Aihe: Mesa Mark V ja metallisoundin etsintä
1 2 3
Gabe
10.03.2015 17:54:45
sustain65: No tämä! Hyvä tarkennus. Aina olisi hyvä muistaa mainita soundiketjun kaikki olennaiset osat, kun mainostaa toimivuutta tai toimimattomuutta. Ja kyllä, lespaa muistuttavalla humpparikitarallahan minä yleensä soitan. Ja toisaalta sitten, metallia taasen harvempi vetää yksikelaisella, siis komppeja/riffejä.
 
Näin aina. Kun on näistä puhe niin kannattaa aina muistaa että kyse on lopulta kokonaisuudesta ja siitä miten eri palat natsaa yhteen. Eli yhdelle kelvoton voi olla toiselle juuri se mitä on haettu. Riippuu yksikelaisesta. ;) Mutta harvemmin varmaan joo. Tarkoitus oli tosiaan vain painottaa sitä että eri elementeilläkin saa jo ihan valtavasti eroa aikaan, ei niinkään kritisoida tuota V30:stä.
sustain65
10.03.2015 18:02:29
Gabe: Näin aina. Kun on näistä puhe niin kannattaa aina muistaa että kyse on lopulta kokonaisuudesta ja siitä miten eri palat natsaa yhteen. Eli yhdelle kelvoton voi olla toiselle juuri se mitä on haettu. Riippuu yksikelaisesta. ;) Mutta harvemmin varmaan joo. Tarkoitus oli tosiaan vain painottaa sitä että eri elementeilläkin saa jo ihan valtavasti eroa aikaan, ei niinkään kritisoida tuota V30:stä.
 
Juu, sama kantahan meillä taitaa olla ja sinulla on rutkasti kokemusta eri elementeistä, minulla ei paljon mitään. Mutta Mark V:llä ja V30 elementeillä pitäisi kyllä metallien lähteä, hyvällä humpparikitaralla tai aktiivimikillisellä. Sitten kun ollaan nyansseissa tai haetaan jotakin aivan erityistä soundia vaikkapa johonkin äärimetalligenreen, niin sitten voi tietysti olla parempia vahvistin-/kaappiyhdistelmiä, sitä kitaraa mikkeineen yhtälöstä unohtamatta ;-)
sustain65
10.03.2015 18:12:37
Ja ketjun aloittajalle vielä kysymys/vinkki, että oletkos kokeillut säätää kitaran mikkiä tai mikkejä eri korkeuksille? Iso vaikutus soundiin, tosin sekin riippuu sitten kitarasta ja mikin mallista.
yanera
10.03.2015 20:44:49
 
 
Sarko: Taas trankkuja mainostamassa. Alottaja vetää Mesalla, eiköhän siitäkin noi metallit luulis irtoavan.
 
Mäkin soitin 8-vuotta Mesa Rect-o-Verb:illa. Myin sen rahan puutteessa pois ja samalla siirryin trankkuihin.
 
Mesoissa ei ole mielestäni muuta vikaa kuin hinta...
Randall, Marshall, Peavey - Läpi Orangen.
Mixer
11.03.2015 00:39:23
sustain65: Ja ketjun aloittajalle vielä kysymys/vinkki, että oletkos kokeillut säätää kitaran mikkiä tai mikkejä eri korkeuksille? Iso vaikutus soundiin, tosin sekin riippuu sitten kitarasta ja mikin mallista.
 
Täällähän oli kovasti vastauksia :)
 
Pariin tekstiin laitoin plussaa, ja alkoi se soundi löytyä. ;) Vielä toki riittää ruuvattavaa... Tosiaan mikkeihin en oo koskenut, mutta on kyllä säädetty mielestäni ihan ok korkeudelle.
 
