Kitarat: kitarakamat ›

Itsellä ja kavereillani on ollut ja on edelleen stratoja, telejä, Gibsoneita jne...
 
Tuossa tuli minusta aika hyvä juttu, äsken. Eli aika monesti ne hyvät vehkeet paljastuvat käytön ja ajan kanssa hyviksi.
 
Tunnen monta kaveria jotka ovat pienestä asti halunneet, vaikka telecasterin (tai Staratocasterin kun on tämä ketjun aihekin) ja kun soitin on uutena monesti ostettu ja vaivalla säästetty niin sitä ei ole heti myyty. Kuitenkin monelle se ei ole ollut ihan ensimmäinen kitara, mutta usealle selkeästi se kallein tai laadukkain mitä on koskaan ollut. Sitten on saattanut mennä useita vuosia, että aina kun tulee stratoa vastaan niin sitä verrataan omaan ja joku olisi monesti paremmin siinä toisessa kuin omassa.
On tietysti sellaisiakin kavereita, jotka sitten vaihtavat aina "parempaan" ja monesti näillä niitä kitaroita vaihtuu tiuhaan ja rahaa menee. Hyviä soittimiakin kyllä on, mutta jatkuvasti pitäisi olla parempia kitaroita ja on jossain joku joka on aina omaa hieman parempi.
Kuitenkin nämä tyypit, jotka sen ensimmäisen straton/telen pitävät, eivätkä lähde tähän vaihtorumbaan ovat kymmenien vuosien päästä kasvaneet niin siihen omaan soittimeen ettei ne myy tai vaihda sitä mihinkään. Siitä on tullut kitara jonka kanssa on eletty ja opittu mihin se taipuu ja miten se toimii.
 
Itse olen huomannut niin kitaroiden ja vahvarien kanssa ihan saman asian. On tietenkin laitteita joista voi sanoa jo kokeilematta, ettei ole minun juttu. On myös soittimia ja laitteita joista tietää pienellä kokeilulla ettei ole itselle tarpeellinen.
 
Kuitenkin jos on soittanut vuosia vaikka Les Paulilla ja on hommaamassa stratoa niin ei sitä kyllä ihan muutamassa minuutissa huomaa onko kitara itselle sopiva. Jos uudesta kitarasta täytyy saada sama soundi kuin kaikilla muillakin soittimilla jota jo on, niin silloin en oikein käsitä miksi pitää uutta ja erlaista edes hankkia.
 
Stratoissa ja monissa muissakin kitaroissa on monenlaisia kauloja ja se on aivan ymmärrettävää ettei kaikki tunnu kaikkien käteen yhtä hyviltä. Itselläkin on useita soittimia joiden kaulat ja soundi on täysin erilaisia, mutta silti ne toimii täysin. Kitaroita on kuitenkin nykyään mistä valita ja voihan niitä myös teettää tilauksesta, mikäli siihen on tarvetta.
 
Soittimien, niiden hyvienkin, kanssa on vaan opittava elämään ja soitettava niillä. Yleensä kaikki soittimet paranevat soittamalla ja iän myötä niistä tulee yleensä myös parempia.
Muutoin se menee siihen jatkuvaan vaihtorumbaan ja siinä saattaa jäädä koko soittaminen toiseksi. Itse en ole kyllä paras ketään tuomitsemaan, kun on kanssa tullut kokeiltua monenlaisia. Nyt on soittimia liiaksikin asti ja onneksi olen muutamista ylimääräisistä päässyt eroon. Silti itseltäkin löytyy sellaisia soittimia jotka ovat olleet aikoinaan hyvinkin lähellä päätyä vaihtoon/myytäväksi. Samat soittimet eivät kuitenkaan ole enää myynnissä :)

Plussa mpekkasen näkemykselliselle kirjoitukselle. Hienoa, että viimeaikoina on näkynyt kokeneiden kitaristien pidemmänpuoleisia asiapitoisia kirjoituksia.

mpekkanen: Itsellä ja kavereillani on ollut ja on edelleen stratoja, telejä, Gibsoneita jne...
 
Tuossa tuli minusta aika hyvä juttu, äsken. Eli aika monesti ne hyvät vehkeet paljastuvat käytön ja ajan kanssa hyviksi.
 
..............................
 
.............................
 
Soittimien, niiden hyvienkin, kanssa on vaan opittava elämään ja soitettava niillä. Yleensä kaikki soittimet paranevat soittamalla ja iän myötä niistä tulee yleensä myös parempia.
............................:)
 
Plussaa ihan hemmetin hyvästä kirjoituksesta, jonka allekirjoitan aivan täpöllä. En lainannut koko tekstiäsi, vaan nuo kohdat joissa tuo asia kiteytyy aivan loistavasti. Justiinsa noin se menee, että soittakaa niitä soittimianne:-). Se on kaikkein tärkeintä.
 
