Kitarat: kitarakamat ›

Kyllähän ne puut vaikuttaa vähintäänkin kitaran kaulassa siihen miten nuotti soi. Ohut ja pitkä kaula (etenkin mahongista), tyyliin SG slim taperillä ei ole ollenkaan niin jämäkkä kuin vaikka lespa läskillä 50's kaulalla, jossa kaulaliitos on paljon ylempänä. Noissa pitkäkaulaisissa tuppaa olemaan dead spotteja ja yleisesti heikkoa sointia paljon useammin. Tämä on oma kokemus. Tästä syystä esim. PRS on tehnyt vähän hassun näköistä pidennettyä kaulaliitosta vuosikaudet.

uusien nauhojen laitto (n. 10-20€ + muutaman tunnin äheltäminen)
 
Niin, jos teet itse. Jos teetät, vähintään €300 tai vaahterakaulaisille jopa enemmän. Eli ei kannata taloudellisesti.

maksaa yli kaks tonnia, tai edes tonnia
 
Inflaatio + hölmöjen kusetus, koska "vintage". Mutta parhaat ovat silti hyviä, ja juurikin Telet variantteineen. Tai itse asiassa, eritoten juuri ne variantit parhaimmillaan, koska niitä ei edes tehty ennen about -72.

msalama: Niin, jos teet itse. Jos teetät, vähintään €300 tai vaahterakaulaisille jopa enemmän. Eli ei kannata taloudellisesti.
 
Siksi kannattaa tehdä itse.

Ei se nauhojen vaihtokaan vielä tee kitarasta hyvää jos satula on jotain ämpärimuovia. Toki satulankin voi tehdä itse, jos osaa, muutenhan siihenkin uppoaa satanen.

mpekkanen: Ei se nauhojen vaihtokaan vielä tee kitarasta hyvää jos satula on jotain ämpärimuovia. Toki satulankin voi tehdä itse, jos osaa, muutenhan siihenkin uppoaa satanen.
 
Ja mikitkin voi käämiä itse :D

Siksi kannattaa tehdä itse
 
Ylivoimainen enemmistö Skujujen omistajista ei tee, eikä luultavasti edes ymmärrä, mitä mokoma tarkoittaa. Joten roskiinhan noista toosista se samainen osuus tulee lentämään.
 
Joo ja loput voivatkin sitten olla erittäin keräiltäviä, kunhan vaan odotatte sen 70 vuotta :D

Ja mikitkin voi käämiä itse :D
 
Koko perkeleen heskan voi tehdä ihan itse, niinhän se Brian Maykin teki.

msalama: Ylivoimainen enemmistö Skujujen omistajista ei tee, eikä luultavasti edes ymmärrä, mitä mokoma tarkoittaa. Joten roskiinhan noista toosista se samainen osuus tulee lentämään.
 
Joo ja loput voivatkin sitten olla erittäin keräiltäviä, kunhan vaan odotatte sen 70 vuotta :D
 
No ei se roskiin heittäminen ja uuden ostaminen varsinaisesti taloudellisesti kannattavaa ole sekään, ja siitä kannattavuudestahan tässä oli kysymys. Tietysti tämä on olosuhteista ja tavoitteista kiinni, mutta jos kitaralla aikoo soittaa ja nauhat on kuluneet, niin kannattavampaa on nähdä vähän vaivaa ja opetella ne vaihtamaan. Itse olen näin tehnyt kun ei ollut rahaa ostaa toista kitaraa eikä vaihdattaa ammattilaisella. En keksinyt tilanteessa oikein mitään muutakaan taloudellisesti kannattavaa vaihtoehtoa. Joku vajaa 20€ meni rahaa ja kitara oli taas soittokuntoinen.
 
Sitten jos kitaran hankkii myydäkseen, niin nauharemontin teettäminen ammattilaisella voi olla kannattamatonta. Tai jos kitara on niin kehno, että remontin hinnalla saa paremman ehjän.

samiko: Ja mikitkin voi käämiä itse :D
 
Totta :D Miksi ei näkisi vähän vaivaa ja tekisi mikkejä itse? Ja tosiaan koko kitaran voi tehdä itse, samoin efektit ja kitaravahvistimen. Säästöön jäädyllä rahalla voi sitten ostella jotain muuta tarpeellista.
Ehkä suurinosa soittajista ei kuitenkaan osaa näitä hommia, mutta eihän sitä kukaan ole seppä syntyessään...

jkiva: Ite nauhoitutin ammattilaisella 80-luvun Takaminen SG-tyyppisen lankun vaikka homma makso melkein kitaran markkina-arvon verran. Tuli erinomainen skeba kun siinä on oikeesti ne "hyvät puut". ;-)
 
