Aihe: Bugeran lippulaiva karahti karille
1 2 3 4 5 6 717 18 19 20 21
A.O.K.
07.05.2013 11:36:57
 
 
aristoteles666: tosiasia on kuitenkin että siihen marshallissa olevaan lappuun voi kirjoittaa nimen tekemättä mitään.
jos nyt kuitenkin pysyttäisiin todellisessa maailmassa eikä unimaailmassa.
ne laput ei todista mitään.

 
Juuri niin. Eikä ne marsuja 60-luvulla kasanneet olleet mitään soittajia tai edes elektroniikasta ymmärtäviä. Eivätkä varmasti kuvitelleet että heidän tekemiään vahvistimia vielä 50 vuoden päästä käytettäisiin. Eiköhän siellä ole ollut perus liukuhihnaduunareita joille on ollut aivan sama kasaako jääkaappia vai kitaravahvistinta. Ja noinhan se on edelleenkin massatuotantolaitteissa, joissa nykyään manuaalista työtä vaativa osa on hyvin pieni eikä vaadi mitään ymmärtämystä elektroniikasta tai soittamisesta. Vaikea kuvitella että Marshallilla töissä olevat olisivat olleet jotenkin maagisen kosketuksen ja yli-inhimillisen virheettömyyden omaavia guruja kaikki, vaikka joku niin saattaa ajatellakin :) Ammattiylpeyttä on tehdä hommansa kunnolla ja sitä on varmasti ollut 60 luvulla ja on myös tänäkin päivänä ehkä jopa Kiinan tehtaissakin joissain määrin. Mikään lappunen jossa on jonkun nimikirjaimet ei ole ammattiylpeyden tai laadun tae.
 
Mun 70-luvun Carlsbron on ainakin tuon lapun mukaan kasannut 2 naista :) En kyllä ole mitään naisen kosketusta sen soundissa kuitenkaan erottanut.
Well by seventy-six we'll be A.O.K.
aristoteles666
07.05.2013 11:41:26
 
 
jokainen voi miettiä tykönänsä mihin kaatui englantilainen autoteollisuus, jos lähdetään siitä että "asiat tehtiin ennen paremmin"
top gearista löytyy hyvä ohjelma asiasta.
" mielestäni varmin merkki älykkään elämän olemassaolosta muualla maailmankaikkeudessa on se, että kukaan ei yritä ottaa meihin yhteyttä." lassi ja leevi.
aristoteles666
07.05.2013 11:43:00
 
 
A.O.K.: Juuri niin. Eikä ne marsuja 60-luvulla kasanneet olleet mitään soittajia tai edes elektroniikasta ymmärtäviä. Eivätkä varmasti kuvitelleet että heidän tekemiään vahvistimia vielä 50 vuoden päästä käytettäisiin. Eiköhän siellä ole ollut perus liukuhihnaduunareita joille on ollut aivan sama kasaako jääkaappia vai kitaravahvistinta. Ja noinhan se on edelleenkin massatuotantolaitteissa, joissa nykyään manuaalista työtä vaativa osa on hyvin pieni eikä vaadi mitään ymmärtämystä elektroniikasta tai soittamisesta. Vaikea kuvitella että Marshallilla töissä olevat olisivat olleet jotenkin maagisen kosketuksen ja yli-inhimillisen virheettömyyden omaavia guruja kaikki, vaikka joku niin saattaa ajatellakin :) Ammattiylpeyttä on tehdä hommansa kunnolla ja sitä on varmasti ollut 60 luvulla ja on myös tänäkin päivänä ehkä jopa Kiinan tehtaissakin joissain määrin. Mikään lappunen jossa on jonkun nimikirjaimet ei ole ammattiylpeyden tai laadun tae.
 
