![]() 23.11.2021 11:40:29 (muokattu 23.11.2021 11:41:07) | |
---|---|
Näissä tulee jotenkin huvittavalla tavalla esiin ihmisen ego ja minä-ajattelu, koska jotkut ostajat ei voi millään asettua myyjän asemaan edes osittain, vaan asioiden pitäisi tapahtua täsmälleen sillä tavalla kuin ostaja haluaa. Siinä jää varmasti moni kauppa toteutumatta ja se on kieltämättä aika erikoista toimintaa. Mikä olikaan lopulta sen tarkoitus? Oliko tarkoitus ostaa, vai oliko se jotakin muuta? Ihmiset jakautuvat aika selkeästi kahteen ryhmään. Toiset tulevat ja ostavat sen tavaran mitä aikovatkin, ja toiset kuluttavat kaikkien aikaa turhaan jaaritteluun, jolla ei tunnu olevan mitään merkitystä. | |
![]() 23.11.2021 11:50:04 | |
Eli syytät muita itsekeskeisyydestä vaikka tuossa äsken kerroit torpanneesi kaksi ostajaa vain koska ei sopinut itsellesi. Asia kunnossa. | |
![]() 23.11.2021 12:00:20 | |
mike tapping: Eli syytät muita itsekeskeisyydestä vaikka tuossa äsken kerroit torpanneesi kaksi ostajaa vain koska ei sopinut itsellesi. En minäkään ehdottele jotakin syrjäkujalla tapaamista jos myyjä ei mainitse sitä ilmoituksessa. Pitää yrittää ajatella vähän muitakin kuin itseään eli kun on ostamassa jotakin niin luetaan se ilmoitus läpi ja oletusarvona on, että rahat myyjälle ja se lähettää tavaran jollakin tavalla. Jos myyjä haluaa jotakin muuta niin sen voisi tosiaan laittaa siihen ilmoitukseen ja jos se ei kelpaa ostajalle niin ilmoituksen voi skipata. Eikö olisikin helppoa? | |
![]() 23.11.2021 12:03:05 (muokattu 23.11.2021 13:54:39) | |
Krice: Näissä tulee jotenkin huvittavalla tavalla esiin ihmisen ego ja minä-ajattelu, koska jotkut ostajat ei voi millään asettua myyjän asemaan edes osittain. -Joo sulla oli tommottis käytetty epiphonen lessu.. -Joo -Ja 1500 euroa pyydät? -Kyllä. - Ja se on tiukka hinta! -Voitko perustella tuota hintaa? -On tässä meinannut pari edellistä kauppaa mennä tappion puolelle. Ihan varmuudeksi yritän nyt saada kunnon voiton jos seuraava menee miinukselle. -No joo, onhan tuo pätevä peruste, -voisin ottaa kitaran. -Kaivappa kuvetta poika, ojentaa kättä ja katsoo poispäin. -Mitenkä tuo lapa, sehän on poikki? Ostaja huomaa. -Se nyt kuuluu mallin ominaisuuksiin, suuttuu. -Tuosta pitäisi oikeastaan ottaa lisähintaa, sanotaanko vaikka 100 lisää? -No joo, eli yhteensä 1600? -Niin plus verot tietenkin, huomaa tilaisuuden.. -Aha, ja paljos se..? -No se on 22 prossaa, -eli 1952 euroa, miettii.. -No pistetään tasaraha, pyöreät 2000 -Selvä. Käykö mobilepay? -Ei, Vain käteinen! Siis näinkö sen pitäisi mennä? Taivasta tavoitteleva sylki putoaa omalle naamalle. | |
![]() 23.11.2021 12:11:19 | |
Kyllä ilmoitukseen voisi lisätä, että ei saa kokeilla, vain lähetys. Mutta on vähän hassua sitten postata "miten menee kama kaupaksi" -säikeeseen, kun hankaloittaa ostamista noin paljon Huomenna sitten! | |
![]() 23.11.2021 12:29:07 (muokattu 23.11.2021 12:31:12) | |
ibnz: Kyllä ilmoitukseen voisi lisätä, että ei saa kokeilla, vain lähetys. Mutta on vähän hassua sitten postata "miten menee kama kaupaksi" -säikeeseen, kun hankaloittaa ostamista noin paljon Joo, ja kun se huijari-ketjukin on melko aktiivinen niin siihen nähden tuntuisi oudolta ettei nouto kävisi. Mikit, spedut ja muu pikkusälä erikseen mutta jos erikoismiehille ei esim vahvistimen nouto kelpaa niin ei minulla ainakaan ole mitään ropsia skipata myynti-ilmoitusta. Tarkennan vielä, että kun puhun vahvistimen noudosta niin en tarkoita mitään testisoittosessioita vaan pikainen tsekkaus että näyttää siltä miltä pitääkin ja kaupat lukkoon. | |
![]() 23.11.2021 12:41:24 | |
Krice:... kun on ostamassa jotakin niin luetaan se ilmoitus läpi ja oletusarvona on, että rahat myyjälle ja se lähettää tavaran jollakin tavalla Ei lähettäminen ole oletusarvo kaupanteossa. Varsinkaan niin, että se sulkee noudon pois toimitusvaihtoehdoista. Olen luopunut kirjoitusteni allekirjoittamisesta.
