Aihe: Kotistudio kellariin
1
Fishfinger
14.05.2008 22:45:27
Kesä tulee, ja oma projekti kotistudion rakentamisesta kellariin voi viimeinkin alkaa, whippee!

Tarkoituksena olisi siis rakentaa kellariautotallin toiseen puoleen oma pieni paja. Huoneita tulee kaksi, tarkkaamo ja soittohuone, joiden pinta ala on yhteensä 28 neliötä, ja olen ajatellut jakaa ne niin, että tarkkaamolle tulisi noin 12 neliötä ja soittohuoneelle noin 16. Nythän se on siis vain tyhjä betonihuone. Tarkkaamon tilat nyt jäävät noin pieneksi koska soittohuone toimii myös treenitilana joten siellä pitää olla tilaa. Pohjapiirustus tulee jotakuinkin näyttämään tällaiselta: http://muusikoiden.net/dyn/users/41273.jpg
 
Tästä ei todellakaan ole tarkoitus tulla akustiikaltaan tahi muilta ominaisuuksiltaan mikään loistava, tahi edes hyväkään, en tiedä. Tarkoituksena on nyt olevien resurssien, ajan ja taidon puitteissa tehtävät tilat saada omaa pientä puuhastelua ja demojen nauhoittamista varten. Lämmitys tulee lattialämmityksenä, eli ääntä johtavia pattereita sinne ei tule. Betonin vastaiset seinät luultavasti tulevat olemaan vain yhtä levyä, joka kieltämättä kyllä kuulostaa akustisesti kamalalta, mutta minkälaisia ehdotuksia teillä olisi jos 4 metrin paksuinen villakerros-seinäkyhäelmä ei tule kysymykseen? :)
 
Heti kärkeen ainakin heräsi kysymys piuhojen vetämisestä soittohuoneesta tarkkaamoon. Olisi mukava jos väliseinän saisi mahdollisimman vähän vuotamaan ääntä, joten minkälaisia ratkaisuja teillä on tälle? Tarkoituksena olisi pystyä kahdeksaa raitaa samanaikaisesti nauhoittamaan, joten ainakin niiden XLR-piuhat pitäisi saada vedettyä huoneiden läpi. Ja muutenkin, jos on jotain käteviä ratkaisuja rakenteiden yms. kanssa, josta voisi olla hyötyä niin olisin enemmän kuin kiitollinen neuvoista! :)
Everything always works out
mhelin
14.05.2008 23:44:51 (muokattu 14.05.2008 23:45:46)
Nurkkiin paljon villaa, päälle Moltonia ja rimoitus. Yhdelle päätyseinälle bitumimatto tms. roikkumaan. Muille seinille ja kattoon 2" koolaus, villa ja kipsilevy (vaneri olisi parempi), sen päälle akustiikkalevyjä suoraan seinään kiinni (jonkin verran, eli sen verran että tärykaiut kuolevat). Tarkkaamoa ei kannata tehdä (jää liian pieneksi ja vie soittotilalta neliöitä), mutta jotain verhoja tms. voisi käyttää tilanjakajana.
Fishfinger
15.05.2008 08:48:15
Nurkkiin paljon villaa, päälle Moltonia ja rimoitus. Yhdelle päätyseinälle bitumimatto tms. roikkumaan. Muille seinille ja kattoon 2" koolaus, villa ja kipsilevy (vaneri olisi parempi), sen päälle akustiikkalevyjä suoraan seinään kiinni (jonkin verran, eli sen verran että tärykaiut kuolevat).
 
Kiitos näistä, näitä pitääkin tuumailla!
 
Tarkkaamoa ei kannata tehdä (jää liian pieneksi ja vie soittotilalta neliöitä), mutta jotain verhoja tms. voisi käyttää tilanjakajana.
 
No sitsueissönin ollessa se että lähden noin 2-3 vuoden päästä pois kotoa, jolloin tilat menevät muuhun käyttöön niin ylemmältä taholta on tullut toive saada se kaksi huonetta, ja itsekin mielelläni pitäisin sen tuossa kahdessa huoneessa. Kuten sanottu, ei tämä mihinkään ammattikäyttöön ole tulossakaan joten kai sitä tyytyy tuohon pienempäänkin tarkkaamoon. :)
Everything always works out
mhelin
15.05.2008 11:10:36 (muokattu 15.05.2008 11:12:42)
Ok,
 
Niin ja se matto on raskaskumimatto eikä bitumimatto, bitumimatto päästää aika pahat höyryt ilmaan.
 
