Kitarat: kitarakamat ›

Siinähä se...
 
www.youtube.com/watch?v=a-ug6TN3oOw

Tarinahan kertoo, että kyseinen keppi ois myyty Soitin Huttuselta joskus 70/80-luvulla, muutaman tuhannen Markan hintaan, joku varmaan tietää asiasta paremmin, tämä vain kuulopuhe, vaikka suht varmalta nimettömältä taholta kuultua...
 
EDIT Toi on muuten sinänsä hauska klippi, eihän noiden keppien soundierot sillees suuria ole monenkaan mielestä, mut aika selkeitä kuitenkin, tai sit mun päässä on vikaa, sekin on hyvin mahdollista....

Omistajan nimikin löytyi googlaamalla. Hienoa että Suomessakin on ainakin yksi 59.
Vanhin arvokitara mitä olen ite kokeillut on 59 Strato. Ihan kelpo soitin mutta oma sekasikiö on parempi.. hähää.

Kyseessä on varmaan tämä 1959:
 
Näyttelyssä oleva kitara on kuulunut mm. Raimo Sarkiolle, joka toimi
useiden vuosien ajan Jaakko Salon orkesterissa sekä kitaransoitonopettajana.
Hän oli myös mukana lukemattomissa studionauhoituksissa, aina Olavi Virran
Hopeisesta kuusta Hectorin Palkkasoturiin. Myöhemmin kitaraa ovat soittaneet
mm. Albert Järvinen ja Antero Jakoila.
 
Lähde: http://web.abo.fi/fak/hf/musik/fin/museum/SkittaKatalogiSuo.pdf
 
Mulla on sellainen muistikuva myös että jollain Helsinkiläisellä kitarantekijällä/pajalla olisi ollut lähiaikoina myynnissä issues-'Burst, josta oli sähköt laitettu uusiksi jossain (melko varhaisessa) vaiheessa. En ole tietenkään varma mutta muistikuva on että näin sen FB:ssä. Googlaamalla löytyi: ei.

Jukka Häikiö: EDIT Toi on muuten sinänsä hauska klippi, eihän noiden keppien soundierot sillees suuria ole monenkaan mielestä, mut aika selkeitä kuitenkin, tai sit mun päässä on vikaa, sekin on hyvin mahdollista....
 
Juu, monestihan testeissä asiat saattaa kuulostaa suht samanlaisilta, mutta siinähän onkin juuri se, että pitää osata kuulla ne pienet erot eli tarkentaa kuuloa ja oikeasti kuunnella. Aika sama siis mitä itsekin sanoit, että aika selkeitä kuitenkin.

jhakwe: itselleni tulee lämmin ja pörröisä olo, kun ajattelen, että tollakin vahvarilla on joku vedellyt menemään melkein 30 vuotta ennen syntymääni.
 
Vähän sama juttu. Jotenkin se historian siipien havina saa viisarin värähtämään. Tieto siitä, että kitara on tehty '62, kun itse olen syntynyt '82. Ei sille vain voi mitään. Onhan se coolia, että kitara on säilynyt kaikki vuosikymmenet ja saundaa edelleen upealle.
 
Itselläni ei juurikaan vintage kitaroita ole ollut kun maksavat kymmeniä tai jopa satojatuhansia euroja. Olen kuitenkin 60-luvun alun Fender stratoja ja telejä päässyt vähän kokeilemaan ja on ne vaan... Sen sijaan 60-luvun Fender ja Marshall vahvistimia on jokin verran ollut, kuten myös yksi 50-luvun lopun Fender. Niissä on se hyvä puoli, että ovat hinnaltaan tavallisen tallaajan hankittavaissa, kun maksavat neljänumeroisen summan eikä viisi- tai kuusinumeroista. Kyllä vintage vahvistimien saundi on aina ollut todella upea. Ei orkkikselle plexille, 5E3:lle, black- ja brownface Fendereille ole mielestäni yksikään nykytuotannon kone pärjännyt vaikka olisi mitä butiikki-kamaa.
 
Itse käytän termiä vintage kitarakaman yhteydessä kuvaamaan tietyn arvostuksen saaneita kitaroita ja vahvistimia enkä mitä tahansa vanhaa rompetta. Kitaroista tietysti 50-60 lukujen Fender stratot ja telet, Gibsonin 50-luvun lopun ja 60-luvun alun les paulit, ES-335 ym puoliakustiset jne vain joitakin esimerkkejä mainitakseni. Vintage vahvistimista tulee lähinnä mieleen Fender, Marshall ja Vox.
 
Kuha sanoi, että '63 Gretsch ei ollut hyvä. Mun yhdellä vanhalla kitaransoiton opettajalla oli joku 50-luvun lopun Gretsch, josta kyllä tykkäsin, mutta en nyt muista tarkkaa mallia. Se oli/on hieno ja hyvä.
 
