Studiotyöskentely ›

tämmöinen juttu on alkanut mietityttämään..
 
Eli kun "ammattilaiset" on studiossa, kuinka pienistä tai suurista osista biisit kasataan. Tässä on varmaan suuria vaihteluita eri bändien kesken, mutta jos jollain ois esimerkkejä, tietoa, omia kokemuksia tms.
 
Eli vetääkö rumpali koko biisi kerralla vai komppi kerrallaan. Kitarat, riffi kerrallaan, soolo paloissa, vai suurempina kokonaisuuksina. Ja jos sama riffi toistuu, heitetäänkö se jo äänitetty versio siitä vai nauhoitetaanko uudestaan?
jne.

Todella riippuu meiningistä. Jos on tarkoitus kasata loppuun asti hiottu kliininen studiokiekko, niin kuvittelisin että esim. Kitaristi soittaa jokaisen riffinpätkän erikseen. Useita ottoja ja parhaat yhdistellään..
 
Kunnon bändit vetää livenä, tai edes rumpali soittaa yhteen tuubaan biisin. On paljon eläväisempi ja yhtenäisempi äänikuva.
 
Ei mulla mitään oikeata tietoo ole, mutta kuvittelisin esim. vaikkapa jonkun mammutti neo-proge teoksen äänityksen sellaseks 3-4 sekuntia kerrallaan jutuks.

Kunnon bändit vetää livenä, tai edes rumpali soittaa yhteen tuubaan biisin. On paljon eläväisempi ja yhtenäisempi äänikuva.
 
Kyllä minäkin tämän näin näkisin. Tällöin saa vaikka siihen kolmossäkeistöön/loppukertsiin lisää potkua tarvittaessa, ja dynamiikalla on muutenkin helpompi leikkiä, kun pääsee biisin fiilikseen paremmin mukaan. Myöskin pikkupätkiä yhteenliimatessa on inhottavaa yrittää saada audioraidat natsaamaan siten ettei kuulu mitään turhia napsuja. Silti, jos riffi tai kuvio on erityisen vaikea, tai vaatii muuten vaan hiomista, niin pienemmissä pätkissähän se on helpompi kohdalleen saada, eikä tuo pätkissä soitto kai nyt sentään vielä rikollista ole.
 
Nämä ovat siis omia rajallisia kokemuksiani nauhoittamisen ja miksaamisen salatieteistä. Kaikki muut ovat varmaan eri mieltä, ja se on ihan jees.

Nuo napsut saa pois kun laittaa liitoskohtaan about 0,1 sekunnin fade in/fade out, yleensä lyhyempikin riittää.

Nuo napsut saa pois kun laittaa liitoskohtaan about 0,1 sekunnin fade in/fade out, yleensä lyhyempikin riittää.
 
Niin saa. Crossfade -toiminto on monesti pelastanut suurelta vitutukselta. Ärsyttävää touhua kuitenkin.

Eiköhän se ole ihan muusikoista kiinni.

 
Kunnon bändit vetää livenä, tai edes rumpali soittaa yhteen tuubaan biisin. On paljon eläväisempi ja yhtenäisempi äänikuva.
 

 
Hah. Kunnon bändit? On eläväisempi ja yhtenäisempi? Sanoisin, että olen täysin eri mieltä. Hyvään lopputulokseen on monta reittiä ja tuo on vain yksi niistä. Sopii ehkä joillekin, toisille taas ei. Se ei kuitenkaan ole mikään ehdoton totuus.

tämmöinen juttu on alkanut mietityttämään..
 
Vaihtelu on tosiaan käsittämätöntä. Joillakin pumpuilla toimii mainiosti kaikki soittavat kerralla sisään -meininki pienillä jälkiäänityksillä, mutta useimmiten todellisuus on karumpi. Varsinkin hevi- ja metallimeingeissä on tavallista että esim. rumpali soittaa biisin yhden osan kerrallaan, kitaristi ja basisti yhden riffin ja laulua pätkitään jopa yksittäisistä sanoista ja sooloja fraaseista. Kylmää meininkiä, mutta nykyaikaa. Ja tietty sitten samoja säkeistöjä kopioidaan ja niin poispäin.
 
Paljon vaikutusta on bändillä, sen soittotaidoilla, tuottajalla, budjetilla & aikataululla, nauhoitusolosuhteilla jne.

Jokainen vääntää tyylillään. Ja onhan tämä jo musiikkityylistä kumpuava ero. Jossain konejutuissa tehdään suunnilleen vartin kappale samplatusta pierusta, kun taasen kirveellä veistetyt bluusäijät ei varmasti lähde väsäämään nuotti kerrallaan yhtään mitään.
 
