikkia tehty monorummuilla. Mun levyhyllystä ei niitä tosin löydy. Ja koska nyt tehdään treenisnauhoitusta harrastelijavoimin, uskon että stereo-ovareilla on aika paljon suurempi todennäköisyys päästä halutunkuuloiseen lopputulokseen. Musatyylistä toki kovasti riippuen.

Aki: paljon on musiikkia tehty monorummuilla. Mun levyhyllystä ei niitä tosin löydy.
 
Ootko ihan varma? Eikö sulla ole mitään "rock-klassikoita", Beatlesia, Rolling Stonesia, Zeppeliniä? Tai ennen vuotta 1968 tehtyjä mitä vain levyjä? Jazzia?
 
Vielä pitkälle 80-lukua (ja joskus sen jälkeenkin) kun stereo on jo pitkään ollut standardi, on rokkimeiningeissä ollut ihan tavallinen kikka vetää rummut ja basso yhdessä monokompuran läpi keskelle. Jännää kyllä, lopputulos ei kuulosta monolta, mutta sitä se on.
 
Dr. Feelgoodin "Down by the Jetty" jakaa mielipiteet, onko se yksi maailman parhaista levyistä vai yhdentekevää palikkamusaa pubinnurkasta. Itse olen ensinmainittua mieltä, ja yksi asia joka vaikuttaa valtavasti levyn suuruuteen on, että se on päättäväisesti tehty monona (panoroinnit nollassa) vaikka stereokalusto on ollut tarjolla ja käytössä. Lopputulos on paljon isompi kuin levyn jälkikäteen julkaistu alkuperäinen 'stereoversio' joka mulla myös on hyllyssä.
 
Beatlesin mono- ja stereoversioita verratessa vedotaan aina siihen että mono oli "se levy" jonka jälkeen assistentit nopeasti lavensivat siitä stereoversion. Feelgoodin otin esimerkiksi siitä, että kyseessä ei ole laiskuus tai huolimattomuus, vaan mono saattaa tietoisena päätöksenä toimia paljon stereota paremmin.

kivi: Eikö sulla ole mitään "rock-klassikoita", Beatlesia, Rolling Stonesia, Zeppeliniä? Tai ennen vuotta 1968 tehtyjä mitä vain levyjä? Jazzia?
 
Ei ole. Jazzlevynikin ovat tätä uudempaa tuotantoa, Lenni-Kalle, Töykeät, jne.
 
Uteliaisuudesta haluan kyllä tuohon Dr Feelgoodin levyyn tutustua.

Aki: Ei ole. Jazzlevynikin ovat tätä uudempaa tuotantoa, Lenni-Kalle, Töykeät, jne.
 
Alan ymmärtää näkemystäsi.

Monorumpujen toimivuudesta nykyaikaisessa musassa on hyviä esimerkkejä ainakin monella Nigel Godrichin tuottamalla Radiohead levyllä. Itse tykkään.

Aki: Ei ole. Jazzlevynikin ovat tätä uudempaa tuotantoa, Lenni-Kalle, Töykeät, jne.
 
Jännä juttu. Tuota... toivottavasti tää ei ole kiusallinen kysymys, mutta kuinka noin on päässyt käymään? Kysyn ihan vilpittömästi, koska musta tietyt levyt on sellaista yleistietoa jonka pohjalta ammentaminen on kuin maailmanlaajuinen "yhteiskieli"; olipa sitten puhe Charlie Parkerista, Miles Davisista, Ornette Colemanista, Count Basiesta, John Lee Hookerista, Leadbellystä, Muddy Watersista, Chuck Berrystä, Bo Diddleystä, Yardbirdseista, Beatleseista, alkupään Rolling Stonesista, Led Zeppelinistä, The Who'sta jne jne.
 
Sulla on kuitenkin hyvät korvat, ymmärtääkseni, ja ihan oikeaa näkemystä; mä kunnioitan sanomisiasi ja löydän niistä usein hyvällä tavalla uutta. Musta on silti todella kiinnostavaa ajatella miltä musiikki mahtaisi kuulostaa jos ei näkisi siinä koko ajan suoraa historian ketjua vähintään nyt varhaiseen barokkimusaan asti, ja taaemmaskin. Kuinka moni ikivanha oivallus tulisi eteen "uutena" juttuna? Miltä pop kuulostaisi ilman Mozartia, rock ilman Beethovenia, metalli ilman Bachia ja Shostakovitshia?
 
Vai oletko kasvanut levynkeräilijäkodissa ja saanut yliannostuksen kaikkea vanhaa jo lapsena? Menikö klassikot veljen, siskon tai tyttöystävän mukana muuttaessa erilleen?
 
Anteeksi jos meni offtopikiksi, mutta mä en voi ohittaa näin mielenkiintoista kysymystä. Vastata ei toki tarvitse, jos se kiusaannuttaa.
 