-JuSu- | |
![]() 23.11.2021 13:49:02 (muokattu 23.11.2021 13:51:14) | |
Krice: En halua keskustella tai tavata ihmisiä, vaan myydä tavaraa ja saada rahaa. Raha on tärkeintä minulle. Kannattanee mainita tää myynti-ilmoituksessa. Ei tule kellekään mitään väärinkäsityksiä esimerkiksi laitteiden testauksesta tai muustakaan sitten. ibnz: Kyllä ilmoitukseen voisi lisätä, että ei saa kokeilla, vain lähetys. Mutta on vähän hassua sitten postata "miten menee kama kaupaksi" -säikeeseen, kun hankaloittaa ostamista noin paljon Olen täysin samaa mieltä. "... joku vahvistin ja särö, mut kyl nyt akkarillakin voi vetää." | |
![]() 23.11.2021 17:53:44 | |
JuSu: Ei lähettäminen ole oletusarvo kaupanteossa. Varsinkaan niin, että se sulkee noudon pois toimitusvaihtoehdoista. Ehkä tämä on ikäkysymys. Vanhemmat pehtoorit varmaan käy hakemassa itse, mutta ei tuokaan ole kovin käytännöllistä kuin ehkä pääkaupunkiseudulla. Sama koskee tuota puhelimen käyttöä, eihän kukaan nykyisin soita tai puhu kenellekään, paitsi boomerit, jotka ei osaa käyttää nettiä. | |
![]() 23.11.2021 18:24:47 | |
Krice: Ehkä tämä on ikäkysymys. Vanhemmat pehtoorit varmaan käy hakemassa itse, mutta ei tuokaan ole kovin käytännöllistä kuin ehkä pääkaupunkiseudulla. Sama koskee tuota puhelimen käyttöä, eihän kukaan nykyisin soita tai puhu kenellekään, paitsi boomerit, jotka ei osaa käyttää nettiä. Kyllä toi on vaan tosi erikoinen tapa käydä kauppaa, joka ihmetyttää meitä boomereita, jotka kuvasta päätellen ollaan kuitenkin aika saman ikäsiä :D Onhan tuota leipää tullu mussutettua. | |
![]() 23.11.2021 18:38:13 | |
Krice: Ehkä tämä on ikäkysymys. Vanhemmat pehtoorit varmaan käy hakemassa itse, mutta ei tuokaan ole kovin käytännöllistä kuin ehkä pääkaupunkiseudulla. Sama koskee tuota puhelimen käyttöä, eihän kukaan nykyisin soita tai puhu kenellekään, paitsi boomerit, jotka ei osaa käyttää nettiä. Höpö löpö löps, huonoa provoota. | |
![]() 23.11.2021 18:51:43 (muokattu 23.11.2021 18:52:39) | |
No edes boomerit eivät ole niin taukkeja että kuvittelisivat, etteikö asiakas olisi aina oikeassa sen suhteen, miten haluaa kauppatoimen mahdollisine tuotteiden testauksineen hoitaa. Mutta saahan sitä tietenkin spedeillä miten haluaa... ja tänne onkin sitten hyvä tulla itkemään kun ei kauppa käy :D Olevainen x huuhaa = koettu lopputulos | |
![]() 24.11.2021 10:35:41 (muokattu 24.11.2021 10:37:00) | |
Olen huomannut viime aikoina ettei ilmoituksiin tule enää läheskään niin paljon vaihtoehdotuksia kuin ennen. Minä vaihtaisin entisen romun johonkin uuteen kuin myisin. Näyttää sille että entisestä romusta saa huomattavasti vähemmän kyhnyä kuin mitä toisesta saman tasoisesta vehkeestä joutuu maksamaan. Myös muistiin merkkaamisen määrä on vähentynyt. Sitten on se ostamisen vaikeus. Tekisi mieli ostaa vaikka mitä, mutta ei torilla oikein ole mitään kiinnostavaa. Jos jotain mielenkiintoista tulee vastaan hinta on joko liian turvonnut tai joku muu ehtii ensin. | |
