Kitarat: kitarakamat ›

Kauppiaathan mielellään määrittelevät vintageksi mitä vaan, jos moinen meriitti lisää välineen haluttavuutta eli hintaa. Kuka on se ylituomari, joka määrää mikä on vintagea ja mikä ei?

Artist: Njoo, itse lähinnä viittasin kitaroihin, en niinkään vahvistimiin, mutta kaippa silverface styrkkareitakin nykyään vintagena pidetään joskin lukumääräisestihän noita ei ihan vähän ole. Hinnanousua kyllä niissäkin on ollut. Kitarapuolella kyllä näkisin koko 60-luvun ainakin Fenderin suosituimmissa malleissa vintagena ja pääosin hyvissä hinnoissakin liikkuvat, eikä taida -70 luvun alkupuolen keppejäkään ihan pikkurahalla saada.
 
Joo, siis vahvistimista puhuttiin tuossa yllä. Itse olisin vetänyt vahvistin puolella rajan tämän merkin kohdalla siihen 1966 vuoteen ja kitaroissa 1970 luvun alkuun. Noita CBS aikakauden koneita ja kitaroita on aina yleensä saatavilla enkä ole niitä mitenkään kalliina tai harvinaisina pitänyt. Aika usein niissä näkee "blackface" modauksia eikä ne hirveästi arvoon näytä vaikuttavan. Mutta menepä jotain Tweed ajan 5E3:sta taikka 1960 luvun alun Stratocasteria modaamaan niin arvo laskee heti.
 
Eikä nuo kaikki 1960 luvun kitaratkaan näytä mitään suurta keräilyäarvoa pitävän. Näkyyhän noita 60-luvun halppiksia (Musicmaster ja mitä näitä nyt on) ihan pikkurahalla aina aika ajoin kaupan. Mustangienkaan hinnat ei ihan päätä huimaa. Mutta se oli yllätys jos ne 70-luvun kitaratkin alkaa olla jo haluttuja. Joku aika sitten niistä ei juuri hyvää kuullut.
 
Mutta kai se on tulkintaa, mikä on jollekin kohtuuhintainen käyttöpeli ja mikä toiselle vintagea, itse kyllä näen vaikkapa '60-luvun straton vahvasti jälkimmäisenä, joka ei toki sulje pois ensimmäistäkään vaihtoehtoa.
 
Joo, on melkoinen suo. Mutta jos se on vain se aika mikä määrittää niin pitää pistää halvalla modatut ja uudelleen pintakäsitellyt CBS ajan Fender vahvistin ja kitara ja alkaa vintage keräilijäksi. :D

Gabe: Mutta menepä jotain Tweed ajan 5E3:sta taikka 1960 luvun alun Stratocasteria modaamaan niin arvo laskee heti.
 
Mää kyllä vaihdatin mun 5E3:een elektrolyyttikonkat. En aio myydä sitä yhtään halvemmalla kuin millä ostin, jos jonain päivänä erehtyisin myymään. Normaali ylläpito kuuluu mun mielestä vahvistimessa asiaan, jos toisena vaihtoehtona on se, että vehje ei ole sähköturvallinen tai soundaa huonolta. Ihan sama, onko se kone tehty eilen vai liki 60 vuotta sitten.

Kefiiri: Kauppiaathan mielellään määrittelevät vintageksi mitä vaan, jos moinen meriitti lisää välineen haluttavuutta eli hintaa. Kuka on se ylituomari, joka määrää mikä on vintagea ja mikä ei?
 
Asiakas. :)
 
Mutta joo, kaikki yli 20 vuotta vanha tuntuu olevan vintagea, jos toria lukee... :D
 
Toisaalta kyllä vintagen määritelmässä ainakin Oxford Dictionaryn mukaan on laatuaspekti mukana:
 
Denoting something from the past of high quality, especially something representing the best of its kind
 
Eli ei siihen pelkkä ikä riitä...

