![]() 23.10.2010 16:29:02 | |
---|---|
askomiko: Rämpytin kauppa-vierekkäistestinä HT 20, 40 ja 60, ja loppupäätelmä on että tuossa 40:ssa on tehty jotain pahasti väärin, ei ainakaan stratolle sovi yhtään, imo. Säröpuoli sirisee koko ajan ihan liian kirkkaasti. 20 ja 60 on siltä osin järkevämpiä, ja 60:ssa vieläpä gain-säädössä on joku järki, eikä humbuckereilla olla heti ensi risahduksen jälkeen hirmu ahtosärössä. Eli 60 voitti tämän erän. 20-mallissa on eri kajari kuin 40:ssä, alkuun epäilin olisiko se syynä riipivyyteen, mutta 60:ssa on sitten taas sama kajari kuin 40:ssa, ja siinä on tolkkua soundissa. Nelikympinkin kanssa vietti kyllä ihan mielellään aikaa reenikämpällä, kunnollisen metelitason kanssa, mutta jäi se yläpää sielläkin vaivaamaan. Seuraavana sitten reeniksellä jatkotesti 60:lla. Itsehän päädyin tuohon 40-wattiseen testattuani samoin 20-, 40- ja 60-wattisia malleja. Nelikymppisiä vielä paria eri kappaletta. Itse en mitään poikkeavaa sirinää tai erilaista soundimaailmaa havainnut. Hyvinkin samasta puusta tuntuivat olleen veistettyjä. Dillon, you son of a bitch! | |
![]() 24.10.2010 22:39:10 | |
vvaltsu: Kyllä on käyny mielessä että ostasin Tung-Solin etuseen, eihän se maksakaan kun reilun kympin Uraltonella. Mut sitten mietin että en osaa kuitenkaan vaihtaa sitä oikein (vaikka etuasteputken vaihto onkin maailman helpoin homma) niin jäi ostamatta sitten. Miten sen muka voi vaihtaa vääin? Tuo etuasteputken vaihtaminen on kitaravahvistimien kanssa yksinkertaisin toimenpide mitä voi tehdä. Ei muuta kuin kone auki, etuasteputken suojahattu irti, putki pois, uusi samaten päin paikoilleen, hattu kiinni, ja vahvistimen paneelit paikoilleen ja rock on. Ei ole vaikeaa, ja varmasti on vaivan arvoista. >< (((((*> | |
![]() 24.10.2010 23:02:20 | |
Tuomoo: Miten sen muka voi vaihtaa vääin? Tuo etuasteputken vaihtaminen on kitaravahvistimien kanssa yksinkertaisin toimenpide mitä voi tehdä. Ei muuta kuin kone auki, etuasteputken suojahattu irti, putki pois, uusi samaten päin paikoilleen, hattu kiinni, ja vahvistimen paneelit paikoilleen ja rock on. Ei ole vaikeaa, ja varmasti on vaivan arvoista. Meikän tuurilla ois pinnejä katkeillu tai jotain muuta superylikatastrofaalista ois tapahtunut. No, kerkeehän tässä putkia vaihtelemaan vielä jos siltä tuntuu. Ei tässä nyt jäniksen selässä sentään olla. Uskon jumalaan, joka viinin Gambinaksi pystyy muuttamaan. | |
![]() 01.11.2010 20:37:22 | |
Snadisti ohi aiheen mutta Blackstar kuitenkin :) Kävin kokeilemassa ja keskenään vertailemassa HT1R-comboa ja HT-Dual -pedaalia. Periaatteessa ihan samat säröt noissa koneissa. Combon kaiku oli kyllä yksi parhaita vahvariin ympättyjä kaikuja pitkään aikaan. Todella mukava ja käyttökelpoinen potikan kaikissa asennoissa. Pedaalin sitten ostin lopulta, sitähän voi käyttää yksistään etuasteenakin. "Tauko on vahvin nuotti" - Carlo Magi (1980-2008) | |
![]() 01.11.2010 20:40:06 | |