Kivi

En tiedä oonko ainoa, jota suorastaan kiusaa leveälle stereoksi miksatut rummut? Etenkin lähimikitettyjen rumpujen panoroinnista tulee mun mielestä monesti ihan kauhea lopputulos kun fillit pyyhkii läpi koko orkesterin.
 
Mikitän kyl overit useimmiten stereona, mutta panoroitua tulee tosi maltilla. Lähimikit hyvin lähelle keskikohtaa ja overeita auki vaan ihan naftisti.

kivi: Jännä juttu. Tuota... toivottavasti tää ei ole kiusallinen kysymys, mutta kuinka noin on päässyt käymään?
 
Ei lainkaan kiusallinen. Niitä käytiin sen verta läpi opinahjossa ja standardeja soitetaan paljon keikoilla, että niistä kappaleista ja jossain määrin koko genrestä on tullut enemmän työtä kuin huvia. Tämän takia niitä ei vapaa-ajalla enää tahdo kuunnella.
 
Tässä tosiaan puhuttiin pelkästään levyhyllyn sisällöstä. Se on jossain määrin erinäköinen kuin se musiikki mistä miksauksellinen näkemys ja tuntemus on hankittu. Ja hyvin on tiedossa miten suuri osa melodisesta hevimusiikista, ja esimerkiksi Muse (viimeisintä albumia lukuunottamatta) ammentaa romantiikan aikakautta sekä melodiassa, rytmiikassa, että Musen mahtavissa välikadensseissa. Kuinka monta välidominanttia yhteen biisiin mahtuukaan?!
 
Kivi, kiitos hienoista sanoista. Koen itseni kuitenkin vähän teiniksi sun kokemuksen rinnalla.
 
Musta on silti todella kiinnostavaa ajatella miltä musiikki mahtaisi kuulostaa jos ei näkisi siinä koko ajan suoraa historian ketjua
 
Enpä pysty kuvittelemaan... :o) Mutta jottei tämä menisi pelkästään minun haastatteluksi, niin:
 
VMM: En tiedä oonko ainoa, jota suorastaan kiusaa leveälle stereoksi miksatut rummut?Etenkin lähimikitettyjen rumpujen panoroinnista tulee mun mielestä monesti ihan kauhea lopputulos kun fillit pyyhkii läpi koko orkesterin.
 
Et ole ainoa, ylileveä on tietysti liikaa. Nykyjenkkipoprock tietysti tekee kaikki tällaiset asiat rajusti yli, mutta jos kitaratkin ovat jo 20 astetta kaiuttimien ulkopuolella, niin muun matskun pitää istua samaan muottiin. Mutta mua kiusaa leveyttä enemmän se jos ovarit ja lähimikkien panoroinnit ovat eriparia. Ovarithan sen suoraan sanoo mihin lähimikit on hyvä panoroida. Siitä sapluunasta ulosastuminen vaatii jo aika kovaa näkemystä, mutta sitä kuulee yleensä vain vahingossa ja ilman ajatusta tehtynä.
 
overeita auki vaan ihan naftisti.
 
Mua kiehtoo nykyään entistä enemmän käyttää ovareita rumpujen perussoundina, ja lisätä lähimikeistä ainoastaan se välttämättömin. Tuota tapaa vaan pääsee aika harvoin käyttämään, Tina Dico (Dickow), Sia, ja Wallis Bird kun eivät tunnu olevan kovin suuressa huudossa. Paitsi mun levyhyllyssä! ;o)

VMM: En tiedä oonko ainoa, jota suorastaan kiusaa leveälle stereoksi miksatut rummut? Etenkin lähimikitettyjen rumpujen panoroinnista tulee mun mielestä monesti ihan kauhea lopputulos kun fillit pyyhkii läpi koko orkesterin.
 
Joo ja varsinkin kuulokkeilla kuunneltuna ilman mitään crossfeediä tai vastaavaa (Dolby Heaphone yms.). Pelkkä amplitudipanorointi ei toimi joka kuuntelutilanteessa halutulla tavalla, ja ehkä miksaajan näkemys tai tavoite on toisaalla. Itse miellän stereokaiuttimet vain yhtenä tapana tuoda luonnollinen tilavaikutelma esille - perinteinen miksauspöytälogiikka palvelee lähinnä vain liveäänentoistoa (jos sitäkään), ja parhaimmillaankin sillä saadaan tallennus kuulostamaan vain siltä että artisti esiintyisi olohuoneessasi, mutta ei saada siirrettyä kuulijaa keskelle konserttisalia (no rokkimusalla päästään lähemmäksi koska rokkikonserteissakin äänentoisto tapahtuu kaiuttimilla, tosin ei kovinkaan stereofonisesti, pienemmissä paikoissa luonnollinen stereokuvakin on kyllä laajempi).
 
