Kitarat: kitarakamat ›

Kitara saa maksaa niin paljon kuin oma lompakko kestää ja pystyy itselleen järkeilemään. Se voi eri elämänvaiheissa ja ammatinvalinnasta yms riippuen vaihdella. En kymmenen vuotta sitten voinut ajatella, että omistaisin jotain useamman tonnin hintaisia skeboja.
 
Kysymys on myös mistä maksetaan. Mulle valmistusmaalla tai brändillä ei ole tippaakaan lisäarvoa. Omistan jenkki-Fenderin koska se osui laatu-ominaisuus-soundi-suhteeltaan omiin mieltymyksiin, mutta mieluusti en olisi siitäkään maksanut jenkki- ja brändilisiä. Muuten mun jokainen kitara on eri merkkiä ja valmistusmaita laidasta laitaan. Ainoastaan Ibanezia löytyy kaksi kappaletta: akustinen ja basso.
 
Käsityöstä, henkilökohtaisesta palvelusta, ominaisuuksien valitsemismahdollisuudesta yms voi maksaa lisää. Siltikään en näe itseäni ostamassa vaikka jotain kymppitonnin PRS Private Stockia ellei loton päävoitto kolahda kohdalle.

Hynkel: Omasta mielestä tuo halpojen tekeminen Epin nimellä on silti fiksua.
 
Niin, tuo USA Casinohan nyt muuttaa peliä siltä osin, että se on 2600€.
 
https://www.sweetwater.com/store/de … --epiphone-usa-casino-vintage-burst
 
Vai onko Epillä ollut jo aiemminkin kalliita USA re-issueita?

Heroin: Niin, tuo USA Casinohan nyt muuttaa peliä siltä osin, että se on 2600€.
 
https://www.sweetwater.com/store/de … --epiphone-usa-casino-vintage-burst
 
Vai onko Epillä ollut jo aiemminkin kalliita USA re-issueita?
 
No ainakin pari akkaria. Ja USA Epejä on ollut ainakin Spirit.

samiko: No ainakin pari akkaria. Ja USA Epejä on ollut ainakin Spirit.
 
Spirit oli sellainen malli että sitä on sekä Gibsonina että Epiphonena. Epiphone-malleista taitaa puuttua CMT ja XPL. Jenkeissä oli juttua että on myös sellaisia Spirittejä olemassa jotka "tavallaan" on molempia.. Eli alkuaan Epiphoneiksi brändättyjä, joihin on sitten vaihdettu lapaan Gibsonin logo.

The Gibson Spirit is a lesser-known model produced from 1982 to 1986 by Gibson in the Nashville, Tennessee, and Kalamazoo, Michigan, factories. It was initially produced in the Kalamazoo factory under the Epiphone nameplate. In response to poor sales, some Epiphone models were changed to Gibson, and a faint Epiphone logo can be seen under the Gibson logo on the peghead. Later models were produced as Gibsons in Nashville. The Spirit appears to have been modelled after the Les Paul Junior double-cutaway model, with the primary differences being the use of modern single-coil and humbucker pickups, and cutaways at the 20th fret rather than the 22nd.

Eli alkuaan Epiphoneiksi brändättyjä, joihin on sitten vaihdettu lapaan Gibsonin logo.
 
Tuommoisia saattaa olla jokunen liikenteessä muutenkin. Heh. Enkä tarkoita mitään tiettyä mallia..

zedder: Tuommoisia saattaa olla jokunen liikenteessä muutenkin. Heh.
 
Mutta suureksi surukses ei ole. Hihhih.

BigPapa: The Gibson Spirit is a lesser-known model produced from 1982 to 1986 by Gibson in the Nashville, Tennessee, and Kalamazoo, Michigan, factories. It was initially produced in the Kalamazoo factory under the Epiphone nameplate. In response to poor sales, some Epiphone models were changed to Gibson, and a faint Epiphone logo can be seen under the Gibson logo on the peghead. Later models were produced as Gibsons in Nashville. The Spirit appears to have been modelled after the Les Paul Junior double-cutaway model, with the primary differences being the use of modern single-coil and humbucker pickups, and cutaways at the 20th fret rather than the 22nd.
 
https://muusikoiden.net/dyn/users/171231.jpg

fox: Chapter 11 -menettelyyn
 
Tuohan ei ole muuten konkurssi ainakaan siinä mielessä kuin se tässä maassa ymmärretään.
 
