Kitarat: kitarakamat ›

J.Hollström: R11? LP Std:n tuotanto oli paussilla 1961-67.
 
70-luvun Gibsoneiden maine ei ole kauhean häävi, joten veikkaan että mitään 70-luku R-sarjaa ei tule koskaan olemaan.
 
Voi olla, mutta en usko olevani yksin aatoksineni ja jos jollekin on markkinoita niin pian on myös tarjontaa. Antaa ajan kulua kyllä se maine siitä unohtuu..... ja tekihän fenderkin seitkytluvun skitoista toisintoja, miksi Gibson ei niitä voisi tehdä? nimeää ne vaikka sitten uudelleen jos ei tohdi reissueiksi niitä nimittää.

fox: Näi, toki myönnettävä että nuo 68-69 Gold-topit on kirjattu Gibsonilla tuolloin nimikkeellä "Standard", vaikka niitä listataan kyl yleensä mallin "Gold top" alle, vaikka Tony Baconin listoissakin. No, isolla "standard humbuckerilla" nekin, ei siis minihumppareilla eikä P-90:lla.
 
Mikähän tämä on? "No retop only rifine..."
 
http://www.vintageandrare.com/showr … -PAUL-1968-CONVERSION-1968-SUN-1763

J.Hollström: R11? LP Std:n tuotanto oli paussilla 1961-67.
 
70-luvun Gibsoneiden maine ei ole kauhean häävi, joten veikkaan että mitään 70-luku R-sarjaa ei tule koskaan olemaan.
 
Ai niin piti muuten kysymäni sinulta kun olet kuitenkin perillä näistä vintagevehkeistä, että mikä siinä Gibsonin -70 luvun tuotannossa on vikana? Fenderillähän oli laatuongelmia seitkytluvun lopussa huonosti istuvien kaulataskujen muodossa, ei kai Gibsonilla sellaisia pulmia ollut? Gibsoneiden kaulathan sitä paitsi liimattu.

J.Hollström: Mikähän tämä on? "No retop only rifine..."
 
http://www.vintageandrare.com/showr … -PAUL-1968-CONVERSION-1968-SUN-1763
 
Ettei siihen oo tehty uutta kantta (re-topped) vaan on se pronssihile-maali skrapattu vek ja sitten on vedetty refine (refinished).. Näin mä tuon avaisin..
Sehän oli, ehkä jossain määrin vieläkin, muotia että koitettiin tsekata josko olis Deluxen tai vielä mieluummin, tuollasen Goldttopin (ns. "Standard") maalin alla komealoimuinen 2-palakansi. Onhan niitäkin, on kerrottu että ihan bookmatched-loimukansia löytyy. Voi kyllä olla ns. flitch-matched kansia, joissa ei oo "symmetriaa" ja melko monessa on 3-palakansi, eikä välttis saumatkaan tasan.
Jossain vaiheessa oli juttua, että noita vanhoja sunburst-Stankkuja on meidän päiviimme asti säilynyt yllättävänkin paljon, jopa enemmän kuin tehtaalta toimitettiin.. ;)
Eiköpä Wallin Petrilläkin ollut LP Deluxe joka oli sitten myöhemmin "standardised", vaikkakaan siihen ei sitten oltu tuota vintage cherryburst-väriä vedetty..

hallu: Ai niin piti muuten kysymäni sinulta kun olet kuitenkin perillä näistä vintagevehkeistä, että mikä siinä Gibsonin -70 luvun tuotannossa on vikana? Fenderillähän oli laatuongelmia seitkytluvun lopussa huonosti istuvien kaulataskujen muodossa, ei kai Gibsonilla sellaisia pulmia ollut? Gibsoneiden kaulathan sitä paitsi liimattu.
 
Tuota on haarukoitu moneen otteeseen, väkiä kaihertaa (kai?) nuo alku-seitenkympin pancake bodyt ym. "ei-niin-orkkis" ratkaisut. Se laatuongelmien jakso oli kyllä Ted McCartyn jälkeinen alku, kun 1966 oli saavutettu määrällisesti tuotannon huippu (jota ei vissiin ole koskaan sen jälkeenkään saavutettu..), oli raaka-aine- ja osasaatavuusongelmia, oli työnjohto-ongelmia, oli ay-ongelmia ym.
Kaiken päälle piti koittaa "torjua" japsikitarainvaasiota, saada halvemmalla keppejä ulos ynnä muuta. Eli tuo ajanjakso ihan 60-luvun lopussa aikaansai nuo kaikki vuosikymmeniä jatkuneet puheet "paskasta laadusta kautta linjan" vaikkakin ne kaikkein ongelmallisimmat Gibsonit oli kyllä noissa malliston huokeamman pään skeboissa. Esimerkkinä vaikka "numero-SG:t". Malliston ylemmän pään keppejä kyllä ammattiylpeydellä edelleen kasailtiin. Niitten suuressa määrässä kasattujen halpismallien tilanne sitten oli vähän niin ja näin.
Ja sen verran tuosta, että meidän bändissä oli/on noita 70-luvun alkupuolen-puolenvälin skeboja (ja bassoja) ollut monia. En taida tähän(kään) mitään kattavaa listausta laittaa, toteanpahan vaan että niitä oli. Ja vieläkin on "tähteellä" muutamia meillä jokaisella. Ei niissä mitään kummallista ollut.
 
