Kitarat: kitarakamat ›

lashii: SD-9 on hyvä ja, jos ei vahvarista ota säröä mukaan, niin on todennäköisesti parempi. Sitten taas, jos osa säröstä tulee vahvarista niin TS-9 voi olla aika lyömätön :) Riippuu aina vahvarista ja kitarasta ... ja musatyylistäkin.
 
Juurikin näin, SD-9 löytyy se plexi-soundi oikein käytettynä.

erty: Jep. Oli niin rujo asennus et vaihdoin tilalle 60-luvun DeArmondin ja lisäsin Bigsbyn. Tosi "niche" kitara lyhyellä 22" skaalalla, mikä varmaan karkotti suurimman osan testaajista. Vähän kuin maniskaa soittais, mut toisaalta pakottaa soittamaan eri juttuja kuin normaalisti. Toki hinta millä mä ton hankin oli puolet sun pyynnistä. Persoonallinen vanha kitara ja perin harvinainenkin näillä leveyksillä. Mut sit taas kun tollasella ei oo kukaan stara veivannut niin statusarvoa ei juuri ole vaikka ehtaa vintagea onkin.
 
Se on ihan ovela peli kyllä. Maksoin siitä 1500€ kun ostin sen Kitarapajalta ja myydessä sai puolet siitä kun möin Kitarakuuhun. Olet tehnyt aika hyvät kaupat, jos noin halvalla sait.
Minä taas tein sen kitaran kohdalla huonot kaupat sekä ostaessa, että myydessä. Se on vaan semmoista välillä kun ihan kaikkea ei mahdu rajallisiin tiloihin.

empires: Itseäni ärsyttää, kun nykyään kaikkea made in Japan myydään harvinaisena vintagena. 70-luvulla Japanista tuli valtavasti täyttä paskaa strato-kopioiden muodossa, ne oli halpoja silloin ja monesti kauheita halvalla hardwarella ja mikeillä.
Jv-Fenderit 82-83, (myöhemmät ei niin hyviä) oli hyviä, Tokait oli hyviä ja Grecot mitä olen omistanut hyviä. Japan suolsi valtavasti halpis kopioita fenderistä, joita nyt myydään vintage aarteina ilman syytä.
 
Sama se on muiden maiden soittimissakin. Ysärillä ja 2000-luvun alussa ei 1970-luvun Fenkuista ja Gibsoneita oikein arvostettu, ja vaikka totuus on jossain välimaastossa, niin olihan niissä melkoisia halvennuskikkoja käytössä.
 
Nyt pari vuosikymmentä myöhemmin noita 1970-luvun soittimia yritetään myydä arvopeleinä.

Kyllä muakin naurattaa nuo 70 luvun kaikista halvimpien Japanin soittimien myynti jonakin vintage aarteina. Tässä hyvä esimerkki tuollaisesta todella halvasta ja huonosta kitarasta. Tallaan repii kädet, surkeat mikit ja virityskoneisto huono...
https://www.tori.fi/recommerce/forsale/item/27491205
Vastaavista on pyydetty jopa lähelle 500€, mutta tässä hintapyyntö melko maltillinen, vaikka onhan tässä kaula propellilla.
 
Vaikka Japanissa tehtiin ihan hyviäkin kitaroita, niin lähes joka merkillä oli vastaavia edullisia kitaroita, jotka kelpasi lähinnä slidesoittoon säätöjensa puolesta. Mikit vaan niin huonot yleensä, että sähköinen soundi ihan surkea...

mpekkanen: Kyllä muakin naurattaa nuo 70 luvun kaikista halvimpien Japanin soittimien myynti jonakin vintage aarteina. Tässä hyvä esimerkki tuollaisesta todella halvasta ja huonosta kitarasta. Tallaan repii kädet, surkeat mikit ja virityskoneisto huono...
https://www.tori.fi/recommerce/forsale/item/27491205
Vastaavista on pyydetty jopa lähelle 500€, mutta tässä hintapyyntö melko maltillinen, vaikka onhan tässä kaula propellilla.
 
