Aihe: Mistä hyviä vahvistinten ääninäytteitä?
1 2 3 4 5
Olli S.
13.09.2005 12:23:30
 
 
Nauhotinpa tuossa viimeinkin pari näytettä, kun oli tyhjä hetki. Vahvistin on siis Fender Cyber Deluxe Combo. Soitto on tapani mukaan kauheaa, ja epätarkkuutta vielä lisäsi varsinkin chromazonessa pieni latenssi. Mutta tavoitteena tässä olikin vain ottaa esimerkkejä, mihin ko. vahvistin taipuu, eikä hioa tarkkuutta äärimmilleen, toisinsanoen kerralla purkkiin.

http://80.222.241.229/~olli/aaninaytteet/

Ain't Misbehavin' -standardin sointukierrolle improttua lähes tyylinmukaista räpellystä. Valitan taustan piikkaamista. Jälkeenpäin kuunnellessa soundi olisi voinut olla paljon tummempi suuntaamalla mikki paremmin, mutta antaa vähän suuntaa oikeasta soundista. Käytössä Blackface-mallinnus equt lähes keskiasennossa ja miedosti delaytä.

Mike Sternin Chromazonessa hain soivaa fuusiosäröä. Jälkeenpäin vasta muistin, että teemaosuudet olikin alkuperäisessä soitettu puhtaalla, mutta menköön tällä kertaa. Soundin kuulee selkeämpänä soolossa. Bassman-mallinnus kohtuu ruvella ja jonkin verran delaytä.

Fuusio high-gain on sama mallinnus, mutta tallamikillä ja vähän korostetummilla keskiäänillä. Tuo säröä roimasti lisää. Haettu Tribal Techin Illicit levyn komppisäröjen tapaista.

Fuusiosoolo on myös aika pitkälle sama soundi, mutta kaulamikillä. Lieviä Henderson-vaikutteita saattaa hakemalla löytää..

Sudden Sense on muutama kuukausi sitten tehty räpellys, muistaakseni British-mallinnus ja hieman delaytä. Gainiä sen verran, että vähän menee ruvelle. Mikki huonosti suunnattu, botnekkaampi luonnossa, mutta tulipahan laitettua.

Kaikki klipit soitettu PRS Customilla, jossa on alkuperäiset mikit. Kompressoria ei ole missään, edes vähäisen dynamiikan säilyttämiseksi. Mikkinä oli Shure SM57. Efektit ovat kaikki vahvistemesta, ja jälkeenpäin mitään ei ole käsitelty. Kokonaisuutena vahvistin on erittäin kelpo, varsinkin äänityksessä. Digilaitteessahan nyt dynamiikka ei mahdoton ole, mutta ajaa hyvin asiansa. Lisätään vielä, että äänityshommissa en ole ammattilainen ja toivottavasti nämä antavat edes vähän kuvaa laitteesta.
"Tehdään nyt neljä ryhmää ja molemmissa pitää olla molempia sukupuolia" -Liikunnanopettajani.
nikander
11.10.2005 08:34:16
Tässä tuore klippi: VHT Deliverance
 
http://www.briankahanek.com/MP3Audio/Kahanek_Deliverance.mp3
 
Soittokaan ei ole paskempaa.
Laiskiainen
12.10.2005 13:23:30
..VHT Deliverance..
 
Lähteeköhän tuosta yhtä upeat Overkill-mättösoundit kuin CL50/100:sta ?
 
Säätöjä ei ainakaan ole liikaa :)
nikander
17.10.2005 10:15:00
Kyllähän tuo hyvin murisee, kokeilin viikonloppuna 60w versiota.
otto_t
17.10.2005 11:55:00
Kyllähän tuo hyvin murisee, kokeilin viikonloppuna 60w versiota.
 
Voihan video, onko noita jo jossainpäin Suomea testattavissa?
E pur, si muove! - Ei perkele, se on muovia!   |   www.clayskin.com   |   www.mikseri.net/clayskin
nikander
17.10.2005 18:22:42
Musamaailmassahan tuo. Hintaa oli vajaat 1400e. Kantsii vääntää se gain voicing -namiska jonnekin klo 3 tienoille.
otto_t
17.10.2005 22:18:28
Musamaailmassahan tuo. Hintaa oli vajaat 1400e. Kantsii vääntää se gain voicing -namiska jonnekin klo 3 tienoille.
 
