Studiotyöskentely ›

Tästä asiasta voi olla juttua jo jossakin keskustelussa, mutta ainakaan aivan heti en löytänyt vastausta siihen mitä etsin, joten avasin uuden keskustelun.
 
Eli, on ainakin kaksi "koulukuntaa" jotka tekevät miksauksen eri säätimillä, ja nyt haluaisinkin tietää kumpaa koulukuntaa pääsääntöisesti suositaan.
 
Tapa 1:
Nostetaan mikserin kanavien faderit (kanavien läntötasonsäädöt) 0-tasolle, ja miksataan kanavat GAIN (trim) säätimien (kanavan tuloherkkyyden säätö) avulla, koskematta kanavaliukuihin. Kokonaislähtötaso säädetään Masterliu'uilla. Tätä tapaa näkyy käytettävän aika paljon, jopa "ammattipiirissä".
 
Tapa 2:
Säädetään kanavien tuloherkkyyssäädöt (GAIN) optimiin seuraten kanavien tarkkailumittaria (PFL, Overload), eli äänilähteen huippusignaalilla niin, ettei kanavassa tapahdu yliohjautumista. Tämän jälkeen varsinainen miksaus tehdään fadereilla. Näin menetellessä kanavaliu'uthan eivät ole enää välttämättä "kauniissa" rivissä 0-tasolla, vaan kutakin kanavaa avataan faderilla sen verran, mitä miksaus vaatii. Kokonaisvolume haetaan tässäkin tapauksessa master-liu'uilla.
 
Itse suosin jälkimmäistä tapaa, sillä kuten edelläkin jo mainitsin, GAIN-säätöhän on mikserin kanavan ns. tuloherkkyyden säätö, jolla tasataan erilaisten äänilähteiden tasoerot, jonka jälkeen saavutetaan kaikentasoisille signaaleille optimaaliset tasot jälkiprosessointia (EQ, kaiku, yms.) varten. Signaali/kohina -suhde saavutetaan tällöin parhaiten. Kanava-fader (liuku) on mikserin kanavan lähtötason säätö, eli se varsinainen "kanavavolume".
 
Onko syitä, miksi tapa 1. olisi perusteltavissa? JOs on, niin miksi miksereissä sitten on kanavien lähtötason säädöt, jos ne kutakuinkin "teipataan" 0-tasolle, ja niihin puuttumista ei sallita?

Onko syitä, miksi tapa 1. olisi perusteltavissa? JOs on, niin miksi miksereissä sitten on kanavien lähtötason säädöt, jos ne kutakuinkin "teipataan" 0-tasolle, ja niihin puuttumista ei sallita?
 
Ehdottomasti miksaan fadereilla, mutta oon antanut ymmärtää, että on aika kätevää jos miksaus on rekonstruoitavissa ihan vain nostamalla kaikki faderit nollaan. Esimerkiksi Johnny Lee Michaels miksaa gaineilla.
 
Nykyään sillä ei kai ole niin väliä, mutta analogiaikoina pöytien omakohinan optimi oli faderin tiuhimmin viivoitetulla alueella, eli juuri siinä nollakohdassa. S/N-ratio esimerkiksi inserttipisteessä saattoi tietysti olla huonompi noin, ja varmaan olikin.
 
Kai se että tehdään "lopullista" kamaa kertoo myös perfektionismista ja omanarvontunnosta. Bob Ezrin taisi usein polttaa kaiutkin valmiiksi niille säilytettäville moniraitakakuille, mikä käytännössä tekee remiksauksen mahdottomaksi.

Oma 2 centtiäni, vähäisellä kokemuksella.
 
Tapa 1:
Nostetaan mikserin kanavien faderit (kanavien läntötasonsäädöt) 0-tasolle, ja miksataan kanavat GAIN (trim) säätimien (kanavan tuloherkkyyden säätö) avulla, koskematta kanavaliukuihin. Kokonaislähtötaso säädetään Masterliu'uilla. Tätä tapaa näkyy käytettävän aika paljon, jopa "ammattipiirissä".
 
