Kitarat: kitarakamat ›

hallu: Ja se kahkesankytluvun hiilikuitu Steingerger myös? mitä sanoo palstan vintaegurut? täyttyykö ehdot, vaikka ei noilla kuuluisuudet olekaan soittaneet..... paitsi Eddie vanHalen, sen näin soittavan youtubessa jossakin kasarin livevedossa tuollaisella lavattomalla Steinbergerillä.
Mun kaverilla oli aikoinaan hiilikuituinen Steinberger-basso, joka oli mullakin jonkin aikaa lainassa. Jumankekka että oli muuten hyvin soiva ja muutenkin huippuvehje. Ei tosin mikään vintits-soundinen laite, mutta hyvä. Ja kevyt sekä näppärä. Tosin rumiahan nämä lavattomat tikut ovat useimpien mielestä. Ja poissa muodista. Kasikytluvulla näillä soitti tosi kovatkin tyypit, kuten Jamaaladeen Tacuma ja monet muut peukkulätkyttäjät. Jopa Cliff Williamsillakin oli tuollainen jossain vaiheessa.

hallu: Flaxwood on hyvä kitara yhtä sellaista hetken käpistelleenä voin sanoa, että tuli positiivinen fiilis siitä. Mutta vintageen palatakseni, niin eikös kuuskytluvulla jo tullut ensimmäiset kokeilut rakentaa kitara muovista? kaheksankytluvulla muistan ainakin Steinbergerin tehneen kitaroita hiilikuidusta tms. materiaalista. Niin jokos ne alkaa täyttää vintagen määritelmän?
 
Siis jos tuotannon alkupään soitin on sitä vintagea, niin silloinhan ne kuuskyt luvun muoviset Airlinet (jos muistan oikein) voisivat olla vintagea. Ja se kahkesankytluvun hiilikuitu Steingerger myös? mitä sanoo palstan vintaegurut? täyttyykö ehdot, vaikka ei noilla kuuluisuudet olekaan soittaneet..... paitsi Eddie vanHalen, sen näin soittavan youtubessa jossakin kasarin livevedossa tuollaisella lavattomalla Steinbergerillä.
 
Nuo lavattomat ovat about yhtä vintagea kuin Jane Fondan jumppatrikoot...siinä ja siinä.

Kyllä Parker-kitaroidenkin täytyy joskus muuttua vintageksi, vaikka eivät klassisinta perinnettä edustakaan. Mutta entäs ihan yksityisten soitinrakentajien tekemät yksittäiskappaleet, vaikka Jussi Ala-Kuhan kitarat? Tai Zemaitikset?
 
Äkkiseltään ajattelisi, että vintagessa pitää olla jonkin sortin sarjatuotannosta kysymys.

Kefiiri: Kyllä Parker-kitaroidenkin täytyy joskus muuttua vintageksi, vaikka eivät klassisinta perinnettä edustakaan. Mutta entäs ihan yksityisten soitinrakentajien tekemät yksittäiskappaleet, vaikka Jussi Ala-Kuhan kitarat?
 
Äkkiseltään ajattelisi, että vintagessa pitää olla jonkin sortin sarjatuotannosta kysymys.
 
Maailmalla on hyvinvoiva vintage-markkina myös pienten kitaranrakentajien soittimista. De Angelico, DAquisto, Andersen, Campellone, Collings, Zemaitis... Eli kyllä ne hyvät JAKit, Ruokankaat ja Versoulit on vuosikymmenten päästä vintagea viimesen päälle.

Kefiiri: Äkkiseltään ajattelisi, että vintagessa pitää olla jonkin sortin sarjatuotannosta kysymys.
 
Jos huomiodaan että vintage terminä on lähtöisin viinintuotannosta, niin kyllä jonkinlainen sarjatuotanto on oltava. Vintageen liittyy myös kiinteästi aina vuosiluku, jolla se tuote "naulataan" ajankohtaan, vuosikertaan.
Eli lyhyesti - hyvälaatuisen tunnetun brändin sarjatuoteen tietty/tietyt vuodet.

Vintage on vuosikerta. Viineillä jotka on valmistettu tiettynä yhtenä vuonna kasvatetuista rypäleistä on vintage, oli se siten hyvä vuosikerta tai ei. Jotkut vuosikerrat ovat parempia ja niiden arvo on suurempi. Vintagella yleensä kuitenkin viitataan hyviin vuosikertoihin. Non-vintage-viinit ovat viinejä joissa on useamman vuosikerran rypäleistä valmistettuja viinejä sekoitettuna. Tämäkin on tapa tehdä hyvää viiniä.

hollstro: Vintage on vuosikerta.
Jos kerta lähteille mennään niin vintage on ihan vaan rypäleiden keruuta, tuo vuosikertamerkitys tuli muistaakseni vasta 1700-luvulla.
Tai sit voidaan hyväksyä että vintage (tai retro, tai antiikki tms. termit) voi tarkoittaa ihan eri asiaa viineissä, autoissa, vaatteissa ja kitaroissa.

