Kitarat: kitarakamat ›

Molempi parempi.
 
Treeniksellä laitan puntit lepattamaan putkinupilla ja 2x12" kaapilla. Kotona puntit lepattaa parilla multipaavolla (kyllä, kaksi multipaavoa peräkkäin), trankkucombolla sekä 1x12" lisäkaapilla.

Levylle päätyvä lopullinen signaali on kuitenkin käynyt pitkän tien vahvistimesta kompressoituun ja taajuuskorjattuun kokonaismiksaukseen, ja siinä vaiheessa ei pysty enää erottamaan onko äänitys alunperin putkivahvistimesta vai mallintavasta, edellyttäen että osaa ruuvata saundeja.
 
Eihän sitä välttämättä tolleen pystykään. Ratkaisevaa on se, että osaako soittaja soittaa tuntumaltaan niin erilaisella mölynlähteellä. Mulla ainakin tuottaa kovia vaikeuksia vaihdella nopeasti hyvästä putkivempaimesta mallintavaan.
 
Periaatteessahan ääni on ääntä ja kitaran soitto on joka tilanteessa samanlaista mekaanista työskentelyä, muttakun se ei ole. Jokaikinen laite vaatii oman soittotyylinsä, ihan saman toteutustyypin sisälläkin liikkuessa.

Oma mieltymys on vetänyt noihin putkikamoihin vahvasti jo pitkään. Puolet varmaan ainakin on psyko-akustiikan aiheuttamaa (etenkin näillä soittotaidoilla), mutta jostain syystä mallintavat tai trankut ei iske. On kyllä tullut vastaan putkikamojakin, jotka ovat jättäneet täysin kylmäksi, mutta yksikään puhdas puolijohdevalmiste ei toisaalta ole sytyttänyt. Tähän mennessä.
 
Eipä silti, eivät omat kamanikaan ole putkipuristien mieleen, vaikka tuon toisen nupin sisuksista löytyy ilmeisesti Björn Juhl:in tarkistusleimat (oli kuulemma niihin aikoihin Marshallin leivissä), mutta jotenkin vaan kuulostaa omaan korvaan hyvältä, ja sehän se kai on näissä pääasia.
 
Eikä soi ilman putkia kotonakaan, kyllä se on puolistäkki joka makuuhuoneen nurkassa viihdyttää itseä, vaimoketta, lapsosia ja naapureitakin. Lujaa on parempi, mutta tarpeeksi hyvä hiljaakin. Päätesärö-perfektionistit erikseen.

Niin tosiaan, itse tykkään vahvistimesta jossa on mahdollisimman vähän nappeja ja säädettävää. Yleensä noissa mallintavissa tuppaa olemaan ikävän paljon säädettävää, mikä nouseekin monille yhdeksi kynnyskysymykseksi.
Eräs toinen yleinen kynnyskysymys noissa mallintavissa on varmaankin se täysdigitaalisuus ja siitä mahdollisesti seuraava "hedelmäpeliefekti", joka pelottaa erityisesti aktiivisesti keikkailevia muusikoita.
Itse ainakin pelkäsin tuon AX212:n kanssa sitä päivää jolloin se tilttaisi, pahimmassa tapauksessa keskellä keikkaa. Myös tästä syystä halusin siitä eroon. Olen ymmärtänyt että mallintavien korjaaminen ei ole ihan helppo juttu, ainakin siinä voi vierähtää aikaa ja rahaa. Sen sijaan kun putkivehje kosahtaa, yleensä vika liittyy jollain tavalla putkiin tahi sulakkeisiin, ja nämä viat ovat yleensä helppoja korjata. Putkivehkeiden kanssa onkin jotenkin aina ollut tosi turvallinen olo keikoilla.
 
Tällasia ajatuksia tuli mieleeni.
 
Jatkakaa.

Esimerkiksi tänne palstalle postatut Recto vs. Line6-testit osoittavat, että soundiero voi olla todella pieni.
 
Eikös tämä Recto clippi oilut nauhoitettu Line6:n kaiutinsimuloinnin läpi? Eli tällöin ääneen vaikutti suuresti juuri tuo Line6:n kaiutinsimulointi. Vai muistanko kenties aivan väärin?
 