Kunhan nyt osallitun jotenkin keskusteluun, kun kerran aloitinkin... Mutta joo pidän kyllä itse vintage kitaroista ja vahvistimista. Se on se historia ja tieto siitä, että näillä välineillä on soitettu niillä lemppari levytyksillä. Ja ovat toki upean saundisia ainakin oman kokemukseni mukaan.
 
Monarista tai vakiosta kun napsahtaisi, niin tässä olisi mulle strato http://www.gregsguitars.de/en/produ … Fender_Stratocaster_fiesta_red.html

AngieRainbow:
Monarista tai vakiosta kun napsahtaisi, niin tässä olisi mulle strato http://www.gregsguitars.de/en/produ … Fender_Stratocaster_fiesta_red.html
 
Kyllä tossa silmä lepää, vaikkei 62 ookaan. ;)

PIM: Kyllä tossa silmä lepää, vaikkei 62 ookaan. ;)
 
Paljonkohan ois hintalappu samanlaisella '62:lla? Orggismaalit ja lakat pinnassa.

Jucciz: Paljonkohan ois hintalappu samanlaisella '62:lla? Orggismaalit ja lakat pinnassa.
 
Olisko jossain noissa samoissa hinnoissa? Tuo -63 ei ole halvin yksilö jos on ostolaidalla.
 
https://reverb.com/item/876614-fend … -1962-fiesta-red-custom-colour-rare

Olen varmaan kasvanut sellaiseen aikaan ja sellaiseen tavalliseen perheeseen, että mitään kallista ei koskaan voinut ostaa. Kokeilin joskus postimerkkien keräilyä mutta lopetin, koska siinä ei ollut, eikä myöhemmin minkään muunkaan keräilyssä ollut mielestäni mitään järkeä. Käyttötavarat rulez ja nurkkiin ei kokoelmia hamstrata!
 
Vintage...hmm...en oikeesti tiedä siitä mitään. Luulen lukemani perusteella, että se on sitä vanhaa - ja toki laadukastakin - tavaraa, mutta niiden järjettömien hintojen takia ei ole mun juttu. En ole koskaan kuolannut vintage-tavaran perään ehkö sen takia että minua ei kiinnosta ostaa tarinaa vaan ihan käyttötavaraa. Nyt kypsänä aikuisena olis kyllä mahdollista jotain ostaakin, mutta näyttää vaan isot rahat menevän muuhun kuin musakamoihin.
Onhan noita kiva kattella ja hienoa kun porukat ostavat, soittamallahan ne pysyy hyvässä kunnossakin. Ostakoon muut, minä en.

Mordor:
Pitää kuitenkin muistaa näissä vintage asioissa, että Clapton soitti 59 les paulilla Bluesbreakersissa kun kitara ei ollut vielä edes 10 vuotta vanha. Käytännössä uusi. :)
 
Ostakaa siis sitä mikä sopii käteen, näyttää ja kuulostaa hyvältä oli se sitten uusi tai vanha. Keräilyarvosta riippumatta.
 
Ja onhan näissä vintagehommissa sekin puoli että oikeassa oleminen ja asioista tietäminen on äärimmäisen tärkeää:). Eli mitä mikkejä käytettiin milloinkin ja milloin oli mikäkin teksti missäkin kohtaa lapaa, koska tehtiin mitäkin muutoksia, ja kuka omisti milloin minkäkin tehtaan. Ihan sama miltä kuulostaa ja tuntuu kunhan kaikki nippelit ja namiskat ovat oikeassa paikassa ja asennossa. Siitä puheenollen, eikös EC:n Bursti ollut vm 1960 :)

Arbitrator: Siitä puheenollen, eikös EC:n Bursti ollut vm 1960 :)
 
Kyllähän se näin oli. ;)

Itse olen joskus pohdiskellut että tuntuu siltä kuin kitarakamoissa kehitys menisi soittajien mielestä koko ajan huonompaan suuntaan, niin että kun valmistaja tekee muutoksia tuotteisiinsa niin ollaan varmoja että ne näitä edeltävät mallit olikin parempia, ja ennemmin tai myöhemmin muutamat alkaa vannoa niiden nimeen...
 
Monella muulla elämän alueellahan ajatus kehityskulusta on päinvastainen: ajatellaan, että valmistajat pyrkivät jatkuvasti parantamaan tuotteitaan, ja näin ollen uusi malli on edellisiä parempi. Ehkä eron soitinmaailman aiheuttaa se että esim valmistajien ensimmäisistä kitaramalleista on tullut sellaisia graalin maljoja että kaikkia myöhempiä tuotoksia arvotetaan siten, kuinka hyvin ne vastaavat näitä. Vaikuttaa siltä että välillä soittajien keskuudessa odotetaan lähes pelonsekaisin tuntein tuttuihin tuotteisiin tulevia muutoksia.
Aika tylsää yrityksen kannalta kun pitäis aina tehdä asiat samoin kuin ennen eikä sais kehittää mitään...