Meijän isoimman rahan teos tähän asti tehtiin niin notta tahkotaan niin kauan kunnes rumpupohja menee totaalisen täydellisesti kerralla. Monta kertaa homma kosahti viimeiseen kertsiin, ja ehdotin pätkimisiä. Mutta loppujenlopuksi oli hyvä että väsättiin se noin. Kyl siihen varsin monta ottoa meni, mutta minkä siinä kuluttaa, säästää pätkimisessä... No ei ny ihan, jos vaikka kolmesta palasta on kyse, mutta en lähtisi tahdin kappaleista kasaamaan. Editointi tietenkin erikseen, olen viettänyt päivän aikaa yhden biisin rumpujen leikkelemisessä täysin uuteen uskoon.
Eli äänittäessä aika isoina paloina olen pyrkinyt väsäämään. Koko biisi, tai vähintään säkeistön/kertsin kokoinen pala. Jos soundivaihdoksia tulee em. välillä niin silloin toki ne erillään.
 
Enhän mää ole ikinänsä toki ollut tekemässä oikeaa ison rahan tuotantoa, mutta yksi studiohemmo kertoi kuinka eräässä iskelmäprojektissa lauluraita koostui 133 otosta, ja että tämän syy ei ollut huono laulaja, vaan äärimmäisen perfektionisti laulaja. Eli sehän on melkein sana kerrallaan. (Persiistä minusta, takasin harjottelemaan jos ei muutamalla otolla irtoa. Ainaki soittaja. Laulajalta ehkä voi vähän enempi hyväksyä. Mut ei mun tarvi onneks tommosia tehdäkään :) ) Huhu kertoo että vanhemmissa Madonnan tuotannoissa lauluraita kostuu hyvin hyvin monesta osasesta. Semmosta se on lie ollu, ennen autotunea. :)

Vaihtelu on tosiaan käsittämätöntä. Joillakin pumpuilla toimii mainiosti kaikki soittavat kerralla sisään -meininki pienillä jälkiäänityksillä, mutta useimmiten todellisuus on karumpi. Varsinkin hevi- ja metallimeingeissä on tavallista että esim. rumpali soittaa biisin yhden osan kerrallaan, kitaristi ja basisti yhden riffin ja laulua pätkitään jopa yksittäisistä sanoista ja sooloja fraaseista. Kylmää meininkiä, mutta nykyaikaa. Ja tietty sitten samoja säkeistöjä kopioidaan ja niin poispäin.
 
Juuri näin.

Semmonen pieni sivuhuomautus sitten tähän väliin, että sehän on miksausta (ja äänitystäkin) ajatellen oikein kivaa, kun eri soundit (esim. clean- ja säröskeba) löytyy eri raidoiltaan. Tämän voi tietty tehdä niin että soittelee biisin läpi soundeja vaihdellen ja sitten ennen kun rupeaa miksailemaan jakaa oton usealle raidalle, mutta näin ei voi leikkiä esim. eri mikkien tms. kanssa eri soundeille, jos sille linjalle haluaa lähteä.

Semmonen pieni sivuhuomautus sitten tähän väliin, että sehän on miksausta (ja äänitystäkin) ajatellen oikein kivaa, kun eri soundit (esim. clean- ja säröskeba) löytyy eri raidoiltaan. Tämän voi tietty tehdä niin että soittelee biisin läpi soundeja vaihdellen ja sitten ennen kun rupeaa miksailemaan jakaa oton usealle raidalle, mutta näin ei voi leikkiä esim. eri mikkien tms. kanssa eri soundeille, jos sille linjalle haluaa lähteä.
 
Hmm... voit vallan hyvin ajaa soittaessasi kitaran samaan aikaan vaikka viiteen erisoundiseen vahvistimeen ja laittaa kaikkiin eri mikityksen ja ottaa jokaisen omalle raidalleen. Sitten lopullista kitararaitaa koostaessa avaat niitä raitoja sen mukaan kun soundin pitää muuttua - mutta nyt onnistuvat myös crossfadet ja usean soundin yhdistelmät.
 
Ja sitten toinen asia: Leikkuunapsun poistamiseen tuo ylempänä suositeltu ristifeidausoptio - lyhytkin - on epäsiistimpi kuin Snap to Zero. Kannattaa ottaa tavaksi leikata klipit siltä kohtaa missä aaltoviiva osuu nollaan, niin napsua ei tule.

Kannattaa ottaa tavaksi leikata klipit siltä kohtaa missä aaltoviiva osuu nollaan, niin napsua ei tule.
 
Tai lähtee nollasta :p
Mä olen kanssa sitä mieltä, että samapa tuo on miten se biisi purkitetaan, kunhan lopputulos rokkaa. Meidän vuosia sitten kasassa olleen bändin ekaan demoon vedettiin rummut ainakin yhteen biisiin livenä sisään. Onneks oli rumpali, jolla hyvä muisti, mutta eipä me oikeestaan säästetty siinä kuin aikaa ja sitä myöten rahaa.
Mä olen kuullut monia hienoja biisejä, missä on tarkoituksella pienistä pätkistä koottu osia biisiin ja mun mielestä se värittää biisiä tavalla, jota yleensä livenä ei voi edes tehdä. Musta on muutenkin hienoa, että on live ja studio erikseen, niin minkä takia niitä pitäisi "yhdistää".

Niin, kumpaan sitä itse kukin mielummin käyttää aikaansa, biisien treenaamiseen ja mahdolliseen muutamaan uusintaottoon vai kelvollisten pätkien etsimiseen, leikkelemiseen ja liimaamiseen?
 
