Aihe: Peavey 6505+ vai Mesa Boogie Dual Recto 3 channel ?
1 2 3 4
Esp
12.07.2008 01:56:40
 
Mesan "löysyys" johtuu siitä että siitä lähtee helvetisti alamiddleä, mikä ei kuulosta "tiukalta" demppauksissa. Tästä pääsee eroon käyttämällä säröpedaalia buustina, tai käyttämällä esim. emg81-aktiivimikkejä. Se että mesa reagoisi jotenkin hitaammin soittoon, on harhaa. Peaveystä lähtee luultavasti valmiiksi sellainen scoopattu saundi joten sellaisen perusmetallisaundin saa helpommin. Vastaavasti sitten mesasta saa irti monipuolisempia soundeja, ja laulava liidisaundi on "valmiina".
 
Nim. 6 vuotta rectifierilla soittanut.

Viisauden sanoja.
 
Itsehän tein niinkin hämmetävän vedon, että soitin eräänkin levyn kompit Mesan Dual Rectolla ja leadit Englin Fireballilla. Mesalla sain loppuviimein tiukemman komppisoundin kuin Tulipallilla, joka on juurikin päinvastainen kokemus kuin muilla täällä tuntuu olevan. Peavey on kuitenkin melkoinen sirkkeli verrattuna Mesaan ja Engliin, omistin 5150:n aikanaan useamman vuoden, enkä koskaan saanut siitä soundia mihin olisin ollut täysin tyytyväinen. Mesoista ja Engleista olen aina saanut hyvät soundit irti nopealla ruuvamisella.
 
Niin juu, siinä kitarassa millä tuon levyn sisään roiskin oli Emg:n 81:n.
Täh?!?
Ben_D
12.07.2008 08:49:53
 
Se on kyllä juu puppua, että Mesa ei pysyisi kompeissa perässä...kyllä se pysyy ilman boostereitakin...se särö on vaan yleisluonteeltaan löysä :) Meidän viime levyn soitin Mesalla ja tempot olivat parhaimmillaan 240-260bpm ja hyvin Mesa pärjäsi.
Myynnissä 2-ch Mesa Dual Rectifier!!!
koponen
12.07.2008 09:35:13 (muokattu 12.07.2008 09:36:47)
Se on kyllä juu puppua, että Mesa ei pysyisi kompeissa perässä...kyllä se pysyy ilman boostereitakin...se särö on vaan yleisluonteeltaan löysä :) Meidän viime levyn soitin Mesalla ja tempot olivat parhaimmillaan 240-260bpm ja hyvin Mesa pärjäsi.
 
Miksi sitten olet myymässä sitä? ;)
 
Ja muutenkin ihan mahtava ketju kun on 1000€ styrkkari vs 3000€ styrkkari ja silti tonnin peli on kovempi vaikkei hintaa edes otetttaisi huomioon.
If it says Marshall on the front, you're good to go
Ben_D
12.07.2008 09:38:11 (muokattu 12.07.2008 09:39:05)
 
Miksi sitten olet myymässä sitä? ;)
 
Koska mä diggaan ENGL:stä / Savagesta enemmän. Aika simppeliä? Vai oliko joku muu pointti?
 
Ja muutenkin ihan mahtava ketju kun on 1000€ styrkkari vs 3000€ styrkkari ja silti tonnin peli on kovempi vaikkei hintaa edes otetttaisi huomioon.
 
Mikä on tonnin ja mikä 3000? Riippuu ihan mistä ostaa.
Myynnissä 2-ch Mesa Dual Rectifier!!!
koponen
12.07.2008 09:44:07 (muokattu 12.07.2008 09:44:30)
Vai oliko joku muu pointti?
 
Ei ollut mitään pointtia. Kunhn ajattelin ääneen.
 
Mikä on tonnin ja mikä 3000? Riippuu ihan mistä ostaa.
 
Okei, 1000€ vs 2500€. Karmiva hintaero jokatapauksessa.
If it says Marshall on the front, you're good to go
Ben_D
12.07.2008 09:47:17
 
Okei, 1000€ vs 2500€. Karmiva hintaero jokatapauksessa.
 
