Kitarat: kitarakamat ›

Vintageromuissa on oma viehätyksensä. Niille jotka etsii virheetöntä ja kiiltävää soitinta, ne ei välttämättä ole se ykkösjuttu (jollei ole ihan helvetisti paalua ja löytää jonkun mintin pelin). Mutta ne joille soitin kertoo omaa tarinaansa erilaisin detailein, ne voi olla aarteita. Itseäni viehättää nämä luonnolliset yksityiskohdat. Silloin kun soitin on kaiken lisäksi hyvä, niistä on valmis myös maksamaan extrahinnan. Yksinkertaisesti, niillä on vaan hemmetin makee vetää. Ihan oma feeliksensä jota uusista ei saa.
 
Ja lupaan erottaa orkkiksen reissuesta jos semmoinen pakkotesti jossain olisi. En äänestä mutta käpistelemällä vekotinta.

Mutta ne joille soitin kertoo omaa tarinaansa erilaisin detailein, ne voi olla aarteita.
 
Jep, nuo elämää nähneet viehättää eniten. Tuollaiset mikkien/potikoitten tms. kuluvien osien vaihdon, refretin ja maltillisten korjausten läpikäyneet ovat sen hillittömän vintits keräilyarvon menettäneet. Siksipä niistä löytyy niitä mainioita soittajien pelejä. Tuollaisia voi huoletta keikallakin käyttää, kun ei tarvi kolhuja peljätä.

haha huomasin tänään koulussa kevätjuhlaa harjoitellessa että koulussa on arian vanha basso, samanlainen oli myyty iipeissä n.300 dollarilla. Ja ennen en ollu siihen edes koskenu kun luulin sitä aivan ruoskaksi, mutta yllättävän hyvältä saundas. Pitäs varmaa pelastaa se meiä koulusta:D

haha huomasin tänään koulussa kevätjuhlaa harjoitellessa että koulussa on arian vanha basso, samanlainen oli myyty iipeissä n.300 dollarilla. Ja ennen en ollu siihen edes koskenu kun luulin sitä aivan ruoskaksi, mutta yllättävän hyvältä saundas. Pitäs varmaa pelastaa se meiä koulusta:D
 
Kouluissa ja seurakunnissa on joskus ihan ylläri vehkeitä. Pitäkää silmänne auki! =)
Onhan niit täälläkin palstoilla esitelty, oivallisia hankintoja. Eräs soittajakolleega osti seurakunnalta vanhan virveli-rummun, ja huomas sitten että tulipas ostettua vintage Slingerlandi. :I

Kouluissa ja seurakunnissa on joskus ihan ylläri vehkeitä. Pitäkää silmänne auki! =)
Onhan niit täälläkin palstoilla esitelty, oivallisia hankintoja. Eräs soittajakolleega osti seurakunnalta vanhan virveli-rummun, ja huomas sitten että tulipas ostettua vintage Slingerlandi. :I
 
Joskus kun soitettiin seurakunnan vehkeillä, niin kitarana toimi 80-luvun Tokai sekä japsi-Skuju Telecasterit, Marshall Jubilee nuppikaappi sekä Marshall JCM800 nuppikaappi. Myös Dynacordin pöytä oli, Premierin joku vaahterasetti (oisko ollut Genista tai joku, en muista...) yms. sälää.
 
Olihan niillä kamoilla kiva vetää juniorina. Ei ainakaan ollut laitteista kiinni ja reenitilat olivat ilmaiset (srk:n tilat).
 
ps. Hyvien kamojen syynä taisi olla se, että bänditouhuja silloin täälläpäin veti Terapia-nimisestä orkesterista tuttu Honkkilan Antti. Pro-ukkeli hankki "kirkollekin" hyvät värkit.

ps. Hyvien kamojen syynä taisi olla se, että bänditouhuja silloin täälläpäin veti Terapia-nimisestä orkesterista tuttu Honkkilan Antti. Pro-ukkeli hankki "kirkollekin" hyvät värkit.
 
Vaissoo, vai Antsu sielläkin.. ;) Maailma on verraten pieni (ja vintagekamaa täynnä...lisäys siksi ettei mee ihan offariks..)

Vaissoo, vai Antsu sielläkin.. ;) Maailma on verraten pieni (ja vintagekamaa täynnä...lisäys siksi ettei mee ihan offariks..)
 
Khyl... täältähän mies sitten karkasi Kangasalle. Antti opasti meikäläistä rummutuksen ja kitaroinnin maailmaan, joskus silloin vuonna x-4.
 