Vaikka Japanissa tehtiin ihan hyviäkin kitaroita, niin lähes joka merkillä oli vastaavia edullisia kitaroita, jotka kelpasi lähinnä slidesoittoon säätöjensa puolesta. Mikit vaan niin huonot yleensä, että sähköinen soundi ihan surkea...
 
Minulle tuli juuri eilen sellainen kirkas hetki, kun katselin vanhoja japanilaisia ja korealaisia kitaroita eri kauppapaikoilta. Tajusin, että nuorena hellimäni kaikkein halvimmat hevijaskat (toinen MIJ ja toinen MIK) olivat todennäköisesti paljon huonompia kuin nykyiset indonesialaiset ja kiinalaiset soittimeni. Ja osina ne asevelihintaan pari vuotta sitten myös myin kun ei niistä enää kalua tullut.
 
Eli ehkäpä pelkästään valmistusmaan ja vuosiluvun perusteella ei kannata parin saunakaljan jälkeen napsauttaa toridiiliä.

mpekkanen: Kyllä muakin naurattaa nuo 70 luvun kaikista halvimpien Japanin soittimien myynti jonakin vintage aarteina. Tässä hyvä esimerkki tuollaisesta todella halvasta ja huonosta kitarasta. Tallaan repii kädet, surkeat mikit ja virityskoneisto huono...
https://www.tori.fi/recommerce/forsale/item/27491205
Vastaavista on pyydetty jopa lähelle 500€, mutta tässä hintapyyntö melko maltillinen, vaikka onhan tässä kaula propellilla.
 
Vaikka Japanissa tehtiin ihan hyviäkin kitaroita, niin lähes joka merkillä oli vastaavia edullisia kitaroita, jotka kelpasi lähinnä slidesoittoon säätöjensa puolesta. Mikit vaan niin huonot yleensä, että sähköinen soundi ihan surkea...
 
Eiköhän se kuuluisa Japan vintage käsitä lähinnä niitä soittimia, jotka eivät alkujaankaan olleet mitään erityisen halpoja. Seitkytluvun huonomaineiset fenderit esimerkiksi olivat kalliita ostahinnaltaan, mutta silti niissä oli valmistusvirheitä sekä huonoja materiaaleja esimerkiksi se kammottava straton tinatremolo oli melko surkea esitys. Ei nuo Mayat, Rockyt sun muut räpellykset olleet omanakaan aikana mitenkään arvostettuja tai hyviä, mutta jengi on vaan kaivellut niistä ne "made in Japan" tekstit esille ja ovat keksineet väittää niitä japanin vintageksi. Sen sijaan Yamaha, Ibanez, etc. toivat markkinoille todella huippuluokan vehkeitä jotka kestävät vertailun vielä tänä päivänä mihin tahansa ja aiknaan pyyhkivät lattiaa ylihintaisilla amerikan serkuillaan.

hallu: Eiköhän se kuuluisa Japan vintage käsitä lähinnä niitä soittimia, jotka eivät alkujaankaan olleet mitään erityisen halpoja. Seitkytluvun huonomaineiset fenderit esimerkiksi olivat kalliita ostahinnaltaan, mutta silti niissä oli valmistusvirheitä sekä huonoja materiaaleja esimerkiksi se kammottava straton tinatremolo oli melko surkea esitys. Ei nuo Mayat, Rockyt sun muut räpellykset olleet omanakaan aikana mitenkään arvostettuja tai hyviä, mutta jengi on vaan kaivellut niistä ne "made in Japan" tekstit esille ja ovat keksineet väittää niitä japanin vintageksi. Sen sijaan Yamaha, Ibanez, etc. toivat markkinoille todella huippuluokan vehkeitä jotka kestävät vertailun vielä tänä päivänä mihin tahansa ja aiknaan pyyhkivät lattiaa ylihintaisilla amerikan serkuillaan.
 
Mulla oli joskus seitkytluvun Ibanez Rickenbacker basso joka oli todella hyvä.
Myin soittimen eräälle kaverille, jolla oli original Rickenbacker ja hän kehui Ibanezia jopa Rikua paremmaksi.
 
