Kitarat: kitarakamat ›

Synergiassa? Mä näkisin kyllä enemminkin, että kielten värähtely antaa herätteitä rungolle, jonka resonointi taas vaikuttaa kielten aiheuttamaan resonointiin.
Noh, tietenkin, onhan noiden summa sitten jonkinlaista synergiaa.
 
Hehe :D Vastakarvaisuudesta pohdiskelun kautta samanmieliseksi. Synergiahan nimenomaan on kahden tai useamman vaikuttavan tekijän kumuloivaa yhteisvaikutusta jolloin kielien aikaansaama puun resonointi välityy takaisin kieliin.

Yksinkertaistaen:
Sähkis resonoi. Se vaikuttaa soundiin. Se on hyvä ja huono asia.
soundi on subjektiivista.

Lisäämpä minäkin oman näkemykseni tähän listaan. Komppaa monia ja on myös monia vastaan :)
 
Sähkökitarakin on lähtökohtaisesti akustinen soitin, jonka soundin mikrofoni sitten tempaisee maailmalle ja antaa sille vielä oman värinsä. En ikinä osta kitaraa joka akustisesti soitettuna kuulostaa kuralta.
 
Parhaat kitarat millä olen itse soittanut ovat aina olleet kevyemmästä päästä. Keveillä puilla varustettuja siis. Keveällä en tarkoita puulajia yleensä (joiden välillä on painoeroja) vaan keveätä kappaletta kyseistä puulajia. Kitara yksinkertaisesti SOI. Ja sen kuulee vahvistimen kautta.
 
Painavassa kitarassa on kyllä useimmiten sustainia paljon, mutta soundi tuppaa mun korvaan olemaan persoonaton. Kieli ei vain jaksa laittaa runkoa soimaan. Sitä luonnetta ei meinaa saada kitaraan kuin mikeillä, ja sellainen ei ole soitin jonka minä ostan. Mutta hyvillä puilla varustettu kitara, vahvistimesta riittävästi volumea..avot.
 
Vahvistimella kitaran persoonan saa toki piiloon. Tarpeeksi säröä, jolloin soundi kompressoituu (ja PIENENEE siinä samalla) ja vahvistimesta lähtevä taajuuskäyrä muuttuu cleanin soundin vuoristomaisesta pikkuhiljaa yhä tasaisemmaksi.
 
-Frankster

PeteH on pohdinnoissaan ihan oikeassa. Tai siis melko samaa mieltä kuin mäkin. :)
 
Eri materiaaleilla on tosiaan erilaiset ominaisuudet vaimennuksen, kimmoisuuden ja tiheyden suhteen. Lisäksi jäykkyyteen ja massaan, jotka määrääväät värähtelykäyttäytymisen, vaikuttaa bodyn ja kaulankin muoto (vrt. akkari ja samoista materiaaleista tehty sähkis, kumpi kuulostaa akustisena kovemmalta?), joten muuttujia on paljon.
 
Energia tuodaan kielten ja kitaran muodostamaan systeemiin pikkaamalla kieltä ja tämä energia sitten "haihtuu" pois kuultavana äänenä tai lämpönä. Se mikä osa on määräävä, kuinka kauan kuultava ääni tai kielen värähtely kestää, jne., riippuu, kuten sanottua monesta jutusta.
 
Arvelisin, että jos haettaisiin puhtaasti maksimaalista sustainia välittämättä saundista, laitettaisiin kielet kiinni mahdollisimman jämäkkään esim. teräskappaleeseen, jolloin systeemiin tuotu energia poistuisi vain kielessä itsessään tapahtuviin häviöihin ja kielen tiellä olevan ilman liikuttamiseen. Kaipa tuotakin on joku kokeillut ja saundiltaan tai muutoin huonoksi todennut, kun moiset ratkaisut eivät ole yleistyneet. Jos taas maksimaalinen akustinen äänenvoimakkuus olisi tavoitteena, tulisi melko lötkö ja pinta-alaltaan iso runko tai sen osa saada värähtelemään ja liikuttamaan mahdollisimman paljon ilmaa. Näin tehdään akustisissa kitaroissa. Äärimmilleen vietynä siis suistain ja akustinen voimakkuus ovat toistensa vihollisia.
 
