Kitarat: kitarakamat ›

Krice: Nythän ei ollut kyse vahvistimista vaan kitaroista. Erottelevalla (ja muutenkin hyvällä) high gain -vahvistimella kuulee hyvin eron kitaroiden välillä.
 
Kyllä vahvistin liittyy mielestäni oleellisesti aiheeseen jos aletaan puhumaan siitä miten hyvin pienet erot tulevat esiin erilaisilla särön määrillä. Tottakai erot erilaisten kitaroiden välillä kuulee millä tahansa hyvällä vahvistimella.. mutta jos aletaan puhumaan oikeasti pienistä muutoksista kuten puut/putket/ samanlaisten mikkityyppien hieman erilaiset variaatiot jne. niin omien kokemuksieni mukaan nimenomaan tekniikaltaan yksinkertainen mutta laadukas vahvistin etenkin puhtailla tuo nämä pienetkin erot selvemmin esiin. Kun taas jos mätetään isoilla särön määrillä niin kyllä siinä pikkuseikat on paljon vaikeammin havaittavissa, kuten tohtori tuossa aiemmin jo mainitsikin.
 
e. Ja tämä perustuu kokemukseen, toisin kuin sinun mielipiteesi. Kyllä se pitäisi tajuta jos on kitaraa soittanut ja kokeillut erilaisia soundeja.

Mitä on nämä hyvät hi gain vahvistimet joilla erottaa vaahterat, poppelit ja vanerit toisistaan?

JaaGeRMaisTeR: Mitä on nämä hyvät hi gain vahvistimet joilla erottaa vaahterat, poppelit ja vanerit toisistaan?
 
Varsinkin jos MesaBoogie ei ole sellainen. Etkös gabe soitellut Mesalla viimeksi? vai muistanko ihan väärin?
 
Aiheeseen vielä sen verran, että kitaran säädöthän vaikuttavat olennaisesti siihen sointiin. Esimerkiksi liian matalalla olevat kielet voivat tappaa sustainin ja mikrofonien säädöt vaikuttavat sointiin todella paljon. Tuo mikkien säätö on tullut opittua kantapään kautta straton soundien kanssa tapellessa ja viimeksi LesPaulin kaulamikki opetti minulle nöyryyttä kun en meinannut millään tajuta ruuvata sitä riittävän alas.

hallu: Varsinkin jos MesaBoogie ei ole sellainen. Etkös gabe soitellut Mesalla viimeksi? vai muistanko ihan väärin?
 
Sanopa muuta. :)
 
Oikein muistelet. Mesa on vieläkin todella kovassa käytössä. :) Bad Cat tuli siihen rinnalle edustamaan perinnehenkisempää linjaa.
 
Aiheeseen vielä sen verran, että kitaran säädöthän vaikuttavat olennaisesti siihen sointiin. Esimerkiksi liian matalalla olevat kielet voivat tappaa sustainin ja mikrofonien säädöt vaikuttavat sointiin todella paljon. Tuo mikkien säätö on tullut opittua kantapään kautta straton soundien kanssa tapellessa ja viimeksi LesPaulin kaulamikki opetti minulle nöyryyttä kun en meinannut millään tajuta ruuvata sitä riittävän alas.
 
Tätä ei voi muuten liikaa korostaa! Tuossa kun reissasin testailemassa eri kitaroita oikein ihmettelin miten luokattomissa säädöissä ihmiset soittimaan pitävät.

hallu: Varsinkin jos MesaBoogie ei ole sellainen. Etkös gabe soitellut Mesalla viimeksi? vai muistanko ihan väärin?
 
Aiheeseen vielä sen verran, että kitaran säädöthän vaikuttavat olennaisesti siihen sointiin. Esimerkiksi liian matalalla olevat kielet voivat tappaa sustainin ja mikrofonien säädöt vaikuttavat sointiin todella paljon. Tuo mikkien säätö on tullut opittua kantapään kautta straton soundien kanssa tapellessa ja viimeksi LesPaulin kaulamikki opetti minulle nöyryyttä kun en meinannut millään tajuta ruuvata sitä riittävän alas.
 