Mutta noita paremman luokan Japanin pelejä ei kuitenkaan ole ihan kauheasti liikenteessä, jos vertaa siihen paljonko niitä oikeasti huonoja Japanin ritsoja oli joskus kasarilla käytettynä ja on tänäkin päivänä.
Mulle tulee jostain syystä Japanin vintagesta mieleen ensimmäisenä ne kurahuonot Maya, Hondo, Cimar, Marchis jne mieleen kun ne soittimet oli just niitä, mitä oli minun kaveripiirissä ensimmäisenä kitarana joskus kasarin alussa. Huonoja japanilaisia oli joka paikassa ja erittäin harvoin näki kenelläkään mitään oikeasti laadukasta Japanin tuotetta.
Varmaan siihen vaikutti se, että jos joku osti laadukkaamman kitaran, niin sitten ne oli merkiltään monesti amerikkalaisia Gibson ja Fender kitaroita.
Kasarin puolivälissä alkoi sitten tulemaan enemmän Ibanez, Charvel, Kramer jne, jotka oli silloin moderneja vaihtoehtoja perinteisille jenkkisoittimille ja silloin taas Japanin soittimet oli kysyttyjä.

mpekkanen:
Mulle tulee jostain syystä Japanin vintagesta mieleen ensimmäisenä ne kurahuonot Maya, Hondo, Cimar, Marchis jne mieleen kun ne soittimet oli just niitä, mitä oli minun kaveripiirissä ensimmäisenä kitarana joskus kasarin alussa. Huonoja japanilaisia oli joka paikassa ja erittäin harvoin näki kenelläkään mitään oikeasti laadukasta Japanin tuotetta.
Varmaan siihen vaikutti se, että jos joku osti laadukkaamman kitaran, niin sitten ne oli merkiltään monesti amerikkalaisia Gibson ja Fender kitaroita.
 
Oh, täällä on kiinnostavaa keskustelua Japan vintagesta.. ;) Laitanpa minäkin "my 2 cents" tässä joutessani peliin..alaa harrastaneena. Ihan ensittäin täytyy tuosta Hondo-merkistä todeta, ettei se ole japsi, vaan, yllätys yllätys "Hondo was an American guitar company and brand owned by IMC", Toki ne valmistettiin Koreassa, Samickin tehtaassa. Ainoastaan myöhemmät (mutta vähälukuiset) Hondo II Professionalit teki Japanissa Tokai Gakki. Eli ne on Tokaita, noin isossa kuvassa. :p
Mutta toki, jokainen valmistaja, jakelija ja brändin omistaja Japanissa tuossa 70-luvulla teki ja teetti eri hintaluokissa (ja myös eri alamerkeilläkin) soittimia laidasta laitaan, hinnaltaan ja myöskin siis laadultaan. Halvoista "entry level" soittimista sitten sinne laadukkaampaan päähän. Hoshino/Ibanezilla oli tuo Cimar (by Ibanez) vaikkapa. Itselläni oli joskus Marchis näköispainos LP:stä eikä hassumpi ollutkaan se. Marchis oli noita ns. "isännättömiä" brändejä, joitten valmistaja on historian hämärään kadonnut...
Jokaiselta jakelijalta tuossa 60-luvun lopuilta 70-luvun puolille pitkälti tuppas toki tulemaan etupäässä sitä huokeamman malliston peliä kun kysyntää oli juurikin noille edullisemman pään vehkeille.
Jos soittaja esmerkiks halusi tuollasta hinnakkaampaa soitinta -78, ja piti valita ottaako PSO:n Gibson LP Deluxen vaiko Levytukun kalliimman Ibanez 2622 Artistin, niin kuinkahan tuo mahtoi mennä.. Vähän tuonkin vuoksi noita japsien kalliimpia keppejä on niukemmin ns. "Suomi-kitaroina" Ja hei, toki tuo Hoshino/Ibanez 70-luvun puolivälin kieppeissä oli tuon arvonimensä "King of the Kopies" ansainnut. Elikkä valintaan saattoi tuokin "mainehaitta" vaikuttaa. Ja ulkoisilla mailla soittajat tuolta pohjalta nimittivät keinonahkaisia housujakin nimellä "Ibanez pants" noin kevennyksenä.

