Aihe: Puiden vaikutus kitaran soundiin
1 2 3 4 5231 232 233 234 235266 267 268 269 270
Mape
16.08.2020 15:06:51
Kuulosti ne pikkuisen erilaiselta videolla peräkkäin soitettuna, mutta aivan varmasti en osaisi sanoa jälkeenpäin näytteestä mikä se on yhtään paremmin kuin puhtaalla arvauksella. Joten ulkonäkö ja tuntuma painaa itselle enemmän :)
 
Bassopuolella minulla on kaikista paksuin soundi kyllä bassoissa joissa on myös huomattavasti paksummat kaulat kuin muissa, mutta en tiedä onko se vain sattumaa. Sillähän se selviäisi jos jaksaisi vaihdella kauloja ja testata. Joskus vaihdoin yhteen bassoon eri kaulan ja kuulosti se mielestäni hieman erilaiselta mutta en osannut päättää kumpi niistä oli parempi joten ei ollut soundillisesti kuitenkaan merkitsevä vaikutus.
Got a six-string heartbeat
aristoteles666
16.08.2020 15:18:00 (muokattu 16.08.2020 18:37:20)
 
Pinewood: No, ainakin liimakaulaisiin ja kaula läpi bodyn oleviin kitaroihin on todella vaikea vaihtaa kaulaa tai bodya. :) Uskon ja toivon, että suurin osa ostaa kitaran ensisijaisesti soittotuntuman perusteella eli lähtökohtaisesti kaula on käteen hyvä. Vaihtaminen on tällöin iso riski, sillä huolellisestikaan valittu uusi kaula ei välttämättä ole lopulta yhtä hyvän tuntuinen, vaikka soundaisikin paremmalta. No, jotkut vaihtavat silti.
 
Sinänsä ihmettelen, jos kaulan puilla ei ole soundiin mitään vaikutusta, miksi noita herkästi katkeavia mahonkilapoja/kauloja edelleen tehdään, kun Fender-tyyppinen vaahterakaula on lähes mahdoton saada vahingossa poikki. Väri ei voi olla ainoa syy, sillä maaleja, petsejä ja lakkoja löytyy.

ei se ole siitä puusta kiinni miksi gibsonin tms kaulat katkeavat (eli siis lavan ja kaulan yhtymäkohta) vaan se on miten puun syyt kulkee kaulassa.
kun se lapa veistetään jyrkkään kulmaan ne syyt jotka kulki suoraan, ei kulje enää ja siihen muodostuu heikko kohta jonka voi parantaa, mutta sitä ei monet kuluttajat ole halunneet.
" mielestäni varmin merkki älykkään elämän olemassaolosta muualla maailmankaikkeudessa on se, että kukaan ei yritä ottaa meihin yhteyttä." lassi ja leevi.
Pauli Lappalainen
16.08.2020 15:21:43 (muokattu 16.08.2020 15:41:32)
Seba: Saatavuushan nykyään on varsin hyvä, työstettävyyskin on ihan hyvä vaikka on kovahkoa puuta. Ehkä suurin jarru on että se on suhteessa melko painavaa ja kun ei ole perinteisen seksikäs soitinpuu niin harva edes miettii vaihtoehtoa.
 
Tammen laatuvaihtelut on varmaan yksi osi ongelma painon lisäksi.
Puusepät ja veneenrakentajat haluavat mielellään sydänpuuta koska pinta eli läski ei ole kovinkaan säänkestävää samoin oksat ovat yleensä irto-oksia.
 
Tuohon vielä päälle uunikuivatus, niin ei oikein soitinpuuta synny.
 
https://www.stark-suomi.fi/fi/tietoa-puulajeista/tammi
Seba
16.08.2020 17:06:23
 
Pauli Lappalainen: Tammen laatuvaihtelut on varmaan yksi osi ongelma painon lisäksi.
Puusepät ja veneenrakentajat haluavat mielellään sydänpuuta koska pinta eli läski ei ole kovinkaan säänkestävää samoin oksat ovat yleensä irto-oksia.
 