Yrityssaneeraus on vastaava asia, insolvenssimenettely, mutta konkurssia paljon "kevyempi".

Toisaalta on niin että kauppa on onnistunut jos sekä myyjä että ostaja ovat tyytyväisiä, ja muut pitäkööt turpansa kii.
 
Mutta vaikka tota tolkutan itselleni, niin silti vaan pähkäilen silloin tällöin sekä halvimpia kitaroita (saaks satasen sähkiksestä riistotyöläisrassukaan itselleen mitään, saati firma voittonsa ja kauppamies provikkansa...) että kalliimman pään kitaroita (surettaa että F-firman parhaat tekijät raapii päivästä päivään uusia soittimia vanhan näkösiksi sen sijaan että keksiä tirvaisisivat jonkun uuden menestysmallin...).
 
Ja vintagekeräilykappaleet tai timantilla silatut one-off taideteokset on sit eri asia kuin kaikki muut, niistä oon vaan kade ja katkera kun ei rahat riitä.

Itse olisin about heti valmis maksamaan vajaa tonnin kitarasta, mutta ei ole tullut vastaan sellaista mikä on mielessä. Käytettynä siis, 80-90-lukulainen.

73nd3r: Toisaalta on niin että kauppa on onnistunut jos sekä myyjä että ostaja ovat tyytyväisiä, ja muut pitäkööt turpansa kii.
 
Mutta vaikka tota tolkutan itselleni, niin silti vaan pähkäilen silloin tällöin sekä halvimpia kitaroita (saaks satasen sähkiksestä riistotyöläisrassukaan itselleen mitään, saati firma voittonsa ja kauppamies provikkansa...) että kalliimman pään kitaroita (surettaa että F-firman parhaat tekijät raapii päivästä päivään uusia soittimia vanhan näkösiksi sen sijaan että keksiä tirvaisisivat jonkun uuden menestysmallin...).
 
Ja vintagekeräilykappaleet tai timantilla silatut one-off taideteokset on sit eri asia kuin kaikki muut, niistä oon vaan kade ja katkera kun ei rahat riitä.
 
Onko sillä mitään eroa, onko taiten käsityönä relikoitu tehtaalla.... tai sitten on vaan vanha? ehkä se tehtaalla relikoitu on jopa parempi soitin tai ainakin paremmassa soittokunnossa.
 
Olen joskus noita relikoituja käpistellyt ja minulle ne kyllä menee ihan täydestä.

Jännää. Kaikki pitää rikkoo niin sit on cool. Farkut ja kitarat pitää olla kuluneita. Kestääkö tämä ihanne ikuisesti? ei mikään trendi voi ikuisesti kestää. Kai joskus parinkymmenen vuoden päästä osataan taas viimein ajatella että tuotteet ja tavarat tulisi olla siistejä, puhtaita ja ehjiä. Katsellaan sitten taaksepäin ajassa ja ihmetellään kun kaikki piti rikkoo.

Kaikki pitää rikkoo niin sit on cool.
 
Samaa mieltä. Mä en maksais puolen palanutta puupenniä jollekin spedelle siitä, että se on mennyt pilaamaan mun uuden skittan. Oikeasti kulahtaneet vanhat sitten tietenkin erikseen.
 
Niin ja rikkomatta vanhennettu sellakkamaalattu uusi skeba kelpaisi kyllä. Siis sellainen, joka on ikään kuin jo valmiiksi haalistunut ja patinoitunut. Mutta se onkin eri asia kuin tarkoituksellinen naarmuttaminen.

KaRa: Jännää. Kaikki pitää rikkoo niin sit on cool. Farkut ja kitarat pitää olla kuluneita. Kestääkö tämä ihanne ikuisesti? ei mikään trendi voi ikuisesti kestää. Kai joskus parinkymmenen vuoden päästä osataan taas viimein ajatella että tuotteet ja tavarat tulisi olla siistejä, puhtaita ja ehjiä. Katsellaan sitten taaksepäin ajassa ja ihmetellään kun kaikki piti rikkoo.
 