Tästä olis kiva kuulla hieman enemmänkn..siis Takaminen SG-tyyppisestä lankusta 80-luvulta.

nähdä vähän vaivaa ja opetella ne vaihtamaan
 
Suurin osa minkään hintaluokan kitaroiden ostajista ei tule ikinä näin tekemään. Mutta se vähemmistö, joka jatkaa soittamistaan pidemmälle, saattaa jopa sijoittaa soittimeensa kahvirahoja enemmän ja tarpeen mukaan vieläpä korjauttaakin niitä.

fox: Tästä olis kiva kuulla hieman enemmänkn..siis Takaminen SG-tyyppisestä lankusta 80-luvulta.
 
Juu, 80-luvun alkupuolella Takamine teki muutaman vuoden ajan sähkäreitä. Tuolla juttua https://www.axebition.com/blog/takamine-solid-bodied-electric-guitars
 
Omani GX200T on tarkemmin straton ja SG hybridi. Runko ja liimakaula mahonkia ja kaulan profiili SG-tyyppinen. 2x Dimarzio-henkiset Humbuckerit, 1x volume, 2x tone. Vibratalla on mallia strato. Laadukas ja helpposoittoinen kitara.
 
EDIT: kiinteätallaiaessa versiossa tune o matic.
 
https://www.axebition.com/electric-guitar/takamine-gx200
 
EDIT: Toisin kuin sivusto väittää niin alkuperäiset mikit ei mielestäni ole aidot dimarziot vaan japsikopio. Ihan hyvä soundi kyllä, mutta kiertoherkkä isommalla volalla.

msalama: Suurin osa minkään hintaluokan kitaroiden ostajista ei tule ikinä näin tekemään. Mutta se vähemmistö, joka jatkaa soittamistaan pidemmälle, saattaa jopa sijoittaa soittimeensa kahvirahoja enemmän ja tarpeen mukaan vieläpä korjauttaakin niitä.
 
Ei tee, ei, mutta se ei tarkoita, etteikö nauharemontin tekeminen halpikseen voisi olla taloudellisesti kannattavaa. Jatkoin itsekin pidemmälle, olen sijoittanut soittimeeni enemmänkin kuin kahvirahat ja korjaan niitä edelleen itse. Nyt olen laitellut satavuotiasta luuttukitaraani. Kuusi sataa siitä maksoin eikä ole aikomusta myydä eteenpäin. Soittimeen tykästyminen - jos se johtaa sen säilyttämiseen itsellä - ei taida tosin koskaan olla taloudellisesti kannattavaa, mutta onneksi se on kannattavaa muilla tavoilla. En tiedä meneekö tämä sinne halpisten kategoriaan. Aika halvan puoleinenhan tuo oli, eikä aikanaan aivan sitä korkeinta laatuakaan. Ihan huolella tehty vehje kuitenkin.
 
Lähitulevaisuudessa on tiedossa nauharemonttia, jonka aion tehdä itse. Ne halpikselle tehdyt nauha- ja muut remontit oli hyvinkin kannattavia taloudellisesti. Niistä liikkeelle lähteneillä taidoilla olen noita muitakin korjannut ja epäilemättä sen tonnin pari ainakin säästänyt vuosien varrella. Vaikkei siinä nyt pelkästään säästämisestä kyse ole, niin kyllä sekin merkitsee.
 
Ja on tällä yhteys varsinaiseen aiheeseenkin. Onko kitaran nauhapuilla merkitystä sen soundiin?

Niin, siis se on taloudellisesti kannattavaa siihen verrattuna, että olisit aina kierrättänyt soittimen nauhojen kuluttua ja ostanut tilalle uuden. Mutta jos halpiksista puhutaan, niin jälleenmyyntiarvoahan tuo ei nosta, eli se on kannattavaa vain silloin kun pidät soittimen hamaan loppuun asti itse.
 
Ja niinpä se minun Skujunikaan ei saanut uusia nauhoja, vaan meni vaihdossa eteenpäin, koska mokoma hammastikkukaula ei vain käteeni istunut. Kevyet mullat! Ja pikkurahalla myöhemmin uusi jos siltä alkaa tuntumaan, eli eipä rakettitiedettä sekään :)

jkiva: Juu, 80-luvun alkupuolella Takamine teki muutaman vuoden ajan sähkäreitä. Tuolla juttua https://www.axebition.com/blog/takamine-solid-bodied-electric-guitars
 
Omani GX200T on tarkemmin straton ja SG hybridi. Runko ja liimakaula mahonkia ja kaulan profiili SG-tyyppinen. 2x Dimarzio-henkiset Humbuckerit, 1x volume, 2x tone. Vibratalla on mallia strato. Laadukas ja helpposoittoinen kitara.
 
