Kitarat: kitarakamat ›

On joo. Mun 2700 painaa aika lailla tasan viisi kiloa, ja se on painavin kitara millä mä olen soittanut. Ja kun nyt ollaan aiheen sivussa jo valmiiksi, niin kysympä, että mikä tuo komea tulilintu sun lataamossa on? Voit vastata pikaviestinäkin jos haluat tämän keskustelun vähän siistimpänä pitää.
 
Voineepa sen tähänkin pistää.. Se on sellanen "joint-venture" muinoisajoilta, Nevalaisen (ja meikäläisen) yhteistyötä. Tuli vähän niinku "työpalkkoina" tuo runko kun siit ei sitte tullutkaan "myyntipeliä". Suora kopsu Gibsonin Firebird vol.2 mallista.
Vuosien mittaan sitte ite laitellut sitä, ja nyt se toimii, suurin homma oli oikasta se kaula. Osat muuttuneet kanssa huomattavasti parempiin, mitä alkuaan siin oli.. Kluson Banjot virikoneina, Schallerin talla ja pyrstö, Gibsonin TrueBlues etumikkinä ja DiMarzion Anniversary SD tallassa.. Sähköt kans hienot..

Painosta vielä. Eikö 70-luvulla ja vielä 80-luvulla ollut vallalla sellainen käsitys, että painavampi kitara on aina parempi, koska siinä on enemmän sustainia..? Muistaakseni joku kitaraopus esitty myös sen tyyppisen näkemyksen, että oikeastaan kitarat tulisikin siksi valmistaa betonista - ja rakennettaisinkin, ellei siten tehtyjä kitaroita olisi raskasta kannatella.
 
Jospa 70-luvun lespojen paino perustuu ihan siihen, että tehdään mitä asiakkaat haluavat...

Jospa 70-luvun lespojen paino perustuu ihan siihen, että tehdään mitä asiakkaat haluavat...
 
Käsittääkseni ei perustu tähän tuo paino, tai ainakaan kokonaan. Yleensä kevyemmät mahonkilajit ovat kalliimpia ja halutuimpia soitinpuiksi. Epäilen että 70-luvun les paulien paino johtuu monesta tekijäistä: Gibson teki säästöjä tuotanto- ja raaka-ainekustanuksiin, samanaikaisesti maailmantalouden tilasta johtuen tuontipuun hinta nousi ja ennen käytetyn "hyvän" ja kevyen tuontimahonkin hinta nousi. Jos järjellä tai mutulla ajatellaan, niin sustainin ei voi sanoa muodostuvan vain siitä miten painava body kitarassa on, koska painosta ei ole mitään hyötyä jos se tappaa soinnin heti alkuunsa, kuten esim. vaneribodeilla on tapana. Vaan pikemminkin miten laadukkaat puuainekset ja kokoonpano kitarassa löytyy.

Painosta vielä. Eikö 70-luvulla ja vielä 80-luvulla ollut vallalla sellainen käsitys, että painavampi kitara on aina parempi, koska siinä on enemmän sustainia..? Muistaakseni joku kitaraopus esitty myös sen tyyppisen näkemyksen, että oikeastaan kitarat tulisikin siksi valmistaa betonista - ja rakennettaisinkin, ellei siten tehtyjä kitaroita olisi raskasta kannatella.
 
Jospa 70-luvun lespojen paino perustuu ihan siihen, että tehdään mitä asiakkaat haluavat...
 
Lainaan itseäni edelliseltä sivulta:
 
Painosta vielä: Jeff Hasselberger Ibanezilla teki täysmessinkisen 2622 Artist-kitaran, muttei siitä sen enempiä sustain-hyötyjä tullut. Tiettävästi oli ohut soundi, ja painoa oli sentään yli 40 kiloa.
 

 
Kyllähän tiettyyn pisteeseen asti saadaan etuja siitä, ettei kielten värähtely demppaannu, mutta vain tiettyyn pisteeseen.. Gibsonilla oli todellakin ongelma soitinpuitten saatavuuden kanssa, kuten vähän muillakin valmistajilla, on otettava huomioon yleismaailmallinen "kitarabuumi" ja Kaukoidän vahva tuleminen kitaramarkkinoille 70-luvulla. Koska tässä thriidissä on aiheena Les Paulien vuosikerrat, täytyy nostaa esiin tuon aikakauden tyyppiesimerkki ratkaisusta raaka-aineongelmaan. Eli 70-luvun pancake-bodyllä varustetut LP:t. Kun ei saatu paksuja mahonkilankkuja, Gibsonilla keksittiin käyttää ohuempia puita, joita oli jäänyt varastoon kaulapuutarpeiksi ja vastaaviksi. Laminoitiin cross-banding periaatteella niitä runkoja. Myöhemmin puun sisäänostajat ryhtyivät tuomaan afrikkalaista mahonkia, jonka paino taas aiheutti pienoisen järkytyksen.
Kaukoidän pojilla oli taas runsaasti sitä "omaa" filippiini- eli laua-mahonkia.