Mikähän ero siinä on että tietyt vaatteet ja kitarat ovat olevinaan hienoimmillaan vähän resuisina, mutta esimerkiksi nuhjaantunutta sohvaa ei arvosteta samalla tavalla?

Kefiiri: Mikähän ero siinä on että tietyt vaatteet ja kitarat ovat olevinaan hienoimmillaan vähän resuisina, mutta esimerkiksi nuhjaantunutta sohvaa ei arvosteta samalla tavalla?
 
No jaa, enpä tiedä onko se ihan noin suoraviivaista kun olen katsellut telkkarista noita antiikki/arvokaman metsästäjiä. Kyllähän vanhojen huonekalujen kohdalla aina mietitään että miten sitä entrataan. Sohvassa esimerkiksi kankaan kuluminen voi olla okei, mutta tietenkään se ei saa olla repaleinen. Mutta joo olet tietenkin oikeassa, että riippuuhan se tosi paljon kontekstista. Mutta esimerkiksi eräällä ystäväpariskunnallani on ruokapöytä ja tuolit, jotka ovat erittäin patinoituneita ja silti ihan uusia, mutta ne kai on valmistettu jostakin kierrätysmateriaaleista.
 
Autoissa ja moottoripyörissä patinoiminen on samalla tavalla vain yksi pintakäsittelytyyli muiden joukossa ja ihan sama kuin kitaroissa, niin autoissakaan se ei sovi kovin moderneihin autoihin, mutta perinteismpi auto on mielestäni todella makea jos se on patinoitu. Sama prätkissä..... ja muuten ajovaatteissa sama juttu. Moderni tekninen ajovaate ei välttis patinoitumisesta erityisesti muutu tyylikkäämmäksi, mutta perinteinen vanhahtava nahkahousut, bootsit ja nahkatakki ovat patinoituneena moninverroin tyylikkäämpiä enkä itse oikein kehtaa uutta nahkarotsia narisevana ja kiiltävänä edes päälleni laittaa, vaan ensin sitä pitää rasvata ja saada edes pikkuisen eloa siihen :-D .
 
Mä luulen, että myös kitaroissa patina on vain tyylikeino ja pidän sitä pintakäsittelynä yhtenä muiden joukossa. Ja kuten muuallakin, niin myös kitaroissa patina ja relikointi sopii perinteisiin paremmin, kovin moderneihin kitaroihin se on vähän siinä ja siinä..... no onhan esimerkiksi Kiiras keksinyt hienon tavan tuoda myös moderneihin kitaroihin sellaista raffia tyyliä niin, että se istuu hyvin myös hevimuotoihin.
 
Nämähän ovat tietenkin makuasioita ja jos joku tykkää uudesta ja kiiltävästä niin sehän on ihan okei. Omaan silmääni kuluneisuus ei ole rumaa ja joissakin kitaroissa sitä suorastaan kaipaa. Esimerkiksi mulla on vanha strato jokoa on matkassani kulunut vuosikymmenten saatossa tietenkin uskottavasti koska patina on tullut käytössä. Mutta ostin kymmenisen vuotta sitten Fender telekaster baja:n joka oli minulle todella mieleinen kitara soundin, tuntuman ja kaiken muun osalta, mutta se ei relikoitunut sitten mitenkään. Kitara oli lakattu jollakin kovalla muovilakalla, joka vaan ei kulu. Jossakin vaiheessa toiveekkaana sitä tutki, että joko se olisi tuosta vähän himmentynyt..... mutta ei, himmentymä lähti rätillä pyyhkäisemällä. No ajattelin, että sepä on varmasti mieleinen sellaiselle, joka kiiltoa arvostaa mulle se kuitenkin oli lopulta syy miksi kitarasta luovuin. Mietin myös, että jos Fenkun vielä ostan niin joku reliikki on minulle ainoa mahdollisuus.
 
Mä en tiedä, että miten ne kalliimmat ei relikoidut fenkut esim. avri:t onko niissä semmoinen patinoituva pintakäsittely? mutta reliikistä ainakin tietäisi, että tuo on hyvä.
 
