Kitarat: kitarakamat ›

hollstro: ...........
 
Lähinnä mun pointti on: vintage-keppien ostajat tietävät mitä ostavat, eivätkä suinkaan ole sellaisia idiootteja kun täällä jotkut haluavat antaa ymmärtää. Homman oppii jokainen kovemman kautta. Muutama virheostos on normaalia, niinkuin missä tahansa asiassa joka vaatii perehtyneisyyttä. Menisitkö kymppitonnin taulukaupoille fiilispohjalta? Jos, niin melko varmasti tulee takkiin.
 
En minä ainakaan pidä vintagesoittimen ostajaa idioottina. Ensinnäkin ainakin kaksi suuresti ihailemaani soittajaa soittavat vintagesoittimilla, mutta tarkoitus oli erottaa keräilyharrastus soittoharrastuksesta. Siis on olemassa keräilijöitä jotka ostavat antiikkiesineitä keräilyn ja sijoituksen vuoksi ja sitten on soittajia jotka vaan diggailee vanhoja soittimia.
 
E: tietenkin hekin jotka soittavat niillä keräilysoittimillaan vaikkpa Bonamassa, varsmasti miettivät ja huomioivat niiden keräilyarvon ja keräilyarvoon liittyvät seikat. Lienet oikeassa tuosta soittokuntoisuudesta, kyllähän vissiin niitä Stradivariuksiakin lainataan soittajille siksi, että soittimet säilyisivät soittokuntoisina ja niillä soitettaisiin. Eli varmasti vähän ammuin yli omassa kommentissani. Mutta se tuli tosiaan tuosta aikaisemmin mainitusta vähennys prosenteista liittyen noihin korjauksiin.
 
Varmaan se kun jotkut väittää niiden vanhojen soittimien olevan parempia kuin uusian, aiheuttaa vähän hämmennystä ja itsekin mietin kuinka eritavalla me sitä hyvyyttä arvioidaan ja arvostamme erilaisia asioita.

hallu: En minä ainakaan pidä vintagesoittimen ostajaa idioottina. Ensinnäkin ainakin kaksi suuresti ihailemaani soittajaa soittavat vintagesoittimilla, mutta tarkoitus oli erottaa keräilyharrastus soittoharrastuksesta. Siis on olemassa keräilijöitä jotka ostavat antiikkiesineitä keräilyn ja sijoituksen vuoksi ja sitten on soittajia jotka vaan diggailee vanhoja soittimia.
 
Soittokelvoton ei ole keräilyesine. Enkä tunne ketään joka olisi keräillyt kitaroita/bassoja/rumpuja muttei itse soita niitä.

hollstro: Soittokelvoton ei ole keräilyesine. Enkä tunne ketään joka olisi keräillyt kitaroita/bassoja/rumpuja muttei itse soita niitä.
 
Tässäpä on nyt varmaan jo useampikin asia vähän miettimisen tarpeessa. Mistähän tuon alkaisi..?
 
No ensiksi. Kyllä. Romua myydään vintagena. Surkeimpia esimerkkejä taitavat olla tänä vuonna torilla nähdyt lelukitarat (Maya), joilla yritettiin iän perusteella saada useampia satasia.
 
Ja toiseksi. Kyllä taasen. Merkkipeleissäkin myydään sekä ihan soittokelvotonta hevonpaskaa, että refin-kapineita aidon, hyväkuntoisen vintagesoittimen hintaan. Lisäksi on vielä ihan silkkoja väärennöksiä. Kukahan se tässä langassa mainitsi niistä oppirahoista? Eikö oppirahojen maksamisen mahdollisuus jo kerro, että markkinoilla liikkuu kaikenlaista arvotonta?
 
Kolmanneksikin kyllä. Tiedän useampiakin ihmisiä, joilla on ihan hintahaitarin yläpään vermeitä ja soittoharrastuksen taso on sitä lajia että ei voida sanoa soittimen hankinnan tulleen musiikilliseen tarpeeseen. Lisäksi google auttanee löytämään ihan kansainvälisen tason keräilijöitä, jotka eivät soita mitään.
 
