Aihe: M.netin tori ja huijaukset
1 2 3 4 5349 350 351 352 353
JJones
17.05.2021 23:09:57
Huijari jää kiinni
 
Otsikko ei päde ehkä ihan kaikkiin tapauksiin mutta ainakin tähän yhteen, joka tapahtui Tori.fi:ssä mutta pätee periaatteessa myös Muusikoiden nettiin.
 
Myynnissä oli laite, jossa kotikutoisen näköiset kuvat ja ihan kelvollinen myyntiteksti. Samalla myyjällä useita ilmoituksia niin musiikki- kuin muistakin laitteista. Ilmoitukset fiksusti tehtyjä ja asiallisia. Hinnat olivat edullisia mutta ei super halpoja.
 
Eipä sitten muuta kuin neuvottelemaan kaupasta ja myyjä vastaili kysymyksiin asiallisesti. Kyselin myynnin syytä ja mihin oli vaihtamassa. Vastaukset oli loogisia ja selkeästi ymmärsi mihin ko. laitetta käytettiin.
 
Jo alussa kiinnitin kahteen seikkaan huomiota. Ilmoittaja oli samassa kuussa perustanut tilin ja heti viestittelyn alussa oli kiire saada maksu.
 
Kyselin kaverin nimen ja osoitteen, jonka tarkastin Google mapsista että siellä oikeasti on asuintaloja. Googlasin kuvahaulla ilmoituksen kuvia ja muilla ilmoituksen tiedoilla mahtaisiko löytyä vastaavia google hauilla.
 
Eipä löytynyt, joten varmuuden vuoksi pyysin vielä lähettämään kännykällä otetun kuva laitteesta ja sen varusteista. Pyydetty kuva tuli ja siinä nimenomaan laitteen varusteet eroteltuna. Varmuudeksi googlasin myös tätä kuvaa eikä sitäkään tullut google kuvahaulla esille. Tulostin pdf-dokumenteiksi kaikki myyjän ilmoitukset ja tallensin kaikki kuvat sekä viestittelyn omalle koneelleni.
 
Joten vaikutti kaikin puolin avoimelta myyjältä enkä kuvien tai tekstin perusteella pystynyt perustelemaan että kyseessä olisi huijaus. Sovimme maksun ja pistin rahat menemään suomalaisesta pankista suomalaiselle tilille sekä lähetysosoitetiedot myyjälle.
 
Innoissani uudesta laitteesta ryhdyin hakemaan siihen lisäosia ja tarvikkeita samana iltana. eBaysta löyty sopivaa tavaraa ja yllättäen katselin juuri ostamani laitteen kuvia USA eBaysta. Mitä helv .....
 
Viestiä myyjälle, että miksi kuvat löytyy eBaysta. Pyysin palauttamaan maksun ja soitin perään, mutta numero tuuttasi varattua. Ei vastausta eikä hetken kuluttua ollut enää muitakaan ilmoituksia. Myyjä oli siis kadonnut kuin "pieru saharaan".
 
Olin tullut huijatuksi ..... p---kele.
 
Laitoin vielä viestiä myyjälle, että jos rahan palautusta ei tule seuraavana päivänä teen hänestä Rikosilmoituksen. No, arvaatte varmaan ettei myyjästä kuulunut mitään eikä rahaa näkynyt.
 
Joten käynnistin prosessin, jossa:
- tein Poliisille rikosilmoituksen
- ilmoitin Tori.fi palveluun tehneeni ko. myyjästä ja ilmoituksesta rikosilmoituksen
- pyysin pankkiani tekemään maksunpalautuksen (maksaa 15e)
 
Pankki ilmoitti, että maksunpalautuspyyntö ei takaa rahojen takaisin saantia, mutta 2 vko kuluttua he voivat ilmoittaa minulle tilin virallisen omistajan tiedot mikäli maksu ei ole palautunut ennen sitä.
 
Tori.fi ilmoitti, että Rikosilmoituksen tiedoilla he voivat antaa Poliisille kaikki tarvittavat yhteys- ym. datatiedot myyjän Tori.fi palvelun käytöstä.
 
Huijari jää kiinni, Jep, kyllä jäi. Epäilinkin että vaikka ilmoitukset ja viestittely on tehty hyvin ja "ammattitaidolla" niin datajälkeä on hankalampi pyyhkiä.
 
Maksun palautus ilmestyi tililleni, joten tappioksi jäi siis tuo pankin veloittama 15e.
 
Poliisilta tuli kirje jossa syytettynä Lievästä petoksesta kaveri aivan toiselta paikkakunnalta ja ihan eri niminen (yllätys, yllätys :D ).
 
Tarinan opetus:
- Google kuvahaku ei löydä kaikkia kuvia
- hae erikseen myös eBaysta ja Amazonista tai muista kauppapaikoista
- hae kuvia Pinterestistä ja muista tuntemistasi kuvapalveluista
- pyydä jokin uusi kuva jota ei ole voinut ottaa aikaisemmin tai ilman esim. ajankohtaista taustaa.
- ilmoitusten tulostaminen ja kuvien talteenotto kannattaa (helpompi todistaa ilmoituksen tiedot ja myyjän viestittely).
 