Itselläni oli juuri noin kuten mpekkanen sanoi eli unelmoin Fender stratokasterista ja kun sain sellaisen ostettua, niin tiesin jo ennen ostamista ettei kitara enää siitä parane. Se oli kelvannut jo niin monille koville jätkille, että se kelpaa minullekin. Nyt minulla on liikaa kitaroita ja olen vuosien varrella monia soittanut ja vielä useampaa koittanut. Yhä tänään kolkytvuotta myöhemmin voin sanoa, että se ensimmäinen ostamani strato on hyvä eikä kitarat siitä parantuneet.

Mulla on Fender Stratocaster American Standard Olympic White. Ollut vuodesta 1997.
 
Mikit on vaihdettu. Tallassa Dimarzio FastTrack2 ja tallassa GL Duncan "kiljuva demoni." Molemmat tallamikkejä siis, eri tehoisia ja eri valmistajien tekemiä.
 
Olen myös välissä omistanut mm. Gibson LP stuodion vm 1993, myin pois, koska olen strato miehiä.
 
Fenderin Stratossa tuo Vibrakampi pelaa loistavasti melkein kuin floyd rose mutta eihan niin äärimmilleen, enkä muutenkan pidä floydeista, sori.
 
Omistan kyseisen Fenderin lisäksi ESP Vintage Plus Stratocasterin Duncanin isotehoiilla mikeillä.
 
Erot näiden Fenderin ja vanhan ESP standardin välillä ovat niin pienet etten osaa sanoa kumpi on parempi...
 
Klo on 05.44

Vaihdoin blokit takaisin, eli Tokaihin alkuperäinen ja Fenderiin teräksinen. Punnitsin samalla blokit ja Tokain oma painaa 228 g ja Fenderin 235 g.
 
Fenderistä kulahti Elixirit ja ylä-e meni poikki, joten eipä pystynyt enää vertailemaan. Nyt Tokai on paljon parempi Fenderiin verrattuna, kitaroiden ero on siis paljon suurempi ja selkeämpi, mitä ennen vaihtoja. Pitäisi aina pistää uudet kielet, kun tällaisia testejä tekee.
 
Enpä tiedä. Kyllähän Tokaista hieman taisi kadota jonkinlaista kirkkautta teräsblokin myötä. Ehkä jonkin tyyppistä selkeyttäkin, mutta toisaalta soundi oli ehkä jollain tavalla vähän 'ohuempi' teräsblokilla. Aika vähäisiä olivat erot, enkä pysty varmaksi sanomaan, onko Tokai parempi omalla vai halpisteräsblokilla. Kunnon EKT:lla tai Callahamilla ero olisi varmasti selkeämpi. Mielestäni magneettikin otti aika vaisusti kiinni tuohon teräsblokkiin.
 
Mutta en tiedä, viitsinkö tilata Callahamia (tarkoitus oli ostaa blokin lisäksi myös koko muu tallasysteemi) näiden kokemusten perusteella. Pitää nyt miettiä. Kyllähän se edelleen kiinnostaa ja olisihan se varmasti parempi kuin tuo halpis. Käytettynä voisin ostaa, mutta uutena vähän arveluttaa...
 
Fenderin AVRI on kyllä kiistatta parempi kuin kumpikaan näistä. Hyvät mikit siinäkin, mutta ehkä kaipailisin hieman erityylistä soundia...

Laulava Kylätohtori: Mutta en tiedä, viitsinkö tilata Callahamia (tarkoitus oli ostaa blokin lisäksi myös koko muu tallasysteemi) näiden kokemusten perusteella. Pitää nyt miettiä. Kyllähän se edelleen kiinnostaa ja olisihan se varmasti parempi kuin tuo halpis. Käytettynä voisin ostaa, mutta uutena vähän arveluttaa...
 
Toisaalta, kun se Tokai kerran on pitopeli niin samahan siihen on panostaa. :)
 
Fenderin AVRI on kyllä kiistatta parempi kuin kumpikaan näistä. Hyvät mikit siinäkin, mutta ehkä kaipailisin hieman erityylistä soundia...
 
Älä vaan mene AVRIa hukkaamaan, se harmittais. Tuskin tuohon rahaan löydät enää yhtä hyvää vaikka miten etsisit. Vaihda ennemmin mikit, minkälaista soundia kaipaat siitä?