![]() 24.11.2021 13:52:57 | |
Krice: En minäkään ehdottele jotakin syrjäkujalla tapaamista jos myyjä ei mainitse sitä ilmoituksessa. Pitää yrittää ajatella vähän muitakin kuin itseään eli kun on ostamassa jotakin niin luetaan se ilmoitus läpi ja oletusarvona on, että rahat myyjälle ja se lähettää tavaran jollakin tavalla. Jos myyjä haluaa jotakin muuta niin sen voisi tosiaan laittaa siihen ilmoitukseen ja jos se ei kelpaa ostajalle niin ilmoituksen voi skipata. Eikö olisikin helppoa? Asutko syrjäkujalla? Sanomasi perusteella ostaja oli tulossa luonasi käymässä, eli todennäköisesti hakemassa tuotteen? Se tuskin kahville halusi tulla. Siis sinä et myy suoraan käteen vaikka ostaja tulisi naapurista hakemaan, vaan mieluummin viet sen postiin? | |
![]() 24.11.2021 14:19:10 | |
Ei ole kyllä koskaan ollu mikään meikäläisen kitaroista torilla niin kauan kuin tuo Ibanez. On se kumma, kun ei kelpaa :( | |
![]() 24.11.2021 14:43:18 | |
Humanoid: Ei ole kyllä koskaan ollu mikään meikäläisen kitaroista torilla niin kauan kuin tuo Ibanez. On se kumma, kun ei kelpaa :( Ihan pätevä keppihän tuo varmaan on. Olen itse juuri tykästynyt kovasti hardtail iboihin. Menee vaan ehkä hiukan ikävään rakoon kun on hieman kalliimpi rg muttei kuitenkaan j custom. Jos tuota pääsisi käpistelemään ja ei tarvitsisi alkaa säätämään ja vaihtamaan satulaa oletetun mörkövireen takia uudestaan, voisin itse tuota harkitakin. | |
![]() 24.11.2021 15:21:48 | |
quiver: Ihan pätevä keppihän tuo varmaan on. Olen itse juuri tykästynyt kovasti hardtail iboihin. Menee vaan ehkä hiukan ikävään rakoon kun on hieman kalliimpi rg muttei kuitenkaan j custom. Jos tuota pääsisi käpistelemään ja ei tarvitsisi alkaa säätämään ja vaihtamaan satulaa oletetun mörkövireen takia uudestaan, voisin itse tuota harkitakin. Kieltämättä etenkin uuden hinta on aika tyyris, vaikka onkin MiJ eikä custom. Satulaa tuosta on vähän säädettykin, kun ei droppi-B -vireeseen oletuksena soveltunut :) | |
![]() 24.11.2021 18:33:25 | |
vaikka ostaja tulisi naapurista hakemaan No mut katoku se oli puumeri eli tyhmä. Olevainen x huuhaa = koettu lopputulos | |
![]() 24.11.2021 20:07:41 | |
Sinulta ostin Pärssisen kevät-talvella. Hinta oli laitettu kohdilleen ja sillon siitä on turha käydä tinkimään mielestäni. Toimitustapana nouto ja matkaa 220km, lupasit varata sen minulle joka lupasin sen ostaa, kun pääsen noutamaan muutamien päivien päästä. Testatessa kitara oli parempi kuin uskoinkaan. Näin pitäisi kaupat mennä. Siitä tuli ykköskitarani heti. Näin sen pitäisi mennä aina. Monta muutakin hyvin sujunutta