Kitarat: kitarakamat ›

Itselleni ei kyllä tulisi mieleenkään maksaa ylimääräistä (verrattuna uuteen vastaavaan tuotteeseen) jostain sarjatuotetusta romppeesta vain siksi että se on vanha. Paitsi tietenkin sijoitusmielessä.
 
Itse olen ollut onnekas siinä mielessä että olen suurimman osan vintagekamoista saanut reippaasti alle uuden vastaavan hinnasta (niitä mitä nyt reissuena valmistetaan), mutta täytyy kyllä sanoa, että olisin valmis maksamaan jokaisesta niistä huomattavasti korkeemman hinnan kuin uudesta vastaavasta, ihan vaan soundin ja rakennuslaadun perusteella, sivuttaen kokonaan vintage-faktorin. Bonuksena tulee se että kamoilla on historia ja tarina ja se että se voi olla hyvä investointi.
 
Tämä on nimenomaan se asia mitä olen vähän yrittänyt saada tässä esille, olisi mielenkiintoista kuulla ihmisten ajatuksia vintagevehkeistä ihan vaan soittimina jne. ja vertailuja reissueihin. miksi orginaali vs reissue?

Tämä on nimenomaan se asia mitä olen vähän yrittänyt saada tässä esille, olisi mielenkiintoista kuulla ihmisten ajatuksia vintagevehkeistä ihan vaan soittimina jne. ja vertailuja reissueihin. miksi orginaali vs reissue?
 
Siinä vaan on se, että jokainen soitin on jossain määrin yksilö.. ;) Toki vertailuja voi tehdä, jos siltä tuntuu. Tuollasta olisi kiva tyypittää, tai miksei, jos joku ostais mulle tuollasen..
http://www.thomann.de/fi/ibanez_ar300re_cs.htm
 
Mutta kun ei, niin täytyy vaan sillä orkkis-vintagella pistellä menemään...

olisi mielenkiintoista kuulla ihmisten ajatuksia vintagevehkeistä ihan vaan soittimina jne. ja vertailuja reissueihin. miksi orginaali vs reissue?
 
Originaalin ja reissuen vertailua vaikeuttaa aika ja soitetut tunnit, jonka aikaansaannoksia ei pysty minusta jäljittelemään, vaikka relicointi onkin oma taiteenlajinsa.
 
Äänellisiä eroja ei välttämättä ulospäin juurikaan ole.

Originaalin ja reissuen vertailua vaikeuttaa aika ja soitetut tunnit, jonka aikaansaannoksia ei pysty minusta jäljittelemään, vaikka relicointi onkin oma taiteenlajinsa.
 
Josta tuli mieleen, että Hangaslammin Jake esitti, että mun täytyis ruveta DLX:lle relikoimaan soittimia, kun tietää, mistä ne _oikeesti_ kuluu.. Kateltiin yhtä Vintage-merkkistä kitaraa vaan... ;)
 
Äänellisiä eroja ei välttämättä ulospäin juurikaan ole.
 
Tuon Ibanez Artist reissuen suhteen olen kyl vähän skeptinen.. Nisshin Onpa Seisakusho teki ne orkkismikit, ja nuo uudet jossain-käämityt ei oikein oo ihan.. Toki en oo tuota Artist-reissuee nähnyt ollenkaan "luonnossa", mutta niitä mikkejä olen kyllä jokusiakin.. Toki tuossa voi olla jotkut Hoshinon nurkista löytyneet 80-luvun mikitkin, tuossa reissuessa.

Josta tuli mieleen, että Hangaslammin Jake esitti, että mun täytyis ruveta DLX:lle relikoimaan soittimia, kun tietää, mistä ne _oikeesti_ kuluu.. Kateltiin yhtä Vintage-merkkistä kitaraa vaan... ;)
 
Ne on muuten harvinaisen kamalia tapauksia. Mutta jos foxi haluaa relikoida mun straton vaahteralaudan+kaulan, niin saa! =D
 
Ja ei, en omista vintagelaitteita.

Ne on muuten harvinaisen kamalia tapauksia. Mutta jos foxi haluaa relikoida mun straton vaahteralaudan+kaulan, niin saa! =D
 
Nääh, kyä se relikoituu ihan itestään.. ja paremmin kuin sitä jollain teräsvillalla sipaisis.. ja sitruunahapottais perään...
 
Ja ei, en omista vintagelaitteita.
 