Edith Piaf: Kumminkin on sanottava, että itse en kyllä lähtis kauhean intopiukassa hommaamaan numero-SG:ta enkä kolmosvariantin SG:ta. Tosin syyt on kyllä toisessa mallistossa siinä, että ne on pirun rumiakin.. Sen sijaan mullahan oli käytössä jonkun aikaakin tuollainen SG- runkoinen 12-kielinen Mömmö. Se oli muuten hyvä, mutta kauhian värinen. 8)

fox: Tuota on haarukoitu moneen otteeseen, väkiä kaihertaa (kai?) nuo alku-seitenkympin pancake bodyt ym. "ei-niin-orkkis" ratkaisut. Se laatuongelmien jakso oli kyllä Ted McCartyn jälkeinen alku, kun 1966 oli saavutettu määrällisesti tuotannon huippu (jota ei vissiin ole koskaan sen jälkeenkään saavutettu..), oli raaka-aine- ja osasaatavuusongelmia, oli työnjohto-ongelmia, oli ay-ongelmia ym.
Kaiken päälle piti koittaa "torjua" japsikitarainvaasiota, saada halvemmalla keppejä ulos ynnä muuta. Eli tuo ajanjakso ihan 60-luvun lopussa aikaansai nuo kaikki vuosikymmeniä jatkuneet puheet "paskasta laadusta kautta linjan" vaikkakin ne kaikkein ongelmallisimmat Gibsonit oli kyllä noissa malliston huokeamman pään skeboissa. Esimerkkinä vaikka "numero-SG:t". Malliston ylemmän pään keppejä kyllä ammattiylpeydellä edelleen kasailtiin. Niitten suuressa määrässä kasattujen halpismallien tilanne sitten oli vähän niin ja näin.
Ja sen verran tuosta, että meidän bändissä oli/on noita 70-luvun alkupuolen-puolenvälin skeboja (ja bassoja) ollut monia. En taida tähän(kään) mitään kattavaa listausta laittaa, toteanpahan vaan että niitä oli. Ja vieläkin on "tähteellä" muutamia meillä jokaisella. Ei niissä mitään kummallista ollut.
 
Edith Piaf: Kumminkin on sanottava, että itse en kyllä lähtis kauhean intopiukassa hommaamaan numero-SG:ta enkä kolmosvariantin SG:ta. Tosin syyt on kyllä toisessa mallistossa siinä, että ne on pirun rumiakin.. Sen sijaan mullahan oli käytössä jonkun aikaakin tuollainen SG- runkoinen 12-kielinen Mömmö. Se oli muuten hyvä, mutta kauhian värinen. 8)
 
Kiitos kettusetä :-) sinuun voi luottaa. No siis SG ei oikeastaan ole se mun unelmien kitara, vaan LesPaul volutella esim. LesPaul custom sieltä seitkytluvun puolenvälin tietämiltä tai vaikka loppupuoleltakin (sillä muovisella laukulla) olisi minulle aika unelmien täyttymys ja toinen mille sydämeni sykkii on se LesPaul Rcording, jollaista herra Pauli itsekin soitteli loppuaikoinaan. Myös se DeLuxe minihumppareilla kelpaisi meikälle kyllä. Mun mielestä pannukakku on ihan jees, vaikka diggailenkin enemmän archtoppia se Recordingnhan on pannukakku ja kuitenkin hieno kuin mikä.
 
E: mutta mitään fender mittaluokan laatuongelmia ei siis ollut? Gibson vaan potki puristeja munille ja ne ei ole sitä vieläkään antaneet sille anteeksi?

hallu:
E: mutta mitään fender mittaluokan laatuongelmia ei siis ollut? Gibson vaan potki puristeja munille ja ne ei ole sitä vieläkään antaneet sille anteeksi?
 