Kyllä Hallulla on hyviä pointteja, mutta asiayhteys pitää huomata. Vintage-sanan ympärillä on paljon kaikenlaista hypeä ja ihan silkkaa mätää. Suoranaisia huijareitakin liikkuu. Lisäksi niiden hyväkuntoistenkin soittimien erinomaisuus verrattuna tuoreempiin on vähintäänkin kyseenalaista.
 
Ajatus, jossa tuote - kaikista tuotekehitelyyn sijoitetuista miljoonista huolimatta - huononisi vuosi vuodelta, on vähintäänkin kyseenalainen. Valitettavasti parin isomman merkin rivimallit ovat todellisuudessakin halvemmalla tehtyjä, joten tokihan siitä saa aiheen olettaa että ennen kaikki oli paremmin. Suurin osa markkinoiden vintagesta on kuitenkin oman aikansa tojotakorolloita. Massatuotannon yksilöitä, jotka jostain syystä ovat jääneet roskiin heittämättä. Niissä ei ole mitään ihmeellistä, eikä omasta mielestäni edes erityisen arvokasta.
 
Toki tulee tapahtumaan niinkin, että 30:n vuoden päästä myydään jollekin ihmisparalle 50-vuotias kasarikorolla sadalla tonnilla, mutta ainakin minä pidän sen ostajaa aasina välittömästi, jos suusta pääsee mitään "ennenolikaikkiparemmin"-tyylistä.
 
Uudet kitarat ovat nykyisin helvetin hyviä jo halpistasolla. Vaikka pari vanhaa amerikkalaista pajaa roikkuu edelleen höyrykoneajan ideoissa, niiden kilpailijat tekevät parempia soittimia kuin maailmassa on koskaan ennen tätä päivää nähty. Minusta olisi ihan oikeasti aika jo avata silmät näkemään, että vintagekeisarilla ei ole vaatteita. Suurin osa niiden erinomaisuudesta syntyy vain siitä, että uskottelemme niiden olevan jotakin hienoa ja ihmeellistä.

BugBadWolf: Tässäpä on nyt varmaan jo useampikin asia vähän miettimisen tarpeessa. Mistähän tuon alkaisi..?
 
No ensiksi. Kyllä. Romua myydään vintagena. Surkeimpia esimerkkejä taitavat olla tänä vuonna torilla nähdyt lelukitarat (Maya), joilla yritettiin iän perusteella saada useampia satasia.
 
Ja toiseksi. Kyllä taasen. Merkkipeleissäkin myydään sekä ihan soittokelvotonta hevonpaskaa, että refin-kapineita aidon, hyväkuntoisen vintagesoittimen hintaan. Lisäksi on vielä ihan silkkoja väärennöksiä. Kukahan se tässä langassa mainitsi niistä oppirahoista? Eikö oppirahojen maksamisen mahdollisuus jo kerro, että markkinoilla liikkuu kaikenlaista arvotonta?
 
Kolmanneksikin kyllä. Tiedän useampiakin ihmisiä, joilla on ihan hintahaitarin yläpään vermeitä ja soittoharrastuksen taso on sitä lajia että ei voida sanoa soittimen hankinnan tulleen musiikilliseen tarpeeseen. Lisäksi google auttanee löytämään ihan kansainvälisen tason keräilijöitä, jotka eivät soita mitään.
 
Kyllä Hallulla on hyviä pointteja, mutta asiayhteys pitää huomata. Vintage-sanan ympärillä on paljon kaikenlaista hypeä ja ihan silkkaa mätää. Suoranaisia huijareitakin liikkuu. Lisäksi niiden hyväkuntoistenkin soittimien erinomaisuus verrattuna tuoreempiin on vähintäänkin kyseenalaista.
 
