Kitarat: kitarakamat ›

Jucciz: Klassikko tai ei, joskus 90-luvulla luin sitä kaverilla ja ei kyllä vakuuttanut, ei vaan iskenyt omiin tarpeisiini. Ei löydy omasta hyllystä nyt eikä tulevaisuudessakaan. Esimerkiksi Mick Goodrickin "The Advancing Guitarist" on puhutellut aina paljon enemmän. Suhtaudun soittooni sen verran vakavasti, että elätän sillä itseni ja perheeni.
 
Hyllyssä on. Heti täytyy sanoa, että tämä suomenkielinen versio yksi huonoimmin kirjoitetuista kirjoista ikinä. Tuo teksti olisi pitänyt ennen julkaisua oikoluettaa jollain kirjoitustaitoisella. Ja faktapuolellakin on siellä täällä kiusallisia virheitä. Mutta onhan tuossa kirjassa käyttökelpoistakin asiaa esim. kitaran säätämisestä, soinnuista ja asteikoista. Tuollaiselle kirjalle olisi tilausta, mutta kunnolla tehtynä.

Jucciz: Klassikko tai ei, joskus 90-luvulla luin sitä kaverilla ja ei kyllä vakuuttanut, ei vaan iskenyt omiin tarpeisiini. Ei löydy omasta hyllystä nyt eikä tulevaisuudessakaan. Esimerkiksi Mick Goodrickin "The Advancing Guitarist" on puhutellut aina paljon enemmän. Suhtaudun soittooni sen verran vakavasti, että elätän sillä itseni ja perheeni.
 
Toi on yksi parhaita. Unitar ja ice-skating rink tuli tutuksi. Siina on loppuelamaksi kahlattavaa.

Jucciz: ... ei kyllä vakuuttanut, ei vaan iskenyt omiin tarpeisiini. Ei löydy omasta hyllystä nyt eikä tulevaisuudessakaan.
 
Noilla perusteilla sehän on sitten ihan paska. Itelle siitä oli aivan älyttömästi iloa ja hyötyä ensimmäiset about puoli vuotta kitaran kanssa, kun en saanut muualta apua. Täydellinen se ei ole (mulla oli varmaan ensimäisiä painoksia), mutta sain hyvän startin sointuihin, asteikkoihin (muistan laittaneeni sen avulla klassiseen kitaraan maalarinteippiä otelautaan harmonisen mollin kohdalle koska Yngwie), kitaroihin ja vahvistimiin, mestareihin sekä yleisempään musateknologiaan. Olen antanut tuon lahjaksi useammalle aloittelevalle kitaristille.
 
Esimerkiksi Mick Goodrickin "The Advancing Guitarist" on puhutellut aina paljon enemmän. Suhtaudun soittooni sen verran vakavasti, että elätän sillä itseni ja perheeni.
 
Hyvä kirja. Samoin vaikkapa George Van Epsin "Harmonic Mechanics for Guitar" tai Ted Greenen "Modern Chord Progressions". Noista ei ole mun mielestä mitään iloa jos ei ole perusasiat jotensakin kunnossa.
 
Mick Goodrickin Guitar Playerin kolumnit löytyy täältä, jos kirja on koluttu jo läpi:
http://www.samsmileymusic.com/wp-co … ick-goodrick-Thinking-Guitarist.pdf

Ilpo Saastamoisen Kitarakirja on hillitön opus.

MJM London Fuzz - Ge-versio kolmella potikalla.
FYA Electronicsin Baby Pink Booster - löytyi sopivasti torilta.
 
Tuo London Fuzz jäi vähän kaihertamaan, kun sellaisen joskus myin, joten oli pakko ostaa vielä testiin.
 
Ja täytyy testata vielä noita boostereita. Luulen, että od-purkkien aika alkaa olla ohi. Ei jaksa enää, eikä nitä tule oikein koskaan käytettyäkään. Ja niistä tulee niin perkeleesti takkiin torilla, jos ei jaksa viikkoja tai kuukausia roikottaa - ja minähän en jaksa...

antnis: Ilpo Saastamoisen Kitarakirja on hillitön opus.
 
Näinpä on. Tuo tuli hankittua joskus '70-luvun puolivälissä, mutta en päässyt siinä 1. sivua pitemmälle. Kitaransoittoa opiskelin enemmän Hurriganesin "Roadrunner" -äänikasettikirjan muodossa. Opettajana siinä kirjalla oli muistaakseni joku Järvisen Pekka. Sitä kirjaa kyllä tuli selattua (Rev) ja (FF) -nappuloiden avustamana soolonsoitto-oppituntien kohtaan usiammankin kerran.

toivase: Näinpä on. Tuo tuli hankittua joskus '70-luvun puolivälissä, mutta en päässyt siinä 1. sivua pitemmälle. Kitaransoittoa opiskelin enemmän Hurriganesin "Roadrunner" -äänikasettikirjan muodossa. Opettajana siinä kirjalla oli muistaakseni joku Järvisen Pekka. Sitä kirjaa kyllä tuli selattua ja -nappuloiden avustamana soolonsoitto-oppituntien kohtaan usiammankin kerran.
 