Jucciz: Eli edes suurin osa plexi-Marshalleista ei oo sun kirjoissa vintagea? :D
 
Vähän voisi sitä luetun ymmärtämistä treenata. ;) Oli puhe Fenderistä, siihen tuolla maininnalla tämän merkin kohdalla viittasin. Marshallin kohdalla itse ajattelisin ehkä ennen vuotta 1986 valmistetut, ja tämä koska tietyt JCM800 ja Jubilee mallit näyttävät olevan aika haluttuja.

Gabe: Vähän voisi sitä luetun ymmärtämistä treenata
 
Jep. Luin, näin, korjasin. Keksin uutta sanottavaa. :)

Jucciz: Mää kyllä vaihdatin mun 5E3:een elektrolyyttikonkat. En aio myydä sitä yhtään halvemmalla kuin millä ostin, jos jonain päivänä erehtyisin myymään. Normaali ylläpito kuuluu mun mielestä vahvistimessa asiaan, jos toisena vaihtoehtona on se, että vehje ei ole sähköturvallinen tai soundaa huonolta. Ihan sama, onko se kone tehty eilen vai liki 60 vuotta sitten.
 
Konkkaremppa käsittääkseni kuuluu asiaan. Mutta mitä jos siitä pamahtaisi muuntajat ja orkkis kaiutin? Pajalle korjaukseen ja uutta osaa sisään, kehtaisitko vielä myydä samaan hintaan vaikka soundi jopa paranisi?

Laulava Kylätohtori: Toisaalta kyllä vintagen määritelmässä ainakin Oxford Dictionaryn mukaan on laatuaspekti mukana: Eli ei siihen pelkkä ikä riitä...
 
Joo mikä tahansa vanha ryönä ei tietenkään ole vintagea. Mutta toisaalta tiettyä laatua voi ajan oloon olla löytyvinään härveleistä joita aiemmin on syystä tai toisesta halveerattu... tämmöistä kehitystä olen ollut huomaavinani. Yhteen aikaanhan isolapa Fenderit olivat kaikki vihonviimeisiä harminkappaleita, mutta niin vaan on niidenkin arvostus lähtenyt nousuun.

1966 Fenderin styrkkarien kohdalla ei ole ihan tarkka raja. Moni Silverface jatkoi vielä jonkun aikaa BF-kytkennällä. Ihan sama kuin kitaroissa on Pre-CBS rajapyykki tammikuussa 1965. Moni kitara ja basso jatkoi ihan samalla speksillä muutaman vuoden.

Gabe: Vähän voisi sitä luetun ymmärtämistä treenata. ;) Oli puhe Fenderistä, siihen tuolla maininnalla viittasin. Marshallin kohdalla itse ajattelisin ehkä ennen vuotta 1986 valmistetut, ja tämä koska tietyt JCM800 ja Jubilee mallit näyttävät olevan aika haluttuja.
 
Marshallin kohdalla mää vetäisin vintagen rajan suurin piirtein siihen, missä vaiheessa ne alettiin kasata piirilevylle, ts. loppuvuoteen 1973. Tämä ei tarkoita rajaa huonojen ja hyvien Marshallien välillä, eikä sen enempää myöskään kalliiden ja vielä kalliimpien välillä. Vaan olisipahan edes yksi selkeä ulkonäkösyy erottamassa vintagen ei-vintagesta, kun kurkistaa konepellin alle. Tää on täysin mun omakeksimä ja keinotekoinen raja, mutta ehdotus muiden joukossa.
 
Jubilee on klassikko ja kaikkea muuta kivaa, mutta mun on kauhean hankala mieltää kasari-Marshalleja vintageksi - sen enempää kuin mitään JCM800-sarjalaistakaan, vaikka vanhimmat niistä ovatkin jo 35-vuotiaita. Voi olla, että noistakin tulee vintagea jonain päivänä, mutta veikkaan, että suurimmalle osalle kitaristeista termi "vintage-Marshall" tarkoittaa kumminkin noita plexi- tai metallipaneelisia ikonisia mustia laatikoita, joita klassikkorokkibändien backlinet olivat tulvillaan silloin 60-/70-lukujen taitteen molemmin puolin.

Gabe: Konkkaremppa käsittääkseni kuuluu asiaan. Mutta mitä jos siitä pamahtaisi muuntajat ja orkkis kaiutin? Pajalle korjaukseen ja uutta osaa sisään, kehtaisitko vielä myydä samaan hintaan vaikka soundi jopa paranisi?
 