Eipä nuo edellisessä postauksessa mainitut laitteet nyt niin "vintagekamaa" olle miun silmissä, vaikkakin haluttuja juuri nuo 80s Skujut ja Toksut, Jubileet ja JiiSeeÄmmät. Itse miellän vintageksi nimenomaan sellaiset VUOSIKERTA-kamat. Esim. Gibson Les Paul '54, '56, '57, '58, '59... ja miksei '60 myös. Samoin SG:n kohdalla ne ensimmäiset "Les Paul SG:t" ovat tietyllä tavalla vuosikertaa. Siis merkittäviä malleja tietyiltä vuosilta. Esim. '57 Pauliin tuli hum-buckerit. That's f'ing vintage! tai '56:n uusi tallaratkaisu... tai '58:n Sunburst-lakkaus. Asioita jotka tietyllä tavalla mullistivat ko- vuoden jälkeen tulevia vuosia ja vuosikymmeniä. Se on vintagea minulle...

Kuuluisa pitkä kirjoitukseni tosiaan ilmaisi, että noihin japanin-tuotannon kultakauden tuotteisiin on siirrytty, vaan ei niitäkään niin paljoa ole, ja lisää ei tehdä. Itse katsoisin, että tämä on väistämätön trendi, eli aina on ollut ja on oleva henkilöitä, jotka haluu jonkinmoisen vintagekitaran, ja koska ei ole saatavilla esim. noita 60-70 Fendereitä, niin käännetään katseet muihin kohteisiin.
 
Aivan. Eli markkinat laajenevat. Yhä useampia kiinnostavat tällaiset keräilykitarat ja yhä useampi kitara saa jonkinlaista keräilyarvoa. Hinnat nousevat ja porukka luottaa nousun jatkuvan laajalla rintamalla.
 
Mutta mutta, ei tämäkään oo aiheuttanut minkäänmoista notkahdusta eikä muuta esitettyä markkinahäiriötä. Toki on huomattava, että markkinahinta noissa japanilaisissa on vielä murto-osa "kovista" vintagesoittimista..
 
Ei ole aiheuttanut ei, mutta se ei sulje mitenkään pois mahdollisuutta siihen että ne hinnat notkahtavat/romahtavat. Useimpien keräilykohteiden markkinoiden kehitys on pitkässä juoksussa aika murheellista katsottavaa. Perustan oman mutu-arvioni puhtaasti näille muille esimerkeille ja sille, että vintagekitaroiden markkinat ovat kuumentuneet huomattavan paljon Ebay:n ja muiden myötä.
 
En muuten myöskään millään malta olla nostamatta esiin ihan mielenkiintoista seikkaan näistä vintage-kitaroista. Oman käsitykseni mukaan markkinoille tulee jatkuvasti uusia enemmän tai vähemmän väärennettyjä "harvinaisuuksia". En tiedä onko ongelma lopulta mitenkä suuri, tai onko sillä edes mitään väliä tämän aiheen kannalta. Kannattaa kuitenkin olla erittäin varovainen jos keräilykitaroita mieli tekee.
 
Mitä tulee tuohon eri mallisarjojen, orkkis vs. reissue, erottamiseen, niin ehkä erotan, ehkä en. So not. =) Ja haitanneeko tuo? Sitä vartenhan ne on markkinoille tuotu, kaikki Closet classicit, aged-mallit ja muut vastaavat. Jos ne erottais selkeästi metrin päästä, niin turhaahan se olisi...
 
Ei haittaa mitään! Toivottavasti et ottanut tuota mitenkään henkilökohtaisesti. Itse en usko kenenkään pystyvän luotettavasti moiseen temppuun.
 
Tämä seuraava ei koske oikeastaan nimimerkki foxia. Muutamat tässä keskustelussa ovat tuntuneet lukevan kirjoitukseni vasemmalla silmällä. Kuten välkyimmät hoksasivatkin, sanoin heti ensimmäisessä kirjoituksessani, että näiden vintagesoittimien markkinat nimenomaan muistuttavat monien muiden keräilytuotteiden markkinoita, ja sellaisina niitä pitää arvioida. Tätä asiaa on nyt kuitenkin jostain syystä minulle toitotettu pariinkin otteeseen.
 
En myöskään ole sanonut, että näistä jostain 50-luvun Gibsaneista ja muista vastaavista tulisi arvottomia takkapuita.
 
Toistaiseksi olen ennustanut seuraavaa:
 
1. Keräilykitaroiden hinnat tulevat ottamaan tuntuvaa takapakkia.
2. 10 vuoden kuluttua 70-luvun stratocasterin saa puolta edullisemmin kuin tänään.
 