Toivottavasti olet päässyt jo siitä yli.

Jucciz: Klassikko tai ei, joskus 90-luvulla luin sitä kaverilla ja ei kyllä vakuuttanut, ei vaan iskenyt omiin tarpeisiini. Ei löydy omasta hyllystä nyt eikä tulevaisuudessakaan. Esimerkiksi Mick Goodrickin "The Advancing Guitarist" on puhutellut aina paljon enemmän. Suhtaudun soittooni sen verran vakavasti, että elätän sillä itseni ja perheeni.
 
Goodrickin kirjahan on aivan loistava, ja löytyy toki omasta hyllystä sekin. Valitettavasti vain sitä ei ollut vielä saatavilla silloin, kun aloittelin soittamista (julkaistu -87), enkä silloisella enklanninkielentaitollani olisi siitä varmasti mitään irti saanutkaan. Nykyään tilanne on jo toinen. SK:ssa puolestaan oli (monine puutteineen ja virheineenkin) paljon opeteltavaa aloittelijalle ja se oli julkaistu ihan kohtuullisen ymmärrettävällä suomen kielellä. Aika aikaa kutakin.

Jucciz: ... ei kyllä vakuuttanut, ei vaan iskenyt omiin tarpeisiini. Ei löydy omasta hyllystä nyt eikä tulevaisuudessakaan.
 
Tätähän vois käyttää vaikka Fenderin vintage vahvareihin. Automaattisesti paskaa, euron voi ehkä just maksaa.

Tulipa tehtyä pitkästä aikaa oikea heräteostos. Muutama vuosi sitten gasittelin amerikkalaisen Diamond Ampsin Del Fuegoa ihan älyttömästi mutta se parin tonnin hintalappu oli silloin vähän liikaa sen hetkiselle budjetille. Noh, Del Fuego lopulta unohtui kunnes viime viikolla netissä surffaillessani huomasin että Diamond Amps on uudistanut USA Custom mallistoaan eikä Del Fuegoa ole enää tarjolla. Ei muuta kun kiireellä Sound Toolsiin ja siellähän oli kuin olikin vielä yksi kappale jäljellä.
 
Diamond Amps on ymmärtääkseni keskittynyt enemmän hi gain koneisIin, mutta Del Fuego on perinnehenkinen low/mid gain kone putkitremololla. Tuo kytkentä on tietääkseni itsensä Roy Blankenshipin suunnittelema. Siinä on Mercury Magneticsin muuntajat ja kaikki komponentit muutenkin viimeisen päälle ja lasikuitu eyelet boardille käsinjuotettuna. Tätä kasaustapaa olen noiden Bluetoneideni myötä oppinut arvostamaan. Tuosta lähtee hauska 60's-henkinen britti soundi, tuommoinen vekkuli parikymmentä wattinen Bluesbreakerin ja AC30:en lehtolapsi. Kaksi kanavaa, toinen on puhdassointisempi ja pehmeä, tremololla varustettu. Toisessa on sitten enemmän säröä ja yläpäätä.
 
Ja törkeä tummanpunainen käärmeennahkakuosi tietysti:
 
https://www.dropbox.com/sh/ef3tuam3 … 9u3n/AACoe-BCOKYVvSWxYa8jvFeoa?dl=0

Gabe: Tulipa tehtyä pitkästä aikaa oikea heräteostos. Muutama vuosi sitten gasittelin amerikkalaisen Diamond Ampsin Del Fuegoa ihan älyttömästi mutta se parin tonnin hintalappu oli silloin vähän liikaa sen hetkiselle budjetille. Noh, Del Fuego lopulta unohtui kunnes viime viikolla netissä surffaillessani huomasin että Diamond Amps on uudistanut USA Custom mallistoaan eikä Del Fuegoa ole enää tarjolla. Ei muuta kun kiireellä Sound Toolsiin ja siellähän oli kuin olikin vielä yksi kappale jäljellä.
 
Tyylikäs vehje! Taisin sitä itsekin joskus katsella puodissa käydessäni.

1x12 mekalaadukas kaappi ja peaveyn yhtä laadukas 12" kajjutin tuli taloon, mutta nyt rokki soi ilman ylimääräsiä hälyääniä.

Shredator: Tyylikäs vehje! Taisin sitä itsekin joskus katsella puodissa käydessäni.
 
On kyllä. :) Ja hyvät soundit, aina olisi hyvä olla tällainen kone hyppysissä mistä lähtee mureat reunarutut. Tuo tremolokin on ihan mieletön, paljon parempi kuin noissa miinoissa mitä on tullut hankittua. Pitää vielä kokeilla eri putkia tämänkin kanssa.