Mutta niin tai näin, pidän itse tätä puhtaasti makuasiana. Sama kuin että joku tykkää punaisesta ja toinen sunbursista, niin reliikki on vain yksi pintakäsittely (kalliimpi tosin, koska on tosi paljon vaativampi valmistaa kuin suunnilleen mikään muu pintakäsittely).

Kefiiri: Mikähän ero siinä on että tietyt vaatteet ja kitarat ovat olevinaan hienoimmillaan vähän resuisina, mutta esimerkiksi nuhjaantunutta sohvaa ei arvosteta samalla tavalla?
 
Eikä autoa, täällä vois ottaa vähän mallia Ranskasta, missä ainakin keskiluokan piireissä uuteen autoon kuuluu lommo jos toinenkin. Auto on Suomessa pyhä lehmä. Itse myin kolmenkymmenen vuoden autoilun jälkeen omani pois, jo kaksi vuotta sitten. Melkeinpä yhdyn Tommi Liimatan sanoihin, että mikään ei ole maalaisempaa kuin yksityisautoilu kaupungissa (jos se ei ole täysin välttämätöntä). Ja sori hieman ohi aiheen rölöttely.

Kefiiri: Mikähän ero siinä on että tietyt vaatteet ja kitarat ovat olevinaan hienoimmillaan vähän resuisina, mutta esimerkiksi nuhjaantunutta sohvaa ei arvosteta samalla tavalla?
 
Suomessa on ludeongelma yleistynyt jo vuosia. Kukaan järki-ihminen ei osta käytettyä sohvaa. Kulut voivat nousta huomattaviksi ja elämä hankaloitua aika tavalla.
 
https://www.iltalehti.fi/asumisarti … 3394cfa-9d0d-4cd3-8469-12a3e7aadf20
 
Vanha kitara huokuu sellaista fiftarimeininkiä ja rockin kulta-aikojen mytologiaa. Kun soittajalla on puoliksimaatunut nuhjuinen tele, niin hän antaa vaikutelman että kortteli on kierretty jo muutaman kerran. Jos jollain olisi lavalla uudenkarhea kiiltävä kitara hintalappujen kanssa, niin sillehän naurettaisiin. Epäiltäisiin soittajalla olevan vielä maitohampaat suussa. Kyseessä ei ole mikään uusi ilmiö, ja esim. Slash mainitsi elämänkerrassaan jo kasarilla lähettäneensä uudet ostamansa Les Paulit heti relikoitavaksi.
 
Myin juuri pois useamman kitaran. Vaikka jotkut pitävät kulahtanutta ulkonäköä hienona, niin silti myyjälle se ei ole todellakaan myyntivaltti. Yhdestäkin skebasta oli polylakka alkanut lohjeta paloina, ja tämä ihan käytöstä ja iästä johtuvaa. Sai siitäkin antaa ostajalle hyvitystä, ihan toinen juttu olikin sitten kitara jossa oli putoamisesta johtuvia kolhuja (useampi kymmenen prosenttia aleni arvo). Yksi myymistäni kitaroista oli lähes täysin minttikuntoinen, ja siitä saikin sitten ihan toisenlaista hintaa.

Kefiiri: Mikähän ero siinä on että tietyt vaatteet ja kitarat ovat olevinaan hienoimmillaan vähän resuisina, mutta esimerkiksi nuhjaantunutta sohvaa ei arvosteta samalla tavalla?
 
Tai mietitään vaikka salamabligbling-pääkallokuvioo... Eipä näy sohvissa sellasia.

hallu: Onko sillä mitään eroa, onko taiten käsityönä relikoitu tehtaalla.... tai sitten on vaan vanha?
 
Mun pää sanoo että aidosti vanhentunut ja kulunut on eri asia kuin jäljitelmä. Mutta se on tasan tarkkaan yhden henkilön mielipide, ja ihan perustellusti voi olla eri mieltä. Yhtä oikeeta vastausta ei ole.
 
Kitaroissa ja vaikka autoissa raja on hiukan hämärämpi kuin "oikeassa antiikissa". Monesti noita vanhoja kiluja uusitaan "sen näköiseksi kuin ne oli tehtaalta tullessaan", mutta sama tuskin pätis vaikka sfinksiin tai Pompeijiin...