Tuohon vielä päälle uunikuivatus, niin ei oikein soitinpuuta synny.
 
https://www.stark-suomi.fi/fi/tietoa-puulajeista/tammi

Puusepän pajoilta löytyy yleensä nipputolkulla tammea, meidänkin sepällä on aina pari mottia joko uunikuivaa tai kuivumassa.
Itsekin jonkun motin käsitellyt ja oksat ja läskit on todella harvinaista matskuissa jos tietää mitä ostaa.
Työstössä uunikuiva vs sisällä pitkään kuivunut en ole tammessa havainnut juurikaan eroja enkä ehkä näe uunikuivatunkaan kaman osalta ongelmaa miksi ei voisi olla soitinpuuta sen perusteella?

Tosin en ole soitinrakentaja niin ehkä en hiffaa mikä siinä on se kompastuskivi?
Ihan aidosti kiinnostuneena kysyn.
Pauli Lappalainen
16.08.2020 17:18:13
Seba: Puusepän pajoilta löytyy yleensä nipputolkulla tammea, meidänkin sepällä on aina pari mottia joko uunikuivaa tai kuivumassa.

Täältäpäin ei oikein saanut kuin erittäin oksaista tai halkeillutta rustiikki tammiparketin valmistuksesta yli jääneitä palasia. Enää ei saa niitäkään.
 
Tammi vaatii hitaan kuivumisen, jotta se ei muuttaisi muotoaan.
Uunikuivatetut monta kertaa vääntyvät ja halkeilevat kun niitä kuivauksen jälkeen sahataan ja höylätään. Tiedä sitten, jos uunituksen jälkeen pidetään taapelissa riittävän aikaa, asettuuko muotoonsa.
Samoin höyrytaivutuksessa, sillä kokemuksella mitä itsellä on, uunikuivattu ei pehmene samalla lailla kuin vapaastikuivunut. Tietysti kyseessä saattaa olla oma osaamattomuuskin.
aristoteles666
16.08.2020 18:43:25
 
Seba: Puusepän pajoilta löytyy yleensä nipputolkulla tammea, meidänkin sepällä on aina pari mottia joko uunikuivaa tai kuivumassa.
Itsekin jonkun motin käsitellyt ja oksat ja läskit on todella harvinaista matskuissa jos tietää mitä ostaa.
Työstössä uunikuiva vs sisällä pitkään kuivunut en ole tammessa havainnut juurikaan eroja enkä ehkä näe uunikuivatunkaan kaman osalta ongelmaa miksi ei voisi olla soitinpuuta sen perusteella?

Tosin en ole soitinrakentaja niin ehkä en hiffaa mikä siinä on se kompastuskivi?
Ihan aidosti kiinnostuneena kysyn.

parikin juttua, se on kolmanneksen painavampaa kuin leppä ja parkkihappo syövyttää terästä jolloin se värjää puun tummansiniseksi tai mustaksi, voi käyttää vain messinkiä.
ja se on kovempaa joten vaikeampi työstää.
 
https://www.puuinfo.fi/puutieto/puulajit
" mielestäni varmin merkki älykkään elämän olemassaolosta muualla maailmankaikkeudessa on se, että kukaan ei yritä ottaa meihin yhteyttä." lassi ja leevi.
LaMotta
16.08.2020 18:49:06
 
Kyse ei kai ole siitä että kuinka suuri puun vaikutus on sähkökitaran soundiin vaan että vaikuttaako se ollenkaan. Vaikuttaa vaikuttavan.
(Lausutaan elämään kyllästyneellä äänellä): "Jos ei kiinnosta niin ei tiällä mikkää pakko oo olla. Työ tiijättä missä on ovet."
Seba
17.08.2020 01:25:42
 
Pauli Lappalainen: Täältäpäin ei oikein saanut kuin erittäin oksaista tai halkeillutta rustiikki tammiparketin valmistuksesta yli jääneitä palasia. Enää ei saa niitäkään.
 
