Studiotyöskentely ›

Nyt kun lueskelee näitä studiojuttuja, niin suurinpiirtein kaikista malleista on olemassa halvat ja ihan hyvät kopiot. Tarkotan siis mikkejä (shure 58 = TSM mt58) ja kaikkea muutakin sälpäkettä mitä näissä äänityshommissa nyt tarvitaan!? Et näin..

Öh... Oliko tämän tarkoitus olla kannanotto vai kysymys vai kumpikaan?

Joo sori oli vähän pimee toi alotus. Siis jos tohon jotain listaa vaikka kerättäisiin niistä kopioista.

Behringerillä on paljon kopioita muiden valmistajien laitteista ja ihan hyviäkin sellaisia. T.bonen mikit on pääasiassa kopioita muiden valmistajien kalliista mikrofoneista, jotkut niistä ovat ihan hyviä.
 
-Li'oN

Tuo kopion ja muuten vaan edullisen tai halvan tuotteen raja on tietysti vähän häilyvä, jotkut ovat häikäilemättömiä klooneja muiden suunnittelemista tuotteista ja toiset ovat hyvissä hinnoissa muista syistä. Kyllähän noita audioteknologian halpisvalmistajia on useita, muutamia esimerkkejä ovat Thomannin tuotemerkit (T.Bone, T.Amp, The Box jne.), Behringer, Phonic, MXL, TSM ja Yerasov. Sitten on näitä laadukkampia kopioiden valmistajia kuten vaikkapa Vintech.

halvat laitteet ovat demokraattista!

Joo sori oli vähän pimee toi alotus. Siis jos tohon jotain listaa vaikka kerättäisiin niistä kopioista.
 
Musta tuntuu että uusia mallistoja tulee joka kuukausi joka maan maahantuojan toimesta. Mihin tarvitset listaa?
 
halvat laitteet ovat demokraattista!
 
Halvat laitteet ovat huonoja!

Halvat laitteet ovat huonoja!
 
toisilla vaan on vähän rahaa... toiset ajaa ladalla ja toiset mersulla

halvat laitteet ovat demokraattista!

+
 
Halvat laitteet ovat huonoja!
 
=
 
Demokratia on halpaa ja huonoa. MOT.

toisilla vaan on vähän rahaa... toiset ajaa ladalla ja toiset mersulla
 
Jotkut kävelevät siihen asti, että on varaa ostaa jokin muu kuin lada.
 
Näin niinkuin kärjistettynä ;)

Jotkut kävelevät siihen asti, että on varaa ostaa jokin muu kuin lada.
 
Näin niinkuin kärjistettynä ;)
 
Jotkut tekee kasapäin biisejä halpiskamoillaan niinä vuosina kun toiset haaveilee siitä Nevestään.
 
Näin niinkuin lisäkärjistettynä. ;)

Jotkut tekee kasapäin biisejä halpiskamoillaan niinä vuosina kun toiset haaveilee siitä Nevestään.
 
Näin niinkuin lisäkärjistettynä. ;)
 
Totuutta. Plussaa. :)
 
(Laatu on tietysti määrää tärkeämpää, mutta ei sekään Neveä vaadi...)

Jotkut tekee kasapäin biisejä halpiskamoillaan niinä vuosina kun toiset haaveilee siitä Nevestään.
 
Näin niinkuin lisäkärjistettynä. ;)
 
Ehkä en tarkoittanut ihan Neveä tuolla kommentilla :D
 
Ajattelin minäkin hommata ensin Toyotan, sitten Peugeotin ja lopuksi vasta Audin... joka tietenkin on SSL:n tiski ;)
 
Tai jotain... Ladaan minulla ei kuitenkaan ole varaa, koska halpa laite tulee usein kalliimmaksi kuin vain hieman ostohinnaltaan kalliimpi.

Internet, kansanviisauksien ehtymätön aarreaitta.
 
Muista, että
"Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa"
"Halpaa ja hyvää ei ole olemassa"
"Halvalla, hyvää, nopeasti - voit valita niistä vain kaksi"
 
Toisaalta on niin, että:
"Hullu ei ole se, joka pyytää vaan se, joka maksaa"
"Suu säkkiä myöten"
"Ei mopolla mahdottomia"
 
Ja lisäoptiot:
"Älä osta sikaa säkissä"
"Osta jenkki, älä osta kiinalaista"
"Osta kiinalaista, älä osta jenkkiä"
"Etuastetta ei voi hyräillä"
"Sointi on soittajan sormissa"
"Kiillotettu kikkare on siltikin kikkare, tosin kiillotettu"
"Luota korviisi"
 
Näillä sitten vain ostosuosituksia kuorruttamaan, tilanteen ja asenteen mukaan. Ne ovat totuuksia.

