Kitarat: kitarakamat ›

Tunnetut artistit ja huonot kamat -ketjusta tuli mieleen, että moniko mnettiläinen on downshiftannut putiikkikamoista perusbulkkiin tai vastaavaan? Oli sitten kyse speduista, vahvareista tai kitaroista.
 
Kaikki näkökulmat ovat tervetulleita, mutta lähinnä itse ajattelen sitä kautta, ettei ne himoitut putiikkikamat tuoneetkaan onnea, vaan samaan pääsee perus Bosseilla.

Mulla oli ysärin lopussa ja kakstuhatluvun alussa Fulltonen kalliita boutique purkkeja useita ja silloin oli myös useampi Custom Shop Jackson kitarana. Nykyään on Bossin efektejä ja Jacksonit on myyty. Tilalla on Gibsonia ja Japanin Tokaita ja hyvin olen pärjännyt. Dean custom shop Flying V löytyy, mutta se on käytettynä ostettu, vaikka on uuden veroinen.
Minusta nuo Bossin pedaalit on hyviä ja laadukkaita purkkeja ja siinä mielessäkin hyviä, että ovat kooltaan pienempiä kuin esim originaali Fulltonet.
Turhaan olen aikoinaan laittanut rahaa boutique purkkeihin ja noista custom shop kitaroistakaan ei voi kaikista niin erinomaista sanoa. Joukossa oli muutama todella hyvä ja loput keskiverto soittimia, jotka ei ollut sen kummempia kuin normaalit liukuhihna Gibsonit, Fenderit jne.
Nekin kitarat joista muista, että olivat hyviä, niin olisi ihan mielenkiintoinen päästä niitä nyt soittamaan. Olisiko ne vielä niin hyviä, en tiedä. Soittotaito on ainakin kehittynyt niistä ajoista, vaikka nyt on taas hieman ruosteessa kun soittelu jäänyt nivelrikon takia. Myös musan kuuntelussa ja soittamisessa on tapahtunut muutos ja nykyään kuuntelen ja soitan paljon enemmän roots musaa kuin joskus 20 vuotta sitten, jolloin soitin HC punkkia ja raskaampaa rock musaa.
Nytkin on soittokamat kyllä niin hyvät, mielestäni, ettei se musan soitto ole ainakaan siitä kiinni.
Jacksonin custom shop Randy Rhoadsia on joskus hieman ikävä ja Hamerin Steve Stevens snakeskin kitaraa, BC Rich Japanin NJ Series Bichiä, ja B-bender Fender Teleä, mutta ei oikeastaan muita kitaroita ja niitä on kuitenkin ollut useita kymmeniä ja vielä ihan arvokkaita sellaisia. Luulen kyllä, että noista neljästä ainakin osalle olisi käynyt niin, että aika kultaa muistot.
Fulltonen efektejä ei ole oikeastaan ollenkaan ikävä. Fulldrive 2 pedaalista sai ihan pätevän soundin kun käytti sitä boosterina ja se ensimmäinen potikka ylös vedettynä. Varsinaisena särkijänä ei sekään purkki ollut mitenkään erityisen hyvä tai mielenkiintoinen.
 
Alkaako sitä iän myötä järkevöitymään vai laiskistuuko sitä, ettei jaksa enää ehtiä sitä hyvää soundia custom laitteista. Ehkä molempia, tiedä häntä...

Tällaisena himanysvääjänä 99% ajasta on helpompi olla "corksniffer" kuin aktiivisesti keikoilla käyvänä. Kotimaan nurkkia kiertäessä asia ei ehkä vielä niin korostu, mutta jos artistin tai bändin suunta johtaa ulkomaille, niin ymmärrän oikein hyvin bulkki-ajatuksen. Silloin osana kaluston backup-suunnitelmaa voi toimia kulloinkin keikkapaikalta löytyvän soitinmyymälän tarjonta. Esim. sen Bossin viritysmittarin voi noutaa melkein mistä tahansa päin maailmaa, liikkeestä kuin liikkeestä. Sen sijaan sitä Analog.Manin King of Tonea ei saa edes valmistajalta alle 5 vuoden odottelun.
 
Mun mielestä vahvistimet, pedaalit yms. on huomattavasti helpommin korvattavissa vuokra- ja sijaislaitteilla. Sen sijaan soittajan tärkein työkalu eli kitara on vaikeampi. Soitin on enemmän henkilökohtainen ja vaikuttaa eniten soittamiseen (fiilis, tatsi, soundikin...) Myös musiikkityylillä voi olla oma merkityksensä ja vaatimuksensa laitteistolta. Vaikkapa yksinkertaisimmillaan EQ-asetuksista tai delay-toistojen ajasta ja ohjelmoinneista eri biiseille.
 
