Kitarat: kitarakamat ›

Taitaa olla tuo Tokai, joka muutenkin on tällä hetkellä ainoa kitarani. Sen kanssa on tullut tehtyä kaikenlaista ja enkä viitsisi noin kolhuista keppiä eden myydäkään. Tuo sopii muutenkin niin hyvin käteen.
 
http://muusikoiden.net/dyn/users/24587.jpg

Tokai Love Rock LS-50 vm 1985.
Fender Stratocaster 1978.

Yamaha RGX-421DL, siinä se.
Yritin myydä tuota jokin aika sitten muttei mennyt kaupaksi, sitten totesin etten tarvitse niitä pennosia jotka olisin sen myynnistä saanut.
Hain kitaran liikkeestä pois (oli myyntitilissä) ja sanoin itselleni etten enää sitä kitaraa myy. Se on kaikenlisäksi pirun hyvä kepakko.

kiva topicci... skebat on vaihtunu erittäin tiuhaa tahtia mutta SRV Strato on ja pysyy.. tuossa vaan on jotain mikä natsaa ja matsaa... eikait tota 60"s aikakonettakaan passaa myydä hää kö o vähäkö synttärilahja..
 
entisistäni ehkä eniten kaipailen -58 cs Paulia..

Omatekoisista kitaroistani en luovu, ellei joku tarjoa oikeasti sopivia hintoja. Ei taida kukaan mielellään maksaa edes osien hintaa amatöörien omatekoisista soittimista, oli miten hyvin tahansa tehty.
 
Sitten todella vanhasta Charvel STX-Customistani en luovu. Kevyin kitara jolla olen koskaan soitellut ja paras kaulaprofiili mulle!

Eipä kyllä taida koskaan lähteä tuo U2 kiertoon, vaikka kovasti kunnostusta kaipaakin ja on siksi jäänyt tuon seiskan varjoon. Onhan sillä toki tunnearvoa, sillä kun kuitenkin tuli soitettua ensimmäiset oikeat riffit yms.
 
Seiskasta pystyisin luopumaan aivan hyvällä omatunnolla, jos joku tarjoaisi siitä sen verran rahaa, että pystyn ostamaan toisen about samanhintaisen kepin tilalle. Hyvä kitara se on... Ei siinä mitään, mutta en mä siitä alarekisteristä niin riippuvainen ole, ettenkö ilman pärjäisi.

Ekaa kitaraani en tule luovuttamaan. Tokain lespa. Hyvä peli jossa on paljon muistoja ja sota-arpia!

Tavallaan taas turha listaus-topicci, mutta keskusteluahan tämäkin on. Ei ole tarvetta eikä aikomusta luopua mistään kitarastani, tai ikinähän en ole yhtään kitaraa pistänyt eteenpäin, tai no pari vanhaa halpista antanut pois, mutta mutta. Katotaan jos on joskus niin vitun paljon rahaa, että voi ostaa monia uusia ja vanhoja, ja testailla niitä, että mistä saa parhaat kiksit ja vibat, ja sitten hommata ne. Toisaalta kun on tullut harrastettua 10 vuotiaasta asti, ni ei sitä kai viisi ihan nosta alusta asti messissä olleista kepeistä luopua.
 
Vaikea sitä sitä on sanoa mitkä kiksit mistäkin kepistä saa vaikka kymmenen vuoden päästä. Lisää pitää aina saada, mutta vanhoista ei haluaisi koskaan luopua

Ei ole semmosta kitaraa. Kaikki on kaupan. Noi on vain esineitä ja materiaa. Rahalla saa uusia tilalle ja on mukava vaihdella ja räplätä noita oma aikansa.

Ei ole semmosta kitaraa. Kaikki on kaupan. Noi on vain esineitä ja materiaa. Rahalla saa uusia tilalle ja on mukava vaihdella ja räplätä noita oma aikansa.
 
Tunnearvo on jännä juttu. Vaikka olisikin kuinka materiaa se tunnearvon kohde.
Enkä mä sellasesta kepakosta luopuisi minkä joku on mulle lahjana antanut. Tunnearvo se kai siinäkin sitte...

Jou. Mut moni luulee että se oma yksilö on just se maailman paras. Siksi kai tämäkin ketju on olemassa. Mut ei siinä mitä, monille se itse omilla rahoilla ostettu eka skitta on se rakkain kapistus. Tunnearvokysymyksiä juurikin.

1991 Gibson Les Paul Standard.
 
http://koti.welho.com/jpappila/lessu.jpg

Sitten todella vanhasta Charvel STX-Customistani en luovu. Kevyin kitara jolla olen koskaan soitellut ja paras kaulaprofiili mulle!
 