Toki sähkistä kehitettäessä on muitakin haluttuja ominaisuuksia kuin sustain tai maksimaalinen akustinen äänenvoimakkuus, kuten esim. soittimen kokonaispaino ja -koko, soitettavuus, ergonomia, ulkonäkö, mahdolliset valmitukselliset näkökohdat, saundi ja fiilis. "Klassissa" malleissa (tele, lespa, strato jne.) näiden ominaisuuksien yhdistelmät (jotka ovat syntyneet sattumalta tai tarkoituksella) ovat sitten sattuneet miellyttämään monia soittajia ja mallit ovat säilyttäneet suosionsa vuosikymmeniä.
 
Koska sähkökitaraa soitetaan ensisijaisesti sähköisesti, tuomio kitaran hyvyydestä tai huonoudesta pitäisi antaa, kun kitara on liitetty vahvistimeen. Toki ilman sähköjä soitettunakin kitaran soinnista sähköjen kanssa voi saada jo jonkinlaisen - usein jopa hyvän - käsityksen. Mutta pelkällä hyvällä akustisella soinnilla ei valitettavasti tee sähkiksessä mitään. Kuten sanottua, esim. Les Pauleissa ei monesti akustinen sointi mikään kovin huikaiseva ole, mutta sähköisesti toimii kyllä.

Kuten sanottua, esim. Les Pauleissa ei monesti akustinen sointi mikään kovin huikaiseva ole, mutta sähköisesti toimii kyllä.
 
Jos pysytään tällä suhteellisen filosofisella kannalla keskustelussa, niin mikä tämän aiheuttaa? Nimittäin jos ajatellaan, että Les Paul soi akustisesti heikosti, ehkä voisi sanoa kehnostikin, eikö se silloin itse asiassa tarkoita, että siinä olevat puut eivät resonoi voimakkaasti? Vai tarkoittaako se, että ne resonoivat jotenkin pienemmällä säteellä, siten, ettei se välity akustisesti soitettuna ihmisen kuuloelimiin? Mutta jos ne resonoivat heikosti, eikö niiden vaikutus kielien kanssa ole itse asiassa pienempi? Että se sointi olisikin enemmän itse kielissä ja paremmin resonoivissa bodyissa niiden yhteisvaikutuksessa? Vai onko kyse siitä, että puiden resonointi ihan yliarvostettu juttu?

Mitenkäs sähkikset joiden runko on kaiverrettu kammioita täyteen. Esim. Warmothilta... http://www.warmoth.com/guitar/bodies/strat.cfm?fuseaction=strat_hollow
 
Monet kuulevat että tuollaisella rungolla varustettu sähkökitara soi erilailla. Montako prosenttia sähköisen soundin erosta tulee tällöin siitä, että runko on palauttanut kielten värähtelyyn jotain lisukkeita, jotka mikrofonit poimivat kielten soinnista.... ja montako prosenttia siitä, että mikit kuulevat suoraan (kielistä välittämättä) kun runko huutaa?

Hyvin resonoivalla kitaralla saa heikommin resonoivaan verrattuna soundiin enemmän sävyjä ja dynamiikkaa soittotatsia vaihtelemalla. Onko siitä sitten mitään hyötyä on jokaisen soittajan oma asia. Pärjäähän sitä monesti tasaisella jynkylläkin.

Hyvin resonoivalla kitaralla saa heikommin resonoivaan verrattuna soundiin enemmän sävyjä ja dynamiikkaa soittotatsia vaihtelemalla.
 
Eli heikosti resonoivassa les paulissa ei ole tarjolla sävyä ja dynamiikkaa. Ilmankos ne ei mun mielestä kuulosta toimivan edes sähköisesti. Soundi on sellainen nuhatumppu jossa ei ole ilmaa alkuunkaan niinkuin stratoissa.

Eli heikosti resonoivassa les paulissa ei ole tarjolla sävyä ja dynamiikkaa. Ilmankos ne ei mun mielestä kuulosta toimivan edes sähköisesti. Soundi on sellainen nuhatumppu jossa ei ole ilmaa alkuunkaan niinkuin stratoissa.
 