Juu, vanhat Jabanezit olivat kyllä hienoja. Kannattaa huomioida myös se, että esimerkiksi Maya oli täyttä kuraa mutta El Maya oikea soitin.
 
Vaikka nyt kaupasta saa ihan hyviä kiinalaisia, ostan mieluummin vanhan Japanin tuotteen, kuin tuen nykymenoa. Löysin Roadsterin 290 löröllä. On kuivat puut ja pintaruvista huolimatta oikein hyvä soitin. Tarkoituksena ostaa maalia joku päivä.

fox: Oh, täällä on kiinnostavaa keskustelua Japan vintagesta.. ;) Laitanpa minäkin "my 2 cents" tässä joutessani peliin..alaa harrastaneena. Ihan ensittäin täytyy tuosta Hondo-merkistä todeta, ettei se ole japsi, vaan, yllätys yllätys "Hondo was an American guitar company and brand owned by IMC", Toki ne valmistettiin Koreassa, Samickin tehtaassa. Ainoastaan myöhemmät (mutta vähälukuiset) Hondo II Professionalit teki Japanissa Tokai Gakki. Eli ne on Tokaita, noin isossa kuvassa. :p
Mutta toki, jokainen valmistaja, jakelija ja brändin omistaja Japanissa tuossa 70-luvulla teki ja teetti eri hintaluokissa (ja myös eri alamerkeilläkin) soittimia laidasta laitaan, hinnaltaan ja myöskin siis laadultaan. Halvoista "entry level" soittimista sitten sinne laadukkaampaan päähän. Hoshino/Ibanezilla oli tuo Cimar (by Ibanez) vaikkapa. Itselläni oli joskus Marchis näköispainos LP:stä eikä hassumpi ollutkaan se. Marchis oli noita ns. "isännättömiä" brändejä, joitten valmistaja on historian hämärään kadonnut...
Jokaiselta jakelijalta tuossa 60-luvun lopuilta 70-luvun puolille pitkälti tuppas toki tulemaan etupäässä sitä huokeamman malliston peliä kun kysyntää oli juurikin noille edullisemman pään vehkeille.
Jos soittaja esmerkiks halusi tuollasta hinnakkaampaa soitinta -78, ja piti valita ottaako PSO:n Gibson LP Deluxen vaiko Levytukun kalliimman Ibanez 2622 Artistin, niin kuinkahan tuo mahtoi mennä.. Vähän tuonkin vuoksi noita japsien kalliimpia keppejä on niukemmin ns. "Suomi-kitaroina" Ja hei, toki tuo Hoshino/Ibanez 70-luvun puolivälin kieppeissä oli tuon arvonimensä "King of the Kopies" ansainnut. Elikkä valintaan saattoi tuokin "mainehaitta" vaikuttaa. Ja ulkoisilla mailla soittajat tuolta pohjalta nimittivät keinonahkaisia housujakin nimellä "Ibanez pants" noin kevennyksenä.
 