Nuo säädöt kyllä on sellaiset mistä hyvin huomaa onko pielessä. Jopa monet orkkis mikit saa kuulostamaan halvoissa laitteissa hyviltä kun jaksaa ruuvata. Tuossa myynnissä olevassa schesterissä orkkis GB mikki on huomattavasti muhkeampi ja parempi kuin talaasaa sijaitseva EMG. Sijaintikin vaikuttaa, mutta merkittävää hyötyä vaihdosta ei kyllä ollut.
 
Ei Mesa mikään kunno hi gain voi olla jos Gabekin sillä soittaa. Hi gaineilla pitää ja saa vain soittaa buudumia ja träsmetallia :D

JaaGeRMaisTeR: Mitä on nämä hyvät hi gain vahvistimet joilla erottaa vaahterat, poppelit ja vanerit toisistaan?
 
Yleisesti vähän avoimemmalta soundaavat hi-gainerit, muun muassa vaikkapa Riverat ja VHT:t. Myös esim. Diezel Herbertillä kuulee selkeästi kitaroiden erot, vaikka ei yhtä avoin olekaan.
 
Puulajien ominaissoundit on sitten vaan melkoista tuubaa, koska vaikkapa kitaran lakkapinnan paksuus ja käytettävä lakka vaikuttaa aikas paljon kitaran sointiin. Mulla oli leppä-Soloist vaahterakaulalla ja eeben otelaudalla. Speksien valossa sen pitäisi olla todella kirkassoundinen peli. Siinä oli vielä JB tallassa, joka M-net legendan mukaan on riipivä mikki. Kyseinen kitara oli kuitenkin todella tumma soundiltaan ja alakertaa tuli ihan perkeleesti.

JaaGeRMaisTeR: Ei Mesa mikään kunno hi gain voi olla jos Gabekin sillä soittaa. Hi gaineilla pitää ja saa vain soittaa buudumia ja träsmetallia :D
 
Ai perkele! Kiitos oikaisusta, yritän lopettaa hyvän koneen raiskaamisen ja ruuvaan gainia vähän isommalle.

Mr. Speed: kuulee selkeästi kitaroiden erot, vaikka ei yhtä avoin olekaan.
 
Tottakai eri kitaroiden erot kuulee selkeästi, tässä oli puhe lähinnä siitä että aika velho saa olla että oikein säröisen hi-gain vahvistimen läpi soitettuna erottaa kahden muuten samanlaisen kitaran kesken kumman kitaran runko on leppää ja kumman suosaarnea. :) Lähinnä kuitenkin tartuin tuohon Kricen väittämään että särö nimenomaan korostaa näitä eroja... tai saahan sitäkin mieltä olla. Ärsytti vain tämä hänen tapansa esittää asia ja vähätellä toisten mielipiteitä.
 
Puulajien ominaissoundit on sitten vaan melkoista tuubaa, koska vaikkapa kitaran lakkapinnan paksuus ja käytettävä lakka vaikuttaa aikas paljon kitaran sointiin. Mulla oli leppä-Soloist vaahterakaulalla ja eeben otelaudalla. Speksien valossa sen pitäisi olla todella kirkassoundinen peli. Siinä oli vielä JB tallassa, joka M-net legendan mukaan on riipivä mikki. Kyseinen kitara oli kuitenkin todella tumma soundiltaan ja alakertaa tuli ihan perkeleesti.
 
Olisi muuten kiinnostavaa perehtyä tarkemminkin tuohon miten käytetty lakka vaikuttaa soundiin.

Gabe: Tottakai eri kitaroiden erot kuulee selkeästi, tässä oli puhe lähinnä siitä että aika velho saa olla että oikein säröisen hi-gain vahvistimen läpi soitettuna erottaa kahden muuten samanlaisen kitaran kesken onko kitaran runko leppää vai suosaarnea. :)
 
Olisi muuten kiinnostavaa perehtyä tarkemminkin tuohon miten käytetty lakka vaikuttaa soundiin.
 
Ihan empiirisin havainnoin olen tuon tutkimustuloksen rykässyt :) Tosiaan, paksulla ja kovalla polylakalla olevat kitarat ovat olleet järjestään tumppuja alakertamonstereita.
 
