Kitarat: kitarakamat ›

Jukka Häikiö: 2016 on siirtynyt odottamaan vuoroaan, muuttuakseen ehkä joskus vintageksi ja meistä muutamat ei sitä ole enää 50 vuoden jälkeen täällä todistamassa. Ainoo asia, jonka voin sanoa suurimmalla todennäköisyydellä faktana ja tää on hyvä pitää mielessä, jokainen päivä täällä, on arvokas tallustaa.
 
HYVÄÄ UUTTA VUOTTA JÄBÄT!!!
 
Kyllä mäkin näihin kinkereihin sen verran osallistun, että kiitän ja toivotan
 
HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE.

Åboensis: todellisuudesta vieraantunutta hölinää
 
Jätän sinut nyt juttelemaan itseksesi. Paipai.

LaMotta: Liittyykö 'vintageen' jonkinlainen ylimääräinen rahanpaska-attitude tai jotain?
 
Tuskin enempää kuin mihinkään muuhunkaan kalliiseen. Eiköhän suurin osa kuitenkin hanki laitteensa ihan käyttöön.

Pitäiskö noita edeltäviä viestejä lukea, ei kai...?
-
Kyllä se on sillä lailla että museovärkkien vuosilukuraja siirtyy ihan samalla tavalla kuin autojenkin.
 
Kun Jacksonilla tai ESP:llä on mittarisa 30 v, on se vintagea. Ihan sama mitä joku itseensä tyytyväinen Fender- tai Gibson -uskovainen väittää.
 
Vetäydynkin tästä väestönsuojaan säilykkeideni kanssa.
 
Hyvää uutta vuotta ja silleen ihan kaikille!

zedder: Pitäiskö noita edeltäviä viestejä lukea, ei kai...?
 
Sen verran tullu uutta vuotta juhlistettua etten edes mpekkasen novelliin ehdi paneutua.
Hyvää uutta vuotta kaikille!
Viestejä ei editoida, sen verran täytyy (päihtyneenäkin) ymmärtää mitä suoltaa. Eiksje??

LaMotta: .... nuoremmalle soittajasukupolvelle ..... Ne on kasvaneet esp, ibanez ja mitä lie soittokaman mukana.
 
Ei pelkästään nuoremmat. Vintage-ikäinen soittajakaan ei aina välttämättä soita vintage-kalustolla, vaan saattaa viehtyä noista uudemmista. Voin tarvittaessa antaa lausunnon :-)
 
Niin ja ... Hyvää Uutta Vuotta 2017 ! Huipulla tavataan :-)

zedder:..Ihan sama mitä joku itseensä tyytyväinen Fender- tai Gibson -uskovainen väittää.
 
Määrittelepä "itseensä tyytyväinen Fender-tai Gibson-uskovainen", mitä siihen vaaditaan.. =)

Näinpä, on tuota vintage-ikäistä laitetta ollut, vaffareita 60-ja 70-luvulta aika monta(Marshall, Vox, Fender, Hiwatt, etc...) keppejä 70-luvulta aika monta ja 1 kipponi vuodelta -65. Nyt ei ole yhtään, eikä tule, syy:Tuollaisista perinnehenkisistä vekottimista oon aina tykännyt, mutta mieluummin oon hankkinut ne silleen perinteitä kunnioittaen tehtyinä nykyversioina.
Myönnettäköön, että ehkä mäkin soittaisin ihan mieluusti jollain vanhalla Tellulla, jos siinä olisi jotain tolkkua hinnan puoleen, tuppaa vaan tuollaiset 60-luvun Telet olemaan "vähän" tyyriitä käyttökapineiksi.
Vaffareiden kohdalla on vähän toisin, mieluummin perinteitä mukaillen/kunnioittaen tehty nykypeli, ihan vaan kahdesta syystä, toinen on hinta ja toinen se, että 40-50 vuotta, on aika pitkä ikä elektroniikalle/muille käytetyille materiaaleille ja jos jotain komponenttia ei ole vielä vaihdettu, niin.... sama siis pätee kaiutinelementteihin, etukankaisiin, tolexiin ja niinpoispäin, materiaali vaan ikääntyy. Mieluummin sellaisella vehkeellä, jolla on ennemminkin 50 vuotta edessä, kuin takana.
Eikä noi vintage-vehkeet mun korvaan yhtään sen paremmilta soundaa, kuin hyvä perinteitä kunnioittaen tehty nykypeli, niin kitaroiden, kuin vaffareidenkin osalta, tai tunnu kouraan sen paremmalta. Näillä ikiomilla korvilla omista soundeista tykkäilen ja näillä käpälillä soittelen, se riittää mulle. Mutmut, pakkohan se on myöntää, että 50-luvun Les Paul "tuntuu" sylkyssä vähän erilaiselta, tai joku 60-luvun Strato/Tele, ehkä se on kuitenkin tieto siitä, että se on sellainen ja kustantaa sen muutaman kymmenen tuhatta...vaan harvallapa sellaiset ihan käyttöesineitä on ja itsellä soittokamat on ihan puhtaasti käyttöpelejä.
 

