Kitarat: kitarakamat ›

Albertin kuten muidenkin suurten muusikoiden ongelma on, että vaikka he olisivat omana aikanaan kuinka mullistavia ja käänteentekeviä soittajia, niin jälkeenpäin sitä ei enää voi havaita, koska se muutos jonka he saavat aikaan on jo monta kertaa banalisoitu. Sitten vuosikymmenten kuluttua ihmiset ihmettelee, että "mikä tuossa nyt niin suurta on?". Asia valitettavasti (tai en tiedä onko se nyt niin valitettavaa) on niin, että kun joku Albertin kaltainen suuruus syttyy liekkeihin, niin seuraavina vuosikymmeninä hänen tekemisensä kopioidaan, ryöstöviljellään, joukkoperseraiskataan niin moneen kertaan että lopulta se mikä oli suurta ei enää erotu niiden smegmakerrosten alta muille kuin heille, jotka muistavat sen alkuperäisen vaikutuksen. Näin on käynyt myös monille niille suurille amerikkalaisille tiennäyttäjille. Kun jonkun tekemisiä on tarpeeksi kopioitu, niin kopioijat alkavat kuvitella keksineensä itse koko homman. Kun Albertia tai ketä tahansa toista menneen ajan suuruutta tulkitaan tämänpäivän viitekehyksestä käsin, saadaan varsin vääristynyt kuva hänestä.
 
Ota plussa! Juuri näinhän on käynyt lähes kaikille aikansa kovimmille sankareille ja suunnannäyttäjille. Erityisesti tulee mieleen Jimi Hendrix, josta edelleen aina aika ajoin kuulee kommentin, että "mikä siinä nyt niin ihmeellistä on?". Itse en ole suuri Hendrix-diggari mutta tunnistan/tunnustan ilman muuta hänen merkityksensä siinä jatkumossa, jossa tapa soittaa kitaraa eri muusikoiden vaikutuksesta kehittyi. Uskon, että esim. Eddie Van Halen olisi varmasti tullut kuuluisaksi nerokkaana kitaristina, mutta ei samanlaisena kuin nyt ilman Henkan aiempaa mullistavaa vaikutusta sähkökitaran soittoon. Nykyisin taas 13-vuotiaat soittaa Eruptionia musakaupoissa mutta se ei vähennä EVH:n merkitystä, päinvastoin. Siihenhän se homma kiteytyy.
 
Alppu ei ehkä keksinyt pyörää uudelleen ja mielestäni hänen huippukautensa jäi aika lyhyeksi. Siitä huolimatta vaikutus aikalaisiin oli kyllä merkittävä.

hallu: Albertin kuten muidenkin suurten muusikoiden ongelma on, että vaikka he olisivat omana aikanaan kuinka mullistavia ja käänteentekeviä soittajia, niin jälkeenpäin sitä ei enää voi havaita, koska se muutos jonka he saavat aikaan on jo monta kertaa banalisoitu. Sitten vuosikymmenten kuluttua ihmiset ihmettelee, että "mikä tuossa nyt niin suurta on?".
 
No mitä mullistavaa ja käänteentekevää sitten Albertin soitossa oli? Teknisesti tai soittotyylisesti mitä ei olisi aikaisemmin soitettu.

Swayne: No mitä mullistavaa ja käänteentekevää sitten Albertin soitossa oli? Teknisesti tai soittotyylisesti mitä ei olisi aikaisemmin soitettu.
 
No mulle se on se fraseerauksen selkeys ja voima, jota ei ole kuultu ennen eikä jälkeen... just vaikka Rock and Roll All Night Longin liveosuuksilla.

horseface: Erityisesti tulee mieleen Jimi Hendrix, josta edelleen aina aika ajoin kuulee kommentin, että "mikä siinä nyt niin ihmeellistä on?".
 
Kefiiri: No mulle se on se fraseerauksen selkeys ja voima, jota ei ole kuultu ennen eikä jälkeen... just vaikka Rock and Roll All Night Longin liveosuuksilla.
 
Minusta kitaristin taitotasoa miettiessä pitää ehdottomasti kuunnella live-levyjä. Sieltä se totuus selviää, minkä tason kaveri oikeasti on kyseessä...
 
Tuo "mitä ihmeellistä Hendrixissä on"-kommentti johtuu varmaan usein siitä, että on kuunneltu vain levyltä Purple Haze, Fire ja Foxy Lady. Loistavia biisejä jne, mutta ei se Hendrixin nerous niistä kuulu. Se kuulu live-vedoissa. Jos kuuntelee vaikka Band of Gypsys -levyn ja tulee sanomaan, että mitä ihmeellistä Hendrixin soitossa on, niin se kertoo lähinnä siitä, että kysyjä ei tajua kitaran soitosta yhtään mitään. Ei sillä, että kaikkien pitäisi Henkasta tykätä, mutta tyhmänkin pitäisi tajuta, että se soitto on ihan jotain muuta kuin "mitä tossa nyt oli"-soittoa...
 