Kyllähän ongelmia oli ja on ollut sekä tulee olemaankin kaikilla "isommilla" valmistajilla, osa vaan saavuttaa tuollaset "mittaluokan" luokitukset, vallankin nykyään kun on äärettömän helppoa julkistaa mitä tahansa netissä, ja sitten aina on noita "mutta minähän sanoin!" tukiryhmiä ja kanssakulkijoita.. ;)
Teknisissä ratkaisuissa on ollut ongelmia, ihan mallisuunnittelussa on ollut pieleen menoja, sekä aika monella on ollut noita malleja, jotka sitten ovatkin olleet aivan poskettoman tyyriitä tehdä siihen järjelliseen myyntihintaan nähden.. Sanotaan ny vaikka Fenderin Elitet, Marauder ja Gibsonin V-2 ja E-2.. Oma lukunsa sitten mallit joiden suunnitteluun on hukattu "aikaa, rahaa ja tupakkia" eikä niistä sitten olekaan myynnillisesti ollut yhtään mihinkään.
 
Recording (niinkuin Personal, Professional ja Signature) ei nyt oikeastaan ole minkäänmoinen "yleiskitara" jos ei ole itse Lester. Totta kai tää on ainoastaan meikäläisen mielipide. =)

70-luvulla Gibsonilla oli paremmissakin malleissa sama ongelma kuin Fenderillä. Keveitä puita ei enää oikein saanut, ja vehkeistä tuli painavia. Myöemmin ongelmaa poistettiin edelleen käytössä olevalla kevennysporauksella. Les paul:issa ja SG:ssä oli moni rakenneratkaisu toisin kuin niissä 50-luvun Standardeissa ja 60-luvun alun SG:issä niin vintage-kaihoisat soittajat dumasivat koko tuotannon Gibsonin synkäksi kaudeksi. Halpikset pahensivat tietysti laatumielikuvaa entisestään.
 
Les Pauleissa erot alkuperäiseen olivat mm.:
- kaula kolmesta palasta ja myöhemmin myös vaahterasta
- kaulassa volute
- kaulakulma (loivempi)
- lapakulma (loivempi)
- kaulan kiinnitys lyhyenä (short neck tenon)
- Pan Cake (monikerros) body
- kansilankut kolmesta osasta, ei minkäänlaista sovitusta sävyn ja syiden suhteen
- erilaiset mikit, minuhumpparit tai sitten myöhemmin PAF:iin verrattuna erilaiset humpparit
- listoitukset
- tallamateriaalit
 
Silti parhaat ovat hyviä soittimia, täysin vertailukelpoisa nykytuotannon kanssa.
 
De Luxestahan on tullut uusiopainoksia, jotta sikäli noiden 70-luvun kepukoiden reissueita on tehty. Samoin RD:stä, joka oli yksi onnistuneimpia 70-luvun uusia malleja.

hollstro: ......................
 
Les Pauleissa erot alkuperäiseen olivat mm.:
- kaula kolmesta palasta ja myöhemmin myös vaahterasta
- kaulassa volute
- kaulakulma (loivempi)
- lapakulma (loivempi)
............................
 
Nämähän ovat pelkästään parannuksia alkuperäiseen. Vakaampi ja tukevampi rakenne joka ei rikkoudu niin helposti. Pannukakku body useammasta palasesta ei varsinaisesti oleparannus ja lyhyt kaulaliitos täyttää mun kirjoissa huononnuksen kriteerit (mutta oliko lyhyestä kaulaliitoksesta varsinaisesti ongelmia?) muutenhan tuo rakenne kuulostaa tarjoavan paljon parannuksia alkuperäiseen verrattuna.

fox: Kyllähän ongelmia oli ja on ollut sekä tulee olemaankin kaikilla "isommilla" valmistajilla, osa vaan saavuttaa tuollaset "mittaluokan" luokitukset, vallankin nykyään kun on äärettömän helppoa julkistaa mitä tahansa netissä, ja sitten aina on noita "mutta minähän sanoin!" tukiryhmiä ja kanssakulkijoita.. ;)
Teknisissä ratkaisuissa on ollut ongelmia, ihan mallisuunnittelussa on ollut pieleen menoja, sekä aika monella on ollut noita malleja, jotka sitten ovatkin olleet aivan poskettoman tyyriitä tehdä siihen järjelliseen myyntihintaan nähden.. Sanotaan ny vaikka Fenderin Elitet, Marauder ja Gibsonin V-2 ja E-2.. Oma lukunsa sitten mallit joiden suunnitteluun on hukattu "aikaa, rahaa ja tupakkia" eikä niistä sitten olekaan myynnillisesti ollut yhtään mihinkään.
 