Mesan kaapeista voi ilmoitella ;)
Ihmissyöjä
11.03.2015 02:03:10 (muokattu 11.03.2015 04:49:29)
Mesan kaapeista voi ilmoitella ;)
 
Mulla olisi vähälle käytölle jäänyt Roadking 412-kaappi lojumassa toimettomana. Käytin sitä aikoinaan juuri Mark V:n kanssa. Pitänee näppäillä ilmoitusta torille.
sustain65
11.03.2015 17:09:59 (muokattu 11.03.2015 17:10:25)
Mixer:
Tosiaan mikkeihin en oo koskenut, mutta on kyllä säädetty mielestäni ihan ok korkeudelle.

Ja mitenkäs sitten on säädöt sieltä Mark V:n takapaneelista?
 
Itselläni on kanava kolme pentode-asennossa, koska triodea tiukempi soundi. Ja kaiku nollissa. Muilla kanavilla on sitten kaikua, ykkösellä/cleanilla eniten.
sustain65
11.03.2015 17:47:52
Mixer: Erityisesti 2. kanavasta jos voisi rytmisärön saada, niin 3 kanava vois olla soolosärökanavana.

Oletkos kokeillut toisinpäin? Siis metallikomppi vaikka kanava 3/Mark IV ja soolosoundi kakkoskanavalta, joko crunch tai Mark I ja *reippaasti* gainia (7-9) ja eq:t sopivasti. Omasta mielestäni etenkin crunch taipuu hyvinkin erilaisiin juttuihin. Omalla nyt tärkeimmällä kitaralla crunch on hyvä rokkisärö kun gain on vähän yli puolenvälin eli noin 6:lla. Jos gainia vääntää oikein reippaasti, niin sitten onkin eri peli, saattaisi toimia sinulla soolosoundina, mutta en tietysti tiedä mistä pidät.
 
Ja sitten sieltä takapaneelista kannattaa kokeilla kumpi on kakkoskanavalle sinusta parempi, tube vai diode.
Mikko L
12.03.2015 01:05:59
 
 
Se Mark IV:n kakkoskanava on kyllä aika käyttökelvoton. Se ei oikein ole hyvä mihinkään. Mark V:n Mark I juttu taas oli melkein mun lempisoundi koko vahvistimessa.
Kaiken voi oppia kunhan vaan lopettaa harjoittelemisen.
Mixer
12.03.2015 02:01:38 (muokattu 12.03.2015 02:02:16)
sustain65: Ja mitenkäs sitten on säädöt sieltä Mark V:n takapaneelista?
 
Itselläni on kanava kolme pentode-asennossa, koska triodea tiukempi soundi. Ja kaiku nollissa. Muilla kanavilla on sitten kaikua, ykkösellä/cleanilla eniten.

 
Mulla ei oo millään kavanalla Mark V:n omaa kaikua, cleanille sitä vois kokeilla, mutta oon päättänyt ottaa efektit ihan pedaaleista/multiefektistä :)
 
Tosiaan pentode on käytössä kolmoskanavalla.
 
Mark I soundi on kyllä niin muhjuinen, oon miettinyt että onko siinä jokin rikki, kun on niin muhjua. Crunch mulla tällä hetkellä 2. kanavassa komppisärönä, gain täysillä.
 
Tuo oli kyllä hyvä huomio tuo, että ne äänenvärinsäädöt tulee ennen särötystä, niin niihin varmaan nyt suhtautuukin eri tavalla, ja selittää (?) että miksi Mark I - moodi on niin bassokas, vaikka basso on nollassa mulla. Siitä voisi ehkä kyllä lead-kanavaa yrittää kehitellä.
 
Tällä hetkellä mulla on periaatteessa kaksi komppisäröä, eli 2. ja 3. kanavassa, ja sooloihin isken kaulamikin päälle, niin kuulostaa ihan hyvältä :)
 
Kuinkahan editoituja on nykypäivän metalliäänitteiden soundi? Sellastahan tottakai haetaan (ja vinkkejä otetaan vieläkin vastaan), mutta oon kyllä monttu auki, että mitä siihen kuuluu?
 