Ajatus, jossa tuote - kaikista tuotekehitelyyn sijoitetuista miljoonista huolimatta - huononisi vuosi vuodelta, on vähintäänkin kyseenalainen. Valitettavasti parin isomman merkin rivimallit ovat todellisuudessakin halvemmalla tehtyjä, joten tokihan siitä saa aiheen olettaa että ennen kaikki oli paremmin. Suurin osa markkinoiden vintagesta on kuitenkin oman aikansa tojotakorolloita. Massatuotannon yksilöitä, jotka jostain syystä ovat jääneet roskiin heittämättä. Niissä ei ole mitään ihmeellistä, eikä omasta mielestäni edes erityisen arvokasta.
 
Toki tulee tapahtumaan niinkin, että 30:n vuoden päästä myydään jollekin ihmisparalle 50-vuotias kasarikorolla sadalla tonnilla, mutta ainakin minä pidän sen ostajaa aasina välittömästi, jos suusta pääsee mitään "ennenolikaikkiparemmin"-tyylistä.
 
Uudet kitarat ovat nykyisin helvetin hyviä jo halpistasolla. Vaikka pari vanhaa amerikkalaista pajaa roikkuu edelleen höyrykoneajan ideoissa, niiden kilpailijat tekevät parempia soittimia kuin maailmassa on koskaan ennen tätä päivää nähty. Minusta olisi ihan oikeasti aika jo avata silmät näkemään, että vintagekeisarilla ei ole vaatteita. Suurin osa niiden erinomaisuudesta syntyy vain siitä, että uskottelemme niiden olevan jotakin hienoa ja ihmeellistä.
 
Plussan nakkasin. Asiaa vaikkakin ehkä kärjistäen. Itse olen valmis maksamaan haluamastani kitarasta melko paljonkin, mutta maksan vain laadusta. Jos jonkun vintage-soittimen hinta on sama kuin tämän päivän käsityön, niin sen täytyy olla samaa tasoa, jotta ostaisin. Itselleni on siunaantunut omilla arviointikriteereilläni ehkä puolenkymmentä soitinta, joita pidän täydellisinä soittotuntumaltaan, intonaatioltaan ja viimeistelyltään - toki komponenttienkin pitää olla priimaa. Jotta maksaisin saman kuin niistä tai jopa enemmän, niin soittimen pitää yltää samaan. Jos olisin vakuuttunut siitä, että joku soitin virheineen kuitenkin soundaa taianomaiselle, niin en ostaisi, vaan yrittäisin löytää järkiperäisen syyn, joka on toistettavissa jollain muilta ominaisuuksiltaan paremmalla kitaralla, ehkä tyyliin mikkienvaihdolla. Selvyyden vuoksi, mikään voima ei tule saamaan minua uskomaan siihen, että sähkökitaran soundi piilisi isäni ikäisissä puissa. Kuivat puut ovat toki tärkeitä stabiiliuden kannalta, mutta kokemukseni mukaan nykyiset hyvät käsityönä tehdyt kitarat on tehty tässä mielessä riittävän kauan kuivuneesta puusta.

BugBadWolf: Tässäpä on nyt varmaan jo useampikin asia vähän miettimisen tarpeessa. Mistähän tuon alkaisi..?
 
No ensiksi. Kyllä. Romua myydään vintagena. Surkeimpia esimerkkejä taitavat olla tänä vuonna torilla nähdyt lelukitarat (Maya), joilla yritettiin iän perusteella saada useampia satasia.
 
Ja toiseksi. Kyllä taasen. Merkkipeleissäkin myydään sekä ihan soittokelvotonta hevonpaskaa, että refin-kapineita aidon, hyväkuntoisen vintagesoittimen hintaan. Lisäksi on vielä ihan silkkoja väärennöksiä. Kukahan se tässä langassa mainitsi niistä oppirahoista? Eikö oppirahojen maksamisen mahdollisuus jo kerro, että markkinoilla liikkuu kaikenlaista arvotonta?
 
Kolmanneksikin kyllä. Tiedän useampiakin ihmisiä, joilla on ihan hintahaitarin yläpään vermeitä ja soittoharrastuksen taso on sitä lajia että ei voida sanoa soittimen hankinnan tulleen musiikilliseen tarpeeseen. Lisäksi google auttanee löytämään ihan kansainvälisen tason keräilijöitä, jotka eivät soita mitään.
 
