![]() 12.04.2013 11:39:09 | |
---|---|
Soiteltuahan noilla tulee, joillain hieman enempi kuin toisilla ja yhdellä vähän vähempi, tuolla millä tulee vähempi soiteltua ei ole mitenkään huonompi vaan laatukeppi, mutta jääny sillä vähemmälle kuin muilla. Pitäiski laittaa myyntiin tuo EBMM JP6 Std niin se pääsis parempiin kouriin ja enempi soitettavaksi kuin nyt mun hoteissani. Jos ois rahaa kuin kroisoksella niin noita kitaroita olisi kyllä paaaaljoooon enempi ja niitä varten ois isompi talo, varmaan silloin voisi sanoa myös, että ihan keräilymielessä tulis osa ostettua. PappaSFin | |
![]() 12.04.2013 11:47:40 | |
Artist: Mielestäni sulla on kyllä nyt snadisti ruusuinen kuva soittoharrastamisesta ja siihen liittyvästä kuluttamisesta. Ihan samalla tavalla kuin monessa muussa harrastuksessa, pääosa harrastajista harrastanee ihan omaksi ilokseen eikä tuottaakseen elämyksiä muille. :) Samoin kyllä kamoja vaihdellaan ihan "muutoksen vuoksi" ties kuinka paljon, ja muoteja ja trendejä on musiikkilaitteissakin vaikka kuinka. Kymmenen vuotta sitten ei edullisia pienehköjä putkivahvistimia hirveästi ollut, nyt tarjontaa on pilvin pimein, erilaisia overdrive-pedaaleja tulee ja menee ja joku on aina sen kuukauden ajan "se hypetetyin" juttu, puhumattakaan siitä miten suositut nuorisomusagenret ja -bändit vaikuttavat soittimien kysyntään. Tokihan myös varttuneemmatkin haluavat soittaa samanlaisilla luutuilla kuin nuoruudensa idolit. Ja luonnollisesti kamppeita myyvät tahot pyrkivät tämän kaltaisiin ilmiöihin iskemään. Myöskään vanhan tavaran arvossa pitäminen ei ole musaharrastajien yksinoikeus, vaan muissakin harrastuksissa erilainen retroilu ja vintageharrastaminen on monille iso juttu. Kyllähän tuo, että elämys pyritään tarjoamaan mahdollisimman helposti ja vaivattomasti pätee myös musiikkiharrastukseen. Entistä enemmän on erilaisia kotisoittoa helpottavia ratkaisuja, mallintavia, halpoja äänitysvehkeitä yms. ja varmaan erilaisia nopeasti opettavia sovelluksia. Soittamisen aloittaminen on kyllä vermeiden puolesta tehty koko ajan helpommaksi, mitä en pidä yhtään huonona asiana tietenkään. Saattaa hyvinkin olla, että näen ruusuja siellä missä niitä ei ole tai pyrin ehkä liiaksi tulkitsemaan todellisuutta omista intresseistäni jättäen huomiotta päivastaiset todisteet. En tokikan tarkoittanut, että soittajat automaattisesti oleisivat motiiveiltaan muita jalompia, mutta soittaessaan huvikseen he tulevat tahtomattaankin tuottaneeksi lisää kauneutta ja tarkoitusta maailmaan. Mun mielestä kotiin tarjolla olivissa välineissä isompi muutos on ollut hinnan muodostuksessa, vaikka onhan monet tekniset laitteet muuttunut myös helpommiksi, mutta ennenkaikkea kotisoittajan ulottuvilla on välineitä joista ei voinut unelmoidakaan kaskyt tai kolkyt vuotta sitten. Kuitenkin se perus juttu on, että musiikin tuottaminen vaatii vaivannäköä ja soittamaan oppiminen vaatii työtä, vaikka tietoa onkin helpommin saatavilla ja soittimet ovat laadukkaampia kuin aikaisemmin. Mutta joo, ruusuinen on mielikuvani ja kauneutta haluan tietenkin nähdä siellä missä itse sijaitsen;-) Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka. | |
![]() 12.04.2013 12:10:45 (muokattu 12.04.2013 12:11:18) | |