Muuntajien kohdalla puhutaan jo aika olennaisesta komponentista - ja yhtä vanhoja oikean tyyppisiä on likipitäen mahdotonta saada, jos orggis posahtaa. Oikean ikäisiä Jenseneitä sentäs löytyy vielä, joten niiden suhteen tilanne ei ole yhtä paha. Kaiuttimien suhteen mää olen ollut armollinen: sen ei tarvitse olla juuri sama kaiutinyksilö, jonka kanssa vahvistin on tullut tehtaalta, kunhan se on juuri oikean tyyppinen (ts. sama merkki ja malli) ja samalta vuodelta. Käytännössähän silloin eroa ei olekaan, koska yhtä hyvin se olisi voinut olla kumpi vaan. Alkuperäinen kartio on myös oltava, uudelleenkalvotettu on jo ihan eri asia.

Jucciz: Muuntajien kohdalla puhutaan jo aika olennaisesta komponentista - ja yhtä vanhoja oikean tyyppisiä on likipitäen mahdotonta saada, jos orggis posahtaa. Oikean ikäisiä Jenseneitä sentäs löytyy vielä, joten niiden suhteen tilanne ei ole yhtä paha. Kaiuttimien suhteen mää olen ollut armollinen: sen ei tarvitse olla juuri sama kaiutinyksilö, jonka kanssa vahvistin on tullut tehtaalta, kunhan se on juuri oikean tyyppinen (ts. sama merkki ja malli) ja samalta vuodelta. Käytännössähän silloin eroa ei olekaan, koska yhtä hyvin se olisi voinut olla kumpi vaan. Alkuperäinen kartio on myös oltava, uudelleenkalvotettu on jo ihan eri asia.
 
Tässäpä tuli hyvin miten itse asian olen ymmärtänyt. Eli vahvastihan noihin liittyy keräily, harvinaisuus ja arvostus ja aika tarkaksi menee mitä uskaltaa tehdä. Johonkin 70-luvun silverface Fenderiin kun vaihdat hyvät putiikkimuuntajat, kaiuttimen ja teet jonkin Blackface modin niin tuskin siinä arvo mitään laskee. Mutta saman homman kun tekee siihen tweed koneeseen niin arvo ja arvostus laskee ihan täysin.

Jucciz: Marshallin kohdalla mää vetäisin vintagen rajan suurin piirtein siihen, missä vaiheessa ne alettiin kasata piirilevylle, ts. loppuvuoteen 1973. Tämä ei tarkoita rajaa huonojen ja hyvien Marshallien välillä, eikä sen enempää myöskään kalliiden ja vielä kalliimpien välillä. Vaan olisipahan edes yksi selkeä ulkonäkösyy erottamassa vintagen ei-vintagesta, kun kurkistaa konepellin alle. Tää on täysin mun omakeksimä ja keinotekoinen raja, mutta ehdotus muiden joukossa.
 
Jubilee on klassikko ja kaikkea muuta kivaa, mutta mun on kauhean hankala mieltää kasari-Marshalleja vintageksi - sen enempää kuin mitään JCM800-sarjalaistakaan, vaikka vanhimmat niistä ovatkin jo 35-vuotiaita. Voi olla, että noistakin tulee vintagea jonain päivänä, mutta veikkaan, että suurimmalle osalle kitaristeista termi "vintage-Marshall" tarkoittaa kumminkin noita plexi- tai metallipaneelisia ikonisia mustia laatikoita, joita klassikkorokkibändien backlinet olivat tulvillaan silloin 60-/70-lukujen taitteen molemmin puolin.
 
