Kitarat: kitarakamat ›

Joskus on vallan lystikästä revitellä kääkkä-aikaisilla putki_vehkeillä, mutta luojan kiitos se meteli ei ole enää ainoa vaihtoehto hyvälle soundille.
 
No, kotona soittelen lähinnä akustista kitaraa sormin tai digi-pianoa, niin ei täydy kuulovammojen pahenemista pelätä. Niitä saa ipanalta tarpeeksi heh

Funkånaut: Eiköhän niitäkin jostakin löydä.
 
Ei löydä kivijalasta eikä kotimaisesta verkkokaupasta. UK:sta oon joutunut tilaamaan. En edes EU:n alueelta oo löytäny mistään.

Funkånaut: Joskus on vallan lystikästä revitellä kääkkä-aikaisilla putki_vehkeillä, mutta luojan kiitos se meteli ei ole enää ainoa vaihtoehto hyvälle soundille.
 
No, kotona soittelen lähinnä akustista kitaraa sormin tai digi-pianoa, niin ei täydy kuulovammojen pahenemista pelätä. Niitä saa ipanalta tarpeeksi heh
 
Pakko myöntää että oon aina ollut niitä pösilöitä joka tykkää soittaa rokkia, ja muuta sen suuntaista, suht lujaa. Silleen että oma soundi on siinä kierron rajamailla. Muuten homma oli aina vähän meh.
 
Muuten kyllä pidän hiljaisuudesta ja rauhasta.

Täytyy varmaan tässä pääsiäisen puhdetyönä ruveta ruuvvailemaan Teleen modernimpaa kaulamikkiä. SAP:n hakkaamisen sm-skabat lähestyvät, mikä tarkoittaa Eeki Mantereen WR-humpparin laina-ajan loppumista.

Jeszse: Tuulettimia lattialle.
 
Only fans?

Mulla on ollut pääsiäisen perinteenä kuunnella läpi Andrew Lloyd Webberin työ Jesus Christ Superstar. Mihinköhän sen session ajoittaisin. Ainakaan tänään en jaksa, vaikka proggiksen parhaat palat sijoittuvat juuri piirastorstaille, viimeinen ehtoollinen ja niim pois päim.
 
Gillan on Hesus.
 
https://muusikoiden.net/dyn/users/184288.jpg

rheinone: Täytyy varmaan tässä pääsiäisen puhdetyönä ruveta ruuvvailemaan Teleen modernimpaa kaulamikkiä. SAP:n hakkaamisen sm-skabat lähestyvät, mikä tarkoittaa Eeki Mantereen WR-humpparin laina-ajan loppumista.
 
Paiskot seinään ja uitat paskassa, niin kukaan ei erota uutta vanhasta. Täydellinen rikos.

p130: Paiskot seinään ja uitat paskassa, niin kukaan ei erota uutta vanhasta. Täydellinen rikos.
 
Ei mua haittaa vaikka on uutuuttaan kiiltävä. Nastaa fiilistellä onko reissuen ja oikean vintagepökäleen välillä merkittävä ero, siis soundissa.

Mulla ei ollut vintage-verrokkia, mutta hylkäsin Fenkun nykytuotannon CuNiFet kun vertasin vierekkäin niitä ja Lollareita (jotka ovat siis AlNiCo-napapaloilla). Lollarit olivat omaan korvaan selkeämmät ja erottelevammat. Vähän kuin olisi verhon ottanut pois edestä. Niissä oli myös joku sellainen "spongy" eli positiivisella tavalla pesusienimäinen fiilis tai soittotuntuma. Vaikea sanoittaa, mutta siis se tapa, millä ne poimivat kielen värähtelyn ja miltä niitä tuntui ja tuntuu edelleen soittaa.
 
WR:ssa parasta on ehkä kuitenkin se, että ovat humbuckerit mutta erittäin hyvin Fender-henkisesti toteutettu. Ihan eri juttu kuin PAFfit.

