Kitarat: kitarakamat ›

Mä olen tyytyväinen tuohon mun bluesimpaan puoleen jota voidaan kuulla mm. Höyryjäniksen biisissä Burying The Mule:
 
http://www.mikseri.net/music/play.php?id=155281&type=hi
 
tai paskat toi mikään biisi ole, tuo on yhden jaminauhan loppupuolelta napattu pätkä, jamin alku oli yksin omaan synabassolla väritettyä primus mättöä..

Juu asiahan on niin, että kyllä "bluesia" soittaa voi millä kitaralla hyvänsä ja kuka vaan, mutta on eria asia soittaa "bluesia" kuin bluesia.
 
Blues on tunnetta, tarinaa, elämää, särmää, kolhuja, putouksia ja suvantoja. Vain harva kykenee soittamaan sitä niin, että se olisi jotain muuta kuin pelkkä sisälukutaidonnäyte jostain tietystä biisistä tai skaalasta. Ehkä siksi, että sitä ei ole tarkoituskaan kyetä soittamaan, vaan sitä soitetaan puhaltamalla musiikkiin henki. Blues ei siis ole suorittamista, joten on ihan turha edes vastata aiheen vitsikkääseen kysymykseen.
 
Mutta soitellaan toki "bluesia", sitä minäkin teen...
 
PS. Viimeksi kun kirjoitin jotain vastaavaa improvisoinnista, niin sain vastaukseksi; "pahinta paskanjauhantaa mitä olen ikinä kuullut!".
Mielenkiintoista nähdä mitä kommentteja tämä herättää, vai herättääkö mitään ;)
 
Soitin menee yleensä sen mukaan, miten soittajien mieltymykset soundin suhteen menee. Esimerkiksi Freddie King käytti paljon Gibsonin ES-sarjan kitaroita ja mun mielestä ne sopii sen soundiin täysin. Näppäillyt, pehmeät bassolinjat kuullostaa todella muhkealta tuolla kitaralla, kun käyttää etumikkiä ja säätää tonea vähän alaspäin. Sellaista soundia ei saa aikaan mun mielestä millään muulla kitaralla. Toisaalta jos haluaa todella ohuen ja kirkuvan soolosoundin kuten SRV, nii sitten on parempi soittaa stratocasterilla. Tämä tietty edellyttää uhrauksia kitarasoundin middleosastolla!
 
Jokainen kitaristi valitkoon oman äänensä tarinankerrontaan ;)

Jacksonin RR, sekä KV-mallit soveltuvat tuohon mainiosti. Myös BC-Richillä on valikoimassaan mainioita bluesjyriä - Warlockista Beastiin. Yksittäisistä ominaisuuksista neuvon hakemaan mahdollisimman kuumia mikrofoneja (aktiiviosastoa kenties), sekä laadukasta FR-tyyppistä tallaa.
 
Suosittelen myös Metal Zone nimistä pedaalia vahvistimen eteen.

Eikös BB:kin tuollaisella aloitellut?
E:http://en.wikipedia.org/wiki/Diddley_bow
 

No ehkä B.B leikki tuollaisella, mutta B.B sai ensimmäisen kitaransa 12 vuotiaana Stella merkkisen. Muitenkin noi paalulanka jutut on aika puppua, kyllä kunnon kitaroita on ollut köyhillä etelän Blues miehilläkin.

Suosittelen myös Metal Zone nimistä pedaalia vahvistimen eteen.
 
Oon soitellut RR:llä keikalla rautalankaa, kun en ole muodon vuoksi jaksanut vaihtaa kitaraa...
 
Toki onhan tele/strato/lp -linja uskottavampi perinnemusiikissa ja niitä itsekin miettisin soundillisesti blueskitaroina.

Toki onhan tele/strato/lp -linja uskottavampi perinnemusiikissa ja niitä itsekin miettisin soundillisesti blueskitaroina.
 
Jos se uskottavuus on kitarasta kiinni niin epäilen kyllä että onko sitä ollut ensinkään;)

Ei, oikea tapa soittaa bluesia löytyy joko Hound Dog Taylorin levyiltä, missä 11-sorminen mies hakkaa merkitöntä japanilaista postimyyntikitaraa keittiötuolin jalalla ja tulee ohimennen keksineeksi punkin
 
Juuri näin. Beware of the Dog!

Haluaisin kuitenkin uskoa, että keskituloinen valkonaamakin voi yrittää.

Jos se uskottavuus on kitarasta kiinni niin epäilen kyllä että onko sitä ollut ensinkään;)
 
Uskottavasta kitarasta tyylilajin suhteen puhuin. Hyvä soittaja varmasti kuulostaa hyvältä.
 
Kummasti tuo kitaramalli silti kummittelee tässäkin keskustelussa aika vahvasti. En nyt saanut ihan kiinni, mitä kommentillasi hait.

Juuri näin. Beware of the Dog!

Haluaisin kuitenkin uskoa, että keskituloinen valkonaamakin voi yrittää.
 
Yrittänyttä ei laiteta... voihan sitä laulaa "blyysiä" vaikka lastenkasvatuksesta ja perhekeskeisestä koti-idyllistä kuten Clapton uusimmalla Back Home -levyllä ;)

Kummasti tuo kitaramalli silti kummittelee tässäkin keskustelussa aika vahvasti. En nyt saanut ihan kiinni, mitä kommentillasi hait.
 
