Kitarat: kitarakamat ›

Mulla on tuon tyyppisestä nupista paljonkin kokemusta. Itse käytän just tuota priaatetta. Paras mahdollinen clean soundi, paljon headroomia, ja sit hitonmoiset purnukat eteen tekemään just sen särön minkä haluankin. jos taas haluun päätesäröä sekin onnistuu tempasemalla nupit kaakkoon. Puhutaan taas DR-103sesta ;)))))
 
Juu varmasti... Kaikki clipitkin ovat hunajaa, mutta tuo hinta on vähän liikaa mulle:)

P.S. JuSu:lla on aina selkeät, asialliset ja ajatuksia herättävät aiheet. Insinööri :D
Jätkähali! Yhen viskin olin ottanut! Meen kattoon telkkarii -->
 
Jeah, kitooos.
 
Sitä pyrkii vaan joskus virittelemään muutakin keskustelua, kuin ne ikuiset (mutta toki tarpeelliset) kyselyt parhaasta säröpedaalista ja straton yksikelaisen kokoisista humbuckereista.
 
JuSu

Puhutaan taas DR-103sesta ;)))))
 
Ei puhuta. Rupean haluamaan sellaista.

Ei puhuta. Rupean haluamaan sellaista.
 
Täällä muusikoiden netissä puhutaan aivan liikaa mesoista, marsuista, diezeleistä ja micro cubeista, joten välillä vain on puhuttava dr-103sesta vaikka se voi aiheuttaa tuon tyyppisiä oireita :) Itse myin aikoinaan pois kaikki mahdolliset vermeet kustantaakseni tuon vehkeen, ja täytyy sanoa että en ole päivääkään katunut. Se täyttää tilan kuin tilan mmmmmmsoundilla (mikittämättäkin) :)))

Huom, seuraava on mielipide, ei varmastikaan absoluuttinen totuus. Räkkipuolelta:
 
Olen sitä mieltä, että kunnollisen monipuolisen etuasteen kanssa ei tarvitse pedaaleja. ei ainakaan säröpurkkeja. Rocktronin Piranha, Voodu Valve, ja (voisin kuvitella että myös) Prophesy ainakin pelittävät niin ei tartte mitään ylimääräistä. Eikä tarvitse cleania tai puolisäröjä hakea sen kauempaa. Säätäminen ja viilaus ja hoonaus ottavat aikansa, mutta sehän on osa hupia. Piranha ja Voodu on itsellä tälläkin hetkellä, Voodu aktiivikäytössä, Piranha varalla.
 
Etuastesoundeihin voi yllättävän paljon vaikuttaa putkivalinnoilla, kannattaa tutustua tältä foorumilta löytyviin erinomaisiin etuasteputkivertailu-artikkeleihin.
 
Pedaalien sijaan peräänkuulutan sinnikkäästi EQ:n tarvetta ja käyttötaitoa, eritoten särösoundien kanssa. Oman soundin löytämiseksi ja soundin viimeistelemiseksi bändisoittoon sopivaksi, on kunnollinen EQ ehdoton työkalu.
 
Tehojen puolesta liputan Mesan 20:20 päätettä, joka potkii tärykalvot solmuun aivan varmasti keneltä tahansa niin treeniksellä kuin keikallakin. Perfect Connectionin 2x100 wattinen on huomattavasti hiljaisempi, joten siitäpä voitte miettiä... Itse valitsin sen transistorikoneen helppouden vuoksi (ja osin piruuttani, sehän on vähän harvinaisempi laite). Mitä lie kondensaattoritekniikkaa on Mesassa käytetty tehopiikkien saavuttamiseksi, mutta kyllä tuuttas kuin pienestä kylästä kun aikanaan kokeilin. Mesan 2:50 jytää jo niin kovaa, ettei sellaisella ole mitään järjellistä käyttöä, sikäli kun aikoo kuulonsa säilyttää.
 
---
 
Nuppimaailmasta löytyy myös erittäin hyviä laitteita, kaikkeen-taipuvan-monipuolisiakin ...ainakin melkein. Kuitenkin, ehkä nuppien saralla, jos millään, voisin lähteä pedaalien kanssa kikkailemaan. Tietysti on vielä combovahvareiden koulukunta, mutta aika harvasta combosta löytyy monipuolisuutta keikkatyökaluksi asti. Ainakaan monipuoliseen soittoon.

Tietysti on vielä combovahvareiden koulukunta, mutta aika harvasta combosta löytyy monipuolisuutta keikkatyökaluksi asti. Ainakaan monipuoliseen soittoon.
 