kauppaa olen tehnyt ja sit on niitä keitten kanssa ei suju mikään. Siksi jos myyn niin suosin naamatusten kauppaa ja ajan vastaan ostajaa/myyjää, se on aina toiminut, postitukset on aina yhtä arpapeliä. rautapieru: -Joo sulla oli tommottis käytetty epiphonen lessu.. -Joo -Ja 1500 euroa pyydät? -Kyllä. - Ja se on tiukka hinta! -Voitko perustella tuota hintaa? -On tässä meinannut pari edellistä kauppaa mennä tappion puolelle. Ihan varmuudeksi yritän nyt saada kunnon voiton jos seuraava menee miinukselle. -No joo, onhan tuo pätevä peruste, -voisin ottaa kitaran. -Kaivappa kuvetta poika, ojentaa kättä ja katsoo poispäin. -Mitenkä tuo lapa, sehän on poikki? Ostaja huomaa. -Se nyt kuuluu mallin ominaisuuksiin, suuttuu. -Tuosta pitäisi oikeastaan ottaa lisähintaa, sanotaanko vaikka 100 lisää? -No joo, eli yhteensä 1600? -Niin plus verot tietenkin, huomaa tilaisuuden.. -Aha, ja paljos se..? -No se on 22 prossaa, -eli 1952 euroa, miettii.. -No pistetään tasaraha, pyöreät 2000 -Selvä. Käykö mobilepay? -Ei, Vain käteinen! Siis näinkö sen pitäisi mennä? Lights are on but nobody is home.. | |
![]() 24.11.2021 20:32:44 | |
empires: Sinulta ostin Pärssisen kevät-talvella. Hinta oli laitettu kohdilleen ja sillon siitä on turha käydä tinkimään mielestäni. Toimitustapana nouto ja matkaa 220km, lupasit varata sen minulle joka lupasin sen ostaa, kun pääsen noutamaan muutamien päivien päästä. Testatessa kitara oli parempi kuin uskoinkaan. Näin pitäisi kaupat mennä. Siitä tuli ykköskitarani heti. Näin sen pitäisi mennä aina. Monta muutakin hyvin sujunutta kauppaa olen tehnyt ja sit on niitä keitten kanssa ei suju mikään. Siksi jos myyn niin suosin naamatusten kauppaa ja ajan vastaan ostajaa/myyjää, se on aina toiminut, postitukset on aina yhtä arpapeliä. Juu empireksen kanssa onnistuu kaupat :) Kerran tein yhden nimimerkin kanssa sellaiset kaupat, jotta lähetin kitaran ennakkoon, kun minulla oli vähän hankalaa tuon rahan vastaanottamisen kanssa. Oli vielä aika kallis kitara. Rahat tulivat sovitulla tavalla ilman häslinkiä. Luotettava nimimerkki, jolla hyvät kommentit ym. silloin uskaltaa. Yksi kaveri ajoi myös tampereelta joensuuhun hakemaan kitaran :) Heh, kysyi vielä, sopiiko tänään vai tulenko huomenna. Oli rassukalla pitkä lenkki ja vielä yötämyöten. Tilanteista johtuen kitarakauppa on joskus vähän työlästä, mutta kun sen laittaa onnistumaan niin se kyllä onnistuu. Tuollaisissa pitkänmatkan noutokaupoissa ehdoton edellytys on rehellisyys tuotteen suhteen. Vittumoista olis molemmille ajattaa paskan tähden. Minä ainakin pelkäisin, että tulee pataan jos ostaja toteaisi, -tuonko tähden se perkele ajatti ympäri suomea :) Taivasta tavoitteleva sylki putoaa omalle naamalle. | |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)