Ihan vaan pientä humoristista heittoa siihen suuntaan, että soitto eikä soitin ratkaisee.

Ihan vaan pientä humoristista heittoa siihen suuntaan, että soitto eikä soitin ratkaisee.
 
Ulkonäkö ratkaisee:-D
 
Eihän nykymetalliakaan erota iskelmästä kuin soittajien pukeutumisen perusteella, ja vähän raskaammista sovituksista. Eikä se humppa-tanssilavaiskelmän soittaminen kaikilla oo tahallista, kuten Viikatteella (ja ehkä vähän peitetymmin esim Stam1nalla) on (hienoa että tutut kalevalaiset ja slaavilaiset mollikulut tarjoillaan taas uudelle polvelle uudessa paketissa), vaikkapa Lacuna Coil olis aivan kotonaan Seinäjoen Tangomarkkinoiden tarjonnassa.
 
ja mikä oikeasti erottaa "posicoren" purkkapopista? Punk? Älkää naurattako, Blink182 ja kumppanit ovat suoraa jatkoa 1910 Fruitgum Companylle ja Ohio Expressille.
 
Kysymys on siitä, millaisena homma myydään. Jos siinä ei oo mojoa, se ei oo bluesia.

. Jos siinä ei oo mojoa, se ei oo bluesia.
 
Amen, brother, and that's the truth carved in Stone;)

Kysymys on siitä, millaisena homma myydään. Jos siinä ei oo mojoa, se ei oo bluesia.
 
Ja se oli mun mielestä kans tässä... 8) Ytimekkäästi.

Strato bluesissa on kyllä jotenkin korni, kiitos joka kylän SRV kopioiden
 
Ööö.. Nyt en ihan ymmärrä? Kyllä mielestäni Strato on Telecasterin ohella SE blueskitara, jossa on SE soundi.

Ööö.. Nyt en ihan ymmärrä? Kyllä mielestäni Strato on Telecasterin ohella SE blueskitara, jossa on SE soundi.
 
Hm. Arvelen, että tässä on viitattu siihen, että Texas Boogie ei sit kuitenkaan oo bluesia, vaan kyllähän se on. Blyyshiä on niin montaa lajia, on Swamp bluesia ja Chicago bluesia ja vaikka mitä, ja kun vanha äijä Willie Dixon, basisti useamman kovan bluesin taknaa kuin kukaan, lopulta teki soololevyn 'What happened to my blues?', hän kysyy jo avausraidalla aiheellisesti: "They called it boogie-woogie, they call it rock n roll - What happened to my blues?"
 
Mut oletetaanpa, että arvovaltainen päättävä taho ilmoittaisi että Stevie Ray Vaughn, Robben Ford, Robert Cray ja vaikkapa Gary Moore (joo, soitti kaikki hyvät juttunsa yhden kaikkien aikojen suosikkikitaristini vanhalla LP:llä, tiedän) e i v ä t ole bluesia, olisko strato sittenkin THE?
 
Eipä taitais olla.
 
Mut kyllähän ne on. Niissä on kaikissa sama mojo, olipa asialla Leadbelly tai Albert Collins, John Lee Hooker tai Albert King. Kaikki on käyneet keskiyöllä tienristeyksessä virityttämässä kitaraa (edit: paitsi ehkä gary moore, ja senkin kannattais:-).

Mut kyllähän ne on. Niissä on kaikissa sama mojo, olipa asialla Leadbelly tai Albert Collins, John Lee Hooker tai Albert King. Kaikki on käyneet keskiyöllä tienristeyksessä virityttämässä kitaraa (edit: paitsi ehkä gary moore, ja senkin kannattais:-).
 
Ahh, Willie Dixon.. susi-veljien ehdoton suosikki..
 
Tuosta sitte blues-kitara, jos mikä..
http://www.thomann.de/thoiw3_artikel-191819.html
(Älkää älkää, varmaan tuollakin lähtee...)

Ahh, Willie Dixon.. susi-veljien ehdoton suosikki..
 
Tuosta sitte blues-kitara, jos mikä..
http://www.thomann.de/thoiw3_artikel-191819.html
(Älkää älkää, varmaan tuollakin lähtee...)
 
Toi on ihana. Tah-too!
 
Mun sisäinen tyttöni soittaa tolla teidät suohon.

Tuosta sitte blues-kitara, jos mikä..
http://www.thomann.de/thoiw3_artikel-191819.html
(Älkää älkää, varmaan tuollakin lähtee...)
 
Ei ei ei, tuohan on selvä blackmetal-kitara. Tai yleensäkin raskaampaan musiikkiin tarkoitettu.

Jokainen kitaristi valitkoon oman äänensä tarinankerrontaan ;)
 
Näin on!
 
Tämä kitara on nyt kuitenkin ihan pakko laittaa tähän ;)
 
http://www.vintage-guitars.se/1936_Gibson_ES-150_1058B.htm

Toi on ihana. Tah-too!
 
Mun sisäinen tyttöni soittaa tolla teidät suohon.
 
Hiih! Iih! Itse asiassa ajatus HeippaKisulista on vahvistumassa.. X2N ehkä mikiks.. 8)