Kun itse kyllä tykkään kun säröä on riittävästi ja soundi on, noh massiivinen :) Middlekö on pathway to Heaven?
Shredator
12.03.2015 08:03:03
 
 
Mikko L: Se Mark IV:n kakkoskanava on kyllä aika käyttökelvoton. Se ei oikein ole hyvä mihinkään. Mark V:n Mark I juttu taas oli melkein mun lempisoundi koko vahvistimessa.
 
Toimii se hyvin pedaalialustana. Itsessään siitä saa ihan hyvän reunaroson, kun pakittaa gainia sinne 5:n paikkeille ja vetää presencen pulled-asentoon. Sellaisen southern rock-tyylisen soundin.
Jos et soita taimissa, olet liian hidas.
LesPaul70
12.03.2015 10:03:09
Mixer: Mark I soundi on kyllä niin muhjuinen, oon miettinyt että onko siinä jokin rikki, kun on niin muhjua.
 
Ei oo rikki, on sellainen by design. Vakkariputkilla tuon säätäminen on todellakin hivenen haastavaa, parhaiten toimii paksuihin Santana-henkisiin lead-soundeihin. Jos mitään komppisoundia siitä yrittää saada, basson voi varautua ruuvaamaan nollaan ja Thick-vivun käyttämisen saa unohtaa.
 
Sitten kun käytössä on EL34-putket, Mark I moodi muuttaakin luonnettaan kameleonttimaisesti. Siitä tulee kakkoskanavan isoin ja ärjyin rokkisärö, vähän kuin Marshall äänenmurroksen jälkeen. Kolmoskanavan liidisäröihin verrattuna tosin hieman softimpi, vähemmän metallinen ja kulmikas särö, mutta rokkitouhuihin yksi parhaita mitä vahvari tarjoaa ja bassopotikkaa ja Thick-vipuakin voi taas käyttää. EL34-putkilla siis.
Laudoista takki päälle vaan, sitten sä kelpaat manalaan.
Jimmu
12.03.2015 16:00:36
Olenkohan minä ainoa tässä maailmassa, jolla tuntuu, että Mark IV rectokaapin kanssa pukkaa liikaa ylämiddleä bändivolalla?? Soundi kyllä leikkaa läpi kuin partaveitsi, mutta se middlepiikki hallitsee koko soundia eli tukkii kaiken muun. Koneesta kaikki middlet minimoitu jne. Toin sitten kotoa treenikselle EV Thielen, jolla soundi oli sitä, mitä pitää. Rectokaappi lähti heti myyntiin.
Life is hard and then you die!
LesPaul70
13.03.2015 08:19:49
Niin no tuo middle-tykitys on Markeissa THE juttu, jonka takia niitä jotkut hankkivat. Toiset tykkää, toiset ei. Jos kaipaa luukutusta vähän leveämmältä taajuuskaistalta, Markku ei ehkä muutenkaan ole paras valinta. Sitä voi yrittää pitää aisoissa Markin omalla EQ:lla, mahdollisesti vielä ylimääräisellä pedaali-EQ:lla ja tietysti sopivilla kaappi-/elementtivalinnoilla.
 
EVM12L on toki tasapainoisempi elementti kuin V30, ja Mesan Thiele-boxin mitat on muutenkin optimoitu juuri sille. Tässä - kuten soundiasioissa yleensäkin - kannattaa uskoa ensisijaisesti omia korviaan. Mikä sopii yhdelle ei välttämättä sovi toiselle.
Laudoista takki päälle vaan, sitten sä kelpaat manalaan.
Jimmu
13.03.2015 08:58:27
Kyllähän Markku soundi eli se kuuluisa laulava middle on juurikin se mitä haetaan, mutta liika on liikaa. Pienemmällä volalla rectokaappi soundasi jopa hemmetin hyvältä C-vireisessä kepissä. Matalat kielet tööttää kivasti. Mutta pakko on uskoa korviaan ja bändikavereita, joiden mielestä Thiele toimii Huomattavasti paremmin.
Life is hard and then you die!
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)