Editointi on mielestäni niin tympeää hommaa, että pitäydyn kernaasti perinteisemmässä tekotavassa.
 
Hårdrock, inte hård disk rock. Tack.

Kivi
 
Kuinka yleensä hoidat tuon jakamisen eri kitaravahvistimiin?

Hmm... voit vallan hyvin ajaa soittaessasi kitaran samaan aikaan vaikka viiteen erisoundiseen vahvistimeen ja laittaa kaikkiin eri mikityksen ja ottaa jokaisen omalle raidalleen. Sitten lopullista kitararaitaa koostaessa avaat niitä raitoja sen mukaan kun soundin pitää muuttua - mutta nyt onnistuvat myös crossfadet ja usean soundin yhdistelmät.
 
Totta tämäkin. Tää sit tietty vaatii sen viis erisoundista vahvaria.. ;) No jos nyt lähetään leikkimään niin sithän skeban voi ottaa suoraan kitarasta DI:llä pöytään, jonka jälkeen ajaa sitä sitten vaikka kuinka monta kertaa uudestaan vahvarin läpi ja leikkiä sillä. :)

Niin, kumpaan sitä itse kukin mielummin käyttää aikaansa, biisien treenaamiseen ja mahdolliseen muutamaan uusintaottoon vai kelvollisten pätkien etsimiseen, leikkelemiseen ja liimaamiseen?
 
Editointi on mielestäni niin tympeää hommaa, että pitäydyn kernaasti perinteisemmässä tekotavassa.
 
Hårdrock, inte hård disk rock. Tack.
 
Itse asiassa siinä, kun pätkii ja soittaa miljoona kertaa uudestaan tietyn kohdan, oppii aika hyvin sen kappaleen ja se käy siis myös reenistä.

Kivi
 
Kuinka yleensä hoidat tuon jakamisen eri kitaravahvistimiin?
 
Jos sisääntulojen impedanssit ovat kohdallaan, toimii pelkkä piuha vahvistimesta toiseen rinnakkaistuloja käyttäen. Aina ei kuitenkaan toimi. Silloin käytän vaikkapa stereo-delaypedaaleja yhdellä noin 8-20 millisekunnin viiveellä jolloin samalla saan vähän "levennystä" kitarasoundiin; soundille ominaisia piikkejä ja kuoppia tasaisemmaksi ja lopulta EQ:n-kestävämmäksi. Mulla on "miljoonapakissa" myös 1:1 audioerotusmuuntajia galvaanisen yhteyden katkaisemiseen, jos signaalihukkaa ilmenee.
 
Täällä esiin tuotu re-amping eli tallennetun kuivan signaalin ajaminen uudestaan vahvistimeen ei oo mun mieleeni ollenkaan (vaikka on sitäkin tehty). Vaikka varsinaiset äänitysvahvistimet pauhaisivat eri huoneessa, on mun mielestäni aivan olennaista, että kitaristin luona täytyy olla vahvistin josta syntyy feedbackia ja joka vaikuttaa taas kitaran sointiin. Yleensä se tosin on Pignose, MicroStack, Polyphemus tai vastaava 1/2 watin rokkikone, "täydellisessä maailmassa" se olisi ehkä joku 5-10 watin putkicombo.
 
Tästä saa helposti sellaisen kuvan, että mä olisin jotenkin mahdoton soundienviilaaja, mutta ei se niinkään ole. Leikin kyllä uusilla soundeilla ja ihmelaitteilla, mutta teen sen aika nopeasti, levyä tehdessä laitan "laboratorioni" valmiiksi mikityksineen kaikkineen jo hyvissä ajoin (yleensä sillä välin kun rumpuihin vaihdetaan kalvoja ja niitä viritetään tms.) etten haaskaa muiden aikaa sähläämiseen, ja soundien haku on minuuttipeliä.

Ahaa.. Eli tyyliin vahvistimen Line-Out lähdöstä?

Mä rakennan biisin Cubasessa useinmiten niin, että mulla on ensin joku sekvensserin tahdissa etenevä demoraita, mikä voi olla vaikkapa akustinen ja laulu, tai peräti jopa Band In a Box "pika-miditys". Sitten sen pohjalta kasaan Marker raidan johon teen biisistä riippuen joko puolikkaan tai koko säkeistön pituisia siivuja. Sen jälkeen koostan raidat soitin kerrallaan niin, että soitan eri osuudet markkerin kokoisissa pätkissä. Ja vielä niin, että ensin vaikkapa säkeistöt ja sitten kertsit.
 
Tällä tavalla syntyy sopivia palikoita joita voi sitten tarvittaessa kopsailla toisiin vastaaviin paikkoihin. Tietysti ne kohdat joihin haluan variaatioita äänitän erikseen. Joskus mulla saattaa olla jopa niin pieniä eroavaisuuksia, ettei ulkopuolinen välttämättä ensikuulemalta erota.
 
Tällä menetelmällä mä duunaan kaikki. Rummut, bassot, skitat, laulut ym. Musta se on ihan yhtä oikea tai väärä tapa kuin joku muukin. Ja kuten jo aiemmin mainittiin, lopputulos ratkaisee.