Gabe: Toisaalta, kun se Tokai kerran on pitopeli niin samahan siihen on panostaa. :)
 
No tämä. Vaikka AVRI soi akustisesti ja sähköilläkin hienommin, niin ei se ero suuri ole. Ja särösoundeilla vieläkin pienempi. Ja kun Tokain soundi iskee muuten todella kovaa, niin eipä tuolla erolla mitään todellista merkitystä ole. Se, minkä Tokai häviää kitaran absoluuttisen ominaissoundin täydellisyydessä, se voittaa subjektiivisessa soundissa monin verroin takaisin. Vähän kuin kuuntelisi helvetin hyvää musiikkia aavistuksen huonommista stereoista tai huonompaa musiikkia aavistuksen paremmista stereoista... :)
 
Älä vaan mene AVRIa hukkaamaan, se harmittais. Tuskin tuohon rahaan löydät enää yhtä hyvää vaikka miten etsisit. Vaihda ennemmin mikit, minkälaista soundia kaipaat siitä?
 
Totta kyllä. Vaikka olen vintagemikkien ystävä, niin hieman ovat liian tehottomat särösoundeilla. Jotain Fenderin mikkejä siinä voisi testata, niin ei olisi ihan niin kerettiläistä alkaa vaihtamaan. Esim Pure Vintage '65 -mikkejä, jos olisivat vähän tehokkaammat. Ainakin näiden mikkien perusteella uskallan olettaa Pure Vintage -sarjan mikit melko lailla laadukkaiksi...
 
e. Luulen, että japsistrato menee myyntiin. Se on varsin kelpo yksilö sekin, eikä alkuperäismikit ole missään tapauksessa huonot. Olisihan tuo kiva pitää itsellä, mutta ollaan taas tilanteessa, että kaikkea ei voi pitää. Kivahan kaikkea on ostella ja helposti niille keksii kuviteltuja käyttötarkoituksia, mutta pidemmän päälle jäävät käyttämättä ja liika tavara aiheutta vain ahdistusta...

Mukava huomata, että näitä minun jorinoita jaksaa joku lukea :)
 
Itsellä oli ensimmäinen kitara Landola C21 jonka sain jouluna 82 tai 83. Jo sitä ennen olin kauan halunnut kitaran jostain. Kun akustisen sitten vihdoin sain, niin se oli sitten menoa. Siitä meni kyllä todella kauan, että juurikaan muusiikiksi sanottavaa tulosta tuli :)
 
Kuitenkin se miksi kirjoitan tähän Stratocaster ketjuun on se, että ensimmäinen sähkökitarani oli Staracastar kopio. Musta, vaahteraotelautainen ja valkoisella pleksillä.
Kitaran saamiseksi minulta meni noin kaksi vuotta. Silloin ei ollut mitään viikkorahoja ja soittimen säästämiseen joutui tekemään hieman töitä. Toiselta mummolta saatoin joskus saada muutaman kolikon, mutta ei mitään isompia rahoja. Käytännössä tämä tarkoitti sitä että keräsin pulloja ja kun paikkakunnalla, missä asuin ei ollut alkoa niin pullot piti varastoida ulos autokatokseen. Ne kuitenkin haisivat joten ne joutui kaikki pesemään ja ottamaan korkit ja rinkulat alkon pulloista pois. Muutaman kerran vuodessa käytiin muiden asioiden ohella sitten viemässä ne naapurikunnan viinakauppaan, joka on nyttemmin ollut kaupunki jo kohta 30 vuotta.
Lisäksi marjoja tuli kerättyä niin mustikkaa kuin puolukkaakin. Harmi vaan, että ne piti siivota ja ämpärillisestä siivottuja marjoja ei montaa kymmentä markkaa saanut. Hyvät marjapaikat olivat yli 10 kilometrin päässä+siihen metsässä keräily ja takaisin. Oli mentävä polkupyörällän kun ei ollut ikää mopoon, eikä sellaista ollut muutenkaan.
Pullojen keräämisessä joutui tekemään kanssa monesti yhtä pitkiä lenkkejä. Kesällä tosin leirintä-alueella, varsinkin juhannuksen aikoihin pulloja löytyi helposti. Nykyäänhän pulloja ei, onneksi, ole enää niin paljoa tienvarsilla eikä muuallakaan kuin ennen sotkemassa luontoa.
 
Eka stratoni maksoi 850 markkaa ja jos sitä suhteuttaisi tähän päivään niin voi sanoa, että nykyään saa huomattavasti parempia soittimia halvemmalla ja helpommin kuin silloin.
 