Eipä sitä voi yleistää, eroja on kaikissa malleissa. Kitara, joka ei resonoi paljoa toimii tavallaan kompressorina, sehän voi olla hyväkin asia. Ja eihän näillä jutuilla ole oikeasti merkitystä kuin soittajille itselleen. Sillä on hyvä vetää, millä on hyvä vetää. Tähän nollakommenttiin on hyvä lopettaa.

Jos pysytään tällä suhteellisen filosofisella kannalla keskustelussa, niin mikä tämän aiheuttaa? Nimittäin jos ajatellaan, että Les Paul soi akustisesti heikosti, ehkä voisi sanoa kehnostikin, eikö se silloin itse asiassa tarkoita, että siinä olevat puut eivät resonoi voimakkaasti? Vai tarkoittaako se, että ne resonoivat jotenkin pienemmällä säteellä, siten, ettei se välity akustisesti soitettuna ihmisen kuuloelimiin? Mutta jos ne resonoivat heikosti, eikö niiden vaikutus kielien kanssa ole itse asiassa pienempi? Että se sointi olisikin enemmän itse kielissä ja paremmin resonoivissa bodyissa niiden yhteisvaikutuksessa?
 
No jonkunhan siinä kitarassa on resonoitava kun kieltä on näppäilty, joten se on joko kieli, kitara tai sitten molemmat jossain suhteessa. Les Paulissa nyt yleensä sattuu olemaan raskaampi runko kuin vaikka nyt stratossa tai telessä niin se on silloin se kieli joka värähtele enempi ja runko joka värähtelee vähemmän eli pienemmällä amplitudilla. Sitten kun sen lespan runko sattuu olemaan vielä pienempi pinta-alaltaan niin sitä huonommin sen rungon värähtelyt siirtyy ilmaan eli muuttuu ääneksi.
 
Vai onko kyse siitä, että puiden resonointi ihan yliarvostettu juttu?
 
No ei missään nimessä noin voi sanoa. Kitarassa jos missä kaikki vaikuttaa kaikkeen eli yksikin huonosti kokonaisuuteen soveltuva komponentti voi pilata koko soundin ja toisaalta mikää yksittäinen osa, vaikka kuinka huippulaatuinen, ei pelasta muuten kelvotonta kokonaisuutta.
 
Jos en ole aivan hakoteillä niin värähtelevä kieli sisältää tietyn taajuussisällön, josta suodattuu ensin kitaran bodyn ja muiden rakenneosien resonanssiominaisuuksien perusteella tietyt taajuudet enemmän kuin toiset ja näin muodostuu kitaran korvinkuultava akustinen sointi, joka muuttuu sitten mikrofonin välityksellä ja mikrofonin taajuusvasteen suodattamana sähköiseksi signaaliksi joka lopulta tulee kitarasta ulos.

Hyvin resonoivalla kitaralla saa heikommin resonoivaan verrattuna soundiin enemmän sävyjä ja dynamiikkaa soittotatsia vaihtelemalla. Onko siitä sitten mitään hyötyä on jokaisen soittajan oma asia. Pärjäähän sitä monesti tasaisella jynkylläkin.
 
Tuota hain sillä persoonattomuudella. Ei se paino meinaa kaikkea todellakaan, onhan esim. Les Paul jo puumäärän takia painavahko. Mutta kuten sanoin, parhaat kitarat mitä olen kokeillut (ja omat sähkikset ovat keveitä pelejä) ovat olleet suhteellisen keveitä ja hyvin resonoivia. On sävyjä, on dynamiikkaa. Ja kun olen ajan mittaan lueskellut soitinrakentajien juttuja ja heidän kanssaan porissut, kommentit ovat useimmiten juuri tuon suuntaisia.
 
Mutta kukin taaplaa tyylillään. Se mikä omaan kouraan tuntuu hyvältä ja korvaa miellyttää, se on sille sällille hyvä kitara, sanoivat muut mitä tahansa.
 