Kyllä Hallulla on hyviä pointteja, mutta asiayhteys pitää huomata. Vintage-sanan ympärillä on paljon kaikenlaista hypeä ja ihan silkkaa mätää. Suoranaisia huijareitakin liikkuu. Lisäksi niiden hyväkuntoistenkin soittimien erinomaisuus verrattuna tuoreempiin on vähintäänkin kyseenalaista.
 
Ajatus, jossa tuote - kaikista tuotekehitelyyn sijoitetuista miljoonista huolimatta - huononisi vuosi vuodelta, on vähintäänkin kyseenalainen. Valitettavasti parin isomman merkin rivimallit ovat todellisuudessakin halvemmalla tehtyjä, joten tokihan siitä saa aiheen olettaa että ennen kaikki oli paremmin. Suurin osa markkinoiden vintagesta on kuitenkin oman aikansa tojotakorolloita. Massatuotannon yksilöitä, jotka jostain syystä ovat jääneet roskiin heittämättä. Niissä ei ole mitään ihmeellistä, eikä omasta mielestäni edes erityisen arvokasta.
 
Toki tulee tapahtumaan niinkin, että 30:n vuoden päästä myydään jollekin ihmisparalle 50-vuotias kasarikorolla sadalla tonnilla, mutta ainakin minä pidän sen ostajaa aasina välittömästi, jos suusta pääsee mitään "ennenolikaikkiparemmin"-tyylistä.
 
Uudet kitarat ovat nykyisin helvetin hyviä jo halpistasolla. Vaikka pari vanhaa amerikkalaista pajaa roikkuu edelleen höyrykoneajan ideoissa, niiden kilpailijat tekevät parempia soittimia kuin maailmassa on koskaan ennen tätä päivää nähty. Minusta olisi ihan oikeasti aika jo avata silmät näkemään, että vintagekeisarilla ei ole vaatteita. Suurin osa niiden erinomaisuudesta syntyy vain siitä, että uskottelemme niiden olevan jotakin hienoa ja ihmeellistä.
 
On eri asia myydä romua tai refiniä vintagena ja ostaa sitä, ainoastaan asiaan perhetymätän menee siihen retkuun. Olen samaa mieltä noista ritsojen myymisestä vintagena. Halvimmasta tusinapelistä ei tule aarretta on se miten vanha tahansa kun se on alunperin tehty kompromissiksi.
 
Mitä kitaroiden laatuun tulee, Fender tai Gibson ei ole kehittynyt tuotekehitysmielessä mihinkään mitä tulee perinnemalleihin. Päinvastoin, nyt on trendinä yrittää tehdä juuri samanlaisia kuin kultaisina vuosina, jopa älyttömyyteen asti.
 
Puiden ikääntyminen muuttaa kitaran sointia ja siihen ei mikään imitaatio auta. Oikeasti vanha soivat eri tavalla kuin sellainen joka on tehty eilen, johtuen puun rakenteen muuttumisesta iän myötä sekä liimojen ja pintakäsittelyjen ikääntymisestä sekä magneettien heikkenemisestä. Tiedän että täällä mnetissä on ihmisiä jotka eivät sitä tiedä tai tunnusta, mutta niihin keskusteluihin on turha lähteä.

hollstro: On eri asia myydä romua tai refiniä vintagena ja ostaa sitä, ainoastaan asiaan perhetymätän menee siihen retkuun. Olen samaa mieltä noista ritsojen myymisestä vintagena. Halvimmasta tusinapelistä ei tule aarretta on se miten vanha tahansa kun se on alunperin tehty kompromissiksi.
 
Plussa, kun tuli kiihkotonta asiatekstiä.