Nyt on sairauden tehneet sen, ettei sähköisillä enää niin soitella kun on bänditouhut jääneet ja ei muutenkaan oikein jaksa millään bensakuluilla/kaljapalkalla heitellä keikkaa. Varsinkaan kun ei tule muutenkaan juotua. Soittelen enimmäkseen akustisilla ja ensimmäinen Landolani on edelleen tallessa. On tosin sähköisiäkin soittimia joita en aio hävittää, mutta muuten olen melko tyytyväinen soittimiini. Tres kitaran haluaisin vielä jostain ja senkään ei tarvitse olla kauhean kallis. Minulla oli joskus sellainen, mutta se oli tehty normaalikokoisesta nylonkielisestä ja kielien väli oli, ainakin minulle, aivan liian suuri. Kitara oli siis sellainen, ettei sillä pystynyt soittamaan.
 
Se miksi kirjoitin tästä, on se että luulisin niin ettei nykyajan nuorilla ole enää pitkäjänteisyyttä tehdä mitään. Kaikki, jopa soittotaito, pitäisi saada heti. En kirjoita tätä, siksi että kehuisin itseäni, kun olen aikoinaan nähnyt vaivaa soittimieni eteen. Minusta vaan tuntuu, että jos nykyään jonkun pitäisi itse tienata soittimeen rahat niin aika monelta se kyllä jäisi.
 
Kitaroita tuli myöhemmin vaihdeltua parempiin niin että annoin vaihdossa vanhan ja maksoin käsirahan. Sitten sovittiin muutaman kuukauden maksuaika ja joka kuukausi lyhensin sovitun summan ja vasta sitten kun koko soitin oli maksettu niin sain kitaran. Tämä toimi todella monen liikkeen kanssa ja uskoisin, että näin voisi tänäkin päivänä tehdä jos haluaisi. Tietenkin pitää sitten olla jo toinen kitara, että on joku millä soitella kun odottaa ja maksaa sitä uutta.
 
Ensimmäinen kitara vaihtui hieman parempaan strato-kopioon ja maksoin väliä. Joten voi sanoa, että itsellä on ollut stratocasterilla aika suuri osuus siihen että soitin harrastus on jatkunut. Myöhemmin on ollut kyllä ihan oikeita Fendereitäkin, mutta monet hyvät sähkökitarat tuli laitettua myyntiin kun en enää voinut bänditouhuja harrastaa.
Miksipä sitä hyviä soittimia turhaan säilöisi.
 
Toivottavasti porukka jaksaisi soittaa enemmän ja muistaisi, että kyllä ne soittimet saa yleensä hommattua jos näkee vaivaa. Kaikki ei tapahdu heti ja nyt, mutta soittaminenhan on muutenkin juttu jossa opitaan uutta ja ei se kaikki voi heti tapahtuakkaan. Ainakaan itseltä ei tule harrastus loppumaan vaikka terveys sitä hieman rajoittaakin.
 
Kaikkea hyvää jokaiselle soittajalle :)

Laulava Kylätohtori: Tokai...
 
Fenderin AVRI on kyllä kiistatta parempi kuin kumpikaan näistä. Hyvät mikit siinäkin, mutta ehkä kaipailisin hieman erityylistä soundia...
 
Itse tyyppäsin eilen liikkeessä 7-8 eri Fenderin (usa ja meksiko) ja Squierin stratoa ja teleä ja kiistatta paras oli japsi Tokai, jonka kannoin myöskin kotiin ;)

Laulava Kylätohtori: Totta kyllä. Vaikka olen vintagemikkien ystävä, niin hieman ovat liian tehottomat särösoundeilla. Jotain Fenderin mikkejä siinä voisi testata, niin ei olisi ihan niin kerettiläistä alkaa vaihtamaan
 
Nämä "läskit viiskymppiset" vois olla sopivat:
 
http://www.thomann.de/fi/fender_fat … id=ce355171e0242bb28687b5be0dab4554

mpekkanen:
 
Se miksi kirjoitin tästä, on se että luulisin niin ettei nykyajan nuorilla ole enää pitkäjänteisyyttä tehdä mitään. Kaikki, jopa soittotaito, pitäisi saada heti. En kirjoita tätä, siksi että kehuisin itseäni, kun olen aikoinaan nähnyt vaivaa soittimieni eteen. Minusta vaan tuntuu, että jos nykyään jonkun pitäisi itse tienata soittimeen rahat niin aika monelta se kyllä jäisi.

 
Itsekkin jo 70-luvun lopulla soittoharrastuksen omin päin aloittaneena voin kyllä jakaa tämän huomion. Tunnen useammankin parikymppisen, jotka ihan kirkkain silmin ovat tulleet kysymään, että minkälainen akustinen kannattaisi ostaa, kun hän on katsellut youtubesta muutaman soitto-opetusviedon ja on nyt päättänyt alkaa opettelemaan kitaransoittoa, että voi sitten ensi kesänä sitten säestää itseään. Yleensä yhteistä näille on ollut se, että kyseessä on karaokesta innostunut naispuoleinen henkilö ja että soittoinnostus on kestänyt yleensä viikosta kuukauteen. Itseltä meni aikoinaan 3 vuotta ennen kuin sain aikaan minkäänlaista järkevää komppia ja nykynuoret kuvittelevat sen onnistuvan muutaman viikon treenin jälkeen.