efunkelist: Snadisti ohi aiheen mutta Blackstar kuitenkin :) Kävin kokeilemassa ja keskenään vertailemassa HT1R-comboa ja HT-Dual -pedaalia. Periaatteessa ihan samat säröt noissa koneissa. Combon kaiku oli kyllä yksi parhaita vahvariin ympättyjä kaikuja pitkään aikaan. Todella mukava ja käyttökelpoinen potikan kaikissa asennoissa. Pedaalin sitten ostin lopulta, sitähän voi käyttää yksistään etuasteenakin. No perkule, kerrankin "kunnon" vertailua "noihin" vahvareihin. Noinkohan Dual-kaasu nostais taas päätään. voip se olla sekkii, voip se olla olemattakii... | |
![]() 01.11.2010 22:28:33 | |
Mikähän putki tuonne päättäriin sitten laitetaan kun joskus parin vuoden päästä joudun sen vaihtamaan? Semmone 12BH7-vehjes? Ei taida ilman modailua mennä el34 yms. tr00 hevimedlakoneitten kynttilät Tähteen kai. Mie kun haluaisin jonkun ihkuoikean pääteputken eikä mitään 12BH7:a >:( Tiluttaminen on kuten seksi, joskus siihen menee kiinnostus mutta aika nopeesti se kiinnostus palaa uudelleen. -aalataur | |
![]() 02.11.2010 06:12:59 | |
vvaltsu: Mikähän putki tuonne päättäriin sitten laitetaan kun joskus parin vuoden päästä joudun sen vaihtamaan? Semmone 12BH7-vehjes? Ei taida ilman modailua mennä el34 yms. tr00 hevimedlakoneitten kynttilät Tähteen kai. Mie kun haluaisin jonkun ihkuoikean pääteputken eikä mitään 12BH7:a >:( Kyllä se on tollanen 12BH7 laitettava. Tai sitten vaihdat vahvistinta siinä vaiheessa. http://www.nostalgiaair.org/tubes/12bh7.htm | |
![]() 02.11.2010 13:26:51 (muokattu 03.11.2010 16:35:15) | |
Todettakoon myös että tuo kaiutinemuloitu ulostulo suoraan "tiskiin" liitettynä on _erittäin_ käyttökelpoinen niin äänittämiseen kuin PA-kaapeista tuuttaamiseen. Tuli kokeiltua. Erityisen inspiroiva tai hieno ei soundi tuolla tavalla ole mutta _käyttökelpoinen_. Ei kannata odottaa että se missään olosuhteissa kuulostaisi miltään hyvin miksatulta ja mikitetyltä mesafullstackilta - mutta kyllä tuolla vähintään demot äänittää ja keikan vetää. Tuota säröspedua kun käyttää vahvistimen edessä (duh, kuten pedaaleja yleensä) se jonkin verran leikkaa bassoja soundista. Bändisoitossahan tämä on suorastaan etu mutta yksinäisen instrumentalistin egoa se ei välttämättä hivele. Kokeilen huomenna treeniksellä pedaalia vielä suoraan etuasteena putkinupille, eli sen sijaan että pedaalista menisi johtoa vahvarin inputtiin ja puhtaalle kanavalle, liitän sen suoraan efektilenkin paluuseen jonka mun vahvarissa on sarjakytkentäinen etusen ja päättärin välissä. Päättäri on kahdella EL84-putkella. Hypoteesini mukaan soundin ei pitäisi olla kovin kaukana HT5-nupin maailmasta. Siinäkin kun etunen lienee pitkälti sama kuin HT-Dual E: Tulin treenikseltä. Muistikuvan mukaan HT5:lla ja samoilla kaapeilla soundit oli eri. Tosin, onhan päätekin eri. Etuasteena HT-Dual toimi kyllä mutta silloin joutuu ykköskanavaa käyttämään puhtaalle soundille ja kakkosella säröt (koska kitara suoraan päättelle ilman esivahvistinta on varsin ponneton ja tylsä eikä mitään EQ:ta ole käytettävissä). Perinteisesti säröpurkkina käytettäessä voi käyttää vahvarin puhdasta ja polkimesta kahta eri säröä. Tällä kertaa piti vaan todeta että suuresti eroa ei blackstarilla ollut mun huttukettunupin omaan säröön. Toki blackstarissa on säätövaraa mutta merkittävää lisähyötyä en siitä saanut :( Pitää vielä kokeilla josko spedu jäisi kotikäyttöön, muussa tapauksessa saa mennä takaisin kauppaan tai jos eivät ota niin torille ilmoitus... "Tauko on vahvin nuotti" - Carlo Magi (1980-2008) | |