Itse en ole ikinä ollut mikään erityinen Albert-fani, vaikka miehen kitaristina todella ylös arvostankin. Jonkun tuplalevyn ostin, jossa on live-esityksiä ja harvinaisuuksia ja kyllähän se hienosti vetelee. Ei nyt ihan joka poika samaan pysty. Ja minusta Albertilla on tyylitajua, joka on ehkä tärkein kitaristin ominaisuus. Hyvällä tyylitajulla heikko tekniikkakaan ei ole ongelma, mutta jos tyylitaju puuttuu, on ihan sama, kuinka huikea tilutustekniikka on...

Swayne: No mitä mullistavaa ja käänteentekevää sitten Albertin soitossa oli? Teknisesti tai soittotyylisesti mitä ei olisi aikaisemmin soitettu.
 
Ei mitään "mullistavaa" nykymittapuulla mitattuna. Tuohon aikaan arvostettiin enemmän intohimoa soitossa, halua ja sellaista sisältäpäin tulevaa "pakkoa" ilmaista itseään soittimen avulla. Soitossa oli kilpailuakin mutta se ei ollut sellaista matemaattista pakkosuorittamista, mikä on nykysoittajille enemmän ominaista. Tärkeintä oli "rokata". Siinä mielessä Albertissa on jotain samaa, mitä vaikkapa Hendrixissä, EVH:ssa, SRV:ssa.. Täytyy tietysti muistaa se, että Albert ei ollut vain kitaristi, vaan hänen tuotoksiinsa vaikutti vahvasti se että mies oli osa Hurriganesia ja niinpä ehkä Remun hillittömyys sai Albertista sen parhaan esiin. Siinä paletissa 3 osaa oli enemmän kuin osiensa summa, yhdessä ja erikseen. Niiinkuin parhaimmillaan rockbändissä voi asia olla.

Swayne: No mitä mullistavaa ja käänteentekevää sitten Albertin soitossa oli? Teknisesti tai soittotyylisesti mitä ei olisi aikaisemmin soitettu.
 
Sujuvuus, oivaltava fraseeraus, erehtymätön musikaalisuus, huikea vibrato. Minua on aina puhutellut se, miten Järvinen suvereenisti yhdisteli molli- ja duuripentatonista skaalaa. Jotenkin vain se tyylikkyys ja melodiataju teki vaikutuksen ja tekee vieläkin. Harvassa on tänäkin päivänä kitaristit, jotka soittavat rock'n rollia mielestäni yhtä maukkaasti.
 
Ei kai Järvinen varsinaisesti mitään "uutta" keksinyt, kyllähän hänen soittonsa nojasi perinteeseen ja bluesiin kuten useimmilla. Mutta jotenkin hän vain teki siitä kaikesta oman soppansa, joka oli minusta ainutlaatuinen.
 
Järvisen soitosta voidaan tietysti vääntää vaikka maailman tappiin saakka, mutta yhdessä suhteessa hän on kiistatta ainutlaatuinen. Hänen perintönsä ja vaikutuksensa suomalaiseen kitaransoittoon ja kitaristeihin on valtava. "Järvistä" vetää tuolla treenikämpillä, kulmakuppiloissa ja isommillakin areenoilla lukematon määrä kitaristeja. Mitenkään Laihoa, Latvalaa ym. väheksymättä, mutta Järvisen vaikutus näkyy ja kuuluu jo useissa kitaristipolvissa.

stratomaster: Järvisen soitosta voidaan tietysti vääntää vaikka maailman tappiin saakka, mutta yhdessä suhteessa hän on kiistatta ainutlaatuinen. Hänen perintönsä ja vaikutuksensa suomalaiseen kitaransoittoon ja kitaristeihin on valtava. "Järvistä" vetää tuolla treenikämpillä, kulmakuppiloissa ja isommillakin areenoilla lukematon määrä kitaristeja. Mitenkään Laihoa, Latvalaa ym. väheksymättä, mutta Järvisen vaikutus näkyy ja kuuluu jo useissa kitaristipolvissa.
 