Onhan noihin omiin huonoihin kokemuksiin edullisemmasta Japanin vintagesta vaikuttanut sekin, että mun kavereilla nämä kyseiset kitarat oli usein isoveljen ja sukulaisten vanhoja. Lojuneet ullakolla ja ties missä, niin kaulan ja tallan säädöt oli usein aivan kamalat ja kun soitinta jossain äkkiä kokeili, niin ei siitä kyseisistä syistä löytynyt mitään hyvää sanottavaa, kun ei vireessäkään yleensä pysyneet.
Mulla oli lainassa joskus kasarin puolivälissä yksi Hondon Les Paul vai Hondo 2 ja en tiedä, missä oli tehty, mutta se oli ainakin ihan paskoissa säädöissä. Ei soinut joka nauha ja muutenkin painava kitara, etten tykännyt. Myöhemmin oli mulla kanssa yks toinen Hondo 2 strato, jota ainakin luulin japanilaiseksi. Sekin paaaaljon huonopi kuin tämän päivän satasen kiinalaiset. Kaikki osat täyttä kuraa ja body jotain puupuristetta. Ei voi verrata miltään osin Japanissa nykyään tehtyyn Tokai TST-50 kitaraan, jollainen minulta nyt löytyy.
Kaverilla ja minulla itsellä oli myös Maya SG ja jazzbasso soittimet ja niistäkään ei hyvää sanottavaa oikein tahtonut löytää. Kaikki osat kummassakin ihan surkeita.
Yhdellä kaverilla oli pulttikaulainen Marshis tele ja siinä oli kaula paksumpi kuin sen body. Todella tuhti kaula ja ihan paska kaikin puolin. Huonot koneistot, umpi surkea talla ja aivan aneminen mikki. Ei ollut kuin yksi mikki ja sekin oli ihmeellisesti keskelle.
Eikä tuossa ole kuin kaikista huonoimmat kokemukset Japanin vintagesta. Yhden huonon Cimarin SG:n muistan kanssa.
 
Ikävä kyllä, mutta noita huonoja kitaroita näkyy torilla paljon enemmän vieläkin ja niitä mainostetaan Japanin vintagena. Ne oikeasti hyvät Ibanez, Yamaha jne kitarat on aika harvinaisia...

LaXu: 1970-luvun soittimia yritetään myydä arvopeleinä
 
Niinhän niitä yritetään. Aika onnetonta meininkiä mun mielestä, kun otetaan huomioon se laadun hirvittävä heittely niinä aikoina.
 
Mutta kyllä silloinkin sentään jotain hyvää tehtiin. Esim. CBS:n humbucker-Telet ja Norlinin Lespat painavat kyllä usein keskikokoisen neutronitähden verran, mutta tiukoilla mekaanisilla toleransseilla työstettyinä ja kunnolla kasattuina ne ovat silti mun mielestä hyviä kitaroita kaikki, koska niissä on sellainen ihan oma raffirokjuttunsa jota ei oikein mistään muusta löydy - ja KYLLÄ, niitä hyvin tehtyjä yksilöitä ON olemassa, kun vain odottaa rauhassa että natsaa kohdille. Ja kun se passeli löytyy, niin siinähän ei enää muuta tarvita kuin oma näkemys, röyhelöpaita auki napaan asti ja kokaiinilusikka kaulaketjuun roikkumaan, ja sitten ei kun rägänen rogänsrol raigaamaan!

Juurikin näin kuten tuossa edellä. Fenderin Telecaster Custom sieltä 70-luvun alta puolenvälin on koko lailla premium soitin edelleen. Myöskin Gibsonin L5-S, jollaisella oli mukava jonkin aikaa soitella ja sellainen omistaa, kunnes alkoi wanha suola janotella ja piti hommata Gibson ES355 TD SV 1976, pari vuotta vanhempi kuin se 1978 mikä mulla oli muutama vuosi sitten. 1976 on parempi. Ja olihan se 1978:kin soitettava peli, mutta sen muotoilu pisti silmään, kun niitä sarvia oli jotenkin kavennettu, sekä mikrofonit eivät olleet niin hyvät kuin tuossa 1976:ssa ja olipa ilmeisesti elektroniikkaakin sorkittu jonkun toimesta kun mikrofonit eivät keskiasennossa olleet käännetyssä vaiheessa ja sattui muuta mielenkiintoista tulemaan vastaan. 70-luvun Fendereistä on kokemuksia myös sieltä 70- luvulta aivan kuranttien soitinten parissa puuhastellen bändi- ja kotisoitteluita. 1972 Oympic White Stratocaster, 1975 Telecaster Deluxe. 80- luvun alkuun Gibsonilta Les Paul Heritage Series 80 Les Paulit Standard ja Elite ja sittemmin Gibson 1973 Les Paul Custom , jotka olivat Norlin aikakautta ja oikein soivia pelejä, Gibson ES335 Blonde Dotneck -82 oli myös Norlin reissue ja todella hyvä sellainen. Kaikille vuosikymmenille mahtuu loistavia, hyviä ja ei niin hyviä - brändistä riippumatta. Pitää vaan poimia ne timantit sieltä testaamalla ja vielä kerran testaamalla. On tullut halvempiakin kitaroita testailtua sen verran, että ne erot kalliimpiin ovat tulleet hyvin esille materiaaleissa - niin hardware, sähköt kuin puutkin, säätämisen mahdottomuutena johtuen rakenteen virheellisyyksistä ym ym. Sen huomaa testaillessa kun se hyvä, hyvin soiva osuu käteen. Vähän askarruttaa pitäisikö testata pari Epiphonen Gibson Custom Shopin kanssa yhteistyössä tekemää kitaraa: Epiphone IGC 1959 ES-355, Cherry Red ja Epiphone Jeff Beck Oxblood 1954 Les Paul, Oxblood.