 
Osteri: Ei pelkästään nuoremmat. Vintage-ikäinen soittajakaan ei aina välttämättä soita vintage-kalustolla, vaan saattaa viehtyä noista uudemmista. Voin tarvittaessa antaa lausunnon :-)
 
Niin ja ... Hyvää Uutta Vuotta 2017 ! Huipulla tavataan :-)

BugBadWolf: Jätän sinut nyt juttelemaan itseksesi. Paipai.
 
Ihan kuinka vaan. Kannattaa kuitenkin ensin vilkaista, ketä ja mistä on lainannut. Minun edellisestä kommentistani tuo nimittäin ei ainakaan ollut. Mutta kukin tavallaan.

Jukka Häikiö: Tuollaisista perinnehenkisistä vekottimista oon aina tykännyt, mutta mieluummin oon hankkinut ne silleen perinteitä kunnioittaen tehtyinä nykyversioina.
 
Sama juttu mulla; ei o vintage-kanoja mulla. Sen sijaan pari pirun hyvää wanhaa Fendän soitinta on '70-luvun lopulta. Eihän se mahdotonta ole etten joskus vielä hommaisi varhaisemman kaudenkin Fenderiä ja Gibsonia. Se ehkä edellyttäis vähän pidempää testailu-jaksoa toteutuakseen. Ohan noissa vanhoissa kamoissa ihan oma fiiliksensä.

hollstro: droppi ööstä vetävä kirkonpolttaja.
 
Kirkot poltellaan ja paholainen palvataan kyllä perinteisesti standard E-vireestä.
 
Ei mulla muuta, mukavaa uutta vuotta 2017 itse kullekin!

RaskasMielinen: Kirkot poltellaan ja paholainen palvataan kyllä perinteisesti standard E-vireestä.
 
Tämä, ainoa oikea BM-vire on standard E, kaikki muu on paheksuttua pousereiden paskaa sceneäijien silmissä. Varsinki seiskat/kasit/jne.
 
Vintagekamat voi olla jees, monesti myös ylihintaista mielikuvilla ratsastamista.
 
Hyvää uutta vuotta.

RaskasMielinen: Kirkot poltellaan ja paholainen palvataan kyllä perinteisesti standard E-vireestä...
 
Puhummeko me nyt vintage-mätöstä? Olen ollut huomaavinani aika paljon näitä nykymuotisia drop-mikälie virityksiä nykyisin. ;D

fox: Määrittelepä "itseensä tyytyväinen Fender-tai Gibson-uskovainen", mitä siihen vaaditaan.. =)
 