Näkeehän tuota onnenonkijamentaliteettia ja romun säilömistä vintagena monella muullakin alalla, ja ei se tee vaikka Jaguar MK II:sta yhtään vähemmän hienoa vaikka Morris Marinan saakin jo museorekisteriin.

hollstro: On eri asia myydä romua tai refiniä vintagena ja ostaa sitä, ainoastaan asiaan perhetymätän menee siihen retkuun. Olen samaa mieltä noista ritsojen myymisestä vintagena. Halvimmasta tusinapelistä ei tule aarretta on se miten vanha tahansa kun se on alunperin tehty kompromissiksi.
 
Mitä kitaroiden laatuun tulee, Fender tai Gibson ei ole kehittynyt tuotekehitysmielessä mihinkään mitä tulee perinnemalleihin. Päinvastoin, nyt on trendinä yrittää tehdä juuri samanlaisia kuin kultaisina vuosina, jopa älyttömyyteen asti.
 
Puiden ikääntyminen muuttaa kitaran sointia ja siihen ei mikään imitaatio auta. Oikeasti vanha soivat eri tavalla kuin sellainen joka on tehty eilen, johtuen puun rakenteen muuttumisesta iän myötä sekä liimojen ja pintakäsittelyjen ikääntymisestä sekä magneettien heikkenemisestä. Tiedän että täällä mnetissä on ihmisiä jotka eivät sitä tiedä tai tunnusta, mutta niihin keskusteluihin on turha lähteä.
 
Lienet oikeassa, mutta eikös Strato ja tele ole juurikin varsin onnistuneita kompromisseja. Vintagena noita kuuskytluvun fenkkuja moni kaupittelee. Tosin halvimpia tusinapelejä ne ei ole ja musta tuntuu, että halvimmat tusinapelit on työnnetty roskalavoille ja saunanuuneihin eli voisivat olla keräilymielessä arvokkaampiakin.
 
Mitä Fenderin ja Gibsonin tuotekehittelyyn tulee, niin onhan molemmilla yrityksensä kehittää tuotteitaan ja esimerkiksi Stratosta on aika monenlaisia eri variaatioita tarjolla hyvinkin moderneilla ominaisuuksilla ladattuna. Ihan stankkustrato taitaa olla ohutkaulainen satiinilakattu kahden pisteen tremololla ja hurinattomilla mikeillä joten näkisin, että se on aika tavallakin erilainen kuin ne perinnemallit, joita toki CS osastolta löytyy ja nykyisin myös Vintage tuotesarjassa. Gibsonilla taas on vaikka minkälaista parannusta tehty vuosien varrella ja eiköhän tämän päivän stankku pauli ole aika tavalla kehittyneempi siitä alkuperäisestä (robottivirittimet, kevennetty pody -> paremmin tasapainossa, piirilevyyn istutettu elektroniikka jossa mm. mikrofonit pikaliitoksella, lukittuva plugi, varmaan muutakin mutta nyt muutamia asioita mainitakseni). Paulistakin löytyy sitten se reissuesarjansa, joka noudattelee tarkemmin niitä vanhoja speksejä. Sitten on tietenkin muissa malleissa rajumpiakin uudistuksia.
 
Voihan ne puut ikääntyessään soidakin eri tavalla, mutta miten se kuuluu sähköisessä soinnissa on arvoitus josta ei käsittääkseni vallitse lainkaan yksimielisyys. Minä luulen, että meistä kovin harvalla on oikeasti kokemusperäistä tietoa siitä miten se menee. Käsittääkseni sinä olet yksi niistä harvoista, joka olet edes päässyt soittamaan oikeasti vanhaa G-pajan tai F-pajan soitinta. Sinulla siis on luultavasti eniten tai ainakin helvetisti enemmän kokemuspohjaista tietoa niistä kuin vaikkapa minulla. Minun on vain vaikea luottaa arvioosi, kun ne on niin ehdottomia ja olet niin ehdottoman varma asioiden syyseuraussuhteista, niin se näyttää asiaa tuntemattoman silmiin "uskomukselta". Siksi itselleni hiipii mielen perukoille pieni epäilys "... onkohan se huomioinut tämän tai tuon muuttujan....." ja seuraavassa hetkessä epäilen jo omaa epäilystäni, että lopulta olen vallan hämmennyksen vallassa.
 