Eikä se bulkkikama ole missään nimessä automaattisesti huono. Monessa tilanteessa keikkamiksaajalle tai vaikka studion gurulle se tuttu Boss SD-1 on helpompi työstää hyvän kuuloiseksi kuin kaikki pillit ja vislaimet sisältävä putiikkisuristin.
 
Kannattaa siis miettiä mitä oma musisointi vaatii, tarvitsee ja kaipaa. Vaikeintahan näissä jutuissa on se oman pääkopan sisällä kaikuva pieni ääni, joka väittää ettei sillä halvalla Boss DD-6:lla, JHS 3-sarjan säristimellä ja DOD Phaserilla voi saada laadukasta ääntä aikaiseksi. Pitää olla jotain harvinaisempaa ja internetin foorumeilla arvostettavampaa, ennenkö mikään tuotos voi olla hyvä. Siinä vaiheessa muistuttaisin, että paras kitaramusiikki on tehty silloin, kun laitteet olivat alkeellisia ja yksinkertaisesti "niistä saatavilla olleista osista" kasattuja. Ei ollut Strymoneita, Meriksiä eikä Chase Blissejä. Oli vaan soundia syöviä, paristoilla toimivia rasioita ja paukkulankaa niiden välissä.

McNulty: paras kitaramusiikki on tehty silloin
 
Kun oli bändejä jotka tekivät biisejä, se pieni ääni päässä on täysin merkityksetön, jos vain istutaan himassa.

En oikeastaan välitä vähääkään siitä, onko joku laite putiikki- vai massatuotantoa. Hankin niitä, jotka miellyttävät itseäni ja rulevat eteen hyvällä kaupalla. Jossain säröpurkeissa tuo putiikkivalmistus on vähän kyseenalaista, jos laite on vain kopio jostakin massatuotantopurkista ja sen osat maksavat pari kolikkoa. Sen sijaan nykypäivänä vahvistimissa laatua on vähän jo hankala valmistaakin, jos tähtäimenä on isot määrät.

Tavallaan vahvaripuolella on tullut downshiftattua. Viimeinen omistamani putkilaitos oli EVH 5150III 50w nuppi ja 2x12 kaappi, mutta myin lopulta pois kun makasi treeniksellä tyhjän panttina. Keikat kun tuli tehtyä mallintavalla (Atomic Amplifire, joka oli sieltä edukkaasta päästä). Tuli sitten kasailtua toinenkin mallinnuslauta, jossa on Mooerin mininäkemys tuosta EVH-nupista alle satasen pedaalina :D Ja onhan mulla vielä yksi putkivehjekin, vanha Peavey Rockmaster -putkietunen jolla soittelen treeniksellä (Peavey>H&K Red Box 5>Laney LFR112) ja käytän äänityshommissa. Eli EVH-läjään verrattuna halpoja kamoja, mutta ajavat omassa käytössä asiansa. Tosin tuossa Rockmasterissa on itselle ehkä se ihanteellisin soundi, soitin sillä aikoinaan kymmenisen vuotta, myin ex-bändikaverille jolla se oli toisen mokoman ja ostin saman kapineen muutama vuosi sitten takaisin. Aluksi nostalgiasyistä, mutta enpä muistanutkaan miten hyväsoundinen laite tuo oli.

Sen verran olen edistynyt ihmisenä, että ostin viikon sisään kaksi stratoa missä on myös polylakkaa. Toisessa pelkkä runko, toisessa myös kaula. Ennen ei olis kelvannut moiset, nitroa piti olla.
 
Halvempi maksoi 650e ja on kyllä mahtava soitin. Hinta/laatu uskomaton.

Mulla ehkä jossain määrin joo...
Point-to-point putkarit oon hävittänyt ja tilalla on normi tuotantolinjan Marshallia ja Suproa.
Ihan soundi edellä oon ratkaisuni mielestäni tehnyt. Samoin pedaalilautaan on ilmestynyt Mooerin purkkeja, tosin on siellä vielä myös jokunen putiikkipolkusin.

Ei ole koskaan tullut omistettua mitään hirveen kalliita kamoja, mutta kuitenkin hinnakkaampia, kun nykyiset soittokamat. Huomasin, että omassa käytössä pärjää mainiosti halvoilla/keskihintaisilla kamoilla, ei kannata sijoittaa mihinkään liian kalliiseen, kun sama paska saundi niistä lähtee kuitenkin soittajan olessa sellainen kun on. Nykyään jo sellaiset keskihintaiset soittimet alkaa olemaan jo niin hyviä, ettei kertakaikkiaan pysty perustelemaan myöskään itselle jotain monta kertaa kalliimpaa soitinta.