PIM: Itsekkin jo 70-luvun lopulla soittoharrastuksen omin päin aloittaneena voin kyllä jakaa tämän huomion. Tunnen useammankin parikymppisen, jotka ihan kirkkain silmin ovat tulleet kysymään, että minkälainen akustinen kannattaisi ostaa, kun hän on katsellut youtubesta muutaman soitto-opetusviedon ja on nyt päättänyt alkaa opettelemaan kitaransoittoa, että voi sitten ensi kesänä sitten säestää itseään. Yleensä yhteistä näille on ollut se, että kyseessä on karaokesta innostunut naispuoleinen henkilö ja että soittoinnostus on kestänyt yleensä viikosta kuukauteen. Itseltä meni aikoinaan 3 vuotta ennen kuin sain aikaan minkäänlaista järkevää komppia ja nykynuoret kuvittelevat sen onnistuvan muutaman viikon treenin jälkeen.
 
Tämä on aika hauskaa toisaalta kun monikaan ei tunnu ymmärtävän(sellainen joka ei itse soita), ettei niin hyvää soittajaa olekkaan että olisi jo täysin valmis :)
Ainahan on jotain mitä voi treenata jos vain haluaa. Tietenkin voi myös jämähtää siihen vanhan tutun sahaamiseen, mutta jos haluaa kehittyä niin ei se oppiminen oikeastaan koskaan lopu. Aina on asioita joita voi tehdä paremmin jos vain jaksaa ja haluaa treenata.
Varmaan kaikki harrastus toiminta lähtee kuitenkin siitä ,että kyseinen henkilö on itse siitä kiinnostunut ja jaksaa nähdä vaivaa sen eteen. Tykkää siitä touhusta, vaikka siinä ei rahallisesti tai muutenkaan olisi niin järkeä.
 
Itsellekkin on tullut muutama ihminen, niin miehiä kuin naisiakin, kysymään, että jos voisin mitenkään opettaa heitä soittamaan kun heitä kiinnostaisi hieman oppia kitaran soittoa niin milloin sen voisin heille opettaa :)
 
Kyllä itsekkin voisin luotella monia taitoja ja ominaisuuksia joita olisi mukava osata ilman harjoittelua jos se vaan olisi mahdollista. Sitten voisi sanoa, että nyt osaan nämäkin asiat ja ranskalaisilla viivoilla listaus.....

mpekkanen: Itsellekkin on tullut muutama ihminen, niin miehiä kuin naisiakin, kysymään, että jos voisin mitenkään opettaa heitä soittamaan kun heitä kiinnostaisi hieman oppia kitaran soittoa niin milloin sen voisin heille opettaa :)
 
Näinhän se yleensä menee - joku opettaa ja joku oppii. Itseoppineitakin tietysti löytyy.

mpekkanen: .....................
 
Itsellekkin on tullut muutama ihminen, niin miehiä kuin naisiakin, kysymään, että jos voisin mitenkään opettaa heitä soittamaan kun heitä kiinnostaisi hieman oppia kitaran soittoa niin milloin sen voisin heille opettaa :)
 
Kyllä itsekkin voisin luotella monia taitoja ja ominaisuuksia joita olisi mukava osata ilman harjoittelua jos se vaan olisi mahdollista. Sitten voisi sanoa, että nyt osaan nämäkin asiat ja ranskalaisilla viivoilla listaus.....
 
Minulla itselläni on varmaan vähän samankaltainen soittajahistoria kuin teikäläisellä (tai ainakin ollaan tiemmä aloiteltu samoihin aikoihin samanlaisilla vehkeillä). Mulle kitaran soitto ei ole harrastus, vaan elämäntapa. Skitta on seurannut aina mukana elämän iloissa ja suruissa ja se on auttanut ymmärtämään ja tulkitsemaan maailmaa ja se on kuunnellut ja lohduttanut elämän iloissa ja suruissa ja laulanut mukana kun on laulattanut.
 
Eihän sellainen ihminen ymmärrä joka ei itse soita, eikä tarvitse ymmärtääkään. Toisinaan joku kyselee vinkkejä soittamisen aloittamiseen tai jopa vähän opetusta, mistä yleensä kieltäydyn kohteliaasti koska en osaa opettaa. Olen kuitenkin tyytyväinen jos on soittanut ja laulanut jossakin nuotiolla ja jengi haluaa itsekin opetella soittamaan, koska se kertoo että se oma soitto svengannut ja ollut rentoa ja pakotonta kun porukalle on syntynyt kuva, että tuohan on ihan helppoa.
 