Näillä sitten vain ostosuosituksia kuorruttamaan, tilanteen ja asenteen mukaan. Ne ovat totuuksia.
 
Sori, sua on kusetettu...
 
Totuus on katsos tuolla ulkona, ei se internetistä löydy :) ja siellä on sitäpaitsi kaunis päivä tänään.

Loistava filosofointiketju. Minäpä pistän viisipenniseni peliin.
 
Avainsana on "riittävä"; riittävän hyvä, riittävän monipuolinen, riittävän laadukas. Jos tavoitteena ei ole tehdä Whitney Houstonin levyä, vaan äänittää kotikylän örinäcrust-bändiä, saattaa olla hyvinkin järkevää satsata vähemmän hifeihin mutta enemmän kestäviin mikkeihin, jotka on halpoja uusia.
 
Samoin yksi riittävän hyvä etuaste riittää, jos sen läpi ei kuitenkaan olla ajamassa kuin laulua (ja ehkä jotain päällesoittoja), jos taustan bassolinjasta ei kuitenkaan erota nyansseja.
 
Jos julkaisuformaattina on CD-R ja studiona ja varsinkin masterointipajana toimii se kotikone waretetuin (hyi!) ohjelmin, on ihan turha puolustautua sillä, ettei ohjelmiin riittänyt rahaa kun piti ostaa laadukkaampaa tiskiä ja räkkilaitteita. Ja jos masteroijana toimii innokas amatööri itse, ei oikeastaan ole väliä, onko ennen äänikorttia Behringer, Alto vai kenties Soundcraft.
 
Parempien ja kalliimpien laitteiden etu on, että ne ovat ammattilaiselle tuttuja, ja niiden kanssa siis säästyy aikaa. Mutta entäs kun askartelijana on se amatööri, joka ei tunne mitään laitetta? Vaivan ero ei ole suuri, kun hän ottaa haltuun Behringerin kompuran, jonka numerot näyttää mitä sattuu, tai T-Bonen mikin, joka pitää sijoittaa hiukan toisin kuin esikuvansa.
 
Loppujen lopuksi se on ihan sama. Jos ei oo aikaa, pitää olla rahaa. Jos ei oo rahaa, pitää olla aikaa. Voi maksaa asunnosta nätissä uudessa talossa jossa kaikki toimii, tai asua puoli-ilmaiseksi purkutalossa jota joutuu korjaamaan joka päivä.
 
Ei levyjä laitteilla tehdä. Kun biisit ovat hyviä, ja sovitus toimii, on hyvä idea miettiä, mikä on formaatti ja mikä tyylilaji, ja sitten sen mukaan suunnitella signaalitie. Joskus se tarkoittaa huippustudiota, joskus se tarkoittaa sanelukonetta, useimmiten se tarkoittaa jotain näiden välistä tai erilaisten optioiden yhdistelmää.
 
Mutta samoin kuin videokuvaa ja filmikuvaa ei saa sekoittaa saman projektin sisällä, pitää levynteossakin pitää kokonaisuus mielessä. Saattaa törmätä rajusti, jos yksi biisi tehdään kalliilla ja toinen ilmaiseksi, jos yksi soundaa stadionilta ja toinen komerolta.
 
Ajatteleminen, se kannattaa.

Loistava filosofointiketju. Minäpä pistän viisipenniseni peliin.
 
Avainsana on "riittävä"; riittävän hyvä, riittävän monipuolinen, riittävän laadukas. Jos tavoitteena ei ole tehdä Whitney Houstonin levyä, vaan äänittää kotikylän örinäcrust-bändiä, saattaa olla hyvinkin järkevää satsata vähemmän hifeihin mutta enemmän kestäviin mikkeihin, jotka on halpoja uusia.
 
Samoin yksi riittävän hyvä etuaste riittää, jos sen läpi ei kuitenkaan olla ajamassa kuin laulua (ja ehkä jotain päällesoittoja), jos taustan bassolinjasta ei kuitenkaan erota nyansseja.
 
Jos julkaisuformaattina on CD-R ja studiona ja varsinkin masterointipajana toimii se kotikone waretetuin (hyi!) ohjelmin, on ihan turha puolustautua sillä, ettei ohjelmiin riittänyt rahaa kun piti ostaa laadukkaampaa tiskiä ja räkkilaitteita. Ja jos masteroijana toimii innokas amatööri itse, ei oikeastaan ole väliä, onko ennen äänikorttia Behringer, Alto vai kenties Soundcraft.
 
