Aihe: Raituria/mikkejä haussa
1
Sahtimies666
05.09.2007 12:59:26
Terve,
 
Tarkoitus olisi lähteä hakemaan raituria tollaseen demotason äänittelyyn. Aikeena olisi äänittää sellasta metallin ja punkin sekaista metakkaa.
 
Eli siis mielessäni oli tällainen viritelmä mutten tiedä sen toteutuksen mahdollisuudesta:
Rummut äänitettäisiin 4 mikillä, 2 ovaria, basari, virveli. Rummut olisi tarkoitus soittaa niin että Herra Kitarasankari soittaisi kitaraa samaan aikaan, näin klikin käytöltä vältyttäisiin. Eli kitara voitaisiin vetää mahdollisesti Line6 podin kautta raituriin ja raiturista lähtisi kuulokkeet rumpalille ja kitaristille. Tämä kitararaita äänitettäisiin myös ja näin sitä voisi käyttää kitara- tai bassoäänityksissä sitten apuna. Eli 5 raitaa pitäisi raitaa pitäisi ainakin saada yhtä aikaa sisään.
 
Seuraavaksi sitten bassoa tai kitaraa(2x) ja laulut päälle. Sitten raidat PC:lle/Levylle ja miksattavaksi.
 
Eli raitojen määrä olisi siis:
 
Rummut:
ovarit 2x
basari 1x
virveli 1x
 
Basso 1x
 
Kitara 2x
 
Laulu 1x
 
Eli yhteensä 8 raitaa. Toki tässä käy nyt helposti niin että raidat loppuvat kesken kun halutaan tuplata lauluja tai heittää kitaramausteita sekaan. Että se on ihan siinä ja siinä riittääkö 8 raitaa. Tässä nyt olisi kuitenkin ideaa kuinka äänitys hoidettaisiin, eli onko tossa nyt mitään järkeä ja tietenkin millä raiturilla tollanen viritelmä on mahdollinen? Hinnasta voisin sanoa että sellanen 500 euroa ois katto.
 
____
 
Mikeistä olisi tietysti vielä kysyttävää eli tosiaan rumpuja varten tarvittaisiin 4 mikkiä ja näitä mikkeja tietenkin mielellään sitten käyttäisi kitaran, basson ja laulun äänitykseen koska rahaa ei ole rajattoamsti. Mitään kummempaa hintaluokkaa en osaa kertoa, lähinnä kiinnostaisi että mitä merkkejä/ratkaisuja suositellaan. Mikä on halpaa ja hyvää, vai onko sellaista?
 
Tähän vielä jonkinlaiset monitorit päälle niin luulisin selviäväni jonkin aikaa (Niistä otan selvää myöhemmin). Vai jäikö jotain uupumaan?
"Prima Nocta" - Any English noble may bless a marriage by sleeping with any bride on her wedding night.
samic
05.09.2007 13:52:51
 
 
http://www.sn-audio.com
Sahtimies666
05.09.2007 15:19:47
huumorimiehiä...
"Prima Nocta" - Any English noble may bless a marriage by sleeping with any bride on her wedding night.
Jaakkoopuukkoo
05.09.2007 15:23:07
 
 
Raitureilla voi ymmärtääkseni aina tehdä välimiksauksia. Se on tietenkin oma taiteenlajinsa, mutta jos jaksaa väkertää, niin raitojen ei pitäisi loppua kesken.
En mä halveksi, onhan se kiva, että joku tekee tällasta paskaa.
Hannu H.
05.09.2007 15:50:05 (muokattu 05.09.2007 15:50:31)
 
 
Kun kerta PC:llä meinataan miksata ja budjetti on mainitunlainen niin lähtisin itse ennemminkin ostamaan jonkin audio interfacen koneeseen liitettäväksi.
 
Esim. Presonuksen Firepod hintaan 399e 8 etusellaan olisi varteenotettava vaihtoehto.
http://www.thomann.de/fi/search_dir.html?sw=firepod
 
Mikeiksi sitten jokin basarimikki kuten esim. AKG D112
http://www.thomann.de/fi/akg_d112_set.htm
 
ja perus 57
http://www.thomann.de/fi/shure_sm57_lc.htm
 
Sekä paras konkkapari mihin on varaa, tai vaihtoehtoisesti yksi laajakalvoinen.
 
Basarimikillä voi äänittää basson ja basarin. 57:lla virpan ja kitarakaapit.
Konkkamikillä sitten laulut, akkarit ja rumpuihin overeiksi.
 
Monitoreista tai konkkamikeistä en mene sen enempää sanomaan kun ei kokemusta niin hirveästi ole. Muut voivat suositella jotain, mutta itellä on Roden NT-3 pari ihan pelittänyt niin laulussa kuin overeinakin.
http://www.thomann.de/fi/rode_nt3.htm
 
Itseltä siis löytyvät kaikki edellämainitut rojut paitsi tuo basarimikki. Itsellä sennheiser e602, mutta en siihen aivan täysin tyytyväinen ole joten en sitä suositellut.. Voi toki toimia jonkun muun tarpeisiin.
 
Toki muitakin vaihtoehtoja on ja niitä varmasti muut tulevat kertomaan..
Päiväduuni on vain harrastus jolla kustannetaan se oikea työ.
Aina tapahtuu Backstagella
Sahtimies666
05.09.2007 21:17:23 (muokattu 05.09.2007 21:19:12)
Yks syy ton raiturin hommaamisen on se että se on huomattavasti helpompi roudata ku pöytäkone. Mutta mites tuleeko toi audio interface tuleeko se usbilla kiinni?
 