Saanen kysyä, mitä hittoa.
 
Miksi combo vahvistintyyppinä häviäisi monipuolisuudessa jollekin muulle tyypille noin niinkuin lähtökohtaisesti? Melkein kaikista tunnetuista tämän päivän (ja myös entisajan) koneista löytyy kuitenkin sekä combo- että nuppiversiot.
 
Oma Buddani (1x12-combo) taipuu hienosti jazzista hevimetalliin ja Hendrixistä humppaan ilman pedaaleja... puhumattakaan niiden kanssa. Ja jokainen kitara kuulostaa silti erilaiselta.

Aikamoista combo-dissaamista, lähetään nyt vaik ac-30sestä, niin kyllä se aika helvetin pitkälle riitti muutamalle legendalle. Tai Hiwattin sa212. Eihän tommost vaan voi mennä ääneen sanomaan! Uskallan väittää et' tuolla on yhtä monta maailmaa kiertävää ammattilaista soittamassa comboa kun on nuppi+kaappi yhdistelmää. Combo on usein nuppi ahdettu ämyreitten kanssa samaan lootaan, joten miten pirussa se olis vähemmän monipuolinen???

Saanen kysyä, mitä hittoa.
 
Oma Buddani (1x12-combo) taipuu hienosti jazzista hevimetalliin ja Hendrixistä humppaan ilman pedaaleja... puhumattakaan niiden kanssa. Ja jokainen kitara kuulostaa silti erilaiselta.
 
Muakin hieman ihmetyttää! Fenderismiin pitkään hurahtaneena hoksasin eilen nurkkaan unohtuneen Boogie MK-III:sen. Siitähän löytyy instant-Santana-honotuksen ohella ruuvaamalla vaikka mitä. Jo combona, linnunpönttö-pohjalta, puhumattakaan jos perään tuikkaisi jonkun botnekkaan kaapin.
 
Ja sissos, se fenderismikin löytyi styrkkarista, jonka logo viittaa jonnekin ihan toisaalle. Eihän tuo mikään Budda tai Bogner ole, mutta tietyllä saralla ajaa asiansa :)

Combo on usein nuppi ahdettu ämyreitten kanssa samaan lootaan, joten miten pirussa se olis vähemmän monipuolinen???
 
Esimerkiksi Orangen combot on väsätty juuri näin: heitetty nuppi samaan boxiin kovapuhujan kanssa.

Täällä muusikoiden netissä puhutaan aivan liikaa mesoista, marsuista, diezeleistä ja micro cubeista, joten välillä vain on puhuttava dr-103sesta vaikka se voi aiheuttaa tuon tyyppisiä oireita :) Itse myin aikoinaan pois kaikki mahdolliset vermeet kustantaakseni tuon vehkeen, ja täytyy sanoa että en ole päivääkään katunut. Se täyttää tilan kuin tilan mmmmmmsoundilla (mikittämättäkin) :)))
 
Toisaalta se kellä onni on, se onnen kätkekööt. :-)
 
Hehhoo miten yksisilmäistä juttua eräillä. No kukin tavallaan.

Pistetään nyt omiakin kokemuksia tästä soundien metsästämisestä tänne.
 
Tuo puhdas on noista perussaundeista se, jota vähiten tarvitsen, joten siihen ei ole sen enempää koskaan tullut kiinnitettyä huomiota vahvistinta valittaessa. Sen sijaan tuo säröpuoli on ollut se päätöksiä ohjaava puoli. Toki riittävän hyvä puhdaskin on syytä olla olemassa, kun ei ilman sitäkään oikein pärjää.
 
Säröpuolella sitten tuon skaalan pitäisi itsellä ulottua tuolta AC/DC-osaston lähes puhtaasta pikkurososta melko gainikkaaseen (tuosta sanasta vanha ala-asteen äidinkielenopettajani varmaan kääntyy jo haudassaan) kunnon runttasäröön, mutta mitään über-rankkaa nyky-metallisäröä en tarvitse. Rokkisärön suhteen ongelma ratkesi jo kymmenen vuotta sitten, mutta vaikka ysisatasesta löytyy kyllä nappuloita säätöön, niin kyllä se yhden soundin mestari on.
 
No, jossain vaiheessa iski hirveä himotus räkkivehkeisiin, että sellaiset on saatava, nehän ne on monipuolisia ja niin edespäin. Onneksi köyhällä opiskelijalla ei ollut varaa lähteä sille tielle, loputon olisi ollut se polku kohti täydellisyyden etsintää. Kokeilemassa tietysti piti käydä, mutta aina vaan palattiin treenikämpälle vanhan uskollisen pariin, ja lyötiin marsu tulille.
 