hallu: Saattaa hyvinkin olla, että näen ruusuja siellä missä niitä ei ole tai pyrin ehkä liiaksi tulkitsemaan todellisuutta omista intresseistäni jättäen huomiotta päivastaiset todisteet. En tokikan tarkoittanut, että soittajat automaattisesti oleisivat motiiveiltaan muita jalompia, mutta soittaessaan huvikseen he tulevat tahtomattaankin tuottaneeksi lisää kauneutta ja tarkoitusta maailmaan. Mun mielestä kotiin tarjolla olivissa välineissä isompi muutos on ollut hinnan muodostuksessa, vaikka onhan monet tekniset laitteet muuttunut myös helpommiksi, mutta ennenkaikkea kotisoittajan ulottuvilla on välineitä joista ei voinut unelmoidakaan kaskyt tai kolkyt vuotta sitten. Kuitenkin se perus juttu on, että musiikin tuottaminen vaatii vaivannäköä ja soittamaan oppiminen vaatii työtä, vaikka tietoa onkin helpommin saatavilla ja soittimet ovat laadukkaampia kuin aikaisemmin. Mutta joo, ruusuinen on mielikuvani ja kauneutta haluan tietenkin nähdä siellä missä itse sijaitsen;-) Hyvähän se on kauneutta nähdä kaiken tämän liian monesti negatiivisen mediatulvan keskellä. Ja hieno asia on jos harrastesoittajan soitannasta tulee elämään kauneutta myös perheen jäsenille sekä muille kuuntelijoille kuten naapureille, silloinhan musiikin olemus vain kasvaa ja tuottaa iloa elmään. PappaSFin | |
![]() 12.04.2013 12:25:25 | |
Järkevästi tai taloudellisesti ajatellen tilanne on naurettava. Itsekkäästi ajateltuna tilanne on nautittava. It ain't what you do, it's how do you do? Ketoon, peipi, ketoon. Nothing Toulouse. Turbomaha. | |
![]() 12.04.2013 12:27:17 (muokattu 12.04.2013 12:59:04) | |
Mulla on ESPejä 7 kpl joiden lisäksi pari Gibsonia, Fender ja Jackson enkä tee mitään, koska mint-kuntoisilla arvosoittimilla ei soiteta, saan jo niin paljon tyydytystä siitä, että omistan niitä ;) Soittelen ainoastaan käytettynä ostetulla ESP Viperilla, kaikki muut uutena ostettuja, joten hands off :) Onko se joltain pois? En ole muusikko edes, vaan mun materealismi on huipussaan. Vuonna 2004, vielä ollessani perseaukinen, näin DLX:ssä kalliin ESPin. n 9 vuotta myöhemmin keräsin melkein koko sarjan tietyntyyppisiä/värisiä ESPeja eikä mistään tarvinnut luopua ja voisin väittää, että rahaa on mennyt niihin vähemmän kuin random-rokkarilla bisseen siinä ajassa :) Seuraavaksi päivitän mun räkkilaitteet, langattomasta aloitan, jolla soittelen kerrostalohuoneistossa :) Ja ei todellakaan ole tarkoitus lesoilla, koska olen saanut kalleimmat soittimeni suurimmaksi osaksi ulkomailta, enkä todellakaan maksanut täysiä Suomen hintoja, joten rahallinen arvo on pysynyt samana ellei noussut. Jälleenmyyntiarvoa tuskin moni harrastelija miettii, kun ostaa impulssiivisesti kalliita Gibson Custom Shoppeja, Musareita tai PRSiä uutena, ellei musiikki ole elinkeino. | |
![]() 12.04.2013 12:41:43 | |
hallu: Soittokamppeissa loistaa poissaolollaan "muutosta muutoksen vuoksi" mentaliteetti. Itse uskon sen johtuvan siitä, että soittamisharrastukseen ei liity elämyshakuisuus, vaan niitä elämyksiä enemmänkin tuotetaan toisten iloski samalla kun itse pyritään kohti jotakin korkeampaa päämäärää (mitä se sitten kullekin on). En osaa kuvitella tekeväni musiikkia kenenkään muun, kuin itseni iloksi. Se on loppumaton sisäinen pakko, jota täytyy toteuttaa. Jos joku muukin siitä musasta tykkää, niin sehän on kiva vaan. Jos aletaan