McNulty: Mulla ei ollut vintage-verrokkia, mutta hylkäsin Fenkun nykytuotannon CuNiFet kun vertasin vierekkäin niitä ja Lollareita (jotka ovat siis AlNiCo-napapaloilla). Lollarit olivat omaan korvaan selkeämmät ja erottelevammat. Vähän kuin olisi verhon ottanut pois edestä. Niissä oli myös joku sellainen "spongy" eli positiivisella tavalla pesusienimäinen fiilis tai soittotuntuma. Vaikea sanoittaa, mutta siis se tapa, millä ne poimivat kielen värähtelyn ja miltä niitä tuntui ja tuntuu edelleen soittaa.
 
WR:ssa parasta on ehkä kuitenkin se, että ovat humbuckerit mutta erittäin hyvin Fender-henkisesti toteutettu. Ihan eri juttu kuin PAFfit.
 
Mielenkiintoista. Pidän tämän mielessä kun paan cunife-reissuen kiinni.

rheinone: Mielenkiintoista. Pidän tämän mielessä kun paan cunife-reissuen kiinni.
 
Unohdat. Vertailtiin omenaa ja appelsiinia. Sun vertailu on kaksi eri lajikkeen samanlaista. Tai hapan ja tuore, muuten samanlaiset.

Jos ihan puhtaasti speksitasolla asiaa tarkastelee, niin WR-humbuckereissa on kyse paljon muustakin kuin magneettisten napapalojen materiaalista.
 
Huomattavasti magneettien materiaali suuremmassa roolissa on kelat ja varsinkin niiden oikea koko. Osa CuNiFen hyvyydestä tulee siis siitä, että alkuperäisissä mikeissä oli eri kokoiset kelat kromikuoren alla ja sopivalla etäisyydellä toisistaan. Reproja ja kopioita tehtiin tavallisen humbuckerin keloilla ja niitä sitten soviteltiin WR:n kuoriin. Lopputulos oli monellakin tapaa väärä ja osasyyksi laitettiin esim. AlNiCo-magneetit.
 
Tavallisen PAF:n yksittäisen kelan ympärillä on käämilankaa n. 6000 kierrosta. Miedommissa vähän alle, selvästi kuumemmissa vähän yli. WRHB:ssä 6200-6500. Sen lisäksi PAF-tyylisissä humbuckereissa se magneetti on iso laatta kelojen alla, kun WRHB:ssa mikin napapalat itsessään ovat magneetteja. Nämä kaksi tekijää yhdessä vaikuttavat mikrofonin magneettiseen kenttään ja siihen, millä tavalla magneettikentässä värähtelevä kieli muuttaa mikin induktanssia. WRHB magnetisoi kielen eri tavalla kuin PAF-tyyliset humbuckerit.
 
CuNiFe vs. AlNiCo vertailussa tärkein elementti on napapalojen magneettisuus. CuNiFen arvo on n. 550-590 oerstedtiä, kun AlNiCo V arvo on 550-650 riippuen miten se on magnetisoitu. AlNiCo 3 on enintään n. 480. Ts. AlNiCo V napapaloilla päästään oikeanlaisella magnetisoinnilla samoihin magneettisuusarvoihin kuin CuNiFe-napapaloilla. Toinen haaste on tehdä helposti murtuvaan AlNiCo-magneettiin kierteet.
 
Jason Lollar on käyttänyt Regal-mikkien "virittämiseen" aikaa, jotta ne vastaavat soundillisesti esikuviaan, vaikka napapalojen materiaali onkin eri. Mikin magneettinen kenttä, taajuus ja se miten kielen värähtely muuttaa induktanssia on saatu vastaamaan 70-lukulaista Wide Rangea. Lisäksi on pakko kehua tuota Lollar Regalin Low Wind-versiota, joka on erinomainen yksikelaisen mikin kaverina (ei ole liian tehokas suhteessa vaikkapa Telen tavalliseen tallamikkiin verrattuna).
 
