Muusikoiden.net
03.12.2016
 

Kitarat: kitarakamat »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Edullinen vahvistin kotisoitteluun
1 2
VänJay
29.12.2010 22:56:07
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Eli Micro cube sai luvan lähteä kun alkoi käydä yksipuoliseksi ja nyt haussa uusi vahvistin. Tulee siis vain kotisoitteluun tai satunnaiseen jamitteluun, eli esim. rumpujen yli ei ole tarvetta kuulua. Ei ole myöskään väliä, onko vahvistin mallintava, putki tai mikälie. Kriteereinä tällä hetkellä:
 
- Soveltuu käytettäväksi rivitalossa (suht pienellä äänenvoimakkuudella hyvät soundit).
- Monipuolinen (tulee soiteltua metallista lässynlää-hempeilyyn, pääpaino ehkä kuitenkin raskaammassa kamassa).
- Edullinen (tällä hetkellä budjetti on 150€ luokkaa, mutta kuten usein kuulee: "Säästä vielä sen ja sen verran ja osta se", eli kun ei älytöntä kiirettä ole niin budjetin venyttäminenkin on mahdollista)
 
Tullut kahlailtua jo pidemmän aikaa läpi keskusteluja, youtube-videoita sekä muita sivuja, mutta ajattelin vielä kysyä viime hetken vinkkejä. Tällä hetkellä ykkösvaihtoehtona Peavey Vypyr 15 tai 30, mutta kumpi? Mikäli aletaan budjettia venyttämään, niin on vastaan tullut myös mm. Blackstarin HT-sarja(HT-1, HT-5) ja Bugera V22. Kokemuksia näistä? Muita suosituksia? Soundit suoraan vahvistimesta vai pedaalien avulla? Apuja amatöörille, kiitos.
 
Borlag
29.12.2010 22:58:26
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tech 21 Trademark sarjalaiset on hyviä pelejä tuossa hintaluokassa. 30 tai pienempi pitäisi mahtua siihen, 60:stä kannattaa varautua maksamaan jo 300e paikkeilla, eikä se sen paremmin kotikäyttöön sovellu kuitenkaan kuin mitä nuo pienemmät. Voipi olla päinvastoinkin. Itsellä tuollainen kuuskybänen lähti vaihtoon turhan kookkaana kotikäyttöön, muuten oli erinomainen omaan käyttöön.
 
VänJay
29.12.2010 23:12:38
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Näyttäis Trademark 30:n hinnat pyörivän 300-400 välissä uutena, niin aika korkea verrattuna esim.tuohon Vypyrin vastaavaan. Mutta täytyy tutustua.
 
novo
30.12.2010 00:25:58
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

VänJay: Näyttäis Trademark 30:n hinnat pyörivän 300-400 välissä uutena, niin aika korkea verrattuna esim.tuohon Vypyrin vastaavaan. Mutta täytyy tutustua.
 
Ei toinna noita ostaa uutena, kun Torilla niitä pyörii tiuhaan tahtiin.
 
voip se olla sekkii, voip se olla olemattakii...
Eemil
30.12.2010 09:43:57
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Voxin 30-wattinen valvetronixi. Maksaa vissiin uutena pari sataa.
 
lumikitara
30.12.2010 12:40:19 (muokattu 30.12.2010 12:49:35)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tuossa aloittaja pohti Bugera V22 vahvaria. Itseäni kiinnostaa tuo myös, monien muiden lisäksi. Mutta pystyykö tuolla soittelemaan kerrostalossa perheen keskellä?
 
Itsellä on torilla muuten myynnissä Vypyr 15w. Hyvä tuo on, mutta ne joulukuusen valot alkaa ärsyttään ja mielihän tekee aina kokeilla uutta. Nuo Fenderin Mustangit ja uudet Vox Vt+ mallit kiinnostaapi myös. Haluaako joku jakaa kokemuksia noista? Fenderillä on hinta puolellaan ja softalla muokkaus, mutta jaksaako sitä kuitenkaan säätää. Itellä on noita Amplitubeja eikä niitäkään jaksa kuin preseteillä soitella. Musiikkiliikkeesä mitä räpläsin Mustang 2:sta ja vanhan mallin Vox Vt 15 ja 30:stä niin olin hämmästynyt kun voxit kuulosti hyvältä mutta fenderi oli tosi pliisu ja munaton ja efektit aivan kauheita. Meinaan kun tuolla forumeilla Mustangeja kehutaan, ehkä se oli vaan rikki tai joku nörtti sotkenu presetit? Mä en kyllä osaa vaikka oli Cv tele testikeppinä.
 