Tammi vaatii hitaan kuivumisen, jotta se ei muuttaisi muotoaan.
Uunikuivatetut monta kertaa vääntyvät ja halkeilevat kun niitä kuivauksen jälkeen sahataan ja höylätään. Tiedä sitten, jos uunituksen jälkeen pidetään taapelissa riittävän aikaa, asettuuko muotoonsa.
Samoin höyrytaivutuksessa, sillä kokemuksella mitä itsellä on, uunikuivattu ei pehmene samalla lailla kuin vapaastikuivunut. Tietysti kyseessä saattaa olla oma osaamattomuuskin.

Okei. Mulla on ollut onni käyttää vain laadukasta tammea ja kun lähtökohtana on isoja 2 tuumaa paksuja raakalankkuja niin niistä saa suht ongelmitta kaiveltua mitä vaan irti vaikka välillä kieroja onkin.
Oman kokemuksen mukaan kaikki puut tahtoo vääntyillä sahauksen ja höyläyksen jälkeen, isotkin palat jos niitä säilytetään väärin edes yhden yön yli.
Seba
17.08.2020 01:38:12
 
aristoteles666: parikin juttua, se on kolmanneksen painavampaa kuin leppä ja parkkihappo syövyttää terästä jolloin se värjää puun tummansiniseksi tai mustaksi, voi käyttää vain messinkiä.
ja se on kovempaa joten vaikeampi työstää.
 
https://www.puuinfo.fi/puutieto/puulajit

Jep, nää on ihan tuttua tietoa ilman infojakin.
Osittain mainittukin jo.
Ei se nyt messinkikään ihan ainoa ole jota voi käyttää.
Kaikenlaisia saranoita ja kahvoja on tullut tammeen ruuvailtua, jopa ihan raakapinnalle jätettyyn ilman mitään värimuutoksia.
Raudan kanssa reagoi kyllä ja äkkiä esim liimatessa pursuaa välistä vähän liimaa ja osuu rautaiseen puristimeen niin siinä on puolessa tunnissa läikkä.
Öljyt, lakat tai värit pintaan ni ei oo mitään ongelmaa.
 
Työstämisen vaikeus lienee makuasia kun se on mielestäni yksi parhaista työstettävistä.
Vähän aikaa kun vääntää wengeä ja bubingaa niin tammi onkin jo ihan mukavaa kamaa.
En edes muista mitä puuta oli eräs vahvistinloota mitä tehtiin, mutta jumalauta se oli kovaa.
Vannesahan terästä lähti kasa hampaita ja höylää heittäessä piti vielä kaivella niitä hampaita irti laudanpätkistä kun oli yhä kiinni niissä.
Kefiiri
17.08.2020 07:39:55
Joo ei tammi välttämättä mitenkään kieroile. Pari otelautaa olen kokeeksi tehnyt tammesta ja teki kaveri siitä aikoinaan kitaran kaulankin. Ja kun nyt mietin niin minäkin tein siitä yli jääneestä suikaleesta kaulan. En jaksanut lotrata siihen tarpeeksi lakkaa ja se huokoinen pinta tuntui vähän erikoiselta kättä vasten.
En ole musiikin asiantuntija.
Mikko1978
18.08.2020 18:16:43
aristoteles666: ei se ole siitä puusta kiinni miksi gibsonin tms kaulat katkeavat (eli siis lavan ja kaulan yhtymäkohta) vaan se on miten puun syyt kulkee kaulassa.
kun se lapa veistetään jyrkkään kulmaan ne syyt jotka kulki suoraan, ei kulje enää ja siihen muodostuu heikko kohta jonka voi parantaa, mutta sitä ei monet kuluttajat ole halunneet.

Heikko puu on yksi tekijä siinä missä lapakulma, valtava kaularaudan säädön kolo ja muutkin tekijät. Gibsonin lapakulman uskoisin kestävän ihan hyvin, jos lavan malli muuten olisi kuin Music Manissa ja materiaali olisi vaahteraa.
 
Saattoihin se olla 70-luvulla nimenomaan tuo kaulan vahvistus, mitä kuluttajat hyljeksivät, mutta itse uskon ongelmien olleen syvemmällä.
Pauli Lappalainen
18.08.2020 19:06:35
Mikko1978: Heikko puu on yksi tekijä siinä missä lapakulma, valtava kaularaudan säädön kolo ja muutkin tekijät. Gibsonin lapakulman uskoisin kestävän ihan hyvin, jos lavan malli muuten olisi kuin Music Manissa ja materiaali olisi vaahteraa.
 