Peavey vs. Mesa vs. ENGL Invader / Savage / Powerball. Mikään noista ei käytettynä maksa 2500 euroa ;)
Myynnissä 2-ch Mesa Dual Rectifier!!!
koponen
12.07.2008 09:52:51
Peavey vs. Mesa vs. ENGL Invader / Savage / Powerball. Mikään noista ei käytettynä maksa 2500 euroa ;)
 
Ja hajonneita saa vielä halvemmalla!!!!!
If it says Marshall on the front, you're good to go
Ben_D
12.07.2008 10:04:53 (muokattu 12.07.2008 10:54:33)
 
Ja hajonneita saa vielä halvemmalla!!!!!
 
Jokainen tietysti maksaa, mitä haluaa, mutta järjenköyhyyttä maksaa edellämainituista laitteista käytettynä yli 2000 euroa...eikä tarvi hajonnutta ostaa.
Myynnissä 2-ch Mesa Dual Rectifier!!!
HeavyMachinery
12.07.2008 11:02:07 (muokattu 12.07.2008 11:02:30)
 
Se on kyllä juu puppua, että Mesa ei pysyisi kompeissa perässä...kyllä se pysyy ilman boostereitakin...se särö on vaan yleisluonteeltaan löysä :) Meidän viime levyn soitin Mesalla ja tempot olivat parhaimmillaan 240-260bpm ja hyvin Mesa pärjäsi.
 
Rectossa on se "holtiton" alapää joka tekee sen soundin itselle kelpaamattomaksi. Sonicmaximizerilla sitä voi kontrolloida niin kuin werde taisikin ehdottaa.
 
Mesasta ei saa engliä eikä toisin päin mutta ainakin invaderista saa mesahenkisen liidi soundin 4 kanavasta.
 
Mutta diezelistä saa SISOn kun laittaa Hotplatesta brigth swtich päälle ja maksimi kuorman niin johan sirisee kuin SISO :D
Pardy : "Varallisuus on vaan järjestelykysymys"
Ben_D
12.07.2008 11:06:36 (muokattu 12.07.2008 11:10:07)
 
Rectossa on se "holtiton" alapää joka tekee sen soundin itselle kelpaamattomaksi. Sonicmaximizerilla sitä voi kontrolloida niin kuin werde taisikin ehdottaa.
 
Meilläkin Mesasoundia kyllä sitten loppupeleistä ruuvattiin aikalailla....ja kyytipojaksi laitettiin vähän Randallia.
 
Mesasta ei saa engliä eikä toisin päin mutta ainakin invaderista saa mesahenkisen liidi soundin 4 kanavasta.
 
Pitää paikkansa. ENGL:n särö on niin erityyppinen kun Mesassa ja toisinpäin.
Myynnissä 2-ch Mesa Dual Rectifier!!!
Mr. Speed
12.07.2008 11:34:33
Miksi sitten olet myymässä sitä? ;)
 
Ja muutenkin ihan mahtava ketju kun on 1000€ styrkkari vs 3000€ styrkkari ja silti tonnin peli on kovempi vaikkei hintaa edes otetttaisi huomioon.

Jos luit koko ketjun. niin huomasit, ettei hintaeroa paljoa synny näiden kahden(Mesa tai Peavey) kesken. Toki Mesa on käytetty, mutta silti.
 
BTW.. Eipä taida torilla olla tällä hetkellä yhtään Dual Rectoa yli 2k€
F@F - Thrash/death-mättöä progevivahtein
rainmaker
12.07.2008 11:43:43
Jos luit koko ketjun. niin huomasit, ettei hintaeroa paljoa synny näiden kahden(Mesa tai Peavey) kesken. Toki Mesa on käytetty, mutta silti.
 
BTW.. Eipä taida torilla olla tällä hetkellä yhtään Dual Rectoa yli 2k€

Ihme saivartelua... Pointti oli varmaan joissain ihan muualla, kuin siinä, että kuinka paljon mesat maksaa torilla käytettynä.. Ei miulla muuta, jatkakaa :D
"Vegetaristi syö kasveja. Humanisti ihmisiä." -Roman Schatz
Tomi_R
13.07.2008 23:18:18
 
Rectossa on se "holtiton" alapää joka tekee sen soundin itselle kelpaamattomaksi. Sonicmaximizerilla sitä voi kontrolloida niin kuin werde taisikin ehdottaa.
 