Vintage-palikoiden hyvyys (tai huonous) tulee esille magneettien heikentymisen takia. Vuosien 1971-1979 välillä valmistettujen WRHB-mikkien magneetit ovat saattaneet menettää magneettisuuttaan vuosikymmenien saatossa. Isossa maailmassa puhuvat, että laatikoista on löytynyt ns. hengettömiä WR-keloja ja niitä on sitten magnetisoitu uudelleen. Jostain luin, että CuNiFe "hukkaa" magneettisuutta enemmän kuin vakaampi AlNiCo. Tuollainen sopivasti vanhentunut CuNiFe WRHB saattaa olla soundiltaan soittajalle just se mieluinen, kun se on hieman hukannut voimaansa. Siksi vintage-pulikka voi kuulostaa erilaiselta mitä uusi ja päinvastoin.
 
Niin ja se 1M potikka on myös oma juttunsa. Telen perinteiset 250K potikat eivät mielestäni toimi WRHB:n kanssa. Vähintään 500K, mieluiten tuo meganen. Mutta oli uusi tai vanha, niin WRHB on hieno asia. Kunhan on rakenteellisesti oikein. Teräksinen pohjalevy, oikea kelakoko, riittävästi käämilankaa, magneettiset korkeussäädettävät napapalat ja kuori kelojen päällä. Perkussiivinen, hivenen keskialueelta kuopattu eli "hifimpi"... erittäin hyvä, ellei täydellinen!

Lolkarit on varmasti hyvät, ei kukaan kyseenalaistanut sitä.

McNulty: Jos ihan puhtaasti speksitasolla asiaa tarkastelee, niin WR-humbuckereissa on kyse paljon muustakin kuin magneettisten napapalojen materiaalista.
 
Huomattavasti magneettien materiaali suuremmassa roolissa on kelat ja varsinkin niiden oikea koko. Osa CuNiFen hyvyydestä tulee siis siitä, että alkuperäisissä mikeissä oli eri kokoiset kelat kromikuoren alla ja sopivalla etäisyydellä toisistaan. Reproja ja kopioita tehtiin tavallisen humbuckerin keloilla ja niitä sitten soviteltiin WR:n kuoriin. Lopputulos oli monellakin tapaa väärä ja osasyyksi laitettiin esim. AlNiCo-magneetit.
 
Tavallisen PAF:n yksittäisen kelan ympärillä on käämilankaa n. 6000 kierrosta. Miedommissa vähän alle, selvästi kuumemmissa vähän yli. WRHB:ssä 6200-6500. Sen lisäksi PAF-tyylisissä humbuckereissa se magneetti on iso laatta kelojen alla, kun WRHB:ssa mikin napapalat itsessään ovat magneetteja. Nämä kaksi tekijää yhdessä vaikuttavat mikrofonin magneettiseen kenttään ja siihen, millä tavalla magneettikentässä värähtelevä kieli muuttaa mikin induktanssia. WRHB magnetisoi kielen eri tavalla kuin PAF-tyyliset humbuckerit.
 
CuNiFe vs. AlNiCo vertailussa tärkein elementti on napapalojen magneettisuus. CuNiFen arvo on n. 550-590 oerstedtiä, kun AlNiCo V arvo on 550-650 riippuen miten se on magnetisoitu. AlNiCo 3 on enintään n. 480. Ts. AlNiCo V napapaloilla päästään oikeanlaisella magnetisoinnilla samoihin magneettisuusarvoihin kuin CuNiFe-napapaloilla. Toinen haaste on tehdä helposti murtuvaan AlNiCo-magneettiin kierteet.
 
Jason Lollar on käyttänyt Regal-mikkien "virittämiseen" aikaa, jotta ne vastaavat soundillisesti esikuviaan, vaikka napapalojen materiaali onkin eri. Mikin magneettinen kenttä, taajuus ja se miten kielen värähtely muuttaa induktanssia on saatu vastaamaan 70-lukulaista Wide Rangea. Lisäksi on pakko kehua tuota Lollar Regalin Low Wind-versiota, joka on erinomainen yksikelaisen mikin kaverina (ei ole liian tehokas suhteessa vaikkapa Telen tavalliseen tallamikkiin verrattuna).
 