Mun 70-luvun Carlsbron on ainakin tuon lapun mukaan kasannut 2 naista :) En kyllä ole mitään naisen kosketusta sen soundissa kuitenkaan erottanut.

 
jotkut on hyviä työtekijöitä ja toiset ei ole, näin se on aina ollut.
" mielestäni varmin merkki älykkään elämän olemassaolosta muualla maailmankaikkeudessa on se, että kukaan ei yritä ottaa meihin yhteyttä." lassi ja leevi.
sarkain
07.05.2013 12:14:05
 
 
ADEHD: En usko että olen mikään poikkeus bugeraomistajien keskuudessa. Tuntuu Youtubessakin olevan monta käyttäjää jotka suorastaan fanittavat Bugeraa. Mm. Youtuben tähtikitaristi Neogeofanatic vetää aika pirun hyvät kasarisoundit 333XL:stä http://www.youtube.com/watch?v=ko44j6l03Sw
 
Ilmeisesti hänelläkin pelittää Bugerat hyvin. Omistaa muistaakseni myös 6262:n.

 
Jos Youtuben tähtikepittäjistä puhutaan, Ola Englund ja Keith Merrow ovat ilmeisesti pitäneet myös hyvinkin paljon testaamistaan Bugeroista.
Dropped C
07.05.2013 12:42:53 (muokattu 07.05.2013 12:46:16)
Miksi sitten keikoilla ei Bugeraa näy, jos niitä kerran on ostettu niin valtavasti?
 
Kärjistetysti sanottuna 50% keikoilla on se Marshallin vaffari kitaristeilla ja lopuilla joku kalliimpi (Mesa, tms).
 
Vai eikö Bug-eralla kehdata vetää, jos keikalle ollaan eksytty?
 
Ja puhun nyt myös todella pikkubändien keikoista, ei oo niilläkään tullut Bugera vastaan, vaan esim. JCM 800:n, Recto, yms.
Laulava Kylätohtori
07.05.2013 12:45:03
Dropped C: Miksi sitten keikoilla ei Bugeraa näy, jos niitä kerran on ostettu niin valtavasti?
 
Kärjistetysti sanottuna 50% keikoilla on se Marshallin vaffari kitaristeilla ja lopuilla joku kalliimpi (Mesa, tms).
 
Vai eikö Bug-eralla kehdata vetää, jos keikalle ollaan eksytty?

 
Luulen, että Bugerat menee sunnuntaikitaristeille, jotka unelmoivat sängynlaidalla keikoista. Keikkaileville harrastus on sen verran vakavammalla tasolla, että vehkeisiin ollaan valmiita laittamaan enemmän rahaa...
Met trasikoittim bisi Vanha Rauma iha vaa aikanguluks.
Dropped C
07.05.2013 12:58:59
No tässä toki se, että harrastebändeillä on monasti pelit ja vehkeet viimosen päälle. Varsinkin kitaristeilla.
Socialite
07.05.2013 14:06:43 (muokattu 07.05.2013 14:08:48)
Laulava Kylätohtori: Luulen, että Bugerat menee sunnuntaikitaristeille, jotka unelmoivat sängynlaidalla keikoista. Keikkaileville harrastus on sen verran vakavammalla tasolla, että vehkeisiin ollaan valmiita laittamaan enemmän rahaa...
 
Niin mutta jää vielä ammatikseen soittavat! Silloin kun homma oli minulle vain vakava harrastus oli kamatkin viimeisen päälle mesaa ja muuta.
Nyt kun hommasta on tullut työ, ei ole enää varaa ostaa kalliita kamoja. Nimim. keikat kiinanpommilla.
 
edit. Lisätään vielä, että kyseisestä merkistä (bugera) ei ole muuta käyttökokemusta kuin pikainen testiajo kaupassa. Ihan hyvältä se kuulosti.
Laulava Kylätohtori
07.05.2013 14:17:35
Socialite: Niin mutta jää vielä ammatikseen soittavat! Silloin kun homma oli minulle vain vakava harrastus oli kamatkin viimeisen päälle mesaa ja muuta.
Nyt kun hommasta on tullut työ, ei ole enää varaa ostaa kalliita kamoja. Nimim. keikat kiinanpommilla.
 
edit. Lisätään vielä, että kyseisestä merkistä (bugera) ei ole muuta käyttökokemusta kuin pikainen testiajo kaupassa. Ihan hyvältä se kuulosti.