Hmph, koska oon itekin "relic" niin eipä tuolla muuta ookkaan kun Wanhempaa kalustoa.. =)

Usko vaan. Oikeat vintage soittimet on nostaneet tasaisesti arvoaan paremmin kuin mikään osake. Keskimääräinen arvonnousun on viime aikona ollut n. 12% vuositasolla ja kovimpien kohteiden osalta vielä suurempi (pre-CBS Fenderit ja '58-'60 Gibson Les Paulit).
 
Niin ovat.
 
Kenenkään ei tietenkään käy kiistäminen, etteikö tuossa 90-luvun puolivälissä viimeistään olisi näin jälkikäteen ajatellen kannattanut hamstrata kaikenkarvaista gibbonia ja muuta viheltäjää nurkkiinsa.
 
"Ongelma" onkin juuri siinä. Ainakin näin nopeasti arvioituna vintage-soitinten markkinat kasvavat aivan järjettömän nopeasti. Mun mutu on, että juuri nyt eletään niitä vuosia, jolloin kasvu on kaikkein nopeinta. Näitä soittimia ostettaessa sijoitusarvo saa aina vain suurempaa merkitystä. Samaan aikaan markkinat laajenevat vähän joka suuntaan.
 
Vintage-soittimet eivät itsessään ole mitenkään erityisen arvokkaita. Alkaako sytyttää?
 
Lopulta hintoja nostaa vain muiden keräilijöiden tuottama kysyntä ja heidän uskonsa siihen, että soitinten arvo vain jatkaisi nousuaan entiseen malliin. Väistämättä tullaan siihen tilanteeseen, jolloin kysyntä ei enää kohtaa markkinoiden aikaisempia oletuksia. Kupla on vihdoin viimein puhjennut. Markkinat suorastaan romahtavat.
 
kunnes sitten taas alkavat jonkin ajan kuluttua hitaasti kasvaa..

Vintage-soittimet eivät itsessään ole mitenkään erityisen arvokkaita. Alkaako sytyttää?
 
Mä sanoisin kyllä jotta jotkut aivan taatusti ovat, vaikka ei mitään julkkisarvoakaan olisi lisäämässä.
Voisin sanoa, jotta aivan varmasti nuo alkutaipaleen F:t ja G:t tulevat pitämään hintansa ja arvonsa. Jo sähkökitaran historian takia. Nouseeko niitten arvo vielä joskus vuosikymmenten päästä? En tiiä, en oo käynyt tulevaisuudessa ja sitä en lähde ennustamaan koska mun ei tartte eikä mulla kykyjä moiseen ole.
 
Mulle kun nuo vintage-ritsat ovat nimenomaan noita oikeasti vanhoja ritsoja sieltä alkutaipaleelta.

Kenenkään ei tietenkään käy kiistäminen, etteikö tuossa 90-luvun puolivälissä viimeistään olisi näin jälkikäteen ajatellen kannattanut hamstrata kaikenkarvaista gibbonia ja muuta viheltäjää nurkkiinsa.
 
Gibboni tosiaan on aika karvainen. Mutta villieläinten myyntiä säätelee CITES ja muutama muukin instanssi/sopimus...
 
"Ongelma" onkin juuri siinä. Ainakin näin nopeasti arvioituna vintage-soitinten markkinat kasvavat aivan järjettömän nopeasti.
 
Myytävä soitinmäärä tuolla puolella supistuu, joka huomattavasti kyllä sitä hintatasoa nostaa, jatkossakin.
 
Mun mutu on, että juuri nyt eletään niitä vuosia, jolloin kasvu on kaikkein nopeinta. Näitä soittimia ostettaessa sijoitusarvo saa aina vain suurempaa merkitystä. Samaan aikaan markkinat laajenevat vähän joka suuntaan.
 
Todettu, toki. Ja luepa ajatuksella tuo pitkähkö postaukseni..
Onko siinä jotain ns. "väärin" jos sijoitusarvo kohoaa, tai saa suuremmin merkitystä?
 
Vintage-soittimet eivät itsessään ole mitenkään erityisen arvokkaita. Alkaako sytyttää?
 
Ei, halunnet selvittää tarkemmin, esimerkkinä vaikka "Cremonan jousisoitinkoulu" ja heidän tuotoksensa tai, jos mieluummin kitarapuolta, niin Gibson ja LP-mallin alkuvuodet...
 
Lopulta hintoja nostaa vain muiden keräilijöiden tuottama kysyntä ja heidän uskonsa siihen, että soitinten arvo vain jatkaisi nousuaan entiseen malliin. Väistämättä tullaan siihen tilanteeseen, jolloin kysyntä ei enää kohtaa markkinoiden aikaisempia oletuksia. Kupla on vihdoin viimein puhjennut. Markkinat suorastaan romahtavat.
 
kunnes sitten taas alkavat jonkin ajan kuluttua hitaasti kasvaa..
 