EDIT: kiinteätallaiaessa versiossa tune o matic.
 
https://www.axebition.com/electric-guitar/takamine-gx200
 
EDIT: Toisin kuin sivusto väittää niin alkuperäiset mikit ei mielestäni ole aidot dimarziot vaan japsikopio. Ihan hyvä soundi kyllä, mutta kiertoherkkä isommalla volalla.
 
Itellä gz350t gotohin floikalla, parasta parhautta ja ainoita kitaroita joiden myyminen ei enää tulisi mieleenkään (joskus oli lähellä....).

msalama: Niin, siis se on taloudellisesti kannattavaa siihen verrattuna, että olisit aina kierrättänyt soittimen nauhojen kuluttua ja ostanut tilalle uuden. Mutta jos halpiksista puhutaan, niin jälleenmyyntiarvoahan tuo ei nosta, eli se on kannattavaa vain silloin kun pidät soittimen hamaan loppuun asti itse.
 
Ja niinpä se minun Skujunikaan ei saanut uusia nauhoja, vaan meni vaihdossa eteenpäin, koska mokoma hammastikkukaula ei vain käteeni istunut. Kevyet mullat! Ja pikkurahalla myöhemmin uusi jos siltä alkaa tuntumaan, eli eipä rakettitiedettä sekään :)
 
Pahoittelen taholtani tulevaa pilkunviilausta, mutta nuo kannattavuusasiat ovat minulle vähän sellainen punainen vaate. Ei siksi, että olisin erityisen kiinnostunut taloudellisesta kannattavuudesta, vaan siksi, että en koe taloudellista kannattavuutta kovinkaan kiinnostavana arvon määreenä. Mutta monesti ne aivan muista syistä kummunneet motiivit ovat olleet jossain määrin myös kannattavia. Siksi nytkin vingun vastaan, kun soittimen korjaamista tai korjaamatta jättämistä perustellaan taloudellisella kannattavuudella.
 
Ostin joskus halvimman vintits-ritsan mitä löysin. Se oli erittäin huonolaatuinen japanilainen jatsibasso, taisi olla Nippon nimeltään. Oli muuten aika gauhee vehje. Jotain pari kymppiä siitä maksoin. Nauhat olivat aivan lopussa jo ostaessa ja vaihdoin siihen uudet itse. Soittelin sillä aikani, kunnes myin sen. Sain bassosta satasen. Hankala sanoa houkuttiko juuri nauharemontti ja huolella tehdyt säädöt ostajaa, mutta uskon, että tässä tapauksessa jälleenmyyntiarvo koheni soittimeen tehdyn työn ansiosta. Joka tapauksessa opiskelijan budjetissa tuollainen 60€ voitto tuntui oikein mukavalta. Kyllä sillä kaljaa osti etenkin niinä halvan kaljan aikoina (12-pack Olvia 8€ lähikaupassa).
 
En siis väitä, etteikö kuuden kympin (vai mitä ne halvimmat maksaa uutena?) Harley Benttoniin ammattilaisella teetetty nauhatyö olisi jälleenmyyntiarvon kannalta hukkaan heitettyä rahaa. Mutta sitä väitän, ettei nämä jutut ole niin yksioikoisia. Tartuin alunperin siihen sanomaasi, ettei yhtäkään noista Kiinan ja Intian kitaroista ole enää olemassakaan 50+ vuoden päästä, koska niissä eivät esim. nauhat kestä, eikä halpiksia kannata nauhoittaa uudelleenkaan, ja tätä vastaan olen väittänyt. Jos omistaa käteen sopivan kitaran, niin kyllä sitä kannattaa korjata - tietyin varauksin myös taloudelliselta näkökannalta.

jkiva:
https://www.axebition.com/electric-guitar/takamine-gx200
 
EDIT: Toisin kuin sivusto väittää niin alkuperäiset mikit ei mielestäni ole aidot dimarziot vaan japsikopio. Ihan hyvä soundi kyllä, mutta kiertoherkkä isommalla volalla.
 
Mikä sitten katsotaan "aidoks", Larry DiMarzion firma jossain vaiheessa teki jonkinmoisia yhteistyökuvioita japsivalmistajien kanssa, Nisshin Onpan ym., ja japsikepeissä alkoi olla mm. Super Distortion-versioita. Ja hei, Hoshinon (mm. Ibanez..) kepeissä oli ensin V-2 mikkejä (Super Distortion) ja V-5 (X2N) ja "yhteistyön syvetessä" tuli sitten noita IBZ-DiMarzio mikkejä. Matsun (Matsumoku) soittimissa myös moisia oli. Näistä on juttua noilla japsivintagefoorumeilla vuosien mittaan ollut.
 