Recording (niinkuin Personal, Professional ja Signature) ei nyt oikeastaan ole minkäänmoinen "yleiskitara" jos ei ole itse Lester. Totta kai tää on ainoastaan meikäläisen mielipide. =)
 
Voi saatakutti,että sun piti mainita tuo Fenderin Elite, nyt iski taas armoton gas :-). Onko Rocordingissa joitakin erikoisuuksia, jotka tekee siitä yleiskitaraksi hankalan? mikit siinä näyttää olevan erilaiset kuin Gibsoneissa yleensä ja nappuloita siinä on vaikka muille jakaa. Minä en todellakaan ole Lesterin kaltainen maestro joten jos kitara vaatii jotain erityistä taituruutta, niin sitten minun on parempi unohtaa se. Mutta voin vielä unelmoida siitä LesPaul customista ja nyt kun muistutit Elitestä, niin mun ei tarvitse nukkua koko loppuviikolla :-D

hallu: Voi saatakutti,että sun piti mainita tuo Fenderin Elite, nyt iski taas armoton gas :-). Onko Rocordingissa joitakin erikoisuuksia, jotka tekee siitä yleiskitaraksi hankalan? mikit siinä näyttää olevan erilaiset kuin Gibsoneissa yleensä ja nappuloita siinä on vaikka muille jakaa. Minä en todellakaan ole Lesterin kaltainen maestro joten jos kitara vaatii jotain erityistä taituruutta, niin sitten minun on parempi unohtaa se. Mutta voin vielä unelmoida siitä LesPaul customista ja nyt kun muistutit Elitestä, niin mun ei tarvitse nukkua koko loppuviikolla :-D
 
Matalaimpedanssimikit noissa kaikissa Les-sedän suosikkikitaroissa. Huomattavan erottelevat, ja kaikki "sormitusvirheet" ja muut soittokämmit kyllä tulee hyvin esille. Humppari"murinaa" ei niistä myöskään saa. :(
Lesterin viimeisin "personoitu" skebahan oli LP Heritage Elite, johon oli laitettu nuo matalaimpedanssimikit.
 
Juu, mitä tulee noihin kaula-asioihin, niin kyllähän itse tykkään noista 3-palasista vaahterakauloista (joita tuolloin oli kaikissa malleissa, paitsi SG:ssa) ja volutesta, se on hieno keksintö. 60's profiili kanssa, ja mikä ettei tuo hitusen pienempi lapakulmakin. Joka muuten tuli jo vuonna 1965..
Ja eipä se pannukakku-body nyt ihan hirveän monta vuotta käytössä ollut, oli valmistusteknisesti hankala, koskapa tuli ylimääräisiä liimausvaiheita, puhumattakaan siitä että se vaahteraviilu "jakajana" kutistui eri tavalla kuin mahongit ylä- ja alapuolella. Valmistuksessa nuo pancake-bodyt oli tosiaan 69-73.
Kaularakenne muuttui 3-palaseksi mahonkikaulaksi muuten vuonna 1969, samaan aikaan siihen tuli se volute. Materiaali sitten vaihtui vaahteraksi (3-ply laminated) vuonna 1974.

Kyllä on niin monenlaisia malleja molemmilla F ja G merkeillä samoista kitaroista, että kyllä noista pitäisi se oma malli löytyä. Jos on siis löytyäkseen. Uusia malleja samoista kitaroista on molemmilla merkeillä aivan älyttömästi. Minusta liikaa...
 
Toisaalta kun aikoinaan on saman vuoden samassa kitaramallissa voineet monetkin jutut vaihtua, niin ei se ainakaan helpota tuota tilannetta.
Jotenkin yksinkertaisempi ja selkeämpi mallisto molemmille olisi, minusta, parempi. Nythän ollaan jopa noiden samojen kitaroiden mallinimiäkin joskus hieman muuteltu. Puhumattakaan kaikista muista rakenteellisista ratkaisuista.
Jos otetaan joku ns. vintage 50-luvun kitara ihan kummalta valmistajalta tahansa. On aika todennäköistä, että saman vuoden samoista malleista löytyy todella paljon erilaisia. Enkä tarkoita sitä, että ne kaulat on tehty silloin enemmän käsin, vaan niissä saattaa olla muitakin eroavaisuuksia.
Jos siis puhutaan vaikka 58(esim.) vuoden LP kitarasta taikka samaisen vuoden stratosta(myös Fenderillä on aika paljon noita tiettyihin vuosiin perustuvia malleja). Pitäisi noita kyseisen vuoden kitaroita olla kokeillut useita, että voisi edes jonkinlaisen kuvan soittimesta muodostaa. Siltikin tuollainen uusi siltä vuodelta oleva reissue tai historic tms. malli voi olla aivan erilainen soundiltaan ja muutenkin.
Tietenkään historiaa ei voi jälkikäteen enää korjailla, mutta näiden uusien mallien kanssa voisi olla jotenkin selkeämpi meininki.