Aihe: Rautarumpusyna erillisillä ulostuloilla demoiluun? Kokemuksia? 1 | |
---|---|
![]() 15.07.2020 08:32:56 | |
Moi. Viimeistään veronpalautusten kilahtaessa tilille on tarkoitus toteuttaa pitkäaikainen haave rautarumpusynan hankkimisesta. Käyttö tulee olemaan vain ja ainoastaan perkussioraitojen vääntämiseen raiturille, joten live-ominaisuuksilla tai -käyttöliittymällä ei ole mulle merkitystä. Se että mahdollisimman monta (/kaikki) kannua ja kilkutinta saa ulos omilta fyysisiltä ulostuloiltaan jälkiprosessoitavaksi ja tallennettavaksi on ehdoton vaatimus. Kuten myös se että itse laite on fyysinen kokonaisuus, ei random tietokone, -softa ja -äänikortti. Hinnan pitäisi jäädä 400€:n alle. Jonkin verran netistä tutkiskellessani vaihtoehdoiksi on rajautunut Behringer RD-8 ja Arturia DrumBrute, joista edellinen vaikuttaisi ainakin tällaiselle viimeksi 90-luvun alussa jollain Bossin rumpukoneella raitoja vääntäneelle "paremmalta" vaihtoehdolta. Alkuperäinen 808 viehättäisi tietysti tavallaan tällaista vanhaa pierua etenkin modattuna, mutta sen enempää hinnat kuin huoltotarvekaan ei niinkään. Jos Rolandilla olisivat TR-08:n varustaneet ulostulojakein USB:n kautta toteutetun monikanavaulostuksen sijaan, tuskin olisi tarvinnut muita edes miettiä, mutta kun ei. Mahtaisikohan jollakulla mnettiläisellä olla omakohtaista kokemusta lähinnä juurimusarumpuraitojen koostamisesta etenkin tuolla RD-8:lla, ja jos käyttökokemusta on myös (tai vain) Arturiasta, vielä parempi. Pellit, jotka rautarumpukoneissa ovat usein isokin kompastuskivi ja luovuuden jarru, soitan tarvittaessa joka tapauksessa erikseen akustisesti. Ja siinä varsin epätodennäköisessä skenaariossa että biisejä julkaistaisiinkin, sidosryhmistäni löytyy muusikko joka soittaa rummut luomuna. T:Samuli | |
![]() 15.07.2020 10:11:40 (muokattu 15.07.2020 10:13:38) | |
Jos "vintage" kelpaa, niin Rolandin TR-626 on aikas kova ja vielä mahdollista saada järkevään hintaan. Siinä on erilliset ulostulot, jotka toimii silleen fiksusti että esim. ottamalla snaren omasta reiästään pihalle se mutettuu stereolähdöstä -> joka kilkutinta ei tartte ajaa mikseriin erikseen jos ei halua. Rumpusoundit on sitten semmoiset että ns. nykypäivän synamusassa niillä ei ehkä perkkaosastoa lukuun ottamatta mitään tee. Enempi ne on 70/80-rokki soundit, vrt. eput ja dire straits. Perkkaosasto taas hyvä todella hyvä moneen genreen, ilmeisesti melko sama kuin tr-727 klassiset "lattariperkat". Demohommissa tr-626 on mun mielestä tosi pätevä. Alkeelliset samplessoundit on kuivat ja niitä on helpporuuvailla ekullla eri suuntiin. Ovat ikään kuin karikatyyrejä oikeista rummuista studiossa väännetyistä soundeista. Kun mausteeksi vielä laittaa SPX:stä kaikua, niin soundi on ns. teeveestä tuttu perussoundi. | |
![]() 15.07.2020 16:15:16 (muokattu 15.07.2020 16:16:06) | |
Itse tässä metsästelen Kawai XD-5 räkkirumpukonetta. Se oli mulla käytössä vuosia, ja on ikävä. Mainio 80-90 luvun laite. Jopa ajaton väittäisin. Offtopic on paras topic. | |