Tarviinko jotain ylimäärästä äänikorttia? Ja mitenhän paljon mä tarviin tehoja koneeseen että tollanen äänityshomma toimis mallikkaasti?
"Prima Nocta" - Any English noble may bless a marriage by sleeping with any bride on her wedding night.
Hannu H.
05.09.2007 21:25:52 (muokattu 05.09.2007 21:31:12)
 
 
Yks syy ton raiturin hommaamisen on se että se on huomattavasti helpompi roudata ku pöytäkone.
 
Tuo on kyllä totta.
 
Mutta mites tuleeko toi audio interface tuleeko se usbilla kiinni?
 
Usbilla tuleviakin löytyy, mutta tuo kyseinen toimii firewirellä.
 
Thomannilta on hyvä selata ja nähdä että valikoimaa löytyy "riittävästi":
http://www.thomann.de/fi/usb_audio_interfacet.html
http://www.thomann.de/fi/firewire_audio_interfacet.html
 
Luultavasti löytyy myös jokin 4 inputtinen malli, mikäli tuo esimerkissä oleva 8 inputtia on liikaa käyttöönne. Toisaalta kasvunvara harvoin on pahitteeksi. Mikkejä saa helpommin lainaan kuin rautaa.. Ainakin oman suppean kokemukseni mukaan.
 
Tarviinko jotain ylimäärästä äänikorttia?
Et. Audio interfacet hoitavat homman kotiin itsekseen.
 
Ja mitenhän paljon mä tarviin tehoja koneeseen että tollanen äänityshomma toimis mallikkaasti?
 
Itse olen äänitellyt läppärillä jossa oli giga välimuistia ja joku alta 1,5G AMD Sempron prossu. Ei se mikään tykki ollut ja hyytymistä ilmeni jos oli useita kymmeniä raitoja ja kaikilla efektointia. Uusi 2,6ghz dualcore prossulla ja 2G muistilla varustettu pöytäkone pyörittääkin sitten vanhalla tökkineitä alta puolen cpu-varauksen.
 
EDIT: mutta joku raitureista tietävä voisi ehdotella sen puolen kamoja, kun kysyjä niitä ensisijaisesti etsi. Ettei koko ketju mene vaihtoehtoisen "polun" käsittelyyn :)
Päiväduuni on vain harrastus jolla kustannetaan se oikea työ.
Aina tapahtuu Backstagella
Sahtimies666
05.09.2007 21:39:41 (muokattu 05.09.2007 21:40:25)
EDIT: mutta joku raitureista tietävä voisi ehdotella sen puolen kamoja, kun kysyjä niitä ensisijaisesti etsi. Ettei koko ketju mene vaihtoehtoisen "polun" käsittelyyn :)
 
Jep mut kiitokset kuiteki. Tosin näyttäs että toi interface on ihan varteenotettava vaihtoehto. Tosin toi raiturin kätevyys houkuttelee edelleen. Koneitten kanssa kun saa aina tapella.
 
edit: Elikkäs niitä raituriehdotuksia otetaan edelleen vastaan.
"Prima Nocta" - Any English noble may bless a marriage by sleeping with any bride on her wedding night.
PIM
06.09.2007 08:28:47 (muokattu 06.09.2007 08:32:29)
EDIT: mutta joku raitureista tietävä voisi ehdotella sen puolen kamoja, kun kysyjä niitä ensisijaisesti etsi. Ettei koko ketju mene vaihtoehtoisen "polun" käsittelyyn :)
 
Avaudutaan nyt sitten taas kerran vaikka haulla nämä samat jorinat löytyisivät varmaan helposti. Fostexin VF16 ja VF160 löytyy käytettynä tuohon hintaan varmaan helposti. Ne on päteviä vaihtoehtoja tuohon käyttöön, vaikka ikää alkaakin olla. Parasta niissä on adat-väylä, jonka kautta niihin saa liitettyä esim ADA8000:n jonka avulla saa kaikki 16 raitaa äänitettyä kerralla. Tuo kombo taitaa olla edelleenkin edullisin ja näppärin tapa äänittää 16 raitaa kerralla. Totuus on kuitenkin se, että 8 raitaa ei riitä mihinkään jos meinaa äänittää koko bändiä livenä.
 
Korjataan nyt vähän, että ei niitä nyt välttämättä ihan helposti löydy, eihän kukaan täysjärkinen myy omaansa, mutta silloin kun niitä näkyy myynnissä niin haitari on ollut välillä 300-500 riippuen vähän kovalevyn koosta ja onko mukana CD-asemaa.
StJerky
06.09.2007 10:10:15 (muokattu 06.09.2007 10:14:07)
Jos riittää 2 inputia, niin Tascam DP-01 on todella helppokäyttöinen ja edullinen kapistus. Tärkeimmät toiminnot on potikoina ja nappuloina (ei valikoissa). Intuitiivinen ja "analoginen tuntuma".
 
EDIT: siis vähintään 4 inputia tarvitaan, eli unohtakaa tuo.
PIM
06.09.2007 11:51:18
EDIT: siis vähintään 4 inputia tarvitaan, eli unohtakaa tuo.
 
Kyllä mäkin lähtisin siitä, että inputeja olisi hyvä olla mielellään enemmän kuin tarvitaan kuin harmittavan vähän. Harvaan raituriin on edes mahdollista saada lisäinputteja kuten noihin Fostexeihin, tai sitten joudutaan kikkailemaan lisämiksereiden kanssa, mikä taas sitten saattaa kostautua viimeistään miksausvaiheessa.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)