Kitarat: kitarakamat ›

ESP/LTD on esim helvetin kannattavaa markkinoida jossain FME:n kaltaisessa tapahtumassa, mutta Geen tai Äffän on aivan turha raahata sinne ensimmäistäkään luuttua.
 
Eipä FME:ssä kyllä luthmannin liikkeitä tosiaan ollut, mutta saatanallisista hevikirveistään tuttu Ruokangas kuitenkin diilasi kamojaan. Lisäksi myös musamaailma diilasi siellä Tokain mallistoa, joka on ihan perinteisten mallien kopioita.

Jos palataan otsikkoon "Halpisgibsonit", niin mun Gibson maksoi uutena kokoaista 329€. Se on jo halpa se. Kyseessä Melody Maker.
 
Onko hintansa väärti vai ylihintainen ritsa?

Muusikoiden.net

Eipä FME:ssä kyllä luthmannin liikkeitä tosiaan ollut, mutta saatanallisista hevikirveistään tuttu Ruokangas kuitenkin diilasi kamojaan.
 
*reps* Siinä oli sitten sitä kuuluisaa overlappingia :)

Onko hintansa väärti vai ylihintainen ritsa?
 
No kyllä se on niin hintansa väärti kuin vaan kitara voi olla. Ollakseen ensimmäinen Gibsonini, niin kyllä vaan huomaa eron saman hintaisiin Epiphoneihin, esimerkiksi. Puutavara on selvästi parempaa ja muut osat tietenkin myös. Ainut huomauttamisen aihe on terävät nauhapäät.

Munsta punsta paljon ton enempää kannata gipsonista maksaakkaan, eli teit järkikaupat. :)
 
Aivan!
 
Mielenkiintoista sikäli, että tuon hinta Suomessa on jotain 550€, mutta eipä ole tainnut vielä Suomessa tuota mallia näkyä. Ranskalaiset sitten auttoivat minua ja myivät kitaran minulle varsin edulliseen hintaan!

No niinpä. Olen alusta asti sanonut että overlappingia on ja segmentin raja ei ole mikään aita, jonka yli ei saa tai voi ostaa. Markkinoinnin perusteisiin kuuluu että segmentit on kuitenkin voitava erotella toisistaan selvästi, eikä tämän pitäisi G:tä ja ESP:tä verrattaessa olla kenellekään mikään ylivoimainen tehtävä.
 
No erotellaan segmentit. Käykö ihan tällainen yksinkertaistettu jako metalli- ja blueskitaristeihin?
 
Blues-kitaristit (lasketaan kaikki kevyemmät tyylit ja perinteinen rock mukaan) on varmasti Gibsonille tällä jaottelulla se tärkein asiakaskunta, prioriteetti. Sekundaarisena markkina-alueena voidaan nähdä metallikitaristit, joille tarjotaan selkeästi muutamaa mallia, mutta markkinointi ei ole niin kovaa kuin tärkeimmän asiakaskunnan kanssa.
 
ESP:llä nämä, edelleen tällä yksinkertaistetulla jaottelulla, menee toisin päin. Eli siinä mielessä näiden firmojen prioriteetit eivät ole samoja. Niiden päämarkkina-alue ei ole sama. Mutta niiltä löytyy tarjontaa samalle rajatulle segmentille, ainostaan erilaisella panostuksella.
 
En mä nyt tiedä, tarkoititko jotain tällaista?

No erotellaan segmentit. Käykö ihan tällainen yksinkertaistettu jako metalli- ja blueskitaristeihin?
 
Blues-kitaristit (lasketaan kaikki kevyemmät tyylit ja perinteinen rock mukaan) on varmasti Gibsonille tällä jaottelulla se tärkein asiakaskunta, prioriteetti. Sekundaarisena markkina-alueena voidaan nähdä metallikitaristit, joille tarjotaan selkeästi muutamaa mallia, mutta markkinointi ei ole niin kovaa kuin tärkeimmän asiakaskunnan kanssa.
 
ESP:llä nämä, edelleen tällä yksinkertaistetulla jaottelulla, menee toisin päin. Eli siinä mielessä näiden firmojen prioriteetit eivät ole samoja. Niiden päämarkkina-alue ei ole sama. Mutta niiltä löytyy tarjontaa samalle rajatulle segmentille, ainostaan erilaisella panostuksella.
 