![]() 03.11.2010 21:18:47 | |
Tilasin päivällä Ht-5-nupin. Katotaan nyt sitten minkälainen kone sieltä tulee. Käytännössä sikana säkissä ostin, kerran vaan jokusen minuutin comboversiota olen räplännyt. Mitenköhän mahtaa natsata mun nykyisen kaapin kanssa yhteen.. | |
![]() 03.11.2010 22:42:24 | |
Kokeilemallahan se selviää sitten :) Kelpo laite tuo HT-5 nuppi. Riippuen siitä mitä sillä soittelee, voi olla että eteen kannattaa harkita jotain poljinta jolla buustailla ja muokkailla soundia. joku tubescreamer-tyyppinenhän on ihan perus mutta EQ-pedaalit ovat myös erinomaisia soundin muokkailuun ja buustaamiseen. Tuo minun HT-Dual saa nyt jäädä kotiin lisäsäröttimeksi kochin kaveriksi. Kyllähän se varakoneesta käy keikkakalustoonkin, ja sellaisenaankin sitä voisi käyttää buusterina tai soolosoundina huttukettusnupille mutta jätän ottamatta siihen hommaan koska haluan pitää kattauksen mahdollisimman simppelinä livetouhuun. "Tauko on vahvin nuotti" - Carlo Magi (1980-2008) | |
![]() 04.11.2010 08:14:22 | |
efunkelist: Todettakoon myös että tuo kaiutinemuloitu ulostulo suoraan "tiskiin" liitettynä on _erittäin_ käyttökelpoinen niin äänittämiseen kuin PA-kaapeista tuuttaamiseen. Samaa mieltä, käyttökelpoinen. Mutta joku kylmyys siinä mua vaivaa, esim: http://www.mikseri.net/player/playe … n=1&type=1¶meter=429837 Kaikki kitarat vedetty suoraan tiskiin. Pätevä mies ottais tuosta EQ:lla jotain pois, kai sitä vois itsekin kokeilla. Samaa kylmää kirskuntaa olin kuulevinani Blackstarin HT-1 demovideossa. | |
![]() 04.11.2010 08:35:59 | |
Spiral: http://www.mikseri.net/player/playe … n=1&type=1¶meter=429837 Mun mielestä toi oli tosi hyvän kuuloinen linjaulostulosta saaduksi. En ite havainnut tossa mitään kirskuntaa, ennemminkin hiukan tumma ja pehmeä oli ainakin näille väsyneille korville nyt. Jäi vaikutelma että yleensä esim. tyypillisissä mikitetyissä high gainessa on tohon verrattuna vitusti enemmän presenceä. Mutta siis hyvin käyttökelpoinen oli tuollaisenakin. | |
![]() 04.11.2010 13:09:02 | |
Joo hyvin samankuuloista kuin mitä HT-Dual tekee. Lienee sama piirilevy noissa kamoissa etuasteen osalta (josta varmasti menee suoraan kaiutinemuloituun ulostuloon signaali jonku suotimen läpi). Mulla on huttukettunupissa sellanen kaiutinemuloitu ulostulo joka ottaa signaalinsa päätteeltä. Ihan samanlainen tuhnu se on luonteeltaan, tosin sillä erolla että päätesäröä saa mukaan. Minusta tuosta puuttuu nimenomaan jotain kirkkautta. Soundi on kuin "utuisen pehmeä" eikä isollakaan gainilla saa mitään riehuntaa aikaiseksi. Kaipaisin raakuutta soundiin. Pikkuruista comboakin mikittämällä saa