Kyllähän nykyisin tulee monesti tunne, että eletään sellaisessa "dippailu" kulttuurissa jossa kokeillaan kaikenlaista ja hypitään harrastuksesta toiseen. En kuitenkaan usko, että se on koko kuva asiasta ja varmasti nykynuoret tuntevat ihan samanlaista intohimoa kuin meidän aikalaisemme tai isämme ennen meitä. Ihmisten sitoutuneisuus mihin tahansa näyttää vähentyneen. Avioliitot vaikuttavat lyhytikäisemmiltä ja aikaisempaa enemmän erotaan ja työsuhteet ovat muuttuneet lyhytaikaisiksi pätkätöiksi ja ihmisiltä edellytetään myös toisenlaista joustavuutta. Myös osaamista arvostetaan aikaisempaa vähemmän. Työmarkkinoilla saatetaan tietyissä rajoissa arvostaa jotakin "erityisosaamista" mutta muuten ihmisiltä edellytetään osaamista enemmän joustavuutta ja mukautuvaisuutta ja laaja-alaisuutta.
 
Toisaalta kun me olimme nuoria, niin oppiminen kesti kauemmin kuin nykynuorilla, koska tietoa ja opastusta ei ollut samalla tavalla saatavilla. Nykyisin on tiedon valtatiellä kaikki mahdollinen tieto koko ajan taskussa, niin kaheksankytluvulla sitä tietoa yritettiin etsiä paikallisesta nuorisokirjastosta ja edes musiikkia oli vaikea löytää saatika, että sen soittamiseen olisi ollut ohjeita, oli täyttä utopiaa. Musiikki piti ikäänkuin keksiä itse. Levyjä tai jopa radiota kuunnellen piti opetella soittamaan niitä kappaleita. Itselläni ei ollut edes kovin paljoa levyjä, niin tuli kuunneltua rock radiota (eläköön Jake Nyman) ja soitettua radiossa kuulemansa musiikin mukana jolloin kyllä oppi blokkaamaan tosi nopeasti niitä sointuja että ehti viimeiseen säkeistöön edes vähän soittamaan mukana:-). Kun levyjä oli niukasti niin itselleni kappaleiden opettelu oli tapa tallentaa niitä omaan päähän ja niiden laulaminen oli tapa kuunnella sellaista musiikkia jota ei ollut saatavilla:-D. Kun sen biisin hätäisesti miten kuten jostain radiosta opetteli, niin se alkoi elämään ihan omaa elämäänsä omassa pään sisässä ja usein huvittaa suorastaan vertailla sitä omaa tulkintaa siihen oikeaan kappaleeseen, niin erilaisia ne saattoivat olla.
 
Minun mielestä tämä nykyinen aika internetteineen on aivan mieletön rikkaus ja demokratian riemuvoitto johon lapsemme saavat kasvaa ja ammentaa ihmiskunnan kulttuurisesta kaivosta rikkauksia paljon isommalla lapiolla kuin itse saimme. Toisaalta nykypenskat joutuvat keksimään uudenlaisia tapoja olla luovia. Minusta tämä nykyisin käsillä oleva kulttuurimurros on aivan mieletön ihmiskunnan riemuvoitto ja pidän itseäni onnekkaana, että saan olla todistamassa sen alkuvaiheita.

"Mulle kitaran soitto ei ole harrastus, vaan elämäntapa. Skitta on seurannut aina mukana elämän iloissa ja suruissa ja se on auttanut ymmärtämään ja tulkitsemaan maailmaa ja se on kuunnellut ja lohduttanut elämän iloissa ja suruissa ja laulanut mukana kun on laulattanut.

Eihän sellainen ihminen ymmärrä joka ei itse soita, eikä tarvitse ymmärtääkään. Toisinaan joku kyselee vinkkejä soittamisen aloittamiseen tai jopa vähän opetusta, mistä yleensä kieltäydyn kohteliaasti koska en osaa opettaa. Olen kuitenkin tyytyväinen jos on soittanut ja laulanut jossakin nuotiolla ja jengi haluaa itsekin opetella soittamaan, koska se kertoo että se oma soitto svengannut ja ollut rentoa ja pakotonta kun porukalle on syntynyt kuva, että tuohan on ihan helppoa."
 
Hallulle plussa taas hyvästä kirjoituksesta.
 