Saattoihin se olla 70-luvulla nimenomaan tuo kaulan vahvistus, mitä kuluttajat hyljeksivät, mutta itse uskon ongelmien olleen syvemmällä.

Se pitäis tuollaiseen lapakulmallisen kaula veistää vääräsestä tai oksan kohdalta, ei menis syyt väärään.
Vanhat menetelmät kunniaan ja laurit katselemaan puita väärii....
Metalkallo
30.08.2020 07:32:33
Jälleen kerran huomaan kitaran puiden vaikutuksen mikkejä kokeillessa.

Harley Benton 450plus vs Tokai ALC-53 2009, molemmissa kokeiltu Dimarzio 36th paf settiä samoilla potikoilla sekä johdoilla.
 
Dimarziot toimii Bentonissa ihan täydellisesti, mutta Tokaissa aivan liian kirkkaat. Bentonin puut (ainakin runko) pitäisi tiedon mukaan olla mahonkia, Tokain jotain muuta (agathis kait) ja sen huomaa. Heti kun heittää Tokaihin sen oman mikkisetin jossa enempi bassoa alkaa homma pelittämään taas paremmin omaan korvaan.
Vähemmän on enemmän ja enemmän on vähemmän.
zedder
30.08.2020 11:23:33
Metalkallo: Jälleen kerran huomaan kitaran puiden vaikutuksen mikkejä kokeillessa.

Harley Benton 450plus vs Tokai ALC-53 2009, molemmissa kokeiltu Dimarzio 36th paf settiä samoilla potikoilla sekä johdoilla.
 
Dimarziot toimii Bentonissa ihan täydellisesti, mutta Tokaissa aivan liian kirkkaat. Bentonin puut (ainakin runko) pitäisi tiedon mukaan olla mahonkia, Tokain jotain muuta (agathis kait) ja sen huomaa. Heti kun heittää Tokaihin sen oman mikkisetin jossa enempi bassoa alkaa homma pelittämään taas paremmin omaan korvaan.

Siirsitkö myöskin kielet, tallan ja satulan kitarasta toiseen?
Hyvin resonoiva yksilö.
Metalkallo
30.08.2020 13:42:12 (muokattu 30.08.2020 13:50:21)
zedder: Siirsitkö myöskin kielet, tallan ja satulan kitarasta toiseen?
 
No en (kielet oli tosin saman koon molemmissa ja veikkaan että tallatkin aika samaa materiaalia, kun ovat halppiksia), mutta ei ne kyllä varmasti tee noin paljoa eroa. Ja kyllä, olen katsonut noista asioista videoita tubesta Johan Segebornilta.
 
Kyllä sitä sen verran on tullut jo räpellettyä mikkien ja kitaroiden kanssa, että eron kuulee. Joihinkin kitaroihin ei meinaa millään saada sitä "oikeaa mikkiä" soundin suhteen, mutta soundi nyt on taas jokaiselle omakohtainen mitä hakee.
Vähemmän on enemmän ja enemmän on vähemmän.
Progorava
13.09.2020 13:06:21
https://www.youtube.com/watch?v=LDyzABbHcEY
 
Leveempää hihnaa vaan tilaukseen ja viivalle tonewood-banjon rinnalle.
aslak
13.09.2020 15:30:33
melodian tekijä
14.09.2020 09:01:30
Uskoakseni hinta tulee olemaan suolainen.
 
https://www.youtube.com/watch?v=Dwgkjm8PWvk
No way but the blues way
vaikeamuistaa
25.01.2022 15:53:53
Herätelläänpä ikuisuusaihetta ;)
 
https://m.youtube.com/watch?v=n02tImce3AE
If you don't have ability, you wind up playing in a rock band.
erty
25.01.2022 17:35:47
Hah, Anderson ei osaa valita puitaan kun kuulostaa ihan kakkosneloselta..
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)