Vintage-palikoiden hyvyys (tai huonous) tulee esille magneettien heikentymisen takia. Vuosien 1971-1979 välillä valmistettujen WRHB-mikkien magneetit ovat saattaneet menettää magneettisuuttaan vuosikymmenien saatossa. Isossa maailmassa puhuvat, että laatikoista on löytynyt ns. hengettömiä WR-keloja ja niitä on sitten magnetisoitu uudelleen. Jostain luin, että CuNiFe "hukkaa" magneettisuutta enemmän kuin vakaampi AlNiCo. Tuollainen sopivasti vanhentunut CuNiFe WRHB saattaa olla soundiltaan soittajalle just se mieluinen, kun se on hieman hukannut voimaansa. Siksi vintage-pulikka voi kuulostaa erilaiselta mitä uusi ja päinvastoin.
 
Niin ja se 1M potikka on myös oma juttunsa. Telen perinteiset 250K potikat eivät mielestäni toimi WRHB:n kanssa. Vähintään 500K, mieluiten tuo meganen. Mutta oli uusi tai vanha, niin WRHB on hieno asia. Kunhan on rakenteellisesti oikein. Teräksinen pohjalevy, oikea kelakoko, riittävästi käämilankaa, magneettiset korkeussäädettävät napapalat ja kuori kelojen päällä. Perkussiivinen, hivenen keskialueelta kuopattu eli "hifimpi"... erittäin hyvä, ellei täydellinen!
 
Erinomainen ja mielenkiintoinen selvitys. Kiitos! Painoin dada-plussaa.

Mikrofoneista tuli mieleen että Ruokangaskin alkanut valmistaa hiljattain mikkejä, kehittänyt jotain vaihtoehtoista menetelmää wax pottingin tilalle(flux coil). Onhan se hienoa että joku jaksaa noista magneettikeloista löpistä noinkin pitkiä pätkiä.
 
https://ruokangas.com/specifications/pickups/

Kitaraseppä Tomi puhui 2-toimisesta kaularaudasta. Oli yllättynyt, että kiinalaisessa 'Luuri Rivierassani oli sellainen. Oli kuulemma hyvä juttu s-muotoisen kaulan oikaisemishankkeessa.
 
En ollut ennen tuollaisesta kuullutkaan. Osaisko joku vääntää rautalangasta toimintaperiaatteen ja edun 1-toimiseen verrattuna?

Kaksitoiminen vääntää kaulaa molempiin suuntiin, yksitoiminen vain kielten vetoa vastaan. Yksitoiminen on yksinkertaisempi, pienempi ja kevyempi. Kaksitoimisella saa pelivaraa ongelmatilanteisiin. Noita on monenlaisia ja eri laatuisia, niissä on vähän eroja.

En hiffaa miten kaksitoimisuudesta olisi suuremmin etua jos/kun kaula ässällä. Ei se kuitenkaan ihmeitä tee.

J.Nikkanen: En hiffaa miten kaksitoimisuudesta olisi suuremmin etua jos/kun kaula ässällä. Ei se kuitenkaan ihmeitä tee.
 
Ehkä sattui tuurilla vaan kohdilleen säädön vaikutusalue ja suunta. Tutkimattomat ovat puun tiet, paska soitinmateriaali.

J.Nikkanen: En hiffaa miten kaksitoimisuudesta olisi suuremmin etua jos/kun kaula ässällä. Ei se kuitenkaan ihmeitä tee.
 
Joo, ei yksistään varmaankaan. Mutta ehkä auttoi hommassa? Kyllä myös nauhat jouduttiin hiomaan, jotta saatiin soittopeli aikaiseksi.