Jaakkoopuukkoo 04.04.2008 02:24:57 | |
---|
Mitenkäs masteroinnin alkuun? Saan soittimet erottumaan toisistaan ihan ok ilman että mikään clippailee, mutta haluaisin lisää jykevyyttä ja "loudnessia", metallia kun kuitenkin olisi tarkoitus vääntää. Limitteriä ja kompuraa olen kokeillut lisäillä, mutten oikein tiedä mitä niillä pitäisi tehdä, jotta saisin saundin kehittymään haluamaani suuntaan. Eilen kun jotain kokeilin, niin ilmeisesti limitteri aiheutti jotain mysteerisiä "volumepudotuksia", joka ei kuulostanut yhtään hyvältä. Pari eri kompuraa peräkkäin. Mättöpiiska tuolla Masterointi FAQissa neuvoo, että ensin multibandilla alapäät kuriin ja tiukkuutta menoon ja sitten toinen kompura siihen perään. Itse sain kivasti loudnessia (itsekin tässä masterointia harjoittelen) laittamalla semmoisen erittäin pehmeäpolvisen (soft knee) kompuran, jossa oli rationa jotakin 2:1 ja tresholdi aika matalalla, että se kompressio on suht tasaista. Release sitten tempon mukaan (esim. 1/4 nuotin mittaiseksi) ja ei ku lytäten! Ja limitteri kuulostaa yleensä pahalta, että parhaiten se toimii kun se ei nappaa kiinni kuin ihan niihin kovimpiin piikkeihin. Mikään tästä ei tietenkään suju, jos miksaus on munillaan, että basso, basari, virveli sun muut kuriin omilla kompuroillaan. En mä halveksi, onhan se kiva, että joku tekee tällasta paskaa. |
JoKo 04.04.2008 13:00:20 (muokattu 04.04.2008 13:08:29) | |
---|
lisää jykevyyttä ja "loudnessia" Edellämainitun lisäksi ennen kompuraa kannattaa leikata highpass filtterillä alapäätä valitsemastasi kohdasta niin homma tulee kovemmaksi. Hyvä analoginen eq tai digitaalipuolela sellainen linear phase eq on paras tähän hommaan. Limitteriä ja kompuraa olen kokeillut lisäillä, mutten oikein tiedä mitä niillä pitäisi tehdä, jotta saisin saundin kehittymään haluamaani suuntaan. Harjoitus tekee metsurin. Miksausasioissa kannattaa otta rinnakkaiskompressointi haltuun, myöskin rumputilojen lyttäys särölle tuo pöhinää. Googlaa "paraller compression" |
Ze Kink 09.04.2008 15:51:39 | |
---|
Pari eri kompuraa peräkkäin. Mättöpiiska tuolla Masterointi FAQissa neuvoo, että ensin multibandilla alapäät kuriin ja tiukkuutta menoon ja sitten toinen kompura siihen perään. Itse sain kivasti loudnessia (itsekin tässä masterointia harjoittelen) laittamalla semmoisen erittäin pehmeäpolvisen (soft knee) kompuran, jossa oli rationa jotakin 2:1 ja tresholdi aika matalalla, että se kompressio on suht tasaista. Release sitten tempon mukaan (esim. 1/4 nuotin mittaiseksi) ja ei ku lytäten! Ja limitteri kuulostaa yleensä pahalta, että parhaiten se toimii kun se ei nappaa kiinni kuin ihan niihin kovimpiin piikkeihin. Mikään tästä ei tietenkään suju, jos miksaus on munillaan, että basso, basari, virveli sun muut kuriin omilla kompuroillaan. Jees, kiitoksia tästä! Kokeilen tänään illemmalla, että mitä saan aikaiseksi. Juurikin tällainen "lähtökohta" olisi haussa, kun potikoiden pyörittely "silmät kiinni" ei ole tuottanut tulosta. Eli mitä, multiband -kompura ja "peruskompura" peräkkäin, vai kaksi multibandia? Esim. Nine Inch Nailsin With Teethillä on aika lailla sellainen äänimaailma, mitä yritän saada aikaiseksi. "If by noise you mean uncomfortable sound, then pop music is noise to me" -Masami Akita | Aberrant Vascular |