Jos tulet huijatuksi:
- tee heti Rikosilmoitus
- tee pankille maksunpalautuspyyntö
 
Nyt sitten jäädään odottamaan saako kaveri varsinaista rangaistusta ja onko muitakin samasta myyjästä Rikosilmoituksen tehneitä.
 
Turvallista ja rehellistä kaupan käyntiä kaikille.
 
PS. Olen tehnyt niin myyjänä kuin ostajana niin Tori.fi kuin Muusikoiden netissä lukuisia kauppoja isommillakin summilla onnistuneesti ja tulen myös jatkossa niin ostamaan kuin myymään.
abassimo
18.05.2021 09:19:50
Löytyykö numero Fonectasta on myös aika oleellista.
 
Toi ei oo nyt yhtään oleellista. Itellä on salattu numero joka tuolta ei löydy, just sen takia, ettei kaikenmaailman helppoheikit kattele noista palveluista mun puhelinnumeroita ja katuosoitetta.
Suddenly diu diu
abassimo
18.05.2021 09:26:04
JJones: Huijari jää kiinni
 
Periaatteessa riittää, että huijari lisää kuviin esim paintilla jonkun värisen pisteen tai tekee jonkun muun muutoksen kuvaan, niin kaikki kuvahaku lamaantuu siihen, kun järjestelmät ei tunnista enää kuvaa samaksi.
Suddenly diu diu
Laulava Kylätohtori
18.05.2021 10:36:45
JJones: Huijari jää kiinni...
 
Nämä vähän älykkäämmät huijarit, jotka hoitaa homman kunnolla, ovat kyllä pahoja. Onneksi ovat hyvin usein vahvasti sieltä Gaussin käyrän vasemmasta reunasta, jolloin kusetus on läpinäkyvää kuin mummon kalsarit.
Kuuntelen mielelläni monipuolisesti kaikenlaista musiikkia, mutta lempimusiikkiani on köyhien ulina.
flattopguitar2
18.05.2021 10:58:24 (muokattu 18.05.2021 11:00:51)
 
 
Myytävän laitteen eteen voi pyytää jonkun asian ja pyytää ottamaan kuvan laitteesta ja siitä esineestä ennen kuin maksaa summaa tilille. Yleensä käytetään valkoista paperia, johon on kirjoitettu jotain, mutta mielestäni on parempi pyytää laittamaan vaikka haarukka ja veitsi laitteen päälle tiettyyn asentoon ja ottaa kuvan laitteesta. Tätä on huomattavasti hankalampi väärentää, kun taas valkoisen lapun voi osaavampi näppärästi väsätä paintilla. Mutta kusettajalla voi olla myös laite itsellään ja haluaa vain rahaa, joten ei poista täysin mahdollisuutta huijaukselle.
petri28
18.05.2021 19:09:57
kojones
18.05.2021 19:11:17
dajackal
18.05.2021 20:10:15
petri28: Jälleen tutun oloista menoa.
 
https://www.tori.fi/pohjois-karjala … lta_2008_84402135.htm?ca=18&w=3
 
https://muusikoiden.net/tori/ilmoitus/1651514

 
Selvennykseksi, huijausilmoitus oli ilmeisesti tuo tori.fi:ssä ollut ilmo mihin oli kopioitu kuvat täältä? (tori.fi versio on jo poistettu niin hankala vertailla.) M.netissä oleva ilmo lienee täysin legitiimi.
IleH
18.05.2021 20:26:17
dajackal: Selvennykseksi, huijausilmoitus oli ilmeisesti tuo tori.fi:ssä ollut ilmo mihin oli kopioitu kuvat täältä? (tori.fi versio on jo poistettu niin hankala vertailla.) M.netissä oleva ilmo lienee täysin legitiimi.
 
Ilmoitin Tori.fi -ilmoituksen heti ylläpitoon, kun se ilmestyi Tori.fi:lle. Muistin nähneeni vastaavan ES-339 -kuvan Muusikoiden.net:ssä (oikea ilmoitus).
munkero
18.05.2021 20:53:22
Tässähän vois nähdä kovan bisnesmallin. Alkaa tehtailemaan tori.fi:hin vale-ilmoja ja sen jälkeen linkkaa ilmoituksen kaman oikealle myyjälle ja tiukkaa tinkimistä "Ku sulla on pienempi hinta tori.fi:ssä..."
Itekki joskus soitellu.
aleinone
18.05.2021 21:22:57 (muokattu 18.05.2021 21:28:06)
Lieneekö tässä myyjää aikoinaan huijattu, tai sitten en vaan malleista tiedä, mutta aika erikoisen näköinen Epiphone Les Paul Custom on torilla myynnissä:
https://muusikoiden.net/tori/ilmoitus/1652268
Klassinen musiikki on paljon parempaa kuin miltä se kuulostaa.
munkero
18.05.2021 21:31:35
aleinone: Lieneekö tässä myyjää aikoinaan huijattu, tai sitten en vaan malleista tiedä, mutta aika erikoisen näköinen Epiphone Les Paul Custom on torilla myynnissä:
https://muusikoiden.net/tori/ilmoitus/1652268