sitä kiukkua äänitettyä mutta niillä taas jää isokokoisuuden voima puuttumaan. Kokeilin kosolti EQutella tuota emuloitua signaalia (siis omasta pedaalista) mutta totesin taas sen että EQ:lla voi ottaa soundista pois, mitään sellaista ei saa lisättyä mitä alunperin puuttuu. Sillä mun subbari-isolation-cabilla sai lisättyä emuloituun kyllä bottnea ja ylintä trebleä mutta juuri "se jokin" jäi signaalista edelleen puuttumaan. Vielä on vähän kesken kokeilut mutta tähän asti parhaimman soundin oon saanu käyttämällä kuivaa linjasignaalia koneelle ja plugarilla IR-kaappimallinnos. Tarkoitus ois jossain vaiheessa isokaapin elementti vaihtaa 6" jensenin kitarakajariin ja vielä lisäksi duunata 8" celestion superista tavallinen kaappi huoneessa mikitettäväksi. Sitten kun saan itseäni miellyttävää soundia aikaiseksi blackstarilla ja muilla kamoillani äänittelen jotain klippiä malliksi. Yllättävän paljon minusta pikkublackstarien soundia joutuu ruuvailee jotta miellyttää. Paitsi HT5 nupilla isoihin kaappeihin sai helposti mukavaa soundia silloin kun kokeilin. ISF on minusta käyttökelpoinen enimmäkseen klo9 paikkeilla, iltapäivän puolella laite tuottaa minusta hirveän paljon "huonoa middleä" "Tauko on vahvin nuotti" - Carlo Magi (1980-2008) | |
![]() 04.11.2010 13:26:01 | |
efunkelist: Kelpo laite tuo HT-5 nuppi. Riippuen siitä mitä sillä soittelee, voi olla että eteen kannattaa harkita jotain poljinta jolla buustailla ja muokkailla soundia. Kelpo laite joo, nyt on aika monta keikkaa tullut vedettyä HT-5 nupilla, useimmiten yhdellä skobella mutta kerran vedettiin "fullstäkillä" ja nupit melkein kaakossa. Keikan jälkeen joku taisi tulla kyselemään millä mä vedän ja ilme kertoi pienimuotoisesta ihmetyksestä kun osoitin pinoa... :) Oikeastaan ainoa ärsyttävä piirre laitteessa on se, että säröpuolen buustaus tuottaa vähän hankaluuksia. Ei niinkään soundin puolesta vaan äänen voimakkuuden, mulla on tapana käyttää overdriveä soolobuustina ja Digitechin Hardwire-pedaali toimii soundillisesti mutta äänen taso ei juurikaan nouse. Kliinipuolella OD taas ryöjäisee niin maan pirusti... kaksi säädettävää master volumea voisi olla aika kova sana mutta niitä ei taida olla missään pikkuputkarissa. Hymyä huuleen kun kuset vastatuuleen | |
![]() 04.11.2010 13:41:27 | |
mhaarala: Oikeastaan ainoa ärsyttävä piirre laitteessa on se, että säröpuolen buustaus tuottaa vähän hankaluuksia. Ei niinkään soundin puolesta vaan äänen voimakkuuden, mulla on tapana käyttää overdriveä soolobuustina ja Digitechin Hardwire-pedaali toimii soundillisesti mutta äänen taso ei juurikaan nouse. Kliinipuolella OD taas ryöjäisee niin maan pirusti... kaksi säädettävää master volumea voisi olla aika kova sana mutta niitä ei taida olla missään pikkuputkarissa. Ethän sä saakkaan volaa nostettua säröpurkilla vaffarin edessä särökanavalla koskaanikinä. Tunget jonkun EQn looppiin tahi jotain niin alkaa pelittää. Status: Asiallinen mies, puhaltaa 1.37 promillea klo 7.30. | |
![]() 04.11.2010 14:46:51 | |