Miksi kukaan ei ole keksinyt alkaa snobailemaan kitaroiden kanssa että alkaisi yhdistellä eri osia eri vuosimalleista. -58 lankku, -59 mikit (paras magneettivuosikerta) . Kaula -61 joka oli hyvä kaulapuuvuosi. Potikat; se paras -57 malli. Jopas saisi katu-uskottavuutta.
The paras ebenpuu ikinä, vuodelta -64 kun aurinko paistoi siihen puuhun justiin oikean mointa päivää.

73nd3r: Jos kerta lähteille mennään niin vintage on ihan vaan rypäleiden keruuta.
 
Se keruu on ranskan keilen sanasta vendage, josta sanasta vintage on peräisin. Vintage kuitenkin tarkoittaa viinin valmistuksen yhteydessä sekä rypäleiden keruuta että viinin valmistusta ja nimenomaan samana vuonna kerätyistä rypäleistä.
 
"Vintage, in winemaking, is the process of picking grapes and creating the finished product"
 
https://en.wikipedia.org/wiki/Vintage

No johan täällä (jälleen) on pohdintaa tuosta, mikä on, mikä ei ole tai mistä mahdollisesti tulee vintagesoittimia.. ;)
Jotain kymmenkunta sivua sitte totesin, ettei ole yhtään mitään kiveen hakattua päiväystä, eikä muutakaan yksiselitteisen selkeää määritystä..vaikka tietty se joillekin todella "organized" eli järjestyksestä pitäville olisi helpotus. Edelleen olen sitä mieltä, että tuolla olis aika hyvä määrite..
https://en.wikipedia.org/wiki/Vintage_musical_equipment
 
Sellanen "pikkuisen parempi" instrumentti, josta ollaan valmiita jopa maksamaan, eli jolla on jälkimarkkina-arvoa, ja on hippasen vanhempaa tuotantoa. Tuo ikäolettamahan on vuosien mittaan tietty liukunut totta kai.

hollstro: Vintage kuitenkin tarkoittaa viinin valmistuksen yhteydessä sekä rypäleiden keruuta että viinin valmistusta ja nimenomaan samana vuonna kerätyistä rypäleistä.
No eiku. Sullon vaan liian uutta tietoa.
//Vintage (n.)
early 15c., "harvest of grapes, yield of wine from a vineyard," from Anglo-French vintage (mid-14c.), from Old French vendage, vendenge "vine-harvest, yield from a vineyard," from Latin vindemia "a gathering of grapes, yield of grapes," from comb. form of vinum "wine" (see wine (n.)) + stem of demere "take off" (from de- "from, away from" + emere "to take;" see exempt). Sense shifted to "age or year of a particular wine" (1746), then to a general adjectival sense of "being of an earlier time" (1883). Used of cars since 1928.//

73nd3r: voidaan hyväksyä että vintage (tai retro, tai antiikki tms. termit) voi tarkoittaa ihan eri asiaa viineissä, autoissa, vaatteissa ja kitaroissa.
Tämän suuntainen ajatuslinja on varmaan tarpeen hyväksyä siksi koska eri tuotteista puhujat ovat keskenään saattaneet muodostaa ihan oman raamituksen omille vintageilleen. Kielihän elää ja vanhoista asioista puhujat eivät ole yhdestä puusta veistettyjä. Mitä ilmeisimmin ollaan käsityksissä jo oikeasti kaukana siitä, mikä ikinä olikaan alkuperäinen merkitys. Itse kuitenkin ymmärrän musiikkivälineiden kohdalla ne vuosiluvut aika tärkeinä ja kun vanhaan tuotteeseen Y liittyy yleisesti suuri haluttavuus.
 
Edelleenkin osaan kyllä seurata keskustelua otsikon mukaisena vaikka itselle noita kamoja ei olekaan tulossa.

hollstro:................ Mikään tekninen asia ei ole nyky-Fendereissä paremmin kuin parhaina vuosina. EIkä näin ole Gibsoneissakaan.
 
................
 
Uskon, että hyvää laatua osattiin tehdä silloin, mutta väite ettei mikään olisi paremmin nykyversioissa, sisältää selkeän arvolatauksen joka oikeasti tarkoittaa, että sinä arvostat niitä vanhoja ratkaisuja. Mutta sehän on vain mielipide muiden joukossa.
 