Tosiaan, kuten tossa jo totesin, että tuo soitinpuiden ominaissoundi on ihan tuubaa ja siksi runkopuun määrittäminen soundin perusteella on minun mielestäni ihan mahdotonta. Iso vaikutus soundiin on kuitenkin puilla, mutta niin on kyllä monella muullakin seikalla.

Mr. Speed: Ihan empiirisin havainnoin olen tuon tutkimustuloksen rykässyt :) Tosiaan, paksulla ja kovalla polylakalla olevat kitarat ovat olleet järjestään tumppuja alakertamonstereita.
 
Omat havaintoni tukevat sinun havaintojasi. :)
 
Tosiaan, kuten tossa jo totesin, että tuo soitinpuiden ominaissoundi on ihan tuubaa ja siksi runkopuun määrittäminen soundin perusteella on minun mielestäni ihan mahdotonta. Iso vaikutus soundiin on kuitenkin puilla, mutta niin on kyllä monella muullakin seikalla.
 
Kuten aiemmin todettiin niin kitara on osiensa summa. Tärkeintä on että koko paketti toimii.

Gabe: Kuten aiemmin todettiin niin kitara on osiensa summa. Tärkeintä on että koko paketti toimii.
 
Tämä on se omastamielestäni oikea vastaus.

Yksi Stratocasteriin liittyvä myytti tuli tässä mieleen nimittäin se että 7.25 radiuksen omaavassa kaulassa pitäisi pitää kieliä sentin korkeudella otelaudasta, höpönlöpö sanon minä. Ei nyt välttämättä saa kovin helposti mihinkään "tilushredmaster" säätöihin mutta en kyllä keksi miksi pitäisikään.
 
Niin kuin täällä on jo moni on todenutkin, asia tuppaa olemaan niin että kielet kun laittaa nauhoja nuolemaan muuttuu soundi sitä kautta usein tumpuksi ja sustaini häviää. En itse kyllä huomaa paljon eroa 7,25 vs modernimpi 9,5 kaarevuuksissa. 12 on vielä itselle hyvä mutta siitä yli jos mennään niin rupeaa käsi helpommin kramppaamaan barrettaessa. Onhan sitten näitä "compound radiuksia". En kyllä ole koskaan moista omistanut mutta joku 7,25-12 vois olla aika kova sana.
 
Mahtaakohan moisia löytyä sarjatuotannosta?
 
E: Ja tiedän ettei sointiin liity mitenkään mutta offtopic on paras topic.

T_V_H: Yksi Stratocasteriin liittyvä myytti tuli tässä mieleen nimittäin se että 7.25 radiuksen omaavassa kaulassa pitäisi pitää kieliä sentin korkeudella otelaudasta, höpönlöpö sanon minä. Ei nyt välttämättä saa kovin helposti mihinkään "tilushredmaster" säätöihin mutta en kyllä keksi miksi pitäisikään.
 
Niin kuin täällä on jo moni on todenutkin, asia tuppaa olemaan niin että kielet kun laittaa nauhoja nuolemaan muuttuu soundi sitä kautta usein tumpuksi ja sustaini häviää. En itse kyllä huomaa paljon eroa 7,25 vs modernimpi 9,5 kaarevuuksissa. 12 on vielä itselle hyvä mutta siitä yli jos mennään niin rupeaa käsi helpommin kramppaamaan barrettaessa. Onhan sitten näitä "compound radiuksia". En kyllä ole koskaan moista omistanut mutta joku 7,25-12 vois olla aika kova sana.
 
Mahtaakohan moisia löytyä sarjatuotannosta?
 
E: Ja tiedän ettei sointiin liity mitenkään mutta offtopic on paras topic.
 
Ainakin Jacksonilla on jenkki-Soloisteissa paljon käytössä compound radius, joka muuttuu 12-16" skaalaa ylös päin mentäessä.

Mr. Speed: Ainakin Jacksonilla on jenkki-Soloisteissa paljon käytössä compound radius, joka muuttuu 12-16" skaalaa ylös päin mentäessä.
 
No joo mutku olis mukavaa jos se olis vähän pyöreempi alkupäästä.
 
http://www.fender.com/series/specia … ingerboard-mystic-3-color-sunburst/
 
Tollanen löyty, onneksi ei ole varaa ja jäisi muutenkin hyllyyn koska haluaisin vaahteraotelaudan. Muuten kyllä pätevän näköinen laitos.