Joka tapauksessa yhtenä ongelmana on se että jossain tilassa ja tietyllä kuuntelulla tehty miksaus ei ensinnäkään välttämättä sisällä mitään tilainformaatiota, ja toisekseen ko. tilassa syntyvä tilavaikutelma ei siirry toistettavaksi toisessa tilassa ja toisella laitteistolla. Jos ajateltaisiin tavallisen PCM -stereokoodatun äänen olevan ikään kuin 2D bittikartta niin sen sijaan tarvittaisiin 3D vektorigrafiikkaa käyttävä tallennustapa. Muistaakseni Suomessa on tällaista viime aikoina kehitettykin (http://www.tiede.fi/arkisto/artikkeli.php?id=855&vl=2007 ).

Aki: Ei lainkaan kiusallinen. Niitä käytiin sen verta läpi opinahjossa ja standardeja soitetaan paljon keikoilla, että niistä kappaleista ja jossain määrin koko genrestä on tullut enemmän työtä kuin huvia. Tämän takia niitä ei vapaa-ajalla enää tahdo kuunnella.
 
Ok. Kartalla ollaan taas. Itse kun olen enemmän romunkerääjä kuin askeetti, niin noi sietämimmättömätkin pakkopullat tahtoo jämähtää levyhyllyyn. Tai jostain ne sinne hiipii. Joskus mietin että "jos jättää levyn kuuntelematta vaikka 10 vuodeksi, se muuttuu itsekseen Nils Lofgrenin soololevyksi" - mitenkään muuten en voi selittää että mulla on enimmät äijän levyt vaikka ne on just sellaista peruskauraa mitä on ihan turha varastoida hyllyyn.
 
... sun kokemuksen rinnalla.
 
Pyh! Pitkään uraan ei tarvita kuin paljon aikaa, lahjakkuus näkyy heti jos sitä on. Mulla kun ei oo varsinaisia lahjoja (paitsi tää selittämisen lahja) niin on pitäny hakata päätä mäntyyn pidempään.
;-P
 
Mua kiehtoo nykyään entistä enemmän käyttää ovareita rumpujen perussoundina, ja lisätä lähimikeistä ainoastaan se välttämättömin. Tuota tapaa vaan pääsee aika harvoin käyttämään, Tina Dico (Dickow), Sia, ja Wallis Bird kun eivät tunnu olevan kovin suuressa huudossa. Paitsi mun levyhyllyssä! ;o)
 
Et vaan tiedä. Maailma on täynnä levyjä joissa lähimikkejä ei ees avata, ja joka päivä tehdään sata lisää, monet aivan kaikkien tuntemia. Trikki on siinä että kun se kuulostaa hyvältä, et voi tietää ellei tekijät kerro. Tietysti... on joitakin genrejä joissa luomua ei juuri tehdä, mutta jos mä nyt vaikka menen väittämään että Rammsteinilla ei voisi olla kolmen mikin rumpusettiä; overit + bd, niin aivan varmaan joku niiden tuotantoon tarkemmin perehtynyt kaivaa esiin sellaisenkin raidan
;-)
 
Pointti on siinä että jos rumpalilla on hyvä dynamiikka ja rummut on vireessä ja tilan heijastukset kohdallaan, se luomu kuulostaa prosessoidummalta, tarkemmin viilatulta kuin monimikitetty. Ilma on mahtava tila, kaiku, delay, kompressori, surround ja exciter, eikä maksa muuta kuin että viilaa jo olemassa olevat olosuhteet tarkemmin kohdilleen.

Mä haluaisin taas tuoda tähän keskusteluun mukaan historian ja estetiikan tuntemuksen. Mä en voisi kuvitellakaan sanovan, että tykkään monorummuista, stereorummuista, lähimikityksestä, yhden mikin äänityksestä jne. Mä tykkään niistä kaikista ja toisaalta meidän tarkoitus on palvella useimmiten musaa ja artistia, joten eipä se meidän (mahdollinen) kapea-alainen mielipide ole sen vuoksi edes kiinnostava. Ennemminkin sanoisin, että monorummut sopii näihin ja näihin juttuihin, stereo toisiin. Välillä haetaan jotain kuvitteellista luonnollisuutta, toisinaan persoonallista soundia. "Ylileveät" stereorummut on joskus aivan mahtava soundi. Kysymys on vain siitä, mikä kenenkin mielestä on tyylikästä mihinkin. Äänimies, jonka mielestä vain joku tietty on hyvää, ei oikein sovellu ammattilaiseksi.
 
