Aihe: Laulun nauhoittaminen
1
grunk
14.03.2004 19:31:37
 
 
Terve. Meillä on tässä bändin (Teppo Tuluppu) kanssa projektina nauhoittaa treenikämpällä pitkäsoitto. Viikonlopun aikana ollaan nauhoitettu yli puolet pohjista (kitara, basso, rummut), ja kuulostaa ihan älyttömän hyvältä. Soundit ovat ilmaiseksi todella potkivat.
 
Kamoina meillä on pari Shuren SM58-mikkiä, kaksi C606:sta, yksi 14A ja joku vanha ATM-41. Kaikki dynaamisia laulumikkejä. Biisit on nauhoitettu siten, että mikit on kiinni laulumikserissä ja laulumikserin tape outista lähtee piuha digitaaliseen kymppiraituriin.
 
Lauluja nauhoittaessa on aika helvetin paha ongelma: teki mitä tahansa, laulusoundi on aina hirveän ohut ja väritön. Ensin lauluissa äänenvoimakkuuskin vaihteli koko ajan (jos laulaja, eli minä, liikutti päätään n. 2 cm), mutta onnistuimme tämän eliminoimaan ihan hyvin käyttämällä kahta laulumikkiä yhtä aikaa (kummatkin 58:t käytössä).
 
Silti soundi on edelleen pirun väritön, eikä ikään kuin "istu" siihen biisiin. Laulan kyllä ihan tarpeeksi nuotilleen, mutta itse Ääni whatever ei tule narulle ei niin millään. Ohutta ja voimatonta, vaikka laulaisi kuinka lujaa ja kurkkua raastavasti. Äänen matalat murinat ja kaikki roska, lika ja rasahdukset, eli tekijät jotka saavat ihmisäänestä ihmisäänen, puuttuvat kokonaan.
 
Eikä saa paremmaksi vaikka kompressoisi, laittaisi kaikua tai chorusta tai mitään. Mennee hermo, kun on hyviä pohjia, joilla ei tee mitään kun ei saa lauluista kelvollisia.
 
Voisiko olla, ettei SM58 vain yksinkertaisesti sovi minun äänelleni? Ei vain huvittaisi ostaa jotain kallista konkkamikkiä ihan yhtä sessiota varten. Onko kenelläkään mittään ideaa, mitä pitäisi tehdä?
 
Ja tyyli on pop/punk/rock, vanhempaa kamaa osoitteessa http://teppotuluppu.cjb.net.
Torniojaws
14.03.2004 20:27:57
 
 
Kokeile säätää EQ:lla matalia taajuuksia lujemmalle. Tuplaa lauluraidat, esim. karjumalla taustat miksattuna hiljaiselle, tai sitten kuiskaamalla. Mitä vain tulee mieleen.
A boon I ask thee, mighty shade, within this circle I have made, make me a werewolf strong and bold, the terror alike of young and old.
jhatunen
14.03.2004 21:36:59
Laulathan tarpeeksi läheltä? Mikki ottaa paremmin matalia ääniä kun laulaa lähempänä.. Huulet vaan kiinni siihen mikkiin.. :)
 
Ei tosin yllä varmaankaan laulun taajuksille, mutta jos mikserissä on low-cut niin sehän leikkaa alapäätä pois..
grunk
14.03.2004 21:59:29
 
 
Laulathan tarpeeksi läheltä? Mikki ottaa paremmin matalia ääniä kun laulaa lähempänä.. Huulet vaan kiinni siihen mikkiin.. :)
 
Ei tosin yllä varmaankaan laulun taajuksille, mutta jos mikserissä on low-cut niin sehän leikkaa alapäätä pois..