Onhan nuita hybridejäkin, Bugera BC-15 jne.
 
Oliskohan kuitenkin parempi simppeli vahvari ja jokuneni pedaali kylkeen. Liekö sitten laiskalle sen parempi. Hajatelmia.....kiehuvasta päästä...
 
VänJay
30.12.2010 12:53:40
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Musicstoresta tosiaan saisi tuon Bugeran hintaan 244€, mikä olisi varsin edullinen putkicomboksi, mutta tehot kotisoitteluun täälläkin mietityttää, kun Micro cubestakin ääntä lähti omiin tarkoituksiin ihan kohtalaisesti. Valvetronixeja myös tutkaillut, kun usein juuri Vypyreihin verrattu, mutta taitaa mieltymykset kääntyä Vypyrin soundeihin. Vypyrissä puolestaan mietityttää hieman lelumainen fiilis ja paljon puhuttu luotettavuus.
 
Grugi
30.12.2010 12:57:25
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Se on ihan varma että jokainen edellämainituista vahvistimista antaa liikaa ääntä jos kerrostalo volumeista puhutaan. Mikä niistä soi hyvin pinemmällä volumella on se mihin pitäisi kiinnittää huomiota.
 
SDMF
Mandarax
30.12.2010 13:29:51
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Grugi:Mikä niistä soi hyvin pinemmällä volumella on se mihin pitäisi kiinnittää huomiota.
 
Nyt ollaan niinsanotusti asian ytimessä...!
Itselläkin ollut kotisoitossa vuosien varrella kaikennäköistä putkistygestä trankkuun ja tehohaarukalla 1w.....120w ja kyllä tähän mennessä parhaiten on toiminut "kerrostalovolalla" 100w putkimörssäri. Koko ei ole ehkä yksiöystävällisin, mutta tämä vaan muistutuksena ettei pelkästään niitä watteja kannata niin hirveästi tuijotella makkarinnurkkavaffaria etsiskellessä.
 
I don't care to belong to a club that accepts people like me as members. -Groucho Marx-
samumaster
30.12.2010 19:47:19
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Itsellänikin olisi ostossa markkariin vahvari. Hintakatto on n. 120-160e. Mitä kotivahvaria suosittelisitte tähän hintaan? Pitäisi saada hyvät soundit myös hiljaisella volalla ja myös mahdollisuus soittaa kuulokkeilla. Olisin ensin ostanut Pocket Podin (kuulokesoitteluun), mutta muut suosittelivat mua ostamaan ennen sitä joku vahvari.
Oisko mitään suosituksia?
 
Olen, siis röydän.
Grugi
30.12.2010 20:55:50
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

samumaster: Itsellänikin olisi ostossa markkariin vahvari. Hintakatto on n. 120-160e. Mitä kotivahvaria suosittelisitte tähän hintaan? Pitäisi saada hyvät soundit myös hiljaisella volalla ja myös mahdollisuus soittaa kuulokkeilla. Olisin ensin ostanut Pocket Podin (kuulokesoitteluun), mutta muut suosittelivat mua ostamaan ennen sitä joku vahvari.
Oisko mitään suosituksia?

 
Parikymppiä lisää ja Blackstar HT-1 Combo.
 
SDMF
samumaster
30.12.2010 21:35:24
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Grugi: Parikymppiä lisää ja Blackstar HT-1 Combo.
 
Mistä noita muuten saa? En meinaa löytää yhtään mistään...
 
Olen, siis röydän.
Grugi
30.12.2010 21:39:32
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

samumaster: Mistä noita muuten saa? En meinaa löytää yhtään mistään...
 
http://www.musamaailma.fi/epages/mu … ectPath=/Shops/musa/Products/582100
 
http://www.thomann.de/fi/blackstar_ht_1_combo.htm
 
SDMF
samumaster
30.12.2010 21:42:11 (muokattu 30.12.2010 21:43:14)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Grugi: http://www.musamaailma.fi/epages/mu … ectPath=/Shops/musa/Products/582100
 
http://www.thomann.de/fi/blackstar_ht_1_combo.htm

 
Oho... no kiitos.
 
Vielä että entäs tämä Vox VT15? Saako hyvää soundia hiljasella volyymilla?
http://www.pianojylha.com/product_details.php?p=1599
 
e: tarviiko tuolle Blackstarille erillistä virtalähdettä?
 
