Aihe: Pienet studiomonitorit kotistudiohuoneeseen
1 2
Kuno
29.10.2020 09:33:59
Morjesta.
 
Kaipaisin apua oman studiohuoneeni rakenteluun. Tällä hetkellä kovimman haasteen asettaa monitorointi. Pelkästään kuulokkeilla ei pärjää, joten tarvitsen järkevän monitoriparin huoneeseen, mutta koska huone on muussakin käytössä kuin studiotoiminnassa, tila aiheuttaa niin akustisesti, esteettisesti kuin logistisestikin ongelmia.
 
Olen kallistumassa sellaiseen ratkaisuun, että kaiuttimet pitäisi olla suhteellisen pienet ja sellaiset, että ne tuottavat jonkinlaisen järkevän kuuntelukokemuksen reilun metrin etäisyydellä toisistaan ja kuuntelijasta. Silloin ne eivät aiheuta logistisia ongelmia huoneen muun käytön suhteen, ja kun kuuntelupiste on suhteellisen lähellä kaiuttimia akustiset ongelmatkin minimoidaan. Huone ei siis ole mitenkään erityisen kaikuisa, mutta kyllä siellä alkaa kaikua jos volyymiä nostetaan tarpeeksi. Siellä on kuitenkin sohvaa, verhoa, paksua mattoa ja kirjahyllyä, jotka imevät ja heijastavat pahimmat kaiut kun volyymit ovat puhetasolla. Tajuan, että bassoa joutuu uhraamaan jonkun verran tällaisessa pienikokoisessa setupissa, mutta sen voi yrittää paikata myöhemmin subwooferilla tai sitten miksaamalla bassotaajuuksia luurit päässä.
 
Kysynkin nyt suosituksia tällaiseen tilanteeseen soveltuvista monitoreista. Itse olen katsellut Presonuksen Eris-sarjalaisia sekä 3,5 tuuman että 4,5 tuuman kokoisina. Onko näistä kokemuksia? Toinen vaihtoehto on pienimmät Genelecit (onko ne nyt sitten 8010 ne uusimmat, mutta kuitenkin ne G1-kokoa vastaavat), mutta näissä hinta on melko kova käytettynäkin.
 
Onko siis olemassa pienikokoisia studiomonitoreita kotikäyttöön, joissa kuuntelu/monitorointikokemus on sellainen, että sillä tekeekin jotain miksatessa?
Mikael
29.10.2020 14:10:16
 
Edullisemman pään monitoreista tutkailisin itse JBL LSR305P -malleja, joita yleisesti ottaen pidetään edullisen hintaluokan parhaimmistona. Niissä on 5" basso/keskiääni-elementti joten en tiiä ovatko tarpeeksi pienet sun käyttöön.
 
https://www.verkkokauppa.com/fi/pro … -MkII-aktiivinen-2-tie-kaiutin-1kpl
Fuzz is Clean!
Krice
29.10.2020 14:16:08
 
Minusta monitorien koko ei ole ongelma vaan miten kovaa kuunnellaan suhteessa huoneen kokoon. Minulle 5" olisi minimikoko pienessäkin huoneessa, bassotoisto alkaa olemaan järkevällä tasolla.
dewil
29.10.2020 17:59:49
 
Mikä sun budjettisi on?
 
Jos nappikaupoilla pitää mennä, niin noi edellä mainitut JBL:t, on hintaisekseen erittäin hyvät.
 
Jos taas ihan kunnon ammattimaista kailotinta kaipaat, niin katselisin/kuuntelisin amphionin One-sarjaa. Ne soi pienessäkin huoneessa erittäin nätisti ja tosi monilla huipputuottajilla on esim se niitten One 12/15 systeemi mobiilihommissaan.
Dont Clone The Beat. Own The Beat.
telescope
29.10.2020 20:23:03
dewil: Mikä sun budjettisi on?
 
Jos nappikaupoilla pitää mennä, niin noi edellä mainitut JBL:t, on hintaisekseen erittäin hyvät.
 
Jos taas ihan kunnon ammattimaista kailotinta kaipaat, niin katselisin/kuuntelisin amphionin One-sarjaa. Ne soi pienessäkin huoneessa erittäin nätisti ja tosi monilla huipputuottajilla on esim se niitten One 12/15 systeemi mobiilihommissaan.

Jaa passiivikajarit mobiilihommissa?
Pinewood
29.10.2020 20:48:14
telescope: Jaa passiivikajarit mobiilihommissa?
 