Olen aina mieltänyt itseni hinta-laatuihmiseksi, joka yrittää saada parasta laatua ns. järkevällä hinnalla. Soitin yli 30 vuotta coverhuttua eri bändeissä ja sinä aikana käsien kautta kulki jonkun verran kitaristin tarvitsemia erilaisia työkaluja. Lopetin nuo bändihommat jo aikaa sitten, mutta mieleen on jäänyt se, että työkaluihin pitää luottaa tilanteessa kuin tilanteessa. Harrastajan keikkamäärät olivat sen verran pieniä, ettei ns. keikkakulumista laitteiden osalta juuri tapahtunut. Silti tärkeää oli se, että homma pelitti aina kun ne viikon ainoat bänditreenit tai vuoden ainoa keikka olivat käsillä. Myös ekologisuus ja kestävä kehitys asiassa kuin asiassa on aina ollut sydäntä lähellä. Huolsimme kerran yhden Fender Champ combon jostain 40-luvun lopulta vaihtamalla siihen yhden vioittuneen osan, ja homma pelitti taas täysillä. Meidän kotiplaneettamme ei vaan kestä enää kaikkea halvalla tuotettua sälää.

Laulava Kylätohtori: Tunnetut artistit ja huonot kamat -ketjusta tuli mieleen, että moniko mnettiläinen on downshiftannut putiikkikamoista perusbulkkiin tai vastaavaan? Oli sitten kyse speduista, vahvareista tai kitaroista.
 
Kaikki näkökulmat ovat tervetulleita, mutta lähinnä itse ajattelen sitä kautta, ettei ne himoitut putiikkikamat tuoneetkaan onnea, vaan samaan pääsee perus Bosseilla.
 
En nyt missään vaiheessa ole harrastanut mitään ihan über-butiikkikamaa, jotain Mojohandia, Earthquaker Devicesiä ja Fulltonea on käynyt hyppysissä kääntymässä, mutta nykyään lauta on täynnä MXR:ää ja Bossia.
 
En koe menettäneeni mitään tai jääväni jostain paitsi. Ehkä pahimmasta kaasuttelusta on päässyt, kun tajusi etteivät ne kaksi miljoonaa eri Tube Screameriä nyt kauhean erilaisilta kuulosta, jne.

ite rullasin mesan ja bluetonen maailmalle ja otin Helixin tilalle. Katsoisin jo kohtalaiseksi downsiftaamiseksi :/ Tosin nyt selkä kiittää, bändikurssille saa juuri ne tutut soundit ilman rekkaa ja taisihan tuossa joku kitarakin tulla tuosta hyvästä nurkkiin :)

Yep.
 
On "alasvaihdettu", paljon. -Samalla myös soittotaito kehittynyt.
 
Bluetone ja Fender Tonemaster vaihtuneet omatekoiseen Fender tweed deluxeen ja Roland blues cube hottiin, kitaramäärä 1 akustinen ja 1 sähköinen stratocasterin muotoinen laite. Pedaaleja möin liudan pois, jäi yksi särö ja pari delaytä...

Nykyajan bulkki on kyllä aika hyvää että ei kai siinä mitään. Zoom 2020 oli aikamoinen kompromissi jopa kotisoittajan korvissa ysärillä mutta QuadCortex tai Helix osaavan ruuvaamana kuulostaa "ihan riittävän hyvältä".

harryk: Huolsimme kerran yhden Fender Champ combon jostain 40-luvun lopulta vaihtamalla siihen yhden vioittuneen osan, ja homma pelitti taas täysillä. Meidän kotiplaneettamme ei vaan kestä enää kaikkea halvalla tuotettua sälää.
 
Kyllä se näyttää olevan mahdollistakin. Marshallilla JVM, AFD, YJM ja KK Santiago Alvarezin suunnittelemia, Mesalla JP2C Randall Smithin suunnittelema. Sitten tietysti Blugia ja Bogneria päälle.
 
I did not have any single issue working with Yngwie, actually it was real fun and I just wish we had worked in more projects. I guess we came along quite well and there has been mutual respect in both directions from day one. Even I was so intimidated when meeting him first time, you know, he is one of my ever-favorite players, but he was also sooooo excited to talk to a Marshall engineer
He came to us with a clear idea of what he wanted and the whole process was very smooth.
 
https://thegearforum.com/threads/sa … ngineer-jvm-yjm-afd.477/#post-11705

Hyvä aihe ketjulle.
 
Onhan sitä tullut downshiftattua ihan simona.
 