Näin minäkin aluksi mietin, mutta kun noita Jubileista pyydettäviä hintoja kun katsoo niin on siinä aika ronski vintage lisä mukana. :D
 
Ei siinä. Kaikki kunnioitus menneille koneille ja ymmärrän miksi moni niitä käyttää. Eipähän vain taida olla meikäläisen juttu, siis käytännön kannalta.. soundeista kyllä tykkään. Minusta vahvistimen tai kitaran pitää olla sellainen että sitä voi huoletta korjata ihan perus hylly osilla jos tarve vaatii. Jos ei uskalla niin tehdä niin sitten se on vahvasti keräilyesine. :)

Gabe: Minusta vahvistimen tai kitaran pitää olla sellainen että sitä voi huoletta korjata ihan perus hylly osilla jos tarve vaatii. Jos ei uskalla niin tehdä niin sitten se on vahvasti keräilyesine. :)
 
Edelleenkin, mikäs siinä muka on estämässä jos haluaa huoltaa soittimensa takaisin soittokuntoon? Jos ei uskalla niin sehän kertoo enemmän omistajasta kuin esineestä ;o) Ja mitä tulee vintage-termin määrittelemiseen niin musta iällä on suurempi painoarvo kuin haluttavuudella / hinnalla. Ei Jubilee Marsujen haluttavuus ja korkeahko hinta niistä vintagea tee ja vastaavasti itse ainakin pystyn käyttämään vintage-termiä esim. 60-luvun Silvertoneista, joita voi hyvinkin saada 500e:lla.

erty: Edelleenkin, mikäs siinä muka on estämässä jos haluaa huoltaa soittimensa takaisin soittokuntoon? Jos ei uskalla niin sehän kertoo enemmän omistajasta kuin esineestä ;o)
 
Eihän sitä mikään estä. :) Mutta arvoon se vaan silti vaikuttaa siitä huolimatta, ainakin näin on noiden halutuimpien kohdalla. Muutamaa käytettyjen kitaroiden nettisivua kun tulee aina selailtua niin kyllä ne vintagekamat sitä kovemmissa hinnoissa ovat mitä vähemmän niihin on tehty muutoksia ja korjauksia. Eli kulunut orkkisosa on tässä tapauksessa parempi kuin toimiva uusi. Jäsen Fox linkitti jonnekin taannoiseen keskusteluun jonkin taulukonkin mistä kävi ilmi miten paljon mikäkin muutos rokotti arvosta pois..
 
Ja kuten Jucciz sanoi niin jos vaikkapa siitä vintage tweed fenkusta kossahtaa muuntaja eikä justiinsa samanlaista löydy niin sehän on katastrofi sen koneen arvolle. Ei sinne mitään Hammonfia lyödä konehuoneeseen.
 
Ja mitä tulee vintage-termin määrittelemiseen niin musta iällä on suurempi painoarvo kuin haluttavuudella / hinnalla.
 
Eli mitä vanhempi niin sitä enemmän vintage? Missäs vuosiluvussa kulkee sitten raja ja miksi?

Tämmöset vintagejutut on kyllä mielenkiintoinen keskustelun aihe, mun mielestä vintage on vain puhtaasti vanhaa tavaraa, muttei välttämättä arvokasta sellaista, eli siis mikä tahansa esim. 60-luvun Gibson, Fender, Hagström, Epiphone, tai Gretsch vempele on vintagea ja on ollut sellaista jo 2000-luvun alusta asti. Sopiva aikaväli mistä vintage alkaa on minusta about 3 vuosikymmentä, eli nyt tällä hetkellä tähän karsimaattiseen luokkaan on saapuneet kaikki kasarivehkeet ja ysäri on tulossa. Vaikka tietysti ikä vaikuttaa vähän automaattisesti tavaran arvoon ei sen silti pitäisi olla mikään varma $$$ leima, jo 80-luvulla tehtaat puski pihalle miljoonia soittimia vuodessa jollon ei voida mistään hienoista harvinaisuuksistakaan puhua, tapauskohtaissti aina pitäisi katsoa, esim. 80-luvun Squierit on musta ainakin ihan arvonsa ansainneet suhteessa siihen mitä se brändi nykyjään edustaa.
 
Hassua musta on se kuitenkin, että kuumottaako jengi oikeati tota vanhojen kamojen jälleenmyyntiarvoa noin paljon ettei uskalla vaihdella edes osia vaikka selvästi siitä olisi isokin hyöty? Ehkä oon itse vähän hassu, mutta ostan kaikki soittokamani ihan puhtaasti sillä ajatuksella että tästä ei tarvitsisi luopua ikinä ja tulee ihan käyttöön, eri asia sitten toteutuuko tämä ja kutsuuko tori, rupeen vasta siinä vaiheesa sitten miettimään hintajuttuja kuitenkin.