janik 09.04.2008 20:53:19 | |
---|
Itseäni lainaten: Moro! Mistäköhän johtuu että mikserin kautta äänittäessä kitara kuulostaa tältä: http://skeezu.net/~janik/testi.mp3 Ensmäset 12s on suoraan mic innin kautta ja loppu osa mikserin kautta. e: Pistetääs nyt laitteistoa vielä :) Kitara -> LaneyVH100R -> kaappi -> SM57 -> SB live 5.1 tms. mic in, eli ne ensimmäiset 12s. Kitara -> LaneyVH100R -> kaappi -> SM57 -> Mikseri -> SB:n Line in Sain homman selvitettyä, mikseristä on ilmeisesti mikkietuset jotenkin paskana. Pistin mikserin line inniin kiinni oma tekemän Haitek mikkietusen, johan alkoi pelittämään. Voikohan tuolle mikserille mahdollisesti tehdä jotain? mikseri on Soundcraftin spirit folio. |
Jaakkoopuukkoo 09.04.2008 22:56:39 | |
---|
Jees, kiitoksia tästä! Kokeilen tänään illemmalla, että mitä saan aikaiseksi. Juurikin tällainen "lähtökohta" olisi haussa, kun potikoiden pyörittely "silmät kiinni" ei ole tuottanut tulosta. Eli mitä, multiband -kompura ja "peruskompura" peräkkäin, vai kaksi multibandia? Esim. Nine Inch Nailsin With Teethillä on aika lailla sellainen äänimaailma, mitä yritän saada aikaiseksi. Taas uusi löydös: Ainakin minun miksaukseni oli sellainen, johon sain vielä melkein 5 dB:n boostauksen laadusta tinkimättä kun pistin vielä koko ketjun hännänhuipuksi sellaisen tylyistä tylyimmän limitterin 10 ms:n lookaheadilla ja 15 ms:n releasella. Mutta fiksummat (tai sun korvat) neuvokoot hienouksissa. En mä halveksi, onhan se kiva, että joku tekee tällasta paskaa. |
Ze Kink 11.04.2008 14:50:03 | |
---|
"If by noise you mean uncomfortable sound, then pop music is noise to me" -Masami Akita | Aberrant Vascular |
Jaakkoopuukkoo 11.04.2008 17:23:21 | |
---|
Tällaista tuli ensimmäisestä kokeilusta. Vähän tuollaista "pumppausta" kuuluu, joka häiritsee. Kritiikkiä? Parannusehdotuksia? Auttaneisiko, jos nostaisi tresholdia tai laskisi ratiota siitä normikompurasta? Sitte ihan yksittäisiin efekteihin tietty auttaa, jos vaikkapa siitä välistä, missä pelkkä kitara soi, niin lasket ihan vain volaa. Tietty pumppaushan kuuluu asiaan. Lepuuta korviasi ja kuuntele muuta heviä ja nuku yö ja kuuntele, että kuulostaako vielä pahalta. Ei mun mielestä ainakaan kovin pahalta... En mä halveksi, onhan se kiva, että joku tekee tällasta paskaa. |
Dinesh 13.04.2008 16:56:46 | |
---|
Hiukka tarvis neuvoa missä nauhotushommissa mättää. Ohjelmana toimii Cubase SX, syntikkana Roland Juno-D ja syntikan outputista menee piuha äänikortin line iniin. Ongelmana on, että nauhoitus laahaa perässä. Olen siis yrittänyt soittaa jotain syntikkajuttua rumpuraidan kanssa yhteen. Kun syntikkaa nauhoittaa soitan kohdilleen rumpujen kanssa mutta kun nauhoituksen kuuntelee laahaa syntikka pahasti perässä rumpuihin verrattuna. Mistä mahtaa johtua ja mitenköhän tuon saisi korjattua? |