muille tekemään, niin metsään mennään että pusikko pölisee. Korkein mahdollinen ja samalla mahdoton päämäärä on olla 100% tyytyväinen omaan tuotokseensa. Jos joskus näin tapahtuu, niin voin samantien myydä kaikki kamat ja muuttaa Tyrnävälle perunanviljelijäksi. Kamarunqqaus on ihana ja kamala sivupolku musiikkiharrastuksen valtatiellä. Musiikin pakkomielle antaa mulle luvan olla pakkomielteinen ja omistushaluinen myös soittimien suhteen. Intohimollani perustelen myös rahankäyttöni. Ja hallu, tämä ei ole mitenkään tarkoitettu hyökkäykseksi sua kohtaan. Minusta on hienoa että pystyt ajattelemaan noin! Koita pitää toi ;) Itse aiheesta: vasta ihan viime aikoina minussa on herännyt jonkinlainen keräilijän alku. Tähän asti ja edelleenkin kitaran on täytynyt täyttää jokin tehtävä, mitä muut kitarani eivät täytä. Toinen on lankkumalli, toinen avokoppanen, jossain P90:t ja jossain humpparit jne. Myös eri vireiden käyttö ja keikkahommat tekevät useamman kitaran omistamisesta järkevää. Jonain päivänä jokin tietty kitara ja sen soundi voi inspiroida kokonaisen biisin. Jo se riittää perusteeksi sen kitaran omistamiselle. Sitä mukaa kun uusi parempi kitara on tullut taloon olen pystynyt luopumaan edellisistä, koska olen huomannut, että uusi tekee saman asian ja vielä pari muuta kaupan päälle paremmin. En voi makuuttaa hyvää kitaraa laukussa vain omistamisen ilosta, vaan ennemmin laitan sen eteenpäin jollekulle, joka myös soittaa sitä. Mulla on nyt sen verran erilaisia kitaroita, että näillä pärjäis, mutta muutaman voisi vaihtaa parempaan/mieluisampaan ja sitten puuttuu Fender-osasto kokonaan. Eli jos nuo pari myynnissä olevaa sais menemään ja tilalle tele, strato ja akustinen, niin niillä soittelis jo ihan mitä vain. Sitten ihan oma lukunsa on tuo orastava Guild-keräily... sitäpä en voikaan järkiperäisesti perustella ;) Myy minulle sun Guild-sähkis, kiitos. Kamaropnogalleria | |
![]() 12.04.2013 13:06:30 (muokattu 12.04.2013 13:06:55) | |
hallu: Mutta joo, ruusuinen on mielikuvani ja kauneutta haluan tietenkin nähdä siellä missä itse sijaitsen;-) Tokihan näin, useimmiten omasta näkökulmastahan näitä asioita funtsitaan. Ja ihan hyvää ajatusta tuossa tekstissäsi on, vaikka mielestäni todellisuus vähän raadollisempaa onkin. On kuitenkin hyvä pitää kiinni niistä asioista joiden vuoksi itse musahommia harrastaa. "They tell me, but I tell them, I do it my way and I always will" | |
![]() 12.04.2013 15:15:47 | |
Itselleni on siunaantunut puolessatoista vuodessa yhteensä parikymmentä kitaraa ja bassoa sekä kymmenkunta vahvistinta ja läjä efektipedaaleja sekä kaikenlaista muuta asiaan kuuluvaa ja kuulumatonta roinaa ja ryönää. Soittelen omaksi ilokseni kotona ja se on minulle varsin stressaavan työn vastapainoa, niin kuin pari muutakin harrastusta. Valitsen soittimen ja vahvistimen sekä kaapin fiilispohjalta ja alan soittamaan mitä nyt mieleen sattuu juolahtamaan. Muuntelen vahvistimen asetuksia, valitsen jonkun efektin, vaihdan kaappia, sitten kitaraa, kytkenkin sen toiseen vahvistimeen, vaihdan taas kitaraa, efektiä, plektraa, biisiä, tunnelmaa => tykkään kuulemastani/soittamastani, treenaan sitä hetken, nauhoitan, kuuntelen, menen nukkumaan - ja huomeniltana uudestaan. Tila missä kitarakamani ovat, on sisustettu