Ihan turha siitä on mielestäni vääntää. Toisille toimii, toisille ei. Toisille sillä on merkitystä, toisille ei. Täysin henkilökohtaisia asioita, joita ei kannata sen enempää ruotia. Sehän ei ole minulta tai sinulta pois, jos joku diggaa tai on diggailematta Albertista (tai ihan mistä tahansa). Tärkeintä on löytää itselle sopivat ja mieluisat jutut, joista löytää omaan tekemiseen lisävirtaa ja viboja.
 
Aikakausi on ehdottomasti yksi tekijä, joka rajaa erinäisten artistien yleisöä, fanipohjaa jne. Osalla artisteja ja bändejä on toki yleisöä ikäryhmästä riippumatta, mutta itsekin 80-luvulla syntyneenä ja 90-luvulla kitaraan tarttuneena on vain todettava, että ne ihanteet ja suosikit olivat jossain muualla. Toki vanhaakin kamaa tuli pengottua, mutta eihän se Albertin soitto sieltä noussut samalla tavalla esiin, kuin silloin 70-luvulla sen ollessa "freshiä kamaa" kotimaassa. Olemme siis sukupolvemme uhreja myös tässä asiassa :)

stratomaster: Järvisen soitosta voidaan tietysti vääntää vaikka maailman tappiin saakka, mutta yhdessä suhteessa hän on kiistatta ainutlaatuinen. Hänen perintönsä ja vaikutuksensa suomalaiseen kitaransoittoon ja kitaristeihin on valtava. "Järvistä" vetää tuolla treenikämpillä, kulmakuppiloissa ja isommillakin areenoilla lukematon määrä kitaristeja. Mitenkään Laihoa, Latvalaa ym. väheksymättä, mutta Järvisen vaikutus näkyy ja kuuluu jo useissa kitaristipolvissa.
 
Tuosta seikassa ei ole mitään kiistanalaista.
 
Esitin kysymykseni keskustelun vuoksi ja hyviä vastauksia olen saanut. Melko samalla tavalla näen Albert Järvisen hienona bluesrokkarina.

Latuska ei varmaan tykkää huonoa, kun laitan tän linkin. Kundi on tietääkseni 24-vuotias. Näin se A.J:n perintö elää, oikein sydäntä lämmittää...
 
http://maihinnousu.net/s/19315

hallu: Albertin kuten muidenkin suurten muusikoiden ongelma on, että vaikka he olisivat omana aikanaan kuinka mullistavia ja käänteentekeviä soittajia, niin jälkeenpäin sitä ei enää voi havaita, koska se muutos jonka he saavat aikaan on jo monta kertaa banalisoitu. Sitten vuosikymmenten kuluttua ihmiset ihmettelee, että "mikä tuossa nyt niin suurta on?". Asia valitettavasti (tai en tiedä onko se nyt niin valitettavaa) on niin, että kun joku Albertin kaltainen suuruus syttyy liekkeihin, niin seuraavina vuosikymmeninä hänen tekemisensä kopioidaan, ryöstöviljellään, joukkoperseraiskataan niin moneen kertaan että lopulta se mikä oli suurta ei enää erotu niiden smegmakerrosten alta muille kuin heille, jotka muistavat sen alkuperäisen vaikutuksen. Näin on käynyt myös monille niille suurille amerikkalaisille tiennäyttäjille. Kun jonkun tekemisiä on tarpeeksi kopioitu, niin kopioijat alkavat kuvitella keksineensä itse koko homman. Kun Albertia tai ketä tahansa toista menneen ajan suuruutta tulkitaan tämänpäivän viitekehyksestä käsin, saadaan varsin vääristynyt kuva hänestä.
 
Tämä oli minunkin pakko quotata kokonaisuudessaan, kommentti on sen verran oivaltava. Aikanaan Albert oli todellakin sen verran dominoiva, että vähintään joka toisen sähkökitaraa veivaavan suomalaisteinin oli aivan pakko osata vetää ainakin pari Albertin lickiä ollakseen vakuuttava. Tämän seurauksena Albertin tyylisistä jutuista on tullut niin oleellinen osa kokonaisen suomalaisen kitaristisukupolven sävelkieltä ja lickivarantoa, eräänlaisia itsestäänselvyyksiä, joita kuullessaan kuka tahansa nykynuori tokaisee: "Höh, mikäs tuossa nyt muka on jotain ihmeellistä?"
 
Omissa papereissani Albert on kova, ehkä Suomen kovin sähkökitaristi koskaan - siitäkin huolimatta, että minun nuoruuteni kriittisinä vuosina (1980-luvun alku/puoliväli) Albert Järvinen oli jo enemmän tai vähemmän "out" tai "has-been" ja yleisesti hyväksytyt Kovat Kitaristit olivat jo aivan uudenlaisia.
 