Sitten, kuin sattuman oikusta, tuli tielle kolmekanavainen saman aikakauden tuotos, ja sattui olemaan tilillä kesätöistä lopputilikin, joten ei muuta kuin matkalle kohti Hellsinkiä. (Tässä välissä omistukseen oli eksynyt amöriikan ihme, jossa oli kyllä hyvät puhtaat, mutta säröosasto sopi enempi noille maatamme asuttaville pitkätukkaisille nuorille miehille, jotka ovat juuri ostaneet itse ensimmäiset housut, koska ne ovat kuusi numeroa liian suuret, ja roikkuvat pahasti, ja sellainen onnellinen lunastikin vahvistimen omakseen hieman myöhemmin.) No, vastaus kaikkiin ongelmiin löytyi, vahvistin, jossa oli hyvät puhtaat, ja etenkin kaksi särökanavaa, jotka taipuvat kaikkeen pikku-pikku-rososta aina mahtavaan möyrintään, kuitenkin selkeytensä säilyttäen.
 
Pitihän sitä tietysti vähän kokeilla pedaalien kanssa leikkimistäkin, mutta vaikka niillä selkeästi on omat monipuolisuutta lisäävät puolensa, niin en minä niitä tarvitse. Yksikanavaisen kanssa voisi joskus harkitakin buusterina, mutta kyllä ne säröt muuten löytyy suoraan vahvistimesta. Näillä nakkisormilla kun ei ihmeitä muutenkaan soitella, on selkeämpi pitäytyä kitara-piuha-vahvistin-linjalla. Kahden kanavan välillä vaihtamisessakin on jo riittävästi haastetta meikäläisen hienomotoriikalle, saatika sitten jos noita nappuloita olisi enempi. Tosin, kyllä se edelleen on tuo ysisatanen, joka lähtee mukaan silloin, kun ei tarvita kuin se yksi soundi... Eipähän tarvitse säätää. =)
 
Loppulauselma: In Marshall I Trust. Ei varmasti sovi suurimmalle osalle tuo kalusto, mutta minulle paras mahdollinen. Kaappeja pitäisi vaan olla enempi...

Jaah, taisin saada paskaa niskaan combojen dissaamisesta. Perustelenpa siis hieman...
 
Tarkoitin sitä, että esim itselläni on 10 soundia käytössä jatkuvasti. Joka soundissa on eri määrä säröä, alkaen putipuhtoisesta blues-maailman kautta hevimättöihin. Efektilaite + combo -yhdistelmällä päästään kyllä pitkälle, mutta tottuneena siihen että joka soundista voi muokata ihan kaikkea, en enää vaihtaisi comboon joissa yleensä on 2 kanavaa.
 
Mutta myönnetään että ehkä oli vähän kärjistetty esitys aiheesta. Olen itsekin soittanut Techin TM60-combolla pitkään, tosin sillon käytin cleania ja 1 särösoundi kattoi kaiken kompista sooloihin. Verrattuna nykyiseen soundivalikoimaan melko suppea ratkaisu.

Mulla on peruslinja. Joku hyvä vanhahko putkistyge, ja vain ja ainoastaan tarpeelliset spedut nokan edessä: Crybaby Henkkamalli, OC-2, SD-1, DD-3 ja TU-2. Sparkle Drive saattaa liittyä wahin eteen piakkoin.
 
Styrkkari on monesti vaihtunut bändin mukana. Marshall JMP 2204 + Marshall 4X12 Greenbackeillä, Hiwatt SA 212, Fender Dual Showman Reverb + Fender 2X12 Texas Heateillä.
 
Diggaan vekottimista, mutta kaiken täytyy olla alleviivatun yksinkertaista eli ei kaikkee yhtaikaa.

En väitä että olisin löytänyt täydellisen soundin. Mutta suunta on hyvä!
 
Käytössä on yksi kanava joka on käännettynä kevyehköön crunchiin. Volumepedaalilla tai mielummin kitaran potikalla käännytään cleaniin ja jalan polkaisulla boostataan säröä tarvittava määrä. Boosterina tällä kertaa XT Live jostaa löytyy kaikki muukin härpäke tarvittaessa. Sen tilalla voisi kuitenkin olla periaatteessa myös 1-10 irtopedaalia. Tälläsenään paketti pysyy kuitenkin mielestäni melkoisen kompaktina ja kätevänä.
 