Sivustakatsojana ja melko neutraalisti vintageen ja fendergibson osastoihin suhtautuvana itseäni ei mitenkään haittaa se että on olemassa lukematon määrä soittajia joilla F tai G merkkiset kitarat ovat ne ainoat oikeat ja mitä vanhempi, sen parempi eli tietynlaista uskovaisuutta/merkkipalvontaa on olemassa, ei kai muuten olisi keskusteluja tyyliin "Omistan Gibsonin ja kaikki on hyvin".
Useinhan tämä liittyy musamakuun, kitaristi-idoleihin ja ikään. Itse täytän 60 eli olen vintagea,vanha pieru, silti ko alue ei kiinnosta juurikaan. Voin hyvin kuvitella että 15-40v raskaan musan harrastaja arvostaa ihan muita asioita kuin mitä perinteiset F ja G merkit edustavat, kitarapalstan suosituin osiokin tämän kertoo, sehän on tietysti "keskustelua raskaammasta musiikista".
 
Oma kitara"kokoelma" on varsin vaatimaton, omissa kuvissa olevat Yamahat menevät ehkä jonnekkin Japanin vintage osastoon ja ovat ainoat soittimeni joihin liittyy jonkimoista "noista en luovu koskaan" tunnetta koska ne ovat olleet uudesta asti matkassa olleita työkaluja. Rahallista arvoahan noilla ei hirveästi ole vaikka esim tuo SG 2000 vasurina lienee ainoita ellei peräti ainut Suomessa ja maailmallakin niitä liikkuu tosi niukasti.
 
Se mikä ei avaudu vaan lähinnä hämmentää näissä vintage jutuissa on ylipäätään ajatus siitä että 50-60 vuotta vanha soitin voi olla hinnaltaan 10 tai jopa 100 kertainen vaikkapa uuteen ja kalliseen custom soittimeen, on se sitten mitä merkkiä tahansa. No joo, keräilyesineistähän näissä on useimmiten kyse eli nämä menevät jonkun miljonäärin kokoelmiin eikä aktiiviseen käyttöön, liekö kaikki edes soittokunnossa jos ikää on 50-60 vuotta ja kapine on originaaliosilla.
 
Ihmettelin taannoin jossain amerikan huutokaupassa ollutta vasuria Les Paulia jostain 50-luvun lopulta, taisi olla ex- tennistähden John McCenroen kokoelmista, en muista tarkkaa hintaa millä se huudettiin, useita kymmeniä tuhansia kuitenkin, melko vaikea uskoa että hinta/laatu kohtaa tässä tapauksessa eli vintagessa on joskus kyse asioista joita ei voi tavallinen topi järjellä tajuta.
 
Oma kokemukseni amerikan vintagesta on 67 vuoden vasuri Strato, pikaisesti testaamalla ko soitin ei aiheuttanut mitään "tämä täytyy saada" reaktiota vaan oli ihan ok eli melko persoonaton Strato muiden vastaavien joukossa.

BugBadWolf: Puhummeko me nyt vintage-mätöstä? Olen ollut huomaavinani aika paljon näitä nykymuotisia drop-mikälie virityksiä nykyisin. ;D
 
Kyllä mäkin niitä 7- ja 8-kielisiäkin harrastan, mutta sanon puolustuksekseni, että mun riffit/melodiat soitetaan E-vireesta ja niitä vain tuplataan oktaavia alempaa käyttäen 7- ja 8-kielisiä kitaroita sekä bassoa, jotka kaikki ovat niin ikään E-vireessa (seiskat B-E ja kasit F# - E).
 
Näissäkin hommissa löytyy oma puhdasoppisuutensa, vintage jos niin halutaan sanoa :D
 
Itse aiheeseen palatakseni, niin eiköhän tässäkin asiassa kannat ole jo tulleet selviksi ja on juututtu asemasotavaiheeseen. Tämähän on nähty jo moneen kertaan puu-, tonerite- ja kärmes-ketjuissa.

RaskasMielinen: Kyllä mäkin niitä 7- ja 8-kielisiäkin harrastan, mutta sanon puolustuksekseni, että mun riffit/melodiat soitetaan E-vireesta ja niitä vain tuplataan oktaavia alempaa käyttäen 7- ja 8-kielisiä kitaroita sekä bassoa, jotka kaikki ovat niin ikään E-vireessa (seiskat B-E ja kasit F# - E).
 