Mr. Speed: soitinpuiden ominaissoundi on ihan tuubaa
 
Mut kylhän eri puulajeille löytyy esim. tyypilliset tiheyshaarukat. Onko siis esim. massaerot niin merkityksettömiä kun puhutaan kuitenkin suht kevyistä palikoista? Vai tarkoititko, että erot puuyksilöissä ovat niin suuria, että lajin sisällä on vaikea löytää tyypillisiä ominaisuuksia?

Arkka: Mut kylhän eri puulajeille löytyy esim. tyypilliset tiheyshaarukat. Onko siis esim. massaerot niin merkityksettömiä kun puhutaan kuitenkin suht kevyistä palikoista? Vai tarkoititko, että erot puuyksilöissä ovat niin suuria, että lajin sisällä on vaikea löytää tyypillisiä ominaisuuksia?
 
Vaikkapa puiden tiheydestä ei mun mielestä kannata vetää mitään selkeitä linjauksia. Melkoisen kovana ja tiheänä puuna pidetystä vaahterasta tehty kitara (okei, otelauta oli eebeniä) ei ollut mikään kirkas monsteri vaan melkoisen tasapainoinen kapistus.
 
Itse olen vakaasti sitä mieltä, että kitaran paino vaikuttaa sen soundiin ja ihan kokeillut tätä esimerkiksi Les Pauleissa. Mutta yksiselitteisesti ei voida määrittää soitinpuulle mitään tiettyä ominaissoundia, joka olisi mahdollista kuulla millään vahvistimella. Kuitenkin esimerkiksi mahongiksi kutsuttua puulajia on miljuunaa alalajia eri alueilta ja jokainen näistä on vähän erilaisen oloinen. Ja vaikkapa Les Pauleja on kovin eri painoisia kapistuksia alle 3,5 kilosta aina vajaaseen 6 kiloon asti. Vaikka siis speksit ja mitat ovat paperilla samat. Eri painoiset Les Paulit ovat todella erikuuloisia.
 
Väitän, että puulajeilla on tonaalisia ominaisuuksia, mutta tietyn ominaissoundin määrittäminen on todella vaikeaa koska kitaran sointiin vaikuttaa niin monta eri tekijää. Väitän, että puiden "ominaissoundit" menevät hyvin pitkälti tietyissä haarukoissa, mutta "limittäin", joten tietyn ominaissoundin määrittäminen on mahdotonta. Jos sen määrittäminen on mahdotonta, niin silloin sitä ei ole olemassa.
 
Tunnustan luulevani löytäneeni oman soundini Les Paulista, jossa siis runko ja kaula on hondurasmahonkia ja kansi vaahteraa. Puut eivät ole kuitenkaan ainoa kriteeri vaan myös rakenne näyttelee suurta osaa mun omassa lempparikitarassa.
 
Tässä samalla tulee kelattua tätä juttua kun kirjoittaa, joten muutan omaa kantaani niin, että ominaissoundien stereotypiat ovat täyttä tuubaa :)

Joskus rämppäsin teleä johon oli tuunattu tune-o-matic. Laite kuulosti telestä poikkeavalta, ja tästä päättelin että iso osa soundista tulee tallasta. Liian pieni otos, mutta kelpaa anekdoottina.

askomiko: Joskus rämppäsin teleä johon oli tuunattu tune-o-matic. Laite kuulosti telestä poikkeavalta, ja tästä päättelin että iso osa soundista tulee tallasta. Liian pieni otos, mutta kelpaa anekdoottina.
 
Jengi väheksyy tallan merkitystä. Itse vaihdoin perus Gotohin messinkiseen ABM:ään ja kitaran sointi muuttui oleellisesti.

Kerrataanpas nyt vielä, kun täällä on meneillään niin armoton vääntö asiasta josta ei edes voi vääntää. Kitaroita on yhtä monia kuin kitaristejakin, potenssiin n. Nämä kitarat soivat akustisesti eri tavalla, johtuen kaikkien osiensa summista (kaula, kroppa, talla, satula, kielet, plektra, soittaja). Jos ollaan vintage-maailmassa ja soitellaan pienillä gaineilla kaiken maailman fendereitä fendereihin niin toki kaikki tekijät vaikuttavat.
 