En mä nyt tiedä, tarkoititko jotain tällaista?
 
Tämä toimii esimerkkinä mainiosti.

No kyllä se on niin hintansa väärti kuin vaan kitara voi olla. Ollakseen ensimmäinen Gibsonini, niin kyllä vaan huomaa eron saman hintaisiin Epiphoneihin, esimerkiksi. Puutavara on selvästi parempaa ja muut osat tietenkin myös. Ainut huomauttamisen aihe on terävät nauhapäät.
 
Viila käteen ja lasku tehdystä työstä Gibbonille.

Viila käteen ja lasku tehdystä työstä Gibbonille.
 
No ei se mua niin haittaa, kyllähän sitä voi vähän veri lentää. Tulle kato sellanen kaikkensa antanut olo.

No ei se mua niin haittaa, kyllähän sitä voi vähän veri lentää. Tulle kato sellanen kaikkensa antanut olo.
 
Eipä niistä kannata kärsiä ellei sittne oikeasti masokisti ole. Litteä viila kaupasta ja nauhanpäät puun tasalle niin ei haittaa, noita tulee useissa reunalistattomissa kitaroissa vastaan hintaluokasta riippumatta.

No ei se mua niin haittaa, kyllähän sitä voi vähän veri lentää. Tulle kato sellanen kaikkensa antanut olo.
 
Kyllä toi on sitä oikeeta Pääsiäis-meinikiä. Stigmat kädessä!

Markkinoiden segmentointi tarkoittaa sellaisten toisistaan selkeästi erottuvien ostajien ryhmien tunnistamista, jotka vaativat erilaisia tuotteita ja/tai markkinointikeinoja. Yksittäinen yritys ei voi yleensä palvella kaikkia markkinoidensa asiakkaita tyydyttävästi, sillä asiakkaita on liikaa ja heidän tarpeensa ovat erilaisia. Siksi yrityksen kannattaakin tunnistaa asiakasryhmät (markkinasegmentit), joita se voi palvella kaikkein tehokkaimmin. Markkinoinnin kohdistaminen yrityksen tuotteisiin suosiollisesti suhtautuville segmenteille on usein kannattavampaa kuin markkinoinnin suuntaaminen koko potentiaaliselle asiakasjoukolle (massamarkkinointi).
 
Juu ja jos tätä teoriaa ei osaa soveltaa käytäntöön ja suhteuttaa ponnisteluitaan oikeiden kohderyhmien mukaan, voi yrityksen osakkeilla pyyhkiä berberinsä. Kyllä sä sen vielä joskus opit että kaupalliset teoriat ei istu oiekaan elämään sellaisenaan.
 
Kun vertaat esim G:n ja ESP:n markkinointia, väitätkö ihan vakavissasi että ne kilpailee samoista asiakkaista? ESP/LTD on esim helvetin kannattavaa markkinoida jossain FME:n kaltaisessa tapahtumassa, mutta Geen tai Äffän on aivan turha raahata sinne ensimmäistäkään luuttua. ESP/LTD:n segementit on niin homogeenisiä että pääkallolla, tribaalilla ja pataäsällä osuu 98% porukasta.
 
Nyt ei kaiketi puhuttu tapahtumista vaan segmentistä. Jos nyt puhutaan tästä kynnyskysymyksenä olevasta raskaamamsta musiiksita, Gibsoniin yhdistetään varsin vahvasti esim selliaset Jazz-miehet, kun Priestin vesselit, Wylde, Iommi, Agnus ja satunnaisemmin Maidenit (satunnaisesti paitsi Gers), Metallicat jne, joten niiltä osin ovat samoilla tonteilla.
 
ESP on vähemmän selkeästi muutakin kuin metallikeihäsmerkki mutta kyllä se Ecilipse '59/JB-setillä käy muuhunkin kuin Grindiin jne. Tuskin ne nyt niin tarkasti tähtää markkinoille sulkeakseen kilpailun pois, että yrittävät vain Atreyun, Arch Enemyn ja muiden "suuruuksien" fanikuntaan vaan ehkä ne tuotteet yritetään saada käyttöön hieman laajemmin.
 