oiskohan vähän niin että kun puhutaan noista 70-80 luvun kitaroista, niin jos ne edelleen on olemassa, niin ne ei ole niitä mallisarjan huonoimpia yksilöitä, ellei nyt sattumoisin ole joku vinttilöytö... Ne huonot lienee joko poltettu jo tai korjattu sitten.

korvaoo: oiskohan vähän niin että kun puhutaan noista 70-80 luvun kitaroista, niin jos ne edelleen on olemassa, niin ne ei ole niitä mallisarjan huonoimpia yksilöitä, ellei nyt sattumoisin ole joku vinttilöytö... Ne huonot lienee joko poltettu jo tai korjattu sitten.
 
Näin mäkin vähän luulen. Omani olen korjannut/korjauttanut, vaikka alkujaan ostin sen kasarin alussa kitarapajalta, ja sanoivat kertaalleen oikeisseensa kaulan siitä. Omat korjaukset ovat olleet sen paskan tremolon vaihtaminen kunnolliseen (tein itse), uusi satula ja nauhat (Heidi Meri musafasulla teki duunin, kehui kyllä sen teettäneen sen verran paska skitta :-D. Mutta pisti sen soimaan kyllä viimeisen päälle) ja lopuksi sähköt. Eli ei tuossa ihan paljoakaan ole alkuperäistä jäljellä kuin puut, maalit ja virityskoneisto...... ja hihnatapit :-D.
 
Olen muutamaa seitkytlukulaista stratoa ja gibssonnia käpistellyt ja ei niissä kyllä ollut minkäänlaista ongelmaa havaittavissa. Aikalailla järeämpää tekoa ovat kuin nämä nykykitarat (mie piän, mutta onhan ne painavia ja joitakuita se haittaa).

No mulla oli aikoinaan kaksi -69 Stratoa ja yksi -74 hardtail samaan aikaan, eikä se seiskanelkku kyllä laadultaan ollut yhtään sen huonompi kuin ne kuuskönttisetkään. Joo joo, oli tietysti kolmen ruuvin kaulakiinnitys ja tiltti, mutta mitä sitten, koska kaulan kolo oli niin tiukkaan leikattu ettei sinne mennyt edes paperiarkki väliin ja koko toosakin täten aivan stabiili? Se 3-bolt kun toimii sinänsä aivan yhtä hyvin kuin vanha neliruuvinenkin, jos vain koneistus- ja työstötoleranssit ovat kunnossa eikä missään ole liikaa välystä.
 
Eli kyllä niissäkin on hyviä, josko tosin Strato kärsi 70-luvun edetessä ja laadun pasketessa mun mielestä ehkä Fenderin mallistosta kaikkein eniten. Eli silläkin on väilä että ovatko kyseessä vaikkapa -73 Stratikka ja vastaava -79, koska näistä kahdesta se seiskakolmonen on todennäköisemmin laadukkaammin tehty ja soivempi kitara.

msalama: No mulla oli aikoinaan kaksi -69 Stratoa ja yksi -74 hardtail samaan aikaan, eikä se seiskanelkku kyllä laadultaan ollut yhtään sen huonompi kuin ne kuuskönttisetkään. Joo joo, oli tietysti kolmen ruuvin kaulakiinnitys ja tiltti, mutta mitä sitten, koska kaulan kolo oli niin tiukkaan leikattu ettei sinne mennyt edes paperiarkki väliin ja koko toosakin täten aivan stabiili? Se 3-bolt kun toimii sinänsä aivan yhtä hyvin kuin vanha neliruuvinenkin, jos vain koneistus- ja työstötoleranssit ovat kunnossa eikä missään ole liikaa välystä.
 