Ideaalinen sähkökitaran mikki kuitenkaan EI ole akustinen (http://fi.wikipedia.org/wiki/S%C3%A4hk%C3%B6magneettinen_mikrofoni). Se poimii kielten värähtelyn aiheuttaman muutoksen magneettikentässä. Tällöin on täysin sama että miltä se kitara akustisesti kuulostaa. Jos kielet värähtelevät (kitaran osien summana) kunnolla, mikki poimii sen. Jos eivät niin kuulostaa tumpulta. Vaan sellaisia mikkejä ei ole vielä kukaan onnistunut tekemäänkään. Tällainen mikkihän ei esimerkiksi kiertäisi koska se ei poimisi ääntä vahvistimesta. Eikä sellaista mikkiä ainakaan siihen laulamalla saisi inahtamaankin. Aktiivit ja myös monet über-tehoiset passiivit ovat huomattavasti lähempänä tuota "ihannetta" kuin vaikkapa alkuperäiset P90:set vuodelta vaarin vihtahousut, puhumattakaan antiikkisista yksikelaisista.
 
Jos ensin ottaa kakkosnelosen, kiinnittää siihen kielet ja vaikka EMG:n aktiivit ja ajaa signaalin noin kilometrin johtoviidakon ja kahdenkymmenen pedaalin läpi. Sitten johonkin keskitason moderniin high gain-nuppiin, jossa etuasteessa gainit täysillä ja eq skuupattuna, lisäksi luupissa muutama digitaalinen efektiprosessori (ja toinen kilometri piuhaa, plus noin 50 liitintä) ja pääteaste huutaa hoosiannaa (jokaisen vahvistin huutakoot mitä haluaa, Suomi on suhteellisen vapaa maa). Tämän jälkeen pistetään se kieli (tai pari) G-vireeseen ja aletaan jyystämään jonkin sortin Meshuggahia. Silloin se Iivari joka tosissaan väittää että huomaa onko siellä se kakkosnelonen vai Ruokangas jossa EMG:n aktiivit (en tiedä miksi kukaan haluaisi Ruokankaaseensa moisia), on todellinen sertifioitu kultakorva ja minä ainakin kumarran patsastaan jos en kyseistä henkilöä löydä.
 
Jos otetaan laatuvahvistin joka poimii pienetkin nyanssit ja vaikka jo edellä mainittu Ruokangas, eikä minkään sortin hilavitkuttimilla muuteta sitä soundia, kuuronkin on PAKKO huomata se ero em. kakkosneloseen. Otetaanpas osittain irralliseksi esimerkiksi vielä vähän vääntynyt lausahdus (en muista enää tarkkaa sanamuotoa) eräiltä foorumeilta: "jos haluat huonon kitaran kuulostavan hyvältä, osta DiMarziot. Jos haluat kitarasi kuulostavan enemmän kitaraltasi, osta Seymour Duncanit". Eli pelkästään jo hyvin "samankaltaisissakin" mikeissä on jo valmistasta riippuen eroja. Pistää tuohon nyt sitten rinnalle jotkin yli 600mV:n hevimonsterit ja huoltamattomat, 50v. vanhat yksikelaiset... Joo, uskallan ihan absoluuttisena totuutena pitää sitä että puhuttaessa sähköisestä signaalista, mikit määrittävät sen, miten paljon puilla ynnä muilla on merkitystä.
 
Toiset ovat yhdessä ääripäässä, toiset toisessa ja loput siinä välissä. Itseltäni ainakin on vielä löytämättä se että missä kohdassa se raja menee eli milloin siirrytään sinne "toisten" puolelle ja ollaankin yhtäkkiä väärässä vaikka ennen oltiinkin oikeassa. Itse peesaan Kylätohtoria, Hallua ja Gabea nyt ainakin, plussien muodossa. Tässä hommassa ei liene oikeita eikä vääriä ratkaisuja, on vain omituisia toteutuksia.

azlag: Kerrataanpas nyt vielä, kun täällä on meneillään niin armoton vääntö asiasta josta ei edes voi vääntää. Kitaroita on yhtä monia kuin kitaristejakin, potenssiin n. Nämä kitarat soivat akustisesti eri tavalla, johtuen kaikkien osiensa summista (kaula, kroppa, talla, satula, kielet, plektra, soittaja). Jos ollaan vintage-maailmassa ja soitellaan pienillä gaineilla kaiken maailman fendereitä fendereihin niin toki kaikki tekijät vaikuttavat.
 