 
Kokeilin laulaa myös ihan naama kiinni mikissä, mutta tällöin volume heitteli aivan hirveästi. Tasaisempaa tuli, kun lauloi kauempaa. Eikös SM58 muuten puurouta ääntä, jos laulaessa ihan kiinni mikissä huutaa?
Vilhelmus
14.03.2004 22:09:23
 
 
Mikkejä voi lainata kavereilta (ja muilta spedeiltä), joten keräilykierrokselle ja testaamaan mikä toimii äänesi kanssa.
Allekirjoittanut ei allekirjoita
Burning Winter The Coveralls
Skinwalker
15.03.2004 00:48:49
Siis tuota juu..Huulet kiinni mikkiin, pusi pusi, tasot kohdilleen ja kompressoria peliin tarvittavat määrät. Kyllä tuo on tuntunut toimivan. Jos katselet rokkenrollin ammattilaisia laulamassa keikkaolosuhteissa saatat myös havaita että nämä laulavat kovin intiimit, hiljaiset ja lämpimät kohdat aivan kiinni mikissä ja sitten kun aletaan tosissaan huutamaan, niin pää siirtyy mikistä kauemmas.
Big man, pig man, ha ha, charade you are
kivi
15.03.2004 01:17:09 (muokattu 15.03.2004 01:18:35)
No, kyllähän 58:lla nauhoittaa laulun ihan hyvin. Ei "oikean" isonbudjetin levyn tasoilla, mutta ihan hyvin.
 
Kahdella suunnilleen samalla etäisyydellä olevalla mikillä en kuitenkaan lähtis nauhoittamaan. Tulee vaihevirhettä, ja se taas syö soundia. Kunnolla stereoksi jaettua paria voisin kokeillakin, jos biisi tuntuisi siihen sopivalta.
 
Paras ja lyhin mahdollinen mikrofonipiuha, paras mikkietunen, pieni optinen kompressio ja vaikkapa sukkahousuista pingotettu pop-filtteri laulajan ja mikin väliin poistamaan puhinaa auttavat kummasti mikin puutteiden korjaamisessa. Jos liikut laulaessasi, kannattaa laittaa vaikka joku piuhalaatikko tms mikkitelineen eteen, ettet pääse ihan kiinni mikkiin.
 
...Ja tietysti, mieti tarkkaan mihin pistät telineen pystyyn, ettei ihan vieressä ole heijastavia seiniä, ja ettet joudu olemaan selin oveen (kuulokkeet päässä voi pelästyä pahasti, kun ei kuule oven aukeavan) ja että sulla on hyvä ja turvallinen olo. Valoja himmeäksi, ja turhat tyypit pois kämpiltä; joku äänittäjä kannattaa kuitenkin olla, vaikka vaan kertomassa, koska on aika lopettaa siltä päivältä. Älä juo limonaateja äläkä sokerilitkuja, vältä kahvia ja suklaata. Juo paljon haaleaa vettä, ja pidä jalat lämpiminä. Rannekellot, avainniput ja kilisevät korut pois.
"This is nothing to me! Nothing! Just a hobby! I could be basking in the sun in Florida!"
(Handsome Dick Manitoba)    
grunk
15.03.2004 14:46:47
 
 
No, kyllähän 58:lla nauhoittaa laulun ihan hyvin. Ei "oikean" isonbudjetin levyn tasoilla, mutta ihan hyvin.
 
...Ja tietysti, mieti tarkkaan mihin pistät telineen pystyyn, ettei ihan vieressä..

 
Kyllä minä laulamiseen valmistautua osaan ja laulaakin, mutta nyt tuntuu ainoastaan tekniikka potkivan vastaan.
grunk
15.03.2004 14:47:08
 
 
Kyllä minä laulamiseen valmistautua osaan ja laulaakin, mutta nyt tuntuu ainoastaan tekniikka potkivan vastaan.
 
Tekniikka = siis vehkeet, ei "laulutekniikka".
kivi
15.03.2004 14:51:31 (muokattu 15.03.2004 14:59:13)
mutta nyt tuntuu ainoastaan tekniikka potkivan vastaan.
 