![]() 16.07.2020 08:28:49 | |
Moi. Kiitos pikaisista vastauksista. oksatboys: Jos "vintage" kelpaa, niin Rolandin TR-626 on aikas kova ja vielä mahdollista saada järkevään hintaan. Tottahan vintage kelpaa, jos on kivuttomasti huollettavissa. Kelpaisi tein-itse-säästin-versiokin, mutta juuri nyt ei moiseen ole aikaa. Etenkään noiden mainitsemieni kahden laitteen hinnan huomioon ottaen. Kokemusperäisten tuon ikäluokan LCD-näyttöantipatioideni vuoksi tuollaisen sisältävän laitteen pitäisi olla erittäin edullinen, vaikka toki myönnän että laajempi sekvenssinäyttö helpottaa kyllä rumpuloopin koostamista huomattavasti. TR-626 ei kuitenkaan ole ainakaan pikaisella vilkaisulla syna, ja synteesiominaisuuksia kaipaisin jottei mainitsemasi "TV:stä tuttu" soundi alkaisi liiaksi korpeamaan ;). oksatboys: Siinä on erilliset ulostulot, jotka toimii silleen fiksusti että esim. ottamalla snaren omasta reiästään pihalle se mutettuu stereolähdöstä -> joka kilkutinta ei tartte ajaa mikseriin erikseen jos ei halua. Joo, tuon ominaisuuden manuskaa pikaisesti vilkaistessani bongasinkin, eittämättä mielenkiintoinen ominaisuus. Parempi olisi kuitenkin ollut jos saisi valita reitityksen vapaammin, mutta monimutkaistuuhan laitteen käyttö kaikista optioista usein tarpeettomasti. oksatboys: Rumpusoundit on sitten semmoiset että ns. nykypäivän synamusassa niillä ei ehkä perkkaosastoa lukuun ottamatta mitään tee. Enempi ne on 70/80-rokki soundit, vrt. eput ja dire straits. Perkkaosasto taas hyvä todella hyvä moneen genreen, ilmeisesti melko sama kuin tr-727 klassiset "lattariperkat". Soundien/samplejen puolesta olisi siis varmaankin varsin pitkälle sitä mitä haen, joten täytyy vilkuilla jos löytyisi kohtuuhintainen yksilö. KaRa: Itse tässä metsästelen Kawai XD-5 räkkirumpukonetta. Se oli mulla käytössä vuosia, ja on ikävä. Mainio 80-90 luvun laite. Jopa ajaton väittäisin. Mielenkiintoinen värkki, tosin pikaisella nettivilkaisulla harvinainen kuin kanan hampaat. Ei sinänsä ihme ottaen huomioon lyhyen markkinoillaoloajan. Harvat toteutuneet kauppahinnat joita netistä löysin olivat hämmentävänkin alhaisia, johtunee minimaalisesta otannasta. Räkkiasennettavuus olisi kyllä ehdoton plussa, jätin tuon aloitusviestissä mainitsematta kun en tiennyt kuluttajalaitteita räkkimallisina olleenkaan. T:Samuli | |
![]() 17.07.2020 23:17:32 (muokattu 17.07.2020 23:18:05) | |
Akai MPC1000. Käytettyjen hinnat liikkuu 400-500€ paikkeilla riippuen varustuksesta. Tosta saa 6 asiaa omille raidoilleen ulos ja soundivalikoima käytännössä rajaton. Kaikki noi klassiset 808/909/606-samplet ja paljon muuta löytyy helposti netistä. Räkkiin tätä ei kyllä taida kovin iisisti saada :D Fuzz is Clean! | |
![]() 18.07.2020 07:04:38 | |