antiikilla, pääkalloilla ja piruilla sekä uskonnollisilla ja pakanallisilla aiheilla. Siellä minun on hyvä olla, mustien les paulieni ympäröimänä:D Tila on piilossa, sinne on käynti yhden vaatehuoneen kautta. Siitä ei edes mainita niille, jotka eivät sitä lähtökohtaisesti ymmärtäisi. Kyse on siis myös keräilystä ja omistamisen ilosta. Kun siihen lisätään itse soittaminen, niin lopputulos on fiilis ja fiilistely, leikkiminen ja kokeilu, oivallus ja löytämisen riemu. Lähtökohtaisesti maailma ei ole oikeudenmukainen: parhaat kamat eivät yleensä liene niillä jotka osaisivat soittaa niillä parhaiten ja/tai tarvitsisivat niitä eniten. | |
![]() 12.04.2013 17:50:39 | |
Soitettavaksi olen itse ainakin soittimeni hankkinut, kaikki on tuossa telineissään ns standby-tilassa, no ehkä tuleva Ruokangas ainakin alussa EHKÄ laukussaan majailee kun sillä en soita, ihan vaan siitä syystä ettei lapset satu vahingossa sille mitään tekemään. Kamat on kykyihin nähden aivan liian hyvät eli sillä allekirjoitan edellisen kirjoittajan loppukaneetin. Toisaalta olen pyrkinyt hankkimaan niin hyvät kitarat kuin oma taloudellinen tilanne on sallinut, mistään en soitinsaralla onneksi ole joutunut tinkimään, juuri ne soittimet olen aina saanut kuin olen halunnut. Believe those who are seeking the truth. Doubt those who find it.
André Gide | |
![]() 12.04.2013 18:57:59 | |
Vähän samoilla linjoilla ollaan tuon soittotaito/kamojen laadun suhteen. Nuorempana, kun raha oli tiukalla, oli pakko ostella kaikenlaisia todella halpoja ja todella surkeita kitaroita. Noihin loputtomiin vireongelmiin ja kieroihin kauloihin se soittointo sitten lopulta hiipui. Nyt sitten vuosia ja vuosia myöhemmin homma alkoi taas kiinnostaa. Rahaakin oli sen verran, että muutaman vuoden kovan kierrätyksen jälkeen käteen jäivät nykyiset Les Paul Standard ja CS Strato. Noilla sitten satunnaisesti fiilistellään, kerrankin loistavilla kitaroilla. En enää kuvittelekaan hyväksi kitaristiksi tulevani, eikä ole tarpeenkaan. Kunhan on toimivat laitteet silloin kun soittointo iskee. On nuo nykyiset kitarat hankittu myös sijoitusmielessä, ei niin että niistä mitään voittoa saisi, vaan tarvittaessa rahansa pois. Onhan se parempi, kun pankkitilillä makuuttaa. | |
![]() 12.04.2013 20:29:31 | |
hallu: Soittokamppeissa loistaa poissaolollaan "muutosta muutoksen vuoksi" mentaliteetti. Mitenköhän tämän nyt sanoisi........ei. Tapanahan on kokeilla romuja, ja kun ollaan saatu just se soundi, mitä haetaan, pistetään koko läjä lihoiksi ja sit hommataan uudet romut. Ja kyllä.....suhteellisen samaan lopputulokseen niilläkin loppupeleissä päädytään. | |
![]() 12.04.2013 21:15:15 | |
Mitäte teette niillä kaikilla kitaroillanne? Niillä voi vaikka 'esiintyä' muusinetissä. - sellasta kitaraa oon aina halunnu - ostin / tilasin kitaran - nyt se tilattu kitara sit tuli - ja nyt olisi kuvalinkkejäkin tarjolla uudesta kitarasta - joko te näitte nää uudet kuvalinkit ?! - otin uudet kuvat ja päivitin kama-artikkelin koska uusi kitara - kama-artikkeli muuten päivitetty'd jos ette oo viel huomannu - tää on kyllä tosi kiva, ainesta pitopeliksi - mitä hej tällaisesta kuuluu pyytää, milläköhän hintaa näitä on mennyt.. ai että niinkin halvalla ? - laitoin muuten kitaran myyntiin - miks tää ei millään mee kaupaks vaikka torin kallein / en ota vaihdossa / en tingi / en läheta / en vastaa puheluihin vieraasta nrosta - ostakaa s**tana kitara - hoho..joku urpo yritti tinkiä kahta kymppiä, tarjosin tunkkia - joku urpo tuli iskän kanssa ja vihdoin osti sen paskan pois - hej nyt olis torilla sellanen... Saahan näistä kitaroista siis paljon iloa & valoa elämään. Äijärokkia; WHOLE LOTTA 70's
