Studiotyöskentely ›

Olen paininut kyseisen asian kanssa jo useamman vuoden, vielä jaksamatta ilmeisesti tarpeeksi perehtyä syvemmin, jotta tavoitteeni olisi täyttyneet jo aiemmin. Eli siis mulla on kevyt äänityslaitteisto, ja haluaisin äänittää kitaran vain yhdellä mikillä, yhdelle raidalle. No compromises. :P
 
Hyviä kitaroita ja vahvistimia on bändimme käytössä useita. Gibsonin Les Pauli, jenkkistrato, PRS + Engl Thunder, Vox AC50, Marshall JMP, Marshall Vintage ylä- ja alakaappi mm. Mutta perkele, kun soittajatkin on melko taitavia (en puhu itsestäni) niin jossain se vika on kun ei saa sitä haluaamansa soundia narulle asti - äänitystiloissa (joita on pari erilaista - dempattu pieni huone ja isompi, sopivasti dempattu, hyvin soiva betonikellari. Näpeissä, äänityskamoissa, tai -metodeissa. Toivon että tässä viimeisessä..! :)
 
Jotta vältyttäisiin turhamaisuuksilta, jätän mainitsematta tarkemmin tässä kirjoituksessa äänityslaitteitani - muiden instrumenttien äänitys on toiminut tähän asti samalla kokoonpanolla mainiosti, eikä laitteet aiheuta harmaita hiuksia kohinan tai vääristyneen taajusvasteen suhteen.
 
Mutta siis asiassa eteenpäin! Mikä mikki? 57 vai isokalvonen konkka? Noitakin on useita ja saan lainaksi vaikka mitä, jos joku osoittaa minulle homman pelaavan jollakin. :) Varmasti se yksinkertaisin keino olisi turvautua siihen 57'aan. Jos vaihtoehtoina on 1x12", 4x12" ala- ja yläkaapit, saako 1x12"'sta helpoiten SELKEÄN soundin? Ja sitten mikin paikasta!? Tähän annetaan yleensä aivan liian ympäripyöreitä ohjeita ja neuvoja, ja nyt kaipaisinkin teiltä konkareilta kylmää faktaa mihin se kannattaa laittaa, se 57 TAI isokalvonen konkka!? Olen kuullut monesti myös siitä että hyvä soundi "livenä" vaatii aina vähän gainia pois, jotta se toimii äänitettynä. Itse en ole pystynyt tähän vielä yhtymään, vaikka olen aina ajoittain kokeillut. Miten kommentoisitte tätä? Entäs sitten esimerkiksi 57'n sielunelämästä sen verran, että onko jotain taikataajuksia/-taajuusalueita, joita leikkaamalla/buustaamalla saa ihmeitä aikaan jo valmiiksi hyvän särösoundin ja 57'n yhdistelmän perästä?!
 
Älkää sanoko et lue FAQ tai käytä hakua. Haluaisin mahdollisimman subjektiivisia kommentteja ja kokemuksia, jotta niistä pystyisin vetämään jonkinlaisen yhteenvedon tahi kokeilla kaikki ja kiittää jälkeenpäin henkilöä joka opasti oikeaan suuntaan.
 
Tack!

Miksi sä haluut sen yhdellä mikillä? Esimerkiksi ribbonilla botne ja viisseiskasta yläpää, metodi tuottaisi tymäkämmän lopputuloksen.
 
Noh eniveis, jos lähdetään siitä että 57:lla on äänitelty mahtiskeboja maaliman tapista niin mikin paikalla etsitään ensin haluttu lähtösoundi. Yleensä se tuikataan ihan kankaaseen kiinni ja elementin keskelle. Sitten ihmetellään kun korvaan sattuu "puukko" Elikkäs metallista riipivää taajutta tulee vähän liikaa.
Siitä lähdet kääntämään mikkiä reunaanpäin ja johan helpottaa. Ihan elementin reunassa soundi meneekin jo liian tuhnuksi ja yläpää häviää liikaa ja eiku takasin päin.
Sit ku soundi on just helvetin kiva, niin käännä vielä milli enämpi keskelle. Kirkkaampaa soundia on helpompi miksata tummemmaksi, kuin tuhnua kirkastaa.
 
No nih. Nyt on tiukka ja tanakka kitara purkissa ja eiku miksaamaan.
 