HTMono 13.04.2008 17:10:14 | |
---|
Hiukka tarvis neuvoa missä nauhotushommissa mättää. Ohjelmana toimii Cubase SX, syntikkana Roland Juno-D ja syntikan outputista menee piuha äänikortin line iniin. Ongelmana on, että nauhoitus laahaa perässä. Olen siis yrittänyt soittaa jotain syntikkajuttua rumpuraidan kanssa yhteen. Kun syntikkaa nauhoittaa soitan kohdilleen rumpujen kanssa mutta kun nauhoituksen kuuntelee laahaa syntikka pahasti perässä rumpuihin verrattuna. Mistä mahtaa johtua ja mitenköhän tuon saisi korjattua? http://www.asio4all.com/ Vaikka tuolla alottaa. Jännä että Cubase SX:ään ollut ensin varaa ja sitten tälläisiä kysellään... ;) Palatakseen takaisin laboratorioon erään pilkun kautta Ohnn huomasi olevansa kokonaan pilkkujen peittämä. Jokainen pilkuista osoittautui päteväksi siirtolaitteeksi ajassa ja avaruudessa. |
Jaakkoopuukkoo 13.04.2008 21:28:48 | |
---|
http://www.asio4all.com/ Vaikka tuolla alottaa. Jännä että Cubase SX:ään ollut ensin varaa ja sitten tälläisiä kysellään... ;) Ja sit jos monitorointi ei o ongelma, niin eihän ole tuokaan: nappaa raidasta kiinni ja siirrä pykäläisen verran taakse. En mä halveksi, onhan se kiva, että joku tekee tällasta paskaa. |
Painajaismainen 14.04.2008 15:17:22 | |
---|
Tekisi mieli nauhoitella kitararaitoja tietokoneelle. Vahvistimessani ei ole siihen sopivaa ulostuloa, joten mitä tarvikkeita minä tarvitsen? Mikrofonin (Shure SM-57?), mikserin (Behringer?) ja jonkin nauhoitusohjelman PC:lle? "Jos Jumala olisi savolainen, meillä ei olisi kymmentä käskyä, vaan viistoesta ehotusta." - Markku Pölönen || "Plagiointi on helpoin tapa tehdä jotain uutta." |
pwc 14.04.2008 15:30:07 | |
---|
Et oikeastaan mikseriä, vaan jonkinlaisen äänikortin/audio-interfacen. Kaikissa koneissa on jonkinlainen integroitu line-in, pienellä (3.5mm) plugilla toteutettu. Parempiin tuloksiin pääsee erillisillä interfaceilla, joko sisäisillä PCI-paikkoihin toteutetuilla tai ulkoisilla USB- tai Firewire-ratkaisuilla. Mikä on hyvä? Se, mikä riittää sinulle. Huomioitavaa ainakin mikkikanavien (etuasteet) määrä eli tarvitsetko samanaikaisesti useamman raidan nauhoitusta. Kannattaa tutustua aiheeseen tarkemmin. |
Painajaismainen 14.04.2008 15:40:44 | |
---|
Et oikeastaan mikseriä, vaan jonkinlaisen äänikortin/audio-interfacen. Kaikissa koneissa on jonkinlainen integroitu line-in, pienellä (3.5mm) plugilla toteutettu. Parempiin tuloksiin pääsee erillisillä interfaceilla, joko sisäisillä PCI-paikkoihin toteutetuilla tai ulkoisilla USB- tai Firewire-ratkaisuilla. Olisiko laittaa linkkiä johonkin välttävän laatuiseen vermeeseen? Halvalla kun ei taida kovin usein hyvää saada. Kannattaisiko aluksi käyttää koneen omaa äänikorttia ja panostaa siihen mikkiin sitäkin enemmän? Mikä on hyvä? Se, mikä riittää sinulle. Huomioitavaa ainakin