Juu, tämä tottakai. Sisääntuloherkkyyden hotspotti on eri instrumenteilla eri kohdassa. Mun mielestä esimerkiksi kitarastyrkkarit kuulostaa riipivältä, jos gain viritellään klippirajalle asti, kun taas sen sijaan bassari kuulostaa siellä parhaalta. Ja ei niitä fadereita tietenkään mihkään nollarajaan tarvii teipata ;) Niillä optimoidaan se äänitystaso/ livebalanssi, jos ollaan laivina.
 
Todennäköistä tietenkin on, että mä oon tehnyt TAAS kaiken aivan päin vittua. Ottakaa joku ammattilainen kantaa.

Esimerkiksi Johnny Lee Michaels miksaa gaineilla.
 
Mulle ei ole tullut mieleenkään tehdä näin.
 
Mitäs sisääntulo-optimointi sanoo tähän?
Miten gainilla tehdään alle desibelin hienosäätö?

Mulle ei ole tullut mieleenkään tehdä näin.
 
Mitäs sisääntulo-optimointi sanoo tähän?
Miten gainilla tehdään alle desibelin hienosäätö?
 
Ei mitenkään, se tehdään faderilla.

Ei mitenkään, se tehdään faderilla.
 
Tapa 1:
Nostetaan mikserin kanavien faderit (kanavien läntötasonsäädöt) 0-tasolle, ja miksataan kanavat GAIN (trim) säätimien (kanavan tuloherkkyyden säätö) avulla, koskematta kanavaliukuihin. Kokonaislähtötaso säädetään Masterliu'uilla. Tätä tapaa näkyy käytettävän aika paljon, jopa "ammattipiirissä".

 
Nyt en ymmärrä.

Nyt en ymmärrä.
 
Gainillla säädetään perusbalanssi kuntoon siten, että liut ovat puolessa välissä. Kaikki kuulostaa jo nyt halavatun hyvältä, koska puikoissa on Bob Ludvig... tai Johnny Lee Michaels.
 
Sitten hienosäädetään ja ratsastetaan liuilla ihan normaalisti. Eihän tässä ole muuta eroa kuin se, että biisin alussa Ludvigilla on liut keskellä, sinulla taas esimerkiksi joku synamatto (tai muu miksauksessa alemmas sijoitettava raita) on alussa vartin kohdalla.

Gainillla säädetään perusbalanssi kuntoon siten, että liut ovat puolessa välissä. Kaikki kuulostaa jo nyt halavatun hyvältä, koska puikoissa on Bob Ludvig...
 
Hyvä miksaus lähtee sormista...
 
edit: pieni lisäys

Miksaus lähtee sormista...
 
Miksaus karkaa käsistä...

Miksaus karkaa käsistä...
 
Kyllä varmaan, kun ensin ruuvataan kaikkia nappeleita jonkun mittarilukeman mukaan.
 
Varakeef tuossa tiivisti mun mielipiteen.

Elektroniikan saloihin (myös mikserit ja lisämausteet) jonninverran perehtyneenä sanoisin, että tapa 2. olisi lähempänä oikeaa. Tosin, tapojen erot nykyisten digipöytien aikana ovat pienentyneet, sillä digitaalisen äänenkäsittelyn ansiosta, niinkuin toveri Kivikin totesi, S/N-suhde ei huonone digi-äänipöydässä sen enempää kuin digi-oheislaitteissakaan.
 
Mutta yleissääntönähän lienee se vanha tuttu, eli signaalin suurin vahvistus (jos vahvistusta tarvitaan) kannattaa tehdä heti signaalitien alkupäässä, eli mikkivahvistimessa, sillä ongelmanhan yleensä muodostavat ne alunperin heikot signaalit, jotka pitää saada samalle tasolle vahvempien (linjatasoisten) kanssa äänipöydässä. Tähän tarkoitukseen ovat äänipöydässä nuo GAIN -säädöt. Tällöin signaalitien loppu voi olla unity-gainia (1:1) tai vaimentavaa prosessointia.
 
Kanavatarkkailussa (PFL) tulee huomioida, näyttävätkö mittarit piikkitasoa (signaalihuippuja, PEAK) vai jatkuvaa (RMS) tasoa. Tällä on merkitystä, kun halutaan varmistua, ettei signaali mene ruvelle, mutta on silti riittävän voimakas.
 