Ideaalinen sähkökitaran mikki kuitenkaan EI ole akustinen (http://fi.wikipedia.org/wiki/S%C3%A4hk%C3%B6magneettinen_mikrofoni). Se poimii kielten värähtelyn aiheuttaman muutoksen magneettikentässä. Tällöin on täysin sama että miltä se kitara akustisesti kuulostaa. Jos kielet värähtelevät (kitaran osien summana) kunnolla, mikki poimii sen. Jos eivät niin kuulostaa tumpulta. Vaan sellaisia mikkejä ei ole vielä kukaan onnistunut tekemäänkään. Tällainen mikkihän ei esimerkiksi kiertäisi koska se ei poimisi ääntä vahvistimesta. Eikä sellaista mikkiä ainakaan siihen laulamalla saisi inahtamaankin. Aktiivit ja myös monet über-tehoiset passiivit ovat huomattavasti lähempänä tuota "ihannetta" kuin vaikkapa alkuperäiset P90:set vuodelta vaarin vihtahousut, puhumattakaan antiikkisista yksikelaisista.
 
Jos ensin ottaa kakkosnelosen, kiinnittää siihen kielet ja vaikka EMG:n aktiivit ja ajaa signaalin noin kilometrin johtoviidakon ja kahdenkymmenen pedaalin läpi. Sitten johonkin keskitason moderniin high gain-nuppiin, jossa etuasteessa gainit täysillä ja eq skuupattuna, lisäksi luupissa muutama digitaalinen efektiprosessori (ja toinen kilometri piuhaa, plus noin 50 liitintä) ja pääteaste huutaa hoosiannaa (jokaisen vahvistin huutakoot mitä haluaa, Suomi on suhteellisen vapaa maa). Tämän jälkeen pistetään se kieli (tai pari) G-vireeseen ja aletaan jyystämään jonkin sortin Meshuggahia. Silloin se Iivari joka tosissaan väittää että huomaa onko siellä se kakkosnelonen vai Ruokangas jossa EMG:n aktiivit (en tiedä miksi kukaan haluaisi Ruokankaaseensa moisia), on todellinen sertifioitu kultakorva ja minä ainakin kumarran patsastaan jos en kyseistä henkilöä löydä.
 
Jos otetaan laatuvahvistin joka poimii pienetkin nyanssit ja vaikka jo edellä mainittu Ruokangas, eikä minkään sortin hilavitkuttimilla muuteta sitä soundia, kuuronkin on PAKKO huomata se ero em. kakkosneloseen. Otetaanpas osittain irralliseksi esimerkiksi vielä vähän vääntynyt lausahdus (en muista enää tarkkaa sanamuotoa) eräiltä foorumeilta: "jos haluat huonon kitaran kuulostavan hyvältä, osta DiMarziot. Jos haluat kitarasi kuulostavan enemmän kitaraltasi, osta Seymour Duncanit". Eli pelkästään jo hyvin "samankaltaisissakin" mikeissä on jo valmistasta riippuen eroja. Pistää tuohon nyt sitten rinnalle jotkin yli 600mV:n hevimonsterit ja huoltamattomat, 50v. vanhat yksikelaiset... Joo, uskallan ihan absoluuttisena totuutena pitää sitä että puhuttaessa sähköisestä signaalista, mikit määrittävät sen, miten paljon puilla ynnä muilla on merkitystä.
 
Toiset ovat yhdessä ääripäässä, toiset toisessa ja loput siinä välissä. Itseltäni ainakin on vielä löytämättä se että missä kohdassa se raja menee eli milloin siirrytään sinne "toisten" puolelle ja ollaankin yhtäkkiä väärässä vaikka ennen oltiinkin oikeassa. Itse peesaan Kylätohtoria, Hallua ja Gabea nyt ainakin, plussien muodossa. Tässä hommassa ei liene oikeita eikä vääriä ratkaisuja, on vain omituisia toteutuksia.
 
Tässäpä tämä tulikin hyvin kiteytettynä, juuri näin! +