Mistäs mahongista nykyään näiden sikakalliiden Les Paulien rungot ja kaulat tehdään? Esim. se toisessa ketjussa mainittu Kitarapajan kymppitonnin Duane Allman LP? Ja onko siihen kairattu kevennysreikiä? Mulla ei ole parhaita Gibson-linkkejä tiedossa joten täältä saan tiedon varmaan nopeammin kuin googlella :)

Custom shop Pauleissa ei ole kevennyksiä, sitä en tiedä mistä käytettävä kevyt mahonki on peräisin.

Mistäs mahongista nykyään näiden sikakalliiden Les Paulien rungot ja kaulat tehdään?
 
http://www.gibsoncustom.com/flash/products/faq/faq.html
 
Tuolta löytyy tieto, että mahonki on etelä-amerikkalasta ja samaa mitä Gibson on käyttänyt 80-luvun lopusta. Tuo custom shop tietenkin valkkaa ja ryövää parhaimmat palat ja keveimmät jotka käytetään tuollaisien kalliiden mallien tekemiseen. Monet suomalaiset soitinvalmistajat kehuvat juuri sitä puolta heidän palveluissaan, että pääsevät valkkaamaan parhaat soitinpuut itse, mutta käsittääkseni harva (jos kukaan) kuitenkaan käy henkilökohtaisesti hakemassa soitinpuita ulkomailta varastoista, vaan heidänkin on tyytyminen siihen mitä heille lähetetään. Korjatkaa joku jos olen väärässä? Tuota eroa linjan ja custom shopin välillä voisi kuvailla seuraavasti:
 
Linjalla työskentelee työvoimatoimistosta värvättyjä, pienipalkkaisia ihmisiä jotka ovat saaneet peruskoulutuksen hommaan ja osaavat tehdä työvaiheen oikein. Heillä ei kuitenkaan ole laajamittaista koulutusta tai välttämättä edes mielenkiintoa soitinrakennukseen ja heille tämä on vain työtä. CS:ssa työskentelee vuosikymmeniä kokemusta omaavat puutyöammattilaiset, joille instrumentin valmistaminen on myös kunnian asia. Jos singeneeraat henkilökohtaisesti Gibsonilta lähtevän CS kitaran, niin pidät myös huolta, että se täyttää kaikki kriteerit laadun suhteen tai muuten vastaat siitä maineellasi.

No niin,
 
tässä päivitys eilen alkaneeseen ihmettelyyn Love Rockin painosta. Eli menin eilen himaan, ja samantien kitara käteen ja puntariin. Painoin kitaran kanssa 108 kg, 102 kitaratta. Eli kaikki hyvin, kitara painaa 6 kg. Seuraavaksi avopuoliso vaakaan, paulitta 57, paulilla 62. Eli nyt paino oli 5 kg. Vaaka siis valehtelee, jota jo arvelinkin. Kävin kotimatkalla ostamassa klasulta sellaisen kala-vaa'an, joten ei muuta kuin kitara vaakaan roikkumaan. Lukemaksi tuli 4950 grammaa, hihnan kanssa. Eli kalajuttuhan tämä sitten lopulta oli. Vertailun vuoksi, Fenderin tele painoi 3900 grammaa, täysi 0,33 kepupullo 400 grammaa.
 
Eli näin. Olin väärässä.
 
Sitten itse asiaan, onko kellään linkkiä Gibsonin valmistamien kitaroiden vuosittaisiin määriin? Useammasta kirjasta ne löytyvät, joten luulisi että tieto on veppiinkin päätynyt. En kuitenkaan Googlettamalla löytänyt.

Sitten itse asiaan, onko kellään linkkiä Gibsonin valmistamien kitaroiden vuosittaisiin määriin? Useammasta kirjasta ne löytyvät, joten luulisi että tieto on veppiinkin päätynyt. En kuitenkaan Googlettamalla löytänyt.
 
http://www.provide.net/~cfh/shippin4.html

Perskele, kiitos, tulipa nopea vastaus.
 