Lisäksi tehoja on vain 7w ja hätätapauksessa 15w, eli juuri sopivasti. Keikoilla on aina mikitetty, joten miksi hankkia isompi? Miksaaja on kuitenkin sitten pulassa lavavuotojen kanssa. Rumpalilla on napit päässä, joten ei tarvi sinnekään monitoroida kovin lujaa.
 
Kyseessä siis Tiny Terror. Mutta mä en olekkaan hevari. =)

Mulla kans sama meno Laneyn Pro tubella. Valitettavasti on vaan tolla vaikeeta saada se soimaan säröillä makeesti ja sitten putsaantumaan cleaniin. Aina se vähän särkee mut... Sonot. Tästä saa verukkeen seuraavaksi vaihella mikkejä kitaraan, "jos vaikka auttais".

Oma laitteeni on Mesan Nomad 45. Kombo tällä kertaa, enkä lisäkaapille ole nähnyt vielä tarvetta, tosin sen kanssa soitettuja keikkojakin on vasta yksi takana.
 
Laitteessa on kolme kanavaa, ja jokaisella kaksi moodia. Ykköskanavalla clean ja pushed, kakkosella ja kolmosella vintage ja modern. Itse soitan 80% kaikesta soitostani kakkoskanavalla vintagemoodilla. Perussaundini on hyvin pieni särö. Siitä sitten straton mikkien välisen vaihdon ja midboostin kautta saan aikaiseksi saundit miltei kaikkeen tarvitsemaani. Kaulamikillä lähtee hyvät coldplay-poppissaundit, sellaiset vähäsen mureat, tallamikillä saa sellaisen vihaisen ja terävän saundin aikaiseksi, jota kuulee jonkin verran ainakin suomalaisessa alternative- ja indie-musiikissa. Midboostin kanssa sitten pystyy soittamaan rankemmat rokit, joskaan perinteiseen nykymetalliin tuo saundi ei taivu. Lisäksi on ykköskanava, jota käytän silloin kun on tarve superpuhtaalle saundille, esim. näppäillessä tai jazzissa. Tuotakin saa kätevästi midboostin avituksella vaihdeltua kirkkaasta kellohelinästä tummaan ja hämyiseen jazzsoundiin. Kolmoskanava taas on sitten käytössä lähinnä humpparilla varustetulla SG:lläni, jolla soitan rokit, sitä raskaammat ja metallit.
 
Itse olen hyvin tyytyväinen saavutuksiini saundieni kanssa. Koen yllättäväksi sen faktan ettei Nomad ole niin suosittu kuin se ansaitsisi olla. Se on saundi-ihme, ja vielä halpa sellainen. Itse kuitenkin olen sen verran häröilyfriikki että mitä enemmän efektejä, sitä parempi :)

Omalla kohdalla Englin Thunder 50w -combo on riittänyt mainiosti kotona ja keikoilla sekä soundien että tehojen puolesta. Mitään säröpurnukoita ei ole tullut edes mieleen hankkia. Siitä löytyy clean-, crunch- ja lead-kanavat. Tarvitsen melko "gainikkaan" lead-soundin ja täysin puhtaan soundin sekä hieman harvemmin myös kevyemmän särösoundin. Kitarassa humbuckerit, jotka voi tarvittaessa puolittaa. Homma on suhteellisen yksinkertainen, joskaan en tarvitse kovin montaa erilaista soundia ylipääntään. Jos jotain kompromissia täytyy etsiä, se varmaankin löytyy puhtaiden ja kevyiden särösoundien puolelta, jotka eivät ole tietenkään minkään Fenderin tai Orangen vahvistimien veroisia, mutta itselleni nuo ovat kuitenkin olleet riittävät. Olen miettinyt, että mihin ihmiset tarvitsevat niin tehokkaita vahvistimia pikkukeikoilla, kun tuokin tuntuu riittävän. Ehkä kuitenkin joku nuppi/kaappi-yhdistelmä saattaisi kuulostaa paremmalta vaikka niitä ei äänenvoimakkuuden kannalta tarvitsisikaan... En tiedä. Ei noista laatuvahvareista kuitenkaan ole ihan hirveästi edes kokemusta, joten ehkä vuoden parin päästä ihmettelen, kuinka olen joskus pärjännyt pelkällä combolla.
 
E: Nuppi/kaapissa on se hyvä puoli, ettei tarvitse mitään naurettavan näköistä kaljakorihässäkkää vahvistimen alle, jotta poloisen ääni ei hukkuisi jonnekin lattianrajaan.