Itselläni on molempia, pari putkinuppia ja POD II. POD:ia käytän ideoiden purkittamiseen, mutta lopulliset nauhoitan aina putkivahvistimella.
 
Otan esimerkiksi Mesan Rectifier mallinnoksen. POD:issa ei ole mahdollista vaihtaa moodeja, diodi/putkisuuntausta, eri kanavia yms, jolloin kyseisestä vahvistimesta on mallinnettu vain se kompromissi. Ja varsinkin tuon POD II:n mallinnos Rectifieristä on melko hirveää kuunneltavaa. Ei lähelläkään aitoa.
 
Tässä kyse ei ole mistään elitisti "putket ovat parempia" ennakkoluulosta, vaan yksinkertaisesti siitä mikä omasta mielestäni kuulostaa hyvältä.
 
Itselläni syyt putkivahvistimien suosimiseen ovat myös tuo dynamiikka, putkisärön pehmeämpi luonne, selkeys korkeilla äänenvoimakkuus tasoilla ja tuon myös esille sen. että esimerkiksi raskaita kitaroita nauhoittaessa ääneen on hyvä saada myös kaiuttimen liikettä. Toki tämän saa myös mikittämällä mallintavan, joten tämä riippuu tilanteesta.
 
Mallinnos teknologia kuitenkin menee eteenpäin, joten ties kuinka hyvän kuuloisia laitteita tulevaisuus tuo mukanaan. Esim. XT oli aika harppaus POD II:sta, ja ole kuullut erittäin hyvän kuuloisia nauhoituksia jotka olivat purkitettu juurikin kyseisellä pelillä.
 
Pakkohan se on myöntää, että esimerkiksi XT:llä demobändit saavat erittäin pätevää jälkeä tuotoksilleen(ja onhan tuota käytetty nykyään jo lukemattomilla hyvänkuuloisilla levyillä), paljon parempaa kuin mikittämällä huonon vahvistimen tms. joten teknologia on tavallaan tuonut hyvät äänet kaikkien saataville, mutta parhaat soundit saadaan mielestäni(huom.) vielä aidoilla putkipeleillä. Ja onhan se lujaa huutava putkipeli 4X12" kaapin läpi mahtava kokemus.
 
(huom. teksti sisältää hyvän pitkälti mielipiteisiin pohjautuvaa analysointia, ei universaalia faktaa) heh heh

Otan esimerkiksi Mesan Rectifier mallinnoksen. POD:issa ei ole mahdollista vaihtaa moodeja, diodi/putkisuuntausta, eri kanavia yms, jolloin kyseisestä vahvistimesta on mallinnettu vain se kompromissi.
 
Totta, mutta jos se on jollekin toimiva soundi, niin onko sillä merkitystä että se on kompromissi? Tarvitseeko silloin ylimääräisiä vipuja ja vipstaakeja?
 
Ja varsinkin tuon POD II:n mallinnos Rectifieristä on melko hirveää kuunneltavaa. Ei lähelläkään aitoa.
 
Niin, on olemassa hyviä ja vähemmän hyviä mallintavia pelejä. Kukaanhan ei pakota huonolla soittamaan, joten valinnat ovat 100% yksilöllisiä. Aivan samoin kun joku mallintava kuulostaa sinun mielestä huonolta, voi jonkun muun mielestä se aito ja autenttinen Mesa Rectifier kuulostaa huonolta. En minäkään ole tykännyt esim. Peaveyn ValveKingeistä vaikka ovat putkivahvistimia. Pelkkä sana "putki" ei tee autuaaksi, joten huonoja vermeitä löytyy niin putkikoneiden kuin myös mallintavien parista. Tämähän ei ole millään tavalla uutta tai ihmeellistä.
 
Tässä kyse ei ole mistään elitisti "putket ovat parempia" ennakkoluulosta, vaan yksinkertaisesti siitä mikä omasta mielestäni kuulostaa hyvältä.
 
Eli juurikin näin.