Tietää taas testireissua. :) Jonkin aikaa jo tullut odoteltua että noita Deliveranceja Suomeen asti eksyy. Hintakin vaikuttaa ihan inhimilliseltä.
E pur, si muove! - Ei perkele, se on muovia!   |   www.clayskin.com   |   www.mikseri.net/clayskin
nikander
21.10.2005 19:30:26
Ja lisää VHT Deliverancea. Kohta varmaan tulee jo bänniä.
 
bluesia:
http://vhtamp.com/BK_Deliverance_AudioClips/DTejas.mp3
Jucciz
28.10.2005 14:33:29 (muokattu 28.10.2005 14:33:42)
Ekaan viestiin voi lisätä:
 
Orange AD30TC -nuppi (eli AD30HTC)
http://mp3.jucciz.com/ad30htc/
 
Fender Bandmaster -nuppi '62 (6G7-A -kytkentä):
http://mp3.jucciz.com/bandmaster/
 
Uraltone Jr.
http://mp3.jucciz.com/uraltonejr/
kalamies#11 >-)))>
« kalusto · räpellystä »
nakedzen
03.11.2005 14:41:11 (muokattu 29.03.2006 12:12:59)
"Only dead fish go with the flow" Metallia
crcr
12.11.2005 01:52:37
 
 
löytyiskö peaveyn triple xxx:stä ja xxl:stä näytteitä? triple xxx linkit ei toimi ja xxl:stä ei ole linkkejä edes heitetty. mieluiten sekä clean että hevisärö näytteet, mutta ainakin jälkimmäinen olisi mukava kuulla.
ballfish
20.11.2005 14:10:02
löytyiskö peaveyn triple xxx:stä ja xxl:stä näytteitä? triple xxx linkit ei toimi ja xxl:stä ei ole linkkejä edes heitetty. mieluiten sekä clean että hevisärö näytteet, mutta ainakin jälkimmäinen olisi mukava kuulla.
 
Myöskään nuo 5150 sivut eivät toimi.
tooms
26.11.2005 16:09:42
Se mikä ei tapa, vahvistaa
nikander
05.12.2005 10:13:30
Swan
29.12.2005 22:37:46
pekip
31.12.2005 21:50:02
joo-o
Hannu H.
02.01.2006 13:50:18
 
 
Tulipahan tehtyä tilaustyönä vähän lisää clippejä...
http://koti.mbnet.fi/hannu-h/sampleja/jubilee/clean/
Päiväduuni on vain harrastus jolla kustannetaan se oikea työ.
Jaava
03.01.2006 22:30:51
Löytyisköhän jostain Laneyn VC-30 ääninäytteitä?
''Miten voi olla jano, vaikka on juonut koko yön?''
Aki
11.01.2006 04:14:40
 
 
Liuta tuoreita vahvistinnäytteitä täällä:

http://users.tkk.fi/~arintama/samples/amps/

-Rocktron RepliTone 112
-Bogner Metropolis 112
-Vox Valvetronix AD50VT
-Vox Valvetronix AD30VT
-Carvin Vintage 16
-Hughes&Kettner Edition Tube 20th Anniversary
-Vox Valvetronix AD60VT
-Roland Cube 60

Lisää tietoa hakemistossa olevassa Testiolosuhteet-tiedostossa.
Ostakaa mun Ibanez Roadstar II RG200 '86!!
Jucciz
16.01.2006 21:37:24 (muokattu 16.01.2006 21:38:32)
Kauhistuksen kanahäkki, täältähän puuttuu:
 
Hughes & Kettner Edition Tube -combo:
http://mp3.jucciz.com/editiontube/
 
Myöskään tätä ei ole lisätty, vaikka siitä mainitsin jo kuukausia sitten:
 
Fender Bandmaster -nuppi '62 (6G7-A -kytkentä):
http://mp3.jucciz.com/bandmaster/
kalamies#11 >-)))>
« OSTAKAA! · räpellystä »
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)