Kyllä musta silti tuntuu, että se vika on jossain muussa kuin mikrofonin merkissä ja mallissa. Vaikka tosihan se on, että 58:sta on aika vaikea saada isokapselisen konkkamikin pyöreää, lämmintä, isoa ja botnekasta soundia. Ei toki mahdotonta sekään - kuten mikkiguru Harvey Gerst aikoinaan sanoi "millä tahansa mikillä voi äänittää minkä tahansa äänen, toisilla se vain on vaikeampaa".
 
Jo se, että ootte riganneet kaksi mikkiä pystyyn, saa mun mielessäni hälytyskellot soimaan.
 
Sanoit, että teillä on signaalissa kompressori. Miten se on säädetty?
 
Ratio?
Threshold?
Attack?
Release?
 
Muut säädöt?
 
Ja tosiaan, laula rohkeasti läheltä. Laita vaikka se toinen viiskasi yläviistosta noin parinkymmenen sentin päähän kohti nenänpäätäsi, ja tartu siihen toiseen tukevalla otteella ja ala laulaa kuten livenä -"ylähuuli grillillä"- silloin sulla on lähimikki joka ottaa botnen ja kaikki "mausteet", ja kauempi josta saa siistiä sävyä niihin hetkiin, kun maustetta on muuten liikaa. Älä leikkaa jyrkästi, vaan ristifeidaa, jos vaihdat kesken osan.
"This is nothing to me! Nothing! Just a hobby! I could be basking in the sun in Florida!"
(Handsome Dick Manitoba)    
grunk
15.03.2004 17:23:06
 
 
Pitääpä kattoa nuo säädöt. Viiskasi on erinomainen mikki, en minä sitä ole kieltänytkään. Periaatteessa olen saanut "aidomman" kuuloista ääntä PC:n rikkinäisellä paskamikillä, joten vika lienee joko raiturin tai laulumikserin asetuksissa.
 
Elikkäs, kokeilimme ensin nauhoittaa laulut kytkemällä mikki (yksi kappale) suoraan kymppiraituriin. Lauloin aluksi ihan läheltä, mutta tällöin volumetaso heittelehti aivan sietämättömästi, vaikka olisi laulanut ihan tasaisesti. Pienikin puolen millin pään liikautus muutti soundia. Ja ääni oli muutenkin pirun ohut ja väritön. Ei kuulostanut minun ääneltäni ollenkaan. Yritettiin kaikua, chorusta ja vähän kompressointia laittaa, mutta eipä auttanut.
 
Sitten tökättiin mikki laulumikseriin ja laulumikseristä piuha raituriin. Ei huomattavaa muutosta, eli volume leikki kengurua ja ääni oli ohut.
 
Kokeilimme tämän jälkeen kahdella mikillä, siten että yksi oli aika lähellä naamaani ja suorassa, toinen n. 10cm ylempänä vähän viistossa. Volume oli aika lailla kohdillaan, mutta soundi edelleen käsittämättömän snadin eikä vieläkään "istunut" sinne soitinten sekaan.
 
Äänittäjä väitti, ettei mitään kompressointia ollut päällä, mutta minusta kyllä oli juuri sen kuuloista, että joku komurointihanikka olisi ihan täysillä jo nauhoitusvaiheessa. Eräs treenikämpällä nauhoitusten aikana ollut kaveri pohti, että olikohan nauhoittaja jättänyt jonkun limitterin päälle siihen raituriin.
 
Rumpuja ja murjovia kitaroita nauhoittaessa limitteri on varmasti paikallaan, mutta eikös se laulaessa juuri blokkaa ne hyvätkin äänet veke?
kivi
15.03.2004 19:39:03
Rumpuja ja murjovia kitaroita nauhoittaessa limitteri on varmasti paikallaan, mutta eikös se laulaessa juuri blokkaa ne hyvätkin äänet veke?
 
Ja aiheuttaa volyymin heittelehtimistä juuri tuolla tavoin, joo.
"This is nothing to me! Nothing! Just a hobby! I could be basking in the sun in Florida!"
(Handsome Dick Manitoba)    
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)