mikkikanavien (etuasteet) määrä eli tarvitsetko samanaikaisesti useamman raidan nauhoitusta. Kannattaa tutustua aiheeseen tarkemmin. Yhtä kitaravahvistinta kerralla olisi tarkoitus nauhoitella. Jos olisi heittää linkkiä vielä johonkin sivustoon mistä voisi lueskella enemmän asiasta, olisin kiitollinen. :) "Jos Jumala olisi savolainen, meillä ei olisi kymmentä käskyä, vaan viistoesta ehotusta." - Markku Pölönen || "Plagiointi on helpoin tapa tehdä jotain uutta." |
pwc 14.04.2008 15:59:22 | |
---|
SM57 on alkuun aivan riittävä mikki. Se on sikälikin fiksu hankinta, koska sillä on tulevaisuudessa todennäköisesti vaikka kuinka käyttöä, ja toimii livenäkin hyvin. Lisäksi sitä on lähes mahdotonta saada rikki. Eli itse kyllä sen satasen varmaan siihen laittaisin ensiksi. Äänikorteista löytyy täältä foorumilta tietoa aika paljonkin, mitään suoria ketjuja en tähän hätään keksi, mutta kannattaa kokeilla hakua sekä studio-, aloittelija- että tietokonepalstalta. Thomannilla on hyvä verkkokauppa, josta kannattanee vilkaista hieman hintaluokkaa. Sitten kun hinnaltaan ja muilta ominaisuuksiltaan sopiva laite löytyy, kannattaa googlettaa, etsiä tältä sivustolta sekä ladata vaikkapa laitteen manuaali ja vilkaista, voisiko tämä olla se oikea vaihtoehto. Kaikista laitteista ei tietenkään löydä valmiita tekstejä, silloin toki kannattaa jälleen kysyä. Ensiksi kannattaa miettiä, minkä tyylisen kortin haluaa. Jos on edes pieni mahdollisuus siihen, että joskus nauhoittaisi jossain muualla kuin kotona, kannattaa ostaa suosiolla USB- tai Firewire-kortti. Jos et aio liikutella nauhoituspistettä mihinkään, voi toki vilkaista myös pci-liitännällä olevia, en nyt muista näiden hintaeroja tällä hetkellä. Vinkkinä: Panosta myös piuhan ja standin laatuun. Kalleinta ei toki tarvitse ostaa, mutta älä yritä säästää muutamaa euroa halvimmalla thomannin ssssssnake-piuhalla - kadut vielä, jos sen teet. |
Painajaismainen 14.04.2008 16:04:46 | |
---|
SM57 on alkuun aivan riittävä mikki. Se on sikälikin fiksu hankinta, koska sillä on tulevaisuudessa todennäköisesti vaikka kuinka käyttöä, ja toimii livenäkin hyvin. Lisäksi sitä on lähes mahdotonta saada rikki. Eli itse kyllä sen satasen varmaan siihen laittaisin ensiksi. SM-57:sta olenkin kuullut pelkkää hyvää ja sitä näkyy olevan käytössä ihan "nimitekijöilläkin". Vinkkinä: Panosta myös piuhan ja standin laatuun. Kalleinta ei toki tarvitse ostaa, mutta älä yritä säästää muutamaa euroa halvimmalla thomannin ssssssnake-piuhalla - kadut vielä, jos sen teet. Thomannin Sssssssssnakeista on kokemuksia kitarapuolelta sen verran että taidan jättää väliin. ;) Kiitos vinkeistä. "Jos Jumala olisi savolainen, meillä ei olisi kymmentä käskyä, vaan viistoesta ehotusta." - Markku Pölönen || "Plagiointi on helpoin tapa tehdä jotain uutta." |
toboc 16.04.2008 17:07:19 (muokattu 16.04.2008 17:07:37) | |
---|
SM-57:sta olenkin kuullut pelkkää hyvää ja sitä näkyy olevan käytössä ihan "nimitekijöilläkin". Etippä jostain studio missä kyseistä mikkiä ei olis ;) |