Parempien ja kalliimpien laitteiden etu on, että ne ovat ammattilaiselle tuttuja, ja niiden kanssa siis säästyy aikaa. Mutta entäs kun askartelijana on se amatööri, joka ei tunne mitään laitetta? Vaivan ero ei ole suuri, kun hän ottaa haltuun Behringerin kompuran, jonka numerot näyttää mitä sattuu, tai T-Bonen mikin, joka pitää sijoittaa hiukan toisin kuin esikuvansa.
 
Loppujen lopuksi se on ihan sama. Jos ei oo aikaa, pitää olla rahaa. Jos ei oo rahaa, pitää olla aikaa. Voi maksaa asunnosta nätissä uudessa talossa jossa kaikki toimii, tai asua puoli-ilmaiseksi purkutalossa jota joutuu korjaamaan joka päivä.
 
Ei levyjä laitteilla tehdä. Kun biisit ovat hyviä, ja sovitus toimii, on hyvä idea miettiä, mikä on formaatti ja mikä tyylilaji, ja sitten sen mukaan suunnitella signaalitie. Joskus se tarkoittaa huippustudiota, joskus se tarkoittaa sanelukonetta, useimmiten se tarkoittaa jotain näiden välistä tai erilaisten optioiden yhdistelmää.
 
Mutta samoin kuin videokuvaa ja filmikuvaa ei saa sekoittaa saman projektin sisällä, pitää levynteossakin pitää kokonaisuus mielessä. Saattaa törmätä rajusti, jos yksi biisi tehdään kalliilla ja toinen ilmaiseksi, jos yksi soundaa stadionilta ja toinen komerolta.
 
Ajatteleminen, se kannattaa.
 
Kaunista - ja ah - niin syvällistä. ;)
 
Rakkahat lapset, tehkäämme toisillemme vain hyvää ja pitäkäämme signaalitiet puhtoisina laulajan luista, kitaran kielistä ja syntikan sykkeestä aina lopputuotteeseen asti. Aamen.
 
- Li'oN

toisilla vaan on vähän rahaa... toiset ajaa ladalla ja toiset mersulla
 
Ihan sama millä ajaa jos ei osaa ajaa?
 
Mulle käy mikä vaan, kunhan se on japanilainen.

Jotta hyvä idea ei menisi ihan pieleen niin voisiko noita hyviä halpislaitteita sitten listata joitain?
 
Ensinnäkin konkkamikit. Kiinalaiset mikit on Neumannin kopioita yleensä huonommilla kapseleilla. "Yleensä" tarkoittaa että hyvällä tuurilla voi joku olla hyväkin jos mikinrakentaja on vahingossa kenenkään huomaamatta onnistunut sellaisen tekemään. Tai voi olla että mikkikapselin kalvot eivät halvoilla ruuveilla pysy tarpeeksi kireässä, jos vaikka ne ovatkin olleet vielä valmistuttuaan ok.
 
T.Bone mikeistä mikä tahansa voi olla hyvä tai huono, modaamalla ne saa paljon / ainakin jonkin verran paremmaksi. Ilmeisesti Retro-sarjan mikit on hieman huolellisemmin toteutettu kuin muut. Ainakin ne on suunniteltu ja niitä myydään vain Thomannille. Uusia t-boneja syntyy kuin sieniä sateella, varsinkin isojen messujen jälkeen. Ota niistä sitten selvää.
 
Studio Projects -merkkiset PMI:n mikit tehdään 797:n tehtaalla ja ne ovat laadultaan hyviä. Joe Meekit eri tehtaalta vähän ehkä heikompi esitys (mutta laadunvalvonta kuitenkin pelaa). MXL on myös suhteellisen hyvä merkki, TSM MT87 on ilmeisesti samaa sarjaa esim. T.Bone SC450:n kanssa (olettaisin että molemmat tulevat Alctronin tehtaalta Nimbosta).
 
Oktavan uudet ja halvemmat mikit tehdään myös Kiinassa, mutta tiedossa ei ole miten palon niiden laatu vaihtelee.
 