No, toisilla mobiilihommat on eri tasolla kuin toisilla...
 
https://www.youtube.com/watch?v=k4_BUIM7gY0
anapena
29.10.2020 21:32:18
Pienet kaiuttimet tarvitsee käytännössä subin tai kompromissiratkaisuna ne kuulokkeet alapäähommiin. Käytetyistä saanee suurinpiirtein omansa takaisin, jos hinta on kohdillaan. Tori-osastolla oli budjettivaihtoehtoja ja sitten niitä kalliita, subejakin.
TommiW.- Autot, kämpät ja piparit.
Pauli Lappalainen
30.10.2020 06:47:40
Nuo mainitut JBL:t on ihan toimivat kapistukset, oikeastaan yllättävän hyvät hintaansa nähden.
Grugi
30.10.2020 16:17:11 (muokattu 30.10.2020 17:03:38)
Kannattaa kurkata Presonuksen Eris monitoreja ihan sieltä 3.5" alkaen, hinta ja laatu erinomainen.
 
Kappas pitäs lukea loppuun ennen kuin kirjoittaa.
 
Mulla on nyt jokunen hetki kertynyt kokemusta Presonus Eris 3.5 BT monitoreista ja oikeasti oli aika yllätys miten hyvä soundi noin pienissä purkeissa on ja hyvinkin puhdas. Bassoa löytyy yllättävän paljon ja en ainakaan itse toistaiseksi aio hankkia subbaria koska tila jossa ei mielestäni sitä vaadi.
 
https://hometheaterhifi.com/blogs/p … -eris-e3-5-powered-speakers-review/
 
https://www.gearslutz.com/board/rev … s/1295653-presonus-eris-e3-5-a.html
The only true wisdom is in knowing you know nothing.
askomiko
30.10.2020 21:21:08
telescope: Jaa passiivikajarit mobiilihommissa?
 
Niillä oli semmonen näpsäkkä laukkuun menevä kokonaispaketti minikokoisten amp100-palikoiden kanssa mutta ei ole enää. Ei se sen kummempi roudattava ole nykyajan pikkuruisilla vahvareilla. Tosin noin muuten kyllä, suojattomat elementit ahdistaa itseäni pomminkestävään Geneleciin verrattuna.
On vaikeaa olla heviuskottava kun on niin hemmetin söpö. -Shemhamforash
hallu
31.10.2020 09:30:12
askomiko: Niillä oli semmonen näpsäkkä laukkuun menevä kokonaispaketti minikokoisten amp100-palikoiden kanssa mutta ei ole enää. Ei se sen kummempi roudattava ole nykyajan pikkuruisilla vahvareilla. Tosin noin muuten kyllä, suojattomat elementit ahdistaa itseäni pomminkestävään Geneleciin verrattuna.
 
Mitä merkitystä sillä muuten on, onko vahvistin kaapin sisällä vai ulkona erillisenä laitteena? siis kompaktius tottakai, mutta noin niinkuin soinnillisesti tai jotain? luulisi, että passiivikajari soisi paremmin kun siellä kotelossa ei ole ylimääräistä rojua..... niin ja onko sillä eroa, että joissakin se vahvistin on vain toisessa kaiuttimessa? onko kaiutinkaapeli mahdollisesti jonkinlainen soundillinen akilleen kantapää jonka välttämisessä aktiivikaapissa saa niin ison edun, että aktiivikajari on aina parempi ? toisaalta erillisen vahvistimen kanssa voi setin kasata haluamallaan tavalla eli voi ostaa halutessaan paremman vahvistimen, mutta aktiivikajarin kanssahan sen vahvistimen kanssa on naimisissa? vai onko nuo värittömän d-luokan vahvistimet niin standardia kamaa että ei ole väliä mikä vahvari siellä mökeltää?
Mä otan omat juttuni ihan liian tosissani, älä sinä ota :-)
Pauli Lappalainen
31.10.2020 09:36:20
hallu: Mitä merkitystä sillä muuten on, onko vahvistin kaapin sisällä vai ulkona erillisenä laitteena? siis kompaktius tottakai, mutta noin niinkuin soinnillisesti tai jotain? luulisi, että passiivikajari soisi paremmin kun siellä kotelossa ei ole ylimääräistä rojua..... niin ja onko sillä eroa, että joissakin se vahvistin on vain toisessa kaiuttimessa? onko kaiutinkaapeli mahdollisesti jonkinlainen soundillinen akilleen kantapää jonka välttämisessä aktiivikaapissa saa niin ison edun, että aktiivikajari on aina parempi ? toisaalta erillisen vahvistimen kanssa voi setin kasata haluamallaan tavalla eli voi ostaa halutessaan paremman vahvistimen, mutta aktiivikajarin kanssahan sen vahvistimen kanssa on naimisissa? vai onko nuo värittömän d-luokan vahvistimet niin standardia kamaa että ei ole väliä mikä vahvari siellä mökeltää?
 