Niin hyvää kitarakaappia tahi mikkiä ei olekkaan, etteikö äänittäessä soundiin muodostuis ikäviä piikkejä. Otamme mahd neutraalin Eq:n jossa Q-säädön saa ihan naurettavan tiukaksi ja boostataan jotain kivat 16db tai kuinka paljon vaan kantti ja kamat kestää. Master vola suht hiljaiselle, ettei korvat rikkoonnu, skitta raita pyörimään. Sit lähtään skannaamaan ylätaajuuksia, kunnes tulee tällanen piikki vastaan ja sen kyllä huomaa, kun kohdalle sattuu mahottomasta ulvonnasta. Metsästetään niitä muutama, joskus riittää yks, toisinaan useampi, mutta yleensä max neljällä pitäis pärjätä. Ne pahimmat luuraa yleensä siellä 2.5-4khz paikkeilla.
No ne kun on löytyneet ja tiputettu pois kehistä, niin alkaa olla soundi terveellä pohjalla. Nyt voit onnitella itseäsi onnistuneesti suoritetusta "sonic mikroscope" tekniikasta. Sit voit jollain hyväsoundisella eekuulla tuupata laajalla Q:lla pari deppaa sitä yläpäätä takaisin, jotta saadaan raikkaus peliin kehiin.
 
Kolmen, neljän huntin paikkeilta sä löydät sitä "pahvilaatikkoa" joka voi olla hyvä tai huono juttu. Ihan tapauskohtaista.
 
Alapää on ihan sairaan hieno juttu, kun heviskebaa kuuntelee soolona. Vittu et on isot pallit, kun boostaa 80hz + 6dB:tä!!!!!!
Sellanen skitta ei vaan mahu millään miksaukseen, mikäli bändissä on vielä basisti ja bassorumpalikin ;)
 
Eli leikkaa skittan alapää pois, siitä, mihin basso loppuu. Se voi olla yllättävänkin botneton. Mut tää on jälleen tapauskohtaista.
 
-"No mut ei se kuulosta vieläkään tarpeeksi isolta ja niinku ameriikalta!!??!"
 
Soita skittaraidasta identtinen otto (eli tuplaus.) ja panoroi nää raidat laitoihin. (Tän voi tehdä vaiks eri styrkkarin läpi, niin saa vähän lisäväriä soundiin.)
Tai sit oot laiska ja oikaiset: Kopioi skittaraita, viivästä 10-20 millisekuntia ja panoroi taas laitoihin. Vaarana jälkimmäisessä on se, että soundi "vaiheistetaan" täten leveän kuuloiseksi ja koko skittaraita voi pahimmassa tapauksessa kadota monokuuntelussa kokonaan.
 
Jotku kompressoi kanssa säröskebaa, mutta se tehdään enemmänkin jonkin kompressorin ominais-soundin takia. Säröskebassahan ei yleensä oo enää kauheena mitään dynamiikkaa jäljellä, jota pitäis lyttäillä.
 
Treeniä kehiin. Kyl se siitä hahmottuu!

Miksi sä haluut sen yhdellä mikillä? Esimerkiksi ribbonilla botne ja viisseiskasta yläpää, metodi tuottaisi tymäkämmän lopputuloksen.
 
Ehkä, mutta toi riippuu taas musiikin lajista. Joskus kaksi mikkiä vain on liikaa, ja syö energian soundista.
 
Mun vastaukseni on simppeli, testattu maailman sivu sen miljoona kertaa, ja toimivaksi havaittu:
 
Shure SM57 kohtisuoraan kartioon nähden, kiinni etukankaaseen, 12" elementillä 4 cm kartion laidasta sisäänpäin. Sitten pitää vain etsiä parhaan kuuloinen kartio, ja parhaan kuuloinen kohta siitä. Soundi on kohdallaan, kun se on yksin kuultuna vähän liian kirkas ja vähän liian puhdas, mutta muuten sellainen kuin haluaisit.

Toimii. Ei tarvi enempää

Voihan asian noinkin selkeästi ilmaista... jos haluu. :D

Mites muuten efektipuolella rokahtavaan musiikkiin soundia haettaessa, onko jotain hyvä kikkoja tai vakiintuneita effuja käytössä vai onko kaikilla se soundi ihan kuiva ja koskematon? 57 kyllä pelaa sinäänsä tuossa(kin) käytössä kuin junan vessa.

Jos mun pitäis valita vaan yks mikki sähkikselle niin se olis AKG C414B-ULS. Mut onneks ei tarvi valita vaan yhtä, sillä koska kaikki riippuu kaikesta niin järkevintä on kokeilla ja löytää kuhunkin tarkoitukseen sopivin.