Luepa huolella tuo mitä kirjoitin noista tuottoprosenteista.. siellä on 15 vuoden jaksolla tuota tutkittu. Entä mihin perustat tuon "markkinoitten romahdusta" ennakoivan väittees? Onko sulla joku kehitelty malli, vai ihan fiilispohjalta.. Kauanko menee tuohon elpymiseen sitten, entä kuinka hidasta se on? Tuleeko vintage-kitaroita, siis niitä vanhoja, lisää markkinoille, ja jos, niin mistä??
No, kyllähän tuonkin joku jonnekin Wikiin tai "vikiin" pistää täytenä totuutena... 8)

Vintage-soittimet eivät itsessään ole mitenkään erityisen arvokkaita. Alkaako sytyttää?

Lopulta hintoja nostaa vain muiden keräilijöiden tuottama kysyntä ja heidän uskonsa siihen, että soitinten arvo vain jatkaisi nousuaan entiseen malliin. Väistämättä tullaan siihen tilanteeseen, jolloin kysyntä ei enää kohtaa markkinoiden aikaisempia oletuksia. Kupla on vihdoin viimein puhjennut. Markkinat suorastaan romahtavat.
 
Höpöhöpö, koko ikäni keräilyä seuranneena voin vain todeta ettei tuossa ole mitään perää. Voihan sitä mitä vaan liibalaabaa spekuloida. Ei keräilyssä sen esineen käyttö tms. arvolla ole mitään merkitystä. Ei noita halutuimpia kepakoita ole pelkästään soittimiksi enään ostettu aikoihin. Paremminkin väistämätön totuus on että yhä suurempi osa oikeista vintage soittimista katoaa holvien uumeniin.
 
Jos ja kun puhutaan arvosoittimista niin niiden markkinoita pitää verrata keräilymarkkinoihin, ei mihinkään soitinten myyntiin.
 
Erikseen sitten sellainen vintage jota soittajat ostavat, siis sellaiset soittimet joita ostetaan enemmän käyttö kuin keräilyarvon vuoksi.

Erikseen sitten sellainen vintage jota soittajat ostavat, siis sellaiset soittimet joita ostetaan enemmän käyttö kuin keräilyarvon vuoksi.
 
Mm' m..mutta noin se on ollut jo vuosikaudet, on ne "collector's grade"- ja sitte "player's".. ja hinnoittelu sen mukaan noilla vintagemarkkinoilla. Tosin, kyllähän noista oikein hinnakkaista jo rupee ne player's- kunnossakin olevat olemaan jo tavallisen kansalais-soittajan ulottumattomissa hinnaltaan... ;)
Eipä tuohon ylempään kirjotukseen oikein voi lisäillä mitään, toki disinformaationa oivaa. Tuota gibbonia en oikein siellä ymmärtänyt??

Myytävä soitinmäärä tuolla puolella supistuu, joka huomattavasti kyllä sitä hintatasoa nostaa, jatkossakin.
 
Nytkö sitten olet tätä mieltä asiasta? Siinä kuuluisassa pitkässä kirjoituksessasi et nimenomaan malttanut olla nostamatta esiin gibbon-markkinoiden ohella kovassa nousussa olevia nippon-markkinoita sekä muita vuosien 77-85 kiltakimpaleita. Eikö tämä nimenomaan ole markkinoiden laajentumista?
 
Todettu, toki. Ja luepa ajatuksella tuo pitkähkö postaukseni..
Onko siinä jotain ns. "väärin" jos sijoitusarvo kohoaa, tai saa suuremmin merkitystä?
 
Ei, siinä ei ole mitään väärää. Totesin vain kirjoituksessani tälläisen kehityksen johtavan liikaa kärjistyessään markkinoiden kannalta kestämättömään tilanteeseen.
 
Ei, halunnet selvittää tarkemmin, esimerkkinä vaikka "Cremonan jousisoitinkoulu" ja heidän tuotoksensa tai, jos mieluummin kitarapuolta, niin Gibson ja LP-mallin alkuvuodet...
 
No jos tosiaan pysytään vaikka näissä 1900-luvun sarjatuotantomalleissa. Paljoa mitään en gibboneiden historiasta tiedä, mutta sen tiedän, etten pystyisi sokkotestissä erottamaan alkuperäisiä ja replikoita toisistaan. Etkä pystyisi sinäkän. Noita on tehty sarjatuotantona monta vuosikymmentä samalla reseptillä. Ei sillä että tällä nyt olisi niin suurta merkitystä kuitenkaan mihinkään. Toki niillä tulee aina olemaan jonkinlaista erityistä historiallista ja keräilyllistä arvoa erityisen historiallisuutensa ja harvinaisuutensa vuoksi.
 