Toisaalta olet oikeassa, että siihen keskusteluun on turha mennä, koska se jäi ja tulee jäämään ratkaisemattomaksi.

Sellainen huomio kuitenkin vielä, että Gibsonin ja Fenderin kalleimmat nykymallit ovat juuri niitä, jotka ovat mahdollisimman lähellä 50/60-lukujen vaihteen kitaroita. Molemmilla valmistajilla tuotekehitys jatkui parikymmentä vuotta 60-luvun puolivälin jälkeen vain kustannusten karsintaan tähtäävänä johtuen japanilaisten kitaroiden laadun paranemisesta ja kovasta hintakisasta sekä periamerikkalaisesta liikkeenjohdosta jossa kannattavuuden maksimointi on kaiken ytimessä. Se näkyi laadun (työnlaadun, materiaalien ja soinnin) heikkenemisenä. Tästä syntyi koko vintage-ilmiö jo 60-luvun lopulla, eikä se ole siitä mihinkään laantunut. Päinvastoin. Lisäksi kitaristit ovat tyypilllisesti konservatiivista porukkaa. Ei tarvitse kuin katsoa esim. keskusteluketjuja vuoden 2015 Gibsoneista. Hirvittävä vastustus muutoksia kohtaan.

hollstro: ............. keskusteluketjuja vuoden 2015 Gibsoneista. Hirvittävä vastustus muutoksia kohtaan.
 
tuo on kyllä totta eikä Gibsonin kohdalla edes kovin tavatonta. Siksi ajattelinkin, että oli Gibsonilta ihan fiksu veto irroittaa reissuet omaksi mallisarjakseen ja jatkaa kehitystä stankuissa. Toisaalta huomasin Gibson 2017 ketjussa, että itse sain anafylaktisen shokin LesPaulien uusista väreistä :-D.

hollstro:...Puiden ikääntyminen muuttaa kitaran sointia ja siihen ei mikään imitaatio auta...
 
Totta. Muutos parempaan ei kuitenkaan ole itsestään selvää. Puutavaran pitää olla jo lähtokohtaisesti hyvää ja lisäksi matkan varrella pitää olla oikeat olosuhteet prosessin tapahtumiseksi. Siksipä ikä ei automaattisesti paranna soitinta. Hintaa se kuitenkin muutamissa tapauksissa nostaa.

hallu:...Minä luulen, että meistä kovin harvalla on oikeasti kokemusperäistä tietoa siitä miten se menee...
 
Se ei kuitenkaan estä isoa osaa ihmisistä yhtymästä uskonnollisessa hurmiossa laulettavaan ylistykseen.
 
Minulla oli aikoinaan Gibson 60-luvun puolivälistä. Sustainia piisasi, mutta ikä oli muuten tehnyt tehtävänsä ja se oli muuttumassa joka osaltaan lähinnä romuksi. Kyseessä siis ihan mekaaninen kuluminen joka paikassa. Sanoisin perstuntumalta, että sama pätee suurimpaan osaan markkinoilla olevasta vintagekamasta.
 
Olin silloin parikymppinen nulikka ja nyt voin - hiukan nuoruuden hölmöyttä taivasteellen - sanoa hankkineeni koko värkin lähinnä tehdäkseni vaikutuksen aikuisempiin alan ammattilaisiin.
 
Josta voisinkin lausahtaa että aivan liian moni hankkii kamppeensa ajatellen lähinnä niiden vaikutusta muihin ihmisiin. Tunnen useammankin tyypin, jotka lähinnä halkeavat kiukusta, jos kukaan ei kysy heidän uuden kitarahankintansa hintaa. Ja mikäpä se olisikaan parempi tapa päteä soittajaporukassa ei-musiikillisilla ansioilla, kuin vintagekamat? Kalliita ja muutamien hyvien yksilöiden takia arvostettuja laitteita.
 
Pitäisi oppia löytämään oikeat syyt kaiken tekemänsä takaa. Jos huomaa tekevänsä asioita muiden takia, tekee yleensä vääriä asioita.

hallu: ..että itse sain anafylaktisen shokin LesPaulien uusista väreistä :-D.
 