Mites muuten efektipuolella rokahtavaan musiikkiin soundia haettaessa, onko jotain hyvä kikkoja tai vakiintuneita effuja käytössä vai onko kaikilla se soundi ihan kuiva ja koskematon? 57 kyllä pelaa sinäänsä tuossa(kin) käytössä kuin junan vessa.
 
Millä tavalla rokahtavaan?
 
50-lukua varten mä laittaisin Sennheiser MD409:n, 70-lukua varten 57:n, 80-lukua Sennheiser MD421:n ja 90-lukua varten AKG C414:n. Ja näin 2000-luvulla retrotyylien kulta-aikana laittaisin vaikka kaikki, ja useamman vahvistimen kans.
:-D
 
Mulla on sellainen perusajatus, että jos kitara tulee soimaan yksin, sitten tehdään se useammalla mikillä (ja useammilla vahvistimilla), mutta mitä enemmän tuplataan, sitä pelkistetymmällä kattauksella äänitetään. Periaatteessa sama kuin että jos on artisti-ja-kitara -levy niin se akkari pitää saada stereoksi, mutta rokkiakkari on mono ja tuplataan.

SELKEÄN soundin?
 
...
 
vähän gainia pois,
 
...
 
en ole pystynyt tähän vielä yhtymään
 
Saattaa olla että tuossa on se ratkaisu. Se yksinään messevältä kuulostava särökitara kuulostaa usein enemmänkin mössöltä lopullisessa miksauksessa.
 
Eli kun oot koittanut noita vähempigainisia äänityksiä (joista et tykännyt), oletko myös miksannut biisin valmiiksi asti niiden kanssa, vai päätynyt heti äänittämään ne uudelleen särökkäämpinä??

Olis Aleksi kiva kuulla, minkälaista kitarasaundia haet? Jos on kyse vaan yhdestä kitararaidasta on kyseessä ilmeisesti iskelmä, kevyt pop tms? Ja sitten toisaalta jos kyse on demottelusta, niin ei kai sillä ole niin sikana väliä, onko se kitarasaundi niin viimeisen päälle?
 
Dewil heitti tuossa jo niin hyviä juttuja aiheesta, ettei niillä voi mennä pahasti metsään.

50-lukua varten mä laittaisin Sennheiser MD409:n
 
409 on helvetin hyväsoundinen mikki, oli kyseessä sitten minkä vuosikymmenen musa tahansa. Ja tosiaan aina vaan parempi jos saa haluamansa soundin yhdellä mikillä.
 
Mutta tosiaan jos on aloitusviestissä luetellut vermeet, osaavat soittajat ja SM57 eikä vieläkään tartu kelvollista tavaraa niin se on sitten peilin kautta. Tai sitten toinen vaihtoehto on että tässä tavoitellaan jotain ihan kosmisia ulottuvuuksia.

Mutta tosiaan jos on aloitusviestissä luetellut vermeet, osaavat soittajat ja SM57 eikä vieläkään tartu kelvollista tavaraa niin se on sitten peilin kautta. Tai sitten toinen vaihtoehto on että tässä tavoitellaan jotain ihan kosmisia ulottuvuuksia.
 
Mä veikkaan että Halsu osui naulan kantaan vastauksessaan. Nimittäin ihan hyvä selitys sille miksei äänitysvaiheessa hyvän kuuloinen kitara soundaa miksauksessa hyvältä olis luettavissa jo aloitusviestin kysymyksenasettelussa.
 
Eli rautakangesta vääntäen: se on ihan sama kuulostaako kitara äänittäessä hyvältä vai pahalta, kunhan se kuulostaa miksauksessa ja muiden soitinten kanssa hyvältä. Yleensä muuten on niin, että se sitten kuulostaa äänittäessä ei-niin-makeelta.
 
Joskus mä olen ratkaissut tuon ongelman laittamalla soittajalle erikseen vahvistimen jota hän kuuntelee soittaessa, kovaa, botnella ja säröllä, ja kytkenyt rinnalle toisen vahvistimen jota miksauksessa sitten pääasiassa käytetään.

Miksi sä haluut sen yhdellä mikillä? Esimerkiksi ribbonilla botne ja viisseiskasta yläpää, metodi tuottaisi tymäkämmän lopputuloksen.
 
Olen saanut ihan kelvollisia soundeja kahden mikin yhdistelmällä, ja myös yhdellä mikillä. Mutta kun muut soittimet potkii persuksille niin perkeleesti, mutta kitara jää aina jalkoihin, niin sen takia haluaisin kehittyä tällä saralla.
 
Se yksinään messevältä kuulostava särökitara kuulostaa usein enemmänkin mössöltä lopullisessa miksauksessa.