Lauska: Itse olen joskus pohdiskellut että tuntuu siltä kuin kitarakamoissa kehitys menisi soittajien mielestä koko ajan huonompaan suuntaan, niin että kun valmistaja tekee muutoksia tuotteisiinsa niin ollaan varmoja että ne näitä edeltävät mallit olikin parempia, ja ennemmin tai myöhemmin muutamat alkaa vannoa niiden nimeen...
Monella muulla elämän alueellahan ajatus kehityskulusta on päinvastainen: ajatellaan, että valmistajat pyrkivät jatkuvasti parantamaan tuotteitaan, ja näin ollen uusi malli on edellisiä parempi. Ehkä eron soitinmaailman aiheuttaa se että esim valmistajien ensimmäisistä kitaramalleista on tullut sellaisia graalin maljoja että kaikkia myöhempiä tuotoksia arvotetaan siten, kuinka hyvin ne vastaavat näitä. Vaikuttaa siltä että välillä soittajien keskuudessa odotetaan lähes pelonsekaisin tuntein tuttuihin tuotteisiin tulevia muutoksia.
Aika tylsää yrityksen kannalta kun pitäis aina tehdä asiat samoin kuin ennen eikä sais kehittää mitään...
 
Ei tuo varmaan niin yksiselitteistä ole. Jotkut muutokset ovat hyviä, jotkut eivät. Käyttökelpoiset jäävät kyllä elämään. Itse en ole nykyään mitenkään menneiden aikojen perään vannova enää. Ainoastaan laatu, soundit ja fiilis merkitsee, ihan samahan se on loppupeleissä minkälaisilla ja milloin valmistetuilla kamppeilla ne saadaan aikaan.
 
Olisihan se hullua ajatella niin että paras tekninen taso saavutettiin useita vuosikymmeniä sitten ja sen jälkeen on tultu vain alas. Täytyy kuitenkin muistaa että ne ensimmäisten vuosikymmenten Fenderit ja Marshallit mitkä nyt ovat hinnoissaan olivat sen aikaista kulutuselektroniikkaa ja osat valittiin pitkälti tuotantokustannukset silmällä pitäen eikä sen aikaisilla valmistajilla ollut samanlaista teknistä ymmärrystä kytkennän suunnittelusta. Nykyajan parhaat p2p vahvistimet ovat varmasti monta kertaa huoltoystävällisimpiä, toimintavarmempia, laadukkaammista (ja tasalaatuisemmista) osista kasattuja kuin myös monipuolisempia säädöiltään ja vähemmän häiriöherkkiä. Lisäksi noissa uusissa koneissa on se kiva puoli että jos niitä tarvitsee korjata tai modata muuttuneen tarpeen mukaan niin se ei vaikuta millään tavalla tuotteen arvoon. Vintage vahvistimeen kun vaihdat muuntajat ja muita osia sisältä niin arvo tippuu heti ja paljon. Sama pätee vintage kitaroihin.. refin, uudet nauhat, sähköt ja mikit romahduttaa kitaran arvon aika tehokkaasti. Ja mitä tulee ihan viimeisimpään teknologiaan, eli digitaalisiin vahvistimiin ja pedaaleihin, niin silläkin osastolla on paljon upeaa kamaa ja soundeja tarjolla. Toki on paljon halvalla tuotettua paskaa myös tyrkyllä, mutta niin oli myös silloin muinoinkin. Kaikki vanha ei ole vintagea kuten ei myöskään kaikki uusi pyri aiempaa parempaan laatuun. Toki ymmärrän myös tuon mojo/fiilispuolen mikä tuohon vintageen liittyy. Eikä noista nykyajan koneista varmaan ihan 1:1 autenttista soundiakaan lähde, jos se on välttämätöntä. Ja jos näin voidaan edes sanoa, käsittääkseni nuo vanhat koneet ovat parhaimmillaan hyvinkin yksilöllisiä epeleitä mitä soundeihin tulee.
 
Myös kitarapuolella väitän että nykyään saa rahalla paremman soittimen kuin vaikkapa viisikymmentä vuotta sitten. Joku pieni yhden tai muutaman hengen laadukas boutique paja tekee ihan varmasti helvetisti paremman mailan kuin mitä vaikkapa Fenderin tehtaalta aikoinaan puskettiin ulos. Ja kuten sanottu niin onhan tässäkin se seikka että vitage kitarat ovat kai ennen kaikkea keräilykohteita, ei niinkään kovaan käyttöön tarkoitettuja työkaluja. Nauhojen, potikoiden ym. alkuperäisten osien vaihto kun sitä hintaa tiputtaa. Samoin korjaukset ym.
 