Onhan sitä segmentointia jo ESP:llä siinä että niillä ei juurikaan ole semiakkareita akustisista puhumattakaan vaan ovat enenmän tuolla rock-heavy -akselilla, kun taas Gibson jää pois sieltä alivirehommasta (eihän niillä ole ede 8-kieleistä kepukkaa) ja haalii asiakkaita perusheavystä köykäisempään tavaraan ja tietysti hollowbodyillään ihan jazz-puolelle asti.

Onhan sitä segmentointia jo ESP:llä siinä että niillä ei juurikaan ole semiakkareita
 
Onhan niillä X-Tonet. Vai onko jääny huomaamatta.

Onhan niillä X-Tonet. Vai onko jääny huomaamatta.
 
Niinpä. Meidän pändin toisella kitaristilla on juurikin X-tone. Ei kyllä ikinä uskoisi sitä ESP:ksi, ellei tietäisi. Jännä kitara.

Eipä FME:ssä kyllä luthmannin liikkeitä tosiaan ollut, mutta saatanallisista hevikirveistään tuttu Ruokangas kuitenkin diilasi kamojaan. Lisäksi myös musamaailma diilasi siellä Tokain mallistoa, joka on ihan perinteisten mallien kopioita.
 
DLX Music muuten oli paikalla.
 
Ja Ruokangaskin on selkeästi laajentamassa myös metallipuolelle. Esiteltiin Hellcat(Super-Strato-tyyppinen, 24 nauhaa, floikka, isompi cut away, reverse lapa...) ja se V-malli, jonka nimeä en jaksa muistaa. V-mallista oli viimeisen päälle militaristinen teemakitarakin esillä.

DLX Music muuten oli paikalla.
 
Nyt ku tarkemmin aattelee niin olihan se, en vaan kyl muista mitä ne siellä tarjosi.

Onhan niillä X-Tonet. Vai onko jääny huomaamatta.
 
On ne x-tonet listattu tuolla mun ylemmässä viestissä. Siitä lisämääre juurikaan, kun vertaa esim Gibsonin valikoimaan...

Eipä niistä kannata kärsiä ellei sittne oikeasti masokisti ole. Litteä viila kaupasta ja nauhanpäät puun tasalle niin ei haittaa, noita tulee useissa reunalistattomissa kitaroissa vastaan hintaluokasta riippumatta.
 
Joo, ei taida tuo nauhojen törröttämisilmiö uutena liittyä kitaran laatuun juuri mitenkään, johtunee siitä että valmistuspaikan ilma on ollut hiukan kosteampaa kuin oma talvinen superkuiva sisäilmamme, jolloin otelauta kuivuessaan kutistuu, nauhat taas ei. Tuota lienee vaikea ennakoidakaan, nauhoja kun on hankala viilata otelaudan leveyttä lyhyemmiksi, eli korjattava jälkikäteen sitten kun kutistuu.
 
Tietysti saattaa olla heikkolaatuisissa kitaroissa voimakkaampi tuo ilmiö jos on tehty huonosti kuivatuista puista tai sitten jossain trooppisen kosteassa ilmastossa. Puu kun kuivuu korkeintaa yhtä kuivaksi kuin ympäröivä ilma.

Joo, ei taida tuo nauhojen törröttämisilmiö uutena liittyä kitaran laatuun juuri mitenkään, johtunee siitä että valmistuspaikan ilma on ollut hiukan kosteampaa kuin oma talvinen superkuiva sisäilmamme, jolloin otelauta kuivuessaan kutistuu, nauhat taas ei. Tuota lienee vaikea ennakoidakaan, nauhoja kun on hankala viilata otelaudan leveyttä lyhyemmiksi, eli korjattava jälkikäteen sitten kun kutistuu.
 
Ainahan se on valmistajan vika jos eivät kostuta ja lämmitä Suomen ilmaa samanlaiseksi kun tehtaalla :-). Sen verran täälläkin ne törrötykset puristaa ihmisiä.
 
Se on kin toinen juttu että pitäisikö sen kitarakauppiaan ihan itse osata korjata tilanne kun se keppi on ensimmäsien talvensa tällä viettänyt. Viilaisi suosiolla vaan nauhat kuntoon niin ei olisi ihmisillä sanomista niin mahdottomasti (tai ainakin voisi keksiä jonkun uuden aiheen)