Aihe: Mikä kitara 10 v. tytölle
1 2 3
RaskasMielinen
15.06.2015 19:08:27
 
 
Jokunen vuosi sitten kun poikani oli juuri 10-vuotias, hän hiukan innostui kitaransoitosta. Tykkäsi soitella mun silloisella ESP LTD EC-1000:lla (ohut kaula) sekä Jackson Dikyllä (pieni body). Lopputulemana Dinky vaihtui samanlaiseen muta vielä ohuempikaulaiseen yksilöön ja samalla myös floikattomaan (sen säätäminen/virittäminen osoittautui pienelle miehelle ylivoimaiseksi). Nyttemmin sekin harrastus on jäänyt/vaihtunut (niin kuin moni muukin), mutta Dinkystä hainevä-inlayneen tuli hyvä ja katu-uskottava koriste nyt varhaismurrosikäisen juipin seinälle :) Ja isän kitaroillahan voi aina kehuskella :D
Arms
15.06.2015 19:45:47 (muokattu 15.06.2015 19:48:31)
Kiitoksia kaikille hyvistä vinkeistä. Työpäivä venähti enkä ole aiemmin päässyt kommentoimaan.
 
10 vuotias tyttö on sen verran siro, että LP on kooltaan ja muodoiltaan aivan väärä malli hänelle. Squierilta saa jonkinlaista mini Stratocasteria mutta sen edullinen hinta (129e) hieman epäilyttää. Itse olen oppinut, että parin sadan kitaroista on usein liikaa harmia, joten sellaista en itselle harkitse ainakaan, jos kyseessä on uusi kitara. Käytettynä parilla sadalla voi jo kelpo pelin löytää.
 
Budjetti on jossain 300-400 euron paikkeilla, joten käytetty olisi paras vaihtoehto. Ja siitä saa omansa pois, jos soittoinnostus lopahtaa.
 
Ruokankaat ja Bluetonet jäänee vielä tässä vaiheessa odottamaan :)
 
Täytyy tehdä niin, että lähdemme soitinliikkeeseen katsomaan tarjontaa, eiköhän sieltä sopiva kitara löydy.
 
Käyn vielä tänne linkatut kitarat läpi ja otan niistä hieman referenssejä.
ja nimenselvennys
aWalker
15.06.2015 21:45:03
Suosittelisin kyllä kanssa lyhyempiskaalaista kitaraa, mieluummin jotain 22". Itse ostin 10v pojalleni joku vuosi sitten tämän:
http://www.epiphone.com/Products/SG/SG-Express.aspx
 
Silloin oli muistaakseni kaupoissa myös saman sarjan lp ja explorer, nyt taitaa olla kaikki pois tuotannosta.
Sopi kyllä silloin hyvin pojan käteen, ja perus 10-setin kun virittää e-hen niin tatsi on todella kevyt, lisäksi toi 22" skaala helpottaa soittamista pienillä käsillä.
 
Hmm, tarttiskin kai myydä toi pois, jätkä sai keväällä 180 pituutta täyteen ja menee rippikouluun - eikä ole koskenut tohon kitaraan pariin vuoteen.
"Real guitars are for old people" - Stan Marsh
Type
16.06.2015 00:04:38
 
 
aWalker: Hmm, tarttiskin kai myydä toi pois...
 
Mitä pyydät?
Kolmella soinnulla tekee biisin, neljällä koko albumin.
KooAa
16.06.2015 13:18:08
Mul on Hondon Strato jostain -70 luvulta, siitä puuttuu virityskoneistot ja niiden reikien paikalla on tällä hetkellä puutapit liimattuna eli poraamista vailla valmis. Halvalla lähtee ainakin mut pientä puuhastelua vailla.
J.Nikkanen
16.06.2015 15:08:38
Arms: Kiitoksia kaikille hyvistä vinkeistä. Työpäivä venähti enkä ole aiemmin päässyt kommentoimaan.
 
10 vuotias tyttö on sen verran siro, että LP on kooltaan ja muodoiltaan aivan väärä malli hänelle. Squierilta saa jonkinlaista mini Stratocasteria mutta sen edullinen hinta (129e) hieman epäilyttää. Itse olen oppinut, että parin sadan kitaroista on usein liikaa harmia, joten sellaista en itselle harkitse ainakaan, jos kyseessä on uusi kitara. Käytettynä parilla sadalla voi jo kelpo pelin löytää.
 
Budjetti on jossain 300-400 euron paikkeilla, joten käytetty olisi paras vaihtoehto. Ja siitä saa omansa pois, jos soittoinnostus lopahtaa.
 
Ruokankaat ja Bluetonet jäänee vielä tässä vaiheessa odottamaan :)
 
Täytyy tehdä niin, että lähdemme soitinliikkeeseen katsomaan tarjontaa, eiköhän sieltä sopiva kitara löydy.
 