Kyllähän tällä hetkellä hyvälaatuiset putkimasiinat ovat selvästi parempia, mutta mikään ei estä että esim. 10 vuoden päästä digitaalivehkeistä alkaa löytyä putkipelejä parempaa dynamiikkaa ja lämpöisempiä soundeja. Tai ehkä joutuu odottamaan 20 vuotta, mutta jatkuvastihan nuo mallintavat ovat parantuneet.

Yleinen moka noissa mallintavissa mun mielestä on siinä, ettei ne kuulosta välttämättä esikuvaltaan. Niihin pitäisi osata suhtautua hieman eri tavoin soundia etsiessään. Jos marsumallinnos tuottaa paremman recto-soundin, niin sillä mennään. Vaan on se toisinaan vaikeaa...

Ylivoimainen soundi, dynamiikka, huollettavuus ja oikeanlainen fiilis: siksi putkikoneet. Ja jos puhtaasti taloudellisia seikkoja miettii, mallintavista ei saa yleensä saa omiaan pois, kun taas laadukkaat putkivehkeet säilyttävät arvonsa: niiden arvo voi jopa nousta ostohetkestä.
 
Luurisoitteluun multakin löytyy POD 2, mutta se on jäänyt käytännössä nollakäytölle nyt kun löysin nuo Buddat, joissa on esimerkillsen hyvin tehty master volume, eli myös kerrostalovoimakkuuksilla saadaan oikein käyttökelpoista soundia ... puhumattakaan siitä, kun vehjettä sitten pääsee tosissaan avaamaan.
 
Mallintavat tuntuvat myös olevan järjestään rumia, sekin liittyy tohon fiilisjuttuun. Fiilistä ei ylipäätään voi koskaan aliarvioida musiikissa. Sen mukana moni suoritus joko onnistuu tai menee täysin pieleen.
 
Enkä vaan jotenkin tykkää ajatuksesta, että jos vahvistin hajoaa, sen korjaamisesta todennäköisesti ymmärtää enemmän ATK-insinööri kuin elektroniikkaosaaja. Tää on myös noita fiilisjuttuja.

Ylivoimainen soundi, dynamiikka, huollettavuus ja oikeanlainen fiilis: siksi putkikoneet.
 
Huollettavuudesta en aina tiedä... tuntuu että nykyään on helpompi saada Korg Triton huollettua kuin vanhan liiton Rhodes. Mutta tosiaan, itsellekin SE soundi on tärkein, ja se kun sattui löytymään putkistyrkkarista. Suotta sitä valittamaan, jos joku juttu toimii itselle niin sehän on jees.
 
Ja jos puhtaasti taloudellisia seikkoja miettii, mallintavista ei saa yleensä saa omiaan pois, kun taas laadukkaat putkivehkeet säilyttävät arvonsa: niiden arvo voi jopa nousta ostohetkestä.
 
Niin, tuon jälkeen kyllä kannattaa jättää tietokoneet ja puhelimet ostamatta. Elektroniikan hinnalla on tapana tulla rytinällä alas kunhan se uutuuden villitys on mennyt. Mutta kuten Jucciz itsekin totesit, ei hinnalla ja "taloudellisuudella" ole mitään merkitystä jos laite toimittaa tehtävänsä, eli kuulostaa hyvältä ja toimii omassa esiintymisessä.
 
Enkä vaan jotenkin tykkää ajatuksesta, että jos vahvistin hajoaa, sen korjaamisesta todennäköisesti ymmärtää enemmän ATK-insinööri kuin elektroniikkaosaaja. Tää on myös noita fiilisjuttuja.
 
Onko se piirilevy-Budda sen helpompi korjata kuin piirilevy-POD? Etenkin silloin jos jotain ihan oikeasti hajoaa.
 