Eri mieltä saa kernaasti olla. Se on ärsysttävää, jos sieltä oman mielipidelinnoituksen takaa ei edes yritetä sisäistää sen vastakkaisen mielipiteen takana olevia ajatuksia. Vääristelemisestä puhumattakaan.

Useimpien keräilykohteiden markkinoiden kehitys on pitkässä juoksussa aika murheellista katsottavaa. Perustan oman mutu-arvioni puhtaasti näille muille esimerkeille ja sille, että vintagekitaroiden markkinat ovat kuumentuneet huomattavan paljon Ebay:n ja muiden myötä.
 
En tiedä miten laajasti tunnet keräilymarkkinoita, mutta itse koko elämäni niitä seuranneena en mitenkään pysty tuota näkemään. Oma pohjani tuohon seuraamiseen on se että isäni harrasti, tai suurimman osan elämästään tuli toimeen keräilymarkkinoilla. En ala isän CV:tä läpikäymään, mut keräilyihmiset miehen kyllä tunsivat. Hänen harrastuksensa alkoi 50-luvulla, itse olin avustamassa huutokaupoissa jo 70-luvulla.
 
Markkinoiden kehitys on pääsääntöisesti jotain muuta kuin murheellista katsottavaa. Etenkin niillä osa-aluilla joita on jo vuosikausia kerätty (vaikkapa kitarat)
 
Oman käsitykseni mukaan markkinoille tulee jatkuvasti uusia enemmän tai vähemmän väärennettyjä "harvinaisuuksia".
 
Kaikkea mikä on riittävän arvokasta myös väärennetään. Rahaväärennöksiä tunnetaan ja antiikin ajoilta.
 
Kuten välkyimmät hoksasivatkin ennustukset romahduksesta ja oletukset siitä miten ihmiset tunnistavat aidon ja reissuen ovat pelkkiä oletuksia.
 
2. 10 vuoden kuluttua 70-luvun stratocasterin saa puolta edullisemmin kuin tänään.
 
Eli tämän Fender Stratocaster Annivarsaryn 1979 saa 800e
http://www.vendolin.se/Annonce_Detail.asp?rub=&annonceid=5396183
Tämän 1976 straton 900e
http://www.vendolin.se/Annonce_Detail.asp?rub=&annonceid=5381244
Tämä orginaalin 1978 saa 1000e
http://www.vendolin.se/Annonce_Detail.asp?rub=&annonceid=5374553
 
Basistien mieliksi yksi -71/72 Presari 1100e kun 10v oottelee. Kelpaisko?
http://www.coda-music.com/catalog/p … .php?cPath=170&products_id=3622
 
jne..................... Oma _ennustukseni_ on että turha toive noilla rahoilla mennä stratoja ostamaan Anno Domini 2018
 
E: Katotaan 10v. päästä kumpi osui lähemmäksi. Hävinnyt tarjoaa illan;)

Lienen trolli mielipiteelläni. Keskustelu on toki varsin mielenkiintoinen.
 
Ei niin kauan aikaa sitten nettikeskusteluissa 70-luvun kitaranvalmistus tuntui olevan aikas huonoa. Väittäisin molempien G. ja F. valmistajien saaneen kakkaa niskaan. Oliko se siis muotivillitys? Ja onko siis 70-luvun G. ja F. kitarat nyt siis vintage-arvon saaneena parantuneet?
 
Vintage on mielenkiintoinen juttu. Ja kyllä, haluaisin omistaa kitaran, joka on vanhempi kuin itse.

Yx G piti laatunsa 70-luvulla: Guild! Hyvä, kun niitä on saanut halvalla. Suurin osa ihmisistä on sopuleita, ja hyvä niin:)

Ei niin kauan aikaa sitten nettikeskusteluissa 70-luvun kitaranvalmistus tuntui olevan aikas huonoa. Väittäisin molempien G. ja F. valmistajien saaneen kakkaa niskaan. Oliko se siis muotivillitys? Ja onko siis 70-luvun G. ja F. kitarat nyt siis vintage-arvon saaneena parantuneet?
 