Moi. Mikael: Akai MPC1000. Käytettyjen hinnat liikkuu 400-500€ paikkeilla riippuen varustuksesta. Tosta saa 6 asiaa omille raidoilleen ulos ja soundivalikoima käytännössä rajaton. Kaikki noi klassiset 808/909/606-samplet ja paljon muuta löytyy helposti netistä. Kiitos, täytyy tuotakin miettiä vaikka sampleplayer onkin. Voi tosin olla että ostopäätöksen muodostumishetkellä ei budjettiin sopivaa osu kohdalle. Mulla ei sinänsä ole mitään digivehkeitä tai sen puoleen sampleplayereitäkään vastaan, mutta tuollainen analoginen rumpusyna on poltellut teinistä lähtien ja ovat olleet budjetin saavuttamattomissa näitä nykyisiä lukuunottamatta. Mikael: Räkkiin tätä ei kyllä taida kovin iisisti saada :D Saahan tuon hyllylle tai räkkiraudoin asennettua samalla tapaa kuin kaikki muutkin alle ~18" värkit. Toisaalta tuo räkkiin asennettavuus ei mikään ehdoton vaatimus ole kun kotioloissa demoiluun on tarkoitus hankkia. Liikkuvassa äänittelyssä tai livenä joissa räkitettävyydestä olisi oikeasti iloa, rumpali/perkussionisti on ainakin näillänäkymin mun mahdollisissa proggiksissa lihaa ja verta :). T:Samuli | |
![]() 18.07.2020 09:44:55 (muokattu 18.07.2020 09:47:08) | |
Mulla ei sinänsä ole mitään digivehkeitä tai sen puoleen sampleplayereitäkään vastaan, mutta tuollainen analoginen rumpusyna on poltellut teinistä lähtien ja ovat olleet budjetin saavuttamattomissa näitä nykyisiä lukuunottamatta. Jos sen pitää olla analoginen niin Tama Techstar on tsekkaamisen arvoinen. https://m.youtube.com/watch?v=E6-SNvTi8Q8 | |
![]() 19.07.2020 00:37:59 (muokattu 19.07.2020 00:46:38) | |
Analoginen steppisekkari rumpalin korvikkeena on rytmisesti ehkä snadisti rajoittunut kaveri, mutta jos sen asian kanssa on ok elää, niin soundin ja analogisen ruuvattavuuden puolesta MFB:n Tanzmaus on ollut oivallisen viihdyttävä ja hyväsoundinen laite. Käyttöliittymä aluksi ehkä snadisti kryptinen, mutta kyllä siihen pienellä vaivalla sisään pääsee :) Siitä saa myös kaikki rumpuäänet omille raidoilleen. Ite kelasin tota MPC:tä lähinnä just sen takia että komppien "soittaminen sisään" on perinteisessä mielessä jotenkin intuiivisempaa ja biisien rakenteiden sovittelu helpompaa. Mut tää lienee työtapa- ja tottumiskysymys. Fuzz is Clean! | |
![]() 24.07.2020 09:47:58 | |
Moi. JoKo: Jos sen pitää olla analoginen niin Tama Techstar on tsekkaamisen arvoinen. https://m.youtube.com/watch?v=E6-SNvTi8Q8 Varsin mielenkinntoisen oloinen värkki tuokin. Kiitos kun linkitit, laitetaan harkintaan. T:Samuli | |
![]() 24.07.2020 10:09:50 | |
Moi. Mikael: Analoginen steppisekkari rumpalin korvikkeena on rytmisesti ehkä snadisti rajoittunut kaveri... Ohjelmoijastahan tuo mahdollinen rytminen monipuolisuus tai rajoittuneisuus pitkälti kiinni on, mulla ongelmaksi muodostunee lähinnä se että meikäläisen sekkarirumpalilla on ääriherkästi neljästä poikkeava määrä raajoja ;). Vähemmän rajoittunut sekkarirumpali joka tapauksessa kuitenkin on kuin jos itse räpiköisin perkussiot livenä, Pearlin tuplasettini möin jo kolmisenkymmentä vuotta sitten, ja halpismilleniumitkin