Periaatteessa on aika paljonkin eroa.
Passiivikaiuttimessa on myös passiivinen jakosuodin keloineen, kondensaattoreineen ja vastuksineen kun taas aktiivissa on erilliset vahvistimet kaiutinelementeille ja jakosuotimet saattavat olla ohjelmallisesti toteutettuja.
Koko signaalitie vahvistimen ja kaiutinelementin välissä on täysin erilainen.
mhelin
10.11.2020 08:12:11 (muokattu 10.11.2020 08:16:23)
Nuo pienemmät Eris monitorit (e4.5 esim.) ovat oikeastaan passiivikaiuttimia sikäli että niissä on vain kaksi vahvisti kanavaa yhteensä kaiutin parille ja siis myös passiivisuotimet. Ei kyllä itseäni niiden äänenlaatu vakuuttanut.
 
Aurelia Aniara olisi hyvä pieni kaiutin myös bassotoistoltaan. Genet joo myös.
 
https://muusikoiden.net/tori/ilmoitus/1592233
 
.
Stone
15.11.2020 13:31:55 (muokattu 15.11.2020 14:59:19)
 
Tämä aihe-aluehan tuli kuin tilauksesta meikäläisenkin tarpeeseen.
 
Monesti olen käynyt treeniksellä treenaamassa myös itsekseni taustanauhojen ja hyvien studiomonitorien kanssa, mutta kotitreenaukseenkin olisi hyvä olla jotkut paremmat kuin nyk. kirpputorilta hankitut 5 € monitorit (toki nekin ovat tyhjää paremmin toimineet).
 
Asun omakotitalossa, mutta ei ole silti tarpeen olla monitorit, jotka ovat liian äänekkäät vaan mielummin päinvastoin, mutta kunhan monitorointi varsin kelvollista.
 
Onko suosituksia alle 100 € hintaluokassa? En ole juurikaan seurannut halpis studiomonitorien vaihtoehtoja, joten täällä lienee paremmin tietoa tuollaisista?
 
Kenties nämä? https://www.gear4music.fi/fi/Nauhoi … inger-MS16-Studiomonitorit-Pari/3KS
 
Käytössäni PC, jossa guitar rig 5 mallinnos-softa sekä Reaper pääasiallisena kombonani.
"If you want heavy metal, listen to John Lee Hooker, listen to that motherfucker play. Thats heavy metal. Thats armour"! - Keith Richards
iec
15.11.2020 22:18:33
 
Stone: Tämä aihe-aluehan tuli kuin tilauksesta meikäläisenkin tarpeeseen.
 
Behringerin Truthia ja Presonusta ja ehkä KRK:n pienintä mallia löytyy käytettynä 100 euron hintaluokassa. Uutena ei oikein taida löytyä siedettäviä tuohon hintaluokkaan. Ainakaan aktiivistudiomonitoreista.
Tieto lisää tuskaa ja turha tieto turhaa tuskaa...Ja niin päin pois...
bangerboi
16.11.2020 14:15:01
Stone: Tämä aihe-aluehan tuli kuin tilauksesta meikäläisenkin tarpeeseen.
 
Monesti olen käynyt treeniksellä treenaamassa myös itsekseni taustanauhojen ja hyvien studiomonitorien kanssa, mutta kotitreenaukseenkin olisi hyvä olla jotkut paremmat kuin nyk. kirpputorilta hankitut 5 € monitorit (toki nekin ovat tyhjää paremmin toimineet).
 
Asun omakotitalossa, mutta ei ole silti tarpeen olla monitorit, jotka ovat liian äänekkäät vaan mielummin päinvastoin, mutta kunhan monitorointi varsin kelvollista.
 
Onko suosituksia alle 100 € hintaluokassa? En ole juurikaan seurannut halpis studiomonitorien vaihtoehtoja, joten täällä lienee paremmin tietoa tuollaisista?
 