Kun kerran teet väliseinän tee siitä sitten samalla bassoansa, eli jotain 10 - 15 cm paksu ja täytä se esim. Paroc COS 5 villalevyillä ja pintaan pelkkä Molton-kangas ( tätä saa halvalla esim. www.moltonsite.com verkkokaupasta, löytyy toki Suomestakin). Kankaan päälle vielä rimoja harvakseltaan niin ei täysin diskantitkaan kuole, ja näyttääkin hienommalta. Tällöin ei mitään raskakumimattojakaan tarvita. Tosin tällöin äänieritys tarkkaamon ja studion välillä ei ole kovin hyvä. Äänittäessä pitää varmaan käyttää suljettuja kuulokkeita (Beyerin DT770:t ovat hyvät, varsinkin M-malli jos vaimennuksesta puhutaan). Jos eristävyyttä haluaa lisää niin sitten esim. ohutta vaneria tai kipsilevyä päälle tarkkaamon puolelle.
Fishfinger
15.05.2008 21:13:10
Kiitos vastauksistaa, pitää katsella ja soveltaa noita aina tilanteen mukaan tässä rakentamisen aikana. :)
 
Onko kenelläkään mitään ehdotusta noiden piuhojen vetämiseen soittohuoneesta tarkkaamoon? Itse olen ajatellut eräänä vaihtoehtona itse värkätä jonkinlaisen reiän/aukon siihen väliin johon sitten laittaisi valmiit XLR-piuhat tarkkaamon puolelle ja vetäisi sen umpeen jollakin massalla josta ääni ei menisi läpi. Soittohuoneessa voisi sitten liittää piuhat niihin valmiiksi laitettuihin piuhanpätkiin. Miltä tämä kuulostaisi, parempia ehdotuksia?
Everything always works out
Mikael
15.05.2008 23:04:25 (muokattu 15.05.2008 23:34:09)
 
Onko kenelläkään mitään ehdotusta noiden piuhojen vetämiseen soittohuoneesta tarkkaamoon? Itse olen ajatellut eräänä vaihtoehtona itse värkätä jonkinlaisen reiän/aukon siihen väliin johon sitten laittaisi valmiit XLR-piuhat tarkkaamon puolelle ja vetäisi sen umpeen jollakin massalla josta ääni ei menisi läpi. Soittohuoneessa voisi sitten liittää piuhat niihin valmiiksi laitettuihin piuhanpätkiin. Miltä tämä kuulostaisi, parempia ehdotuksia?
 
Kaukokaapeli jossa soittotilan puolella valmis kytkentäloota. Esim:
http://www.audiodivari.com/cat/product_details.php?p=184
..tai sit sen kokoinen mikä riittää sun tarpeisiin. Tosin linjojen kanssa kannattaa aina vähän ylimitoittaa koska niitä tarpeita tulee pikkuhiljaa lisää koko ajan.
 
Koska pelkällä väliseinällä (oli se sit millanen hyvänsä) ei saavuteta vielä kovinkaan kummoista äänieristystä, niin mä panostaisin ennemminkin tilojen akustointiin kuin äänieristykseen. Meinaan vaan et ihan turha rakentaa mitään massiivista seinäratkaisua mikäli soittotilan muut seinät, lattia ja katto on rakenteellisesti yhteinen tarkkaamon kanssa. Perusseinä ja äänitystarkkailuun kunnolliset suljetut luurit on varmasti järkevyyttä. Säästyy tilaakin kun seinän paksuus ei ole puolta metriä. Bassoansat nurkkiin ja akustolevyjä/elementtejä järkevästi seiniin ja kattoon, paksut matot ja tietty tarkkaamoon muhkea sohva : ) Tarkkailukaiuttimien sijoituksella ja säädöllä on iso merkitys joten siihen kandee vähän perehtyä.
 
Edit: niin ja mäkään en kyl ton kokoiseen tekis erillistä tarkkaamoa ja soittotilaa, vaan laittaisin tarkkaamon vaan toiseen päätyyn - mut jos korkeammat voimat niin vaativat niin minkäs teet...
Inhimillisyys on hyve.
Sinap
15.05.2008 23:29:29
Jättäisin tuon välioven tekemättä, mikäli kulku onnistuu kohtalaisen mukavasti noiden toisten ovien kautta. Tarkkaamoon sekä soittotilaan jää enemmän tilaa ja äänieristys paranee.
Tuubista irtoaa vielä...kun vaan vähän rutistaa.
Fishfinger
16.05.2008 07:23:56
Kaukokaapeli jossa soittotilan puolella valmis kytkentäloota. Esim:
http://www.audiodivari.com/cat/product_details.php?p=184
..tai sit sen kokoinen mikä riittää sun tarpeisiin. Tosin linjojen kanssa kannattaa aina vähän ylimitoittaa koska niitä tarpeita tulee pikkuhiljaa lisää koko ajan.