 
Täällä on muuten ennenkin keskusteltu, että ns. harrastajilla on paljon paremmat ja kalliimmat vehkeet kuin ammattilaisilla. Yksi syy on tietysti se, että harva pääsee koville tienesteille soitamalla ja toisaalta työkaluihin ei välttämättä kiinnosta sijoittaa muuta kuin se, mitä pakko on. Ja sitten tietysti ammattilaiset eivät tarvitse huippuboutiqueta, koska heillä on se homma myös näpeissä, ja sieltähän se soundi loppuviimeksi lähtee... ;)
Met trasikoittim bisi Vanha Rauma iha vaa aikanguluks.
Tawsky
07.05.2013 14:29:29
Mä olen ainakin kehdannut Bugeralla keikkailla. Joskus kyllä omistin sen Marsunkin mutta myin pois koska Bugera oli parempi.
"Odotin sellaista Tony Halmeen näköistä kaveria sieltä ilmaantuvaksi, joten shokki oli kova kun mielikuvat romahti." -DM
aristoteles666
07.05.2013 14:37:30
 
 
Dropped C: Miksi sitten keikoilla ei Bugeraa näy, jos niitä kerran on ostettu niin valtavasti?
 
Kärjistetysti sanottuna 50% keikoilla on se Marshallin vaffari kitaristeilla ja lopuilla joku kalliimpi (Mesa, tms).
 
Vai eikö Bug-eralla kehdata vetää, jos keikalle ollaan eksytty?
 
Ja puhun nyt myös todella pikkubändien keikoista, ei oo niilläkään tullut Bugera vastaan, vaan esim. JCM 800:n, Recto, yms.

 
on normaalia että backline on sama kaikilla bändeillä, ei ole järkeä että kaikki tuo omat kamansa, joten normaalisti näet vain, noin, 1/3 osan bändien kalustosta.
" mielestäni varmin merkki älykkään elämän olemassaolosta muualla maailmankaikkeudessa on se, että kukaan ei yritä ottaa meihin yhteyttä." lassi ja leevi.
Tawsky
07.05.2013 14:42:00
Ja kyl minä oon noita Bugeroita nähnyt pikkubändien pubi- ja klubikeikoilla. Ei nyt tietenkään ole ollut mitään hirveän nimekkäitä artisteja, mutta olenpahan kuitenkin. 6262:a voi ainakin erehtyä luulemaan Peaveyksi. On lähes saman näköinen.
"Odotin sellaista Tony Halmeen näköistä kaveria sieltä ilmaantuvaksi, joten shokki oli kova kun mielikuvat romahti." -DM
Nazareth
07.05.2013 14:47:09 (muokattu 07.05.2013 14:47:23)
Tätä ketjua lukiessa on pakko sanoa; kokeilkaa hyvät ihmiset ennakkoluulottomasti näitä halpistason(kin) vehkeitä. Saatatte yllättyä. Tietysti on "turvallista" valita "hyväksi havaitut" perusvehkeet. Mutta riskejä on välillä otettava, ja kannattaa ottaa.
Sitkeä rotta. Aina ei voi voittaa.
Tawsky
07.05.2013 14:56:26
Nazareth: Tätä ketjua lukiessa on pakko sanoa; kokeilkaa hyvät ihmiset ennakkoluulottomasti näitä halpistason(kin) vehkeitä. Saatatte yllättyä. Tietysti on "turvallista" valita "hyväksi havaitut" perusvehkeet. Mutta riskejä on välillä otettava, ja kannattaa ottaa.
 
Plussa!
 
Bugeroiden lisäksi ainakin parit Joyon halpispedaalit on osoittautuneet hyviksi halpiksiksi. Samoin monet Squierin ja Vintagen valmistamat kitarat. Nupin lisäksi pedaalilaudasta löytyy mulla aika paljon halpista. Joyon phaseria ja digidilsaa, Harrikan virtalähde. Ja Squieri löytyy kotoa seinältä. Kaikki ollut luotettavia, monet jo pidemmänkin aikaa. En nyt pidä itseäni millään tavalla kovana tekijänä, mutta kyllä ainakin kaverit ja kanssamuusikot on yleensä soundista tykännyt ja ovatkin kyselleet että millaisella setupilla soittelen.
"Odotin sellaista Tony Halmeen näköistä kaveria sieltä ilmaantuvaksi, joten shokki oli kova kun mielikuvat romahti." -DM
Numb
07.05.2013 14:59:58
 
 
Nazareth: Tätä ketjua lukiessa on pakko sanoa; kokeilkaa hyvät ihmiset ennakkoluulottomasti näitä halpistason(kin) vehkeitä. Saatatte yllättyä. Tietysti on "turvallista" valita "hyväksi havaitut" perusvehkeet. Mutta riskejä on välillä otettava, ja kannattaa ottaa.
 