Gabe: Tulipa tehtyä pitkästä aikaa oikea heräteostos. Muutama vuosi sitten gasittelin amerikkalaisen Diamond Ampsin Del Fuegoa ihan älyttömästi mutta se parin tonnin hintalappu oli silloin vähän liikaa sen hetkiselle budjetille. Noh, Del Fuego lopulta unohtui kunnes viime viikolla netissä surffaillessani huomasin että Diamond Amps on uudistanut USA Custom mallistoaan eikä Del Fuegoa ole enää tarjolla. Ei muuta kun kiireellä Sound Toolsiin ja siellähän oli kuin olikin vielä yksi kappale jäljellä.
 
Diamond Amps on ymmärtääkseni keskittynyt enemmän hi gain koneisIin, mutta Del Fuego on perinnehenkinen low/mid gain kone putkitremololla. Tuo kytkentä on tietääkseni itsensä Roy Blankenshipin suunnittelema. Siinä on Mercury Magneticsin muuntajat ja kaikki komponentit muutenkin viimeisen päälle ja lasikuitu eyelet boardille käsinjuotettuna. Tätä kasaustapaa olen noiden Bluetoneideni myötä oppinut arvostamaan. Tuosta lähtee hauska 60's-henkinen britti soundi, tuommoinen vekkuli parikymmentä wattinen Bluesbreakerin ja AC30:en lehtolapsi. Kaksi kanavaa, toinen on puhdassointisempi ja pehmeä, tremololla varustettu. Toisessa on sitten enemmän säröä ja yläpäätä.
 
Ja törkeä tummanpunainen käärmeennahkakuosi tietysti:
 
https://www.dropbox.com/sh/ef3tuam3 … 9u3n/AACoe-BCOKYVvSWxYa8jvFeoa?dl=0
 
On hieno kone. Sopii sisustuselementiksi esim. pornoluolaan :D
 
Saako tuon joskus lainaksi??

JaaGeRMaisTeR: On hieno kone. Sopii sisustuselementiksi esim. pornoluolaan :D
 
Vaimon ensimmäiset sanat kun näki koneen: Meneehän se treenikselle? :D
 
Saako tuon joskus lainaksi??
 
Eiköhän. :) Kunhan tässä saan ensin itse tunteja vähän alle.

Gabe: Vaimon ensimmäiset sanat kun näki koneen: Meneehän se treenikselle? :D
 
Tuliko se sellanen "No ei!" kommentti takaisin? Oliko se musta muuten mennyt jo?
 
Eiköhän. :) Kunhan tässä saan ensin itse tunteja vähän alle.
 
Poristaan siitä sitten lähemmin.

JaaGeRMaisTeR: Tuliko se sellanen "No ei!" kommentti takaisin? Oliko se musta muuten mennyt jo?
 
Tais siellä vielä mustakin olla, mutta tuo on sen verran härski että oli pakko. Tuossa se nyt on olohuoneen kunniapaikalla. :)

Eilen tuli kotiin Old Blood Noiselta Black Fountain-Delay ja Procession-reverb. Hitusen outoa putiikkikamaa fiilistelyyn: delaysta saa sellaisen lämpimän, hitusen muhjuisen ja pehmeän kaikuisan soundin ja reverbin häntiin saa flangerin tai tremolon, joilla luoda... jännää äänimaisemaa. Lisäksi tuossa reverbissä on kytkin, jolla kaikua voi jatkaa ikuisuuksiin. Tämä oli rakkautta ensi kuulemalla.
 
Lisäksi tuli myös Stone Grey Distortion-klooni ja MXR Phase 90. Kyllä nyt kelpaa taas hetken.

Pakko kai se on tännekin hehkuttaa, kun puolen vuoden arpeetin jälkeen meikäläisen Jazzmaster valmistui. Kyseessä siis perinteisen Jazzmasterin pohjalta tehty vekotin, jossa on kaulataskuun tehty aavistuksen enemmän kulmaa, lapa on kulmassa ja tallassa Mastery, ja senkin päätyosa/vibrakoneisto on aavistuksen lähempänä tallaa kuin normaaleissa. Sitten vaan kaulaprofiilin hinkkaus mun kätöseen sopivaksi ja Hipshotin lukkovirit, niin kelpaa vähän vibraillakin. Jarno Salon mikit löytyy myös, laitettiin vähän enemmän muskelia kuin perinteisissä Fenderin Jazzmaster-mikeissä. Sampohan tämän mulle Amfisoundilla siis värkkäsi. Jos seitsemän vuotta sitten samalla pajalla teetetyssä 335:ssä saattoi havaita meikäläisen anaaliretentiivisyydellä yhdestä tai kahdesta kohdasta reunalistan vierestä ihan minimaalista kosmeettista liimasaumafibaa, niin tässä ei kyllä oo mitään sellaistakaan sitten kerrassaan ollenkaan.
 
Eissääh rölöm. Kohtuullisen mielissäänhän sitä.
 
https://www.dropbox.com/s/foscfhfuouht168/Jazzmaster-001.jpg?dl=0

kosmonausea: https://www.dropbox.com/s/foscfhfuouht168/Jazzmaster-001.jpg?dl=0
 
No nyt on upea kitara! Amfisoundin jäljen tuntien varmasti myös helvetin hyvä soittaakin.