Aihe: Tyylinäytteet
1 2 3 4 591 92 93 94 9597 98 99 100 101
Danko
23.11.2019 23:45:22
 
 
Asiakkaalta jäi muutama kappale tulevalta albumilta yli, tässä niistä yksi:
https://soundcloud.com/shrapnelstorm/minenkommando-2019-edit
 
Rumpujen, kitaroiden ja laulujen äänitys, basson re-amppaus, miksaus, masterointi.
"Ei riitä, että seurataan vain musiikkielämän työtä ja saavutuksia, vaan on jatkuvasti pidettävä silmällä kokonaisorganismia ja puututtava ajoissa virheellisen kehityksen oireisiin." - Herman Kretzchmann: Musikalische Zeitgrafen 1903
Muovinen
26.11.2019 10:47:29
 
 
Örön ensijulkaisu, 4 kappaleen ep-levy, on nyt ulukona. Allekirjoittanut hoiti kaiken äänittämisen, miksaamisen ja masteroinnin. Haastavaa oli saada levy soimaan jotenkin yhtenäisesti, näitä biisejä kun en alunperin ajatellut mitenkään tiettyyn projektiin levystä puhumattakaan ja lisäksi tällainen elektronisempi ilmaisu on itselleni uusi juttu myöskin. Ammattimasteroija olisi varmasti ollut tässä asiassa avuksi mutta nyt oli tärkeintä saada peli avattua ja ensimmäiset biisit ulos. Ja toisaalta vaikka metodit olisi kuinka kirjavia on lopputulos lopulta usein kuitenkin aina tekijänsä kuuloinen.
 
Ylivoimaisesti eniten päänvaivaa aiheutti kyllä basson hallinta. Tahtoo nuo synat ja rumpukoneet tuutata tuota alarekisteriä aivan eri tavalla, kuin kitarat ja akustiset rummut. Jostain syystä minulla on taipumuksena tehdä samplerissa aika bassovoittoisia sekvenssejä, eikä ne sitten Reaperissa toistukaan aivan optimaalisesti. No, tällä kertaa pääsin tällaisiin tuloksiin, jatketaan harjoituksia.
 
https://oroelektro.bandcamp.com/album/pime-aine
Lennu
26.11.2019 17:16:00
 
 
tommijk: Akustista fiilistelyä tuli miksailtua. Ehkä hiukan Opeth haiskahtaa rivien välistä..
 
https://www.youtube.com/watch?v=ZjSPaL6_1bw

 
Pahat elohiiret.
"olis niin kova bändi, että vetäis covereinakin vaan omia biisejä"
Jucciz
05.12.2019 15:01:13
Julkaisin 38-vuotispäivän kunniaksi 38:nnen biisin SoundCloudissa. :)
 
https://soundcloud.com/jucciz/kasettiveijo-ei-nuorru
 
Kai tääkin jonkin sortin fuusiota on. Hankala näitä koskaan on laittaa mihinkään tiettyyn lokeroon.
Pop Corn
05.12.2019 17:42:34
^ Kuuntelin, kun kerran tänne laitoit.
 
Tuli mieleen jonkun 70- tai 80-luvun tv-sarjan taustamusiikki. Woody Allenimaista.
 
Ihan jees. Hyvä!
"Mä olen ihan vakuuttunut, että undergroundia on edelleen, mutta koska se on undergroundia, sitä ei ole missään näkyvillä." -Pedro
Jucciz
05.12.2019 22:30:15
Pop Corn: ^ Kuuntelin, kun kerran tänne laitoit.
 
Tuli mieleen jonkun 70- tai 80-luvun tv-sarjan taustamusiikki. Woody Allenimaista.
 
Ihan jees. Hyvä!

 
Pitäisköhän ruveta säveltämään pelkkiä TV-sarjojen tunnareita? Ne sarjat sit keksittäis joskus paljon myöhemmin, mutta tunnarit ois jo olemassa. Huomaa säästö.
Torniojaws
07.12.2019 19:11:09 (muokattu 07.12.2019 19:39:38)
 
 
Testailin pieniä uusia kikkoja ja päädyin tällaiseen testimiksiin (heviä):
 