meni siskonpojille kattiloiden korvikkeeksi jo viitisentoista vuotta sitten. Ja kuten aloitusviestissä mainitsin, muuta soitantoa tukemaanhan tuo vain ainakin aluksi tulee, ja kenties antamaan mahdolliselle reaalirumpalille osviittaa mun näkemyksestäni raidan perkussiorakenteesta. Mikael: ...soundin ja analogisen ruuvattavuuden puolesta MFB:n Tanzmaus on ollut oivallisen viihdyttävä ja hyväsoundinen laite. Käyttöliittymä aluksi ehkä snadisti kryptinen, mutta kyllä siihen pienellä vaivalla sisään pääsee :) Siitä saa myös kaikki rumpuäänet omille raidoilleen. Hivenen menee ajatellusta budjetista yli, mutta pidetään mielessä. Mikael: Ite kelasin tota MPC:tä lähinnä just sen takia että komppien "soittaminen sisään" on perinteisessä mielessä jotenkin intuiivisempaa ja biisien rakenteiden sovittelu helpompaa. Totta, onhan noissa workflowt aivan erilaisia. Paras mun mielestä olisi tietysti monikanavainen analogisyna jonkinlaisella graafisella käyttöliittymällä varustetulla sekvensserillä, mutta koska budjetti (kuten vaatimuksetkin) on mitä on, jostain on tingittävä... Mikael: Mut tää lienee työtapa- ja tottumiskysymys. Joo, noinhan se kaikissa karvalakkilaitteissa menee. Halutut ominaisuudet maksavat x-euroa kipale, ja budjettirajoitteisen tulee tehdä kompromissejä käytettävyyden loogisuuden suhteen rankastikin. T:Samuli | |
![]() 29.07.2020 21:07:22 (muokattu 29.07.2020 21:15:02) | |
Mitenhän olis toi Behrun "808"? Itseä ainakin kiinnostaa :D https://www.verkkokauppa.com/fi/pro … Behringer-RD-8-analoginen-rumpukone E: No sehän olikin tossa aloituksessa jo... noh, kiinnostaa silti. Fuzz is Clean! | |
![]() 31.07.2020 09:39:21 | |
Mitenhän olis erillinen analoginen rumpumoduli ja sekkari? Esim: https://www.youtube.com/watch?v=d_fjA_TM7FI Torilla just nyt tollanen Vermona 300€ ja beatsteppejäkin liikkuu käytettynä ihan hyvin... Fuzz is Clean! | |
![]() 19.08.2020 08:39:35 | |
Moi. Mikael: Mitenhän olis toi Behrun "808"? Itseä ainakin kiinnostaa :D https://www.verkkokauppa.com/fi/pro … Behringer-RD-8-analoginen-rumpukone E: No sehän olikin tossa aloituksessa jo... noh, kiinnostaa silti. Juu, "tuostahan se ajatus sitten lähti" kuten tavataan sanoa. Täytyy kyllä myöntää että kun Arturian ja Behkun ominaisuuksia laitearvosteluiden ja käyttöohjeiden kautta on vertaillut ja haarukoinut, vaakakuppi alkaa kallistumaan vahvasti Arturian puoleen. Mikael: Mitenhän olis erillinen analoginen rumpumoduli ja sekkari? Esim: https://www.youtube.com/watch?v=d_fjA_TM7FI Torilla just nyt tollanen Vermona 300€ ja beatsteppejäkin liikkuu käytettynä ihan hyvin... Useammasta komponentista kasattu kokonaisuus ei ole varteenotettava vaihtoehto mulle tähän käyttötarkoitukseen ellei tuon Behkun tai Arturian hinnalla saa jotain järeämpää laitekokonaisuutta jonka komponentteja voisi käyttää muissakin mahdollisesti eteen tulevissa tarpeissa. T:Samuli | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)