Tarkoitan, että Gibsoni noudattaa R-sarjassa niitä vanhoja ratkaisuja, mutta samaan aikaan Gibsonilla on muita linjoja missä innovoidaan ja kehitetään tuotteita eteenpäin ja kokeilleen uusia materiaaleja ja rakenteita. Missään kehittämisessä ei olisimitään mieltä jos lähtökohtainen ajatus olisi, että mitään ei pysty enää parantamaan, että se ensimmäinen yritys rakentaa lankkukitara osui niin häränsilmään, että mitään ei ole enää tehtävissä. Ainoastaan huonompia voidaan tehdä.
 
Ja sama juttu Fenderillä jolta ollaan nähty sentään vähintään yhtä paljon innovaatioita ja kokeiluja kuin Gibsoniltakin. Ymmärrän kyllä perinteiden merkityksen ja uskon, että laatu on ollut hyvää ennenkin, vaikka menetelmät ovatkin olleet kehittymättömämpiä nykypäivään verrattuna. Väite, että mikään ei ole paremmin tarkoittaa oikeasti sitä, että ne parannukset joita vuosien varrella ollaan tehty, eivät mielestäsi ole parannuksia.
 
Se on ihan okei, mutta mielipiteen esittäminen totuutena tai yleisenä väittämänä tai oikeastaan pyrkimys laajentaa oma mielipide yleiseksi totuudeksi, aiheuttaa minussa jonkinlaisen vastareaktion.

Kefiiri:...Kitaraa ei väitetä vintageksi tai japanilaisen soitinrakennuksen merkkipaaluksi...
 
Haluan nyt tässä yhteydessä muistuttaa, että tämä nimenomainen kitara on linkattu mukaan kertomaan, millaista kapinetta myytiin huomattavasti suuremmalla rahalla ja estottomilla kehuilla.
 
En ole toki samaa mieltä tämänkään hintapyynnöstä, mutta se ei ollut jutun pointti. Ehkäpä olen ilmaissut itseäni vähän epäselvästi, kun tästä asiasta onnistuttiin saamaan niinkin suuri näytös. Itse en kyllä voisi käsittää kirjoitusta "tuollaista kitaraa myytiin kolmellasadalla tms" kovin monella tavalla, mutta ehkäpä kyse ei ollut niinkään asioiden riitelemisestä.
 
Haluaisitko kenties auttaa minua kirjoittamaan aiheesta niin, että kenellekään ei jää väärintulkinnan mahdollisuutta? ;D
 
Ja kyllä. Joulun alla on ollut noita lahjakitaroita useammassakin postimyyntikatalookissa. Se, oliko se lopulta Anttila vai joku samanlainen ei liene oleellista (puolen vuosisadan jälkeen ihan jokainen muisto ei välttämättä ola ihan täydellinen). Sen jupakan pointti oli tietenkin kertoa, minkälaatuisesta laitteesta on oikeasti kyse.

joku muu sikko: Miksi kukaan ei ole keksinyt alkaa snobailemaan kitaroiden kanssa että alkaisi yhdistellä eri osia eri vuosimalleista. -58 lankku, -59 mikit (paras magneettivuosikerta) . Kaula -61 joka oli hyvä kaulapuuvuosi. Potikat; se paras -57 malli. Jopas saisi katu-uskottavuutta.
The paras ebenpuu ikinä, vuodelta -64 kun aurinko paistoi siihen puuhun justiin oikean mointa päivää.
 
Onhan näitä palacastereita harrastettu. Kuuluisin varmaan Claptonin Blackie. Herraa eivät todennäköisesti kiinnostaneet vuosiluvut, vaan pisti yhteen ne palikat, jotka kuulostivat omaan korvaan ja istuivat kouraan parhaiten.

hallu:...Väite, että mikään ei ole paremmin tarkoittaa oikeasti sitä, että ne parannukset joita vuosien varrella ollaan tehty, eivät mielestäsi ole parannuksia...
 
Tämä ilmiöhän on tuttu niin Fenderin kuin muidenkin merkkien tienoilta. Esim uusi tallaversio stratoon tuntuu olevan vieläkin muutamille lähinnä kauhistus. Tallapalojen säätöruuvien on vain kertakaikkisen pakko kaivaa kämmensyrjä auki, tai strato ei ole mistään kotoisin.
 
Väitänkin häpeämättömästi että ajatuksessa kaiken vanhan paremmuudesta, haluttomuus opetella yksinkertaisemmankaan uuden kapineen toimintaa vaikuttaa ihan liian paljon. Vanhassa on paljon tuttua ja turvallista.
 
Juu, puut jne. Mutta ihan kaikki vanhat keksinnöt nyt vain eivät ole uusia parempia.
 
Ehkäpä sellaiset tuleekin vintage-langassa käsitellä ajalleen ominaisina piirteinä, jotka kuuluvat ko kapineisiin. Hyviä tai eivät.

hallu: Uskon, että hyvää laatua osattiin tehdä silloin, mutta väite ettei mikään olisi paremmin nykyversioissa, sisältää selkeän arvolatauksen joka oikeasti tarkoittaa, että sinä arvostat niitä vanhoja ratkaisuja. Mutta sehän on vain mielipide muiden joukossa.
 
