Äänitimme bändin kanssa kalliissa studiossa pohjat tulevaa varten ja keksimme säästää tekemällä päällekkäisäänitykset kotona otsikon mukaisella kombolla. Työponina on 2010 MacBook Pro 13". Äänitysten aikaan playback ratisi ja napsui, mutta emme huomanneet napsauksia itse raidoissa, joten annoimme tilanteen olla. Kotona kuunnellessa havaitsimme tilanteen toisin, ja joissain äänitetyissä pätkissä kuuluu pauketta.
Napsut näkyvät aaltomuodossa pystysuorina leikkauksina. Ääni menee keskeltä kahtia ja alkaa toisessa kohtaa uudelleen.
http://www.dropbox.com/gallery/7223258/1logick?h=48dff8 Toisinaan vaikuttaa siltä kuin vaihe kääntyisi millisekunniksi. Jossain kohden, esim. bassoraidan kohdalla näyttää siltä, että vika voisi olla synkassa; aallon jakso katkeaa ja alkaa epäsäännöllisessä kohdassa leikkauspisteessä, kuin jättäen pois pätkän sykliään. Taukoja napsut eivät ole, aaltomuoto vain käyttäytyy irrationaalisesti.
Yrittäessäni keksiä syitä tällaiseen toimintaan tietokoneen taholta olen keksinyt muutamia selitysmalleja; sähkövika? Voivatko äänityspaikan sähköt aiheuttaa vastaavanlaista häiriötä raitoihin?
Kovalevynopeus? Sisäinen kovalevyni on 4800rpm, ja äänitystilanteessa melko täynnä (yli 80%). Seuraavia äänityksiä hankin Lacien 1tb 7200rpm ulkoisen kovalevyn.
Synkronisaatio-ongelma? Apogeen Duet, jolla äänitimme oli vanhanmallinen duet ja lainassa (paikallinen musiikkiliike ei ole toimittanut puolitoista kuukautta sitten tilaamaani Duet 2:ta, mikä jäytää). Jollain ulkomaisilla foorumeilla ihmiset ovat pistäneet napsuja synkan piikkiin. Tämä on minulle jokseenkin hepreaa, joten arvostaisin synkka-käsitteen avaamista.
Huono kaapeli tai hardware? Duet oli vanha näytekappale.
Napsuja ei tullut koko aikaa, ja viidestätoista kappaleaihiosta yhdeksän on puhtaita. Vain yksi äänitetty raita on täysin korjauskelvoton, ja loppujen napsujen kanssa yritämme parhaamme (bassosta korjaaminen on helpompaa, kitaran kanssa neuvoja otetaan vastaan). Mitään selkeää kuviota en näiden synnylle keksinyt. Suurien raitamäärien kanssa operointi ja koneen tehot voisivat olla yksi, mutten tahtoisi uskoa uuden macbookin kyykkäävän yhtä tai kahta raitaa äänitettäessä. Lisäksi napsuja on tullut kohtiin, joissa päällekkäin soivia taustaraitoja on 1 kpl, ja täysin puhtaita stereoraitoja on äänitetty kolmenkymmenen pohjaraidan päälle. Samaa soitinta samassa sessiossa äänitettäessä saattaa oton alku olla puhdas, keskellä napsu, ja loppu vapaa. Tai rätistä alussa holtittomasti ja puhdistua loppuun.
Mahdollista ongelmanratkontaa varten kuvaan vielä laitteistomme kokonaan:
MacBookPro 2010 4gt Ram 2,4ghz. OSX 10.6.8.
Apogee Duet. Ajurit uusimmat Apogeen sivuilta.
Logic Pro 9.1.4
Focusrite ISA one analog -etuaste (käytössä toisinaan, napsuja tämän kanssa ja ilman)
Oktavan ja Shuren mikit. Bassot ja kiipparit suoraan linjaan.
Kuuntelussa minihifi-järjestelmä, toisinaan pienen mikserin kautta kuulokkeisiin.
Kaikki sähköt otimme samasta lähteestä.
Jos joku osaa kertoa, kuinka ennaltaehkäistä vastaavaa jatkossa, tarjoan kiitollisuutta. Myös patenttiratkaisuja jälkipyykkiin otetaan vastaan.
Jemo