Mulla on samanlainen, eriväreissä vaan. Ihan kiva kaula munkin mielestä, e-kielet vain jotenkin liian lähellä reunaa tai sitten mulla on liian ohut kielisatsi kun lipsahtelee reunan yli välillä :D Tää mun oma on uutta vastaavassa kunnossa eli tää on semmonen joka ei ihan pian tule myyntiin. Edit: taitaa tuo mun oma olla kuitenkin jotain uudempaa mallia

Ei ole semmosta kitaraa. Kaikki on kaupan. Noi on vain esineitä ja materiaa. Rahalla saa uusia tilalle ja on mukava vaihdella ja räplätä noita oma aikansa.
 
No sanottakoon omaan postaukseeni ja tähän viitaten että yksi suuri syy siihen miksi en kys. kitarasta luovu on se että noita ei tehdä enää.
 
Tuo täyttää oikein loistavasti floyd rose-tarpeeni ja HSH-mikitys tuo hyvää variaatiota soundipalettiin.
Se on tänä päivänä joku ~11v vanha kitara ja silti toimii kuin olisi melkein uusi; potikat ei rahise, nauhat on hyvässä kunnossa, mikkivalitsin on täsmällinen ja talla pitää vireen edelleen oikein hyvin.
Edit: Siis joitakin asioita mainitakseni.
 
Ja esim. elektroniikka on tarkastettu kerran koko sinä aikana kun olen tuon omistanut (vuodesta -03) ja sille ei mitään tehty kun kaikki toimi niinkuin pitikin.
Eikä tuo keppi ole edes mikään usa tai japan vaan taiwanissa on tuo tehty.
 
Just viime viikonloppuna kattelin sitä elektroniikkaosastoa tuosta kitarasta (ihan mielenkiinnosta) eikä siellä näkynyt mitään ihmeellisyyksiä, ei ole edes kummempaa häiriösuojausta siellä elektroniikkakolossa.
 
Mutta niinkuin jo artikkelissani kys. kitarasta totean, niin tuon aikaisemmista vaiheista en tiedä; onko siellä vaihdettu elektroniikkaa tuohon kitaraan tms.
 
Mutta se on vaan niin loistavasti toimiva kitara ettei tee mieli luopua siitä.

Kitara, josta et luovu!!
 
Ei kai sellaista ole olemassakaan. Paitsi päiväunissa...

ekaa kitaraa en myy koskaan vester strato kopio mut just täydelline tatsi jne.. nyt on vaan menos sähköt uusiks

Mut ei siinä mitä, monille se itse omilla rahoilla ostettu eka skitta on se rakkain kapistus. Tunnearvokysymyksiä juurikin.
 
Ei mulle vaan. Ostin teini-iässä ekaksi sähkökepukakseni jonkun 80-luvulta karanneen aasialaisen SG-kopion. Edes valmistajan nimeä en enää muista, niin kovasti yritän sitä unohtaa. Se oli ihan hirveä viritys: soittotatsi heikko, eikä vire pysynyt millään. Urrrh... nyt tuli taas pahat vibat mieleen siitä. Toinen kitarani oli Ibanezin GAX-70. Vaikka se olikin valovuosia parempi kitarana, ei Ibankaan myyminen harmittanut.
 
Jos olisin silloin heti ensiostolla osunut loistokeppiin, voisi aika tietty kullata muistot ihan eri tavalla... mutta mä olen kompuroinut niin monen kantapään kautta, että enää en vain näe skeboja muuten kuin neutraaleina käyttöpeleinä, joista voi luopua aina tarpeen tai fiiliksen niin vaatiessa.

Ikuisesti kadun että luovuin vuonna -90 mustasta 1982 Squier Stratocasterista. Samoin kadun joskus 80-l tapahtunutta viininpunaisesta Washburnista luopumista. Se oli stratomallinen (mutta pienempi lankku), vaahterakaula ja otelauta ja 2 normaalihumbuckeria. En ole edes löytänyt mistään kuvaa samanlaisesta.

1) Gibson Les Paul Standard -89, uutena New Yorkissa tuolloin valittu.
2) Larrivee D-03R akustinen, uutena Philadelphiassa hiljattain valittu, ja jonka kanssa malttamattomana odottelen yhteisiä vuosia.
 
En liekitä, enkä provosoi, mutta itse en vaan tajua, että miten joku Ibanezin RG sarjalainen voi olla kitara, josta ei voi luopua. Toinen äidistä, toinen tyttärestä ...

Taitaapi olla tuo Juccizen exä, eli Gibsonin LP Deluxe LE. Se kepakko on selvästi tehty alunperinkin mua varten. Ylistyslaulua voi lukea vaikka tuolta:
 
http://muusikoiden.net/artikkelit/artikkeli.php?id=1074