=>
Seventies poster | |
![]() 12.04.2013 21:26:34 | |
Nyt soi Nevalainen Strato myin turhat Tele Custom76 juhla strato79 high way srato06 yhellä pärjää kummasti | |
![]() 12.04.2013 23:02:58 | |
Jii-Gee: Niillä voi vaikka 'esiintyä' muusinetissä. - sellasta kitaraa oon aina halunnu - ostin / tilasin kitaran - nyt se tilattu kitara sit tuli - ja nyt olisi kuvalinkkejäkin tarjolla uudesta kitarasta - joko te näitte nää uudet kuvalinkit ?! - otin uudet kuvat ja päivitin kama-artikkelin koska uusi kitara - kama-artikkeli muuten päivitetty'd jos ette oo viel huomannu - tää on kyllä tosi kiva, ainesta pitopeliksi - mitä hej tällaisesta kuuluu pyytää, milläköhän hintaa näitä on mennyt.. ai että niinkin halvalla ? - laitoin muuten kitaran myyntiin - miks tää ei millään mee kaupaks vaikka torin kallein / en ota vaihdossa / en tingi / en läheta / en vastaa puheluihin vieraasta nrosta - ostakaa s**tana kitara - hoho..joku urpo yritti tinkiä kahta kymppiä, tarjosin tunkkia - joku urpo tuli iskän kanssa ja vihdoin osti sen paskan pois - hej nyt olis torilla sellanen... Saahan näistä kitaroista siis paljon iloa & valoa elämään. Juu näino...ja voihan niillä vaikka soittaa...;) todella urpoa ostaa soittimia "keuliakseen" :) Believe those who are seeking the truth. Doubt those who find it.
André Gide | |
![]() 12.04.2013 23:28:40 | |
Muistaakseni kitaroita oli jo ennen Mnetiä, eli ehkä ne on soittamista varten hankittu :) Pari kitaraa on bändisoittoa varten, yksi varakitara, yksi "on-hand" tarkoitukseen, pari muuten vaan fiilistelyn takia. Ai eikö teillä ole "on-hand" kitaraa? Se on se mitä kiertää standissä ympäri kämppää ja on aina valmiina kun tulee SE fiilis. Aina tarjolla :) Kirjoitan.....siis ehkä en just nyt soita.... | |
![]() 12.04.2013 23:38:34 | |
Morri: Juu näino...ja voihan niillä vaikka soittaa...;) Soittaminen on/olis kyä kivaa! todella urpoa ostaa soittimia "keuliakseen" :) No ei nyt pelkästään keuliakseen kantsu ostaa, mut onhan ne luutut semmosia namuja, joita saa ja tuleekin esitellä; Vähän niinku postimerkkikokoelmaa. "Jonnes gona jonn." | |
![]() 13.04.2013 09:39:48 | |
rheinone: Vähän niinku postimerkkikokoelmaa. Paitsi, postimerkkikokoelmalla saa naisia... Met trasikoittim bisi Vanha Rauma iha vaa aikanguluks. | |
![]() 13.04.2013 11:19:40 (muokattu 13.04.2013 11:30:48) | |
Laulava Kylätohtori: Paitsi, postimerkkikokoelmalla saa naisia... Äläsny. Kyllä mä -03 yhden tytön kitaransoitolla liehakoin. E: Tosin se sitten myöhemmin vaihtoi rumpaliin.. "I've suffered for my music. Now it's your turn" | |
![]() 13.04.2013 11:21:18 | |
McNulty: Me soitellaan niillä. Ja silloin kun ei soitella niin me katsellaan ja omistellaan niitä. Siinähän se. Lyhyesti ja ytimekkäästi. | |
![]() 13.04.2013 15:37:23 | |
Hiplaamme niitä ja siinä sivussa keksimme uusia tapoja lätistä niistä täällä | |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)