Näissäkin hommissa löytyy oma puhdasoppisuutensa, vintage jos niin halutaan sanoa :D
 
Itse aiheeseen palatakseni, niin eiköhän tässäkin asiassa kannat ole jo tulleet selviksi ja on juututtu asemasotavaiheeseen. Tämähän on nähty jo moneen kertaan puu-, tonerite- ja kärmes-ketjuissa.
 
Mä olen luullut, että sitä kovempi jätkä, mitä alempana vire on. :D
 
Vähän kuin bluesukoilla, mitä paksummat kielet, sen paksumpi muna. ;)
 
E. Totta muuten, nyt ulina pois ja keskitytään niihin vintagekitaroihin. Hieno, että jengi niitä hankkii ja pitää huolta tärkeästä osasta soittimien historiaa. Iso peukku niin Bonamassalle kuin mnetin vintagehenkilöille...

Laulava Kylätohtori: Mä olen luullut, että sitä kovempi jätkä, mitä alempana vire on. :D
 
Vähän kuin bluesukoilla, mitä paksummat kielet, sen paksumpi muna. ;)
 

 
Tai nää :D http://cladwell.s3.amazonaws.com/2013/04/Saggy-1.jpeg

Hieno, että jengi niitä hankkii ja pitää huolta tärkeästä osasta soittimien historiaa. Iso peukku niin Bonamassalle kuin mnetin vintagehenkilöille...
 
Näkemys, että kyse on kulttuuriperinnön säilyttämisestä, on keskeinen monien keräilijöiden parissa USA:ssa. He näkevät itsensä kitaroiden väliaikaisina haltijoina, sillä kitarat jatkavat elämäänsä heidän kuoltuaan.

Pidetääs elossa hyvällä otsikolla varustettua säiettä.
 
Vetäsin tossa joutessani puolivillaisen Shoot-outin erilaisilla vahvareilla; tulpat korviin, napit kaakkoon ja vähän eri kaapeilla ja kepukoilla normivireessä ja C#-vireessä. Siinä sitten tyrkkäsin pitkästä pitkästä aikaa vanhan sotaratsuni Klippin tulille ja olihan se taas instant murhaa.
 
Näköjään se menee jotenkin niin, että mä soitan sillä aikani ja jossain kohtaa siihen pitäis saada jotain snadia lisää ja rupeen etsimään sitä. Sit mä käyn läpi kaikenlaisia huippuvehkeitä, erilaisia räkkikamoja, Mesoja, useampia Marsun nuppeja ja nyt Bluetone vain huomatakseni että se mitä etsin, on edelleen siinä vanhassa Lanikassa. Ja parhain soundi edelleen siitä lähtee sen oman komeron kanssa jossa on aivan järkyttävän epäherkät G12-75 stoner-Celestionit 70-luvulta.
 
Siis järkyttävä määrä kaikenlaista jinksausta ja härvellystä matkalla lähtöruutuun.
 
Onhan siinä toki saanut kokeilla kaikenlaista ja monenlaista soundia on kapineista löytynyt, mutta vähemmälläkin pääsis kun lakkais kurkottelemasta jonnekin ja keskittyis vaan siihen soittamiseen.

Gary the pine:
 
Siis järkyttävä määrä kaikenlaista jinksausta ja härvellystä matkalla lähtöruutuun.
 
Onhan siinä toki saanut kokeilla kaikenlaista ja monenlaista soundia on kapineista löytynyt, mutta vähemmälläkin pääsis kun lakkais kurkottelemasta jonnekin ja keskittyis vaan siihen soittamiseen.
 
Soon veli hyvä sillees, jotta viivan päät alkaa kaipailee toisiaan ja lähtevät niitä kohti, kiäntyy viiva kaarelle ja muorostuu ymmyrkäine, terävämmät kuttuu sitä sulkeetumiseks...
 
-joskus lähelle on vaan pitkä matka-