Eli kyllä niissäkin on hyviä, josko tosin Strato kärsi 70-luvun edetessä ja laadun pasketessa mun mielestä ehkä Fenderin mallistosta kaikkein eniten. Eli silläkin on väilä että ovatko kyseessä vaikkapa -73 Stratikka ja vastaava -79, koska näistä kahdesta se seiskakolmonen on todennäköisemmin laadukkaammin tehty ja soivempi kitara.
 
Aamen tälle. Oliko se sun - 74 natural? Mulla on täysin kuvaukseen sopiva.

p130: Oliko se sun - 74 natural?
 
Oli erittäin nasta kellastunut Blonde. Se oli eri hauska, hyvä ja hyvin soiva skeba, jonka hävittäminen vituttaa aivan siinä kuin niiden kuuskönttistenkin. No laulaen tulee, viheltäen menee...

msalama: Oli erittäin nasta kellastunut Blonde. Se oli eri hauska, hyvä ja hyvin soiva skeba, jonka hävittäminen vituttaa aivan siinä kuin niiden kuuskönttistenkin. No laulaen tulee, viheltäen menee...
 
Hyviä on tehty ainakin kaksi. Jos meidän jutut kelpaavat todisteeksi.
 
Aivan helvetin huono S8-sarjanumeroinen strato oli joskus myös. Oli halpa ja ostin testaamatta. Kaiken voodoon tekemisen jälkeenkun jäljellä oli huonot puut ja huono soitin. Omani sain ongelmitta silti pois, vaikka ostaja testasi ;/

p130: Aivan helvetin huono S8-sarjanumeroinen strato oli joskus myös
 
Samoin mulla hetken aikaa yksi S9, joka kuulosti riivinraudalta ja painoi aivan saatanasti. Oli natural fenkun siihen aikaan käyttämillä mustilla muoviosilla eli näyttikin typerältä, eikä se mulla sitten kauaa ollutkaan. Se tuli jossain vaihtokaupassa aika pienellä vaihtoarvolla ja samanlaisessa sitten lähtikin parin kuukauden päästä, eikä ikävä jäänyt koska päällimmäinen vaikutelma vehkeestä oli helvetinmoinen kömpelyys niin soittaessa kuin katsellessakin.
 
Niin ja tietenkin laitoksessa oli vielä about puoli senttiä muovilakkaa koko muun komeuden päällä paskuusvaikutelman maksimoimiseksi :D Mua ei paksukaan polyesteripinta hyvässä kitarassa haittaa koska näppikitkaa se ei mulle tee, mutta pisteenä iin päälle se tässä kyllä kruunasi koko tekeleen surkeuden jokseenkin täydellisesti. Joten terve menoa, eikä takaisin ole tulemista edes kahvirahoilla!

https://muusikoiden.net/tori/ilmoitus/2036817
 
Toki kitara on malliltaan erittäin poikkeuksellinen, mutta kun loistavaa käsityötä tehneen soitinrakentajan nimeä ei mainita ollenkaan on 2500 euroa aika kova pyynti. Se on mielestäni tällaisessa käsityöläiskitarassa se merkittävin juttu, ei niinkään se mikäli toinen tuntemattomaksi jäävä ammattikitaristi on kehunut soitinta. Mulla on käsitys, että ainoastaan muutaman erittäin tunnetun suomalaisen soitinrakentajan kepit on käytettynä yli paritonnia. Heidänkin tuotoksissaan käytetyn hinta yleensä putoaa sen mukaan mitä oudompaa mallia on ostaja halunut teettää.