Eli kun oot koittanut noita vähempigainisia äänityksiä (joista et tykännyt), oletko myös miksannut biisin valmiiksi asti niiden kanssa, vai päätynyt heti äänittämään ne uudelleen särökkäämpinä??
 
Yleensä niissä vähempigainisissa äänityksissä ei oo ollu sitä "hönkää" mitä kaiuttimista puskee. Mutta olen kyllä jättänyt ne sitten lopputulokseen asti.
 
Olis Aleksi kiva kuulla, minkälaista kitarasaundia haet? Jos on kyse vaan yhdestä kitararaidasta on kyseessä ilmeisesti iskelmä, kevyt pop tms? Ja sitten toisaalta jos kyse on demottelusta, niin ei kai sillä ole niin sikana väliä, onko se kitarasaundi niin viimeisen päälle?
 
Siis en todellakaan tarkoittanut että haluaisin vain yhden kitaraidan, VAAN vaan yks mikki per kitaraita. Luultavasti jokaisessa biisissä tulee olemaan 4-5 raitaa kitaraa, mutta kukin siis toivottavasti vain yhdellä mikillä talteen per raita. Sori.
 
Eli rautakangesta vääntäen: se on ihan sama kuulostaako kitara äänittäessä hyvältä vai pahalta, kunhan se kuulostaa miksauksessa ja muiden soitinten kanssa hyvältä. Yleensä muuten on niin, että se sitten kuulostaa äänittäessä ei-niin-makeelta.
 
Tää on menny mulla jopa toisinpäin. Eli äänitysvaiheessa kaikki on kuulostanut suht mainiolta, kitarat tuplattuna, rummut ja bassot kuivana. Mut heti kun rumpuja ja bassoja on alkanu vähä viilaamaan ja kompressoimaan, kitarat on heti jääny kakkoseks. Siis soundinsa puolesta.
 
Kait se pitää lähtee tästä pajalle opettelemaan! :)

Yks hyvä vinkki on - mikäli käytössä on nuppi ja kaappi erikseen - laittaa kaappi äänitystilaan ja nuppi sekä soittaja matopurkkeineen tarkkaamoon. Näin saa kuunneltua kaikkien styrkkarin ja matopurkkien asetusten muutoksia reaaliajassa siten kun mikki ne kuulee. Yleensähän se on aika eri juttu mitä korva sanoo metrin päästä kun mitä mikki kuulee 10cm päästä ja siksi styrkkarin nuppien säätely siellä soittotilassa on aina vähän hakuammuntaa.
 
Mä rakentelin just pajalle pari kaiutintasoista linjaa tarkkaamosta soittotilaan ja ne on heti olleet tosi käyttistä.
 
Vielä kun sais sen Uraltonen kotiin ja kasattua...

Yks hyvä vinkki on - mikäli käytössä on nuppi ja kaappi erikseen -
 
Kombon kanssa voi käyttää pitkää instrumenttalikaapelia. Viksu idea kuunella, että mitä sinne nauhalle oikein tarttuu, eukä tarvii käyttää kuulokkeita. Mukavampaa.

Riippuu aika paljon musatyylistä mut mä käytän silloin tällöin tilamikkejä tukemaan lähimikitettyä skobea. Jeesaa puolessa tapauksista.

Riippuu aika paljon musatyylistä mut mä käytän silloin tällöin tilamikkejä tukemaan lähimikitettyä skobea. Jeesaa puolessa tapauksista.
 
Mä otan kans melkeen aina talteen mut harvemmin tulee käytettyä - välillä toimii ja siks kandee nähdä se pieni vaiva.

Kombon kanssa voi käyttää pitkää instrumenttalikaapelia.
 
Kandee vaan pitää huolta signaalin laadusta pitkissä vedoissa - instrusignaali kun on niin heikko ja balansoimaton et tulee helposti hävikkiä ja häiriöitä.

Kandee vaan pitää huolta signaalin laadusta pitkissä vedoissa - instrusignaali kun on niin heikko ja balansoimaton et tulee helposti hävikkiä ja häiriöitä.
 
Jos kovin pitkäksi menee niin DI-poksi väliin ja passiivi-DI "väärinpäin" toiseen päähän ennen styrkkaria.

Jos kovin pitkäksi menee niin DI-poksi väliin ja passiivi-DI "väärinpäin" toiseen päähän ennen styrkkaria.
 
Aika hyvä...

liittyen ehkä laimeasti aiheeseen:
 
kitarat reeniksellä?
 
vai pitääkö olla dempattu stuudio jos juurikin käytetään yhden tai kahden mikin lähimikitystä?