Mesasta ei saa engliä eikä toisin päin mutta ainakin invaderista saa mesahenkisen liidi soundin 4 kanavasta.
 
Mutta diezelistä saa SISOn kun laittaa Hotplatesta brigth swtich päälle ja maksimi kuorman niin johan sirisee kuin SISO :D

Itse tuli vihdoin laitettua nettiin parit vertailupätkät ENGL Invader 100:sta ja Mesa Triplestä.
 
Päätin pistää pätkät nettiin ilman minkäänlaista EQ säätöä tai rumpuja jolloin vahvistimien oikea soundi kuuluu kunnolla läpi.
 
Pahoittelut jo heti alkuun huonoista soittosuorituksista!
 
Pätkät kuulostavat omaan korvaan liian tummilta, koska huomasin että käyttämäni mp3 pakkausohjelma söi erittäin paljon kirkkautta.
 
Ehkä ensi viikolla saan nettiin enemmän Recto pätkiä ja myöskin tuota puhtaampaa soundiosastoa.
 
http://www.soundclick.com/tomir Eli siellähän sitä pörinää!
HeavyMachinery
14.07.2008 00:26:57
 
Kumpaan olet muuten nyt tykästynyt enemmän ?
 
Ihan kivoja klippejä kyllä noista saa aika hyvää kuvaa jo.
Pardy : "Varallisuus on vaan järjestelykysymys"
H.Corruption
14.07.2008 00:49:50
Itse tuli vihdoin laitettua nettiin parit vertailupätkät ENGL Invader 100:sta ja Mesa Triplestä.
 
Päätin pistää pätkät nettiin ilman minkäänlaista EQ säätöä tai rumpuja jolloin vahvistimien oikea soundi kuuluu kunnolla läpi.
 
Pahoittelut jo heti alkuun huonoista soittosuorituksista!
 
Pätkät kuulostavat omaan korvaan liian tummilta, koska huomasin että käyttämäni mp3 pakkausohjelma söi erittäin paljon kirkkautta.
 
Ehkä ensi viikolla saan nettiin enemmän Recto pätkiä ja myöskin tuota puhtaampaa soundiosastoa.
 
http://www.soundclick.com/tomir Eli siellähän sitä pörinää!

Hyviä klippejä. Sekä Englin että Recton test-pätkässä oli hyvin samankaltainen alapää ja sitä kuuluisaa Recto-pörinää en erottanut. Kait oon tullu sille kuuroks. Omaa Dual Rectoa en saa pörisemään, ainakaan EL34:lla. Yks parhaita malliesimerkkejä Recto-pörinästä on varmaan Kataklysmin Crippled & Broken.
 
Oot sittemmin saanut Invaderin kuntoon. Hyvä homma.
HeavyMachinery
14.07.2008 01:04:59
 
Hyviä klippejä. Sekä Englin että Recton test-pätkässä oli hyvin samankaltainen alapää ja sitä kuuluisaa Recto-pörinää en erottanut. Kait oon tullu sille kuuroks. Omaa Dual Rectoa en saa pörisemään, ainakaan EL34:lla.
 
Ei se EL34lla pörise on vain mutaisempi ja tummempi :D kyllä alapää on noissa klipeissä selvästi tummempi mesassa ja särö on "pyöreämpi" ENGLin ollessa hapokas ja kuivahko.
Pardy : "Varallisuus on vaan järjestelykysymys"
Werihukka
14.07.2008 02:27:39 (muokattu 14.07.2008 02:30:41)
 
Kyllä sen Mesan pitääkin pöristä! Ehkä juuri sen takia en ymmärrä boosterin hehkutusta Mesan kanssa, kun tykkään Mesan saundista juuri sellaisena kun se on. Löysästä pörinästä ja murinasta.
 
Tiukat saunditkin toimii kyllä, mutta jostain syystä löysempi saundi toimii mun mielestä paremmin yhteen bändin kanssa kun semmonen hirveän dominoiva ja tiukka palleille potkinta.
 