Gabe: Eihän sitä mikään estä. :) Mutta arvoon se vaan silti vaikuttaa siitä huolimatta, ainakin näin on noiden halutuimpien kohdalla. Muutamaa käytettyjen kitaroiden nettisivua kun tulee aina selailtua niin kyllä ne vintagekamat sitä kovemmissa hinnoissa ovat mitä vähemmän niihin on tehty muutoksia ja korjauksia. Eli kulunut orkkisosa on tässä tapauksessa parempi kuin toimiva uusi. Jäsen Fox linkitti jonnekin taannoiseen keskusteluun jonkin taulukonkin mistä kävi ilmi miten paljon mikäkin muutos rokotti arvosta pois..
 
Ja kuten Jucciz sanoi niin jos vaikkapa siitä vintage tweed fenkusta kossahtaa muuntaja eikä justiinsa samanlaista löydy niin sehän on katastrofi sen koneen arvolle. Ei sinne mitään Hammonfia lyödä konehuoneeseen.
 
Se nyt on selvä, että muutokset vaikuttaa hintaan vintage-esineissä. Mut kyllä sitä Hammondia sinne konehuoneeseen lyödään jos sillä halutaan soittaa. Ja samallalailla ne nauhat vaihdetaan vanhaankin soittimeen jos sillä haluaa soittaa. Se on täysin omistajasta kiinni pitääkö soitinta itsellään sen arvon vai soitannallisten ominaisuuksien perusteella.
 
Eli mitä vanhempi niin sitä enemmän vintage? Missäs vuosiluvussa kulkee sitten raja ja miksi?
 
Emmä näkis vintage-termiä komparatiivina. Enkä myöskään rajottas vintage-termiä mihinkään tiettyyn vuosilukuun. Kyl mä ainakin kehtaan hyvin mielin puhua 80-luvun Boss-pedaaleista vintagena.

erty: Se nyt on selvä, että muutokset vaikuttaa hintaan vintage-esineissä. Mut kyllä sitä Hammondia sinne konehuoneeseen lyödään jos sillä halutaan soittaa. Ja samallalailla ne nauhat vaihdetaan vanhaankin soittimeen jos sillä haluaa soittaa. Se on täysin omistajasta kiinni pitääkö soitinta itsellään sen arvon vai soitannallisten ominaisuuksien perusteella.
 
Totta turiset! Varmasti vintage romppeista kiinnostuneistakin löytyy näitä kahta koulukuntaa. Toinen lyö surutta hammondin muuntajat kun edellisistä puhti loppuu ja vaihtaa nauhat ja rahisevat potikat kun taas toinen haluaa pitää sen mahdollisimman lähellä orkkis kuosia niin että se säilyttää mahdollisimman hyvin arvonsa ja haluttavuutensa. Jos itse ostaisin vanhan kamppeen niin etsisin halvalla sellaisen johon on jo tehty modauksia. Vituttaisi se väistämättä ihan helvetisti jos sen vintage koneen tai kitaran arvon saisi romahdutettua pohjamutiin sen jälkeen kun sen itse on ensin kalliilla ostanut. Tämän vuoksi en ole vuosikertoihin kajonnut, soitannalliset ominaisuudet on kuitenkin olleet enemmän kuin hyvin kohdillaan noissa nykyajan välineissäkin.
 