No pääsääntöisesti varsinkaan Gibsonin seitköötluvun tuotoksissa mitään suurta vintage lisää edes hinnoissa ole. Ei 70-luvun G ja F tuotanto mitään kultakautta tosiaan ole. Kuten noista esimerkeistäni voi todeta, ei ne seitkööt stratojenkaan hinnat nyt ihan tähtitieteellisiä ole. (Ainakaan vielä) "Ennusteiden" mukaan vielä kymmenessä vuodessa puolittuvat, sit voidaankin jo puhua oikeasti halvoista hinnoista;)

No nii, nyt päästiin aikakaudelle, josta jotain tiedän.. ;)
Jii ei suinkaan oo trolli mielipiteellään, mutta mutta.. meni vuodet vähän pieleen, ja sitten tuli koko vuosikymmen yleistystä. Ja edelleen on nää kaikki tarinat hengissä, sekä voimallisesti lisättyinä, väritettyinä, ja inter-nettiinkin siirtyneinä.
Saatte ihan vapaasti nyt lyödä vaikka mitä leimaa kettuun, mutta kertoilenpa surullisiakin tarinoita tuolta mystiseltä aikakaudelta...
Kuten tiedämme, niin 1960-luvun puolivälissä tapahtui seuraavaa: sähkökitara nousi huimaan suosioon, ja niinpä soitinrakentajat yrittivät vastata kysyntään "tehostamalla tuotantoa" eli nopeuttamalla valmistusprosesseja, lähinnä. Samaan aikaan alkoi idän jättiläinen Japani heräillä markkinoitten valtaukseen, osaltaan syystä, etteivät jenkkitehtaat kaikesta huolimatta pystyneet yksinkertaisesti "vastaamaan huutoon", soitinvalmistajathan, toisin kuin jotkut luulevat, eivät jatkuvalla syötöllä tunge, otetaan esimerkiksi vaikka Stratocastereita ja Les Pauleja, vaan varaston täytteeksi, ei, niitä tehdään ja tehtiin vain ja ainoastaan tilauskirjojen määrien mukaan..
No, mitäpäs, kun kauppa kävi, niin tuotiin markkinoille "vähän halvempaa" mallia Fenkulta esim. DuoSoniccia ja Gibson taas teki "Numero-SG":t sekä elvytti ikivanhan (pula-ajan, eli 30-luvun) Kalamazoo-brändin lastulevykitarat ja -bassot. Samaan aikaan japanilaistehtaat saivat pyörät kunnolla rasvatuksi ja pyörimään, joten tuossa kilpajuoksussa sitten halvempien mallien osalta oli puolipakko katsoa vähän sillä silmällä niitä linjalta tulevia kitaroita.
Gibson (josta merkistä jotai, en paljoa tiedä..) jo historiikissaan "100 years Of An American Legend" ilmoittaa, että 1967-72 hankittu "maine" on ollut koko 70-luvun yhtiön riippana. Tässä vaiheessa on jälleen aiheellista todeta, että lähinnä tuonkin ajanjakson ongelmat on noissa eri merkkien "halpamalleissa" ja muutamassa mallisarjassa erityisesti. 1971 aloitettiin voimallinen "kurinpalautus" ja tutkiskelu, ja samaan aikaan alkoi yleismaailmallisesti kitaroitten myynti laskea, jos en ihan väärin muista, niin Gibsonin "all time high" valmistusmäärissä oli vuonna 1966..
70-luvulle tultaessa oli tapahtunut seuraavaa: Osa valmistajista oli mennyt kilpailutilanteessa ns. nurin, ja osa oli alkanut siirtää ns. halpamallejen valmistusta itäisille maille. Jotkut perustivat tai siirsivät tytäryhtiöitten kautta, jotkut konkurssin tehneet sitten myivät koko brändin japseille.
Epiphone, Inc siirtyi Japaniin 1969 ja valmistus siellä alkoi 1970, Fender siirsi kielitehdas Squierin, Martin perusti Sigman ym. George Washburnin oikeudenomistajat myivät koko Washburnin Japaniin, pienemmät tehtaatkin olivat vaikeuksissa, mm. Fred Gretsch myi tehtaansa 1967 Baldwin Piano Co:lle ja tehdas paloi 1972, joten 73-74 ei ollut valmistusta, Guild toki (koska sitä erikseen tuotiin esiin) valmisti edelleen soittimia, mm. Starfiret olivat jossain vaiheessa melko hyvin markkinoilla (kiitos tuon toisen isomman G:n ongelmien 335-kitaroissa, joista olen kyllä jossain vaiheessa täälläkin kertoillut...) mutta se jäi melko lailla pienemmäksi tekijäksi muitten sähkösoittimien osalta, ja keskittyi lähinnä akustisiin.
Samaan aikaan Euroopan puolella sitten tehtaat pikku hiljaa menettivät markkinoita, keskittyivät kokonaan uusille aloille, tai myytiin osaksi isompia konserneja (esim. Baldwin osti Burnsin) tai sitten ryhtyivät yhteistyöhön/myytiin itäisille maille.