Joo, tiedän että Tolkit, Laihot ja monet muut nykykitaristit soittavat Albertin suohon mennen tullen ainakin tekniikan puolesta, vaikka omaan korvaani Albertin melodiat ovatkin paremmin strukturoituja, luontevampia ja tarttuvampia. Lisäksi kun ottaa huomioon, millaisia rajoituksia Albertin valitsema tyylisuunta asetti sävelkuluille ja millaisia melodioita hän sai noillakin rajoituksilla luotua, voisin väittää hänen musikaalisuutensa ja sävellystaitonsa olleen aivan eri tasolla, mutta tämä - samoin kuin soundiasiatkin - on pitkälti maku-/mieltymysjuttuja, joista tietysti on turha lähteä kinaamaan. Jos jonkun mielestä Albert on vain yksi veivaaja siinä missä muutkin, saa pitää näkemyksensä enkä koe tarvetta lähteä todistelemaan mitään tai käännyttämään albertismiin.
Ja tiedostanhan itsellänikin vastaavan sokean täplän erään Eric Claptonin kohdalla, jonka suuruus ja nerokkuus eivät kerta kaikkiaan ole auenneet minulle, vaikka monet ovat vuosien varrella yrittäneet sitä todistella. Osittain varmaan samoista syistä kuin Albert ei kolahda joillekin: monet Cläpän lanseeraamat lickit ja sävelkulut ovat muuttuneet itsestäänselvyyksiksi ja perustavanlaatuiseksi osaksi hyväksyttyä blues-rock-sävelkieltä.

Swayne: No mitä mullistavaa ja käänteentekevää sitten Albertin soitossa oli? Teknisesti tai soittotyylisesti mitä ei olisi aikaisemmin soitettu.
 
Samalla tavalla voisi kysyä mitä ihmeellistä Elviksessä oli. Nuo kappaleethan voi itsekukin lauleskella vaikka karaokena. Tai parempiääninen imitoida. Tosi ammattilaistenori vieläpä "paremmin" Silti sieltä ei tule Elvistä. Eikä Elvistä ennen itseään ollut olemassa.
 
Minusta Albertin soitossa oli sellainen ääni, jota ei muilla ollut ennen häntä, eikä hänen jälkeen ole kuultu. Samalla tavalla kuin tunnistaa heti Elviksen äänen, tunnistaa myös Albertin kitaran. Ei mitään teknistä ylivoimaa tai musiikillista ylivertaisuutta, vaan hienoa korvia hivelevää soitantaa. Vaikka kaikki ei sitä tajua tai kuule, täytyyhän siinä olla jotakin suurempaa kun siitä vieläkin puhutaan.

Yallup: Samalla tavalla voisi kysyä mitä ihmeellistä Elviksessä oli. Nuo kappaleethan voi itsekukin lauleskella vaikka karaokena. Tai parempiääninen imitoida. Tosi ammattilaistenori vieläpä "paremmin" Silti sieltä ei tule Elvistä. Eikä Elvistä ennen itseään ollut olemassa.
 
Minusta Albertin soitossa oli sellainen ääni, jota ei muilla ollut ennen häntä, eikä hänen jälkeen ole kuultu. Samalla tavalla kuin tunnistaa heti Elviksen äänen, tunnistaa myös Albertin kitaran. Ei mitään teknistä ylivoimaa tai musiikillista ylivertaisuutta, vaan hienoa korvia hivelevää soitantaa. Vaikka kaikki ei sitä tajua tai kuule, täytyyhän siinä olla jotakin suurempaa kun siitä vieläkin puhutaan.
 
Elviksellä oli liikkuvat lanteet...

Olihan Alpppu myös hiton hyvä komppikitaristi. Parhaiten tuo ehkä käy ilmi Royalsin Spring 76 levyllä. https://www.youtube.com/watch?v=58HTlRRKP0M

Tässä Albertin haastattelussa on hyviä juttuja: https://www.youtube.com/watch?v=qYc36zE0ro8

McNulty: Aikakausi on ehdottomasti yksi tekijä, joka rajaa erinäisten artistien yleisöä, fanipohjaa jne. Osalla artisteja ja bändejä on toki yleisöä ikäryhmästä riippumatta, mutta itsekin 80-luvulla syntyneenä ja 90-luvulla kitaraan tarttuneena on vain todettava, että ne ihanteet ja suosikit olivat jossain muualla. Toki vanhaakin kamaa tuli pengottua, mutta eihän se Albertin soitto sieltä noussut samalla tavalla esiin, kuin silloin 70-luvulla sen ollessa "freshiä kamaa" kotimaassa. Olemme siis sukupolvemme uhreja myös tässä asiassa :)
 
Näinhän se aina prukaa olemaan. Vanhemmat ja nuoremmat eivät tajua samalla tavalla kuin oman ikäryhmän jengi. Ja se on ihan luonnollista ja normaalia.

hollstro: Tässä Albertin haastattelussa on hyviä juttuja: https://www.youtube.com/watch?v=qYc36zE0ro8
 
No jopas. Kovin harvoin olen Albertin kuullut puhuvan niin pitääpä kuunnella läpi.