 
Sehän on 61-reissue. Eli Les Paul nimellä myyty tuote, siinähän kahdessakin kohdassa lukee "Les Paul Custom".
Itekki joskus soitellu.
Makelele
18.05.2021 21:31:50 (muokattu 18.05.2021 21:32:09)
hidas
kojones
18.05.2021 22:08:44
aleinone: Lieneekö tässä myyjää aikoinaan huijattu, tai sitten en vaan malleista tiedä, mutta aika erikoisen näköinen Epiphone Les Paul Custom on torilla myynnissä:
https://muusikoiden.net/tori/ilmoitus/1652268

 
Parhaan vuosimallin Les Paul!
opel99
19.05.2021 07:27:22
aleinone: Lieneekö tässä myyjää aikoinaan huijattu, tai sitten en vaan malleista tiedä, mutta aika erikoisen näköinen Epiphone Les Paul Custom on torilla myynnissä:
https://muusikoiden.net/tori/ilmoitus/1652268

 
gibsonhan meinasi tehdä tuosta uuden lespan 1961 mutta syystä jonka olen jo unohtanut malli nimettiin uudestaan sg:ksi,tämä on siis sen epiluuri versio
ei se ikä vaan asenne
Laulava Kylätohtori
19.05.2021 07:50:48
opel99: gibsonhan meinasi tehdä tuosta uuden lespan 1961 mutta syystä jonka olen jo unohtanut malli nimettiin uudestaan sg:ksi,tämä on siis sen epiluuri versio
 
Eikös Les Paul kieltänyt nimensä käytön sg:ssä, koska ei oikein digannut kitaran ulkonäöstä..
Kuuntelen mielelläni monipuolisesti kaikenlaista musiikkia, mutta lempimusiikkiani on köyhien ulina.
opel99
19.05.2021 08:52:24
Laulava Kylätohtori: Eikös Les Paul kieltänyt nimensä käytön sg:ssä, koska ei oikein digannut kitaran ulkonäöstä..
 
no niinhän se olikin,kiitos muikkarista
ei se ikä vaan asenne
fox
19.05.2021 09:53:04 (muokattu 19.05.2021 12:44:00)
 
 
Laulava Kylätohtori: Eikös Les Paul kieltänyt nimensä käytön sg:ssä, koska ei oikein digannut kitaran ulkonäöstä..
 
Se oli Les-sedän "oma versio", suurin syy tais olla hänen eronsa Mary Fordista ( Colleen Summers) ja nuo rojaltit mitä Les Paul oli saamassa nimellään varustetuista kitaroista. Parempi oli katkaista tuo rahantulo ettei ex-muijja osille päässyt. ;)
Mutta ehkä tuollakin mallin uudistuksella jotain osaa oli, toki Les ja Mary oli nähty soittelemassa SG:llakin jossain vaiheessa. Joka tapauksessa, sopimusta ei uusittu -62 ja eropaperit Maryn kanssa kirjattiin -63.
Vuonna 1968 sitten palattiin "Les Paul"-kuvioon, vuonna 1969 CMI aj ECL yhdistyivät, tuloksena Gibson siirtyi Norlin-aikaan. Ja Les Paul-malli palasi. 8)
welcome to the twilight zone "A fox is a wolf who sends flowers." relic #1
The Jack
19.05.2021 11:54:54
Laulava Kylätohtori: Eikös Les Paul kieltänyt nimensä käytön sg:ssä, koska ei oikein digannut kitaran ulkonäöstä..
 
Suuressa Kitarakirjassa muistaakseni mainittiin, että Les Paul oli huolissaan että soittajat loukkaavat itsensä SG:n sarviin. Mielenkiintoinen teoria, itse en ole ainakaan kokenut pirunsarvia vaarallisiksi. SG:ssä on parempi soittoergonomia, mutta Les Paulissa parempi ja tukevampi soundi. Siis mielestäni.
Hynkel
19.05.2021 19:47:13
The Jack: Suuressa Kitarakirjassa muistaakseni mainittiin, että Les Paul oli huolissaan että soittajat loukkaavat itsensä SG:n sarviin. Mielenkiintoinen teoria, itse en ole ainakaan kokenut pirunsarvia vaarallisiksi. SG:ssä on parempi soittoergonomia, mutta Les Paulissa parempi ja tukevampi soundi. Siis mielestäni.
 
Suuri Kitarakirja on kitarakirjojen Suosikki Taskupokkari.
Onhan tuota leipää tullu mussutettua.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)