Ja kuten aiemmin sanoin:
 
Olisihan se hullua ajatella niin että paras tekninen taso saavutettiin useita vuosikymmeniä sitten ja sen jälkeen on tultu vain alas. Täytyy kuitenkin muistaa että ne ensimmäisten vuosikymmenten Fenderit ja Marshallit mitkä nyt ovat hinnoissaan olivat sen aikaista kulutuselektroniikkaa ja osat valittiin pitkälti tuotantokustannukset silmällä pitäen eikä sen aikaisilla valmistajilla ollut samanlaista teknistä ymmärrystä esimerkiksi vaikkapa kytkennän suunnittelusta. Nykyajan parhaat vahvistimet ovat varmasti monta kertaa huoltoystävällisimpiä, toimintavarmempia, laadukkaammista (ja tasalaatuisemmista) osista kasattuja kuin myös monipuolisempia säädöiltään ja vähemmän häiriöherkkiä. Myös kitarapuolella väitän että nykyään saa rahalla paremman soittimen kuin vaikkapa viisikymmentä vuotta sitten. Joku pieni yhden tai muutaman hengen laadukas boutique paja tekee ihan varmasti helvetisti paremman mailan kuin mitä vaikkapa Fenderin tehtaalta aikoinaan puskettiin ulos.
 
Fiilis/mojopuolella taas ymmärrän oikein hyvin miksi vintage viehättää. Onhan se hauska ajatus että itse soittelisi samoilla kamoilla kuin mitä levyistä kuuntelee. Itseäni viehättää kuitenkin laatu ja toiminnalliset omianisuudet enemmän kuin mielikuvat. Jollain toisella voi olla ihan erilainen mielipide ja se on varmasti ihan yhtä oikea kuin meikäläisenkin. Mielenkiintoista keskustelua vaihteeksi. :)

Gabe: Ja kuten aiemmin sanoin:
 
Olisihan se hullua ajatella niin että paras tekninen taso saavutettiin useita vuosikymmeniä sitten ja sen jälkeen on tultu vain alas. Täytyy kuitenkin muistaa että ne ensimmäisten vuosikymmenten Fenderit ja Marshallit mitkä nyt ovat hinnoissaan olivat sen aikaista kulutuselektroniikkaa ja osat valittiin pitkälti tuotantokustannukset silmällä pitäen eikä sen aikaisilla valmistajilla ollut samanlaista teknistä ymmärrystä esimerkiksi vaikkapa kytkennän suunnittelusta. Nykyajan parhaat vahvistimet ovat varmasti monta kertaa huoltoystävällisimpiä, toimintavarmempia, laadukkaammista (ja tasalaatuisemmista) osista kasattuja kuin myös monipuolisempia säädöiltään ja vähemmän häiriöherkkiä. Myös kitarapuolella väitän että nykyään saa rahalla paremman soittimen kuin vaikkapa viisikymmentä vuotta sitten. Joku pieni yhden tai muutaman hengen laadukas boutique paja tekee ihan varmasti helvetisti paremman mailan kuin mitä vaikkapa Fenderin tehtaalta aikoinaan puskettiin ulos.
 
Fiilis/mojopuolella taas ymmärrän oikein hyvin miksi vintage viehättää. Onhan se hauska ajatus että itse soittelisi samoilla kamoilla kuin mitä levyistä kuuntelee. Itseäni viehättää kuitenkin laatu ja toiminnalliset omianisuudet enemmän kuin mielikuvat. Jollain toisella voi olla ihan erilainen mielipide ja se on varmasti ihan yhtä oikea kuin meikäläisenkin. Mielenkiintoista keskustelua vaihteeksi. :)
 
Niin en tiedä oliko tää koko kirjoitus mielipidettä, mut aikamoista yleistystä tuo eka osio :-D Vai onko sulla kokemusperää väitteisiis? Kyl mä luulen et sillon entisaikaan omattiin vähintäänkin yhtä ymmärrys putkitekniikasta kuin nykypäivänä, vaikkei sillon voitukaan tuhrustaa nättejä cadikuvia suunnitelluista kytkennöistä. Ja jostain kumman syystä ne vanhat kytkennät ovat vieläkin valideja ja useasti muiden hyödyntämiä. Mut onhan ne parhaat vahvistimet aina parhaita!

Halvoista osistahan vahvarit ennen vanhaan kyhättiin. Klassisilla rokkilevyillä kuullaan kehnolaatuisen päätemuuntajan tuottamaa särinää ja saturaatiota ja siitä on tullut osa rokkimusan perussoundia. Parempilaatuinen, nykyaikainen muuntaja ei vintage-intoilijoiden mielestä kuulosta samalta, vaan liian hifiltä.