Käyn vielä tänne linkatut kitarat läpi ja otan niistä hieman referenssejä.

 
Hello Kitty ministrato joskus vuosia sitten ei paljoa kustantanut ja on ihan soiva peli, edelleen.
tele09
19.06.2015 23:26:44
Kannattaa harkita myös juniorikokoista nylonkielistä, niillä moni aloittaa ja on pienille sormille huomattavasti kevyempi soittaa. Sillä oppii ihan samat jutut kuin sähkikselläkin. Sitten onhan noita perus akustisia pienempinä. Musakaupassa selviää mikä sopii parhaiten.
darrell
20.06.2015 10:07:12
Arms: Kiitoksia kaikille hyvistä vinkeistä. Työpäivä venähti enkä ole aiemmin päässyt kommentoimaan.
 
10 vuotias tyttö on sen verran siro, että LP on kooltaan ja muodoiltaan aivan väärä malli hänelle. Squierilta saa jonkinlaista mini Stratocasteria mutta sen edullinen hinta (129e) hieman epäilyttää. Itse olen oppinut, että parin sadan kitaroista on usein liikaa harmia, joten sellaista en itselle harkitse ainakaan, jos kyseessä on uusi kitara. Käytettynä parilla sadalla voi jo kelpo pelin löytää.
 

 
Squierin Mini on aivan ok ensimmäiseksi kitaraksi. Ostin joskus 15 vuotta sitten alle 10v pojalle ja meillä ei ole ollut sen kanssa mitään harmia. Todella paljon soitettu ja ei jäänyt käyttämättömäksi, vaikka muitakin kitaroita oli talossa ja soitossa.
 
Älä ajattele liikaa ominaisuuksia (kokeneen soittajan näkökulmasta), koska tuon ikäistä kitara pitää myös inspiroida esineenä. Heikoilla sormivoimilla opettelu on hidasta ja tuskastuttavaa ja harrastus helposti loppuu jos kitara itsessään ei miellytä.
 
***
 
Kitaran voi ostaa
- lapselle
- lapselle siten, että se kelpaa myös itselle
- itselle siten, että se kelpaa myös lapselle
- itselle
 
:-)
Antaa kaikkien kitaroiden soida. Kielten värähtely yleinen ja yhtäläinen.
basisti1971
20.06.2015 13:04:22 (muokattu 20.06.2015 13:11:22)
Moi.
 
Arms: Squierilta saa jonkinlaista mini Stratocasteria mutta sen edullinen hinta (129e) hieman epäilyttää. Itse olen oppinut, että parin sadan kitaroista on usein liikaa harmia, joten sellaista en itselle harkitse ainakaan, jos kyseessä on uusi kitara.
 
Lienet hieman vanhempaa vuosikertaa, joten kommenttisi on ymmärrettävä.
 

 
Kuten tuossa aiemminkin on muutamaan kertaan todettu, tilanne joka 70-, 80- ja 90- luvuilla vallitsi halvimpien instrumenttien saralla, on pitkälti historiaa.
 
Säädettynä nykyiset 80-200€ (uutena) instrumentit peittoavat 90-luvun markka-ajan 3-tonnin (500€ ilman inflaatioita yms.) kepit mennen tullen ainakin oman kokemuksen nojalla.
 
Jos mini-Strato/Tele tai em. Hello Kitty on lapsesi käteen/silmään sopiva, en epäröisi hetkeäkään moisen kokeilemisessa tai ostamisessa.
Jossain muistan mini-Les Paulinkin nähneeni, estetiikka kun on tuon ikäiselle erittäin tärkeää.
Varsinkin jos faija soittaa samanlaisella.
 
EDIT: Epiphone PEE WEE LP:
https://www.google.fi/?gfe_rd=cr&am … s_rd=ssl#q=epiphone+peewee+les+paul
 

 
Alle 500€ instrumentit ovat usein ostopaikasta riippumatta erittäin karkeasti/nopeasti säädettyjä koska kapenevat katteet eivät ylimääräisiä sormenjälkiä kerta kaikkiaan kestä, joten jonkinlainen soittajan käteen paremmin sopiva säätö on lähes poikkeuksetta laskettava hinnan päälle tuossa hintaluokassa uutta ostaessa.
 
Joskus nykyhalpisten korkea käyttöarvo pistää miettimään "laatusoittimien" tulevaisuutta.
Onko halpikset ja toisessa ääripäässä tilaustyönä tehdyt instrumentit sitten kuitenkin niitä kustannustehokkaimpia pitkässä juoksussa?
Onko ns. "laatusoittimien" uutena ostajat niitä jotka valitettavasti ottavat eniten takkiin?
Eikä pelkästään välittömässä kaupasta ulos viemisessä tapahtuvaa arvonlaskua ajatellen.
 
T:Samuli
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)