-Frankster

Kieli siis saatetaan värähtelemään jollakin/joillaikin taajuuksilla, jolloin body reagoi tähän värähtelyyn resonoimalla omalla tavallaan. Tämä siis vaikuttaa itse kielten sointiin. Mutta miten? Jos kieli värähtelee tietyllä taajuudella, mitä bodyn resonointi sille antaa? Kasvattaako se kuultavia taajuuksia, tässä tapauksessa soundin pieniä nyansseja? Voiko käydä niin, että body (tai sen osa) resonoi samalla taajuudella kuin kieli, jolloin ääni (tai sen taajuus) voimistuu huomattavasti ja käänteisesti niin, että se sammuttaa tiettyjä taajuuksia (tälle kahden aallon yhteisvaikutukselliselle äänen sammummiselle on joku termikin, jota en nyt muista)? Jos näin on, se mikki, sen taajuusvaste ja herkkyys on itse asiassa hyvinkin merkittävä tekijä kitaran sähköisessä soundissa. Ja jos näin on, niin puhutaan jo niin herkistä puiden syiden ja monikerroksisten vaikutusten summasta, että oikeasti jokainen kitara, joka on tehty puusta, on todellakin yksilö, vaikka niitä jonkin merkin alaisuudessa jonkin mallin alanimellä myytäisiinkin. Puuta kun ei noin orgaanisena aineena varmasti kahta täysin samanlaista palaa ole.

Mikä puu on paras resonointiin? Kun ajatteli rakentaa ihan ultimate kitaran muusikoiden.net spekseillä.
T. Jaakkimo
 
Eikäkö sun pitää ostaa resonaattori-kitara. : )

Ei, ei mitää resonaattoria kun hirmusti vaan sustainia, kun oli niin tyhmä etten tajunnu ikinä viulua ruveta soittamaan...ja kitaran osalta en tajunnu että on keksitty sähköt... ;D
 
Hauskaa, että jaksat kommentoida ja kertoa rakentavalla tavalla mielipiteitäsi asiasta, joka on ilmeisesti sinulle täysin merkityksetön. Älä nyt pahastu, mutta eikö vähempikin riittäisi? Joillekin soittajille tämä resonointi voi olla hyvinkin tärkeä asia, anna heidän jauhaa rauhassa.

Tästä voisi toisaalta pohtia, että mistä sen tietää miltä kitaran "oma soundi" pitäisi kuulostaa. Sähkökitarasta kun kuitenkin puhutaan. Jotkut puut soivat enemmän kuin toiset, mutta itse vähän karsastan ajatusta, että joka lajissa olisi joku ultimaattinen soundi johon päästään vain vaihtamalla kaikki osaset parhaiksi. Tarkoitan, että joka tilanteeseen ei se parhaiten soiva ole välttämättä paras. Mun mielestä kitara voi olla liian hyvin soiva ja jos aina kaikki vaihdetaan parhaaseen mahdolliseen niin se sulkee taas toisia portteja takanaan. Mielipideasioitahan nämä soundijutut pitkälti... mutta itseä vähän häiritsee sellainen ajatus, että olisi olemassa jotain ultimaattisia soundeja. Nehän olisivat väistämättä jotenkin geneerisiä ja se ei vaan ole niin.
 

 
Eli mun mielipide tähän on että kun laitetaan tarpeeksi parasta yhteen niin tuloksena ei välttämättä saada joka tilanteeseen sopivaa parasta.
 
Joka tilanteeseen ja käyttötarkoitukseen voi löytää sen oman ultimaalisen soundin. Yleisesti ei sellaista tietystikään ole olemassakaan. Mulle ei henkilökohtaisesti voi olla liian hyvin soivaa kitaraa tai liian hyvää mikrofonia, koska en pidä epäselvästä tai huonon sustainin omaavasta soundista. Eli jokaiselle löytyy varmasti etsimällä se oma paras soundi, mutta naapurin mielestä se voi olla aika kaukana siitä hänen omasta huippusoundistaan.
 