https://www.dropbox.com/s/dmlsy0gb3 … 0Exo%20Testmix%202020%20v2.mp3?dl=0
 
- Tässä on jokainen instrumentti heitetty omaan groupiinsa (komppi, lead, basso, rummut, tomit, syntikat) ja niissä pari group-kohtaiset efektit, kun aiemmin käytin enemmän parallel-groupeja
- Komppikitaroihin vaikutti erityisen paljon tuo oma ryhmä, johon menee 4 komppiraitaa. Niihin sitten kevyttä kompuraa + EQ, niin tuli paljon isomman ja yhtenäisemmän kuuloinen.
- Basarissa on yleisemmän 100 % samplen sijaan 65/35 -sekoitus raakaa ja samplea, joka teki sitä vähän eloisemman kuuloisen
- Sain vinkin kokeilla tomiraitoihin inserttinä kaikua, sendin sijaan, ja tulihan niistä aika makeat :) Harmi kun biisi on sen verran tiheä, että ne ei oikein täysin erotu. Jossain "väljemmässä" biisissä kuulostaa varmaan tosi makealta
- Ja virvelin sendiin pistin iänikuisen plate reverbin sijaan jousikaiun, ja se kuulostaa kans aika kivalta :) Ja tuntuu ihan kuin se erottuisi sen kanssa paremmin tiheästä miksistä.
Vortech Industrial Death Metal | NHL-tulokset
t-termiitti
11.12.2019 18:07:11
 
 
Genre varmaan joku electro-blues-funk:
 
https://youtu.be/0eGA0y3_ZxU
 
Mixissä ehkä 20 plugaria ja masterissa vain eq ja hyvin mieto limitteri. Tarkoitus oli testata miltä kuulostaa kun ei laita masteriin mitään muuta kuin nuo...
Uusin biisi: https://youtu.be/iChlGifIsFo
Kulkunen
12.12.2019 10:22:11
Instrumentaali treenislive suoraviivaisesta death metal -biisistä ilman sen suurempia säätämisiä, mikit paikoilleen ja oikeastaan testin vuoksi nauhoitettu. Tässä kun koitan miksaamisen perusteita ottaa haltuun, niin rakentava kritiikki soundipuolesta olisi tervetullutta.
 
https://www.dropbox.com/s/nuwjyn8fqw1yp5c/treenislive.mp3?dl=0
seppo69
15.12.2019 09:51:17
Kulkunen: Instrumentaali treenislive suoraviivaisesta death metal -biisistä ilman sen suurempia säätämisiä, mikit paikoilleen ja oikeastaan testin vuoksi nauhoitettu. Tässä kun koitan miksaamisen perusteita ottaa haltuun, niin rakentava kritiikki soundipuolesta olisi tervetullutta.
 
https://www.dropbox.com/s/nuwjyn8fqw1yp5c/treenislive.mp3?dl=0

 
Kaikki muu 5/5 mutta bläästissä ei paljon virppa kuulu.
Kulkunen
15.12.2019 12:53:17
seppo69: Kaikki muu 5/5 mutta bläästissä ei paljon virppa kuulu.
 
Joo, sehän se ikiongelma tahtoo olla ja enemmän soittotekniikkakysymys. Automaatiolla voisi yrittää vähän kaivaa, mutta äkkiä alkaa sitten peltivuoto tulemaan ongelmaksi. Pitänee opetella soittamaan. Kiitos kommentista, hyvä jos muuten ei soundien kans ole ihan hukassa.
seppo69
15.12.2019 12:58:48
Kulkunen: Joo, sehän se ikiongelma tahtoo olla ja enemmän soittotekniikkakysymys. Automaatiolla voisi yrittää vähän kaivaa, mutta äkkiä alkaa sitten peltivuoto tulemaan ongelmaksi. Pitänee opetella soittamaan. Kiitos kommentista, hyvä jos muuten ei soundien kans ole ihan hukassa.
 
Joo niin se taitaa olla. Simon Schillingiltä mallia ni hyvä tulee.
 
Mutta en keksi noista saundeista mitään valitettavaa, tomitkin jytisee hienosti ja soittimet on suht balanssissa. Pellitkin kuulostaa hyvältä.
gunner
22.12.2019 23:24:15
Nonni, taas lähti uutta biisiä maailmalle. Tehtiin Always the Samella coveri Snow Patrol - Chasing Carsista. Äänitykset tehty turvallisesti kotisohvalla, kuten myös miksaus ja masterointi.
 
https://open.spotify.com/track/2CVJ … IBeWbkKZL?si=bLHzWZIGQhm1vaQ4SGCWqQ
Vauhti korjaa virheet
paskiaispaska
23.12.2019 20:47:18 (muokattu 23.12.2019 20:48:25)
 