Mielestäni POD (ei tosin mikään POD2, sen soundit on hanurista) on näppärä hätävara esim. backlineksi. Helppo roudata ja siinä vaiheessa kun touhu menee ketuiksi niin on edes joku josta saa siedettäviä ääniä ulos... jopa ihan toimivia talon pöytään soitettuna kun osaa ja jaksaa säätää. Itsekin tässä vielä reenailen X3:n käyttöä. Mutta kuten todettua... primäärisenä vaffarina toimii putkikone, sekundäärisenä sitten kotikäytössä ja hätävarana tuo mallintava mulkvisti... oli ruma tai ei.

Mielestäni POD (ei tosin mikään POD2, sen soundit on hanurista) on näppärä hätävara esim. backlineksi. Helppo roudata ja siinä vaiheessa kun touhu menee ketuiksi niin on edes joku josta saa siedettäviä ääniä ulos... jopa ihan toimivia talon pöytään soitettuna kun osaa ja jaksaa säätää.
 
Varmasti toimivia tosiaan. Onhan esim. The Rasmus siirtynyt linjakamaan.

En osaa käyttää mallintavia tai mitään, jossa on liikaa nappuloita muutenkaan.
 
Putkivahvistin on oiva valinta mulle, soundi on kohdallaan ilman kummempia ruuvailuja, ja jos eteen viitsii laittaa vielä pedaalin tai pari, saadaan monipuolista ja hyvää äänimaailmaa helposti. Lisäksi hyvä putkivahvistin vastaa myös soittodynamiikkaan eikä piiloita löysää tatsiani ja epätarkkaa soittoani.

Onko se piirilevy-Budda sen helpompi korjata kuin piirilevy-POD? Etenkin silloin jos jotain ihan oikeasti hajoaa.
 
Soundijuttuihin en osaa ottaa kantaa, kun en varsinaisesti soittaja ole, mutta tähän voin vastata: Kyllä on, paljon helpompi. Podissa on esimerkiksi pintaliitos osia, joita on vaikea vaihtaa tai edes mitata. Useimmat vahvistimet on kuitenkin tehty useimmiten läpiviedyillä osilla, ja hyvä niin. Line6 koneet on noilla pintaliitos-osilla tehtyjä.
 
Ja piirilevykoneet ei _välttämättä_ ole sen vaikeampia huoltaa, kuin nämä point-to-point koneet. Usein toki ovat, mutta eivät aina. Kaikken pahimpia ovat nämä oikeat point-to-point laitteet, joita onneksi aika havoin enää näkee. Niissä voi olla vaikkapa kolme tai neljä "kerrosta" komponentteja, ja alimpiin ei todellakaan pääse käsiksi. Kurkatkaa vanhan putkiradion sisään, niin tiedätte mitä tarkoitan. Piirilevyn sentään saa aina irti koneesta.

Putkimaailmaan olen siirtynyt lähes tarkoitusettomasti. Soittelin ennen Line6 SpiderII -pömpelin läpi, ja asiansa ajoi oikein mainiosti. Saundit eivät olleet niin huonoja, kuin annetaan ymmärtää. Itse asiassa oikein mainio vahvistin kaikin puolin. Vaati säätämistä paljon, mutta sitten soi oikein mainiosti. Erehdyin sitten kokeilemaan putkivahvistinta hetken mielijohteesta. Tuntui siltä, kuin joku olisi hivauttanut monolla nivusiin. Siinä se, mitä olen etsiskellyt. Line6 meni kiertoon toisten iloksi, itselleni vääntäytyi makuuhuonesoitteluun 60 watin Carvin.
 
Paljon riippuu siitä, millaiset saundimieltymykset soittajalla ovat. SpiderII tarjosi oikein mainion säröpuolen ja kohtalaisen hyvät puhtaat. Saundien määrä ja kaikki muut säätömahdollisuudet vain alkoivat käymään rasittaviksi. Vaikka käyttöön oli löytynyt hyviä saundeja, piti koko ajan kaikesta huolimatta kokeilla, jos löytyisi jotain vielä parempaa. Säätäminen on välillä mukavaa, mutta suora saundi perussäädöillä on se, mitä etsin. Yksi syy siihen, miksi Line6 lähti.
 
Varmasti olisin saman löytänyt transistoripuoleltakin, kun vain kohdalle olisi oikea vehje sattunut. Nyt tuli vastaan putkitekniikalla varustettu vahvistin. Erittäin hyvä minulle. Ei liikaa säädeltävää ja saundi on erittäin hyvä.