Luepa huolella tuo mitä kirjoitin noista tuottoprosenteista.. siellä on 15 vuoden jaksolla tuota tutkittu. Entä mihin perustat tuon "markkinoitten romahdusta" ennakoivan väittees? Onko sulla joku kehitelty malli, vai ihan fiilispohjalta.. Kauanko menee tuohon elpymiseen sitten, entä kuinka hidasta se on? Tuleeko vintage-kitaroita, siis niitä vanhoja, lisää markkinoille, ja jos, niin mistä??
No, kyllähän tuonkin joku jonnekin Wikiin tai "vikiin" pistää täytenä totuutena...
 
Minua ei juurikaan kiinnosta menneet 15 vuotta vaan tulevaisuus. Lähin esimerkki tälläisestä keräilyesineiden arvojen romahduksesta tulee varmaan 90-luvun yhdysvalloista. Harrastelijakeräilijät innostuivat vähitellen tosissaan laittamaan rahaa sijoitusmielessä harvinaisiin sarjakuvalehtiin ja lopulta koko homma kaatui omaan älyttömyyteensä. Bulkkikeräilykappaleiden (jollaiseksi kitarapuolella lasken vaikka sen 70-luvun stratocasterin johon aikaisemmin viittasin) hinnat tulivat alas jotain 90 prosenttia huipputasostaan.
 
Vintage-kitaroiden markkinat tuskin ihan yhtä tylyä romahdusta kokevat, mutta itse näen täysin mahdottomana sen että tämä nykyinen kehitys voisi jatkua kovin pitkään. Ties mitkä tikut ja takut kasvattavat arvoaan lähes eksponentaalisti, markkinat laajenevat ja porukka uskoo tämän vain jatkuvan. Ei tule onnistumaan.

Vintage-soittimet eivät itsessään ole mitenkään erityisen arvokkaita. Alkaako sytyttää?
 
No totta helkkarissa on jos se on erityisen hyvä soitin tai vahvistin. Tää on verrattavissa butique-trendiin. Tehdään esim. vahvistimia pieniä eriä jotka ovat pirun huolella tehtyjä. Niistä maksetaan huomattavasti enemmän kuin jostain jokamiehentuuttaajasta. Samoin vintagevahvistin johon on panostettu laadullisesti ja on mielenkiintoisempi ehkö soundillisesti kun mahdollinen seuraajansa tai ihan mikä vaan moderni liukuhihnakama, niin on itsessään käyttöarvossaan arvokas. Ja vielä erityisesti siitä syystä että niitä on rajoitettu määrä eikä tule lisää. Niinkuin aikasemmin on todettu, ei sitä kannata mitään vanhaa paskaa ostaa, vaan hyvä vintage kama on ne helmet 30vuoden takaa jota kannattaa käyttösyistäkin havitella uusien kamojen edellä. Ainakin näin soittajan näkökulmasta katsoen, ja olettaisin että useimmat täällä on kiinnostunut siitä aspektista.

Paljoa mitään en gibboneiden historiasta tiedä.
 
No opettele nyt alkuun edes kirjoittamaan se nimi oikein.

Originaalin ja reissuen vertailua vaikeuttaa aika ja soitetut tunnit, jonka aikaansaannoksia ei pysty minusta jäljittelemään, vaikka relicointi onkin oma taiteenlajinsa.
 
Äänellisiä eroja ei välttämättä ulospäin juurikaan ole.
 
No tässähän tulee just se... tottakai ne on verrattavissa ja juuri siitä syystä että toisella on se 30v niskan päällä. Kun ostan kitaran haluan että se on hyvä. En odota kolmeekymmentä vuotta jotta se olisi sisäänsoitettu. Joten niitä pitää vertaila sellaisina kun ne ovat. Silloin herää kysymys kannattaakop ostaa vintage vai uusi, itse olen ainakin kitaroissa, vahvistimessa ja useissa pedaaleissa päätynyt vintageen tämän logiikan pohjalta. (Harvemmin pääsee iskemätöntä vintagea kokeilemaan ja vertailemaan).