Tarkoitan, että Gibsoni noudattaa R-sarjassa niitä vanhoja ratkaisuja, mutta samaan aikaan Gibsonilla on muita linjoja missä innovoidaan ja kehitetään tuotteita eteenpäin ja kokeilleen uusia materiaaleja ja rakenteita. Missään kehittämisessä ei olisimitään mieltä jos lähtökohtainen ajatus olisi, että mitään ei pysty enää parantamaan, että se ensimmäinen yritys rakentaa lankkukitara osui niin häränsilmään, että mitään ei ole enää tehtävissä. Ainoastaan huonompia voidaan tehdä.
 
Ja sama juttu Fenderillä jolta ollaan nähty sentään vähintään yhtä paljon innovaatioita ja kokeiluja kuin Gibsoniltakin. Ymmärrän kyllä perinteiden merkityksen ja uskon, että laatu on ollut hyvää ennenkin, vaikka menetelmät ovatkin olleet kehittymättömämpiä nykypäivään verrattuna. Väite, että mikään ei ole paremmin tarkoittaa oikeasti sitä, että ne parannukset joita vuosien varrella ollaan tehty, eivät mielestäsi ole parannuksia.
 
Se on ihan okei, mutta mielipiteen esittäminen totuutena tai yleisenä väittämänä tai oikeastaan pyrkimys laajentaa oma mielipide yleiseksi totuudeksi, aiheuttaa minussa jonkinlaisen vastareaktion.
 
Jospa listaisit jonkun nykyfeaturen F:n tai Gibsonin tuotteissa joka on selkeä tekninen parannus, ja joka on otettu riemulla vastaan. Mulle ei kelpaa:
 
- robottivirittimet
- piirilevyt ja pikaliittimet mikkien ja potikoiden kanssa
- 2-pistevibratalla
- noiseless sinkkumikit
- aktiivielektroniikka
- runkojen keventäminen jyrsimällä
 
Nuo kun on kaikki laajalti dumattu ja lytätty heikennyksinä.
 
Lukkovirittimet hyväksyn, mutta ne nyt voi laittaa mihin tahansa jos niistä pitää. Ei ole todellista tarvetta noillekaan.
 
Onhan esim. 52 ja 53 Les Paulissa onneton trapetsoiditalla tai ainakin liian loiva kaulakulma, myöhemmin vuona 53 wrap-around, 54 jyrkempi kaulakulma ja sitten 55 TOM. 61-62 SG:ssä ollut heikkoja kaulaliitoksia (Siksi 63 pidempi tenon), surkea sideways vibrola (siksi lyre 63->). Tuo vaan tarkoittaa että vintagessakin on parempia ja huonompia vuosikertoja ja se tekee hommasta mielenkiintoisen. Parhaat ja halutuimmat lankkukitarat kitarat Gibsonilta tehtiin 57-64, Fenderiltä 52-65.

BugBadWolf: Tämä ilmiöhän on tuttu niin Fenderin kuin muidenkin merkkien tienoilta. Esim uusi tallaversio stratoon tuntuu olevan vieläkin muutamille lähinnä kauhistus. Tallapalojen säätöruuvien on vain kertakaikkisen pakko kaivaa kämmensyrjä auki, tai strato ei ole mistään kotoisin.
 
Väitänkin häpeämättömästi että ajatuksessa kaiken vanhan paremmuudesta, haluttomuus opetella yksinkertaisemmankaan uuden kapineen toimintaa vaikuttaa ihan liian paljon. Vanhassa on paljon tuttua ja turvallista.
 
Juu, puut jne. Mutta ihan kaikki vanhat keksinnöt nyt vain eivät ole uusia parempia.
 
Ehkäpä sellaiset tuleekin vintage-langassa käsitellä ajalleen ominaisina piirteinä, jotka kuuluvat ko kapineisiin. Hyviä tai eivät.
 
Fenderin parasssaundinen talla on vintagetremolo teräsblokilla. Nuo uudet eivät sille pärjää. Ruuvit voi sheivata jos se haittaa. EIkä kaikki vanha ole hyvää, niinkuin edellä kirjoitin.

Onko ensimmäiset Jackson Randy Rhoads kitarat vintagea?
Suunnittelu alkoi 80-luvun alussa, mutta ei ehtinyt maestron käteen kun kuoli. Nimi on silti kiinni ja vanhoja laatusoittimia kaikki tyyni.
Miten on?

hollstro: Fenderin parasssaundinen talla on vintagetremolo teräsblokilla. Nuo uudet eivät sille pärjää.
 
Ehdottoman totta.