johanssen 19.04.2008 02:25:07 | |
---|
Tämä lienee taas hyvä paikka kysyä tätä. Eli Presonuksen firepodista kyse. Laite pystyy aina 24/96 laatuun asti nauhoittaessa. Koitin tuota ja kone alkaa vähän nikottelemaan kun raitoja kertyy enemmän. Ihan vain kiinnostuksesta lähin kysymään, että minkälaisia tykkejä pajoilta löytyy, jos käytetään tota 24/96 laatua. Itellä on mylly. jossa Intel Core 2 Duo E6700 ja muistia niin paljon kuin XP 32bit pystyy hyödyntämään eikä muitakaan pullonkauloja pitäis löytyä eli kone on kasattu musahommia silmälläpitäen ja käyttis optimoitu. Softana Cubase Studio 4 ja interfacena Firebox. Joskus oon vaan kokeillu just tota 24/96 laatua ja prossu käy 45 % kuormalla heti. Eipä silti, että tollasta tasoa tarvisin. Mulle riittää täysin 24/48 (riitäis varmaan 16/44,1) eikä oo kone kyykänny lähellekään ja on saanu vetää niin monta raitaa, kun on tarvinnu eikä oo myöskään tarvinnu karsia efektejä tai muuta sälää. Kiinnostaa vaan...jos joku selittäis? asialliset hommat hoidetaan, mutta muuten ollaan kuin ellun kanat |
jannu79 19.04.2008 09:28:23 | |
---|
Kysympä täältä jos joku tietäs tällasta pientä asiaa. Mulla on tällanen di-boksi. http://www.thomann.de/fi/bss_ar133.htm Nyt kun laitan sen päälle, niin power valo alkaa välkkyä. Toimiiko se aina näin, vai miten muistelen että se valo on ennen palanu siinä koko ajan? Signaalin menee kyllä läpi. Kiitti. Kun olet vasara - lyö kovaa. Kun olet alasin - ole kärsivällinen. |
Danko 19.04.2008 10:25:46 | |
---|
Kysympä täältä jos joku tietäs tällasta pientä asiaa. Mulla on tällanen di-boksi. http://www.thomann.de/fi/bss_ar133.htm Nyt kun laitan sen päälle, niin power valo alkaa välkkyä. Toimiiko se aina näin, vai miten muistelen että se valo on ennen palanu siinä koko ajan? Signaalin menee kyllä läpi. Kiitti. "While the AR-133 is receiving good phantom power, the power LED is lit continuously. Should the supply fail for any reason, the AR-133 will switch over automatically to run from the internal battery (as long as one is fitted!). Under these conditions, the power LED flashes approximately every 2 seconds." eli oisko etuasteesta pudonnut phantom päältä pois. Mystisesti hintahtavat romantikot #3 studiotyöskentelyssä on tärkeää että pohjat on hyvät ja pysytään aika tauluissa. -MJP |
Marklar 19.04.2008 18:50:04 | |
---|
Tekisi mieli nauhoitella kitararaitoja tietokoneelle. Vahvistimessani ei ole siihen sopivaa ulostuloa, joten mitä tarvikkeita minä tarvitsen? Mikrofonin (Shure SM-57?), mikserin (Behringer?) ja jonkin nauhoitusohjelman PC:lle? Mikiksi suosittelen juur tuota SM57 ja äänikortiksi M-Audio Fast Track Pro. Speksejä: http://www.m-audio.com/products/en_us/FastTrackPro-main.html Näillä olen ite menny, makso piuhoineen ja telineineen jotain >300e Softaksi on ilmasia, kuten Reaper, Aodix. Itse käytän Cool Edit Pro 2.1 ja Cubase SX3 Vetämättömyyteni johtuu kilpirauhasen vajaatoiminnasta. |