Mikkietuvahvistimista suurin osa on tuota samaa osastoa Behringerin, Mackien, Soundcraftin etc. "mikseriosaston" "elektronisesti balansoitujen" muuntajattomien etuvahvistimien kanssa, joissa suurin osa (~45 dB) vahvistuksesta tapahtuu parilla (tavallisesti neljällä) erillisellä transistorilla ja loput (15 dB) oparilla, jolloin on sama mitä oparia esim. niissä käytetään. Nämä ovat halpoja. Halvimpia ovat varmaankin SM Pro Audion valmistuttamat mallit, hinta 99 EUR/8 kanavaa (kannattaa hommata se mkII, eka oli kytkennältään väärin kopioitu, tai siis gainin säätö väärässä paikassa). Behringerin ADA8000 on saanut varovaisia kehuja, reilut 200 EUR ja 8 kanavaa mutta huomattavasti laadukkaammin kuin SM Pro. Noissa Behringerin miksereissä on ongelmana (ollut) virtalähteen riittämättömyys ja pikkuviat, mutta ADA on niin simppeli laite että siihen isompia vikoja tuskin tulee (ellei esim. kytke vahingossa lähtöjä oikosulkuun tms.). Soundcraftin E ja M sarjat ovat ilmeisesti hyviä (mutta jo aika kalliita). Altosta ja Phonicista ei ole tietoa. Muista mikkietusista M-Audion DMP-3:sta on kehuttu, ja jotkut tykkäävät esim. ART:in Tube Pre:istä. Nevestä ei ole vielä tehty halpiskopiota, mutta Behringerillä sitä asiaa varmaan on harkittu. Kiinassa ei osata käämiä tarpeeksi hyviä muuntajia, Neven vahvistinasteet taas ovat erittäin yksinkertaisia diskreettejä transistorivahvistimia (nykyajan pintaliitostekniikalle helppo homma).
 
Kaiuttimetkin voisivat olla hyvät olemassa, aktiiveista ainakin Tekniikan Maailman testaajat ovat pitäneet Behringerin B2030A:sta (siitä pienemmästä mallista) joka kokonsakin vuoksi soi pienissä kotistudioissa paremmin kuin isot kumisevat kaiuttimet (tai huonehan se kumisee mutta anyway).
 
Sitten on kaikki kompurat, EQ:t ja muut prosessorit joista en osaa sanoa muuta kuin että RNC kompura (vaikka ei minkään kopio) on ihan pätevä hintaisekseen.
 
Mitäs muuta?

Jos ei oo aikaa, pitää olla rahaa. Jos ei oo rahaa, pitää olla aikaa.
 
Nimenomaan tästä olen samaa mieltä. Se että nykyään halvalla saa _jotain_ on aloittelevan äänittelijän pelastus. Niillä saa talteen helposti kuraa ja kunnollisesti perehtymällä ehkä jotain parempaakin. Pääasia on se että pääsee opettelemaan tekemällä eikä lukemalla samalla kun säästelee rahaa huippuvehkeisiin.
 
Huomionarvoista sekin että halpislaite sopii mainiosti harrastuksen alkuvaiheeseen kun omaa makua eri ominaisuuksista ei ole vielä muodostunut.
 
Olen edelleen tyytyväinen siihen että ostin 15-vuotiaana ensimmäiseksi kitarakseni vanerisen stratokopion 200 markalla. Kunnollisemman kepin hankin sitten parin vuoden jälkeen kun oma maku soundista, kaulan muodosta ja ulkonäöstä oli selvillä.
 
Ei levyjä laitteilla tehdä. Kun biisit ovat hyviä, ja sovitus toimii, on hyvä idea miettiä, mikä on formaatti ja mikä tyylilaji, ja sitten sen mukaan suunnitella signaalitie. Joskus se tarkoittaa huippustudiota, joskus se tarkoittaa sanelukonetta, useimmiten se tarkoittaa jotain näiden välistä tai erilaisten optioiden yhdistelmää.
 
Melko usein eri laitteita arvioidessa katsotaan yksisilmäisesti yhtä käyttötarkoitusta - julkaisukelpoisen materiaalin äänittämistä. Siitä ei tosin voi vastaajia syyttää - jos kysytään "mikä olisi hyvä mikrofonietuaste" on moni kahden tuhannen euron purkki varmasti oikea vastaus absoluuttisessa mielessä. Usein kysymys kuuluisi tarkemmin: "Mikä on halvin laadultaan siedettävä laite jolla pääsen kokeilemaan operaatiota x?"
 
Joskus huonot laitteet ovat jopa eduksi - kun demot ovat laadultaa riittävän huonoja ei tule edes kiusausta julkaista niitä sellaisenaan...