Vaikka tämä kirjoittelu on hiukan karannut aiheesta, niin kyllä minusta tässä on ihan hyviäkin juttuja. Itse mietin kun silloin 80-luvulla ei ollut nettiä ja tabulatuuritkin tulivat vasta lähempänä 90-lukua niin soittamisen opettelu oli oikeasti aika toisenlaista kuin nykyään. Myöskään ihan kaikenlaista musiikkia ei tullut radiosta tai telkkarista puhumattakaan.
Nykyään on huomattavasti helpompaa tietokoneiden ansiosta opetella ja etsiä tietoa kuin ennen. Toisaalta TV antaa myös tosi-tv ohjelmillaan sellaista kuvaa, että julkisuuteen on päästävä hinnalla millä hyvänsä. Musiikissa se ei voi oikein tarkoittaa kuin tajuttoman hyvää soittotaitoa, mutta sekään ei enää ole riittänyt pitkiin aikoihin. Hyvät jazz ja kansanmusiikin soittajat eivät soi radioissa ja näy telkkareissa niinkuin iskelmä ja muu monikansallisesti sponsoroitu musa.
Jäljellä jää sitten joku muu keino päästä pinnalle. Siltäkään saralta ei oikein tahdo enää ihmeitä löytyä. On jo sekoiltu ja paljasta pintaa näytetty, ei niilläkään ihan loputtomasti myydä.
 
Onhan toki netissä kirjoittaminenkin harrastus, vaikka m.nettiin, mutta kuinka paljon siitä netistä on oikeasti hyötyä soittajalle.
5 miljardin raja ihmisiä meni rikki 80-luvun lopulla ja nyt on yli 7 miljardia. Soittimia myydään entistä enemmän ja hyviä soittajia on myös sen mukaisesti enemmän kuin koskaan ennen. Kuitenkin yha harvemmat tienaavat pelkästään soittamalla. Oikeasti Suomessa ei ole kovinkaan montaa bändia jotka elättävät itsensä pelkällä soittamisella. Siinähän on myös muutakin porukkaa bändin lisäksi ja enää ei ole sellaista kulttuuria, että oman paikkakunnan bändejä käydään katsomassa. Muutama kymppi lisää niin joka paikasta on järjestetty kyyditys jäähalliin ja siellä on sitten maailmanluokan tähtiä. Nekin voi katsoa netistä, jos ei jaksa/halua mennä itse paikalle. Tosin äänenlaadusta joutuu karsimaan, mutta näin se menee.
 
Kun sitten kotimaiset soittajat joutuu kilpailemaan näitä isoja nimiä vastaan niin aika harva siinä touhussa pärjää. Ikävä kyllä, tulevaisuus näyttää tältä osin huonommalta pienien ja aloittavien bändien kohdalla. Itse toimin joskus erään pienen kaupungin elävän musiikin yhdistyksessä ja kyllä siinä 7 vuodessa mitä siinä taisin mukana olla tuli selväksi ettei ketään kiinnosta oikein mikään. Töitä saa kyllä tehdä, mutta mitään kiitosta ei tule. Porukkaa ei tule katsomaan paikallisia ei naapuripitäjänkään orkestereja. Ei ainakaan siinä määrin, että tästä olisi yhdistykselle tai kenellekkään mitään hyötyä. Ei ainakaan rahallista.
 
Voi olla, että itse olen törmännyt sellaisiin "pipopäihin" jotka ei saa mitään aikaiseksi, mutta toisaalta nykyään käy tyhmemmällekkin aika nopeasti selväksi ettei missään tekemisessä ole rahallista järkeä. Nuorempana se vielä menee, mutta sitten kun tulee bändin jäsenille perhettä töiden lisäksi niin ei niitä keikkoja viitsi kukaan tehdä kalja ja bensaraha meiningillä.
Se ei asiaa paljoa muuta jos siihen päälle saa vaikka satasen tai kaksi. Kun sen summan jakaa ja laskee kaiken ajan joka on jostain muusta pois.
Näin ne orkesterit alkaa sitten pikkuhiljaa kuolemaan ja sähkökitarat muuttuu akustisiin ihan terveilläkin soittajilla.
 
Aika kauaksi ajautui strtocasterista, mutta eikös se ole nimensä saanutkin avaruusteeman mukaisesti :)
 
Toivottavaa olisi, että stratocasterit ja muutkin soittimet eksyisivät sellaisten kavereiden käsiin jotka tosissaan jaksavat ja haluavat soittaa ja etsiä uusia polkuja. Nyt eletään tosiaankin aika mielenkiintoisia aikoja ja ainakin aloittavilla soittajilla on paremmat mahdollisuudet saada tietoa, opetusta ja hankkittua helpommin ihan soitettavia soittimia kuin koskaan ennen.
Rahan vuoksihan ei tätä ole koskaan kannattanut tehdäkkään. Tosin siihen voi itse vaikuttaa paljonko pistää palamaan soittimiin ja silloin voi olla, että esimerkiksi strato on aika hyvä ja monipuolinen soitin monenlaiseen. Se ei myöskään maksa ihan älyttömiä, jos ei sitten itse hommaa kaikkein kalleinta.
 