Itse säädän kanavien gainit niin, että voimakkaimmilla signaalihuipuilla merkkivalot käväisevät "punaisella". Tämähän ei vielä tarkoita sitä, että ääni jo säröytyisi, sillä useimmiten varoitusvalo kanavassa (Clip tms.) syttyy muutama desibeli ennen varsinaista säröytymistä. Jos epäilyyn jää, että jonkin kanavan gain voi olla liian herkällä, pienennän herkkyyttä hieman "selkäytimellä", eli käytännön kokemuksella.
 
Mutta miksauksen teen aina kanavien fadereilla, sitä vartenhan ne ovat.
 
Lisäys:
Vaikka digi-mikserit muistipaikkoineen, tarkempine säätöineen yms. hienouksineen ovatkin syrjäyttämässä analogisia pöytiä jopa livekäytössä, on huomattava, että digimikserin kanavan yliohjautuminen ikävämmän kuuloista kuin perinteisen analogisen pöydän. Tästä syystä jättäisin digimikserin gaineja hieman pienemmälle erityisen dynaamisia äänilähteitä miksattaessa, ikäänkuin varmuuden vuoksi.

Kyllä varmaan, kun ensin ruuvataan kaikkia nappeleita jonkun mittarilukeman mukaan.
 
Varakeef tuossa tiivisti mun mielipiteen.
 
Niinno, kyse ei ollut alkuasetelmasta, vaan siitä että koska tahansa avaatkin vanhan session, saat sen kuuluville täsmälleen samanlaisena kuin ennen, jos otat viivoittimen ja nostat sillä faderit rivissä ylös.
 
Tapana miksata se on varmasti myös toimiva. Mutta hieman outo.
 
Bob Ludwigille kyl respectiä, miksipä ei Johnny Leellekin.

Kanavatarkkailussa (PFL) tulee huomioida, näyttävätkö mittarit piikkitasoa (signaalihuippuja, PEAK) vai jatkuvaa (RMS) tasoa. Tällä on merkitystä, kun halutaan varmistua, ettei signaali mene ruvelle, mutta on silti riittävän voimakas.
 
Jaa, no tämä saattaa olla syynä miksi mulla kitarasoundit kuulostaa pierulta, jos mä yritän puristaa sen sinne punasen rajalle. Eli menee ruvelle. Siks oon varmaan ajan kanssa päätynyt siihen, että ensin bassari kuten kuvailit (pfl:llä ja niin että jytäjää), sitten muut raakabalanssilla kohilleen. Sen jälkeen vasta balanssin hienosäätö fadereilla.
 
Eli mun mielestä tämä ei ole joko/tai asetelma, vaan molempi parempi.
 
Kiven nollaamispointti on myös huomionarvoinen.

Analogipuolella tulen pysymään faderi-miksauksessa.
 
Mutta työasematyöskentelyssä, kun tarkemmin ajattelee, tää ensinmäinen voisi olla toimiva juttu.
Täytyypä kokeilla.

Piti etsiä Saarisen Reiskan juttua, kun muistin että se siitä faderin asennosta mainitsi myös artikkeleissaan. Jos Reiskalla on jotain lainausta vastaan, niin otan kyllä pois?
 
"Signaalia ei kannata ikinä vahvistaa liikaa ja vaimentaa sitä seuraavassa vaiheessa. Siis esimerkki. Mikserin gain-potikalla säädämme vahvistusta liikaa ja saman kanavan liuku vaimentaa signaalia saman verran, kuin olimme ottanut signaalin sisään. Tällä toimenpiteellä saamme signaalin mukaan ja matkaan mikrofoni etuasteen kohinoita turhan vahvistuksen verran.
 
Toinen juttu liukusäätimen kanssa leikittäessä on se, että tarkka säätäminen on sika vaikeaa, jos on kaukana liukusäätimen nolla kohdasta. Varsinkin runsaasti miinus osastolla säätäminen menee puhalteluksi, jos yrittää suorittaa hienompaa työstöä. Kaikki on tietenkin suhteellista, kyllä se varsinainen tasonsäätö kannattaa tehdä edelleen sillä liukusäätimellä, mutta järkevissä rajoissa."