 
Nyt tarvii vähän jeesiä. Vähän tosi kiire aikataululla oon tehny muijalle joukulahjaks biisin(kolmessa vuorokaudessa). Tehny yötä päivää ja nyt on tilanne, että miksaamiseen ei kerkeä keskittymään. Aamulla seittemältä sain valmiiks ja korvat niin väsyneet, että ei tuu hevon vittuakaa ja hauska on se että Reaperissa on pakko aina renderöidä ja kuunnella, koska dawissa kuunneltu on jostain syystä aina erilailla balanssissa ku renderöity. Tätä vielä helpottaa se, että reaper kaatuilee noin 9/10 rendauksesta, koska niin paljon pluggareita sun muita päällä. Masterin sitte saa tehtyä helpommin... Mulla on huomenna aamusta aikaa ehkä saada kerran rendattua uus miksaus ja sitte siihen päälle vähä masteria motä tarvii.
_
Mitä muiden korvat sanois tähän? En edes ite pysty tota kuuntelemaan ennenku vasta huomen aamulla, koska oon muijan seurassa tän illan.
_
https://maihinnousu.net/s/29643
_
Laulu vissii ainaki liian taka-alalla. Snare vähä kova.... Bassoon vähä vähempi kompuraa? muita juttuja? Siis sellane hyvä demolaatu ois tarkotus saada, minkä kehtaa muijan faceseinäle heittää huomenna illalla.
Kulkunen
23.12.2019 20:59:56
paskiaispaska: Nyt tarvii vähän jeesiä. Vähän tosi kiire aikataululla oon tehny muijalle joukulahjaks biisin(kolmessa vuorokaudessa). Tehny yötä päivää ja nyt on tilanne, että miksaamiseen ei kerkeä keskittymään. Aamulla seittemältä sain valmiiks ja korvat niin väsyneet, että ei tuu hevon vittuakaa ja hauska on se että Reaperissa on pakko aina renderöidä ja kuunnella, koska dawissa kuunneltu on jostain syystä aina erilailla balanssissa ku renderöity. Tätä vielä helpottaa se, että reaper kaatuilee noin 9/10 rendauksesta, koska niin paljon pluggareita sun muita päällä. Masterin sitte saa tehtyä helpommin... Mulla on huomenna aamusta aikaa ehkä saada kerran rendattua uus miksaus ja sitte siihen päälle vähä masteria motä tarvii.
_
Mitä muiden korvat sanois tähän? En edes ite pysty tota kuuntelemaan ennenku vasta huomen aamulla, koska oon muijan seurassa tän illan.
_
https://maihinnousu.net/s/29643
_
Laulu vissii ainaki liian taka-alalla. Snare vähä kova.... Bassoon vähä vähempi kompuraa? muita juttuja? Siis sellane hyvä demolaatu ois tarkotus saada, minkä kehtaa muijan faceseinäle heittää huomenna illalla.

 
Laulua sais nostaa ja enemmän naamalle, ei meinaa oikein saada selvää. Virppa on aika napakka ja terävä, mutta ei se nyt paskalta kuulosta. Rummut on ehkä karvan verran pinnassa.
paskiaispaska
30.12.2019 09:11:17
 
 
Kulkunen: Laulua sais nostaa ja enemmän naamalle, ei meinaa oikein saada selvää. Virppa on aika napakka ja terävä, mutta ei se nyt paskalta kuulosta. Rummut on ehkä karvan verran pinnassa.
 
Kerkesin tossa viikonloppuna vähä katella paremmaks tätä... Miltäs nyt kuullostaa? Soolo tais jäädä desibelin verran liian kovale...
 
https://youtu.be/x-HTBj2NZ5o
 
Hirmu vaikeeta kyllä tääki homma ku ns. ekaa kertaa yrittää saada tehtyä sellasta ns. valmista julkasukelposta amatöörituotantoa. Helpompaa toki olis maksaa aina ammattilaiselle muutama satanen, että tekee priimaa, mutta kyl tälläne jälkityö on ihan yhtä hauska harrastus ku ite musiikin tekeminenki :) Kokoajan oppii jotain lisää ja sit niitä asioita kokeilee ja testailee ja lopputulos saattaa jopa koko päivän säätämisen jälkeen kuullostaa entistä paskemmalta :D
jonsku1
21.01.2020 21:00:03
Sävelsin, tuotin, äänitin, miksasin ja masteroin:
https://www.youtube.com/watch?v=7kQkVtPHV8s
Jucciz
22.01.2020 00:04:21
jonsku1: Sävelsin, tuotin, äänitin, miksasin ja masteroin:
https://www.youtube.com/watch?v=7kQkVtPHV8s

 
Tässä oli kiva tunnelma ja virkistävä soundimaailma! :)
mdgj
22.01.2020 15:05:20
Jokunen julkaisu vuosien varrelta...
 
https://soundcloud.com/timo-virtanen-493821471
jonsku1
22.01.2020 16:10:43
Jucciz: Tässä oli kiva tunnelma ja virkistävä soundimaailma! :)
 
Kiitos paljon! Tein tämän itseasiassa koulutyönä. Vaatimuksena tosin oli äänittää studiolivenä vain "jotain". Päätin kuitenkin käyttää tilaisuuden hyväksi ja säveltää oman kappaleen, johon pyysin muutaman kaverin soittamaan.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)