Mallintavat tuntuvat myös olevan järjestään rumia, sekin liittyy tohon fiilisjuttuun. Fiilistä ei ylipäätään voi koskaan aliarvioida musiikissa. Sen mukana moni suoritus joko onnistuu tai menee täysin pieleen.
 
Tuo on kyllä ihan totta. Yamahan DG-sarja on mielestäni harvoja mallintavia, jotka näyttävätkin hyvältä. Muutenkin niissä oli mielestäni otettu oikea näkökulma mallintamiseen: ei yritetä matkia jotain tiettyjä vahvareita vaan enemmänkin yleisesti putkisoundia. Näin vahvari seisoo omilla avuillaan eikä tule mitään "no, ei se kyllä putki-Marsulta kuulosta" vertailuja.
 
Mallintavia monesti puolletaan soundien monipuolisuudella, mutta minulle ei kyllä omilla putkivahvistimilla ole missään vaiheessa tullut sellaista fiilistä, että tarvisi saada just jonkun Fenderin tai Voxin kuuloista soundia.

Mallintavaan vaihdoin putkipömpeleistä sen takia, että ei ole tasan yhtä soundia millä haluaisin soittaa. Itse asiassa en edes tiedä, mitä haluaisin niin mallintavasta lähtee kaikenlaista ja itse olen tykännyt. Edes se paljon puhuttu putkivahvarin dynamiikka ja tatsi ei paljoa tunnu, uusissa line6:ssa on kyllä ollut ihan tarpeeksi lämpöä ja dynamiikkaa ainakin siihen mihin minä sitä käytän. Mallintava on myös jees kun tekee kotidemoja, se säästää paljon vaivaa ja antaa saumaa kokeilla monenlaista. Lisäksi myös tuossa podissa kun vempeleet mikille, bassolle, kitaralle ja akustiselle lyömällä sen päätteeseen voi soittaa ja äänittää millä vaan ilman ongelmaa vain vaihtamalla kaappia.
 
Kalliin putkarin hommaaminen on omalla kohdalla sitten perusteltua, kun tiedän tarkalleen mitä haluan, tällä hetkellä en ja siksi mallintavalla pärjää todella hyvin.

Kaksi mallintavaa olen omistanut. Voxin Ad15 ka Ad50. Molemmat ollut ihan hyviä, mutta kyllä mä mieluummin mun putkipelillä soitan, vaikka se onkin tollanen Fenderin Champion600. Ei siis muuta kuin High- ja Low-gain inputit ja volume. Silti sillä pystyy soittamaan sen minkä haluan. Keep It Simple Stupid.

Joku tykkää äidistä ja joku tykkää isistä joka simuloi kaikkien äitiä...
 
Tottapuhuen olisi kiva päästä joskus kokeilemaan jotain kunnollista ja laadukasta mallintavaa pömpeliä. Kaikki edistyneemmät kaverit vannovat putkipelejen nimeen ja ei-niin-edistyneet ovat satsanneet kalustoon juuri niiden halpisten verran.
 
Se on nyt ihan varma että 200€ mallintava ei välttämättä ole soundillisesti samaa tasoa 1500€ putkinupin kanssa. Monipuolisempi se tietysti voi olla jos haettava lopputulos on sinnepäin eikä just.

ei hinnalla ja "taloudellisuudella" ole mitään merkitystä jos laite toimittaa tehtävänsä, eli kuulostaa hyvältä ja toimii omassa esiintymisessä.
 
Mutta jos henkilö kuuluu kamarunkkareiden kiltaan, niin "taloudellisuudella" on hyvinkin paljon merkitystä. Miten ihmeessä persaukisilla muusikonrentuilla olisi varaa kierrättää kamoja, jos jokaisesta ostetusta härpäkkeestä tulisi rajusti takkiin? :D

Kyllähän mallintavilla on paikkansa. Jos ei ole tilaa, rahaa, aikaa tai ei vaan jaksa roudata.