Tuosta kiertoherkkyydestä sen verran että kyllähän nuo vanhat DiMarzion Super Distortionit, Dual Soundit ym. tuppaa volisemaan, jos/kun nykyvahvistimilla sitä gainia ruuvaa isolle ja volyymit on kovilla myös. ;)
 
Mutta joo, tuota mikki-infoa juur lähdin "ajamaan takaa" kun nuo ei niin kovin yleisiä ole, Takaminen lankut..

Penasol:
 
Ostin joskus halvimman vintits-ritsan mitä löysin. Se oli erittäin huonolaatuinen japanilainen jatsibasso, taisi olla Nippon nimeltään. Oli muuten aika gauhee vehje. Jotain pari kymppiä siitä maksoin. Nauhat olivat aivan lopussa jo ostaessa ja vaihdoin siihen uudet itse. Soittelin sillä aikani, kunnes myin sen. Sain bassosta satasen. Hankala sanoa houkuttiko juuri nauharemontti ja huolella tehdyt säädöt ostajaa, mutta uskon, että tässä tapauksessa jälleenmyyntiarvo koheni soittimeen tehdyn työn ansiosta. Joka tapauksessa opiskelijan budjetissa tuollainen 80€ voitto tuntui oikein mukavalta.
 
Nyt kirjoitat ihan eri asiasta. Ostit kitaran missä nauhat oli lopussa ja kun myit eteenpäin, nauhat ei ollut enää lopussa. Mulla on suurin voitto kun myin 5e maksaneen soittimen 150e enkä tehnyt siihen mitään.
 
Se on vaan niin että 100e kitaraan ei kannata tehdä remontteja koska uuden saa halvemmalla. Ihan turha vängätä että jos itse tekee satulan, käämii mikit, tekee nauhatyön, takoo tallablokin jne. koska harva niitä tekee ja vaikka osaisi, on sille omalle ajallekin joku arvo. Eihän esmerkiksi autorokarikaan korjaa autoa 10 tuntia ja sijoittaa rahaa osiin 50e ja pitää hyvänä diilinä että sai satasen voittoa.
 
Mutta tokimooses niihin 100e kitaroihin saa tehdä mitä vaan ja kuinka kalliilla ja pitää pitopelinä yms yms. Eihän kaikkea tarvitse puntaroida sillä että onko järkeä -esim. joku tunneside tms.

samiko: Nyt kirjoitat ihan eri asiasta.
 
Mistä tässä kirjoitetaan?
 
Ihan turha vängätä että jos itse tekee satulan, käämii mikit, tekee nauhatyön, takoo tallablokin jne. koska harva niitä tekee ja vaikka osaisi, on sille omalle ajallekin joku arvo.
 
En oikein ymmärrä miksi tekemäni huoltotyöt eivät voisi kannattaa sillä perusteella, että joku muu ei niitä tee. Ja omalla ajallani kyllä on arvoa. Haluan käyttää sen hyödyllisiin ja miellyttäviin asioihin. Esimerkiksi soittimien huoltamiseen ja sen opetteluun. Toisin sanoen aika on käytetty nauharemonttia tehdessä hyvin.
 
Se on vaan niin että 100e kitaraan ei kannata tehdä remontteja koska uuden saa halvemmalla.
 
Vasta liimasin ostamaani 70-lukuiseen japanilaiseen kokopuukantiseen klassiseen yhden riman paikalleen kun oli liimaukset pettäneet. Maksoin kitarasta ja kovasta laukusta 35€ ja väitän, etten alle viidellä sadalla saa vastaavaa uutta. Tai helposti käytettyäkään. Minusta on taloudellisesti järkevämpää korjata hyvä soitin, vaikka se olisikin ollut halpa, kuin maksaa jopa kaksikymmenkertainen hinta uudesta. Korjauksen hinta lasketaan senteissä. Vähän meni teippiä, jouduin tuhoamaan yhden panttitölkin työkalua tehdessä ja liimaa käytin ehkä kolmasosateelusikallisen. Ajastani en maksanut mitään, vaan sain sen syntymässäni lahjaksi. Jos sitä kuitenkin arvottaa europerusteisesti suhteutettuna potentiaaliseen säästöön jos olisin ostanut vastaavanlaatuisen uuden kitaran, niin joitakin satoja euroja per tunti säästin rahaa itse korjaamalla.