Kun keikkamäärät on mitä on, ei tartte olla yyber-kalliita styrkkareita eikä luuttujakaan. Hienot soundit on löytyneet halppiskamoilla, jotka on valmistettu vietnamissa ja kiinassa. Ykköskitaraksi on sentään jäänyt amerikan Fenkku, mutta kaikki Gibsonit on pantu kiertoon.
 
Toisaalta komppaan HARRYK:ta, ja ymmärrän ettei planeettamme kestä yhtään enempää kiinassa valmistettua paskaa. Unelmani onkin joskus teettää kotimaassa valmistettu kitara ja ehkä kotimaassa kötöstelty vahvistin myös. Mutta se ei ole downshiftaamista, päinvastoin.

Cancun:
 
En koe menettäneeni mitään tai jääväni jostain paitsi. Ehkä pahimmasta kaasuttelusta on päässyt, kun tajusi etteivät ne kaksi miljoonaa eri Tube Screameriä nyt kauhean erilaisilta kuulosta, jne.
 
Lukuisia videoita on tullut katsottua miten joku korvat omaava osaava kaveri ruuvaa muutaman satasen multivermeestä aika äkkiä jonkun putiikkisäröttimen soundin eli kai johtuu soittajasta ja kitarasta myös miten hommat skulaa. Aivan älytöntöhän tuo pedaalien ja plugareiden jatkuva "saman tekeminen uudestaan" tyyppinen rahastus on joka vaan jatkuu ja jatkuu.

Toisaalta jos joku kokee, että se custom kitara/pedaali/vahvistin on hyvä ja siitä saa halutun soundin, niin ei se minusta haittaa, jos se toisaalta maksaa hieman enemmän. Siis jos tavara oikeasti on sellainen, että enää ei tarvitse parempaa etsiä.
Tuossa vaan menee helposti metsään, kun on jonkinlainen laadun mitta löydetty, niin se ei mene enää niin, että mitä enemmän rahaa laittaa, niin sitä paremman tuotteen saa soundillisesti. Itselle hyvät tai jopa parhaat kamat ei ole sama juttu kuin ne kaikista kalleimmat kamat.
Hyvä esim on Boss SD1 Super Overdrive pedaali, joka on tubescreamer tyylinen ja reilusti alta satasen maksava purkki.
Vastaavia TS purkkeja löytyy muutamasta kympistä ylöspäin ja ei ne useita satasia maksavat versiot ole välttämättä sen kummempia soundillisesti kuin Bossin pedaali.
Jossain kohtaa on vain valittava ne omat kamat ja tajuttava, että näillä saa riittävän hyvää soundia aikaiseksi. Muutoin se hyvän soundin metsästys ei lopu ikinä, jos sitä ei itse lopeta.

WanhaWetäjä: Aivan älytöntöhän tuo pedaalien ja plugareiden jatkuva "saman tekeminen uudestaan" tyyppinen rahastus on joka vaan jatkuu ja jatkuu.
 
Sitä kutsutaan joissain piireissä markkinataloudeksi, kun firmat tekee sitä tuotetta, millä kuvittelee olevan menekkiä. Suunnitelmataloudessa valtio tietää mitä ihmiset tarvitsevat ja päättää sitten kuinka paljon sitä tehdään ja mihin hintaan

mpekkanen: Toisaalta jos joku kokee, että se custom kitara/pedaali/vahvistin on hyvä ja siitä saa halutun soundin, niin ei se minusta haittaa, jos se toisaalta maksaa hieman enemmän. Siis jos tavara oikeasti on sellainen, että enää ei tarvitse parempaa etsiä.
 
Tämähän oli ilmeisesti sitä hjyymöriä? Eihän edes naimisissa oleminen takaa sitä, etteikö monella parempi tavara tilaisuuden tullen houkuta.
 
Tuossa vaan menee helposti metsään, kun on jonkinlainen laadun mitta löydetty, niin se ei mene enää niin, että mitä enemmän rahaa laittaa, niin sitä paremman tuotteen saa soundillisesti. Itselle hyvät tai jopa parhaat kamat ei ole sama juttu kuin ne kaikista kalleimmat kamat.
Hyvä esim on Boss SD1 Super Overdrive pedaali, joka on tubescreamer tyylinen ja reilusti alta satasen maksava purkki.
Vastaavia TS purkkeja löytyy muutamasta kympistä ylöspäin ja ei ne useita satasia maksavat versiot ole välttämättä sen kummempia soundillisesti kuin Bossin pedaali.
Jossain kohtaa on vain valittava ne omat kamat ja tajuttava, että näillä saa riittävän hyvää soundia aikaiseksi. Muutoin se hyvän soundin metsästys ei lopu ikinä, jos sitä ei itse lopeta.
 
Loppu olikin sitten tiukkaa asiaa.