Edit: Vaikuttaa hyvältä saitilta tuo muutenkin, ainakin Gibsonista löytyy aika kattavasti tietoa. Tässä vielä linkki etusivulle http://www.provide.net/~cfh/

Perskele, kiitos, tulipa nopea vastaus.
 
Edit: Vaikuttaa hyvältä saitilta tuo muutenkin, ainakin Gibsonista löytyy aika kattavasti tietoa. Tässä vielä linkki etusivulle http://www.provide.net/~cfh/
 
Mulla on Larry Meinersin luettelot vuosilta 1937-1979 jonka jälkeiseltä ajalta ei vissiin luotettavaa tietoa ole ollut, ajalta 80-86 on epäselvyyksiä, ja tuon myynnin 1986 jälkeen eivät ole ilmoitelleet tietoja liikesalaisuuteen vedoten.
Eli voin katsoo 69-79 väliltä kyllä tuosta luettelosta, mikäli aika antaa myöten.

Mulla on Larry Meinersin luettelot vuosilta 1937-1979 jonka jälkeiseltä ajalta ei vissiin luotettavaa tietoa ole ollut, ajalta 80-86 on epäselvyyksiä, ja tuon myynnin 1986 jälkeen eivät ole ilmoitelleet tietoja liikesalaisuuteen vedoten.
Eli voin katsoo 69-79 väliltä kyllä tuosta luettelosta, mikäli aika antaa myöten.
 
No jos vaan viitsit, niin olisi hienoa kyllä. Tarkat luvut eivät minulle niin tärkeitä ole, lähinnä kiinnostaa millaisesta massatuotannosta seitkytluvulla oli kyse.

No jos vaan viitsit, niin olisi hienoa kyllä. Tarkat luvut eivät minulle niin tärkeitä ole, lähinnä kiinnostaa millaisesta massatuotannosta seitkytluvulla oli kyse.
 
Jep olisi kiinnostavaa kyllä kuulla.

Noista vuosista en mene mitään sanomaan. Itse olen mieltänyt Gibsonit aina kovin voimakkaasti yksilöiksi. Vaikka olisi samalta vuodelta, niin saattaapi tuntua ja soida eri tavalla. Itselläni on vuoden '85 Custom ja vielä en ole omasta mielestäni parempaan Gibson LP Customiin törmännyt. Kyseinen yksilö on jenkeistä ostettu käytettynä noin 1000e hintaan ja sen edellinen (ja ainoa) omistaja oli joku newyorkilainen studio/sessiomuusikko jonka nimeä en kuollaksenikaan muista. Varsin loistava kitara kaikin puolin.
 
Toinen Les Paulini on vuoden '92 Standard. Sen kanssa on ollut pieniä mutkia matkassa, osa tosin aiheutettu ihan itse. Se ei ole huono Gibson, mutta ei se ole paraskaan. Sanoisinko että sellaista "yleistä" laatua. Eli toimii helkkarin hienosti all-around skebana. Soi ok, soundaa ok... voi haukkua mutta voi kehuakin :)
 
Muutamia Gibsonin LePakoita olen viimeisen 15 vuoden aikana testannut ja siihen mahtuu kaikkea väliltä "erittäin huono"-"erittäin hyvä". Suurin pettymykseni on ollut Gibson Les Paul Classic '04 joka oli soinniltaan kovin tukkoinen ja se oli minun henk.koht. mielestä huono soitin. Yleisesti ottaen Gibsonit ovat meikäläisen kohdalla olleet siellä arvosteluasteikon positiivisemmalla puolella.
 
70-luvun soittimia on parjattu varmasti siksi, että silloin jenkeissä oli lama ja kaikesta jouduttiin säästämään. Tällöin Les Pauleissa alkoi näkymään pancake-runkoja eli niitä missä on mahonkiset kaulapuut käytetty rungossa. Rungot siis mahonkia/vaahteraa/mahonkia jne. Esimerkiksi Kingston Wallin Petri "Pete" Walli soitti lyhyehkön mutta helkkarin hienon uransa 70-luvun alun Gibson LP Deluxella, jossa oli tämä pancake/sandwich runko. Kitarassa oli alkujaan minihumbuckerit ja goldtop-viimeistely, mutta Pete oli routannut humbuckerien mentävät kolot, hionut goldtopin paljaaksi puuksi ja petsannut sen ruskeaksi. Varsin hyvältä soittimelta se kuitenkin kuulostaa levyillä ja liveillä. Eli kyllä niitä hyviä Gibsoneita on aikakaudelta kuin kaudelta.
 
ps. ja tuo Wallin kitara on edelleen toiminnassa... olen ollut jokunen aika sitten yhteydessä kitaran nykyiseen omistajaan, jolta kyselin kitaran speksejä mahdollista omaa Walli-replica customia silmäillen :)

Vähän off-topic, igen.
 