Värijuttuja on ollut mallistossansa melkein "aina". Kokonaan oma lukunsa sitte nuo ns. "showstopper"-mallit eri messuja ja näyttelyitä varten valmistettuina. Niissä sitä kirjoa on, niin viimeistelyn kuin muitten ominaisuuksienkin osalta.
Mutta koskapa lienee Tele-ketju niin ei noista enempiä. Eikä myöskään vintageskeboista, ainakaan näin joulunpyhinä...
 
=)

BugBadWolf: Minulla oli aikoinaan Gibson 60-luvun puolivälistä. Sustainia piisasi, mutta ikä oli muuten tehnyt tehtävänsä ja se oli muuttumassa joka osaltaan lähinnä romuksi. Kyseessä siis ihan mekaaninen kuluminen joka paikassa. Sanoisin perstuntumalta, että sama pätee suurimpaan osaan markkinoilla olevasta vintagekamasta.
 
Mitkä osat siinä oli muuttumassa romuksi? Mä en ole huomannut kuin että nauhat ja kielet kuluvat selkeästi vaihtokuntoon käytön myötä. Satula ja potikat ehkä saattaa mennä vaihtokuntoon joskus. Lisäksi pintoihin tulee patinaa ja reliikkiä, mutta ne eivät vaikuta kitaran toimintaan soittimena muuta kuin joidenkin mielestä soittotuntuman parantumisena. Mulla on tälläkin hetkellä pari pitkään palvellutta ja paljon soitettua (ja edelleen kovassa käytössä olevaa) skittaa vuosilta 67 ja 74. Arpea on tullut pintaan mutta kaikin puolin täydessä iskussa ovat, vaikka orkkisosilla mennään nauhoja ja jotain potikkaa lukuun ottamatta.

Rämppy: Mitkä osat siinä oli muuttumassa romuksi? Mä en ole huomannut kuin että nauhat ja kielet kuluvat selkeästi vaihtokuntoon käytön myötä. Satula ja potikat ehkä saattaa mennä vaihtokuntoon joskus. Lisäksi pintoihin tulee patinaa ja reliikkiä, mutta ne eivät vaikuta kitaran toimintaan soittimena muuta kuin joidenkin mielestä soittotuntuman parantumisena. Mulla on tälläkin hetkellä pari pitkään palvellutta ja paljon soitettua (ja edelleen kovassa käytössä olevaa) skittaa vuosilta 67 ja 74. Arpea on tullut pintaan mutta kaikin puolin täydessä iskussa ovat, vaikka orkkisosilla mennään nauhoja ja jotain potikkaa lukuun ottamatta.
 
Nyt kannattaa olla ennalta viisas ja pistää nuo kitarat äkkiä halvalla myyntiin ennenkuin muuttuvat romuksi! Ja jos ne muuttuvat Romuksi, niin ne kuuluvat vahvistin-osastolle...

Rämppy: Mitkä osat siinä oli muuttumassa romuksi? Mä en ole huomannut kuin että nauhat ja kielet kuluvat selkeästi vaihtokuntoon käytön myötä. Satula ja potikat ehkä saattaa mennä vaihtokuntoon joskus. Lisäksi pintoihin tulee patinaa ja reliikkiä, mutta ne eivät vaikuta kitaran toimintaan soittimena muuta kuin joidenkin mielestä soittotuntuman parantumisena. Mulla on tälläkin hetkellä pari pitkään palvellutta ja paljon soitettua (ja edelleen kovassa käytössä olevaa) skittaa vuosilta 67 ja 74. Arpea on tullut pintaan mutta kaikin puolin täydessä iskussa ovat, vaikka orkkisosilla mennään nauhoja ja jotain potikkaa lukuun ottamatta.
 