Reiska lienee asiansa osaava heppu, ei liene kiistäminen.
 
Liika on aina liikaa, eli on selvää, että olemattoman signaalin ylisuuri vahvistus aiheuttaa aina kohinaa (niinkuin Reiskakin totesi), olivatpa laitteet miten laadukkaita tahansa. Jos mikseriin ajettava signaali on todellakin niin heikko, että Gainin herkkyys alkaa loppumaan, niin silloin kyllä tarvitaan jo esivahvistinta, ennenkuin koko signaalia edes tarjotaan mikseriin. Tällöin käytettävän esivahvistimen laadulla on todella suuri merkitys.
 
Toisaalta, kohinaa syntyy jopa Reiska-sedän esimerkkiä enemmänkin tilanteessa, jossa gain-säätö asetetaan liian epäherkälle, ja faderi nostetaan 0-tasolle tai jopa ylemmäs, että kanavan ääni ylipäätään saadaan miksatuksi muiden kanssa. Tällöin vahvistetaan kaikkien faderia ennen olevien lohkojen kohinaa, ei pelkästään mikrofonietusen.
 
Ääritapauksia molemmat, myös normaalia ajattelua saa käyttää. Jos jotakin säätöä joudutaan pitämään "täysillä", ja jollakin toisella taas kumoamaan tuon vaikutus, niin eikös silloin jo ole jotakin pielessä?
 
Miksauksen tekeminen gain-säädöillä ja kanavafaderien "lukitseminen" nollatasolle helpottanee ehkä muistamista, kun faderit voidaan ikäänkuin "unohtaa" tarpeettomina, mutta se onkin ainoa syy, miksi itse käyttäisin gain-säätöjä varsinaiseen miksaukseen.
 
Yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa ei liene olemassa, joten kokemus muodostanee parhaan tavan toimia miksatessakin. Jos mikserissä on mittareita, niitä kyllä kannattaa seurata (ja uskoakin). Eivät ne ole pelkästään siksi, että on hauska katsella, kun välillä vilkkuu erivärisiä valoja (vaikka onhan sekin kyllä kivaa).
 
Lisäksi on huomioitava, että ääni saattaa mennä ruvelle muuallakin kuin etuasteessa. Esim. efektiloopit ovat otollinen kohta tuottaa sekä kohinaa että säröä muuten hyvälaatuiseen miksaukseen.

Minä näin gaineilla tasot niin että joka vehkeestä/lähteestä tulee
hönkää yhtäpaljon (tosin bassojen potkivuuteen ei vaikuta) ja sitten
fadereilla miksaus tai nykyisin laiskana jopa kun ei tunnu kohinaan
vaikuttavan jopa synien etupaneelin voimakkuus säätimien. Tosin tuosta
kait pitäs vähitellen luopua kunhan saa miksaus asetukset talteen
johonkin kun on analogi pöytä on miten on.
PS: näin olen käsittänyt että gainit olis tähän mihin mä niitä käytän.

Tupla.

Osuipa sopiva aihe...
 
Eli mistähän mahtanee johtua kokonaistason lasku mixdownin jälkeen, oon siis miksannu biisin niin että mittarit väpättää siinä hieman alle 0-tason ja master/ryhmä faderit nollatasossa ja tässä vaiheessa vaikuttaa hyvältä, mutta mixdownin jälkeen kokonaisvolumetaso on reippaasti alle nolla-tason?

Minä näin gaineilla tasot niin että joka vehkeestä/lähteestä tulee
hönkää yhtäpaljon (tosin bassojen potkivuuteen ei vaikuta) ja sitten
fadereilla miksaus
 
Mää teen kanssa radiossa näin että kun faderit on +-0:ssa niin joka vehkeestä tulee saman verran ääntä. Sitten fadereilla voi tehdä varsinaisen miksauksen, eli sen mikä tulee hiljaa ja mikä kovaa. Tähän varmaan pyrkisin myös jos livemiksausta tekisin.