Olen, siis röydän.
Sakmongkol
30.12.2010 22:01:08
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

lumikitara: Tuossa aloittaja pohti Bugera V22 vahvaria. Itseäni kiinnostaa tuo myös, monien muiden lisäksi. Mutta pystyykö tuolla soittelemaan kerrostalossa perheen keskellä?
 
Itse soittelen tuommoisella kolmen hengen solukämpässä. Varmaan riippuu vähän talosta ja kanssa-asujista. Ei se kuitenkaan hiljaisella niin hyvältä kuulosta kuin kunnon volyymeillä, ja usein tuleekin houkutus vääntää vähän kovemmalle. Ei ole vielä valitettu mutta talo on aika meluisa muutenkin.
 
I become a transparent eye-ball. I am nothing. I see all. The currents of the Universal Being circulate through me; I am part or particle of God.
lumikitara
08.01.2011 13:24:30 (muokattu 09.01.2011 17:24:27)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Laitoinpa sitten Bugera v22:sen tilaukseen, putkivahvariin en ole edes koskenut milloinkaan, joten neitseellisen maaperään osuu. Liekö tuossa nyt sitä dynamiikkaa sitten? Kotisoittoon tulee joten toivottavasti se mastervola ja muut ominaisuudet toimii kerrostalossa. Jos ei niin keinokuormaa ja jotain muita konsteja tarvittaessa peliin?
 
Paitsi olihan lapsuudenkodissa luxorin putki-telkku/radio yhdistelmä, mutta ei sillä kitaraa soiteltu :)
(Ostakaa mun vypyr 15 torilta!)
 
E: ja sitten se mieli muuttui, mä tarviin vaan opetella soittamaan, niinpä vaihdoinkin tilaukseen sittenkin ehkä paremman linkkarin: Mustang 2:sen
 
Mental_Schok0_Gummi
09.01.2011 15:20:56 (muokattu 09.01.2011 15:21:49)
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Noh. Hätätilassa wois tietty kokeilla jotain bassowahwaria. Ezmez: Ibanez BSA-10. Ennen olikin yx halpismerkki Ross. Mulloli jozkuz Rossin kymppi. Siinä putkisäröä matkiva od, eikä zit muuta. Kyllähän zilläkin toimeen jotenkuten tuli.
 
Ehkä joztain zaattaa hywällätuurilla löytää wanhan gunnon *Bomberin*. Ts. EX-205. Made in Taiwan: joz oikein muiztan. ::)
 
Ziiz, ihan waan peruslodju, wailla turhia härpäkkeitä. Pitäiz olla jopa alle kolmenkympin käytettynä.
 
Matkawahwareizta kandeiz ehkä kokeilla: Blue/Black Volcano. Ainaskin Oulusta saapi Tuirasta SP-Elektroniikasta, ns. survival-kitillä (sis. hihna, 9V patteri, n. 1.8 m piuha).
 
Tietenni tuliz muiztaa Marsun MS-2. Ihan käyttökelpoinen reissuwahvari nuotioskebailuun. 8-) *Hintakaan ei hirwitä...* ;-)
 
Mental_Schok0_Gummi
09.01.2011 18:51:43
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Niin, mullaha on ns. ykköskaappina Peaveyn 15-W peli. Rage-sarjan 158 Transtube Blazer. On kylläkin *kinukki* = made in China. :-?
 
Täzzä zäädöt: 3-port. tone /bs-mid-hi, lead-särö, reverb-kaiku. Efektiporttia ei ole, sisääntuloja yksi.
 
Zanoizin, jotta näin peruzkamppeena aiwan käypäinen apparaatti. ;-)
 
Käytettynä oztin, sitä edeltäwäzti oli britti-Laney, zamaten 15W. Hughes & Kettnerin saundista en tykännyt: joka oli hywin lyhyen aikaa. Ziinäkin toozassa omat etunsa, toki tietenkin. :-))
 
Midrange
09.01.2011 19:26:29
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tech 21:seta joku malli niin tuskin menee pahasti metsään. Etenkin se TM10 on hyvä mutta ei enää valmistuksessa.
 
Stratoja emme ole, Lespoiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis Ibanezin Ässiä!
Ancha
09.01.2011 19:49:22
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Minulta saat ostettua kaikki edellämainitut kriteerit täyttävän kotivahvarin: http://muusikoiden.net/tori/nayta.php?id=483090
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti