![]() 20.04.2015 23:07:33 (muokattu 20.04.2015 23:08:51) | |
---|---|
En jaksanut koko keskustelua kahlata, mutta jos nopeasti listaan omat kokemukseni tästä. Kyseessä on oma subjektiivinen näkemykseni, ja olen mieltynyt raskaanpaan musiikkiin. Plussat: + Soundit aivan hunajaa, ainakin metalliosastolla. Joskus liikaakin vaihtoehtoja + Toimii hyvin omalla kitarakaapilla ja matrixin päätteellä, toimii myös aktiiveilla + Kaappimallinnosten siirto toisiin vahvareihin (vaikkei ihan aitoa vastaakkaan) + Vastaa hyvin soittoon omasta mielestä + Laaja valinta polkimissa ja efekteissä + Helppo käyttöliittymä näin monipuoliseksi vehkeeksi + Mallintaminen helppoa ja kivutonta. Valmiita soundejakin enemmän kuin tarpeeksi. + Monipuoliset lähdöt, joiden käyttöä voi säätää (mitä niistä siis tulee ulos) + Loistava nauhoitteluun äänikortin kanssa eikä jää soundista kiinni (myös helppo reamppaus spdif:n kautta) + Pedaalilauta Kemperille tarkoitetun chipin kanssa toimii loistavasti Miinukset: - Ilmeisesti pääteputkipörinät eivät ole tälle helposti mallinnettavissa (tästä oli jossain videotakin suomalaisten tekemänä) - Kuulokelähtö kuulostaa sähköiseltä. Jotenkin saa parannettua twiikkaamalla, mutta ei silti. Juoksutan itse ulkoisen äänikortin läpi ja pelittää siten. Normaalisti soitan studiomonitoreiden läpi. - Käynnistys kestää hieman, jos on lähemmäs 500 erilaista soundia... - Ulkonäkö on tossa pöytämallissa lähinnä jotain rumanvärisen leivänpaahtimen ja oskilloskoopin väliltä. - Ei stereolähtöä kahdelle eri vahvarille. Esim left = Mesa ja right = Marshall Mistä ei ole tietoa: ? Pedaalien käyttökelpoisuus. En ole tarvinnut muita tuon oman valikoiman kanssa ? Kestääkö vuosikymmeniä? Itsellä ollut muutaman vuoden eikä mitään ongelmia. Jos tänään hajoaa ostan uuden heti. All in all: Jokaisen euron arvoinen sijoitus. Ainoa ostos tällä hetkellä, jota en ole hetkeäkään katunut. Metalliin ja rokkiin menee ainakin omasta mielestä aivan täydellisesti. Soita tommoista joskus niin tiedät. Ps. KUNU:lle kiitos laitteesta luopumisesta :D "Human beings, who are almost unique in having the ability to learn from the experience of others, are also remarkable for their apparent disinclination to do so." | |
![]() 21.04.2015 16:33:57 | |
Kiitoksia vaivannäöstä kommentoinnin suhteen. En usko että koskaan tehdään laitetta josta mielipiteet ei jakautuisi jollain tasolla. En ole itse vielä kokeillut kemperiä, mutta en usko että kaiken kuuleman ja luetun perusteella olisi huono ostos. Oma pääpaino on äänityksessä ja kuuntelu yleensä kuulokkeilla tai monitoreilla joskus. Ihan mikä tahansa soundi ei kelpaa minullekkaan joten varmasti itse kokeilen ja funtsin asian loppuun ennenkuin ostan. toivottavasti aiheesta puinti jatkuu :) | |
![]() 21.04.2015 17:04:23 (muokattu 21.04.2015 17:06:16) | |
Sen voisin omasta puolesta ainakin mainita että kolmisen vuotta ollut käytössä, 4-16h päivässä päällä yhteen putkeen joka päivä, ja vielä pelaa ilman ensimmäistäkään ongelmaa. | |
![]() 21.04.2015 18:02:20 | |
se riffi: Kiitoksia vaivannäöstä kommentoinnin suhteen. En usko että koskaan tehdään laitetta josta mielipiteet ei jakautuisi jollain tasolla. En ole itse vielä kokeillut kemperiä, mutta en usko että kaiken kuuleman ja luetun perusteella olisi huono ostos. Oma pääpaino on äänityksessä ja kuuntelu yleensä kuulokkeilla tai monitoreilla joskus. Ihan mikä tahansa soundi ei kelpaa minullekkaan joten varmasti itse kokeilen ja funtsin asian loppuun ennenkuin ostan. toivottavasti aiheesta puinti jatkuu :) Itsekin oletettavasti vielä jossain vaiheessa hankin tuon, tai jonkun vastaavan. Jostain putkaristakin voin siinä vaiheessa luopua jos osoittautuu itselleni hyväksi. En kuitenkaan kaikista, sillä: https://www.dropbox.com/s/1o8my83qxb2swur/PC150495.JPG?dl=0 Kun kuvittelen tuohon kuvaan valkoisen valaani tilalle Kemperin, niin mielikuva ei erityisemmin innosta soittamaan ja tekemään musaa... :D | |
![]() 24.04.2015 00:09:07 | |
Ilelee: Kemper on ollut mun paras soittokama-hankita ylivoimaisesti. Tappoi mun vahvistin / efekti kaasuttelun kuin seinään jo pari vuotta sitten. Sama tapahtui myös minulle. Yksi huono puoli on se, että on liikaa valinnanvaraa vahvistimissa ja säädöissä. Tahtoo unohtua soittaminen kokonaan kun alkaa etsimään parasta mahdollista soundia. Kemperille saisi myös olla jonkunlainen editorisofta. | |
![]() 24.04.2015 07:01:11 (muokattu 24.04.2015 07:17:11) | |
Wolfheart: Sama tapahtui myös minulle. Yksi huono puoli on se, että on liikaa valinnanvaraa vahvistimissa ja säädöissä. Tahtoo unohtua soittaminen kokonaan kun alkaa etsimään parasta mahdollista soundia. Kemperille saisi myös olla jonkunlainen editorisofta. Tarkoitatko tällaista: Rig Manager 1.3.1 http://www.kemper-amps.com/page/ren … rofiling_Amplifier___Downloads.html | |
![]() 24.04.2015 08:35:59 | |
fenkkuvanhus: Tarkoitatko tällaista: Rig Manager 1.3.1 http://www.kemper-amps.com/page/ren … rofiling_Amplifier___Downloads.html Kemper Rig Managerin kohdalla ei oikeastaan voi puhua editorista. Kuten nimikin kertoo, softan painotus on enemmän profiilien hallinnassa. Softalla ei siis pysty ruuvaamaan profiilien asetuksia, vaan niitä voi siirrellä, nimetä uudelleen ja tageja voi muokata. Myös Rig Exhangen sisältöä voi testailla ilman, että tarvitsee latailla profiileja tikulle. Itse en välttämättä kaipaisi editorisoftaa, koska tykkään enemmän potikoiden pyörittelystä, mutta tuohon performance-moden muokkaamiseen tarvittaisiin jotain kättä pidempää. Huhuja liikkuu Kemperin forumilla, että tähän perfomence-moden hallintaan olisi tulossa jokin työkalu. Nykyisellään tuo performanssien ja niiden eri slottien nimeäminen datapyörän avulla on sen verran raskasta, että jokin PC-softa olisi ihan paikallaan. | |
![]() 24.04.2015 09:32:54 | |
Eikö tätä vois jatkaa tuossa oikeassa Kemper-topikissa jossa näistä asioista on jo jauhettu :) | |
![]() 24.04.2015 13:44:06 | |
Mulla on kussut kaikki mallintavahommat tahan periaatteeseen. Mallintavat - Pienella volalla hyva ja kunnon volalla ei. Mesan rakkiharveli - Pienella volalla surisee ja kunnon volalla jumalainen. Ei ole kunnon putkivahvarin voittanutta. Makuuhuonevolalla soittelen Torpedo Cabin lapi. Pienella volalla hyva ja kunnon volalla ei. En allekirjoita. | |
![]() 24.04.2015 17:09:38 | |
Toimiiko tälläinen Kempperi bassolla? | |
![]() 24.04.2015 17:29:00 | |
Dropped C: Toimiiko tälläinen Kempperi bassolla? Jep. http://www.musicradar.com/news/guit … -features-bass-amp-profiles-609786/ | |
![]() 24.04.2015 21:18:04 (muokattu 24.04.2015 21:19:45) | |
jhlamm: Ilmeisesti pääteputkipörinät eivät ole tälle helposti mallinnettavissa (tästä oli jossain videotakin suomalaisten tekemänä) Olikohan tämä pätkä? Muistini mukaan tämä testaaja on Jussi Jaakonaho, kova kitaristi joka on mm. Ismo Alangon livebändistä tuttu: https://www.youtube.com/watch?v=QwDXJDZfKnQ Oma siirtyminen mallintaviin (takaisin, V-amp 2 ja Pod XT oli ennen) on jäänyt lähinnä sen takia, että niiden kanssa vaihtoehtoja on yksinkertaisesti ihmisaivoille liikaa. On paljon selkeämpää ettiä omaan makuun toimiva putkivahvari tai kaksi (jotka rajoituksineen tuovat soittajalle selkeät ja hahmotettavat raamit missä toimia) ja mennä niiden kanssa loppuun asti. Jopa omassa kuusi potikkaa ja yhden kanavan sisältävässä Suhr Badgerissä on opeteltavaa kuukausiksi - kertokaa tämä valintojen määrä omavalintaisella äärimmäisen isolla luvulla mallintavien kohdalla. Pienempi syy mallintavien skippaamiseen on se, että esim. oman Orange Rockerverbin särökanavan osuvaa mallinnusta en ole vielä kuullut. (On hyvin mahdollista etten vaan ole kuullut pätkiä tarpeeksi.) Suhr Badgerin ynnä muiden pikkumuro lienee myös niitä haastavampia tehtäviä Kemperille, Axelle ja vastaaville. Silti, on täysin mahdollista että joku tämän tyylinen laite eksyy myös omaan arsenaaliin. Aika näyttää. Meikä Youtubessa: ZE BUBBA's gear demos | |
![]() 24.04.2015 21:43:01 (muokattu 24.04.2015 21:55:48) | |
Ziggy Bubba: Olikohan tämä pätkä? Muistini mukaan tämä testaaja on Jussi Jaakonaho, kova kitaristi joka on mm. Ismo Alangon livebändistä tuttu: https://www.youtube.com/watch?v=QwDXJDZfKnQ Oma siirtyminen mallintaviin (takaisin, V-amp 2 ja Pod XT oli ennen) on jäänyt lähinnä sen takia, että niiden kanssa vaihtoehtoja on yksinkertaisesti ihmisaivoille liikaa. On paljon selkeämpää ettiä omaan makuun toimiva putkivahvari tai kaksi (jotka rajoituksineen tuovat soittajalle selkeät ja hahmotettavat raamit missä toimia) ja mennä niiden kanssa loppuun asti. Jopa omassa kuusi potikkaa ja yhden kanavan sisältävässä Suhr Badgerissä on opeteltavaa kuukausiksi - kertokaa tämä valintojen määrä omavalintaisella äärimmäisen isolla luvulla mallintavien kohdalla. Pienempi syy mallintavien skippaamiseen on se, että esim. oman Orange Rockerverbin särökanavan osuvaa mallinnusta en ole vielä kuullut. (On hyvin mahdollista etten vaan ole kuullut pätkiä tarpeeksi.) Suhr Badgerin ynnä muiden pikkumuro lienee myös niitä haastavampia tehtäviä Kemperille, Axelle ja vastaaville. Silti, on täysin mahdollista että joku tämän tyylinen laite eksyy myös omaan arsenaaliin. Aika näyttää. No eipä kannata huolestua. Mulla oli Kemper pari vuotta, ei todellakaan huono ollut mutta parhaat soundit olivat hieman rankempaa osastoa. Ei löytynyt hyviä clean tai pikku-roso-soundeja. No vika oli kyllä minussa, tuskin laitteessa. Sitten tuli Fender Tweed Deluxe (5E3) taloon, ennestään oli Suhr Badger 30-nuppi. Kemper sai lähteä. Ja ps. kaipaan sitä siltikin vielä... oli sillä puolensakkin. | |
![]() 24.04.2015 22:02:03 | |
Amp Factoryn Fender Profiilit on kyllä ihan törkeän hyviä "reunasärö" soundeja. | |
![]() 24.04.2015 22:11:13 | |
steelduck: Amp Factoryn Fender Profiilit on kyllä ihan törkeän hyviä "reunasärö" soundeja. Täytyy ottaakin noi marsupaketin jälkeen testiin. asialliset hommat hoietaan, muuten ollaan ku ellun kanat... | |
![]() 24.04.2015 22:17:32 (muokattu 25.04.2015 07:10:38) | |
..... | |
![]() 24.04.2015 22:38:50 (muokattu 24.04.2015 22:43:11) | |