Jos välillä palataan vahvistimiin, niin eihän näitä punanuppi-fendereitä ole hyväsoundisina laitteina yleensä arvostettu. Ääntähän The Twin -stykestä lähtee aivan julmetusti, sen olen itsekin päässyt testaamaan. Omistin aikoinani punanuppisen 60W putkicombon (olisiko ollut Super 60?). Oli aika mitäänsanomaton laite. Tietysti olisi voinut vaihdella putkia...vaihdoin koko styrkkarin. Tilalle tuli Vibroverb reissue, ja se oli jo aivan toista luokkaa.

Rämppy: Jos välillä palataan vahvistimiin, niin eihän näitä punanuppi-fendereitä ole hyväsoundisina laitteina yleensä arvostettu. Ääntähän The Twin -stykestä lähtee aivan julmetusti, sen olen itsekin päässyt testaamaan. Omistin aikoinani punanuppisen 60W putkicombon (olisiko ollut Super 60?). Oli aika mitäänsanomaton laite. Tietysti olisi voinut vaihdella putkia...vaihdoin koko styrkkarin. Tilalle tuli Vibroverb reissue, ja se oli jo aivan toista luokkaa.
 
Tietääkö muuten joku mikä oli Albertin itsensä suhde noihin vahvistimiin? Järvinen kirjassa mainitaan, että Mika Alku hoiti sille ne kaksi stratoa millä se soitti ja Mikahan hoiti käsittääkseni F-musiikin fenderdiilit joten liittyikö noihin punanuppeihin joku mainossoppari tms.? nehän oli kuitenkin tuohon aikaan Fenderin uutuusvahvareita ja kuuminta hottia kaikin puolin. Vai oliko ne vaan niin hemmetin hyviä, että Alppu ne välttämättä halusi? sehän oli kummiskin soittanut kaheksankytluvullakin MesaBoogiella, Musikmanilla ja herraties millä eli joku juttu siinä oli miksi se niitä käytti, vaikka porukat niitä ei oikein nykypäivänä tunnu arvostavan.
 
Toisaalta ei ne fenderit nyt niin huonosoundisia ole. Kuuntelin äskettäin GetOn biisin Bronxin (Alppu veti sillä punaisella stratolla ja punanuppisilla vahvareilla) ja Hanoi Rocsin versioina (Andy veti jollain yberkalliilla Paulilla Blackstarin läpi) niin eipä ole kahta sanaa kummassa oli parempi soundi:-) kaikkikunnia toki Hanoi Rocksille.
 
Muuten tähän aiheeseen voisi sanoa, että onhan Alppu ihan hemmetin kova kitarasankari vielä tänäkin päivänä kuunneltuna ei tommonen soitto vaan ihan joka jarkolta lähde. Sanoisin, että tämän päivän soittajista tarttee kaivaa joku Bonamassa ennekuin alkaa samantasoista soittoa löytyä mitä alppu parhaimmillaan veti.

hallu: Tietääkö muuten joku mikä oli Albertin itsensä suhde noihin vahvistimiin? Järvinen kirjassa mainitaan, että Mika Alku hoiti sille ne kaksi stratoa millä se soitti ja Mikahan hoiti käsittääkseni F-musiikin fenderdiilit joten liittyikö noihin punanuppeihin joku mainossoppari tms.? nehän oli kuitenkin tuohon aikaan Fenderin uutuusvahvareita ja kuuminta hottia kaikin puolin. Vai oliko ne vaan niin hemmetin hyviä, että Alppu ne välttämättä halusi?
 
Alotusviestin linkistähän tuo selviää. Oli ollut tauolla, tarvitsi kamat kiertueelle, teki diilin mainoksista ja klinikoista ja sai vahvistimet käyttöönsä.

varakeef: Alotusviestin linkistähän tuo selviää. Oli ollut tauolla, tarvitsi kamat kiertueelle, teki diilin mainoksista ja klinikoista ja sai vahvistimet käyttöönsä.
 
Mutta saiko itse valita minkä tahhansa Fender vahvistimen, vai kuuluiko sponssisopimukseen juurikin nuo punanuppiset?