EDIT: Laitoin Hallun tekstin tuohon alkuun, jossa siis kuitenkin se tärkein. Itselle on soittaminen ainakin terapeuttista touhua ollut aina ja näin tulee myös olemaan.

Nonni. Just vaihdoin kielet Fenderin stratoon blokkitestin jäljiltä. Putsasin vähän jne. joten säädöt, intonaatiot ym. olivat mitä sattuu. Rohkaistuin viimein kokeilemaan itse säätöjä, tosin ilman kaularaudan säätöä, mutta intonaatiot ja kielten korkeudet olivat lapsellisen helppoja säädettäviä. Ihme, ettei ole ennen tullut kokeiltua.
 
Pitää vielä huomenissa katsoa, jos kaularauta vaatii säätöä. Toden totta, kyllä jokaisen pitäisi nämä osata, vaikka sitten välillä veisikin ammattilaiselle vähän tarkempaan syyniin....
 
*huoh*

Laulava Kylätohtori: Nonni. Just vaihdoin kielet Fenderin stratoon blokkitestin jäljiltä. Putsasin vähän jne. joten säädöt, intonaatiot ym. olivat mitä sattuu. Rohkaistuin viimein kokeilemaan itse säätöjä, tosin ilman kaularaudan säätöä, mutta intonaatiot ja kielten korkeudet olivat lapsellisen helppoja säädettäviä. Ihme, ettei ole ennen tullut kokeiltua.
 
Pitää vielä huomenissa katsoa, jos kaularauta vaatii säätöä. Toden totta, kyllä jokaisen pitäisi nämä osata, vaikka sitten välillä veisikin ammattilaiselle vähän tarkempaan syyniin....
 
*huoh*
 
Hieno homma. :) Kyllä säädöt kuuluvat perustoimiin. Sitten kun siihen tulee tietty tatsi niin ei enää haluakaan viedä niitä muille räpellettäväksi. Itse vien soitinrakentajalle jos nauhoja pitää plaanata tai satulalle tehdä jotain. Ja aina vuoden parin välein käytän perus tarkastuksessa ja tarkemmassa syynissä.

Gabe: Hieno homma. :) Kyllä säädöt kuuluvat perustoimiin. Sitten kun siihen tulee tietty tatsi niin ei enää haluakaan viedä niitä muille räpellettäväksi. Itse vien soitinrakentajalle jos nauhoja pitää plaanata tai satulalle tehdä jotain. Ja aina vuoden parin välein käytän perus tarkastuksessa ja tarkemmassa syynissä.
 
Joo, tuolle tasolle olen minäkin nyt päässyt, eli säädöt joihin tarvitsee vaan väännellä ruuveja tms. onnistuu itseltä. Jos tarvitsee viilata tai hioa, niin sitten aion ainakin toistaiseksi luottaa ammattilaiseen. En viitsi tärvellä noita kauniita ja komeita soivia pelejä. Ja ajankäytöllisestikin niin on järkevämpää, ainakin niin kauan kuin Halla on melkein vieressä.

sustain65: Joo, tuolle tasolle olen minäkin nyt päässyt, eli säädöt joihin tarvitsee vaan väännellä ruuveja tms. onnistuu itseltä. Jos tarvitsee viilata tai hioa, niin sitten aion ainakin toistaiseksi luottaa ammattilaiseen. En viitsi tärvellä noita kauniita ja komeita soivia pelejä. Ja ajankäytöllisestikin niin on järkevämpää, ainakin niin kauan kuin Halla on melkein vieressä.
 
Jep, ja saahan se ammattimies nauhatyöt ja satulan tehtyä huomattavasti paremmin kuin mihin itse koskaan pystyisin. Ja tietty se aika ja vaiva mikä itseltä siihen tuhraantuisi, nytkin se aika on niin kortilla. Normaalit säädöt ym. on ihan rattoisaa puuhaa ja onnistuu muksujenkin kanssa.

Kuha: Nämä "läskit viiskymppiset" vois olla sopivat:
 
http://www.thomann.de/fi/fender_fat … id=ce355171e0242bb28687b5be0dab4554
 
Miten vertaisit niitä Fenderin CS '54:iin, Duncanin SSL-1:iin tai vaikka Fenderin 57/62:iin?
 
Helkkyykö puhtaat kuitenkin, vaikka ilmeisesti vähän tuhdimmat onkin?