Peaveystä sen verran, että jotenkin mitäänsanomattoman kuulonen vehe mun mielestä. Varmaan johtuu siitä, että tosiaan vertaan sitä lähinnä Engliin ja Mesaan. Tiukkaan ja löysään saundiin. Jotenkin se vaan ei oo kumpaakaan ja vaikka potikoita kuinka kääntelis ja vääntelis, niin se saundi ei oikein muutu siitä mihinkään suuntaan. Ei edes huonommaksi, vaikka tahtos.
 
Nimim. Henkilö, joka istuu tällä hetkellä huoneessa, jossa on 3 puolistäkkiä joiden päällä lukee Mesa, Engl ja Peavey.
Mikäpäs siinä riippuessa Hiidenkurkihirsipuussa Wolfhorde@mikseri.net
Ben_D
14.07.2008 08:30:39 (muokattu 14.07.2008 08:47:44)
 
Peaveystä sen verran, että jotenkin mitäänsanomattoman kuulonen vehe mun mielestä. Varmaan johtuu siitä, että tosiaan vertaan sitä lähinnä Engliin ja Mesaan. Tiukkaan ja löysään saundiin. Jotenkin se vaan ei oo kumpaakaan ja vaikka potikoita kuinka kääntelis ja vääntelis, niin se saundi ei oikein muutu siitä mihinkään suuntaan. Ei edes huonommaksi, vaikka tahtos.
 
Nimim. Henkilö, joka istuu tällä hetkellä huoneessa, jossa on 3 puolistäkkiä joiden päällä lukee Mesa, Engl ja Peavey.

Peaveylla on saatu nauhalle hemmetin hyvää soundia. Mesan pörinä ei ehkä niinkään kuulu soitettaessa, mutta äänitettynä sitä ei saa oikein millään peitettyä...toiset tykkää toiset ei. Anyway....Dual Recto Savagen ohella paras styrkkari, jonka olen omistanut. Kun sais sen Special Editionin jostan....inhimilliseen hintaan.
Myynnissä 2-ch Mesa Dual Rectifier!!!
Leper Messiah
14.07.2008 11:15:44 (muokattu 14.07.2008 11:16:07)
Noissa TomiR:n testeissä tuli taas kerran Mesassa esiin juurikin se, miksi en siitä niin pidä; soundissa jostain syystä oli minun makuun liikaa säröä ja se oli liian "märkä".
 
En käsitä tätä suomimetallissa meneillään olevaa trendiä, että kitarasoundit ovat paljon kompressoituja ja niissä on liikaa säröä, ne ovat juurikin sellaisia "märkiä" ja pahimmillaan kuulostaa, että joka toinen soitettu nuotti olisi artificial harmonic. Kovasti dempatuista ja nopearytmisistä riffittelyistä ei tunnu enää sieltä alimmilta kieliltä (ainakaan siltä seitsemänneltä) soitettaessa saavan selvää, että mikähän sävel siellä edes soi.
 
Onhan tuo varmasti myös yksinkertaisesti kiinni siitä, miten ne namiskat ruuvailee, mutta mielestäni tämä muutos huonompaan tuntui lähtevän liikkelle juuri siinä vaiheessa, kun bändit alkoivat vaihtamaan Mesaan. Esimerkkeinä Mokoma ja Stam1na.
Mokomalla vielä Kuoleman Laulukunnailla oli Mesasta lähtöisin ihan hyvät soundit, Viides Vuodenaika -ep:llä mentiin jo huonompaan suuntaan ja Luihin ja Ytimiin -levyllä sitten ollaankin mielestäni jo hukassa, pahimpina esimerkkinä tuosta sävelien hukkumisesta ehkä Sinä Riität -kappaleen 1. säkeistöä ennen tuleva kohta, jossa pelkkä kitara soittaa dempattua riffiä alakieliltä.
Menisit sinä kasvamaan ja olemaan jollekulle pienemmälles besserwisser. -ngli
Mr. Speed
14.07.2008 13:26:14
Mitäs mieltä maestrot ovat Framuksen Cobrasta?
F@F - Thrash/death-mättöä progevivahtein
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)