Kenties nämä? https://www.gear4music.fi/fi/Nauhoi … inger-MS16-Studiomonitorit-Pari/3KS
 
Käytössäni PC, jossa guitar rig 5 mallinnos-softa sekä Reaper pääasiallisena kombonani.

En lähtis tossa hintaluokassa kyllä monitoreihin. Onko budetti ihan ehdoton? Tosin jos vaatimukset ei oo korkeella, niin sit toki noista behkun purkeista saa kyllä ääntä pihalle.
 
Halvimmat mahdolliset järkevät ois varmaan tämmöset: https://muusikoiden.net/tori/ilmoitus/1601772
iec
16.11.2020 15:42:16
 
bangerboi: En lähtis tossa hintaluokassa kyllä monitoreihin. Onko budetti ihan ehdoton? Tosin jos vaatimukset ei oo korkeella, niin sit toki noista behkun purkeista saa kyllä ääntä pihalle.
 
Halvimmat mahdolliset järkevät ois varmaan tämmöset: https://muusikoiden.net/tori/ilmoitus/1601772

Sitten ehkä jotain näitä voisi koittaa tingata vielä halvemmalla. Tuossa nyt Truth hintaan 150 euroa: https://www.tori.fi/kainuu/Behringe … h_B2030A_76013714.htm?ca=18&w=3
 
Ja Presonus hintaan 90 euroa: https://www.tori.fi/kanta-hame/Pres … utinpari_76552496.htm?ca=18&w=3
 
Mutta joo tuo 100 euron hintaraja on todella paha jos haetaan hyvää äänenlaatua. Kyllä se tahtoo käytettynäkin mennä tuonne 200 huitteille.
 
Yksi vaihtoehto on ihan käytetyt jalustakajarit ja perus stereovahvari niiden kanssa. Jos pääsee equa vähän säätämään koneelta, niin voisi saada toimimaan lähimonitoreinakin. Dalia, Keffiä, B&W:tä, JBL:ää, Q-acousticsiä, Bostonia ja Tannoytä löytyy joskus melko halvalla torilta. Näyttäisi että nykyään tuo stereoiden pitäminen olkkarissa ei ole enää se juttu ainakaan nuorisolla.
Tieto lisää tuskaa ja turha tieto turhaa tuskaa...Ja niin päin pois...
Stone
16.11.2020 17:18:10
 
Kiitoksia kannan otoista ja ehdotuksista.
Kotona soittaminen eli harjoittelu taustojen kanssa siinä määrin marginaalia yhä, että pidän budjetin hieman alempana.
Treenikseltä löytyy tarvittaessa sitten muu tarpeellinen kyllä.
 
Mietin siis tätä ainakin: https://www.gear4music.fi/fi/Nauhoi … inger-MS16-Studiomonitorit-Pari/3KS
 
Sekä noita noin ~100 €/alle hintaluokan osuvia em. vaihtoehtoja.
"If you want heavy metal, listen to John Lee Hooker, listen to that motherfucker play. Thats heavy metal. Thats armour"! - Keith Richards
anapena
17.11.2020 10:11:45
Stone: Kiitoksia kannan otoista ja ehdotuksista.
Kotona soittaminen eli harjoittelu taustojen kanssa siinä määrin marginaalia yhä, että pidän budjetin hieman alempana.
Treenikseltä löytyy tarvittaessa sitten muu tarpeellinen kyllä.
 
Mietin siis tätä ainakin: https://www.gear4music.fi/fi/Nauhoi … inger-MS16-Studiomonitorit-Pari/3KS
 
Sekä noita noin ~100 €/alle hintaluokan osuvia em. vaihtoehtoja.

Tuo mainitsemasi behru on munsta lähinnä vähän parempi tietokonekaiutin, on tietty tyhjää parempi. Jos pitää uusi vähän parempi saada satasella, niin osta yksi kerrallaan?
TommiW.- Autot, kämpät ja piparit.
Pauli Lappalainen
17.11.2020 17:12:12
anapena: Tuo mainitsemasi behru on munsta lähinnä vähän parempi tietokonekaiutin, on tietty tyhjää parempi. Jos pitää uusi vähän parempi saada satasella, niin osta yksi kerrallaan?
 
Nuo ovat jo aika halvat:
 
https://muusikoiden.net/tori/ilmoitus/1593764
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)