Sen kitaran oman soundit kuulet, kun soitat sitä ja vertailet sitä muihin soittimiin. Toki sulla pitää silloin olla selkeä näkemys siitä, miltä sen kitaran tulisi kuulostaa, miltä niiden mikkien tulisi kuulostaa, vahvistimen kuulostaa jne. ja vasta silloin, kun nämä asiat ovat selvillä, osaa säätää sen oman soundinsa itselleen optimaaliseksi. Jos asiat eivät ole tarpeeksi selviä, niin soundin etsiminen on hakuammuntaa ja sitä omaa parasta soundia ei ehkä koskaan edes saavuteta(vaikka niin luultaisiinkin). Hakuammunnassa ei sinänsä ole mitään väärää, mutta sitä tiettyä ideaalisoundia ei välttämättä löydetä(vaikka sen päässänsä kuulisikin), koska ei tiedetä mistä sen puuttuvan osasen soundiinsa löytäisi. Jokaisella kitaralla on se oma soundinsa, mutta onhan se aina samantyyppinen, kun muut vastaavat. LP Customit soundaavat LP Customeilta, vaikka jokainen omaakin hieman eri soundin. Eli jokaisella kitaratyypillä on tunnistettava soundinsa(nyt puhutaan siis kunnon kitaroista), joka sieltä vahvistimesta pitäisi kuulua. Kun tiedät miltä ne muut osatekijät soundaavat(ja miltä muut vastaavat kitarat yleensä soundaavat), niin sitten voit keskittyä kuuntelemaan sitä sun yksilön sointia ja vertailla sitä muihin samantyyppisin, jonka jälkeen toivottavasti sulla olisi se selkeä kuva just sen sun kitaran soundista. Onko se esim. tummempi tai erottelevampi, voit vertailla akustista sointia ja sitä tän ketjun aihetta, resonointia, verrattuna niihin muihin samankaltaisiin kitaroihin jne.
 
Mitä enemmän kitaroita omistat/soitat rauhassa tutuilla vermeillä, niin sitä helpompi sun on se kitaran oma soundi tunnistaa. Esim. 14:sta LP:n kohdalla homma alkaa olemaan suht helppoa.

Hauskaa, että jaksat kommentoida ja kertoa rakentavalla tavalla mielipiteitäsi asiasta, joka on ilmeisesti sinulle täysin merkityksetön. Älä nyt pahastu, mutta eikö vähempikin riittäisi? Joillekin soittajille tämä resonointi voi olla hyvinkin tärkeä asia, anna heidän jauhaa rauhassa.
 
Kävihän tässä jo selväksi että ketju on niin gay ettei Hossa voi mitenkään pitää näppejään erossa.

Kieli siis saatetaan värähtelemään jollakin/joillaikin taajuuksilla, jolloin body reagoi tähän värähtelyyn resonoimalla omalla tavallaan. Tämä siis vaikuttaa itse kielten sointiin. Mutta miten? Jos kieli värähtelee tietyllä taajuudella, mitä bodyn resonointi sille antaa?
 
Kieltä pikataan, jolloin se alkaa värähdellä omalla taajuudellaan (joka rippuu mistä kohti otelautaa painetaan, virityksestä jne.). Kieli on kiinni rungossa ja koska runko ei ole täysin jäykkä, värähtelevä kieli värähdyttää runkoa, jolloin taas värähtelevä runko aiheuttaa oman osuutensa kielen värähtelyyn.

jolloin taas värähtelevä runko aiheuttaa oman osuutensa kielen värähtelyyn.
 
Sitähän minä siinä pohdinkin, että mikä se osuus on?

Sitähän minä siinä pohdinkin, että mikä se osuus on?
 
joitakin taajuuksia se heikentää, joitakin vahvistaa. kansanomaisemmin sanottuna runko "värittää" kielen soundia.

joitakin taajuuksia se heikentää, joitakin vahvistaa. kansanomaisemmin sanottuna runko "värittää" kielen soundia.
 
Mistä se vahvistus tulee, eikös kaikki energia joka tähän värähtelevään systemiin tuodaan synny siitä kielen näppäilysta ? Osa taajuuksista vaimenee voimakkaammin kuin toiset, eli kuten joku jo aiemmin mainitsi runko ja elektroniikka suodattaa alkuperäistä kielen soundia ?
 
Matti