Sokkotesti on hyvä testi.
Dropped C
07.05.2013 15:07:54
aristoteles666: on normaalia että backline on sama kaikilla bändeillä, ei ole järkeä että kaikki tuo omat kamansa, joten normaalisti näet vain, noin, 1/3 osan bändien kalustosta.
 
Tämä pätee yleensä bassokamoihin (trankkupelejä kun ovat), mutta ei kitarastyrkkareihin.
Jucciz
07.05.2013 15:18:11
Numb: Sokkotesti on hyvä testi.
 
Sokkotesti on siitä tympeä, että se kertoo vain sen, miten hyvin vehje toimii testaushetkellä.
Jos kevyen musiikin nuotinkirjoitus ja komppilaput kiinnostavat, tutustu ihmeessä sivustooni: Lappu soimaan!
Twinkle
07.05.2013 15:30:29
Jucciz: Sokkotesti on siitä tympeä, että se kertoo vain sen, miten hyvin vehje toimii testaushetkellä.
 
sehän riittää, koska kaikki muu on pelkkää arvailua.
Gabe
07.05.2013 15:38:16 (muokattu 07.05.2013 15:38:48)
Laulava Kylätohtori: Täällä on muuten ennenkin keskusteltu, että ns. harrastajilla on paljon paremmat ja kalliimmat vehkeet kuin ammattilaisilla. Yksi syy on tietysti se, että harva pääsee koville tienesteille soitamalla ja toisaalta työkaluihin ei välttämättä kiinnosta sijoittaa muuta kuin se, mitä pakko on. Ja sitten tietysti ammattilaiset eivät tarvitse huippuboutiqueta, koska heillä on se homma myös näpeissä, ja sieltähän se soundi loppuviimeksi lähtee... ;)
 
Totta turiset. :) Ja kitaristeja näyttää olevan kahdenlaista tyyppiä: ensimmäinen tyyppi keskittyy vain soittamiseen eikä erilaisten laitteiden testailu tai valinta juurikaan kiinnosta. Toiselle tyypille taas kamat ovat iso osa harrastusta... tai ehkä peräti toinen tärkeä harrastus joka liittyy vahvasti siihen soittamiseen. Olisi hyvä löytää itsensä näiden välistä. Jos ei yhtään kiinnosta millä soittaa, niin silloin ei itseilmaisussaan kenties saavuta sitä kaikkea mihin sopivammilla tai monipuolisimmilla kamoilla pystyisi. Ja toisaalta jos kaikki energia menee romppeiden kierrättämiseen ja eri purkkien a/b testaamiseen ym. nysväämiseen niin kehitys itse soittamisessa voi hidastua merkittävästi.
 
Itse aloitin harrastukseni vahvasti ykkösryhmään kuuluen, kamat oli vähän mitä milloinkin sattui olemaan. Siitä homma lipesi totaalisesti toiseen ryhmään ja koko setti on vaihtunut muutaman vuoden sisällä useamman kerran. Nyt meno alkaa taas vähän rauhoittumaan. Opin matkalla kuitenkin aika paljon siitä millaisia eri mahdollisuuksia on ja miten ne sopivat minulle.
 
Jucciz: Sokkotesti on siitä tympeä, että se kertoo vain sen, miten hyvin vehje toimii testaushetkellä.
 
Näinhän tuo on. Pikainen testi ei kerro juuri mitään laitteen käyttöiästä tai luotettavuudesta... ellei se tietty kosahda alle saman tien. :)
Numb
07.05.2013 15:40:10
 
 
Gabe: Pikainen testi ei kerro juuri mitään laitteen käyttöiästä tai luotettavuudesta.
 
Eihän semmoisesta kerro kuin tilastollinen otanta aikävälillä x, eikä sekään kerro jonkin tietyn yksilön luotettavuudesta kuin todennäköisyyden.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)