Tässä on muuten erittäin hyvä virtuaalinen LP:n rakennusohjelma, joka pyörii selaimissa. Parempi kuin Gibson-customin oma sivu. Alla linkit molempiin.
 
http://www.gibsoncustom.com/flash/products/byo/byo.html
http://www.nymphusa.com/kisekae/iagree.asp?p1=lp

Onko ollut joku tietty "pulakausi", jolloin paulien kansissa ei ollut sauma nätisti keskellä, vai onko vain huonoa tuuria jos osuu kohdalle? (Soittopuolella ei toki merkitystä vaikka kansi ei olisikaan vimosenpäälle buukmätsätty, mutta muuten pilaa hieman laatuvaikutelmaa?).

No jos vaan viitsit, niin olisi hienoa kyllä. Tarkat luvut eivät minulle niin tärkeitä ole, lähinnä kiinnostaa millaisesta massatuotannosta seitkytluvulla oli kyse.
 
Meiners tietää mm. seuraavaa.. Tuotannollisesti Gibsonin huippuvuosi oli Ted McCartyn viimeinen yhtiön pääjohtajana, 1965. Tuona vuonna tuli linjoilta "more than 115000 instruments"
Kaikki mallit ja variaatiot Les Pauleista yhteenlaskien näyttäs tulevan seuraavanlaista jälkeä: (vuoden kaks viimeistä numeroa- yhteenlaskettu LP-tuotanto erittelemättömänä, eli mukana GT:t Customit, Juniorit ja muut, myös bassot)
 
52 - 1716 53 - 2245 54 - 2426 55 - 4659 56 - 6412 57 - 6066 58 - 4666 59 - 7828
60 - 5278 61 - 71(vain LP Junior 3/4 koossa)
 
68 - 1657 69 - 5142 70 - 7001 71 - 8503 72 - 12436 73 - 21541 74 - 17183
75 - 10570 76 - 5415 77 - 8207 78 - 25815 79 - 7993
 
Huippuvuosia malleittain kaikki variaatiot (väri etc)
LP Custom 1978 10850 kpl ( 1954 94 kpl)
LP Deluxe 1973 10484
LP Standard 1969 2751
 
70-luvulla näyttää selkeesti tuo "itäisten maitten lakijuttu" vuoden 1976 LP-valmistuksessa, 1978 oli Customeita valmistettu aivan rutosti, 73 taas tuota Deluxea.
Vähän aikaa meni laskentoa harjoittaessa...

Onko ollut joku tietty "pulakausi", jolloin paulien kansissa ei ollut sauma nätisti keskellä, vai onko vain huonoa tuuria jos osuu kohdalle? (Soittopuolella ei toki merkitystä vaikka kansi ei olisikaan vimosenpäälle buukmätsätty, mutta muuten pilaa hieman laatuvaikutelmaa?).
 
Ei se "pulakausi" ole, on niit tehty 3- 4 palastakin, vallankin tuolla Deluxe-puolella usein törmää. Sitten on näitä "uudelleenviimeisteltyjä" solidcolour-keppejä (alkuaan GT, musta, valkoinen tms.) joista on loimukannen toivossa otettu maalit veks ja alla on 3-palakansi. Huomioitava, ettei tuo läpinäyttävä väri ja loimukansi ollu ollenkaan minkäänmoinen ostokriteeri ennen kuin joskus 70-luvun loppupuolta vasta. Jos oli loimua cherryburstissa niin OK, so what? Niin ne muuttuu ajat...

kansi ei olisikaan vimosenpäälle buukmätsätty .
 
Välttämättä ei kaikki oo bookmätsättyjä, tunnetaan myös flitch-mätsätyt ja värimätsätyt.. =)

Painosta vielä. Eikö 70-luvulla ja vielä 80-luvulla ollut vallalla sellainen käsitys, että painavampi kitara on aina parempi, koska siinä on enemmän sustainia..?
 
Oisko tuo keksitty tehtaalla painavien kitaroiden myynnin edistämiseksi?
 
"Asiakkaat eivät osta uusia kitaroitamme!"
"Miksi?"
"Väittävät että ne ovat liian painavia!"
"Ööö... Sanotaan heille että painavat kitarat ovat parempia kuin kevyet!"