No tässähän tulee just se... tottakai ne on verrattavissa ja juuri siitä syystä että toisella on se 30v niskan päällä. Kun ostan kitaran haluan että se on hyvä. En odota kolmeekymmentä vuotta jotta se olisi sisäänsoitettu. Joten niitä pitää vertaila sellaisina kun ne ovat. Silloin herää kysymys kannattaakop ostaa vintage vai uusi, itse olen ainakin kitaroissa, vahvistimessa ja useissa pedaaleissa päätynyt vintageen tämän logiikan pohjalta. (Harvemmin pääsee iskemätöntä vintagea kokeilemaan ja vertailemaan).
 
Ilmaisin itseäni huonosti. Vertailua on aina mahdollista tehdä, mutta ne kitarat tai bassot on aivan erilaisia vaikka kuinka olisi reissue ja relicointi päällä. Soittimen iän tuomat jutut tuo niin paljon erilaisia psykologisia aspekteja mukaan, että se muuttaa asetelman vaikeaksi. Kaikki visuaaliset jutut, ruoste, kolot, tummentumat, hankaumat, lakan halkeumat yms. tekee soittimesta niin eri tuntuisen ja oloisen, että tämä tekee minusta sen vertailun aika turhaksi.

Niin kauan kun minä muistan ei stradivariuksien hinnat ainakaan ole laskenut. Ja noi kai on "oikeesti" vintagea :p

Paljoa mitään en gibboneiden historiasta tiedä, mutta sen tiedän, etten pystyisi sokkotestissä erottamaan alkuperäisiä ja replikoita toisistaan. Etkä pystyisi sinäkän.
 
Niin, edelleenkin sekoitat täysin keräilyarvon ja arvon soittimena. On ihan selvää että jos haluaa hyvän soittimen, joka ei maksa taivaita, niin sit ostaa sen reissuen tms.
 
Mistä muuten "tiedät" ettet sinä tai Fox tms. pystyisi erottamaan noita toisitaan? Olet ilmeisesti vertaillut 50/60 luvun soittimia ja RI versioita keskenään jossain? Mistäs tuo "tieto" Foxin kyvyistä on peräisin? Vai pitäiskö ton "tiedän" sanan kohdalla lukea "luulen"?
 
Olisi mielestäni hyvä jos edes tietäisi asiasta mistä puhuu, toki on myönteistä että sen itse myöntää.

Kuuluisa pitkä kirjoitukseni tosiaan ilmaisi, että noihin japanin-tuotannon kultakauden tuotteisiin on siirrytty, vaan ei niitäkään niin paljoa ole, ja lisää ei tehdä. Itse katsoisin, että tämä on väistämätön trendi, eli aina on ollut ja on oleva henkilöitä, jotka haluu jonkinmoisen vintagekitaran, ja koska ei ole saatavilla esim. noita 60-70 Fendereitä, niin käännetään katseet muihin kohteisiin. Mutta mutta, ei tämäkään oo aiheuttanut minkäänmoista notkahdusta eikä muuta esitettyä markkinahäiriötä. Toki on huomattava, että markkinahinta noissa japanilaisissa on vielä murto-osa "kovista" vintagesoittimista..
Mitä tulee tuohon eri mallisarjojen, orkkis vs. reissue, erottamiseen, niin ehkä erotan, ehkä en. So not. =) Ja haitanneeko tuo? Sitä vartenhan ne on markkinoille tuotu, kaikki Closet classicit, aged-mallit ja muut vastaavat. Jos ne erottais selkeästi metrin päästä, niin turhaahan se olisi...

Itse katsoisin, että tämä on väistämätön trendi, eli aina on ollut ja on oleva henkilöitä, jotka haluu jonkinmoisen vintagekitaran
 
Näin itsekkin ajattelen asian olevan ja mielestäni vintage tmv. harvinaisuuksien keräily on kuitenkin aika marginaali joukon hommia. Useimmat kuitenkin ostavat soittimensa joko uutena liikeestä tai sitten melko uuden soittimen käytettynä (lue: muutaman vuoden vanha). En jaksa myöskään millään uskoa että todella harvinaisten kitaroiden hinnat tulisivat joskus romahtamaan, ajatellaan vaikka jotain Ibanezin J-Custom egypt mallia jota on tehty kaiketi vain yksi kappale, tuntuisi kovin oudolta että yhtäkkiä joku myisi ebayssä ko. kitaraa jollain muutamalla sadalla dollarilla saatikka jotain 50-60 luvun Gibsoneita etc.
 
Toisen romu on toisen aarre, sanoisin näin. Mielestäni vintage/harvinainen kitara/vahvistin on ennenkaikkea sijoitus.
 
EDIT: Kiitos muuten foxille tuosta hintakehitys "laskurista". Muutenkin erittäin hyvää informaatiota asian tiimoilta.