Nigel Godrich tosiaan äänittää ja miksaa todella usein rummut monoksi, jossa tomit taas saattaa olla stereona. Täysin luonnoton soundi, mutta toimii hänen juttuihinsa mahtavasti. Itse käytän samaa metodia usein. Mono-overi kuulostaa vintagemmalta kuin stereo ja stereotomit taas kuulostaa mukavan 70-lukulaiselta. Mä sanoisin, että toi soundi on 2000-luvun brittisoundi, mutta ei se Nigelkään tota aina käytä. Karma Policessa on järisyttävän iso ja ehdottoman leveä stereosoundi esimerkiksi.
 
Mulle kaikista eri äänitystekniikoista tulee eri fiilis. Mua ei yleensä kiinnosta se, kuinka luonnollista tai epäluonnollista sinänsä on. Tärkeintä on se, minkä fiiliksen mikäkin tekniikka musaan tuo. Ja tämän lisäksi on olemassa joitain teknisesti välttämättömiä asioita kuten se, että jos ride tulee liian hiljaa, sille pitää laittaa lähimikki, vaikka se ei johonkin dogmaan kuuluisikaan.
 
Ja kaikista tekniikoista toisaalta voidaan sanoa, että ne kuulostavat hyvältä. Totta kai voidaan sanoa, että hyvä rumpali kuulostaa hyvältä yhdellakin mikillä, mutta se ei tarkoita sitä, että sitä rumpalia pitäisi äänittää vaan yhdellä mikillä. Joskus sitä pitää äänittää kahdellakymmenellä mikillä ja usein vähintään kahdella.
 
Modernia soundia saadaan yleensä moderneilla tekniikoilla, vintagesoundia vintagetekniikoilla. Se on näin yksinkertaista vaikka usein kuulen väitettävän toista.
 
Ja alkuperäiseen kysymykseen. Eikös Audio Technican mikit ole halpoja ja hyviä, joissa oman (suht vähäisen) kokemukseni mukaan on vähän AKG-tyyppinen pehmeä soundi? Ja AKG:lläkin on hyviä ja halpoja malleja.

Master Fader:Mä en voisi kuvitellakaan sanovan, että tykkään monorummuista, stereorummuista, lähimikityksestä, yhden mikin äänityksestä jne. Mä tykkään niistä kaikista
 
Hmm.
:-D
 
Jokaisella meistä on varmaan mielessä useita erilaisia projekteja jotka haluaisi tehdä toisin kuin vallitseva tapa ja käytäntö tuntuisivat sanelevan. Koska mulla ei ole juuri tällä hetkellä työn alla mitään sellaista mikä pakottaisi keskittymään tiettyyn ajatteluun, vietän henkistä vapaa-aikaani kyseenalaistamalla asioita jotka luulen kuulevani, luulen tietäväni ja yritän kartoittaa mitä mieltä itse olen.
 
Paitsi että se on virkistävää itselle, uskon että on myös muille antoisaa katsella löytyykö se raja musadiggarin ja musiikin ammattilaisen välillä vielä, onko olemassa musaa josta pitää osaamatta perustella miksi siitä pitää? (Tietysti on.) Mutta on myös musaa josta pitää sen vuoksi että osaa perustella miksi siitä pitää, vaikka se 12-vuotias minä syvällä sisällä huutaa että "tuosta minä en pidä". On loppujen lopuksi aika ankara vaatimus että ammattilaisen pitää pitää kaikesta musasta kunhan se on tehty genressään edes kelvollisesti.
 
Kaikki musa on hienoa. Kaikki mikittäminen on hienoa ja mikeillä tekee 4/5 siitä mihin kaikkia tarkkaamon kamoja tarvitaan. Livesoitto on ihme. Hyvät biisit on taivaasta. Onnistunut miksaus hymyilyttää loppupäivän. Luominen on hieno ammatti. Ulkona on kaunis kevätpäivä ja Oxford Landing -punkku oli lähi-pakistanilaisessa tarjouksessa kaksi pulloa yhden hintaan; taidanpa laittaa illalla lammasta vihreässä curryssa, basmatiriisiä ja korianteri-valkosipuli-naanleipää. Nyt on hyvä antaa ajatusten juosta. Työn iloa kaikille.
:-D
 
Ja asiaan:
Audio-Technican AT2035:ia (hertta) saa parin reiluun kolmeensataan. Me likes. Sitten on AT4033 josta jos löytää vanhan mallin on hyvä, mutta uudesta mulla on huonoja kokemuksia, jokin meni vikaan kun väri vaihtui mustaksi.
(Edit: näin jälkikäteen ajatellen saattoi kyllä olla että mulle sattui hopeanväristen jälkeen heti pilalle ajettu / tukkoinen / pikkuvikainen 4033 ja tein liian hätäisen tuomion. Kokeilkaa itse. Mä aion myös kokeilla ja antaa 4033:lle uuden mahdollisuuden.)