Minulla on se Fenntastic paketti - en tiedä mikä on Lazy paketti. Ne on ainakin minusta hyviä ja en missään nimessä väitä, että Kemperistä tulisi paremmat soudit kuin treenikämpällä JCM800:sta, Bluetone Wizard II:sta tai 5150:sta, mutta kotona/kotistudiolla Kemper vie kyllä voiton, kuin noita putkivehkeitä ei voi kerrostalossa avata kunnolla vaikka olisi millaiset PPMIV:t ja Koch Loadboxit. Subbarilla ryyditettyjen Genelecien kautta tuolla saa järkivoluumeilla todella hyvät soundit todella helposti. Ilman hillitöntä ruuvaamista ja kuulokkeillakin toimii paremmin kuin mikään muu, mitä olen kokeillut. Tälläiselle amatöörille tuolla äänittely Garagebändiin on avannut ihan uusia ovia musiikkiharrastuksessa. Älyttömän helposti saa tehtyä omasta mielestä todella hyvän kuulosia äänityksiä. En osaa ollenkaan mikittää oikeita vahvistimia ja ne kokeilut on epäonnistuneet aina surkeasti. Kemperin kanssa näppää Garage-bandin päälle EZ-Drumseilla parissa minuutissa taustat ja sitten vaan soittamaan ja soundeja on valittavana hiiren näpäytyksellä tolkuttomat määrät. | |
![]() 24.04.2015 22:49:40 (muokattu 24.04.2015 22:51:19) | |
steelduck: Minulla on se Fenntastic paketti - en tiedä mikä on Lazy paketti. Ne on ainakin minusta hyviä ja en missään nimessä väitä, että Kemperistä tulisi paremmat soudit kuin treenikämpällä JCM800:sta, Bluetone Wizard II:sta tai 5150:sta, mutta kotona/kotistudiolla Kemper vie kyllä voiton, kuin noita putkivehkeitä ei voi kerrostalossa avata kunnolla vaikka olisi millaiset PPMIV:t ja Koch Loadboxit. Subbarilla ryyditettyjen Genelecien kautta tuolla saa järkivoluumeilla todella hyvät soundit todella helposti. Ilman hillitöntä ruuvaamista ja kuulokkeillakin toimii paremmin kuin mikään muu, mitä olen kokeillut. Tälläiselle amatöörille tuolla äänittely Garagebändiin on avannut ihan uusia ovia musiikkiharrastuksessa. Älyttömän helposti saa tehtyä omasta mielestä todella hyvän kuulosia äänityksiä. En osaa ollenkaan mikittää oikeita vahvistimia ja ne kokeilut on epäonnistuneet aina surkeasti. Kemperin kanssa näppää Garage-bandin päälle EZ-Drumseilla parissa minuutissa taustat ja sitten vaan soittamaan ja soundeja on valittavana hiiren näpäytyksellä tolkuttomat määrät. Äänittelyyn ja kerrostalosoitteluun, tuskin parempaa löytyy ( anteeksi Fractal Audio) Itse rämpyttelen omakotitalossa putkivahvistinta, tarpeet on joskus vaihtelevat. Sulta + arvoinen kirjoitus. | |
![]() 24.04.2015 23:05:55 | |
fenkkuvanhus: Äänittelyyn ja kerrostalosoitteluun, tuskin parempaa löytyy ( anteeksi Fractal Audio) Itse rämpyttelen omakotitalossa putkivahvistinta, tarpeet on joskus vaihtelevat. Sulta + arvoinen kirjoitus. Suhr Badger 18 on erittäin hyvä vaihtoehto myös kotisoittoon kerrostalossa, tehonskaalaus on kova sana. Tietty siitä ei kaikkia toneja irtoa. Purkkien kanssa etenkin tosi monet, mun makuun. Meikä Youtubessa: ZE BUBBA's gear demos | |
![]() 24.04.2015 23:41:25 | |
fenkkuvanhus: Äänittelyyn ja kerrostalosoitteluun, tuskin parempaa löytyy ( anteeksi Fractal Audio) Itse rämpyttelen omakotitalossa putkivahvistinta, tarpeet on joskus vaihtelevat. Todella, ei tulisi mieleenkään omakotitalossa näillä digivehkeillä leikkiä, jos olisi joka päivä mahdollisuus huudattaa oikeita putkivahvistimia. Opettelisin mikittämään. Mutta tosiaan musantekoharrastuksessa tuhansine profiileineen ja kerrostalokotisoittelussa Kemper on aika lyömätön peli. | |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)