En kuitenkaan kritisoi jos joku kokee että pääsee paremmalle itseilmaisun tasolle 1950-1960 luvulla valmistetuilla kamoilla. Silloin sellaiset pitää laittaa ja sillä selvä, pääasia että soitto maistuu.

On aika huvittavaa seurata kuinka 60-tai 70-luvun ns. paskojen japanilaisten kopiokitaroiden (DIA, Cimar, Maya jne.) hinnat nousevat, koska ihmiset keräilevät niitä. Niitä tehtiin aika paljon, mutta iso osa on varmaan jo tuhottu, koska ne olivat huonoja soitettavuudeltaan ja saundeiltaan. Mitä vähemmän niitä on jäljellä, sitä kalliimpia niistä tulee. Sama koskee vanhoja putkivahvareita, joista saa helposti pulittaa yli 2 k€, vaikka iso osa komponenteista on jouduttu vaihtamaan ikääntymisen ja sähköturvallisuusasioiden takia.

Gabe: Ja kuten sanottu niin onhan tässäkin se seikka että vitage kitarat ovat kai ennen kaikkea keräilykohteita, ei niinkään kovaan käyttöön tarkoitettuja työkaluja. Nauhojen, potikoiden ym. alkuperäisten osien vaihto kun sitä hintaa tiputtaa. Samoin korjaukset ym.
 
No ei. Kyllä noilla voi (ja pitää) vetää ihan täysiä kun ei tarvii pidellä kuin kipeetä pillua kun on jo niitä kilsoja takana eikä joka kolhu ja naarmu enää harmita.

J.Hollström: No ei. Kyllä noilla voi (ja pitää) vetää ihan täysiä kun ei tarvii pidellä kuin kipeetä pillua kun on jo niitä kilsoja takana eikä joka kolhu ja naarmu enää harmita.
 
Voisin kuvitella että jotain hyväkuntoista 1959 vuoden Gibson Les Paulia pidellään juurikin kuin kipeetä pillua eikä raahata jokaiseen kusenpolttamaan räkälään keikoille. Tuskin siihen ihan mielellään aletaan vaihtamaan uusia rosterinauhoja kuluneiden tilalle ja ne hieman rahisevat orkkis potikatkin neitseellisine juotoksineen saavat nekin varmaan olla rauhassa.

Gabe: Voisin kuvitella että jotain hyväkuntoista 1959 vuoden Gibson Les Paulia pidellään juurikin kuin kipeetä pillua eikä raahata jokaiseen kusenpolttamaan räkälään keikoille. Tuskin siihen ihan mielellään aletaan vaihtamaan uusia rosterinauhoja kuluneiden tilalle ja ne hieman rahisevat orkkis potikatkin neitseellisine juotoksineen saavat nekin varmaan olla rauhassa.
 
Noita hyväkuntoisia '59 bursteja ei ihan hirveästi ole, joten aika nihkee alkaa niiden perusteella vetämään johtopäätöksiä miten kaikkia vintagesoittimia pitää käsitellä.
 
Itse raahaan omia vintageita ihan mihin räkälään vaan jos keikka sattuu kohdalle. Mutta ymmärrän myös niitä joilla niitä ei ole ja muodostaa käsityksen aiheesta joidenkin kuvitelmien mukaan.

J.Hollström: No ei. Kyllä noilla voi (ja pitää) vetää ihan täysiä kun ei tarvii pidellä kuin kipeetä pillua kun on jo niitä kilsoja takana eikä joka kolhu ja naarmu enää harmita.
 
Näin, jos vintage on synonyymi vanhalle. Mutta jos puhutaan kalliista ja halutuista keräilykohteista, niin kyllähän siinä ongelmia tulee viimeistään siinä kohtaa, kun nauhat on soitettu loppuun ja elektroniikkaa pitäisi vaihtaa. Eikä se relicoituminenkaan sitä arvoa nosta.
 
Mutta mikä nyt kenenkin mielestä on 'oikeaa vintagea'. Itse lasken vintageksi vain vanhat ja arvokkaat pelit, joilla on huomattavaa keräilyarvoa. Tiedän kyllä, että se on vain meikäläisen näkemys, ei sen enempää....

von spets: Omistajan nimikin löytyi googlaamalla. Hienoa että Suomessakin on ainakin yksi 59.
Vanhin arvokitara mitä olen ite kokeillut on 59 Strato. Ihan kelpo soitin mutta oma sekasikiö on parempi.. hähää.
 
Minulla on ollut ilo pitää hetki tuota 59 Les Paulia kädessäni, kun tein omistajan kanssa kauppaa hiukan edullisemmasta kitarasta.