Kiitos, tuo vaikuttaisi hyvältä ratkaisulta. Juu, itekkin ajattelin että olisi tosiaan fiksua laittaa muutama enemmän kuin se 8, minkä nyt tarvin. Ainoa mikä tuossa on miinus, on tuo 10 metrin pituus, mutta pitää katsella jos löytyisi järkevämmän mittaista vaihtoehtoa, joku pari kolme metriä olisi aika ideaali.
 
Perusseinä ja äänitystarkkailuun kunnolliset suljetut luurit on varmasti järkevyyttä. Säästyy tilaakin kun seinän paksuus ei ole puolta metriä.
 
Joo, tuo kuulostaa järkevältä, tilojen valmiiksikin ollessa pienehköt olisi tyhmää rakentaa nuo puolen metrin seinät. :)
Everything always works out
Mikael
16.05.2008 10:27:49
 
Ainoa mikä tuossa on miinus, on tuo 10 metrin pituus, mutta pitää katsella jos löytyisi järkevämmän mittaista vaihtoehtoa, joku pari kolme metriä olisi aika ideaali.
 
Moninapakaapelia saa ihan metritavarana, samoin kun noita lootia ja liittimiä jos kolvi pysyy kädessä ja jaksaa väkertää.
Inhimillisyys on hyve.
Viikset
16.05.2008 10:43:04
Olis kysymys koskien soittotilan kattoa. Eli kysytäämpäs vaikka tässä ketjussa. Eli minkälainen katto ratkaisu olisi "paras"? Tasa, harja, puoli harja, nouseva/laskeva -kattorakenne? Vai onko sillä mitään merkitystä? Tila on normaali puurunkoinen autotalli harjakatolla, joka tällä hetkellä sisältä on siis tasakattoinen. Korkeus jotain 2,5m. Tarkoitus ei ole suurempia äänieristyksiä rueta tekemään. Ainoastaan saada akustoitua tila mahdollisimman hyväksi. Tietenkään unohtamatta rakennusteknisiä juttuja :)
 
-janne
oo kiitoksia paljon kiitoksia oo
Roberto
16.05.2008 10:49:32
 
Ei ole olemassa mitään yhtä parasta koska kaikki riippuu kaikesta... harjakatto on sikäli hyvä et se ei ole suora seiniin nähden, ja fylliä mahtuu huolella.
Fishfinger
16.05.2008 11:35:36
Moninapakaapelia saa ihan metritavarana, samoin kun noita lootia ja liittimiä jos kolvi pysyy kädessä ja jaksaa väkertää.
 
Juu, tulee luultavasti kaikki muutkin piuhat kolvattua metritavarasta että saa sopivan mittaiset niin noinhan se käy.
Everything always works out
Viikset
16.05.2008 12:09:39
Ei ole olemassa mitään yhtä parasta koska kaikki riippuu kaikesta... harjakatto on sikäli hyvä et se ei ole suora seiniin nähden, ja fylliä mahtuu huolella.
 
Jep. Näin arvelinkin.
oo kiitoksia paljon kiitoksia oo
Viikset
16.05.2008 12:12:42
Juu, tulee luultavasti kaikki muutkin piuhat kolvattua metritavarasta että saa sopivan mittaiset niin noinhan se käy.
 
Tuo on kyllä kannattavaa. Siinä säästää melkeen 10€/piuha (jos puhutaan laadukkaista piuhoista) kun itse kolvailee.
 
-janne
oo kiitoksia paljon kiitoksia oo
Fishfinger
16.05.2008 13:36:58
Tuo on kyllä kannattavaa. Siinä säästää melkeen 10€/piuha (jos puhutaan laadukkaista piuhoista) kun itse kolvailee.
 
Jep, näin minäkin sen funtsein. Ja tarkoituksena olisi tosiaan hivenen parempaa piuhaa kuin jotain sssnakea ostaa.. :)
Everything always works out
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)