Nauhat kuluvat, virityskoneet saattavat noin tehdä jos ovat huonolla pidolla, kaularauta saattaa siirtyä ja säätövara (kierteet) loppua kesken tai säätömutteri mennä jumiin, reunalistat voivat irrota (erityisesti Gretschien ominaisuus), ruuvit saattavat korkata liiallisen kiristyksen vuoksi. Kaikki nuo voi helposti korjata itse tai jos ei osaa ammattilaisen toimesta niin ettei kitaran ominaisuudet huonone alkuperäisestä. Tätä opusta kannattaa lukea hartaasti: https://monosoundbook.wordpress.com/tag/guitar-player-repair-guide/

BugBadWolf:
Minulla oli aikoinaan Gibson 60-luvun puolivälistä. Sustainia piisasi, mutta ikä oli muuten tehnyt tehtävänsä ja se oli muuttumassa joka osaltaan lähinnä romuksi. Kyseessä siis ihan mekaaninen kuluminen joka paikassa. Sanoisin perstuntumalta, että sama pätee suurimpaan osaan markkinoilla olevasta vintagekamasta..
 
Onhan sitä 1920- ja 30-luvun kitaroitakin edelleen käytössä eivätkä ne ole iän puolesta muuttuneet miksikään romuksi.

Itselläni on juurikin 60-luvun puolivälin Gibson. Soiton jälkeä on runsaasti ja pientä osumaakin löytyy. Virittimet ja plekusuoja on aikojen saatossa vaihdettu mutta nauhoja myöten muuten orggis. En ymmärrä miten normikäytössä tuon saisi jollain mekaanisella kulumisella muuttumaan romuksi. Ainostaan nauhat ehkä menisivät vaihtoon.
 
Alkaa karkaamaan aika kauas otsikosta...

MadMatt: Onhan sitä 1920- ja 30-luvun kitaroitakin edelleen käytössä eivätkä ne ole iän puolesta muuttuneet miksikään romuksi.

Itselläni on juurikin 60-luvun puolivälin Gibson. Soiton jälkeä on runsaasti ja pientä osumaakin löytyy. Virittimet ja plekusuoja on aikojen saatossa vaihdettu mutta nauhoja myöten muuten orggis. En ymmärrä miten normikäytössä tuon saisi jollain mekaanisella kulumisella muuttumaan romuksi. Ainostaan nauhat ehkä menisivät vaihtoon.
 
Alkaa karkaamaan aika kauas otsikosta...
 
Näin.
 
Paluu asiaan: Tässä mun Telecaster vuodelta 1975: https://goo.gl/photos/i5vcLekZcJVnNp4g8
 
On ollut vanhempiakin, mutta ei mitään todella vintagea. Teleä on Fenderin kitaroiden joukossa siitä harvinainen, että sen perusolemus on ollut myynnissä sellaisenaan koko ajan, jossei oteta huomioon pieni pätkiä 60-luvulla jolloin saarnibody ei ollut saatavilla. Bulletit ja kolmipulttiset kaulan kiinnitykset ovat loistaneet poissaolollaan jopa synkimmällä 70-luvulla.

Tässäpä mainio clippi:Orkkis 59`/Reissue/Brand new. Mikäpä se kuulostaa raadin mielestä "vanhalta"??? Luurit korville ja simmut kii :--)
 
https://www.youtube.com/watch?v=a-ug6TN3oOw

hollstro: Nauhat kuluvat, virityskoneet saattavat noin tehdä jos ovat huonolla pidolla, kaularauta saattaa siirtyä ja säätövara (kierteet) loppua kesken tai säätömutteri mennä jumiin, reunalistat voivat irrota (erityisesti Gretschien ominaisuus), ruuvit saattavat korkata liiallisen kiristyksen vuoksi. Kaikki nuo voi helposti korjata itse tai jos ei osaa ammattilaisen toimesta niin ettei kitaran ominaisuudet huonone alkuperäisestä. Tätä opusta kannattaa lukea hartaasti: https://monosoundbook.wordpress.com/tag/guitar-player-repair-guide/
 
Noi esimerkit johtuu yleensä käyttö- ja huoltovirheistä. Oikein pidettynä kitarat ei yleensä itsestään lahoa.