Mulla on 70 -lukulainen maya les paul japseista. kyllähän toi rämisee ja toisen mikin kotelo heiluu, eikä sitä saa kiinni koska ilmeisesti ruuvikolon kierteet on kuluneet pois, mutta joo, on vintagee, kyllä juu. En diggaa kauheasti lespan muodoista, joten lahjottakaa mulle tämmönen tai vaihtakaa: http://www.flickr.com/photos/terekhova/848109554/
 
Ton vahvistimen ikää en tiedä. joku Amptonin 86 wattinen juuri ja juuri toimiva paskaläjä, joka ei varmaan ainakaan tältä vuosikymmeneltä ole.
 
Halvalla nää irtos, en mä muuten olis näitä ostanu, kun en soitakaan mitään. kunhan räpellän ja leikin.

Mites vanhat PRS:t(pre cnc)? Pääseekö niillä mukaan karkeloihin?
 
pre 85 one-offit kyllä
 
http://www.prsguitars.jp/club/museum/1970_1.html
 
85-86 hinnat alkaa olla karkeloissa, muuten ei kai vielä.

Mainiota kerrontaa, Fox!
 
70-luvun otin tosiaan muistikuvieni perusteella esiin.

Itse ajattelen vähän niin, että mikään huono ja vuosikymmeniä vanha ei ole vintagea. Ikä ei ole mikään peruste tittelille, jos kaula on kiero yms. Kerran näin yhdessä osto-ja myyntiliikkeessä jonkun 70-luvun Fenderin Straton, jonka kaula oli todella paljon propellilla. Ilmeisesti se oli menossa (käsittääkseni jopa toistamiseen) johonkin lämpökäsittelyyn. Vuosiluku oli yksinkertaisesti niin kallis, että romua korjattiin ja korjattiin. Tuskinpa kitarasta edes tuli mitään vuosien työkalua, vaan pikemminkin välttävään kuntoon saatu vanhus. Jos taas ostaa jonkun 70/80-luvun soittimen käytettynä ja se on edelleen hyvässä kuosissa, voi olla täysin varma, että kitara toimii mainiosti vielä pitkään. Se on mielestäni vintagea.
 
Miten ihmiset suhtautuu valmistusmaihin tässä vintage-keskustelussa? Yhdysvallat, Englanti ja Japani tuntuvat olevan kovassa huudossa, mutta miten käy halpatuotantomaiden, kuten esimerkiksi Korean? Minulla on yksi (ilmeisesti) Koreassa valmistettu Washburnin J6 "jazzlaatikko". Kitara on todella hyvässä kunnossa ja sointi on mainio. Tarkkaa ikää en nyt muista, mutta puhutaan 20-25-vuoden haarukasta. Eikö kitarasta tule vintagea (vai eikö se jo ole), koska valmistusmaa on ilmeisesti Korea?
 
Jos pitäisi ennustajaa leikkiä (onneksi ei tarvitse:), uskoisin vintage-markkinoiden heräävän myös muille Aasian maille, kuin Japanille. Muistakin maista on tullut soittimia, jotka ovat kestäneet vuosikymmeniä ja jotka edelleen ovat hyvää tavaraa.

Tähän asiaan liittyy kirjoitus, johon joskus törmäsin Ebayn listoja selatessani. Joku jamppa oli päättänyt puhua asiat halki, ja saadakseen äänensä kuuluville laittoi jonkun 50-luvun telen myyntiin naurettavalla lähtöhinnalla.
 
Myynti-ilmossa oli sitten liitteenä melkoisen pitkä kirjoitus, johon kaveri oli listannut 10 syytä miksi jätkien EI pitäisi syytää kesätyörahojaan näihin vintage-soittimiin.
 
Kattelin ensin että no hä, ja loikin pitkän sepustuksen vähän ylimalkaisesti läpi, mutta sitten huomasin että asia oli sen verran painavaa että lopuksi luin sen rivi riviltä.
 
Muutkin huomasivat, ja nyt toi artikkeli löytyy aika monilta soittopelifoorumeilta.
 
Tossa linkki, laittaisin copy-pastena tekstin mutta en kehtaa koska sitä on aika lailla.
 
http://forums.gibson.com/Default.aspx?g=posts&t=3409

Samaa juttua kuin aina ennenkin. Mutta hyvähän noita on pohdiskella. Samanlaisia syitä voi kehitellä mistä tahansa artikkelista joka maksaa maltaita.

Joo, ehkä toi toppuuttelu koski näitä "oikein oikeita" kymppitonnien vintage-kitaroita ja normaalit tulot omaavia soittajia. Nää meidän parin kolmen tonnin vintaget nyt on yksi lysti, näissa ei korkealta putoa vaikka mitä tapahtuisi.