mhaarala: Oikeastaan ainoa ärsyttävä piirre laitteessa on se, että säröpuolen buustaus tuottaa vähän hankaluuksia. Ei niinkään soundin puolesta vaan äänen voimakkuuden, mulla on tapana käyttää overdriveä soolobuustina ja Digitechin Hardwire-pedaali toimii soundillisesti mutta äänen taso ei juurikaan nouse. Kliinipuolella OD taas ryöjäisee niin maan pirusti... kaksi säädettävää master volumea voisi olla aika kova sana mutta niitä ei taida olla missään pikkuputkarissa. Kyllä tuon säröpurkinkin voi looppiin laittaa. Gain vain pienelle ettei tule juurikaan säröä ja sitten vaan volumella sopiva boosti. Toimii varmasti. | |
![]() 04.11.2010 21:36:40 (muokattu 04.11.2010 21:36:52) | |
Piti tuotakin kokeilla... volume nousi mutta soundi oli aivan järkyttävä. :D Pitää kai hommata joku EQ tai muu mikä vain nostaa mökää mutta ei väritä soundia. Kaikuspedut sen sijaan toimivat erinomaisesti loopissa. Täytyykin muuttaa vähän tuota kytkentää sunnuntain keikalle... :) Hymyä huuleen kun kuset vastatuuleen | |
![]() 04.11.2010 22:54:04 | |
Mä sain tiistaina uudetn kaapin alle. Edellinen kaappi oli suht pieni 1x12 Greenbackilla ja soundi oli ihan ok. Uusi kaappi on todella reilunkokoinen 1x12 1/3-takaa-avoimella rakenteella. Pistin sisään komerosta löytyvän V30:sen ja virrat päälle. Ihmetys oli aikamoinen, kun koko systeemi heräs ihan eri tavalla eloon. Kitara kuuluu ihan eri tavalla läpi, dynamiikkaa tuntuu olevan paljon enemmän ja soundi yleisesti on paljon rouheampi, erottelevampi ja terveempi. Nupin potentiaali alkaa vasta nyt paljastua. Hämmentävää sinänsä, kuinka jotkut elementit eivät vaan toimi joidenkin vahvareiden kanssa. Ainakin nyt löytyi tälle systeemille sopiva kajari. Seuraavaksi pitää testata äänittämistä. :) Kyllä se siitä. | |
![]() 05.11.2010 00:28:45 | |
Vladi: Seuraavaksi pitää testata äänittämistä. :) Siinäkin on omat taikansa - hyväkään kajari ei välttämättä tykkää juuri tietystä mikrofonista mutta sitten joku yllättävä mikkivalinta saattaakin napata narulle juuri parhaan soundin. Onnea löytöretkelle :) *** Efektilooppiin harvoin mikään särötin toimii. Jos kaipaa sooloon buustausta niin suosittelen kokeilemaan boosteria joka ei muuta teekään. Tai sitten EQ-pedaalia jolla voikin buustailla taajuuksia kontrolloidusti. Jos päättärissä riittää headroomia niin kompressiopedaalikin voisi toimia - tosin jos headroom ei riitä niin lopputulos on jotain samansuuntaista kuin säröpedaalillakin. "Tauko on vahvin nuotti" - Carlo Magi (1980-2008) | |
![]() 05.11.2010 00:41:17 | |
...V30:sen ja virrat päälle. Ihmetys oli aikamoinen, kun koko systeemi heräs ihan eri tavalla eloon. Kitara kuuluu ihan eri tavalla läpi, dynamiikkaa tuntuu olevan paljon enemmän ja soundi yleisesti on paljon rouheampi, erottelevampi ja terveempi. Nyt kun mietin mitä blackstarin kajariemulaatiosta puuttuu niin se on just se räkäisyys mitä celestion vintage 30 tyypillisimmillään tuottaa... "Tauko on vahvin nuotti" - Carlo Magi (1980-2008) | |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)